Kesän odotetuin viikonloppu

Olemme viettäneet viime päivät onnellisena Lapissa, ja vain yksi asia voi tuoda meidät tänä viikonloppuna takaisin eteläiseen Suomeen: saariloma ystävien kanssa. Voi kuinka tätä onkaan odotettu! Meille se nimittäin tietää loppukesän todennäköisesti ainoaa viikonloppua, kun emme ole purkamassa, pakkaamassa, roudaamassa, maalaamassa tai rakentamassa jotain uudessa kodissa Helsingissä tai kakkoskodissa Lapissa. Luvassa on siis rehellinen loma, joka kuluu toivottavasti tehden ei yhtään mitään. Kuten viime kesänäkin, kun suurin päätös liittyi siihen kuka saa kellua puhallettavan melonin päällä.

Suvisaaristossa sijaitseva paratiisimme on pikkuinen saari nimeltä Estholmen, jonka vuokraamme kerran tai kaksi kesässä kokonaan omalle porukallemme. Kuulostaa ehkä mahtipontiselta, mutta minikokoiselta saarelta löytyy majoitustilaa juuri passelisti max neljälletoista hengelle – se on toisinsanoen täydellinen juuri ystäväporukalle tai muutamalle yhdessä lomailevalle perheelle. En malta odottaa tulevaa viikonloppua, joten listasin empiasioitani menneiltä saarireissuilta.

Pitkä laituri, joka johtaa saunasta suoraan mereen. Vesi on just sen verran syvä, että laiturin päästä voi pompata veteen, vaikka itsehän olen niin nössö, että menen aina tikkaita pitkin ja kiljun mennessäni. Heitän yleensä talviturkin vasta Estholmenissa, tällä kertaa se meni jo Lapissa – kolmenkymmenenkahden asteen helle helpotti kummasti virtaavaan jokeen pulahdusta.

Päätalon päädyssä sijaitseva sali, jonka seinänkokoisista ikkunoista näkee merelle ja voi katsella ohilipuvia purjeveneitä. Pöydän ympärille on mahdutettu helposti joskus kaksitoistakin ihmistä. Suurimmaksi osaksi ateriat syödään venevajassa rannassa tai ulkona pihapöydässä, mutta aamiaiset syödään usein salissa: se, joka on ensimmäisenä hereillä, laittaa kahvin tippumaan ja muut saavat heräillä kahvin tuoksuun.

Se venevaja! Sinne kokoontuu iltaisin kaikki, sillä venevajan pitkän pöydän äärellä on ihana syödä katsellen pimenevää merimaisemaa. Toisella puolella on grilli ja toisella puolella nuotio, safkan valmistus sujuu ketterästi useammankin kokin voimalla. Joku saa potunkeittovuoron, sitä varten vajassa on keittolevy. Niin kuin kaikki ei olisi jo aivan liian täydellistä, illallinen valaistaan kynttilöillä.

Suvisaariston satamalaituri. Siellä koirat viimeistään tajuavat mihin ollaan matkalla. Veneessä alkaa hännät heilua, sillä ne tietävät: enää muutama minuutti siihen, että pannat otetaan pois ja koittaa kolmen päivän vapaus. Vastassa olevaa saaren intedenttiä alkaa aina naurattaa nähdessään paljonko ruokaa olemme pakanneet taas matkaan – aina se sama paniikki: RUOKA EI SAA LOPPUA! VIINI EI SAA LOPPUA!

Iltanuotiot. Viimeksi nuotion ympärillä istui ihmisiä aamuneljään asti – joku soitti kitaraa, toinen paistoi makkaraa. En jaksanut valvoa ihan niin myöhään, mutta ei ole mitään parempaa kuin nukahtaa saarimökkiin aaltojen ääneen, vaimeaan puheensorinaan ja Pink Floydiin.

Yhdessäolo. Suosittelen saariviikonloppua kaikille, joista tuntuu, ettei ystävien kanssa ehdi viettää tarpeeksi aikaa – saaressa kellään ei ole kiire muualle. Kevään kiireissä lohdutti tieto, että kalenterissa on ainakin yksi viikonloppu, kun saa vain olla lempi-ihmistensä keskellä eikä kukaan ole töissä.

Koirien ilo. Se tarttuu! Ne juoksevat ympäri saarta, nukahtelevat päiväunille sohville ja syleihin, nuuhkivat kukkia ja kiviä. Juno hengaa mieluiten siellä missä ihmisetkin ovat, Luna on vesipeto (vähän kuin iso karvainen hauki) ja viettää aikaansa mieluiten meressä.

