3 x helppo glögituunaus

Kaupallinen yhteistyö Blossa ja Asennemedia

Glögikausi on korkattu! No ollaanpa rehellisiä, korkkasimme glögikauden jo syyskuussa. Rakastan glögiä ja alan keksiä tekosyitä sen ostamiselle heti kun syksy alkaa tummua ikkunan takana. Nyt ollaan jo tukevasti joulukuun puolella ja joulukin on kulman takana, joten tekosyitä ei enää tarvita – glögiä saa nauttia hyvällä omatunnolla vaikka joka päivä. Meillä ei keitellä glögiä itse, sillä kaupasta saa loistavaa glögiä ihan valmiina.

Itse en ole koskaan ollut manteleiden ja rusinoiden ylin ystävä, mutta onneksi glögiä voi nauttia muillakin mausteilla. Poimin yhteistyössä Blossan kanssa omista arkistoistani kolme helppoa tapaa tuunata perinteistä glögiä.

Monet tuntevat Blossan aitona ja alkuperäisenä glöginä. Siitä on olemassa kaksi versiota: Blossa Vinglögg, jota valmistetaan yhä yli 100 vuotta vanhalla reseptillä, ja Blossa Alkoholfri Glögg, jossa alkoholittomuudestaan huolimatta maistuu ja tuoksuu viini, sillä sen pohjana on käytetty punaviiniä. Glögin tekoon kuluu kuukausi, sitten se saa kypsyä tynnyreissä vielä kolme kuukautta. Blossan glögimestari Åsa Orsvärn tekee mausteseoksen käsin, jotta maku pysyisi samana vuodesta toiseen. Itse pidän molemmista: alkoholitonta juon melkein joka ilta, viiniglögin säästän seurusteluun.

Tein juomien seuraksi myös vähän naposteltavaa. Ohjeet ovat viitteellisiä ja helppo soveltaa omaan makuun ja kaapinsisältöön sopivaksi.

Mikään laki ei määrää nauttimaan glögiä kuumana! Jäähdytetystä glögistä tehty cocktail toimii ihanana alkumaljana niin pikkujouluissa kuin joulupöydässä. Se on nopea valmistaa, kunhan muistaa laittaa glögin etukäteen jääkaappiin jäähtymään.

Rakastan tarjoilla alkumaljoja ja cocktaileja siroista vintagelaseista: ostin toissakesänä Hietsun kirppikseltä kympillä melkein kolmekymmentä 60-luvun lasia, joilla on sen jälkeen kestitty niin pieniä kuin isompia juhlaseurueita. 

KUPLIVA GLÖGICOCKTAIL

Blossa-glögiä
Kuivaa kuohuviiniä
Granaattiomenan siemeniä
Jääpaloja

Tähän joulusesonkiin sopivan cocktailiin sopii niin alkoholiton glögi kuin viiniglögi – valitse sen mukaan kuinka vahvan cocktailin haluat. Jäähdytä glögi hyvin ennen tarjoilua. Mittasuhteet riippuvat siitä miten mausteisen ja makean cocktailin haluat, itse lorautan lasiin yhden neljäsosan glögiä ja kolme neljäsosaa kuohuvaa.

Ripottele sekaan granaattiomenan siemeniä. Vinkki: niitä saa pakastepussissa! Nopeampaa, helpompaa ja pitää juoman kylmänä pidempään. Tarjoile jääpalojen kanssa.

Cocktailin voi päivittää vieläkin ylellisemmäksi jäädyttämällä etukäteen jääpaloja, joissa on sisällä karhunvatukka tai vaikka herukoita.

Ranskalaiset vintagelasit toimivat täydellisesti jouluisissa kattauksissa. Paksuissa, painavissa viskilaseissa voi tarjoilla myös kuumia juomia.

KARPALOGLÖGI

Blossa-glögiä
Tuoretta rosmariinia
Karpaloita

Glögi on täydellinen pari karpaloille ja rosmariinille! Tämä juoma toimii niin kuumana kuin kylmänä, ja kumpaa tahansa versiota voi halutessaan terästää lorauksella giniä. Satuin löytämään tähän tuoreita karpaloita, mutta pakastemarjat sopivat myös. Tähän ei sen kummempaa ohjetta edes tarvita: lämmitä glögi, lisää karpalot ja mausta rosmariininoksalla.

HELPOT LOHIRULLAT

Ohutta rieskaa tai tortilloita
Maustamatonta tuorejuustoa
Sitruunan mehua
Kylmäsavulohta
Tuoretta piparjuurta
Ruohosipulia (muutkin yrtit, kuten tilli, sopii hyvin)
Mustapippuria
Suolaa

Raasta pari teelusikallista piparjuurta ja silppua ruohosipuli. Sekoita ne tuorejuustoon, lisää sitruunamehu, suola ja reilu rouhaisullinen mustapippuria.

Levitä seos rieskan tai tortillan päälle. Lado lohiviipaleet päälle. Rullaa tiukaksi pötköksi ja kääräise kelmuun. Anna vetäytyä jääkaapissa vähintään tunti.

Ennen tarjoilua poista kelmu, leikkaa päädyt pois (ja pistä omaan suuhun) ja pilko rullat sopivankokoisiksi paloiksi. Ripottele päälle ruohosipulia.

SUKLAINEN GLÖGI

Blossa-glögiä
Suklaata oman maun mukaan
Koristeluun kanelitankoja ja tähtianista

Suklaalla maustettu glögi toimii takuulla makean ystäville ja käy hyvin esimerkiksi jälkiruoasta! Valitse suklaa oman maun mukaan. Itse pidän glögissä eniten tummasta suklaasta, mutta maitosuklaa toimii myös, samoin monien joulusuosikki appelsiinisuklaa.

Tämä on todella nopea tehdä: lämmitä glögi, raasta sekaan suklaata, sekoita kunnes suklaa sulaa ja tarjoile heti. Suklaata ei tarvita paljoa, pienikin määrä maistuu kuumassa glögissä. Juoman voi koristella kanelitangolla ja tähtianiksella, joka antaa juomalle aavistuksen lakritsaista makua, mutta ilmankin pärjää.

Nuutajärven matalat ja paksut lasit ovat sopivankokoiset suklaisen glögin tarjoiluun: vähemmän on enemmän (ja jos ei ole, otetaan santsi). Olemme keräilleet laseja sieltä sun täältä ympäri Suomen: niitä saa usein ihan pilkkahintaan, sillä harva tunnistaa nämä lasit osaksi suomalaisen lasimuotoilun historiaa silloin kun niissä ei ole enää Nuutajärven tarroja.

VIIKUNA-SINIHOMELEIPÄSET

Vaaleaa patonkia
Kuivattuja pehmeitä viikunoita
Stiltonia tai muuta homejuustoa
Tummaa balsamico-siirappia

Leikkaa patonki ohuiksi siivuiksi. Paahda pannulla, paahtimessa tai uunissa reunoiltaan rapeiksi.

Murustele paahdettujen patonginviipaleiden päälle Stiltonia tai muuta sinihomejuustoa (myös brie sopii tarkoitukseen). Viipaloi viikunoista ohuita suikaleita ja lado siivut leipien päälle.

Paista leipäsiä uunissa noin 200 asteessa viitisen minuuttia. Ne ovat valmiita, kun juusto on hiukan sulanut. Valuta päälle balsamicoa ja tarjoile kuumana.

Vielä vinkki esillepanoon: vintagelasien pariksi sopivat vanhat alpakkahopeiset tarjottimet, joita löytää kirppiksiltä ja antiikkikaupoista. Ne saavat yksinkertaisetkin tarjottavat näyttämään juhlavilta.

Miten teillä juodaan glögiä?

Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholiaihetta ei saa kommentoida, muuten keskustelu on vapaa!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Pieni tauko tästä kaikesta

Kaupallinen yhteistyö Les Dauphins ja Asennemedia

Eläminen remontin keskellä on erinomainen tapa opetella sietämään keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä. Yllättävän nopeasti tottuu esimerkiksi siihen, että keittiön tilalla on reikä. Oppii tiskaamaan kylpyammeessa, väistelemään kaasuliettä keskellä eteisen käytävää. Ei jaksa välittää siitä, että kaikki keittiössä olleet tavarat on erinnäisinä kasoina ja laatikkoina sijoitettu väliaikaisesti olohuoneeseen ja kylpyhuoneen lattialla makaa osiin purettu keittiön putkisto odottamassa sitä armoitettua hetkeä, kun se pääsee takaisin käyttöön.

Mutta aina silloin tällöin muistan miksi järkevät ihmiset eivät asu remonttinsa keskellä, vaan muuttavat siksi aikaa muualle. Eilen meni hetkellisesti hermo kaikkialle levinneeseen kaaokseen ja siihen, että arjesta on tullut yksi iso selviytymisleiri, jossa puhtaiden sukkien löytäminen on aplodien arvoinen suoritus. Ei auta, että meneillään on yksi syksyn kiireisimmistä viikoista, kaikenlaista pitäisi saada aikaan ja kaikki tärkeät tavarat ovat hukassa juuri sillä hetkellä kun niitä tarvitsee, vaikka ne olisivat sekunti sitten olleet siinä silmien alla pöydällä. En tajua, ehkä ne aistivat kireyden ja kipittävät karkuun.

Pieni tauko oli paikallaan. Päätimme Jarnon kanssa raivata asunnon vähiten ruuhkaisen nurkan, tehdä siitä nätin ja viettää illan siellä remonttievakossa. Laittaa musiikkia soimaan, avata viinipullon ja jutella, ainakin yrittää jutella jostain muusta kuin remontista tai työstä. Tälläisinä viikkoina se on vähän vaikeaa, tuntuu että päässä kuhisee herhiläispesä jonka saa hädintuskin hiljennettyä yöksi. Jarno on minua parempi rentoutumaan, soittelee jo kitaraa sohvan nurkassa silloin kun minun päässäni suriseva herhiläispesä vielä prosessoi tekemättömiä asioita, huomisen kuvauksia, sitä miksei rakennesuunnittelija vastaa ja mihin se yksi puhelinlasku on hävinnyt. Varmaan samaan paikkaan kuin kaikki rintaliivini, pyöränavaimeni, lempikahvimukini ja keskeneräinen kirja, joka minulla on lojunut yöpöydällä siinä optimistisessa harhassa, että ehtisin tässä kuussa lukea.

Tauko vaati asianmukaisen tarjoilun. Maistelimme ranskalaisen Les Dauphinsin Rhonen alueelta tulevia viinejä, jotka olivat meille itseasiassa entuudestaan tutut: näitä hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia, noin 12 euroa maksavia luomuviinejä on tullut ostettua usein. Suosin viiniostoksilla useimmiten luomua ja rakastan Les Dauphinsin 20-luvun boheemia ranskalaisfiilistä huokuvia etikettejä ja raikkaita makuja.

Syksyn kunniaksi valitsimme illanviettoon punaista. Punaviini on tietysti ihan yhtä hyvää vuoden ympäri, mutta on kiistaton tosiasia, että se maistuu erityisen hyvin syksyisin. Kai se on niin, että valon vähetessä villasukkakaudella alkaa tehdä mieli täyteläisempiä makuja. Tästä kypsän punaherukkaisesta ja hapankirsikkaisesta punkusta piti Jarnokin, joka on yleensä nirso punaviinien suhteen ja juo mieluummin yleensä valkoista tai kuplivaa.

Ottaisin ihan pienen palan tuota pehmeää juustoa, kiitos.

Emme jaksaneet kokata mitään väliaikaisessa retkikeittiössä. Olkoonkin, että retkikeittiö on mahtipontinen nimitys käytävään ahdetulle pahvilaatikolle, jonka päällä on mikro ja keittolevy (potut kiehuvat siinä hyvällä tuurilla valmiiksi jo kolmessa tunnissa). Emme jaksaneet edes tilata kotiin ruokaa, teki oikeastaan mieli vain napostella. Nappasimme siis kaupasta koirankävelytysreissun varrelta pähkinöitä, muutamia juustoja ja pari kypsää viikunaa. Niitä täytyy ostaa aina kun niitä näkee, sitä ei tapahdu liian usein. Juno-koiralle ostettiin paketti tuoreita silakoita, mutta se ei suinkaan estänyt herkkusuuta olemasta eittäin kiinnostunut meidänkin eväistämme.

