Viime tingan lahjavinkit

Yhteistyössä Tikau

Siltä varalta, että ruudun toiselta puolelta löytyy muutama muukin, jotka eivät ole *KÖH* ihan vielä ennättäneet tehdä joululahjahankintansa, laitetaan jakoon muutama testattu ja takuutoimiva lahjaidea.

2015-10-22-stellaharasek-xmas-1

Anna aikaa

Kaikista ihanin lahja on yhteinen aika, sitä ei ole koskaan kellään liikaa. Keksi jotain, jota on rentoa ja kivaa tehdä yhdessä: lempikahvilaanne päätyvä pitkä kävely, leffailta. Aina voi viedä toisen paikkaan, jossa hän ei ole koskaan käynyt – Talvipuutarhaan, tai saariretkelle?Tai kutsu kylään ja kokkaa toisen lempiruokaa. Kirjoita korttiin tai kirjeeseen mitä olet suunnitellut tehtäväksi, ja ota asiaksi sopia ajankohta.

2015-10-22-stellaharasek-xmas-22015-10-22-stellaharasek-xmas-4

Kauniita käyttöesineitä

Jos haluaa kääriä lahjapakettiin jotain konkreettista, kannattaa valita jotain kaunista, joka tulee käyttöön eikä koristeeksi. Yksinkertainen pullonavaaja, tai pehmeät pellavaiset keittiöpyyhkeet. Joskus kirjoitan kirjeen – takaan, että käsinkirjoitetusta kirjeestä ilahtuu ihan kuka tahansa – ja sujautan sen vastaanottajansa näköiseen nättiin rasiaan.

Omat lahjasuosikkini löytyvät usein Korkeavuorenkadun Tikausta, jonka valikoimista nappasin kuvia varten lainaan muutamia lemppareitani. Tykkään siitä, että putiikista voi hankkia hyvällä omatunnolla mitä tahansa, sillä kaikki on valmistettu eettisesti ja ekologisesti. Tikaun kasmir- ja villahuivit ovat takuuvarmoja lahjoja, tykästyin niihin ensin itse ja sen jälkeen olen antanut niitä useita. Kuvissa vilahtava suomenlampaantalja on takuulla eettinen, ekologinen ja ennen muuta superlämmin lahja kenen tahansa kotiin.

2015-10-22-stellaharasek-xmas-52015-10-22-stellaharasek-xmas-3

Kuvia minusta ja sinusta

Yksi ylivoimaisesti parhaista lahjoista kenelle tahansa on yhteiseen muistoon tai hetkeen liittyvä valokuva – tai jos kuvia vaan riittää, nippu niitä. Valitse paras ruutu ja sujauta se kauniisiin kehyksiin, kehitä kokonainen nippu kuvia ja pakkaa ne nättiin laatikkoon, siirrä kuvat tiedostoina muistitikulle tai jos lahjan saaja asuu kaukana, lähetä ne Dropbox-linkkinä.

2015-10-22-stellaharasek-xmas-7

Kehyksiin voi sujauttaa toki muutakin kuin vartavasten teetetyn valokuvan – vaikka lahjansaaja mielessä valitun postikortin tai vanhan polaroidin. Ylläolevassa kuvassa on isoäitini.

2015-10-22-stellaharasek-xmas-6

Mitä tahansa syötävää

Jos en keksi tai ehdi mitään muuta, nappaan lahjaksi jotain syötävää, sillä se ei varmasti jää käyttämättä. Vuosien empiria on osoittanut, että kuka tahansa hyvää ruokaa arvostava ilahtuu esimerkiksi pullollisesta laadukasta oliiviöljyä, sellaisesta jota harvoin raaskii itse ostaa keittiöönsä. Pulloon voi liittää kortin, johon on kirjoittanut lempisalaattinsa ohjeen. Olenpa vienyt lahjaksi myös pienen korillisen luomuomenoita.

2015-10-22-stellaharasek-xmas-8

Koirakuumeiselle koirakassi?

Soittolista

Läheiselle laadittu Spotify-lista on moderni mixtape, joka on – ainakin jos vanhan liiton popparilta kysytään – oikeastaan parasta mitä voi saada tai antaa. Valitse listaan kappaleita, jotka liittyvät yhteisiin hetkiin tai elämänvaiheisiin, tai joista uskot toisen pitävän.

2015-10-22-stellaharasek-xmas-9

Kuvien tavarat kuvauslainassa Tikausta, Korkeavuorenkatu 9. Auki vielä tänään klo 18 saakka ja aatonaattona klo 11-18.

You wanna go for a ride?

Kirjoitin, että kesän lempimekon kisaa käydään jo. Tässä ensimmäinen ehdokas, ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. On keveys, huolettomuus ja pitkät, huojuvat palmut. Tykkään väreistä, myös siitä että ne ovat maalaukselliset, vähän kuin mustavalkoinen valokuva, joka olisi väritetty vesiväreillä laveeraten. Toinen lempiyksityiskohta: lapaluiden kohdalla risteävät ohuet olkaimet. Kolmas ja tärkein asia: mekko saa Twilight Singersin soimaan koko ajan päässä, koska palmuprintti muistuttaa minua Blackberry Bellen kannesta. She said – You wanna go for a ride? I got thirteen hours to burn, and i’m gonna stay up all night.

2015-06-27-stellaharasek-mosmosh-12015-06-27-stellaharasek-mosmosh-22015-06-27-stellaharasek-mosmosh-3


MOS MOSHIN MEKKO SAATU DOTSISTA
ATP ATELIERIN SANDAALIT URBAN A:STA
HOPEINEN RANNEKORU VINTAGE
VILLAHUIVI SAATU TIKAUSTA

 

TWILIGHT SINGERS – TEENAGE WRISTBAND

Olisipa keittiö (ainakin on kauniita käsitöitä)

Keittiön keskeneräisyys totaalinen puuttuminen ei ole mitenkään estänyt minua haaveilemasta siitä millainen siitä tulee kun se on valmis. Vastaus on: ei vielä aavistustakaan. Mutta sen voin sanoa, että ainakin siellä on kaunis tiskiharja! Kyllä, se on hankittu ja iloitsen siitä jo nyt. Remonttiväsymys – tarkemmin sanottuna raksaepätoivo – teettää kaikenlaista.

2015-06-25-stellaharasek-tikau-1

Ostin puisen tiskiharjan Tikausta, joka on julkisivurempan aiheuttaman evakkonsa päätteeksi tehnyt paluun Korkeavuorenkadulle. Tykkään siitä, että putiikin tuotteet on eettisesti valmistettuja, usein pientuottajien tekemiä ja niiden alkuperä on helposti jäljitettävissä – niinpä kyselin tiskiharjasta lisää. Sen on valmistanut Annansilmät-Aitta, joka nykyisin jatkaa Sokeva-Käsityön toimintaa työllistämällä näkövammaisia. Tikaussa on paraikaa meneillään pop up -myymälä, jossa merkin käsityönä valmistettuja tuotteita on tarjolla enemmänkin. Muistan törmänneeni niihin vuosien varrella, mutta sitäpä en tiennyt, että näkövammaiset ovat valmistaneet harjoja, koreja ja rottinkikalusteita jo 1800-luvulta asti. RAYn viime vuonna lopetettu avustus horjutti käsityötoimintaa, mutta se saatiin vielä nipinnapin pelastettua. Tikau on mukana talkoissa auttamassa heitä uuteen alkuun.

2015-06-25-stellaharasek-tikau-2

En taida olla ainoa, jonka mielestä monet perinteiset käsityöt ovat alkaneet yhtäkkiä näyttää aika raikkaalta. Vaaleat tuohikorit, puiset tiskiharjat, jopa ne rottinkikalusteet, joista kaikki halusivat yhteen aikaan päästä eroon – ja nyt niitä haalitaan kaksin käsin. Annansilmillä on myös moderneja versioita vanhoista perinnetuotteista, on mustaa ja valkoista, mausteena metallilankaa, yksinkertaisia kahvattomia koreja, kauniita harjoja jotka on helppo kuvitella kenen tahansa urbaanin kotiin.

2015-06-25-stellaharasek-tikau-3

Kiinnostuneille tiedoksi, että pop upin yhteydessä järkätään myös rottinkityönäytös tänä lauantaina, 27. kesäkuuta klo 12-14. Käsityöläinen Kaisa Penttilä tekee Tikaussa rottinkitöitä ja kertoo aiheesta kiinnostuneille lisää. Luvassa myös pientä tarjoilua ja opaskoira Sepi. En kestä, että Sepi on virallinen kunniavieras. Taidanpa mennä tervehtimään.

ANNANSILMÄT-AITTA (ent. Sokeva Käsityö)
Pop up -näyttely & -myymälä
Tikau, Korkeavuorenkatu 9, Helsinki
15.6.-18.7.2015

Muistiinpanoja maailman rannoilta

Muistikirja-addikti ilmoittautuu. Varsinaista päiväkirjaa en ole kirjoittanut enää vuosiin, mutta muistikirja minulla on jokaiselle maailmankaikkeuden aiheelle. Kirjaan niihin haja-ajatuksia ja huomioita, nimiä ja osoitteita, ideoita, paikkoja ja päähänpistoja – kaiken mitä en halua unohtaa, sillä pääni on seula, jossa ei pysy mikään paria minuuttia pidempään. Ja joskus piirtelen, tai kuten ystävä sanoo, suttaan. Mitään mainittavaa järjestelmällisyyttä muistikirjoista on turha etsiä, en usko että kukaan muu saa niistä edes selvää kuin minä. Enkä aina minäkään – olen löytänyt itseni useammin kuin kerran lähikaupan hyllyjen välistä tiiraamassa tiheään täytetystä lapusta mitähän olen mahtanut omaan ostoslistaani kirjoittaa.

2015-05-15-stellaharasek-travels-12015-05-15-stellaharasek-travels-2

Kuvat ovat Khao Lakista, lähes autiolta rannalta, jossa sai kirjoitella kaikessa rauhassa kenenkään keskeyttämättä. Taannoiselta Thaimaan matkalta otetut kuvat ja tehdyt muistiinpanot on nyt pikkuhiljaa purettu kaiken muutto- ja raksakaaoksen ohessa. Osan säästän tulevaan lehtijuttuun, loput tihkuvat lähiviikkoina blogiin. Trooppisten tunnelmien tarjoama terapia kelpaa ainakin kirjoittajalle itselleen toukokuisen kesänodotuksen keskelle… En edes aloita tuosta säästä, en.

2015-05-15-stellaharasek-travels-32015-05-15-stellaharasek-travels-4

Rakastan Moleskinen kalentereita ja muistikirjoja, mutta käytän kyllä muitakin. Olennaista on, että kirja tuntuu hyvältä kädessä ja houkuttaa tyhjillä sivuillaan – tavallinen ruutuvihko olisi turhan arkinen ja liian arvokkaan näköiseen kirjaan ei uskaltaisi kirjoittaa. Tämänhetkinen lempimuistikirjani on saatu Tikausta. Käsintehdyllä kirjasella on mattamusta kansi ja leveä kuminauha, jolla kirjan saa suljettua. Se on osoittautunut yllättävän tärkeäksi ominaisuudeksi ihmiselle, joka säilyttää muistikirjojensa sivujen välissä lippuja, lappusia, kortteja ja lehdistä repäistyjä kuvia. Kerran löysin palaverissa muistikirjani välistä käyttämättömän kakkapussin. Koiranomistajan elämä on yhtä eleganssin juhlaa.

2015-05-15-stellaharasek-travels-52015-05-15-stellaharasek-travels-6

HOPEINEN RANNEKORU VINTAGELÖYTÖ
MUISTIKIRJA JA PUUTERINVÄRINEN VILLAHUIVI SAATU TIKAUSTA
THIERRY LASRYN AURINKOLASIT TREND OPTICISTA
KUVIOLLINEN KAFTAANI LÖYTÖ MATKALTA
NAHKALAUKKU COS

 

Terveiset maailman laidalta

Tarkemmin sanottuna tyhjältä rannalta Khao Lakista. Yksi suosikkiasioistani Thaimaassa on valo, joka jää viivyttelemään hetkeksi auringonlaskun jälkeen kuin ei malttaisi kadota vielä kokonaan. Se on joka kerta erilainen, hohtaa joskus vaaleanpunaisen, joskus vaaleansinisen sävyissä. Saa auringon paahtaman ihon näyttämään entistäkin tummemmalta, valkoiset vaatteet entistäkin valkoisemmilta.

2015-03-24-stellaharasek-khaolak-12015-03-24-stellaharasek-khaolak-22015-03-24-stellaharasek-khaolak-32015-03-24-stellaharasek-khaolak-42015-03-24-stellaharasek-khaolak-5

Hunky Doryn hippipaita saatu Dotsista
Thierry Lasryn aurinkolasit Trend Opticista
Flodemin hopeariipus saatu Tikausta
Hopeinen rannrengas & farkkushortsit 2ndhand

Uusia suosikkeja korurintamalla

Korkeavuorenkadun varrella sijaitsevasta Tikausta on tullut viimeisen vuoden kahden aikana yksi lempiputiikeistani. Kaikki vaatteista kodinesineisiin ja kosmetiikkaan on kaunista, käsintehtyä ja valmistettu kestävän kehityksen periaatteilla. Putiikin taustalla on hyväntekeväisyysorganisaatio Tikau Share, jonka toiminnan kehittämiseen ja rahoittamiseen iso osa kaupan tuotoista menee. Pakko nostaa hattua: Tikaun naiset tekevät uskomattoman hienoa työtä eikä varmasti ole ollut ihan helppoa.

2015-03-12-stellaharasek-tikau-1 2015-03-12-stellaharasek-tikau-2

Viimeksi kävin kurkkaamassa kaupan koruvalikoimaa, joka liikkuu samoilla linjoilla kuin minäkin: kapeat ja kevyet korut kiinnostavat. Pikkuripauksesta etnisyyttä ei ole yhtään haittaa, kun kesää kohti mennään ja hippi minussa herää taas. Osa koruista ovat Flodemin, Pariisissa käsintehtyjä siroja riipuksia, renkaita ja sormuksia. Nkukun korut – esimerkiksi kuvien superkaunis sulka – ovat tehty käsin ja dipattu 22 karaatin kultaan. Loput korut ovat Tikaun omaa tuotantoa, jotka teetetty Tikaun omilla käsityöläisillä Intian Orissassa. Kaikki putiikin korut kuuluvat Karma-tuotteisiin, joiden myyntihinnasta lahjoitetaan 8% kylätalohankkeeseen Orissaan. Hanketta voi seurata Facebookissa.

2015-03-12-stellaharasek-tikau-3 2015-03-12-stellaharasek-tikau-4

Olen tehnyt ennenkin löytöjä Tikaun korulaareista, mm. lempirannekoruni jonka ostin viime kesänä. Tällä kertaa sain valita itselleni uuden suosikin. Ehkä arvaatte minkä poimin mukaan?