Laituriviini. Mökkiolosuhteissa tunnetaan paljon erilaisia tapoja nauttia viiniä, kuten esimerkiksi kallioviini, lounasviini, grillausviini ja nuotioviini. Paras on kuitenkin laituriviini, varsinkin jos aurinko lämmittää lautoja. Tämä pätee tietysti myös kahviin. On aamukahvit, saunakahvit, välikahvit ja siivouskahvit.

Syöminen ja saunominen rytmittää saaripäiviä, mutta vakiohjelmanumeroiden välissä tehdään mitä huvittaa. Toiset käyvät toiveikkaina kalassa, toiset makaavat riippumatossa ja lukevat, joillakin on aina menossa Spotify-disko. Meillä on nykyään yhteinen soittolista, johon jokainen saa lisätä biisejä – ja sanaton herrasmiessopimus siitä, ettei toisten suosikkeja poisteta. Ei, vaikka se olisi kokonaan falsetissa laulettua italodiskoa.

Estholmen oli vielä 20-luvulla pelkkä herrainkerho: sisäköt asuivat läheisellä Pentalan saarella ja soutivat hilkat päässä paikalle kun miehet soittivat kelloa laiturilla. Kymmenen vuotta myöhemmin oivallettiin, että kivempaa on, kun saarella on naisiakin. Herrainkerhon aikoihin taisi kuitenkin syntyä perinne saariolympialaisista, joista on vieläkin salin kirjakaapin päällä muistona rivi pokaaleita. Olympialajeihin sisältyi mm. Estholmenin maratonpokaali: hiekkarannalla oli lähtöpiste ja saari oli kierrettävä kerran vapaavalintaisella tekniikalla, kunhan pääsi takaisin hiekkarannalle. Epävirallinen ensiaputiimi oli aina paikalla, sillä olympialaisia ei suinkaan pidetty pelkän veden voimin.

Monena vuonna on jaettu myös Ahvenpokaali, jonka saadakseen oli otettava ahven kiinni paljain käsin. Erityisesti arvostan Cannes-pokaalia, josta kukaan ei tiedä mikä se on – oopiumilla on saattanut olla osuutta asiaan. Oma suosikkini on kuitenkin Hyvien aikomusten pokaali, jonka on saanut ainoastaan vieras nimeltä Kreivi von Haneman. Myöhemmin selvisi, ettei kyseessä ollut ihan oikea kreivi. Saarella on muutenkin jaettu ja omittu hulppeita titteleitä: saaren ensimmäinen intendentti julistautui saaren kuninkaaksi ja oli sitä kuolemaansa asti. Estholmenissa ollaankin oltu siitä saakka kuningasmielisiä ja saarella onkin ollut esimerkiksi kuningasmielisten viiri, jonka lanka meni solmuun ja viiri saatiin alas vasta vuosia myöhemmin kun naru katkesi. Viime kesänä naureskeltiin, että olisikin upeaa, kun postimerkin kokoinen Estholmen olisi julistautunut itsenäiseksi kuningaskunnaksi ja saarelle pääsyä varten pitäisi hakea viisumi.

Sinisestä liilan kautta vaaleanpunaiseen liukuvat auringonlaskut, jotka ovat joka ilta vähän erilaiset. Vastapäisen saaren metsän siluetti piirtyy mustana viivana taivaan ja veden väliin. Meri toistaa taivaan sävyjä ja saa ne välkehtimään.

Joka kerta kun olemme saaressa, inboxini tulvii kysymyksiä, joista vähintään puolet koskevat sitä mihin salaseuraan pitää liittyä, että sinne pääsee. Mutta Estholmen ei onneksi ole mikään salaisuus, jonne pääsee vain harvat ja valitut! Sen voi varata ihan kuka tahansa, joko kokonaan oman seurueen käyttöön tai tarvittavan määrän majoitustilaa mökeistä tai päätalon huoneista. Se sijaitsee Suvisaaristossa alle tunnin matkan päässä Helsingistä, saarikausi jatkuu syyskuun loppuun saakka ja vapaita päiviä löytyy tällekin kesälle varmasti vielä jonkun verran. Niitä voi tiedustella saaren superkivoilta intendenteiltä, joiden yhteystiedot löytyvät Estholmenin omilta sivuilta.

Lisää saaritunnelmaa kaipaaville:

Saaristopäiväkirja ~ kuvatulva viime kesältä
Estholmen, vuosi sitten ~ saariterveiset toissavuodelta
Loppukesän Helsinki-vinkit ~ sisältää (muiden vinkkien ohella) konkreettista Estholmen-infoa
Postcards from Estholmen I ~ pieni vilaus saaren värikkääseen historiaan
Postcards from Estholmen II ~ venevajakuvia, koska niitä ei voi olla liikaa
Boys of summer ~ vanhoja saarikuvia monen vuoden takaa

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Saaristopäiväkirja

Loppukesäisestä viikonlopustamme Suvisaaristossa sijaitsevassa Estholmenissa on aivan liikaa kesää huokuvia kuvia! En osaa valita, joten seuraa kilometrin pituinen kuvapäiväkirja – pahoittelen jo etukäteen. Aihe on itseasiassa taas ajankohtainen, sillä päätämme tällä viikolla saaristokauden vielä yhdellä viikonlopun pituisella piipahduksella lempisaarellemme. Olen niin kiitollinen näistä retkistä! On harvinaista herkkua saada niin paljon ystäviä samaan aikaan samaan paikkaan. Saaressa kaikkien kiireet katkeavat hetkeksi ja on kerrankin aikaa vaan olla.

Loma alkaa Suvisaariston laiturista, jossa saaren intendentti odottaa veneen kanssa. Koirien häntä alkaa väpättää holtittomasti jo täällä, ne tietävät hyvin mitä venematkan jälkeen on luvassa.

RIEMULOMA ILMAN PANTAA JA HIHNAA! Saari on pieni ja koirat saavat juosta siellä vapaana koko viikonlopun. Näkisittepä vauhdin, jolla siskokset singahtavat saaren pikkupoluille heti kun ne on laskettu veneestä laiturille.

Ihmisetkin ovat kohtalaisen innoissaan alkavasta lomasta.

Koirat eivät ole ainoat, jotka tykkäävät vaeltaa pitkin saarta – kuvassa ystävämme Ira.

Meitä oli viimeksi saaressa peräti viisitoista. Petipaikat riittivät juuri ja juuri. Jos porukka kasvaa tästä vielä, tarvitaan teltta – tai pitää rakentaa uusi mökki! 

Kappas – kuvatodistusaineistoa siitä, että Jarno ja Vivian ovat olleet ainakin sekunnin murto-osan paikoillaan! 

Karvahaalaritkin olivat todistettavasti hetken aloillaan, otteestani päätellen eivät tosin täysin vapaaehtoisesti.

Seurueemme toinen erä saapuu laituriin! Koko konkkaronkkamme ei mahtunut samaan venekyytiin, viimeistään viinin määrä olisi upottanut veneen.

Jarnosta kuoriutuu saarihippi sillä sekunnilla, kun vene on köytetty laituriin. En tajua missä välissä hän on ehtinyt jo kadottaa kenkänsä. Ehkä ne jäivät maihin.

“Aivan liian iso mansikka tungettuna kerralla suuhun” on aina otollinen hetki ottaa henkilöstä valokuva.

Meitä lellittiin autuaalla auringonpaisteella lähes koko viikonlopun ja siitä sitten otettiinkin ihan kaikki ilo irti.

Venevaja on saaren suosituin hengauspaikka. Siellä notkutaan nuotion äärellä, grillataan, keitetään perunoita, juodaan viiniä kynttilänvalossa, soitellaan kitaraa ja luukutetaan saarisoittolistaa pikkutunneille saakka.

TRAGEDIA! Luna on löytänyt taas kepin, mutta ihmiset ovat kiinnostuneempia saunan lämmittämisestä. 

Saarihippi on onnellinen ja sataprosenttisesti elementissään.

Tämä on yksi viikonlopun lempikuvistani. Pieni sadekuuro ei suinkaan aja sisukkaita suomalaisia sisätiloihin, vaan tiivistää seurueen varjon alle. 

Ira tekee kukkataikoja. Joukossamme oli synttärisankari, joka kruunattiin juhlallisin menoin kukkaseppeleellä päivän kuningattareksi. 

Saarielämää. Kyllä muutkin uivat, mutta ei varmasti yhtä paljon kuin Luna-koira, joka polski meressä päivät pitkät eikä olisi halunnut millään tulla pois.

Jarno ja Anthony saunapuhtaina, valmiina heittämään talviturkin.

Junon mielestä parasta saaressa on se, että joka huoneesta, vajasta ja mökistä löytyy nojatuoli, laveri tai sänky, johon voi käpertyä torkuille. Lunakin kävi välillä keräämässä voimia, että jaksoi taas riehua ja rellestää ympäri saarta.

Saimme nauttia koko viikonlopun livemusiikista, sillä kitara raikasi Anthonyn käsissä oli yleisöä tai ei. Kuvaan päätyi yksinäinen trubaduuri, mutta kerrottakoon, että suurimman osan ajasta hänen ympärillään oli palvova yleisö (varsinkin eräskin Stella Harasek, joka haluaa kuulla uudestaan ja uudestaan Fleetwood Macin Big Loven).

Arttu komeana hatussaan. Artunkin blogista löytyy muuten myös ihania saarikuvia ja on vielä superhieno videokin.

Saaristo kietoutuu iltaisin vaaleanpunaiseen samettiin.

AI UIMAAN? Luna tulee mukaan.

Arvatkaa vaan oliko tämä kelluva vesimeloni koko viikonlopun suosituin hittituote.

Kuva saattaa näyttää seesteiseltä, mutta todellisuudessa riippumattovuoroista käydään kovaa kisaa. Empiiristen testiemme mukaan siihen mahtuu yhtäaikaa kolme ihmistä ja kaksi koiraa, mutta mukavaa se ei ole kenellekään.

Anthony ja Nio kelluvalla vesimelonilla veljellisen yhteisymmärryksen vallassa. 

AI VIINIÄ? Vampyyrikin astelee varjoista.

Saunominen on päivän päätapahtuma ja saattaa kestää mitä tahansa kahdesta kahteentoista tuntiin. 

Muina merenneitoina. Merenneidon veteen uskaltautuminen saattaa kestää mitä tahansa kahdesta kahteentoista tuntiin.

Metsämansikoista ja mustikoista syntyy kesäkebab. Olin kirjoittamassa, että KESÄN IHANIN KAULAKETJU, mutta sitten Jarno huusi tuosta vierestä KESÄKEBAB enkä enää saa sitä pois päästäni.

Pitkätukat pomppivat mereen lähes samalla innolla kuin Luna-koira.

… joka ehti toki välillä omistajansa syliin vaatimaan huomiota ja hellyyttä.

Luna-koira viisi minuuttia myöhemmin. Ja viidesmiljoonas keppi.

Anthony on voittanut vesimelonin herruuden. Häviäjät huolehtivat kaljatarjoilusta.

Illallinen on katettu venevajaan! Pöydässä on noin kuuttatoista erilaista kalaa, koska kalahullu pariskunta Ira ja Sami vastasivat viikonlopun kalaostoksista. Hyvää oli, söimme kaiken.

Ihanat naiset veneessä. Sekä Vivian että Sini olivat Estholmenissa ensimmäistä (vaan toivottavasti eivät viimeistä) kertaa.

Luna-koira piti noutaa välillä takaisin rantaan, olisi ilmeisesti ollut lähdössä naapurisaarelle kyselemään keppien perään.

Lempimökkini hämärtyvässä illassa. Varaamme aina Jarnon kanssa valkoisen pikkumökin, jonka ovi aukeaa suoraan rantakalliolle.

Saaressa ehtii kerrankin hengata kalliolla ja katsella ohilipuvia veneitä niin paljon kuin sielu sietää. Kannamme sinne viltit ja viinit, matkakaiuttimen ja mikä tärkeintä, sipsejä. Tärkeimmät puheenaiheet: joko lämmitetään sauna, milloin on ruoka, kuka tekee voikastikkeen, onhan kalaa tarpeeksi. Vastaus jälkimmäiseen on aina kyllä ja silti siitä ollaan joka kerta huolestuneita.

Saariston pastellisella sävypaletilla on yleistä onnellisuutta edistävä vaikutus.

Saaren molemmat intendentit ovat huipputyyppejä, joihin olemme tutustuneet vuosien varrella. He hakevat satamasta, huolehtivat että polttopuita riittää, kertoilevat tarinoita saaren historiasta ja estävät vieraita polttamasta saunaa maan tasalle. Kuvassa Kaj, tuttavallisemmin Kaitsu.

Luna on löytänyt taas jonkun hyväuskoisen hölmön joka suostuu heittämään sille keppiä. Oikealla merenneito, joka pääsi lopulta sinne mereen asti.

KEILLÄ ON NÄLKÄ? Vastaus: kaikilla. Aina.

Maailmaa on taas parannettu nuotion äärellä ja saarihippi näyttää seesteiseltä.

Olin ensimmäistä kertaa saaressa niin ison porukan kanssa ja se oli ihan tajuttoman ihanaa! Ihmiset hajaantuivat ympäri saarta, jotkut kävivät soutamassa ja toiset lämmittivät saunaa, kaikkialta kuului musiikkia ja naurunremakoita. 

Arttu ja kaunis Viena. Hänenkin tontiltaan muuten löytyy saaritunnelmointia.

Tietysti joutsen! Maisema olisikin ollut ilman sitä ihan susiruma.

Päätalon tuvan kaapit notkuvat eriparisista antiikkilautasista ja esteetikon sielu kehrää.

Pitkätukkaisia miehiä ja pitkulaisia koiria.

Ihmiset heräilevät aamuisin omia aikojaan, hakevat keittiöstä kahvin ja voileivän ja kokoontuvat eväidensä kanssa päätalon pihalle. Aamupalasta on lähes mahdotonta myöhästyä, sillä tässä notkutaan yleensä iltapäivään asti, kunnes tulee taas nälkä ja onkin sopivasti lounasaika.

Venevajan nuotio palaa pikkutunneille asti. Kitaran ääni kantautuu kauas hiljaisessa yössä (sen kuulee saaren toiselle puolelle saakka jos on nössö ja menee nukkumaan puoliltaöin kuten minä).

Kauhukakarat valmistivat aamupalaksi jättikattilallisen sangriaa.

Artun seurana kallioilla rakastakin rakkaampi Dorit. Meillä on diili: hän silittää minua, minä häntä ja molemmat hyrisevät onnesta. Kyllä ihminen tarvitsee rapsutusta siinä missä mäyräkoirakin.

Kyllä nyt kerran kesässä pitää kalassa käydä. Varmaan puhuivat koko ajan jostain Lindsey Buckinghamin kitarasoolosta, koska palasivat tyytyväisinä ilman saalista.

Luna-koira on taas päättäväisesti Matkalla Jonnekin.

Minä puolestani en aio siirtyä tästä mihinkään. Lämmin laituri, ilta-aurinko ja lasillinen kylmää kuohuvaa.

Illan tullen pikku-uimarin voimat alkoivat ehtyä ja tassut lipsua liukkailla rantakallioilla. Ote vedestä noudetusta kepistä ei tietenkään herppaantunut hädässäkään.

Pelastaja sai kiitokseksi lukuisia (noin 4729845) suukkoja ja uupunut uimari loppuillaksi porttikiellon mereen.

Vielä yksi kuva, koska peittoon kapaloitu (porttikieltoonsa tyytymätön) Luna-koira näyttää kärttyiseltä kaalikääryleeltä. Lokitkin nauraa.

Saattaa olla, että tänä viikonloppuna ei viihdytä yhtä vähissä vaatteissa kuin heinäkuun lopulla.

Bongaa kuvasta norppa.

Kalliolta näkee kauas. Horsmat heiluvat niityllä, siitä tietää että siellä on koira tutkimusmatkalla.

Kaikki on hyvin kunhan on viltti. Ira ja Juno ottivat yhdessä nokoset kallioilla.

Elävän tulen tuijottaminen on saariterapiaa parhaimmillaan. 

Iltapesulle lähtenyt mies arvioi meren yölämpötilaa ja iltapesun tarpeellisuutta.

Tähän kuvaan kyllä kiteytyy kaikki! Kunnon saarisirkus meneillään. 

Pätevinä siellä! 

Tähtisädetikkuja! Koska mikään ei ole koskaan niin täydellistä, etteikö siitä tulisi vielä täydellisempää tähtisädetikuilla.

Meidän valkoinen mökki ja lauma lempi-ihmisiäni sen edessä. Kuvan otti saaren oma väki veneestä käsin.

Loppukesän pimeä yö ja laiturin kynttiläkuja, jota pitkin pulahdettiin iltasaunan päätteeksi vielä kerran uimaan.

PS. Olen saanut kesän aikana jonkin verran kysymyksiä liittyen Estholmeniin. En ihmettele yhtään, paikkahan on paratiisi alle tunnin matkan päässä Helsingistä. Varauksiin liittyvät tiedustelut kannattaa osoittaa suoraan saaren intendenteille, joiden yhteystiedot löytyvät Estholmenin omilta sivuilta. Jos sen sijaan kaipaat lisää saaritunnelmia, niitä löytyy ainakin seuraavista kirjoituksista:

Estholmen, vuosi sitten ~ kuvaterveiset viime vuoden reissulta
Loppukesän Helsinki-vinkit ~ sisältää (muiden vinkkien ohella) konkreettista Estholmen-infoa
Postcards from Estholmen I ~ pieni vilaus saaren historiaan
Postcards from Estholmen II ~ venevajakuvia, koska niitä ei voi olla liikaa
Boys of summer ~ vanhoja saarikuvia monen vuoden takaa

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Alkusyksyn ihanimmat

Kaupallisessa yhteistyössä Nanso, sisältää arvonnan

✖ ESTHOLMEN, SUVISAARISTO

Vietimme ystävien kanssa muutama viikko sitten viikonlopun Suvisaaristossa, pienellä saarella nimeltä Estholmen (sivusinkin sitä sattumalta eilen). Siitä on tullut jo perinne: käymme siellä joka kesä, joinakin vuosina vielä syksylläkin. Nukumme pitkään saaren pikkumökeissä ja päätalon makuukammareissa, valmistamme ruokaa venevajassa, saunomme ja uimme, loikoilemme riippumatossa, käymme soutamassa tai melomassa kanootilla, notkumme rantakallioilla ja kuuntelemme musiikkia. Tänä vuonna meillä oli jopa livemusiikkia, sillä veneeseen kannettiin ruokakassien, kirjojen ja koirien lisäksi akustinen kitara. Lisää kuvia on tulossa pian, mutta ihan ensimmäiseksi on vuorossa saarella kuvattu syysmuotispektaakkeli! Nanson syysmalliston ensimmäiset herkut ovat nimittäin saapuneet myymälöihin ja verkkokauppaan. Poimin mallistosta omat suosikkini ja pakkasin ne mukaani saareen.

Tästä mallistosta oli itseasiassa vähän vaikeaa valita lemppareita, iski runsaudenpula. Väriskaala on niukka eli kovin näköiseni, mustaa ja harmaata, joita maustaa muutama murrettu sävy. On mustavalkoista raitaa jota rakastan aina vaan, pari kaunista retroprinttiä. Pidin kuitenkin ennen muuta materiaaleista: puuvilla- ja merinovillaiset vaatteet tuntuvat päällä pehmeiltä, keveiltä ja lämpimiltä, juuri siltä mitä kesän jälkeen janoaa kun viilenevät säät saavat kaivamaan kerroksia päälle. Moniin malliston vaatteisiin on myös saatu erilaisilla neuloksilla ja kudontatekniikoilla eläviä pintoja, jotka tekevät yksinkertaisista vaatekappaleista heti kiinnostavampia.

Lato-paita on malliston rennommasta päästä – tulee mieleen retrohenkinen collegepaita, joka toimii niin kotona, mökkireissulla ja hoidellessa arkiasioita kaupungilla. Ohut paita on lämmin, istuu päällä kevyesti ja puristamatta. Hihat ovat ihanasti inasen ylipitkät, itse tosin käärin niitä jokatapauksessa. Pehmeän puuvillan pintaan on kudottu pörröistä raitaa. Tälläisiä vaatteita tehtiin joskus 70-luvulla! Tykkään! Kaapistani löytyy sama paita mustana ja harmaana.

Viistasku-pillifarkut ovat vilahtaneet blogissa ennenkin. Ratkoin kesän tullen polvet auki, tuuletusaukot tekivät niistä kesäisemmät. Marraskuussa saattaa vähän kaduttaa, mutta no, sittenpä puen alle mustat sukkikset (tai jos olisin supertrendikäs enkä armoton vilukissa, vetäisin niiden alle verkkosukkikset).

Villis-neuletunika taisi olla itsestäänselvä valinta. Hei, se on harmaa, siinä on taskut ja 55% merinovillaa. Mitä muuta voi villatunikalta kaivata? Leikkaus on rento ja väljä, näyttää kivalta paljaiden säärten kanssa nyt ja sukkisten kanssa sitten myöhemmin. Toimisi hyvin myös kapeiden nahkahousujen kanssa! Menee testiin kun kelit viilenevät tarpeeksi.

Kuviot eivät hallitse syysmallistoa, mutta on joukossa kuitenkin jokunen printtivaate.
Pouta-paidassa tykästyin retrohenkiseen kuosiin, helman pieniin halkioihin ja siihen miten järisyttävän pehmeä tuo puuvilla-modaalisekoitus on. Mallistoon kuuluu myös samasta printistä tehty tunika, jonka helma levenee a-linjaisesti.

Yllätin itseni vähän tämän vaatekappaleen kohdalla, sillä Hyrrä-hameen muoto ja pituus eivät ole tyypillistä minua ollenkaan. Tykkäsin silti sen viboista, tuli mieleen ne syksyt kun aloitin yliopistossa ja oikeasti laahustin taideaineiden laitoksella reikäisissä farkuissa ja vanhoissa villatakeissa, mutta omissa mielikuvissani olin skarppi ja söpö baskerityttö suoraan 60-luvun yliopistoleffoista. Hameen ryhdikkäässä, vuoritetussa puuvillakankaassa on kennomainen kohopinta ja leveät laskokset tuovat hameeseen kuohkeutta. Kiinteä vyötärökaistale saa hameen istumaan täydellisesti – rakastan vaivattomia, hyvin leikattuja vaatteita, joita ei tarvitse nykiä ylös eikä alas. Syksyn helpoin hame.

Mallistoon kuuluu myös samasta materiaalista valmistettu pitkähihainen Hyrrä-paita – se ei päätynyt saarikuviin, mutta sopisi siron ja ryhdikkään leikkauksensa ansiosta täydellisesti toimistolle tai oikeastaan mihin tahansa alkusyksyiseen ryhtiliikkeeseen. Jos palaisin vielä yliopistoon (juuri tähän aikaan vuodesta alan aina salaa haaveilla siitä) pukisin ehdottomasti juuri tuon paidan päälle syksyn ensimmäisille luennoille. Ylläolevissa kuvissa hameen parina on siis musta Lato-paita.

Latolinjalla jatketaan! Varoituksen sana Lato-housuista – jos puet ne kerran päälle, peli on menetetty etkä halua enää käyttää kotona mitään muuta. Et myöskään iltakävelyillä. Tai kauppareissuilla. Mökillä nautit, kun ei tarvitse selittää kenellekään miksi hiihtelet kaiket päivät olohousuissa. Ihan kohta huomaat miettiväsi saisiko nämä loman loputtua jotenkin huijattua kaupunkikelpoiseksi. Jos niihin yhdistäisi vaikka skarpin valkoisen t-paidan ja rennon mustan bleiserin, yksinkertaiset korot? Hmm?

Raidallinen Kemut-tunika on yksi malliston lempivaatteistani! Suoralinjaisessa, rennossa tunikassa on taskut, pitkät hihat ja niin eläväpintainen, pörröinen puuvillaneulos, että sitä tekee mieli silittää koko ajan. Äskeisissä kuvissa vilahti samaan sarjaan kuuluva Kemut-pusero. Jos puuvillatrikoo on makuusi liian takertuvaa ja valuvaa ja kaipaat raitapaidoiltasi ja tunikoiltasi enemmän ryhtiä, käypä sovittamassa tai ainakin hypistelemässä näitä.

Muisto-paitapuserossa on simppeli printti, tykkäsin sen veikeästä ajattomuudesta. Kangas tuntuu niin kevyeltä, ettei paitaa haluaisi riisua ollenkaan. Saaressa yhdistin siihen pelkät farkkushortsit, mutta kaupunkiolosuhteissa pukisin sen seuraksi mustat pillifarkut ja sandaalit, syksyn tullen korkeakorkoiset nilkkurit. Siihen ei tarvitakaan enää kuin niukka musta jakku ja toimistoasu on valmis! Rentoa vapaapäivää varten vaihtaisin jakun villatakkiin. Puserosta on muuten myös tunikaversio.

Tunikahullua ilahduttaa, että Nanson valikoimissa on aina useampi kauniisti leikattu tunika! Harmaa Lumo-tunika on oikeasti ehkä hiukan liian lyhyt mekoksi, mutta saarella sellaisella ei ole niin väliä. Kaupungissa pukisin sen alle nahkahousut, syksymmällä mattamustat sukkahousut ja saappaat.

Tummanharmaa on ollut lempivärini mustan ohella siitä saakka kun täytin kahdeksantoista. Ylläolevaan kuvaan tiivistyy yksi niistä asioista, joita rakastan tummanharmaassa: en saa tarpeekseni siitä miten ruskettunut iho ja auringossa haalistuneet vaaleat latvat hohtavat tummanharmaata vasten. Musta on joskus niin kova, tummanharmaa luo omille väreille paljon pehmeämmän taustan. Kun vaatteiden värit eivät hallitse habitusta vaan ihmisen omat värit – iho, hiukset, silmät – saavat tilaa, tuntuu että persoonakin loistaa enemmän.

Villis-neuletakki on samaa pehmoista merinovillan ja puuvillan sekoitusta kuin ensimmäisten kuvien neuletunika. Se on vaivatonta mallia nimeltä “vedä niskaan ja unohda” – kauniisti laskeutuva, ohut villakerros, joka sopii minkä tahansa asukokonaisuuden päälle tuomaan lämpöä. Käytän vastaavia vaatteita pitkin syksyä ja talvea, niitä tarvitaan ihan koko ajan niin kotona, työtapaamisissa kuin ulkona liikkuessa, kun takin alle on saatava vielä yksi välikerros.

En tiedä oletteko huomanneet, mutta Nanson retrohenkiset yöpaidat ovat aivan mahtavia kesämekkoja! Tykkään niiden kapeista leikkauksista, pitkistä hihoista, pyöreistä päänteistä ja superlaadukkaasta viskoosineuloksesta, joka pysyy hyvänä pesusta toiseen ja tuntuu päällä niin mukavalta, että niissä voisi nuk… ainiin. Tämä keksintö ei ole tosin uusi, sillä käytin jo teini-ikäisenä äitini kaapista löytämiäni (juurikin Nanson) yöpaitoja mekkoina sandaalien ja nahkalaukun kanssa. Laadusta kertoo paljon, että 70-luvulla valmistetut vaatteet olivat tiheästä käytöstä huolimatta säilyneet loistokuntoisina.

Palatakseni tämän syksyn mallistoon, yöpaitasuosikeistani toinen on ehdottomasti mustavalkoinen Pilkut-yöpaita: simppelin printtivaatteen kaunis ja kapea malli tekee siitä vallan hyvän mekon. Mökillä, saaressa ja rannoilla pyöriessä mutkaton mekko on toki täysin elementissään, mutta siitä saa taiottua vaivattomasti myös kaupunkikelpoisen, kun yhdistää siihen lierihatun, nahkalaukun ja vaikka kiilakorkosandaalit. On kokeiltu, tuli kehuja! Ja yllätyksiä. Vau, sanoi tuttu, en ole ollenkaan tajunnut että yöpaitoja voisi käyttää tällä tavoin. Niin! Siksi ei kannatakaan tuijottaa liikaa sitä mihin vaate on alunperin ehkä tarkoitettu, vaan katsoa sitä avoimin silmin ja nähdä sen potentiaali. Sen toisen yöpaitasuosikin näette vasta myöhemmin, koska se ei ole vielä saapunut kauppoihin.

Kiinnostuneille vinkiksi, että nämä (ja monet muut) tuotteet saa tällä hetkellä Nanson verkkokaupasta ja myymälöistä 15% alennuksella ensi viikon keskiviikkoon eli 23. elokuuta saakka. Varoituksen sanana muuten, että osa malliston vaatteista saattaa loppua verkkokaupasta nopeastikin! Lisää on tulossa kyllä lähiviikkoina, mutta jos haluaa hyödyntää kampanjahintaa, kannattaa olla nopea. Myymälöistä voi löytyä niitäkin jotka loppuvat verkkokaupasta, joten suosittelen piipahdusta paikan päällä, jos vaan mahdollista. Samalla pääsee hypistelemään noita ihania materiaaleja, joista kuvat valitettavasti antavat vasta kalpean aavistuksen.

Arvonta on päättynyt, kiitos kaikille osallistuneille! Onnetar valitsi voittajiksi nimimerkit Malla, HannaS ja Pia Hassinen. Voittajiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä.

Seuraa tuttuun tapaan arvonta! Kerrohan kommenteissa mikä kuvissa näkyvistä vaatekappaleista on suosikkisi – ja miksi. Toki saat halutessasi valita suosikkisi myös Nanson verkkokaupasta. Vastanneiden kesken arvotaan kolme lahjakorttia, joilla saa lunastaa itselleen vapaavalintaisen tuotteen Nanson myymälästä. Vastausaikaa on ensi viikon torstaihin 24. elokuuta saakka, muista sähköpostiosoite. Arvontailoa ja aurinkoa elokuuhun!

PS. Kiitos kaikille edelliseen arvontaan osallistuneille – teitä oli valtava määrä! Voittajat on arvottu ja heihin ollaan yhteydessä.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA