Hattu kenossa, rotsi auki

Kas, olen löytänyt itseni viime viikkoina flirttailemasta ruskean eri sävyjen kanssa! Konjakinruskean mokkatakin kaveriksi khakinvihreään taittava ruskea hattu, miksei? Ja vielä ranteisiin ja sormiin iänikuisten hopeakorujen sijaan kirppareilta löydettyjä pronssikoruja, niin lempeä syksyinen look on valmis. Kannetaan nyt värejä niin paljon kuin sielu sietää, kokomustassa ehtii hiihdellä koko tulevan talven. Ja kyllä, käytän näistä muutamasta melko hillitystä ruskean sävystä ihan pokkana ilmaisua “värejä”.

Onneksi syksyyn on mahtunut harmaiden päivien vastapainoksi myös tätä kullanhohtoista utua, joka on tuntunut toisina iltoina tihkuvan taivaasta kuin enkelipöly. Tilaan lokakuulle lisää tätä ja vähemmän tuulisia sadepäiviä, kun hatut eivät pysy päässä eikä tulisi mieleenkään lähteä mokkatakissa ulos.

Hymyilyttää tuo Brixtonin hattu. Meillä on Jarnon kanssa nimittäin täsmälleen samanlaiset: himoitsin jatkuvasti hänen hattuaan ja yritin toistuvasti nyysiä sen omaan käyttööni, mutta sitten hän löysikin minulle oman kirpparilta. Nyt voidaan sitten käyttää niitä yhtäaikaa ja herättää vastaantulijoissa hilpeyttä. Jarnolta toki löytyy myös samanvärinen mokkatakki ja samanhenkisiä buutseja. Nanson mekkoja hän ei sentään ainakaan toistaiseksi käytä, vaikka niillä säärillä varmasti rokkaisi niitä ihan sata lasissa.

GANT RUGGERIN MOKKATAKKI* BOMER LIFESTYLE
STYLESNOBIN NILKKURIT* DOTS SS17
MUSTA TUNIKA* NANSO FW17/18
BRIXTONIN HATTU & VINTAGESORMUS KIRPPIKSELTÄ
*SAATU

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

METALLINHOHTOA JA MUSTAA

Itsestäänselvyys mikä itsestäänselvyys, mutta pakko iloita ääneen: kesäpukeutuminen on niin hitosti helpompaa kuin mikään tyyliin liittyvä talvikuukausina! Ei tarvita kuin hame, melkeinpä mikä tahansa passelisti käteen osuva paita ja kauniit sandaalit. Rakastan näitä helppoja kesälähtöjä – senkus vetää muutaman vaatekappaleen päälle ja talsii ulos.

Ostin tuon Tiger Of Swedenin pellavaneuleen ehkä viisi vuotta sitten ja olen käyttänyt sitä ahkerasti joka kesä siitä saakka. Siitä tuli kesälemppari täydellisen mallinsa ja materiaalinsa vuoksi: venepääntie, väljä leikkaus yhdistettynä kapoisiin hihoihin ja ohut pellavaneulos. Lyhyt ja laatikkomainen muoto näyttää hyvältä niin pillifarkkujen kuin helmojen kanssa. Viime päivinä olen parittanut sen metallinhohtoisen hameen kanssa: siinä toinen helppo kesävaate, ei rypisty, ei kiristä eikä edes huku vaatekaapin kaaokseen, koska hohtaa takuuvarmasti pilkkopimeässäkin.

Tykkään tuosta määrittelemättömästä metallisävystä, joka näyttää valosta riippuen joko hopeiselta diskohameelta, kultaiselta kreikkalaisen jumalattaren koltulta tai tähtitomulla kuorrutetulta avaruusvaatteelta. Kaikenlaiset hohtavat ja kimaltavat vaatteet ovat muutenkin alkaneet viime vuosina inspiroida nimenomaan arkivaatteina: ei niitä kannata hillota kaapissa pelkkiä juhlia varten, vaan ulkoiluttaa juuri arkisin, kun ne rentoakin rennommat pellavaneuleasut kaipaavat pientä nostetta.

PELLAVANEULE TIGER OF SWEDEN
STYLESNOBIN SANDAALIT* DOTS SS17
FRENCY & MERCURY X DANIEL WONG AURINKOLASIT* TREND OPTIC SS17
METALLINHOHTOINEN HAME & OTHER STORIES
HOPEAKORUT PERNILLE CORYDON
*SAATU

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

KAFTAANIMUIJA KREETALLA

✖ HANIA, CRETE

Jos olen jotain elämässäni oppinut, niin sen, että kaikkein vaivattomimpia ja ihanimpia lomavaatteita ovat kaavut ja kaftaanit: kaikki bikinien päälle puettavat vaatekappaleet, joihin voi solahtaa aamuisin sen enempää miettimättä, sujauttaa jalkaan sandaalit ja kävellä aamukahvin kanssa rantaan. Kuten Kreetalla tovi sitten. Kaftaanimuija oli elementissään, sillä sängystä oli merenrantaan vain muutaman kymmenen metrin matka ja kahvit sai mukaansa siitä matkan varrelta. En olisi sillä hetkellä keksinyt mitä enempää elämältä voisi edes pyytää. No ehkä vielä toisen viikon kreikkalaisella saarella.

Nämä kuvat aiheuttivat haikeaa huokailua, sillä aamuni näytti tänään kovin toisenlaiselta. Täällä pidellään sadetta neljän seinän sisällä vanhassa villatakissa, farkuissa ja lampaankarvatöppösissä, naputellaan tietokonetta eikä lähimmällä rannalla ole juuri nyt kaftaanikelikään. Ehkäpä vaihdan silti kaavun päälle niin pääsen lomatunnelmiin. Kevyestä modalista tehty kaftaani taipuu takuulla villatakin ja lampaankarvatöppösten seuraan siinä missä sandaalien ja aurinkolasienkin.

MUSTA KAFTAANI* FILIPPA K SOFT SPORT SS17
FRENCY & MERCURY X DANIEL WONG AURINKOLASIT* TREND OPTIC SS17
STYLESNOBIN SANDAALIT* DOTS SS17
BIKINIT & OTHER STORIES
*SAATU

PHOTOS BY JARNO JUSSILA