Ruisrockin jälkeistä elämää

Kirjoittaja ei ollut ihan hetkeen varma onko sitä.

Terveiset sohvan pohjalta. Sillä sekunnilla kun kolmen vuorokauden Ruisrock-työputki päättyi, selkä sanoi sopimuksensa irti ja samaan syssyyn flunssa katsoi tilaisuutensa koittaneen. Ulkona paistaa aurinko ja ihmiset polkevat viinipullot kilisten kasseissa rantaan, kun minä koitan löytää sohvalla asennon, joka sattuisi vain vähän. Välillä käyn parvekkeelta kurkkimassa katua kuin maailmaa, johon en kuulu. Pakkolevon keskellä on ollut aikaa oivaltaa, että kevään (tai viimeisen kymmenen vuoden) aikana kertynyt stressi tulee nyt korvista kohisten. Saa tulla, tervemenoa! En jää ikävöimään, enkä ajatellut kutsua toiste kylään.

Mietin pyytäisinkö anteeksi täällä vallinnutta hiljaiseloa. Sitten ajattelin, että olette niin viisaita, että ymmärrätte, että siihen on syy – kiitos siis kärsivällisyydestä. Keräilen itseäni hetken ja kerron sitten lisää. Sitä odotellessa: Ruisrock-kuvia! Minä otin muutaman, sen minkä kiireiltäni kerkesin, pitkätukka loput. Taitava tyyppi, osaa käsitellä niin kameraa kuin selkänsä särkeneitä kärttyisiä naisia.

2016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-12016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-22016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-32016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-72016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-52016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-62016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-42016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-82016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-222016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-172016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-162016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-122016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-132016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-142016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-152016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-112016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-232016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-182016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-192016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-202016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-102016-07-13-stellaharasek-ruisrock2016-9

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Niin kauan kuin minulla on vielä varjo

Viikonlopun mittainen matka pois arkiympyröistä riittää suistamaan ihmisen hyvällä tavalla raiteiltaan. Maanantaina vietin vahingossa vapaapäivän – en vaan jaksanut avata tietokonetta. Nukuin päiväunet, kuljeskelin koirien kanssa rannalla, seurasimme kun lehdet leijailivat alas. Katsoimme toisiamme. Tästä se alkaa, väjäämättömästi, varmasti. Vuodenaikaa ei voi lähettää takaisin, jos se ei sovikaan, tai perua, jos ei ennätä ottaa sitä vastaan. Sieltä se saapuu välittämättä siitä olemmeko me valmiita vai emme. Päätellen möhellyksestään lehtikasoissa: ainakin Luna toivottaa syksyn tervetulleeksi.

2015-09-18-stellaharasek-rivieraroadtrip-12015-09-18-stellaharasek-rivieraroadtrip-32015-09-18-stellaharasek-rivieraroadtrip-2

Ajelehtiminen jatkui, kun ajoimme Mikon kanssa Turkuun katsomaan Jacques Henri Lartiquen vanhoja Riviera-valokuvia. Ranskalainen taidemaalari valokuvasi harrastuksekseen ja ehti elämänsä aikana kerätä yli 150 000 valokuvan arkiston, joissa Riviera on vielä nuori ja viaton, kuuluisat näyttelijät ja taiteilijat huolettomia lomavaatteissaan. Kuvissa vilahtaa tuttuja kasvoja: Jean Cocteau, Picasso, John F. Kennedy, Grace Kelly. Myös Lartiguen kolme kaunista vaimoa toinen toistaan kimaltavimmissa muotokuvissa.

2015-09-18-stellaharasek-rivieraroadtrip-42015-09-18-stellaharasek-rivieraroadtrip-52015-09-18-stellaharasek-rivieraroadtrip-6

Turun taidemuseon tiistaipäivä oli humisevan hiljainen, näyttelyä oli katsomassa lisäksemme vain jokunen kiireetön. Kävelin mustavalkoisten valokuvien äärellä ja pidin niistä vielä enemmän kuin olin aavistellut. Niissä välkehti meri ja kultainen hiekka, pitkien rantapäivien raukeus, tunne kuolemattomuudesta, joka kuuluu nuoruuteen. Rivieran rantakallioiden lämpö hohkasi vedoksista, teki mieli koskettaa. Varhaisimpiin kuviin oli tallennettu juuri se taianomainen hetki kun kaikki on vielä hyvin – ympärillä ystävät, rakastetut ja loputon aurinko, eikä kukaan osaa kuvitella, että tätä onnea voisi rikkoa mikään. Kuvien yllä leijui outo jännite, ehkä takaraivossa tikittävä tietoisuus siitä että huolettomat päivät eivät jatku ikuisesti, aavistus sodasta joka pian rikkoisi Rivierankin rantojen rauhan.

2015-09-18-stellaharasek-rivieraroadtrip-72015-09-18-stellaharasek-rivieraroadtrip-8

Selasin näyttelylehtistä ja tunsin kuinka kaikkialla syttyi pieniä valoja. Everything shimmers in the sun. I’m dizzied, numb, stunned. People say, I can’t believe my eyes. Me, I always believe my eyes. Lartigue selvästi tiesi myös miten sanoja taivutetaan.

Näyttely on auki Turun Taidemuseossa vielä tämän viikonlopun, menkää jos ehditte. Kahvilasta saa kahvia ja taidemuseon pikkukaupasta postikorttien muodossa palasen Rivieraa mukaansa.

2015-09-18-stellaharasek-rivieraroadtrip-102015-09-18-stellaharasek-rivieraroadtrip-11

Rakastan olla tien päällä, mutta saanko reklamoida: miksei enää ole huoltoasemia, jotka haisevat bensalta ja liian kauan seisoneelta kahvilta? Niistä sai aina parhaat munkit, sellaisia joista varisi sokeria sormiin ja syliin ja suupielet olivat tahmeat koko loppumatkan. Kunnollisia huoltsikkamunkkeja ei saa enää ja se on kyllä synti ja häpeä.

Otsikko on lainattu omakuvien sarjalta, jonka Lartigue aloitti 90-vuotiaana.

Kuvat minusta Mikko Rasila

Happy going nowhere, just around here

Matkasimme viikonlopuksi länsirannikolle vain todetaksemme, että Turussa on täydellinen satutalvi. Pakkasta on vain pari astetta, mutta maisema on muuttunut valkoiseksi. Puiden oksat riippuvat raskaina vastasataneesta lumesta, ikkunat ovat huurteessa, jää narskuu tennareiden alla. Koirille talvi tulee joka vuosi yhtä onnellisena yllätyksenä – kuono työnnetään kinokseen ja sitten kuuluu nuuuuuuhk.

2014-11-23-stellaharasek-travels-turku-01 2014-11-23-stellaharasek-travels-turku-02 2014-11-23-stellaharasek-travels-turku-03 2014-11-23-stellaharasek-travels-turku-04 2014-11-23-stellaharasek-travels-turku-05 2014-11-23-stellaharasek-travels-turku-06 2014-11-23-stellaharasek-travels-turku-07 2014-11-23-stellaharasek-travels-turku-08 2014-11-23-stellaharasek-travels-turku-09 2014-11-23-stellaharasek-travels-turku-10 2014-11-23-stellaharasek-travels-turku-11

Viime vuosina alkanut vaivihkainen lämpeneminen lumelle jatkuu. Onhan siinä puolensa. Se heijastaa loppuvuoden vähän valon satakertaisena ympärilleen.

THE SMITHS – ORDINARY BOYS

Is it me you’re looking for?

2014-11-08-stellaharasek-junothedog-2

Yleisessä tiedossa on, että aina ei ole helppoa olla mäyräkoira. Onneksi on niitäkin päiviä, kun mäyräkoira pääsee mukaan matkalle, on oma matkalippu, penkki ja viltti, kassiin on pakattu mäykkymuroja ja pehmorotta. Perillä odottaa takapiha täynnä oravia. Häntä alkaa heilua jo silloin kun juna hidastaa aseman kohdalle.

Photos from my Instagram, @stellaharasek.

LIONEL RICHIE – HELLO, IS IT ME YOU’RE LOOKING FOR?

Stay off route

Huh. Rekan alle jääneestä olosta voisi päätellä, että olisi jo perjantai, vaan ei – viikon puoliväliä vasta viedään. Ylitimme yhtiökumppanini kanssa eilen uutiskynnyksen ja hässäkästä toivutaan vieläkin. Jännittäviä aikoja, sanovat. Siltä näyttää. Palaan varmasti vielä aiheeseen. Seuraavien viikkojen todo-listalla on sitäpaitsi tärkeääkin tärkeämpi tehtävä nimeltä uuden toimiston sisustus. Jostain pitäisi metsästää esimerkiksi sohva, johon mahtuu kolme naista pitämään ideointipalavereita. Mielellään viltin alla. Vaakatasossa.

2014-11-04-stellaharasek-ontheroad-1

Viikonlopuksi aion kaapata kainaloon poikaystävän ja koiran ja karauttaa länsirannikolle viettämään isänpäivää. Omaa isääni ei enää ole, juhlin senkin edestä muiden isiä. Turussa on yksi, joka lellii kyläileviä koiria konseptilla nimeltä aamujuusto. Sanomattakin siis selvää, että Juno – maailman aamu-unisin mäyräkoira, joka nousee mieluiten vasta puolenpäivän jälkeen – pinkaisee alakerran vierassängystä minun ja poikaystävän välistä kello seitsemän aamulla ja sinkoaa itsensä tykinkuulan tarmolla keittiöön odottamaan. Onneksi meidän ei tarvitse olla hereillä tätä joka-aamuista toimitusta varten.

2014-11-04-stellaharasek-ontheroad-3

Viikonlopun mittainen maisemanvaihdos tekee takuulla hyvää. Ajattelin juoda vähän viiniä, lukea paljon kirjoja. Kirjoitella blogiin, kutittaa yhtä nelivuotiasta ja silittää koiran silkkisiä korvia. Herätä ilman herätyskelloa. Olla sunnuntai-iltaan mennessä ihan uusi ihminen. Parin päivän pyrähdyksillä muille maille on usein sellainen vaikutus. (Festareita ei lasketa.)

2014-11-04-stellaharasek-ontheroad-2

Kuvat ovat junasta muutaman kuukauden takaa. Toivotaan, että tämänkin matkan varrelle osuu yhtä lyyrinen auringonlasku.

Mitä sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu?

THE RADIO DEPT. – STAY OFF ROUTE

Slow the sun melts down

Aurajoen ravintolalaivojen, Tintån ja ikuisen auringonpaisteen lisäksi on olemassa muitakin syitä matkustaa Turkuun: salainen puutarha, jonka puiden varjoon voi unohtua kokonaisiksi viikonlopuiksi. On omenapuita, metsämansikoita, helteessä huojuvia mäntyjä ja niissä asuvia oravia, joita talon asukkaat kutsuvat tuttavallisesti lemmikeikseen. Töyhtökorvat viihdyttävät itseään nakkaamalla ihmisiä kävyillä. Kops. Kops. Siihen tottuu. Elokuun pimenevät illat on tehty pitkille pihalla vietetyille illoille ja puutarhajuhlille – käpysateella tai ilman.

2014-08-15-stellaharasek-secretgarden-12014-08-15-stellaharasek-secretgarden-3

Kuvittelin joskus olevani pesunkestävä kaupunkilainen, joka löytää urbaanista asfalttiviidakostaan kaiken mitä kaipaa. Olin kasvanut suurkaupungissa ja kokenut elämäni kulttuurishokin, kun muutimme toiselle puolelle maapalloa ja löysin itseni muutaman mutkan kautta pohjoissuomalaiselta maaseudulta. Takaisin maalle en ikävöi vieläkään, mutta olen saanut itseni kiinni haaveilemasta pienestä villipuutarhasta. Sen ei tarvitsisi olla kaukana kaikesta, kunhan olisi pikkuisen piilossa. En tiedä mistä se löytyisi tai milloin sen aika olisi, mutta joskus jossain on minusta just sopiva suunnitelma.

2014-08-15-stellaharasek-secretgarden-42014-08-15-stellaharasek-secretgarden-52014-08-15-stellaharasek-secretgarden-6

Istuttaisin puutarhan täyteen kukkia, köynnöksiä ja pensaita, ja antaisin rönsyillä. Vaaleanpunaisia, pinkkejä ja punaisia pionipensaita! Mehitähtiä ja sitruunapuita kuluneissa ruukuissa! Yrttitarhassa kasvaisi ainakin minttu, korianteri, basilika ja salvia. Pakollisille lemmikkioraville oma puu. Keijuvalot ja puinen pöytä, jonka äärellä syödä toukokuusta syyskuuhun. Ennen sen kunnianhimoisempia kasvatussuunnitelmia pitäisi tosin ehkä opetella pitämään hengissä edes keittiön ikkunalaudalla kituva oliivipuu, joka hellistä hoitoyrityksistäni huolimatta yrittää jatkuvasti kuolla. (Voiko kyky aiheuttaa kasveissa akuuttia itsemurha-alttiutta periytyä äidiltä?)

2014-08-15-stellaharasek-secretgarden-72014-08-15-stellaharasek-secretgarden-8

Kuvissa vilahtaa muutamia lempi-ihmisiäni. Yksi heistä on poikaystäväni sisko, joka on vähän aika paljon kuin poikaystäväni, mutta nainen. Hän siis ymmärtää kaikki ne asiat, joita poikaystävä ei – esimerkiksi sen mihin tarvitaan kolme vain melkein samanlaista mustaa nahkalaukkua tai kengät, joissa on tarkoitus seistä eikä kävellä. Tärkeitä asioita. Toisen perhettä ei voi valita, joten olen enemmän kuin kiitollinen siitä, että olen saanut poikaystävän kaupanpäällisenä näin tajuttomia tyyppejä.

2014-08-15-stellaharasek-secretgarden-92014-08-15-stellaharasek-secretgarden-102014-08-15-stellaharasek-secretgarden-11

Omaa villipuutarhaa odotellessa voi onneksi lorvia muiden pihoilla. Tilaan loppukesään sitä varten vielä tukun lämpimiä mustia öitä. Valoa viikonloppuun, vietittepä sen sitten maalla, kaupungissa tai jossain siltä väliltä.

THE CURE – THIS TWILIGHT GARDEN