Arkistojen aarteet ~  Pipokausi, ala jo

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran keväällä 2008 blogissa, jota kirjoitin nimellä Paras aika vuodesta. Viime syksynä blogin perustamisesta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Arkistojen aarteet -tunnisteen alta löydät muita vanhoja juttuja.

Sarjassamme mieltäylentävät hetket matkalla tummatukkaisesta blondiksi: “Sä näytät ihan Jon Bon Jovilta”. Tämä mieheltä sen jälkeen, kun on pessyt, kuivannut ja laittanut hiuksensa ja juuri ajatellut, että eiköhän näillä nyt kehtaa lähteä ihmisten ilmoille, vaikka sävy nyt onkin vielä kaukana siitä mitä haluaisin sen olevan. Kun asuu sarkastisen ihmisen kanssa, todellisuutta ei pääse pakoon. Päässäni ei ole ihanasti sekainen indiepöheikkö, joka nyt vaan sattuu olemaan hieman lämpimän sävyinen, vaan kuohkea kinuskiunelma suoraan vuodelta 1984. Joko voi alkaa käyttää pipoa?!

Eksyin miehen kanssa myös kenkäkauppaan, jossa itsekurini petti ja mukaan tarttuivat saappaat, joista olen nähnyt unia koko viikon. Miehen kommentti: “Tarvitset enää sävyyn sopivan huotran ja viitan”. Seuraavalla kerralla tämä Bon Jovi-lookalike haltijasaappaissaan menee kaupungille naisseurassa.

PS. Ystäväni yritti vakuuttaa minulle, että hiukseni eivät todellakaan muistuta nuoren Jon Bon Jovin kampausta. Hän pyysi keskustelustamme täysin tietämätöntä, musiikillisesti ansioitunutta työkaveriamme arvioimaan, kenen muusikon hiuksilta pehkoni hänen mielestään näyttää, olettaen, että hän nimeäisi hemaisevan naispopparin jonka hiuksilla ei ole mitään tekemistä 80-luvun rokkareiden kanssa.

Vastaus: David Coverdale. Minä luovutan.

Uusi tukka, uusi elämä

*tukanleikkuu saatu ilmaiseksi*

Olivathan ne omalla tavallaan upeat. Pitkät, kiharat ja kaikkea. Pitkään ajattelin, että niissä piilee mun sisäinen voima. Ehkä niin olikin joskus, mutta sittemmin olen tainnut löytää voimaa muista asioista. Pitkä tukka alkoi nimittäin ärsyttää, milloin takkuisuutensa, milloin pörröisyytensä vuoksi. Se oli aina silmillä. Aina tiellä. Viemäreissä, vaatteissa, kaikkialla tukkaa. Puhumattakaan sen pesemisestä, joka oli ihan omanlaisensa operaatio.

Tässä se ENNEN-kuva. Pisimmillään sitä on ollut vielä toistakymmentä senttiä enemmän.

Olen jankannut Stellalle varmaan suhteemme alusta saakka kuinka haluan tehdä hiuksilleni jotain. Siitä on ehtinyt tulla sisäpiirivitsi, joka ei ole enää hetkeen ollut Stellan mielestä hauska. Johtuu ehkä siitä, että puheenaihe oli päivittäinen eikä asia ikinä edennyt puheista tekoihin. Kerran parturiaika oli kyllä jo varattuna, mutta sattuma puuttui peliin enkä päässytkään paikalle. Olin salaa huojentunut, vaikka tiesin, että jankutus tulee jatkumaan, kunnes asialle tapahtuu jotain. 

Huolestuneesta ilmeestä huolimatta olen samaa mieltä Markon kanssa siitä, että polkkapituus toimisi parhaiten. Kerran tein sen virheen, että ajelin koko tukan pois. Instant regret, never again.

Mutta viime lauantaina se parturiaika vähän puolivahingossa vihdoin koitti, enkä sitten enää epäröinyt. Mäkisen Marko otti uudessa Dandyssa mut vastaan – tai tarkemmin sanottuna meidät, koska menimme paikalle koko perheen kera. Parturissa käyminen on tässä porukassa jotenkin aina sosiaalinen tapahtuma. Ja tottakai menin juuri Markolle, Stella on käynyt hänellä varmaan kymmenen vuotta ja se jos mikä todistaa, että oon äärimmäisen hyvissä käsissä. 

Missä sohva, siellä koirat.

Viiskulman Dandy on tullut vuosien mittaan tutuksi, on tullut hengattua siellä useasti kun Stella on ollut Markon käsittelyssä. Mulle tämä uusin (ja järjestyksessä kolmas) Dandy on ensimmäinen, jossa itse asioin. Paikka on auennut juuri Abrahaminkadulle Hietsun torin tuntumaan, ja samassa tilassa toimii myös joogastudio, joten ei ihme, että rennossa ja valoisassa paikassa vallitsee rauhallinen zen. Takahuoneista löytyy myös hierontahuoneet. Isot taideteokset ja persoonalliset huonekalut tekevät paikasta omaleimaisen – pidän siitä, ettei se näytä tavanomaiselta parturi-kampaamolta.

Marko ottaa jatkossa asiakkaita vastaan niin Viiskulman Dandyssa kuin Abrahaminkadulla, ajan voi siis varata kumpaan tahansa. Stellalla on Markon kanssa suora whatsapp-linja (jossa taidetaan hölistä kaikkea muutakin kuin tukka-asioita) mutta jos ei satu olemaan sellaista, niin varauksen voi tehdä nettisivujen kontaktisivun kautta tai rimpauttamalla.

Kaikissa Dandyn pisteissä on aina jotenkin lämmin ja kotoisa tunnelma. Ensin vaihdetaan kuulumiset ja keitetään kahvit, sitten pestään hiukset (ah, se päähieronta) ja istahdetaan parturin tuoliin. Olen ilmeisesti pyörinyt Stellan kanssa Dandyssa sen verran useasti, että proseduuri tuntui tutulta, vaikka olin itse ensimmäistä kertaa Markon tuolissa. Pidin Markon tarkoista ja varmoista otteista. Tulee luottavainen olo, kun toinen todellakin tietää mitä tekee.

Ensimmäiset suortuvat tipahtivat lattialle. Vihdoin!

Siellä se mun kulta kuvailee itseään, vaikka vieressä tapahtuu kauan odotettu ihme.

Reuhka pitkin lattiaa.

Nyt on kevyt olo! Tuntuu, kuin jokin uinuva energia minussa olisi herätetty. Polkkapituisessa tukassa on nyt jotain poikamaista, mutta samaan aikaan olo on aikuisempi. Yhdistelmä tuntuu just hyvältä ja omalta nyt, kun elämä alkaa muutenkin löytää uomiaan.

Uskon yhä, että hiuksissa piilee voimaa – mutta sillä ei ole mitään tekemistä niiden pituuden kanssa. Vaihtelu virkistää! Ja jos tulee ikävä pitkää tukkaa, menen takaisin Markon luo, koska oon aika varma, että hän velhona osaa taikoa sen takaisin.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Kesäfleda ja muita kesän merkkejä

Hups! Taisin puolivahingossa pitää muutaman päivän blogiloman. Olin kai elänyt loppukevään kiireiden aikaan niin tiukasti kiinni kamerassa ja tietokoneessa, että piti näemmä katkaista liian läheiseksi muodostunut symbioosi. Nyt on nukuttu, liehuttu ulkona ja puuhattu kaikenlaisia epäolennaisia asioita, joiden puuhaamiseen on varaa silloin kun ei ole kiire. Kyllä te tiedätte, unohduttu lueskelemaan jotain kaksi vuotta vanhaa lehteä ja tutkittu mitä eteisen ylähyllyille on aikoinaan tungettu (olisin oikeastaan mieluummin ollut tietämättä, koska vastaus on: helvetisti raksakamaa).

No mitä uutta auringon alla? Kaikenlaista, mutta aloitetaan tyylijutuista ja tukasta! Kävin kulman takana Dandyssa ja Marko pisti kesän kunniaksi päähän vähän enemmän vaaleaa. Tyvi on toki yhä tumma enkä tiedä huomaatteko suurta eroa entiseen, mutta omaan silmään ilme on paljon freesimpi nyt kun nuo kasvojen ympärillä olevat suortuvat on vaalennettu ja raitoja on muutenkin siellä sun täällä enemmän.

