KUVAUSPÄIVÄ KOTONA

Meillä kävi yksi päivä kylässä yksi tuttu valokuvaaja. Hän on entinen kämppäkaverini ja nykyinen ystävä, joka kyläilee koiransa kanssa yhtenään, joten se ei ole sinänsä uutinen – mutta tällä kertaa hän tuli kameran kanssa ja kuvasi kotimme tulevaa lehtijuttua varten. Edellisestä kerrasta onkin vähän aikaa, silloin myös asuimme vielä yhdessä. En vielä tiedä milloin juttu tulee ulos, mutta kerron kyllä sitten.

Jännittää vähän! Kuvaan tietysti itsekin näitä samoja huoneita ja nurkkia, julkaisen ottamiani kuvia blogissa ja Instagramissa enkä lotkauta korvaani. Se tuntuu silti erilaiselta: omissa kuvissa päätösvalta pysyy aina tiukasti omissa käsissä. Saa keskittyä juuri siihen mihin haluaa, rajata kuviin asiat joista eniten pitää ja jättää kuvan ulkopuolelle kaiken mikä tuntuu epäolennaiselta. Valokuvien ottaminen omasta kodista on tavallaan viimeinen vaihe oman visuaalisen ympäristönsä sommittelua, sen nitomista aikaan ja paikkaan: tältä haluan kaiken näyttävän. Ainakin juuri nyt, ennen kuin saamme taas keskiöisen sisustuskohtauksen, vaihdamme kalusteiden paikkaa ja pistämme kaiken mullinmallin.

Toisaalta juuri se tekee toisen valokuvaajan kuvista kiinnostavia. Hän näkee nämä samat asiat eri tavalla, kiinnittää huomionsa erilaisiin nyansseihin kuin minä. Hän poimii tilassa leijuvan tunnelman omalla tavallaan ja taltioi sen omalla tyylillään. Kuvat kertovat toisenlaista tarinaa kuin minä olisin kertonut, mutta ne ovat aivan yhtä totta – näkökulma vaan on toinen.

Nappasin nämä kuvat kuvausten tiimellyksessä. Nauratti nuo elukat, joiden oli aivan pakko päästä taas kuviin manaamaan ja mököttämään. Jos olette joskus ihmetelleet kun olen puhunut korppikotkista, tästä ylläolevasta ruudusta näette mitä tarkoitan: korppikotka viittaa mäyräkoiraan, joka on kavunnut mahdollisimman korkealle päivystyspaikalle kaula pitkällä paheksumaan. Uskon, että kaikki mäyräkoirien omistajat tuntevat ilmiön. Paheksuttavia asioita: isojen esineiden liikuttelu ilman lupaa. Mäyräkoiran siirtely ilman lupaa. Epäilyttävien äänien aiheuttaminen (liittyy sitäpaitsi usein isojen esineiden liikutteluun). Mäyräkoirien mallipalkkion unohtaminen (olkoonkin, että mallit ovat aivan oma-aloitteisesti ilmoittautuneet palvelukseen).

PHOTOS BY STELLA HARASEK

SOMETIMES IT SNOWS IN APRIL

Sääpäiväkirjasta päivää! Talvi ei selvästikään tahdo luovuttaa vielä. Heräsin tänä aamuna lumisateeseen, eilen tuli rakeita. Viime viikonloppunakin kohtasimme talvisia sääilmiöitä, kun ajelimme kotiin kukkakauppaostoksilta auringonvalon läikittämällä moottoritiellä. Kulman takana oli yhtäkkiä edessä keskellä tietä kelluva sumupilvi, jolla oli jotenkin epäilyttävän tarkat ääriviivat. Emme olisi ehtineet enää pysähtyä, vaikka se olisi ollut atomipilvi – viidessä sekunnissa olimme ajaneet pilven sisään ja selvisi, että se oli äärimmäisen paikallinen lumipyry. Aurinko loisti häikäisevän kirkkaana hiutaleiden läpi. Epätodellisin näky pitkään aikaan, olisipa siitä saanut kuvan! Yritin, mutta siinä vaiheessa kun olimme kääntäneet auton Hanasaareen johtavalle tielle ja päässeet pysähtymään, sakein pyry oli jäänyt jo taakse eikä aurinko paistanut enää oikeasta kulmasta.

Löysimme sen sijaan muuta kuvattavaa, kun käänsimme katseen kohti saaria – niiden ympärillä pyrytti yhä. Sillan kupeessa seisoi pari kalastajaa piittaamatta lumisateesta, enemmän niitä häiritsi vieheiden tiellä notkuva toiveikas joutsen. Kalastajilta ei tainnut herua sille herkkuja tai sympatiaa, sillä meidät nähdessään lintu suuntasi luoksemme samanlaisella päättäväisyydellä kuin nälkäinen mäyräkoira. Syötävää ei löytynyt meiltäkään, mutta se suhtautui silti kameraamme suopeasti, ojenteli kaulaansa kun Jarno kiipesi alas rantakiville ottamaan siitä muutaman kuvan.

Pysyttelin turvamatkan päässä Juno-koiran kanssa. En luota joutseniin. Olen kerran saanut melkein pataan äkäiseltä joutsenelta ihan samanlaisessa tilanteessa kun yritin ottaa siitä kuvan, toisella kerralla vielä kärttyisempi lajitoveri oli tulossa jo vedestä pistelemään poskeensa rantalaiturilla tassuttelevan Jarvis-koiran, joka oli mäyräkoiraksi sentään melkoinen köriläs. Mukavaa tavata tälläinen rauhallisempi tapaus.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
PRINCE – SOMETIMES IT SNOWS IN APRIL

MARRASKUU VÄREISSÄ

powered-by-nikon

Otapa vaihteeksi värikuvia, huuteli joku hetki sitten. Auts! Myönnän, kiusaus nähdä maailma mustavalkoisena on välillä kova. Rakastan mustavalkokuvien iättömyyttä, tapaa jolla ne pysäyttävät ajan ja tiivistävät tunnelman olennaiseen. Mutta otan minä värikuviakin. Ei tämä marraskuu nimittäin ihan pelkkää harmaata ole ollut, vaikka juuri nyt siltä tuntuukin. Kuviin osui syksyisiä lempivärejäni: Korkeavuodenkadun ja Kapteeninkadun kukkakauppojen kadulla värjöttelevät kanervat. Sininen hetki auringonlaskun jälkeen, kun koko kaupunki hohkaa koboltinsinisenä. Liukuvärjätty taivas. Sikalan valot, jotka johdattavat kotiin.

2016-11-30-stellaharasek-november-12016-11-30-stellaharasek-november-22016-11-30-stellaharasek-november-112016-11-30-stellaharasek-november-32016-11-30-stellaharasek-november-42016-11-30-stellaharasek-november-52016-11-30-stellaharasek-november-62016-11-30-stellaharasek-november-72016-11-30-stellaharasek-november-82016-11-30-stellaharasek-november-92016-11-30-stellaharasek-november-122016-11-30-stellaharasek-november-10

Kuviin ja valokuvaamiseen liittyviä toiveita saa edelleen esittää! Moni aiemmin esitetyistä onkin työn alla. Kommenttiloota on teidän, antakaa palaa.

Kirjoitus on osa yhteistyössä Nikonin kanssa toteutettua juttusarjaa, jossa katsotaan maailmaa linssin läpi ja otetaan kuvia, joita te haluatte nähdä.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA