Kohti kivuttomia kinttuja

Kirjoittaja haluaisi olla notkea ninja, mutta siihen on vielä ihan pikkuisen matkaa. Tämä kirjoitus on teille, jotka etsitte helpotusta samankaltaisiin haasteisiin – tai haluatte ihan vaan keveämmät jalat.

Päätellen siitä miten hämmentävän moni on päätynyt tähän blogiin googlaamalla meikäläisen pohje- ja penikkaongelmia, vaikuttaa siltä, että muutamalla muullakin on ns. haasteita alaraajojensa kanssa. En muista missä mittakaavassa olen omista pulmistani täällä kertoillut, näköjään ainakin tämän verran. Tiivistetäänpä: pohkeeni ovat poteneet säännöllisesti toistuvia kramppitiloja siitä asti kun olin kaksitoista eikä kukaan ole vielä tähän päivään mennessä osannut antaa aukotonta selitystä siitä mistä se johtuu saati miten siitä pääsee eroon. Pahimmillaan se tekee kävelemisestä – joskus ihan vaan sängystä pääsemisestä – lähes mahdotonta. Kramppipäivien välissäkin pohkeet ovat kireät ja kosketusarat eikä niihin kannata kajoa, ellei halua napakkaa ninjapotkua leukaansa.

2016-05-04-stellaharasek-lymfa-1

Apua on haettu vuosien mittaan monenlaisista osoitteista kiropraktiikasta osteopatiaan ja akupunktioon. Tehokkaimmat täsmälääkkeet ovat löytyneet treenaamisesta – se on vahvistanut jalkojen lihaksia ja helpottanut sen myötä kramppitiloja – sekä fysioterapiasta. Siellä on saatu kehoon rutkasti lisää liikkuvuutta ja alettu korjata vuosien varrella opeteltuja virheasentoja, jotka eivät ainakaan edistä kinttujeni hyvinvointia. Virheellisistä asennoista ja liikeradoista poisopettelu vie aikaa, siksipä parempia päiviä odotellessa kaikenlaiset kipua lievittävät ratkaisut kiinnostavat. Kipulääkkeitä olen syönyt jo kylliksi eivätkä ne oikein edes auta.

2016-05-04-stellaharasek-lymfa-2

Valmentajani ja ystäväni Kanerva vinkkasi keväällä lymfahoidosta, joka keventää jalkoja kiihdyttämällä aineenvaihduntaa ja poistamalla kuona-aineita. Hoito keventää myös ihan kirjaimellisesti, sillä moni käy hoidossa esteettisistä syistä saadakseen kapeammat kintut! Kanervan kautta tulinkin tavanneeksi Essin, joka tekee lymfahoidon ohella muitakin kasvojen ja kehon erikoishoitoja Bulevardilla sijaitsevassa hoitolassaan nimeltä Essi Care.

Jos ollaan ihan tarkkoja, tapasimme eräänä kauniina aamuna yöpaitaisillamme meidän keittiössä. Kanerva ja Essi olivat päätyneet Mikon kanssa meille jatkoille kun minä vetelin jo sikeitä, ja heränneet vierashuoneestamme kun Nella-koira ja talouden oma herätystoimikunta tulivat toimittamaan suukkoherätyksen. Naurattaa vieläkin. Näin ne parhaat tyypit tuntuvat löytävän tiensä elämäämme – samaan aikaan aivan sattumalta ja täysin vakaalla varmuudella.

2016-05-04-stellaharasek-lymfa-3

Pääsin sittemmin blogin kautta Essin hellään huomaan kokeilemaan Kanervan suosittelemaa lymfahoitosarjaa. Nyt täytyy kyllä kesken kaiken jo kiljaista, sillä takana on neljä hoitokertaa ja kokonainen kivuton kuukausi! Neljä viikkoa on kulunut ilman yhtäkään kramppia ja ensimmäisen kerran naismuistiin pohjeitani pystyy koskemaan, jopa puristamaan ilman, että pökerryn kivusta. Tämä autuus ei ehkä avaudu onnekkaille, jotka eivät ole eläneet vuosia jatkuvan kivun kanssa, mutta ne jotka ovat, ymmärtävät varmasti tämän riemun.

Oli kramppien ja kiristyksen alkuperäinen aiheuttaja mikä tahansa, kuona-aineiden poistaminen ja kireiden lihaskalvojen avaaminen tuntuu toisinsanoen auttavan. Enkä ole kuulemma ainoa, joka on löytänyt lymfahoidosta apua erilaisiin jalkaongelmiin: Essin hoidossa käy sekä ongelmien ennaltaehkäisystä kiinnostuneita urheilijoita kuin erilaisista kivuista kärsivät. Toki suurin osa asiakaskunnasta hakee hoidosta ennen muuta esteettisiä vaikutuksia, mutta eipä siitä kenenkään mielestä varmaankaan haittaa ole, jos samalla saa virkeämmät ja paremmin voivat jalat.

2016-05-04-stellaharasek-lymfa-4

Essi yhdistää meikän lymfahoidossa kahta tekniikkaa. Alipainehieronnassa ikäänkuin pumpataan irti rasvasoluihin jumiutunutta kuonaa, joka aiheuttaa mm. niinsanotun appelsiini-ihon eli suomeksi selluliitin. Mekaanisessa lymfahieronnassa puolestaan poistuvat nesteet ja ne irroitetut kuona-aineet. Lopputuloksena jaloista tulee kevyemmät, kivuttomammat ja kyllä, myös kapeammat. Aika monta kärpästä yhdellä iskulla.

Ollaanpa rehellisiä, alipainehieronta ei ole ihan mukavimmasta päästä. Muuten tämä olisikin ollut aivan liian hyvää ollakseen totta. Onneksi a) Essi on rento, superkiva ja kestää kiroiluni b) homma useimmiten helpottuu hoitosarjan mittaan kun kuona-aineet vähenevät.

Palaan tarkemmin asiaan, kun hoitosarja on ohi, eli korvat hörölle, jos kiinnostaa.

2016-05-04-stellaharasek-lymfa-5

Vielä sananen niistä paljon googletetuista penikkaongelmistani! Ne alkoivat juoksutreeneistä ja sinne myös loppuivat, kun lääkäri monen kuukauden itkun ja väännön jälkeen ehdotti, että mitäs jos en enää juoksisi, kun kroppa ei sitä selvästikään kestä. Muut liikkumisen lajit eivät aiheuta ongelmia, joten päätin keskittyä niihin.

Tästä tiedosta ei nyt varmaan ole paljoakaan iloa teille, jotka olette etsineet penikkakipuihinne apua. Teille suosittelenkin lämmöllä Helsingin Urheiluhieronnan K-E-H-O Klinikkaa ja Helsinki Core Trainersin juoksuvalmentajien tekniikkaopetusta ja yhteistreenejä. Kylmä-kuuma-hoidoista ja kipulääkkeistä ei ole kovin pitkäaikaista apua, jos säryt johtuvat virheasennoista tai vääränlaisesta tekniikasta. Lymfahoidostakin voi saada penikkaoireiluun helpotusta, jos kivut johtuvat kertyneiden kuona-aineiden aiheuttamasta paineesta, mutta perimmäinen syy kannattaa kyllä selvittää ammattilaisten avulla.

Tulipa paasaus. Kommenttiloota on teidän, jos herää kysymyksiä!

Kuvat Helsinki Core Trainersilta Jarno Jussila

Aloittelevan ninjan aamu

Yhteistyössä Elovena

Olen kirjoitellut muutamankin kerran Helsinki Core Trainersin bootcampista, jossa käyn muistuttaakseni itseäni siitä, että ihmisen on hyvä elää ja liikkua myös päänsä ulkopuolella. Urheilun sivuvaikutuksina Kanerva ja muut valmentajat, joiden varmaotteisen ohjauksen alla olen hikoillut, ovat saaneet selkäni suoristumaan, stressikierrokseni laskemaan, vanhat t-paitani kinnaamaan hauisten kohdalta ja lempifarkkuni roikkumaan. Ei hullummin humanistilta, joka vielä kolme vuotta sitten olisi sohvanpohjalta nauranut makeasti, jos joku olisi ehdottanut, että tartupa tankoon ja vedä pari leukaa.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-12016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-22016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-4

Bootcampin ohessa on tullut tehtyä Corella muutakin, nimittäin käytyä Redcord-tunnilla, joka tunnetaan taloudessamme myös ninjakouluna. Päivä ei voi alkaa huonosti, jos jaksaa hiipiä aamukahdeksaksi ninjakouluun. Punaisten köysien varassa harjoitellaan kehonhallintaa, vahvistetaan keskivartalon lihaksia ja koko kehon liikkuvuutta. Jos korkean sykkeen bootcamp-rääkissä voi heittää aivot narikkaan ja vetää täysillä, Redcordissa täytyy todella keskittyä: harjoitukset tehdään hitaasti ja hallitusti, ja ero hyvän ja huonon tekniikan välillä voi olla yhden lihaksen oikeanlaisessa aktivoinnissa. Fiilis on mahtava, kun viidenkymmenen sinnepäin osuneen toiston jälkeen vihdoin oivaltaa mistä ja miten oikea tuki löytyy.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-32016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-62016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-5

Tunnit vetää useimmiten the original ninja Ville, tällä kertaa olimme Matin tunnilla. Masakin hallitsee ninjahommat ja pisti meidät hikoilemaan – piinallisen hitaasti – koko tunnin ajaksi. Vaikka syke ei nouse, treenin jälkeen tietää kyllä tehneensä. Täytyy hengitellä hetki ja ojennella täriseviä raajoja ennen kuin kiskoo vaatteet niskaan ja lähtee jatkamaan päiväänsä.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-72016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-82016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-9

Ninjamanian aloitti Mikko, joka tartutti sen sittemmin muihinkin. Selvisi, että ninjan strategisiin tehtäviin lukeutuu mm. vakoilu, soluttautuminen ja sabotaasi. Erityisen vaikutuksen teki myös sanan etymologinen tausta: sana ninja on peräisin Japanin vuoristosta 800 vuoden takaa. Se tarkoitti alunperin henkilöä, joka harjoittaa ninjutsua, taistelulajia, jota kutsuttiin myös salaperäisyyden taidoksi tai näkymättömyyden taidoksi. ETTÄ! Salaperäisyyden taito ja sabotaasi! Eipä tämän pakkomielteen syntymiseen paljoa muuta enää tarvittukaan.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-102016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-112016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-122016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-13

Olemme oma-aloitteisesti lisänneet ninjan tehtävälistalle myös hämmentämisen ja hiipimisen. Jälkimmäiseen tarvitaan juuri sitä kehonhallintaa ja keskittymistä, jota Redcordissa harjoitellaan. Minullahan ei kumpaakaan ole, joten ninjakoulu tulee todellakin tarpeeseen. En aio olla se ninja, joka sabotoi oman operaationsa kompastumalla tyhjään tölkkiin kesken hipihiljaa hiipimisen.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-142016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-15

Kuvaaja (ja ninjakollega) sen kiteytti: nyt kannattaa katsoa tarkkaan, koska nämä saattavat olla viimeiset kuvat, jotka ninjasta näkee. Kun ninjakoulutus on valmis, ninjan pyydystäminen valokuvaan muuttuu mahdottomaksi.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-162016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-17

Aaamutreenin jälkeen on pakko saada samantien jotain syötävää napaan. Viime aikona olen pistellyt poskeen puuroa, sillä Elovenan Puurokuppi on osoittautunut käteväksi evääksi: ei tarvita kuin loraus kuumaa vettä Coren keittiön vedenkeittimestä ja puuro hautuu kannen alla valmiiksi samalla kun vaihdan vaatteet. Kun pilkkoo päälle vielä banaanin tai omenan, jaksaa täysjyväkauran ja ruisleseiden voimalla painella töihin – ja harjoitella matkalla soluttautumista. Esimerkiksi omaan tukkaansa.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-18

PS. Kiinnostuneille tiedoksi, että kaikki treenijutut löytyvät informatiivisesti nimetyn treeni-tunnisteen alta. Ehkä pitää luoda myös oma ninjatunniste.

Kuvat Jarno Jussila

Asioita, joita olen oppinut liikkumisesta

Ei siitä ole kuin muutama vuosi, kun kyllästyin elämääni ja päätin, että nyt se muuttuu. Olin jatkuvasti väsynyt ja vihainen, kirin koko ajan kalenteriani kiinni siinä koskaan onnistumatta. Tuntui etten saa vietyä mitään loppuun tai saatettua aina edes alkuun – päässä kohisi lumisade silloin kuin olisi pitänyt keskittyä. Tiesin itsekin tekeväni liikaa töitä, nukkuvani aivan liian vähän, syöväni miten sattuu ja murjovani mustelmille niin kehoani kuin minua sen sisällä. Sitä en tiennyt miten sellainen solmu avataan. Jostain langanpätkästä oli lähdettävä liikkeelle, joten soitin ystävän suosituksesta Helsinki Core Trainersin Ville Rapelille. Se oli ihan takuulla viisain teko minkä sinä vuonna tein.

Vakuutuin siitä, että olen oikeamielisessä paikassa siinä vaiheessa, kun Ville sanoi, että tärkeintä eivät ole treenitulokset, vaan liikkumisen onnelliseksi tekevä vaikutus. Lupasin tulla treeneihin, kun Ville lupasi, että saan jatkossakin juoda punaviiniä ja syödä suklaata. Niilläkin oli kuulemma (kohtuullisesti käytettynä) onnelliseksi tekevä vaikutus.

2016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-1

Aloitin liikkumisen rytinällä – toiminnallisen harjoittelun kymmenviikkoisella intensiivikurssilla, 10Campilla, josta sinä keväänä kirjoitinkin. Lempeämpikin lähestymistapa olisi varmasti toiminut, mutta minulle valinta oli oikea, sillä olin kärttyinen, kärsimätön ja halusin muutoksia, jotka tuntuisivat arjessa ja kehossa samantien. Niitä sain ja hyvä niin, sillä se kannusti jatkamaan silloinkin kun löysin itseni makaamasta matolta kaikki treenikamat päällä ja miettimästä milloin kämppäkaveri tulee kotiin kaapimaan minut eteisen lattialta.

2016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-2

Muistan 10Campista monia asioita: ensimmäisten treenien jatkuvat järkytykset kun kaikki oli uutta ja pelkkä leuanvetotankoon kurkottaminen vaati itsensä (ja korkeanpaikankammonsa) ylittämistä, sen kun opimme mikä on burpee, thruster ja kompressiosukka ja pahimpina hetkinä mietimme, että oispa olemassa kokovartalokompressiosukka. Hetken, kun löysin mahastani kummallisen muhkuran ja tajusin vasta viiveellä, että se oli vatsalihas eikä Anton & Antonin voisilmäpulla. Oli muitakin oivalluksia, sellaisia joilla on ollut vielä kauaskantoisempia vaikutuksia kuin vuosien horroksestaan vastaheränneillä vatsalihaksilla.

2016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-3

Kaikkea ei tarvitse muuttaa kerralla.

Riittää, kun muuttaa yhden asian, sillä ei voi vaikuttaa yhteen asiaan henkisen tai fyysisen hyvinvointinsa saralla vaikuttamatta samalla kaikkiin muihin. Halusin liikkumisen lisäksi laskea kierroslukuja, nukkua enemmän, syödä säännöllisemmin. Selvisi, että riitti, kun lisäsin arkeeni liikuntaa – sen mukana tuli myös nälkä, siis niin kova nälkä että teki mieli oikeaa ruokaa, ja valtameren kokoinen väsymys, joka kaatoi ensimmäisinä treeniviikkoina sänkyyn ennen iltauutisia.

2016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-42016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-5

Ryhmän tarjoama tuki – ja paine! – auttaa alkuun.

Enpä olisi ikinä uskonut, että minä – erakkorapu! – tykkäisin treenata muiden ihmisten kanssa. 10Campilla tajusin, etten tulisi koskaan työntäneeksi itseäni niin kauas mukavuusalueeltani (eli sohvalta läppärini takaa) ilman treenikavereita ja valmentajia, jotka odottavat minua paikalle. Olisi mahdollisesti jäänyt myös se kolmas jännehyppykierros tekemättä, ellei joku siinä vieressä olisi tehnyt sitä jo täyttä häkää.

Liikkuminen tekee kaikesta muusta elämästä helpompaa.

Hikoilulla on ollut monia muitakin vaikutuksia kuin suoristunut ryhti ja tiukemmat takareidet. Kun hajamielisenä humanistina elelee enimmäkseen päänsä sisällä, tekee ihan hiton hyvää tulla sieltä väliltä pois, panna kroppa hommiin ja oppia kuuntelemaan sitä. Treeneissä minä ja kehoni olimme ensimmäistä kertaa samassa veneessä emmekä vastakkaisissa leireissä. Fysiikkaani kohdistuvan epäluulon ja epäröinnin tilalle alkoi tuli uudenlaista lempeyttä ja varmuutta, kun tajusin mihin kaikkeen kroppani pystyykään, kun vaan luotan siihen ja annan mennä. Luottamus on lisännyt luottamusta myös muuhun kuin kehoni kykyihin – siihen, että opin ja kehityn, siihen että voin itse vaikuttaa asioihin ja siihen, että asenne ratkaisee melkein kaiken maailmassa.

Ja kun ensimmäisten viikkojen väsymyksestä selvisi, tilalle tuli energia. Se näkyy niin töissä kuin vapaalla. Sen myös muistaa aina kun unohtuu flunssan tai reissun jäljiltä treenitauolle – väsymys tulee ensimmäisenä takaisin. Onneksi nykyisin tiedän missä osoitteessa se taas lähtee.

2016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-62016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-7

Vähän vähemmän on joskus paljon parempi.

Nyt kun puolet teistä ovat tammikuun kunniaksi tipattomalla, on varmaan hyvä hetki mainita, että 10Campilla treenatessa tuli pohdittua myös omaa suhdetta alkoholiin. Vastoin kaikkia kuvitelmiani viini ei ollutkaan välttämätön osa sosiaalista elämääni! Älkää ymmärtäkö väärin, kylmä kalja ja kuiva kuohuviini pitävät yhä paikkaansa lempiasioideni listalla. Huomasin vaan, että niistä nauttii enemmän, jos niitä juo kahdentoista sijaan vaikka kaksi, ja silloin kun oikeasti tekee mieli eikä tavasta tai tottumuksesta.

2016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-102016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-11

Liikkuminen on paras lääke stressiin.

En liiku siksi, että haluan nostaa viikko viikolta enemmän painoja, punnertaa enemmän tai kasvattaa hauikseni kokoa. Haluan sen sijaan voida paremmin, olla energisempi, jaksaa juosta arkipäivinäni paikasta toiseen ja viihtyä nahoissani, tuntea ne omikseni. Yllätyksenä tuli, että kaiken sen lisäksi liikkuminen on paras mahdollinen stressinkarkoituskeino: treeneissä ei tule mietittyä työasioita, maksamattomia laskuja tai ihmissuhdesolmuja.

2016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-82016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-9

Muistan 10Campin alusta hetken, kun joku valmentajista muistutti, ettei tulevasta treenistä selviytymistä kannata murehtia – kerrallaan ei tarvitse pohtia kuin sitä seuraavaa tehtävää. Sen helpotuksen tunteen vein mukanani myös treenisalin ulkopuolelle: maailma ei tule kerralla valmiiksi, ei varsinkaan stressaamalla siitä. Asia kerrallaan, jokainen vuorollaan.

2016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-122016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-13

Wall ballia ei kannata ottaa vastaan naamallaan.

… tai kuudentoista kilon kahvakuulaa polvilumpiollaan. Oikeisiin tekniikkoihin paneutuminen ei ole pelkästään vähentänyt ikäviin paikkoihin ilmestyviä mustelmia ja vauhdittanut kunnon kohenemista, vaan on opettanut keskittymiskykyä, motoriikkaa, kehonhallintaa, itsetuntemusta ja onnistumisten myötä luottamusta oman kehon kykyyn tehdä asioita, joihin en olisi ikinä ennen uskonut sen pystyvän. Kaikesta tästä on ollut iloa treenisalissa, mutta vielä enemmän treenisalin ulkopuolella.

2016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-14

Suhteeni liikkumiseen ja tuohon Hernesaaressa sijaitsevaan treenistudioon on ehtinyt sittemmin syventyä sataan kertaan. 10Campin jälkeen treenaaminen on jatkunut Villen redcord-tunneilla ja Kanervan bootcampissa. Monista treenikavereista ja valmentajista on tullut ystäviäni, kuten Kanervasta ja apuvalmentaja Nella-koirasta, jotka olette nähneet kuvissani monenmonta kertaa. Kanerva on Helsinki Core Trainersin valmentajan lisäksi ravintovalmentaja, jolla on ihanalla tavalla järki päässä ja jalat maassa. Hänelle kuuluu monen muun asian ohessa kiitos myös siitä, että muistan nykyisin syödä ihan joka päivä. Vaikea kuvitella millaista elämäni olisi ilman Core Trainersin porukkaa enkä oikeastaan edes halua yrittää.

2016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-15

Syy miksi kirjoitan tästä juuri nyt on se, että seuraava 10Camp alkaa helmikuussa. Minulta kysytään aiheesta sen verran usein, että haluan vinkata yhteisesti kaikille kiinnostuneille. Haaste kestää kymmenen viikkoa, mukaan valitaan kymmenen naista ja kymmenen miestä. Jos haluat muuttaa elämäsi, kymmenessä viikossa pääset todellakin alkuun – ja sen jälkeen voi tietysti halutessaan jatkaa bootcamp-ryhmissä, joista johonkin jokaiselle treenaamisen jatkamisesta kiinnostuneelle 10campilaiselle järjestetään paikka. Jos epäilet pärjäätkö, pystytkö ja pitäisikö, 10Camp on juuri sinua varten – hae mukaan tästä.

Treenit tien päällä

ONKO VALMENTAJANI KANERVA KUULOLLA? Kävin nimittäin treenaamassa taannoisella Thaimaan matkalla, kun hotellissa* sattui olemaan loistava sali. Aion nyt erikseen keulia aiheesta, koska tämä on toinen kerta maailmanhistoriassa, kun pakkaan treenikamat matkalaukkuun ja myös käytän niitä.

2015-12-21-stellaharasek-sensimar-khaolak-1

Historiallinen ensimmäinen kerta sattui vuosi sitten, kun reissasin – sattumalta melkein samaan maailmankolkkaan – äskenmainitun Kanervan kanssa. Tajusin aivan liian myöhään mitä tarkoittaa, kun lähtee matkaan seuralaisenaan ystävä, johon on tutustunut siksi, että hän sattuu olemaan myös Helsinki Core Trainersin valmentaja. Viisaampi olisi varmasti pohtinut tätä asiaa ennen kuin varasi päähänpistosta yhteisen matkan.

2015-12-21-stellaharasek-sensimar-khaolak-2

Minut herätettiin pumpulinpehmeistä hotellilakanoistani joka(!) aamu seitsemältä(!!) valheellisen lempeillä silityksillä: herää kulta, nyt mennään vähän hikoilemaan. Lempeys loppui luonnollisesti sillä sekunnilla kun olin kiskonut itseni pystyyn ja lenkkarit jalkaan. Juoksimme portaita kolmenkymmenen asteen aamuhelteessä, kunnes oli pakko vetäytyä ilmastoidun kuntosalin varjoon. Punnersimme. Teimme askelkyykkyjä. Nostimme tankoja. Kanerva komensi, minä hikoilin, liian unenpöpperöisenä väittämään vastaan. Kuumuudessa ei pystynyt vetämään kuin puolen tunnin setin, mutta sanotaanko, että sen jälkeen nautittu aamiainen maistui ansaitulta.

2015-12-21-stellaharasek-sensimar-khaolak-3

Ihan kuin tässä uroteossa ei olisi tarpeeksi, punnersin kolmekymmentä(!) kertaa jokaisesta(!!) oluesta, jonka join matkan aikana. Lopputuloksena a) join hyvin vähän alkoholia matkan aikana ja b) matkan aikana opin punnertamaan. Mikko sanoisi tähän, että onpa sellainen olo kuin olisi vähän (tai oikeastaan paljon) parempi ihminen kuin kaikki muut! Ainakin lomaolo oli autuas, joten ei voi valittaa.

2015-12-21-stellaharasek-sensimar-khaolak-4

Oli muuten aikuisen elämäni ensimmäinen reissu, jonka jälkeen ei väsyttänyt, turvottanut tai puristanut – ehkä oppitunti tuli useammalla kuin yhdellä tavalla tarpeeseen. Opin myös, että yksi tapa olla loistava valmentaja on syntyä yhdeksi niistä ihmisistä, joille on mahdotonta sanoa ei. Kaivaisin tähän kuvan Kanervan viattomasta hymystä, ellei olisi tullut uudestaan uupumus näitä trooppisia treenejä muistellessa. Vähän tuli myös ikävä, sillä lämpö korjaa väsyneen kehon lempeämmin kuin mikään muu.

2015-12-21-stellaharasek-sensimar-khaolak-5

Kiinnostaa: treenaatteko te tien päällä?

*Kiitos Finnmatkoille, joka tarjosi majoituksen.

Treenimuijana tässä

En tiedä pitäisikö huolestua siitä, että pukeutumiseni on pelottavan usein sekopäinen yhdistelmä treenivaatteita ja Kaikkea Mitä Nyt Sattui Osumaan Käsiin. Perimmäinen syy on tietysti sama kuin kovin monen muun pukeutumiseeni liittyvän ilmiön takana, laiskuus. Kun on koko ajan joko menossa treeneihin tai tulossa treeneistä, päällä on mitä on kun piipahdan matkan varrella syömään, kylään, kauppaan, toimittamaan tehtäviä tai mitä nyt milloinkin.

2015-06-25-stellaharasek-postworkoutchic-2

Etelä-Helsingin kaduilla kiertävillä turistibusseilla on varmaan ollut naurussa pitelemistä, kun olen painellut vastaan kumisaappaissa ja treenitrikoissa. Joku otti kerran bussin ikkunan läpi kuvan. Naurattaa ajatus, että jollakulla japanilaisella on nyt ikuisesti kotialbumissaan kuva meitsin sekoasusta (ja kärttyisestä ilmeestä, koska satoi). Sitten on näitä yhdistelmiä – juoksushortsit ja nahkarotsi, mitä vikaa muka?

2015-06-25-stellaharasek-postworkoutchic-1

Treeninjälkeinen eleganssini on muutenkin aivan omaa luokkaansa, varsinkin silloin, kun kumoan irvistäen proteiini- eli tuttavallisemmin yrjöpirtelöni viimeisiä rippeitä. Kiitos vaan Kanervalle, joka ikuisti tapahtuman. Valtakunta palauttavasta proteiinista, joka ei maistuisi pahalta – kuumia vinkkejä kellään? Onko se urbaani legenda?

Kohti keskikesää

Juhannus on täällä! Sen tietää viimeistään siitä, että sataa kuin saavista, koirat pitää kantaa ulos palelemaan ja kämppäkaveri kävelee treeneihin toppatakissa. Naurattaa. Ihmiset päivittelivät kaupassa kelejä, teki mieli sanoa, että tämähän on suomalaisen keskikesän perinnesää! Päivitellään sitten, jos aurinko vahingossa paistaa – sitäkin sattuu. Sateessakin on onneksi puolensa, saa olla hyvällä omatunnolla sisällä ja lukea kirjaa tai mitä nyt huvittaa.

2015-06-19-stellaharasek-photos-12015-06-19-stellaharasek-photos-22015-06-19-stellaharasek-photos-3

Pääsin eilen treeneihin ensimmäisen kerran moneen viikkoon enkä ole hetkeen ollut onnellisempi – tai hengästyneempi. Tuntui siltä kuin elämä olisi ollut kuukauden verran pause-tilassa ja nyt joku olisi painanut vihdoin play-nappulaa. Veri kiertää niin että kohisee, ajatukset ovat kirkkaammat kuin aikoihin. Ehkä viime viikkojen sekava ja seisahtunut energia johtuu pelkästään siitä, etten ole hikoillut tarpeeksi.

2015-06-19-stellaharasek-photos-142015-06-19-stellaharasek-photos-132015-06-19-stellaharasek-photos-6

Puolet kaveripiiristä käy laillani Helsinki Core Trainersilla kohottamassa fyysistä kuntoaan, mutta salille pitäisi ojentaa mitali haiustemme kasvattamisen lisäksi henkisestä hyvinvoinnistamme huolehtimisesta. Kanervalle – valmentajalle, ystävälle – kuuluisi vielä henkilökohtainen pokaali siitä, että hän piiskaa meitä lujasti, mutta lempeydellä. Vielä viides kierros leuanvetoja, takakyykkyjä ja punnerruksia, hän komentaa ja hymyilee niin, ettei tulisi edes mieleen sanoa ei. Vaikka yksi treenikavereistamme aina välillä kiljuukin EN TEE! LÄHEN KOTIIN! (Ei hän kuitenkaan ikinä lähde.)

2015-06-19-stellaharasek-photos-102015-06-19-stellaharasek-photos-8

Kanervalla on koira nimeltä Nella, haltijamainen olento, joka osoittaa tavallisia koiramaisia piirteitä vain leikkiessään kavereidensa kanssa. Kun Juno ja Luna tapasivat Nellan ensimmäistä kertaa, kaikkia osapuolia vähän epäilytti. Ystävyys sai kuitenkin alkunsa kun Luna läppäsi Nellaa tassulla naamaan. Se tarkoittaa mäyräkoiraslangilla, että LEIKI SAATANA. Nella leikki. Nykyisin kolmikko riehuu kuin keskenkasvuinen kakaralauma eikä kukaan ole kuulevinaan, kun pitäisi lähteä kotiin. Valikoiva kuulo näyttää yhdistävän koiria koosta, luonteesta ja rodusta riippumatta.

2015-06-19-stellaharasek-photos-112015-06-19-stellaharasek-photos-122015-06-19-stellaharasek-photos-7

Kotimatkalla kymmenen aikaan oli vielä valoisaa. Sumu oli vallannut rannan ja kaupungin eteläiset kadut, hanhet puolet puistoista. Kuvista löytyy myös salajänis, en nähnyt sitä kun otin kuvaa, se loikki kohti rantaa minkä käpälistään pääsi. Hanhet lehahtivat lentoon sen perässä kun näkivät kanssamme kulkevat uljaat metsästyskoirat. Turhaan pakenivat, koirat olivat märkiä ja kärttyisiä eivätkä kiskoneet kanadanhanhien vuoksi vaan kohti kotia ja viltillä varustettua igluaan.

2015-06-19-stellaharasek-photos-52015-06-19-stellaharasek-photos-4

Nappasin kuvan vanhasta herrasta, joka tulee usein vastaan koiransa kanssa. Silmät kastuvat melkein joka kerta. Mies on aina kaksin koiransa kanssa, corgi köpöttelee yhtä hitaasti kuin omistajansa, pysähtyy nuuhkimaan kukkia ja kadunkulmia. Mies odottelee kelloaan vilkuilematta, ei ole ilmeisesti ollut pitkään aikaan kiire mihinkään. Joskus ajattelen isoisiäni, joita en koskaan tavannut. Joskus koiraa, joka vanhenee isäntänsä rinnalla.