Olen ottanut käyttöön myös uudet aurinkolasit, jotka sain Trend Opticista tovi sitten. Jacques Marie Mage on ranskalaissyntyisen suunnittelijan Jerome Jacques Marie Magen perustama kehysmerkki, jonka koti on Los Angelesissa. Kehyksissä on todella kauniita yksityiskohtia, jotka ovat saaneet vaikutteita Art Decosta, American folkloresta ja La Belle Époquesta. Lasit ovat superlaadukkaat ja se näkyy ja tuntuu kaikin tavoin, varsinkin silloin kun pistää ne päähän ja tajuaa miten helppo ja hyvä niillä on nähdä.

Tykkään erityisesti siitä miten luksuksen määritelmä tuntuu muuttuneen viime vuosina: materiaalit ovat toki huippuluokkaisia ja kehykset valmistetaan numeroituina Limited Edition -sarjoina (omat lasini ovat numero 114/300 eli niitä on tehty tässä värissä vain 300 kappaletta). Mutta vielä enemmän arvostan sitä, että kehykset valmistetaan käsityönä Japanissa eettistä tarkastelua kestävissä olosuhteissa ja jokaisesta myydystä kehyksestä lahjoitetaan prosentti Pohjois-Amerikan luonnonpuistoille alueen luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi.

Danten pitkä kauluspaita on ollut kevään käytetyimpiä vaatekappaleita. Se sopii kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin ja näyttää aina superhyvältä, voiko vaatteelta toivoa enempää? Ainiin, se ei myöskään rypisty, siksi olenkin pakannut sen mukaan myös kaikille reissuille. Se on hitusen lyhyt käytettäväksi mekkona, mutta kyllä sitä saa hellepäivänä huidella minimitoisssa, jos siltä tuntuu. Takaa se on kyllä reilusti pidempi, joten vilautteluvaara ei ole akuutti.

Meidän lähellä asuu kultainen noutaja, joka osuu paikalle sattumalta aina kun norkoilemme jossain kadunkulmassa kuvaamassa. Se tulee aina moikkailemaan ja hakemaan rapsutusta, niin liikuttava tyyppi. Omistaja odottelee tottuneesti vieressä, kun koira vaihtaa kuulumiset naapuruston kanssa.

Asusterintamalla mennään aika kepeissä kesätunnelmissa. Parin euron verkkokassi ajaa laukun asiaa niinä hetkinä kun ei ole mitään sen kummempaa kannettavaa. Rakastan noita nahkapunottuja sandaaleja, ne ovat jalassa niin pehmoiset, että toivoisin kaikkien kenkien tuntuvan tältä. Korkoa on just sen verran, että olemus saa ryhtiä ja sääret ylimääräisiä senttejä, eivätkä ne paina, vaikka kävelisi läpi kaupungin. Huomaan, että mukavuudenhalu vaan lisääntyy vuosien varrella – ei jaksa yhtään vaatteita tai kenkiä, joissa on hankalaa, hidasta tai ikävää liikkua. Ne ovat elämää varten, ei toisinpäin.

Suuret aurinkolasit ovat kyllä mitä täydellisin kesäasuste – ne suojaavat silmiä säteilyltä ja säästävät turhalta siristelyltä, mutta lisäksi ne piilottavat meikittömien kasvojen tummat silmänaluset ja saavat näyttämään filmitähdeltä. Viime viikkojen stressi sai ihon oireilemaan eikä sille tee mieli laittaa kuin aurinkosuojaa, joten filmitähtihämäykselle on tarvetta.

DANTE PITKÄ PAITA* DOTS
JACQUES MARIE MAGE AURINKOLASIT* TREND OPTIC
MUSTA VERKKOKASSI GRANIT
UNISA NAHKASANDAALIT* SOKOS
KORUT VINTAGE
*SAATU

Tukka hyvin, kaikki hyvin. Palataan pian muihin kuulumisiin! Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella on kaikki mallillaan.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA