Kokemuksia Yogaiasta

Kaupallisessa yhteistyössä Yogaia ja Asennemedia

Kun matkustaa paljon työnsä puolesta, arkirytmien ylläpitämisestä tulee haastavaa. Juuri kun on päässyt matkan jälkeen takaisin kiinni jotakuinkin järjellisiin uni-, ruokailu- ja treenirytmeihin, ne katkeavat taas seuraavaan reissuun. Ylivoimaisesti eniten meillä on kärsinyt liikkuminen. Aloitimme viime syksynä astangajoogan, mutta punavuorelaiselle joogastudiolle on vaikea päästä maanantaisin ja keskiviikkoisin kello viisi, jos sattuu olemaan Meksikossa tai Marokossa tai matkalla Jaava-saaren läpi Jakartaan. Aina voisi joogata ominpäin, mutta minä kyllä tarvitsen tuttuihinkin liikkeisiin ohjaajan, joka sanoo mitä tehdä ja muistuttaa oikeaoppisista tekniikoista. Muuten en yksinkertaisesti saa aikaiseksi muutamaa hassua aurinkotervehdystä enempää, tai turhaudun siihen, etten muista liikesarjoja.

Liikkumisemme on ollut viime aikoina melko maltillista, korkeintaan pari kertaa viikossa, mutta treenitauot tuntuvat tälläkin rytmillä kehossa yllättävän nopeasti nuutumisena, lysähtäneenä ryhtinä ja jäykkyytenä. Olo on niin paljon parempi ja energisempi, jos jaksaa liikkua sen muutaman kerran viikossa, tai vaikka parinkymmenen minuutin verran joka toinen päivä! Se on niin lyhyt aika, mutta uni on syvempää, ajatukset kirkkaammat ja keho tuntuu kevyemmältä ja notkeammalta. Vaikka kuinka tekisi välillä pitkän työpäivän jälkeen mieli unohtua peiton alle syömään sipsejä, kyllä se vaan on niin, että ihminen on tarkoitettu liikkumaan (ja treenin jälkeen voi sitten syödä niitä sipsejä, jos tuntuu yhä siltä).

Yhteistyö Yogaian kanssa tuli hyvään saumaan, sillä reissuja on ollut viime aikoina aika paljon eikä meitä ole nähty joogastudiolla viime kuukausina kuin satunnaisesti. Nettijooga voi olla ratkaisu moneen muuhunkin tilanteeseen, jossa on vaikeaa pitää kiinni säännöllisillä tunneilla käymisestä: lapsiperheen ruuhkainen arki, haastavat työrytmit, pitkät etäisyydet joogastudioille tai ihan vaan se, että ryhmäliikunta ei tunnu omalta jutulta tai kolea keli ei inspiroi lähtemään ulos.

Yogaia on suomalainen konsepti, joka on sittemmin menestynyt myös kansainvälisesti. En ihmettele yhtään: maailman ensimmäinen nettijoogastudio tuo joogan ihmisten olohuoneeseen (tai hotellihuoneisiin!) jossa tallennettuja tunteja voi katsoa milloin vaan itselle parhaiten sopii. Toisin kuin monet myöhemmin aloittaneet kilpailijansa, Yogaia tarjoaa tunteja myös suorina lähetyksinä: livetunnille voi osallistua tietokoneen kamera päällä tai ilman kameraa. Jos napsautat tietokoneen kameran päälle, ohjaaja näkee sinut ja voi opastaa tunnin aikana. Ihan mahtavaa mihin kaikkeen teknologiaa on hoksattu nykypäivänä hyödyntää.

Seuraavaksi meidän huomioita ja kokemuksia. Kuvat on otettu pari viikkoa sitten Marokossa ja niissä joogailee vain toinen meistä – minä sain reissussa flunssan, joten keskityin treenaamiseen sijaan minttuteehen ja kuvaamiseen.

✖ Yogaian avulla on helppo ryhtyä treenaamaan. Ei tarvitse pakata treenikamoja tai lähteä mihinkään, ei tarvitse aikatauluttaa päivää tiettyyn ajankohtaan sidotun tunnin ympärille eikä tarvitse varata aikaa muuhun kuin itse treeniin. Riittää että avaa tietokoneen ja valitsee sopivan tunnin, olipa sitten kotonaan, hotellihuoneessa tai airbnb-asunnon terassilla. Tämän helpompaa liikkumista ei taida ollakaan.

✖ Koti- tai hotellihuonejoogaan ei tarvita kummoisiakaan varusteita. Jooga- tai jumppamatto on hyvä olla, mutta ilmankin tarvittaessa pärjää, matto vaan alle. Joogaaminen onnistuu vaikka yöpaidassa tai uimahousuissa, mutta minusta on tosin ihana vetää päälle joogatrikoot ja toppi, koska siitä tulee hyvä fiilis ennen kuin on edes aloittanut.

✖ Yogaiasta löytyy erilaisia joogaharjoituksia astangajoogasta yin joogaan, mutta on siellä muutakin joogan harrastajaa mahdollisesti kiinnostavaa: hengitysharjoituksia, mediaatiota, mindfulnessia. Niiden lisäksi valikoimissa on myös ihan muunlaisia tunteja, kuten keppijumppaa, kahvakuulaharjoituksia ja kehonhuoltotunteja. Valikoiman laajuus yllätti ja myös innosti, kun huomasimme kuinka helppoa on päästä kokeilemaan kaikkea itselle uutta.

✖ Olemme molemmat tykänneet tehokkaista venyttelytunneista, jotka saavat energiat liikkeelle. Venyttelytuntejakin on monenlaisia: toiset ovat enemmän relaxing ja sopivat tosi hyvin esimerkiksi nukkumaanmenon yhteyteen. Ihanaa, kun jälkeenpäin ei tarvitse vetää enää ulkokamppeita päälle ja lähteä tarpomaan räntäsateen läpi kotiin, vaan voi sujahtaa suoraan sänkyyn.

✖ Tunteja löytyy ihan joka fiilikseen ja tilanteeseen, kymmenen minuutin meditaatioharjoituksista ja vartin pikatreeneistä 75 minuutin joogatuntiin. Vaikka aika olisi kortilla, nopean treenin tekemiseen ei oikeasti mene kuin viisitoista minuuttia. Tunteja voi myös yhdistellä sopiviksi kokonaisuuksiksi: Jarno on esimerkiksi yhdistänyt nopean korkeasykkeisen treenin kymmenen minuutin rentoutusharjoitukseen. Valikoimissa on myös tunteja, jotka keskittyvät johonkin tiettyyn teemaan, esimerkiksi selän treenaamiseen tai käsiseisontatekniikan hiomiseen.

✖ Uusia tunteja tulee jatkuvasti, joten ne eivät takuulla lopu kesken, vaikka liikkuisit joka päivä. Kaikki tunnit ovat nauhoitettuja livetunteja, joihin on voinut osallistua myös reaaliaikaisesti. Kukin tunti pysyy valikoimissa 30 päivää, mutta jos merkitset tunnin suosikiksi, se säilyy profiilissasi pidempään.

✖ Sivusto on kokonaisuudessaan selkeä ja helppokäyttöinen. Mitä enemmän sivustoa käyttää sen tutummaksi se tulee, kun tietää jo vähän mitä hakee. Sopivan tunnin valitseminen on aloittelijallekin helppoa filttereillä, joilla voi valita toivomansa vaativuustason, sopivan treenin keston ja sen haluaako esimerkiksi jotain energisoivaa vai rentouttavaa. Voi myös valita ohjauksen suomeksi tai englanniksi, ja sen jälkeen ohjaajan.

✖ Vaativuustasot helpottavat itselle sopivien treenien valintaa. Taso 1 on aloittelijoille. Taso 2 on aiempaa kokemusta omaaville ja tunnin aikana harjoitellaan myös haastavampia liikkeitä, kuten taaksetaivutuksia. Taso 3 on edistyneille ja tunnin aikana tehdään haastavia liikkeitä. Me olemme kokeilleet pääasiassa ykkös- ja kakkostason tunteja, Jarno enemmän jälkimmäisiä, sillä hän on meistä se liikunnallisesti lahjakas ja minä se tumpelo, joka opettelee yhä tätä taianomaista taitolajia nimeltä kehonhallinta – ja kiitos joogan, kehittyy kyllä!

✖ Paras tapa löytää itselle mieluisia tunteja on kokeilla rohkeasti: nettijoogassa se on helppoa, sillä tuntia ei tarvitse kärvistellä loppuun, jos sisältö ei miellytäkään – senkus napsautat päälle seuraavan. Jos löydät ohjaajan, josta pidät, ohjaajan kaikki tunnit saa kätevästi esiin valikosta. Hyväksi osoittautuneet tunnit voi lisätä omiin suosikkeihin, jolloin niihin on helppo palata uudestaan niin kauan kuin ne pysyvät valikoimassa.

✖ Jos on ensimmäistä kertaa kokeilemassa joogaa, suosittelemme lämpimästi livetunteja, joissa saa ohjaajalta henkilökohtaista opetusta. Nauhoitetut tunnit sopivat mielestämme erityisen hyvin liikkujille, joilla on edes vähän kokemusta ohjatusta joogasta. Jos on päässyt harjoittelemaan oikeita tekniikoita opettajan kanssa, on todennäköisesti jotain tuntumaa siihen miten hyvin oma keho taipuu liikkeisiin ja millaisiin asioihin pitää kiinnittää huomiota.

✖ Ohjaajat ovat meidän kokemusten perusteella ammattilaisia, joiden opetus on hyvää ja selkeää. Myös englanninkielisestä ohjauksesta on helppo pysyä perässä, vaikka kaikki termit eivät olekaan tuttuja. Tallenteista näkee, että ne on tehty livetunneista: ohjaajat tervehtivät ja tsemppaavat osallistujia. Siitä tulee hauska fiilis, että täällä me tyypit vaan treenataan ympäri maailmaa samojen ohjeiden tahtiin. Tunnit voi jälkeenpäin myös pisteyttää ja jättää ohjaajalle halutessaan kommentin.

✖ Yogaia toimii myös mobiilissa. Sitä emme olekaan vielä testanneet, koska reissaamme aina läppärin kanssa. iPad olisi varmaan koon puolesta ihanteellisempi kuin puhelin, mutta toisaalta, suurin osa ohjeista tulee otettua vastaan kuunneltuna eikä ruutua niin hirveästi vilkuile, joten ei sen ehkä niin väliä, vaikka ruutu olisi pieni.

✖ Yogaian kuukausimaksu on 19,95€, jos maksaa kuukauden kerrallaan eikä halua sitoutua sen pidemmiksi ajaksi kerralla. Halvimmillaan se on 9,95€/kk, jos palvelun tilaa vuodeksi. Yhden kahvilavisiitin hinnalla saa siis kuukauden treenit, ei hullumpaa. Kunpa tämä olisi ollut olemassa silloin vuosia sitten kun tein niin pitkää työpäivää, ettei sen jälkeen ollut mitään mahdollisuuksia ehtiä mihinkään joogatunnille.

Kiinnostaako, tai oletteko jo testanneet? Jos, mitä tykkäsitte?

Loppuun lukijaetu! Jos liityt Yogaian jäseneksi nyt, saat koodilla NOTES2018 ensimmäisen kuukauden ilmaiseksi. Ensimmäinen kuukausi on siis ilmainen ja sen jälkeen jäsenyys jatkuu automaattisesti hintaan 19,99 eur/kk, jos et erikseen peruuta sitä. Tilauksen voi peruuttaa milloin vaan, tai vaihtaa sen pidempikestoiseen, edullisempaan jäsenyyteen, jossa on laskutus 3 tai 12 kuukauden välein. Etu on voimassa kaikille uusille jäsenille huhtikuun loppuun asti. Tarjoukseen voi tarttua tästä. Liikkumisen iloa!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Alkuviikon tärkeimmät

Aloitimme viikonloppuna joogan! Jos olet nyt ihan että anteeksi mitä että, tsekkaa meitsin viimeviikkoinen kirjoitus tai rapakuntoisen miehen terveiset. Kyllä! Puimme lauantaiaamuna päälle joogaystävälliset vaatteet ja painelimme Merimiehenkadulle reippaampina kuin varmaan yhtenäkään lauantaiaamuna viimeiseen kymmeneen vuoteen. Vähän jopa jännitti ihan kuin olisi ollut syksyn ensimmäisenä päivänä menossa kouluun, mutta vastassa ei onneksi ollut mikään pulpetti vaan joogamatto, uusista oppilaistaan pakahtuva Katja ja joogasalin lohdullinen hiljaisuus.

No miltä tuntui? Hyvältä, ihan pelkästään hyvältä. Ajatus joogan pariin palaamisesta oli saanut ilmeisesti kypsyä juuri sopivan kauan, sillä oma kömpelyys ja osaamattomuus ei ottanut enää päähän. Ennen piti taistella vastaan kaikkea mikä tuntui vaikealta tai vitutti, mököttää maailmankaikkeudelle jos asiat eivät sujuneet kuten toivoin. Nyt tuntuu helpommalta hyväksyä nykytilanne, kohdata oma keho sellaisena kuin se on juuri nyt kaikkine vajavaisuuksineen ja ajatella, että tässä sitä harjoitellaan. Näitä asanoita ja tätä elämää ja tätä ikuista hemmetin hyväksymistä joka ei vieläkään ihan suju, mutta muuttuu onneksi päivä päivältä mahdollisemmaksi.

Huomasin myös, että astangajoogan asanat eivät tuntuneet enää niin mahdottomilta kuin joskus aikoinaan. Ei se ole oikeastaan ihme, olenhan ehtinyt tässä välissä treenata useamman vuoden valmentajani Kanervan ohjauksessa Helsinki Core Trainersilla. On ollut pitkiä treenitaukoja ja liikkuvuudessa ja lihaskunnossa onkin yhä paljon tekemistä, mutta pitkälle on tultu siitä mistä lähdin liikkeelle silloin kun aloitin treenaamisen. Harasek on oppinut vihdoin kyykkäämään taisi olla kaunein lause, jonka viime vuonna kuulin. Ehkä tänä vuonna opin vihdoin punnertamaan oikealla tekniikalla, sitä nimittäin harjoitellaan sekä joogasalissa että Kanervan bootcampissa.

Liikkuminen kiinnostaa, mutta noin muuten poden yhä käynnistymisvaikeuksia kesän jäljiltä. En millään jaksaisi mitään järkevää. Sain onneksi lomailla Roomassa muutaman päivän, tulimme takaisin vajaa viikko sitten enkä ole vieläkään saanut aikaiseksi purkaa matkalaukkua. Se on joka päivä huomisen homma, samoin kuin minipuutarhan nostaminen sisään parvekkeelta, kirjanpito ja pyykinpesu, johon ryhdytään vasta äärimmäisen pakon edessä (eli silloin kun vaihtoehtona on joko pyykätä tai ostaa uusia alusvaatteita). Tällä viikolla pitäisi päästä todenteolla kiinni töihin, alkaa ajatella syksyä, metsästää loppuvuodelle yhdet Meksikon lennot ja lähetellä vähän laskuja, jotta on rahaa ostaa ne liput.

Kokosin näitä kuvia vähän sieltä sun täältä, otoksia kotoa, aamupalapöydästä, olohuoneesta kun Jarno soittelee kitaraa. Rakastan pieniä melodianpätkiä jotka kantautuvat huoneesta toiseen, hän soittaa niitä ajatuksissaan ja minä kuuntelen. Itse hän kutsuu niitä rämpytyksiksi, minusta ne ovat lumoavat. Jos pyydän, hän esiintyy, laulaa niin että Juno herää ja höristää korviaan. Mutta parhaita ovat ne hetket kun hän ei edes muista, että joku saattaa kuunnella.

Miten teidän viikko on lähtenyt käyntiin?

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Lymfahoidolla kohti kivuttomia kinttuja

Kirjoittaja haluaisi olla notkea ninja, mutta siihen on vielä ihan pikkuisen matkaa. Tämä kirjoitus on teille, jotka etsitte helpotusta samankaltaisiin haasteisiin – tai haluatte ihan vaan keveämmät jalat.

Päätellen siitä miten hämmentävän moni on päätynyt tähän blogiin googlaamalla meikäläisen pohje- ja penikkaongelmia, vaikuttaa siltä, että muutamalla muullakin on ns. haasteita alaraajojensa kanssa. En muista missä mittakaavassa olen omista pulmistani täällä kertoillut, näköjään ainakin tämän verran. Tiivistetäänpä: pohkeeni ovat poteneet säännöllisesti toistuvia kramppitiloja siitä asti kun olin kaksitoista eikä kukaan ole vielä tähän päivään mennessä osannut antaa aukotonta selitystä siitä mistä se johtuu saati miten siitä pääsee eroon. Pahimmillaan se tekee kävelemisestä – joskus ihan vaan sängystä pääsemisestä – lähes mahdotonta. Kramppipäivien välissäkin pohkeet ovat kireät ja kosketusarat eikä niihin kannata kajoa, ellei halua napakkaa ninjapotkua leukaansa.

2016-05-04-stellaharasek-lymfa-1

Apua on haettu vuosien mittaan monenlaisista osoitteista osteopatiasta akupunktioon. Tehokkaimmat täsmälääkkeet ovat löytyneet treenaamisesta – se on vahvistanut jalkojen lihaksia ja helpottanut sen myötä kramppitiloja – sekä fysioterapiasta. Siellä on saatu kehoon rutkasti lisää liikkuvuutta ja alettu korjata vuosien varrella opeteltuja virheasentoja, jotka eivät ainakaan edistä kinttujeni hyvinvointia. Virheellisistä asennoista ja liikeradoista poisopettelu vie aikaa, siksipä parempia päiviä odotellessa kaikenlaiset kipua lievittävät ratkaisut kiinnostavat. Kipulääkkeitä olen syönyt jo kylliksi eivätkä ne oikein edes auta.

2016-05-04-stellaharasek-lymfa-2

Valmentajani ja ystäväni Kanerva vinkkasi keväällä lymfahoidosta, joka keventää jalkoja kiihdyttämällä aineenvaihduntaa ja poistamalla kuona-aineita. Hoito keventää myös ihan kirjaimellisesti, sillä moni käy hoidossa esteettisistä syistä saadakseen kapeammat sääret! Kanervan kautta tulinkin tavanneeksi Essin, joka tekee lymfahoidon ohella muitakin kasvojen ja kehon erikoishoitoja Bulevardilla sijaitsevassa hoitolassaan nimeltä High Care Boulevard.

Jos ollaan ihan tarkkoja, tapasimme eräänä kauniina aamuna yöpaitaisillamme meidän keittiössä. Kanerva ja Essi olivat päätyneet Mikon kanssa meille jatkoille kun minä vetelin jo sikeitä, ja heränneet vierashuoneestamme kun Nella-koira ja talouden oma herätystoimikunta tulivat toimittamaan suukkoherätyksen. Naurattaa vieläkin. Näin ne parhaat tyypit tuntuvat löytävän tiensä elämäämme – samaan aikaan aivan sattumalta ja täysin vakaalla varmuudella.

2016-05-04-stellaharasek-lymfa-3

Pääsin sittemmin blogin kautta Essin hellään huomaan kokeilemaan Kanervan suosittelemaa lymfahoitosarjaa. Nyt täytyy kyllä kesken kaiken jo kiljaista, sillä takana on neljä hoitokertaa ja kokonainen kivuton kuukausi! Neljä viikkoa on kulunut ilman yhtäkään kramppia ja ensimmäisen kerran naismuistiin pohjeitani pystyy koskemaan, jopa puristamaan ilman, että pökerryn kivusta. Tämä autuus ei ehkä avaudu onnekkaille, jotka eivät ole eläneet vuosia jatkuvan kivun kanssa, mutta ne jotka ovat, ymmärtävät varmasti tämän riemun.

Oli kramppien ja kiristyksen alkuperäinen aiheuttaja mikä tahansa, kuona-aineiden poistaminen ja kireiden lihaskalvojen avaaminen tuntuu toisinsanoen auttavan. Enkä ole kuulemma ainoa, joka on löytänyt lymfahoidosta apua erilaisiin jalkaongelmiin: Essin hoidossa käy sekä ongelmien ennaltaehkäisystä kiinnostuneita urheilijoita kuin erilaisista kivuista kärsivät. Toki suurin osa asiakaskunnasta hakee hoidosta ennen muuta esteettisiä vaikutuksia, mutta eipä siitä kenenkään mielestä varmaankaan haittaa ole, jos samalla saa virkeämmät ja paremmin voivat jalat.

2016-05-04-stellaharasek-lymfa-4

Essi yhdistää meikän lymfahoidossa kahta tekniikkaa. Alipainehieronnassa ikäänkuin pumpataan irti rasvasoluihin jumiutunutta kuonaa, joka aiheuttaa mm. niinsanotun appelsiini-ihon eli suomeksi selluliitin. Mekaanisessa lymfahieronnassa puolestaan poistuvat nesteet ja ne irroitetut kuona-aineet. Lopputuloksena jaloista tulee kevyemmät, kivuttomammat ja kyllä, myös kapeammat. Aika monta kärpästä yhdellä iskulla.

Ollaanpa rehellisiä, alipainehieronta ei ole ihan mukavimmasta päästä. Muuten tämä olisikin ollut aivan liian hyvää ollakseen totta. Onneksi a) Essi on rento, superkiva ja kestää kiroiluni b) homma useimmiten helpottuu hoitosarjan mittaan kun kuona-aineet vähenevät.

Palaan tarkemmin asiaan, kun hoitosarja on ohi, eli korvat hörölle, jos kiinnostaa.

2016-05-04-stellaharasek-lymfa-5

Vielä sananen niistä paljon googletetuista penikkaongelmistani! Ne alkoivat juoksutreeneistä ja sinne myös loppuivat, kun lääkäri monen kuukauden itkun ja väännön jälkeen ehdotti, että mitäs jos en enää juoksisi, kun kroppa ei sitä selvästikään kestä. Muut liikkumisen lajit eivät aiheuta ongelmia, joten päätin keskittyä niihin.

Tästä tiedosta ei nyt varmaan ole paljoakaan iloa teille, jotka olette etsineet penikkakipuihinne apua. Teille suosittelenkin lämmöllä Helsingin Urheiluhieronnan K-E-H-O Klinikkaa ja Helsinki Core Trainersin juoksuvalmentajien tekniikkaopetusta ja yhteistreenejä. Kylmä-kuuma-hoidoista ja kipulääkkeistä ei ole kovin pitkäaikaista apua, jos säryt johtuvat virheasennoista tai vääränlaisesta tekniikasta. Lymfahoidostakin voi saada penikkaoireiluun helpotusta, jos kivut johtuvat kertyneiden kuona-aineiden aiheuttamasta paineesta, mutta perimmäinen syy kannattaa kyllä selvittää ammattilaisten avulla.

Tulipa paasaus. Kommenttiloota on teidän, jos herää kysymyksiä!

Kuvat Helsinki Core Trainersilta Jarno Jussila

Aloittelevan ninjan aamu

Yhteistyössä Elovena

Olen kirjoitellut muutamankin kerran Helsinki Core Trainersin bootcampista, jossa käyn muistuttaakseni itseäni siitä, että ihmisen on hyvä elää ja liikkua myös päänsä ulkopuolella. Urheilun sivuvaikutuksina Kanerva ja muut valmentajat, joiden varmaotteisen ohjauksen alla olen hikoillut, ovat saaneet selkäni suoristumaan, stressikierrokseni laskemaan, vanhat t-paitani kinnaamaan hauisten kohdalta ja lempifarkkuni roikkumaan. Ei hullummin humanistilta, joka vielä kolme vuotta sitten olisi sohvanpohjalta nauranut makeasti, jos joku olisi ehdottanut, että tartupa tankoon ja vedä pari leukaa.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-12016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-22016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-4

Bootcampin ohessa on tullut tehtyä Corella muutakin, nimittäin käytyä Redcord-tunnilla, joka tunnetaan taloudessamme myös ninjakouluna. Päivä ei voi alkaa huonosti, jos jaksaa hiipiä aamukahdeksaksi ninjakouluun. Punaisten köysien varassa harjoitellaan kehonhallintaa, vahvistetaan keskivartalon lihaksia ja koko kehon liikkuvuutta. Jos korkean sykkeen bootcamp-rääkissä voi heittää aivot narikkaan ja vetää täysillä, Redcordissa täytyy todella keskittyä: harjoitukset tehdään hitaasti ja hallitusti, ja ero hyvän ja huonon tekniikan välillä voi olla yhden lihaksen oikeanlaisessa aktivoinnissa. Fiilis on mahtava, kun viidenkymmenen sinnepäin osuneen toiston jälkeen vihdoin oivaltaa mistä ja miten oikea tuki löytyy.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-32016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-62016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-5

Tunnit vetää useimmiten the original ninja Ville, tällä kertaa olimme Matin tunnilla. Masakin hallitsee ninjahommat ja pisti meidät hikoilemaan – piinallisen hitaasti – koko tunnin ajaksi. Vaikka syke ei nouse, treenin jälkeen tietää kyllä tehneensä. Täytyy hengitellä hetki ja ojennella täriseviä raajoja ennen kuin kiskoo vaatteet niskaan ja lähtee jatkamaan päiväänsä.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-72016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-82016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-9

Ninjamanian aloitti Mikko, joka tartutti sen sittemmin muihinkin. Selvisi, että ninjan strategisiin tehtäviin lukeutuu mm. vakoilu, soluttautuminen ja sabotaasi. Erityisen vaikutuksen teki myös sanan etymologinen tausta: sana ninja on peräisin Japanin vuoristosta 800 vuoden takaa. Se tarkoitti alunperin henkilöä, joka harjoittaa ninjutsua, taistelulajia, jota kutsuttiin myös salaperäisyyden taidoksi tai näkymättömyyden taidoksi. ETTÄ! Salaperäisyyden taito ja sabotaasi! Eipä tämän pakkomielteen syntymiseen paljoa muuta enää tarvittukaan.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-102016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-112016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-122016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-13

Olemme oma-aloitteisesti lisänneet ninjan tehtävälistalle myös hämmentämisen ja hiipimisen. Jälkimmäiseen tarvitaan juuri sitä kehonhallintaa ja keskittymistä, jota Redcordissa harjoitellaan. Minullahan ei kumpaakaan ole, joten ninjakoulu tulee todellakin tarpeeseen. En aio olla se ninja, joka sabotoi oman operaationsa kompastumalla tyhjään tölkkiin kesken hipihiljaa hiipimisen.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-142016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-15

Kuvaaja (ja ninjakollega) sen kiteytti: nyt kannattaa katsoa tarkkaan, koska nämä saattavat olla viimeiset kuvat, jotka ninjasta näkee. Kun ninjakoulutus on valmis, ninjan pyydystäminen valokuvaan muuttuu mahdottomaksi.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-162016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-17

Aaamutreenin jälkeen on pakko saada samantien jotain syötävää napaan. Viime aikona olen pistellyt poskeen puuroa, sillä Elovenan Puurokuppi on osoittautunut käteväksi evääksi: ei tarvita kuin loraus kuumaa vettä Coren keittiön vedenkeittimestä ja puuro hautuu kannen alla valmiiksi samalla kun vaihdan vaatteet. Kun pilkkoo päälle vielä banaanin tai omenan, jaksaa täysjyväkauran ja ruisleseiden voimalla painella töihin – ja harjoitella matkalla soluttautumista. Esimerkiksi omaan tukkaansa.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-18

PS. Kiinnostuneille tiedoksi, että kaikki treenijutut löytyvät informatiivisesti nimetyn treeni-tunnisteen alta. Ehkä pitää luoda myös oma ninjatunniste.

Kuvat Jarno Jussila

Asioita, joita olen oppinut liikkumisesta

Ei siitä ole kuin muutama vuosi, kun kyllästyin elämääni ja päätin, että nyt se muuttuu. Olin jatkuvasti väsynyt ja vihainen, kirin koko ajan kalenteriani kiinni siinä koskaan onnistumatta. Tuntui etten saa vietyä mitään loppuun tai saatettua aina edes alkuun – päässä kohisi lumisade silloin kuin olisi pitänyt keskittyä. Tiesin itsekin tekeväni liikaa töitä, nukkuvani aivan liian vähän, syöväni miten sattuu ja murjovani mustelmille niin kehoani kuin minua sen sisällä. Sitä en tiennyt miten sellainen solmu avataan. Jostain langanpätkästä oli lähdettävä liikkeelle, joten soitin ystävän suosituksesta Helsinki Core Trainersin Ville Rapelille. Se oli ihan takuulla viisain teko minkä sinä vuonna tein.

Vakuutuin siitä, että olen oikeamielisessä paikassa siinä vaiheessa, kun Ville sanoi, että tärkeintä eivät ole treenitulokset, vaan liikkumisen onnelliseksi tekevä vaikutus. Lupasin tulla treeneihin, kun Ville lupasi, että saan jatkossakin juoda punaviiniä ja syödä suklaata. Niilläkin oli kuulemma (kohtuullisesti käytettynä) onnelliseksi tekevä vaikutus.

2016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-1

Aloitin liikkumisen rytinällä – toiminnallisen harjoittelun kymmenviikkoisella intensiivikurssilla, 10Campilla, josta sinä keväänä kirjoitinkin. Lempeämpikin lähestymistapa olisi varmasti toiminut, mutta minulle valinta oli oikea, sillä olin kärttyinen, kärsimätön ja halusin muutoksia, jotka tuntuisivat arjessa ja kehossa samantien. Niitä sain ja hyvä niin, sillä se kannusti jatkamaan silloinkin kun löysin itseni makaamasta matolta kaikki treenikamat päällä ja miettimästä milloin kämppäkaveri tulee kotiin kaapimaan minut eteisen lattialta.

2016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-2

Muistan 10Campista monia asioita: ensimmäisten treenien jatkuvat järkytykset kun kaikki oli uutta ja pelkkä leuanvetotankoon kurkottaminen vaati itsensä (ja korkeanpaikankammonsa) ylittämistä, sen kun opimme mikä on burpee, thruster ja kompressiosukka ja pahimpina hetkinä mietimme, että oispa olemassa kokovartalokompressiosukka. Hetken, kun löysin mahastani kummallisen muhkuran ja tajusin vasta viiveellä, että se oli vatsalihas eikä Anton & Antonin voisilmäpulla. Oli muitakin oivalluksia, sellaisia joilla on ollut vielä kauaskantoisempia vaikutuksia kuin vuosien horroksestaan vastaheränneillä vatsalihaksilla.

2016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-3

Kaikkea ei tarvitse muuttaa kerralla.

Riittää, kun muuttaa yhden asian, sillä ei voi vaikuttaa yhteen asiaan henkisen tai fyysisen hyvinvointinsa saralla vaikuttamatta samalla kaikkiin muihin. Halusin liikkumisen lisäksi laskea kierroslukuja, nukkua enemmän, syödä säännöllisemmin. Selvisi, että riitti, kun lisäsin arkeeni liikuntaa – sen mukana tuli myös nälkä, siis niin kova nälkä että teki mieli oikeaa ruokaa, ja valtameren kokoinen väsymys, joka kaatoi ensimmäisinä treeniviikkoina sänkyyn ennen iltauutisia.

2016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-42016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-5

Ryhmän tarjoama tuki – ja paine! – auttaa alkuun.

Enpä olisi ikinä uskonut, että minä – erakkorapu! – tykkäisin treenata muiden ihmisten kanssa. 10Campilla tajusin, etten tulisi koskaan työntäneeksi itseäni niin kauas mukavuusalueeltani (eli sohvalta läppärini takaa) ilman treenikavereita ja valmentajia, jotka odottavat minua paikalle. Olisi mahdollisesti jäänyt myös se kolmas jännehyppykierros tekemättä, ellei joku siinä vieressä olisi tehnyt sitä jo täyttä häkää.

Liikkuminen tekee kaikesta muusta elämästä helpompaa.

Hikoilulla on ollut monia muitakin vaikutuksia kuin suoristunut ryhti ja tiukemmat takareidet. Kun hajamielisenä humanistina elelee enimmäkseen päänsä sisällä, tekee ihan hiton hyvää tulla sieltä väliltä pois, panna kroppa hommiin ja oppia kuuntelemaan sitä. Treeneissä minä ja kehoni olimme ensimmäistä kertaa samassa veneessä emmekä vastakkaisissa leireissä. Fysiikkaani kohdistuvan epäluulon ja epäröinnin tilalle alkoi tuli uudenlaista lempeyttä ja varmuutta, kun tajusin mihin kaikkeen kroppani pystyykään, kun vaan luotan siihen ja annan mennä. Luottamus on lisännyt luottamusta myös muuhun kuin kehoni kykyihin – siihen, että opin ja kehityn, siihen että voin itse vaikuttaa asioihin ja siihen, että asenne ratkaisee melkein kaiken maailmassa.

Ja kun ensimmäisten viikkojen väsymyksestä selvisi, tilalle tuli energia. Se näkyy niin töissä kuin vapaalla. Sen myös muistaa aina kun unohtuu flunssan tai reissun jäljiltä treenitauolle – väsymys tulee ensimmäisenä takaisin. Onneksi nykyisin tiedän missä osoitteessa se taas lähtee.

2016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-62016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-7

Vähän vähemmän on joskus paljon parempi.

Nyt kun puolet teistä ovat tammikuun kunniaksi tipattomalla, on varmaan hyvä hetki mainita, että 10Campilla treenatessa tuli pohdittua myös omaa suhdetta alkoholiin. Vastoin kaikkia kuvitelmiani viini ei ollutkaan välttämätön osa sosiaalista elämääni! Älkää ymmärtäkö väärin, kylmä kalja ja kuiva kuohuviini pitävät yhä paikkaansa lempiasioideni listalla. Huomasin vaan, että niistä nauttii enemmän, jos niitä juo kahdentoista sijaan vaikka kaksi, ja silloin kun oikeasti tekee mieli eikä tavasta tai tottumuksesta.

2016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-102016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-11

Liikkuminen on paras lääke stressiin.

En liiku siksi, että haluan nostaa viikko viikolta enemmän painoja, punnertaa enemmän tai kasvattaa hauikseni kokoa. Haluan sen sijaan voida paremmin, olla energisempi, jaksaa juosta arkipäivinäni paikasta toiseen ja viihtyä nahoissani, tuntea ne omikseni. Yllätyksenä tuli, että kaiken sen lisäksi liikkuminen on paras mahdollinen stressinkarkoituskeino: treeneissä ei tule mietittyä työasioita, maksamattomia laskuja tai ihmissuhdesolmuja.

2016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-82016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-9

Muistan 10Campin alusta hetken, kun joku valmentajista muistutti, ettei tulevasta treenistä selviytymistä kannata murehtia – kerrallaan ei tarvitse pohtia kuin sitä seuraavaa tehtävää. Sen helpotuksen tunteen vein mukanani myös treenisalin ulkopuolelle: maailma ei tule kerralla valmiiksi, ei varsinkaan stressaamalla siitä. Asia kerrallaan, jokainen vuorollaan.

2016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-122016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-13

Wall ballia ei kannata ottaa vastaan naamallaan.

… tai kuudentoista kilon kahvakuulaa polvilumpiollaan. Oikeisiin tekniikkoihin paneutuminen ei ole pelkästään vähentänyt ikäviin paikkoihin ilmestyviä mustelmia ja vauhdittanut kunnon kohenemista, vaan on opettanut keskittymiskykyä, motoriikkaa, kehonhallintaa, itsetuntemusta ja onnistumisten myötä luottamusta oman kehon kykyyn tehdä asioita, joihin en olisi ikinä ennen uskonut sen pystyvän. Kaikesta tästä on ollut iloa treenisalissa, mutta vielä enemmän treenisalin ulkopuolella.

2016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-14

Suhteeni liikkumiseen ja tuohon Hernesaaressa sijaitsevaan treenistudioon on ehtinyt sittemmin syventyä sataan kertaan. 10Campin jälkeen treenaaminen on jatkunut Villen redcord-tunneilla ja Kanervan bootcampissa. Monista treenikavereista ja valmentajista on tullut ystäviäni, kuten Kanervasta ja apuvalmentaja Nella-koirasta, jotka olette nähneet kuvissani monenmonta kertaa. Kanerva on Helsinki Core Trainersin valmentajan lisäksi ravintovalmentaja, jolla on ihanalla tavalla järki päässä ja jalat maassa. Hänelle kuuluu monen muun asian ohessa kiitos myös siitä, että muistan nykyisin syödä ihan joka päivä. Vaikea kuvitella millaista elämäni olisi ilman Core Trainersin porukkaa enkä oikeastaan edes halua yrittää.

2016-01-11-stellaharasek-helsinkicoretrainers-15

Syy miksi kirjoitan tästä juuri nyt on se, että seuraava 10Camp alkaa helmikuussa. Minulta kysytään aiheesta sen verran usein, että haluan vinkata yhteisesti kaikille kiinnostuneille. Haaste kestää kymmenen viikkoa, mukaan valitaan kymmenen naista ja kymmenen miestä. Jos haluat muuttaa elämäsi, kymmenessä viikossa pääset todellakin alkuun – ja sen jälkeen voi tietysti halutessaan jatkaa bootcamp-ryhmissä, joista johonkin jokaiselle treenaamisen jatkamisesta kiinnostuneelle 10campilaiselle järjestetään paikka. Jos epäilet pärjäätkö, pystytkö ja pitäisikö, 10Camp on juuri sinua varten – hae mukaan tästä.

Treenit tien päällä

ONKO VALMENTAJANI KANERVA KUULOLLA? Kävin nimittäin treenaamassa taannoisella Thaimaan matkalla, kun hotellissa* sattui olemaan loistava sali. Aion nyt erikseen keulia aiheesta, koska tämä on toinen kerta maailmanhistoriassa, kun pakkaan treenikamat matkalaukkuun ja myös käytän niitä.

2015-12-21-stellaharasek-sensimar-khaolak-1

Historiallinen ensimmäinen kerta sattui vuosi sitten, kun reissasin – sattumalta melkein samaan maailmankolkkaan – äskenmainitun Kanervan kanssa. Tajusin aivan liian myöhään mitä tarkoittaa, kun lähtee matkaan seuralaisenaan ystävä, johon on tutustunut siksi, että hän sattuu olemaan myös Helsinki Core Trainersin valmentaja. Viisaampi olisi varmasti pohtinut tätä asiaa ennen kuin varasi päähänpistosta yhteisen matkan.

2015-12-21-stellaharasek-sensimar-khaolak-2

Minut herätettiin pumpulinpehmeistä hotellilakanoistani joka(!) aamu seitsemältä(!!) valheellisen lempeillä silityksillä: herää kulta, nyt mennään vähän hikoilemaan. Lempeys loppui luonnollisesti sillä sekunnilla kun olin kiskonut itseni pystyyn ja lenkkarit jalkaan. Juoksimme portaita kolmenkymmenen asteen aamuhelteessä, kunnes oli pakko vetäytyä ilmastoidun kuntosalin varjoon. Punnersimme. Teimme askelkyykkyjä. Nostimme tankoja. Kanerva komensi, minä hikoilin, liian unenpöpperöisenä väittämään vastaan. Kuumuudessa ei pystynyt vetämään kuin puolen tunnin setin, mutta sanotaanko, että sen jälkeen nautittu aamiainen maistui ansaitulta.

2015-12-21-stellaharasek-sensimar-khaolak-3

Ihan kuin tässä uroteossa ei olisi tarpeeksi, punnersin kolmekymmentä(!) kertaa jokaisesta(!!) oluesta, jonka join matkan aikana. Lopputuloksena a) join hyvin vähän alkoholia matkan aikana ja b) matkan aikana opin punnertamaan. Mikko sanoisi tähän, että onpa sellainen olo kuin olisi vähän (tai oikeastaan paljon) parempi ihminen kuin kaikki muut! Ainakin lomaolo oli autuas, joten ei voi valittaa.

2015-12-21-stellaharasek-sensimar-khaolak-4

Oli muuten aikuisen elämäni ensimmäinen reissu, jonka jälkeen ei väsyttänyt, turvottanut tai puristanut – ehkä oppitunti tuli useammalla kuin yhdellä tavalla tarpeeseen. Opin myös, että yksi tapa olla loistava valmentaja on syntyä yhdeksi niistä ihmisistä, joille on mahdotonta sanoa ei. Kaivaisin tähän kuvan Kanervan viattomasta hymystä, ellei olisi tullut uudestaan uupumus näitä trooppisia treenejä muistellessa. Vähän tuli myös ikävä, sillä lämpö korjaa väsyneen kehon lempeämmin kuin mikään muu.

2015-12-21-stellaharasek-sensimar-khaolak-5

Kiinnostaa: treenaatteko te tien päällä?

*Kiitos Finnmatkoille, joka tarjosi majoituksen.

Treenimuijana tässä

En tiedä pitäisikö huolestua siitä, että pukeutumiseni on pelottavan usein sekopäinen yhdistelmä treenivaatteita ja Kaikkea Mitä Nyt Sattui Osumaan Käsiin. Perimmäinen syy on tietysti sama kuin kovin monen muun pukeutumiseeni liittyvän ilmiön takana, laiskuus. Kun on koko ajan joko menossa treeneihin tai tulossa treeneistä, päällä on mitä on kun piipahdan matkan varrella syömään, kylään, kauppaan, toimittamaan tehtäviä tai mitä nyt milloinkin.

2015-06-25-stellaharasek-postworkoutchic-2

Etelä-Helsingin kaduilla kiertävillä turistibusseilla on varmaan ollut naurussa pitelemistä, kun olen painellut vastaan kumisaappaissa ja treenitrikoissa. Joku otti kerran bussin ikkunan läpi kuvan. Naurattaa ajatus, että jollakulla japanilaisella on nyt ikuisesti kotialbumissaan kuva meitsin sekoasusta (ja kärttyisestä ilmeestä, koska satoi). Sitten on näitä yhdistelmiä – juoksushortsit ja nahkarotsi, mitä vikaa muka?

2015-06-25-stellaharasek-postworkoutchic-1

Treeninjälkeinen eleganssini on muutenkin aivan omaa luokkaansa, varsinkin silloin, kun kumoan irvistäen proteiini- eli tuttavallisemmin yrjöpirtelöni viimeisiä rippeitä. Kiitos vaan Kanervalle, joka ikuisti tapahtuman. Valtakunta palauttavasta proteiinista, joka ei maistuisi pahalta – kuumia vinkkejä kellään? Onko se urbaani legenda?

Kohti keskikesää

Juhannus on täällä! Sen tietää viimeistään siitä, että sataa kuin saavista, koirat pitää kantaa ulos palelemaan ja kämppäkaveri kävelee treeneihin toppatakissa. Naurattaa. Ihmiset päivittelivät kaupassa kelejä, teki mieli sanoa, että tämähän on suomalaisen keskikesän perinnesää! Päivitellään sitten, jos aurinko vahingossa paistaa – sitäkin sattuu. Sateessakin on onneksi puolensa, saa olla hyvällä omatunnolla sisällä ja lukea kirjaa tai mitä nyt huvittaa.

2015-06-19-stellaharasek-photos-12015-06-19-stellaharasek-photos-22015-06-19-stellaharasek-photos-3

Pääsin eilen treeneihin ensimmäisen kerran moneen viikkoon enkä ole hetkeen ollut onnellisempi – tai hengästyneempi. Tuntui siltä kuin elämä olisi ollut kuukauden verran pause-tilassa ja nyt joku olisi painanut vihdoin play-nappulaa. Veri kiertää niin että kohisee, ajatukset ovat kirkkaammat kuin aikoihin. Ehkä viime viikkojen sekava ja seisahtunut energia johtuu pelkästään siitä, etten ole hikoillut tarpeeksi.

2015-06-19-stellaharasek-photos-142015-06-19-stellaharasek-photos-132015-06-19-stellaharasek-photos-6

Puolet kaveripiiristä käy laillani Helsinki Core Trainersilla kohottamassa fyysistä kuntoaan, mutta salille pitäisi ojentaa mitali haiustemme kasvattamisen lisäksi henkisestä hyvinvoinnistamme huolehtimisesta. Kanervalle – valmentajalle, ystävälle – kuuluisi vielä henkilökohtainen pokaali siitä, että hän piiskaa meitä lujasti, mutta lempeydellä. Vielä viides kierros leuanvetoja, takakyykkyjä ja punnerruksia, hän komentaa ja hymyilee niin, ettei tulisi edes mieleen sanoa ei. Vaikka yksi treenikavereistamme aina välillä kiljuukin EN TEE! LÄHEN KOTIIN! (Ei hän kuitenkaan ikinä lähde.)

2015-06-19-stellaharasek-photos-102015-06-19-stellaharasek-photos-8

Kanervalla on koira nimeltä Nella, haltijamainen olento, joka osoittaa tavallisia koiramaisia piirteitä vain leikkiessään kavereidensa kanssa. Kun Juno ja Luna tapasivat Nellan ensimmäistä kertaa, kaikkia osapuolia vähän epäilytti. Ystävyys sai kuitenkin alkunsa kun Luna läppäsi Nellaa tassulla naamaan. Se tarkoittaa mäyräkoiraslangilla, että LEIKI SAATANA. Nella leikki. Nykyisin kolmikko riehuu kuin keskenkasvuinen kakaralauma eikä kukaan ole kuulevinaan, kun pitäisi lähteä kotiin. Valikoiva kuulo näyttää yhdistävän koiria koosta, luonteesta ja rodusta riippumatta.

2015-06-19-stellaharasek-photos-112015-06-19-stellaharasek-photos-122015-06-19-stellaharasek-photos-7

Kotimatkalla kymmenen aikaan oli vielä valoisaa. Sumu oli vallannut rannan ja kaupungin eteläiset kadut, hanhet puolet puistoista. Kuvista löytyy myös salajänis, en nähnyt sitä kun otin kuvaa, se loikki kohti rantaa minkä käpälistään pääsi. Hanhet lehahtivat lentoon sen perässä kun näkivät kanssamme kulkevat uljaat metsästyskoirat. Turhaan pakenivat, koirat olivat märkiä ja kärttyisiä eivätkä kiskoneet kanadanhanhien vuoksi vaan kohti kotia ja viltillä varustettua igluaan.

2015-06-19-stellaharasek-photos-52015-06-19-stellaharasek-photos-4

Nappasin kuvan vanhasta herrasta, joka tulee usein vastaan koiransa kanssa. Silmät kastuvat melkein joka kerta. Mies on aina kaksin koiransa kanssa, corgi köpöttelee yhtä hitaasti kuin omistajansa, pysähtyy nuuhkimaan kukkia ja kadunkulmia. Mies odottelee kelloaan vilkuilematta, ei ole ilmeisesti ollut pitkään aikaan kiire mihinkään. Joskus ajattelen isoisiäni, joita en koskaan tavannut. Joskus koiraa, joka vanhenee isäntänsä rinnalla.

Ninjana tässä näin

Uusin asusteeni: kinesioteipit. Ei ole ollut treenaamisen ja juoksemisen osalta ihan vahvin kuukausi. Takareisien kroonista jumitusta ja penikkatautioireita seurasivat pohjeongelmat eikä lonkan alapuolelta taida löytyä tällä hetkellä yhtään lihasta, joka ei olisi juuri nyt tiltissä, tulehtunut tai vähintään todella, todella tukossa.

2015-05-22-stellaharasek-helsinginurheiluhieronta

Mutta ei mitään niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Ensinnäkin noista teipeistä tulee ihan ninjaolo. Olkoonkin, että mielikuva on kohtalaisen kaukana todellisuudesta, jossa kyykistyminen ei oikein onnistu, puhumattakaan hiiviskelystä savupiippujen seassa. Aina kannattaa kuitenkin vähän keulia – jos ei voi voittaa nopeudella, voi yrittää asenteella.

Toisekseen tämä on – MYÖNNETÄÄN – erinomainen tilaisuus opetella kärsivällisyyttä, tuota taitolajeista jalointa, josta minua ei ole varsinaisesti tunnettu. Yhteiselo kinttujeni kanssa ei ole koskaan ollut kivutonta, päinvastoin. Erilaiset ongelmat ovat kestäneet käytännössä koko elämäni. Viime vuoden alussa aloittamani säännöllinen liikkuminen vei niistä ison osan mennessään, mutta muutama kroonisemmista haasteista jäi vielä ratkottavaksi eikä auta kuin alistua siihen, että se vaatii aikaa ja vaivaa. Kroppaansa kannattaa kuunnella, sekin on opittu kantapään kautta. Vedetään kovaa silloin kun siltä tuntuu ja kevennetään, kun tarvis.

Kolmannekseen: onneksi on kaupungin (ellei maan) taitavimmat tyypit jeesaamassa. Olen käynyt kevään treenien ohella fysioterapiassa, joka löytyy saman katon alta Helsinki Core Trainersilta. Kipeiden kinttujen lihashuollosta – ja noista killerikovista kinesioteippauksista – vastaa huippupaikka nimeltä Helsingin Urheiluhieronta. Molempia yhdistää tinkimätön ammattitaito ja se, että ymmärtävät hyvän musiikin päälle – vai voiko jossain muualla kuunnella hieronnan aikana The Nationalia tai treenata Kavinskyn tahtiin?! Teen molempien kanssa töitä ja sen myötä on tullut entistäkin selvemmäksi, että tämän paremmissa käsissä en voisi olla.

Hitaasti hyvä tulee. Penikoiden ja pohkeiden palautumista odotellessa on ainakin hyvin aikaa venytellä, sitäkään kun ei tahdo kärsivällisyys aina kestää. Kevyesti rullaillen, sanoisi kämppis, ja heittäisi putkirullalla.

Kuva Mikko Rasila

Uusi adidas heimo starttaa huhtikuussa

Tänä keväänä on tullut eteen kivoja ja kiinnostavia projekteja toisensa perään! Yksi suosikeistani starttaa nyt, nimittäin uusi naisille suunnattu adidas heimo, jonka keulahahmoina nähdään monille tuttu trio – minä, Eeva Kolu ja Hanna Gullichsen. Hannalla onkin jo heimohistoriaa takanaan, sillä hän luotsasi aivan ensimmäistä heimoa uskomattomalla energialla muutama vuosi sitten.

2015-04-03-stellaharasek-adidasheimo

En tiedä miten on mahdollista olla yhtäaikaa ratkeamaisillaan innosta ja kauhunkankeana jännityksestä, mutta tällä timanttisella tiimillä voi tuskin mennä vikaan. Jokainen meistä luotsaa omaa heimojoukkuettaan, joka aloittaa huhtikuussa harjoittelunsa kohti elokuun lopun Midnight Runia.

Etsin heimooni juoksutaipaleensa alussa olevia liikkujia, jotka tarvitsevat tsemppausta, treeniseuraa ja valmennusta treenin tehostamiseen. Lenkille lähdetään rennolla asenteella, mutta järkähtämättömällä motivaatiolla. Jos jaksat juosta viisi kilometriä kuolematta, pohjakuntosi on riittävä – jokainen kilpailee vain itseään vastaan. Midnight Runin virallinen tavoite: päästä maaliin. Tyylipisteitä ei jaella.

Olisitko sinä yksi meistä? Hae mukaan sinulle sopivimpaan (mieluiten tietysti MEITSIN) joukkueeseen osoitteessa adidasheimo.com.

Kuva Mikko Rasila

Herätä sisäinen spartalaisesi

Hei helsinkiläiset! Keväällä käymästäni 10Campista kiinnostuneille ja kysyneille tiedoksi, että Helsinki Core Trainersilla on parhaillaan haku auki seuraavaan 10Campiin, joka alkaa 12. tammikuuta. Jaa mikä 10Camp? Kymmenen naista, kymmenen miestä ja kymmenen viikkoa aikaa löytää spartalainen sinussa.

2014-12-23-stellaharasek-helsinkicoretrainers-10camp

Kirjallisen hakemuksen ehtii jättää tämän päivän aikana puoleen yöhön asti. Hakuohjeet löytyvät Facebookista. Jos et ole ihan varma selviätkö, 10Camp on juuri sinua varten. Tunnen ainakin yhden *KÖH* huonoryhtisen humanistin, jonka elämän (ja vatsalihakset) se muutti lopullisesti. Ota riski ja heittäydy, saatat yllättyä.

10Camp ~ Takana viisi tiukkaa viikkoa

Yhteistyössä Helsinki Core Trainers

Olette varmasti henkeänne pidätellen odotelleet meitsin kuntoilukuulumisia! Puolet 10Campista on tätä kirjoittaessani takana, vielä puolet edessä. On punnerrettu, vedetty leukoja, nostettu rautaa, heilutettu kahvakuulaa ja treenattu juoksutekniikkaa. Kaikista hikisimmät tunnit on vietetty keskivartalon hallintaan liittyvien harjoitusten parissa: hidasta, tuskallista ja – odottamatonta kyllä – ihanaa. Tähän mennessä olen tehnyt seuraavanlaisia havaintoja.

2014-05-stellaharasek-helsinkicoretrainers-10camp-01

(1) Lattia on ystävä.

Tiedättekö mikä on burpee? En minäkään tiennyt ennen kuin aloitin 10Campin. Se on saatanallinen liike, joka tuntuu yhtäaikaa kaikissa kuviteltavissa olevissa lihaksissa. Ihaninta burpeessa on se kohta, kun saa heittäytyä rinta edellä lattiaan sekunnin murto-osaksi. Kerrankin on helppo nauttia hetkestä. Olla yhtä vallitsevan hetken tai pikemminkin viileän lattian kanssa. Autuas vaakataso. Pehmeä matto posken alla. Ei mennä nyt siihen seuraavaan vaiheeseen, kun pitää ponnahtaa pystyyn ja toistaa sama kaksikymmentäyhdeksän kertaa.

Ensimmäiset treeniviikot ovat pitäneet naisen nöyränä, kovin konkreettisesti on saanut kohdata kuntonsa rajallisuuden. Joka tunnin jälkeen on ollut tunne, että yhtään enempää en olisi jaksanut. Olen huojunut huterin polvin kilometrin matkan kotiin ja miettinyt puolitosissani kehtaisinko tilata taksin.

Sitten havahtuu tosiasiaan, että jokainen tunti on ollut edeltäjäänsä haastavampi ja jokaisesta on selvitty. Lihakset ovat olleet viikko viikolta vähemmän kipeitä, kroppa alkaa päästä kärryille. Kehitystä tapahtuu kuin tapahtuukin.

2014-05-stellaharasek-helsinkicoretrainers-10camp-032014-05-stellaharasek-helsinkicoretrainers-10camp-06

(2) Valmentaja on välttämätön.

Ainakin minulle. Ainakin nyt. En ikimaailmassa puskisi itseäni niin paljon mukavuusalueeni ulkopuolelle ilman, että Ville, Thomas, Eveliina tai Joonas seisoo vieressä ja huutaa kannustaa.

Kaikilla heillä on oma tapansa valmentaa ja myös omat vahvuutensa. Ville keskittyy keskivartalon hallintaan ja Redcordiin, josta olen tykännyt paljon: vaijereiden avulla saa tumpelokin treenattua syviä tukilihaksiaan (olkoonkin, että oikeampi verbi olisi ehkä “metsästää”, sillä kesti noin kolme viikkoa tajuta miten selkälihakset aktivoidaan). Thomas vetää harvinaisen hikisiä CrossTraining-treenejä, Eveliina taas oman kehon painolla tehtäviä bodyweight-harjoituksia. Joonas on (vain vähän pelottava) juoksuvalmentajamme, jonka vinkkien avulla juoksemisesta tuli kertalaakista kolme kertaa kevyempää kuin aiemmin. Saatan olla maailmanhistorian ensimmäinen henkilö, joka on onnistunut juostessaan tekemään tähän asti suunnilleen kaiken väärin.

Ryhmäpaine auttaa muuten sekin: ei kehtaa lopettaa kesken, kun vieressä hikoilee yhdeksän muuta naista. Sitäpaitsi ryhmässä kaikki on sittenkin jotenkin kivempaa. Tämä lausunto tulee ihmiseltä, joka kuvitteli vihaavansa ryhmäliikuntaa.

2014-05-stellaharasek-helsinkicoretrainers-10camp-052014-05-stellaharasek-helsinkicoretrainers-10camp-04

(3) On pakko pitää huolta.

Siis itsestään! Ajatella! Se on aivan uusi ja mullistava ajatus krooniselle työnarkomaanille, jonka huoltotoimenpiteet ovat sisältäneet tähän saakka lähinnä välttävän määrän yöunta ja alkoholipitoisilla aineilla suoritetun nesteytyksen. 10Campin alussa valmentajat painottivat, että leirin tärkein tavoite on antaa kymmenessä viikossa mahdollisimman hyvä alkusysäys pysyvään elämänmuutokseen, mutta lopputulos on kiinni meistä. Jo ensimmäisen viikon aikana alkoi valjeta mitä he tarkoittivat. Ihan ite pitää kaikki tehdä, eikä vaan treeneissä!

Mitä enemmän liikkuu, sen paremmin on huolehdittava itsestään. Nukuttava ja syötävä tarpeeksi, jotta jaksaa. Juotava vettä, venyteltävä. Ei sitä tarvitse erikseen muistaa, keho kyllä kertoo – esimerkiksi melkein simahtamalla palaveripöytään väsymyksestä. Olin ensimmäiset viikot niin uupunut, että ryömin iltaisin sänkyyn yhdeksän jälkeen.

2014-05-stellaharasek-helsinkicoretrainers-10camp-02

(4) Hikoilusta tulee rutiini hikoilemalla.

Kun treenaa neljä kertaa viikossa ja käy siinä välissä vielä lenkillä tai kahdella, se tarkoittaa sitä, että koko ajan on treenit just loppu tai kohta alkamassa. Välissä ehtii venytellä ja sitten mennään taas. Vastoin kaikkia kuvitelmiani siitä, että säännöllisellä hikoilulla ei voi olla pysyvää sijaa rutiineja kaihtavassa elämässäni, liikkumisesta on kuin onkin alkanut salakavalasti tulla erottamaton osa arkeani – ihan vaan liikkumalla.

Vappuna sairastuin ja jouduin jättämään viikon treenit väliin. Harmitti niin, että päätä pakotti. Mutta siitä tiesi, että jotain on muuttunut.

2014-05-stellaharasek-helsinkicoretrainers-10camp-072014-05-stellaharasek-helsinkicoretrainers-10camp-08

(5) Oli minulla sittenkin aikaa.

Minulle on alkanut valjeta jotain olennaista ajanhallinnasta, joka ei ole koskaan ollut varsinainen vahvuuteni. Aika on sittenkin suhteellista. Aina sitä nimittäin löytyy siihen, minkä sijoittaa tärkeysjärjestyksessä ensimmäisille sijoille. 10Campin treeniajat on ruksattu kalenteriin mustalla tussilla enkä ole jääräpäisesti suostunut perumaan niitä minkään työpalaverin tai leffanäytöksen tieltä. Työt ovat usein vielä kesken kun lähden treenikassi olalla kohti Hernesaarta, ne suostuvat yllättävän suopeasti odottamaan sen tunnin, joka hikoillessa vierähtää. Mistään muusta tärkeästä ei ole silti tarvinnut tinkiä: treenaamiseen menee lopulta vain neljä tai viisi tuntia viikosta. Saman ajan tärvää helposti katsellen netistä videoita robotti-imurilla ajelevista koiranpennuista (krhm).

Palataanpa pian taas asiaan. Pyydän anteeksi omakuvia, ei voi kuin todeta että kyllä nainen on uljas kun se urheilee.

About the science of staying alive.

ELLIE GOULDING – BURN