Nättihän tästä meidän työhuoneen nurkasta tuli, kun vähän järkkäilimme. Tunnelmallinen pieni pakopaikka, täydellinen astetta paremman arki-illan viettoon. Messinkinen lasipöytä ei ole jäämässä tuohon sohvapöydäksi, mutta ajaa asiansa huonejärjestyksen (hyvin, hyvin hidasta) muotoutumista odotellessa. Lempiasiani koko huoneessa on Manin mustien maalausten ohella tuo italialainen nahkasohva, jonka löysimme jo edelliseen asuntoon niin halvalla, etten kehtaa edes kertoa paljonko maksoimme siitä. Myöhemmin huomasin netissä, että noiden nahkasohvien hinnat alkavat kolmesta tonnista, joten tämä taisi olla niitä kerran elämässä -tyyppisiä kirppislöytöjä. Sohvan takana ja sivulla lojuu edelleen kasa tauluja odottamassa sitä hetkeä, kun pääsemme oikeasti sijoittamaan niitä seinille. Menköön toistaiseksi pariisilaisen rönsyilevän (*köh*) sisustuksen piikkiin.

Jostain silmiini osunut viinisuositus muuten mainitsee, että Les Dauphinsin hennosti paahteinen punaviini sopisi erityisen hyvin pitkään haudutettuihin pataruokiin. Tämä testataan heti kun meillä on taas keittiö. Eilisen perusteella viini sopii mainiosti myös sellaisenaan seurusteluun ja juustojen naposteluun.

60-luvun jalkavalaisin oli majaillut turhanpanttina makuuhuoneen nurkassa, piilotettuna kaikkien kamojen taakse niin ettei sitä ikinä käytetty. Nyt se pääsi paraatipaikalle eli kotimme ainoaan kohtaan, jossa on tällä hetkellä viihtyisää. Kynttilänvalo sai kruunata tunnelman. Huvittavaa sinänsä, että kaapista löytyy vaikka kuinka paljon erilaisia kynttilänjalkoja, mutta rakastan juuri näitä kahta messinkistä jalkaa ja kuljettelen niitä tilanteen mukaan huoneesta toiseen muiden odotellessa masentuneena vuoroaan olohuoneen vitriinikaapissa.

Naurattaa vähän tämän kuvan tahattomasti dramaattinen tunnelma. Jarno näyttää eksisentialistiseen taiteeseensa uponneelta 20-luvun boheemilta, vaikka oikeasti hän soitti Juno-koiralle omistettua laulua, jossa pääteemoina toistuivat pienen koiran mieltä kiehtovat aiheet lampaankyljyksistä loheen. Luna-koiraa varten taas on sävelletty keppilaulu, että jokaiselle jotain, kullekin kiinnostuksenkohteidensa mukaan.

Ihan kahden emme muuten olleet koko iltaa, saimme yllätysvieraaksi Jarnon isän. Harmi, ettemme tajunneet pyytää muusikkona työskentelevää isä Jussilaa laulamaan stemmoja Junolle omistetussa musiikkiesityksessä.

Maistoimme myös Les Dauphinsin roseeta. Keskihapokasta, hennon mausteista roseeta tuli ostettua kesällä usein, eikä vähiten siksi, että ah tuo pullo on maailman kaunein! Itse kuulun niihin, joiden mielestä rosee on kepeydessään ja keveydessään täydellinen seurusteluviini, jota saa ja oikeastaan kannattaa nauttia vuoden ympäri. Kepeyttä ei ole talvisin koskaan liikaa.

Mistä yhdessä työskentelevä ja remonttia tekevä pariskunta puhuu silloin kun ei puhu töistä tai remonteista? Niin, emme mekään tiedä. Ei vaan. Kyllä meillä aina riittää juttua, eikä kummallakaan ole onneksi mitään hirveän korkeita tasovaatimuksia niiden suhteen. Erityisen väsyneinä iltoina arviolta 90% kommunikaatiostamme on hölmöilyä, vitsailua ja toisen kiusaamista. Tietysti leikkimielistä sellaista. Paitsi jos minua kutitetaan, siitä on silloin vitsit kaukana.

Jarnokin tekee joskus sattumanvaraisiin asioihin kohdistuvia internet-tutkimuksia. Tällä kertaa hän oli selvittänyt mikä ero on korrelaatiolla ja kausaliteetilla. Ilahduin ja aloin pätevänä selostaa kuinka hän oli ymmärtänyt sen väärin, kunnes selvisi, että minä olen ymmärtänyt asian väärin viimeiset 20 vuotta. Hups. Harhautin häntä kysymällä hänen tämänhetkisestä lempikitarastaan (kyllä, niitä on useita, ja kyllä, suosikki vaihtelee). Siinähän se seuraava tunti sitten rattoisasti vierähtikin.

Musiikki on kyllä aihe, josta jaksamme molemmat jauhaa loputtomiin, vaikka minä en jaa hänen intohimoista suhdettaan kieli-instrumentteihin. Saatamme listata lempikappaleitamme tietyn teeman ympärillä, miettiä miksi se-ja-se yhtye ei koskaan breikannut vaikka kaikki menestyksen merkit olivat ilmassa tai kehittää salaliittoteorioita siitä miten Elvis, Jim Morrison ja heistä ainoana elossa oleva Glenn Danzig kuulostavat lauluäänensä puolesta yhdeltä ja samalta henkilöltä.

Soitimme vapaaillan kunniaksi toistolla kaikkia tämänhetkisiä jumituskappaleitamme:
– Kevin Morbyn Harlem River (ah haluan muuttaa tähän tunnelmaan asumaan)
– Sam Cooken A Change is gonna come (hyvä tarina ja täydellisesti kirjoitettu biisi)
– Paul Simonin Peace like a river (hyvät bluesvibat ja Paul Simon on sitäpaitsi nero)
– Collegen Desire (tällä saa ajettua itsensä todella kummallisiin mielentiloihin, jos luuppaa liian kauan)
– Fleetwood Macin Everywhere (okei, tämä on ikuinen jumituskappaleemme)

Jarno esitti myös tavanomaisen reklamaationsa siitä, että King Crimsonin tuotantoa ei löydy Spotifysta (“Kun Led Zeppelin ja Beatleskin löytyvät nykyään sieltä nykyään niin on se kumma” jne) ja käytimme taas tavanomaisen verran aikaa niiden metsästämiseen YouTubesta.

Juno-koira haaveilee edelleen juustosta.

Olipa kivaa. Ettei totuus unohtuisi, tässä vielä kuva siitä miltä kotimme näyttää heti näiden kuvien ulkopuolella. Laatikoita. Kasoja. Kaikkialla laatikoita ja kasoja. Tuossa lähimmässä pahvilaatikossa on muuten (sen päällä lojuvan hanan alla) remontin tieltä turvaan pakattuja viinilaseja. Ne kaivetaan sieltä takaisin käyttöön ja kutsutaan kaikki ystävät kylään heti kun remontti on ohi ja elämä taas raiteillaan.

Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholiaihetta ei saa kommentoida, mutta keskustelu on muuten vapaa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Brunssitunnelmia ja vinkkejä juhlaviikoille

Kaupallisessa yhteistyössä Two Oceans ja Asennemedia

Loppukesän parhaita juttuja: Helsingin juhlaviikot, jotka viettävät tänä vuonna 50-vuotissyntymäpäiväänsä. Suomen suurimmilla monitaidefestareilla on nähty vuosien varrella erilaista ohjelmaa Massive Attackista Andy Warholiin, mutta ihan parasta on Helsingissä vallitseva elokuinen juhlatunnelma: tuntuu, että kaikkialla tapahtuu, kaduilla raikaa musiikki ja ulkona törmää koko ajan hilpeisiin tuttuihin, jotka ovat matkalla keikalle tai kemuihin tai näytökseen (ja houkuttelevat tietysti mukaansa). Syksy on alkamaisillaan, mutta kesä ei ole vielä ohi. Eletään tätä vuoden tiheintä taitetta, jossa voi tapahtua mitä tahansa.

Päätimme pitää lauantaina loppukesän juhlaviikkohengessä pienen brunssin ystäville, joista monia on tullut nähtyä kesällä aivan liian vähän – me olemme olleet Lapissa, he Helsingissä tai missä lie maailmalla. Se oli myös sopiva tilaisuus esitellä uusi koti niille, jotka eivät olleet täällä vielä käyneet, sillä remontti starttaa toden teolla ihan näinä päivinä ja sen jälkeen täällä ei pidetäkään brunsseja ihan hetkeen. Eipä se koti nytkään missään täydellisessä paraatikunnossa ole, vielä puuttuu tilaan sopiva ruokapöytä ja ruokapöydän tuolit, ja remonttikin on jo alkanut: olohuoneen ja keittiön väliseen seinään on puhkottu reikä, josta törröttää tiiliä ja laudanpätkiä. Hetken hikoilin kaiken keskeneräisyyttä, kunnes muistin neuvon, jota itse auliisti jakelen muille – eivät ne ystävät tule sisustusta arvostelemaan, vaan viettämään aikaa meidän kanssa.

Joskus oli sellainenkin aika, kun ei taidettu paljon muuta tehdäkään kuin hengata notkuvan brunssipöydän ääressä, nyt en muista milloin olisin viimeksi ollut brunssilla. Onhan se nyt ihana konsepti, koota ihmiset safkan ääreen viettämään kiireetöntä iltapäivää. Brunssilla on eri tunnelma kuin illallisella, rennompi ja iloisempi, ihan kuin ihmiset olisivat jo tullessaan huojentuneita siitä, että koko päivä on vasta edessä.

Katoimme pöydän simppeleillä perusjutuilla: teimme ison kulhollisen kuskussalaattia (aah fetaa ja marinoitua punasipulia) ja ladoimme vadille hedelmiä ja marjoja. Lisäksi oli erilaisia juustoja, yksi valtava leipä ja sille muutama levite. Jarno teki oliivitahnan eli tapenaden itse, se on nopea valmistaa ja siitä tulee niin hyvää, että se on todellakin vaivansa väärti. Tiivistetty ohje: pilko oliivit ja kaprikset, lisää tilkka öljyä, pippuria ja suolaa, sekoita ja syö.

Ostamme joskus viiniä hanapakkauksissa silloin kun tarkoitus on kestittää isompaa porukkaa. Tällä kertaa meillä oli osana tätä yhteistyötä testissä etelä-afrikkalaisen Two Oceansin Shiraz ja Sauvignon Blanc reiluissa kolmen litran tonkissa. Niitä emme olleet kokeilleet aiemmin, mutta Two Oceansin puolentoista litran viinipussiin pakattu Pinot Grigio on sen sijaan meille hyvinkin tuttu piknik-seuralainen tältä ja viime kesältä – superkätevä, kun sen voi vaan nakata kassiin eikä tarvitse muistaa viinipullonavaajaa. Pätee myös hanapakkauksiin.

Hanapakkauksissa on myös se ihana puoli, että ihmiset osaavat jotenkin vapautuneemmin kaataa niistä itselleen viiniä eikä emännän tai isännän tarvitse häärätä pullon kanssa vahtimassa kenen lasi on tyhjentynyt – jokainen huolehtii omastaan.

Keskitäyteläinen ja karpaloinen punaviini on saanut kunniamaininnan Vuoden viinit 2018 -kilpailussa ja toimii kuulemma takuuvarmana buffetviininä. Monelle se maistuikin – kyllähän tässä jo kolkutellaan sadonkorjuusesonkia ja syvemmät maut ovat alkaneet kiehtoa, kun keveistä kesämauista on saanut nauttia jo monta kuukautta. Punkku toimi hyvin kuskussalaatin ja juustojen seurassa ja sitä jäi yli sen verran, että päästään vielä kokeilemaan miten se maistuu lämpimän ruoan kanssa.

Kuivan hedelmäistä valkoviiniä meni sekä sellaisenaan että spritzerinä kuplaveden ja jääpalojen kanssa. Se on keveydessään ja raikkaudessaan yksi jokakesäisistä suosikkijuomistani ja sopii täydellisesti varsinkin brunsseille, jotka venyvät pitkälle iltapäivään tai iltaan. Olimme täyttäneet jääkaapin ylähyllyn kuplavedellä ja siitä vieraat saivat halutessaan täydentää lasinsa.

Luna-koiran “anna juusto” -ilme.

Jos olette muuten joskus miettineet yrittääkö tuo muija päästä aina mahdollisimman helpolla kaikessa ruoanlaittoon ja kemujen järjestämisen suhteen, kun se aina korostaa sitä helppoutta, niin vastaus on KYLLÄ! Todellakin yritän! Olen stressannut elämässäni niin paljon niin monesta asiasta, etten halua enää ottaa yhtään kierroksia sellaisista asioista, joista ei ole ihan pakko. Enkä varsinkaan halua kuluttaa vieraiden saapumisen jälkeen aikaa hääräämällä keittiössä, vaan keskityn mieluummin heihin.

Mutta takaisin juhlaviikkoihin! Kokosin muutaman menovinkin, joista toivon ehtiväni remonttikiireiltämme ainakin muutamaan. Tekee hyvää täyttää päänsä muullakin kuin mikrosementtivalinnoilla, seinänpurkutekniikoilla ja sen pohtimisella kannattaako Lappi-taloprojektimme ulkoseinät hioa nyt ja maalata ensi kesänä, vai tehdä ne samalla kertaa. Jep, meillä on tosiaan kaksi työmaata – ja ajattelin selvitä niiden läpi mitenkuten tasapainoisena ihmisyksilönä ruokkimalla aivojani säännöllisesti taiteella ja musiikilla.

Art Goes Kapakka kuuluu erottamattomasti juhlaviikkoihin ja kestää lauantaihin 25.8. asti. Kantakaupungin raflat täyttyvät musiikilla, runoudella, performansseilla, keskusteluilla ja kuvataiteella – ja parasta on, että kaikkiin on ilmainen sisäänpääsy. Ohjelmiston voi tsekata verkkosivuilta, mutta esityksiin törmää kyllä ihan kaupungilla kulkiessa: esimerkiksi Maxillin keikkailtoina juhlat levittäytyvät Korkeavuorenkadulle asti ja viime vuonna lavakin taisi olla ulkona. Esimerkiksi tänään kiinnostaisi kello kuudelta Corona-baarin alakerrassa Dubrovnikissa alkava keskustelu kirjallisuuden arvostuksesta: Kuolleiden kirjailijoiden seurassa pohditaan miksi toiset kirjoittavat saavat ansaitsemansa tunnustuksen vasta kuoltuaan.

Sitten aion ehdottomasti käydä Taidehallissa katsomassa nykytaiteilija David Hockneyn näyttelyn. Perspektiivileikittelystä, ekspressionistisista elementeistä ja ikonisista uima-allasmaalauksista tunnettu taiteilija on kuulunut aikamme kiinnostavimpiin nykytaiteilijoihin 60-luvulta saakka enkä ole ikinä nähnyt hänen omaelämänkerrallisia töitä vielä livenä. Vähän naurattaa, että hehkuvia värejä käyttävää Hockneyta kutsutaan poptaiteilijaksi, vaikka taiteilija itse sinnikkäästi kieltää olevansa sitä. Osana Juhlaviikkoja alkanut näyttely on auki sunnuntaihin 18. marraskuuta saakka ja siellä on tarjolla Hockneyn harvemmin esillä olevia teoksia, kuten vesitutkielmia, muotokuvia ja grafiikkaa. Taidehalli on auki ti, to ja pe 11–18, ke 11-20 ja la-su 11-17.

Jos Huvilateltan ohjelmistosta pitäisi valita vain yksi, taitaisin mennä tänä torstaina katsomaan arizonalaisen Calexicon keikan. Kuuntelin aikoinaan paljonkin yhtyettä, joka Juhlaviikkojen kuvauksen mukaan yhdistää mariachia, tejanoa ja cumbia vaihtoehtokantriin, länsirannikon viileään jazziin ja omaleimaiseen indierockiin. Jep, melkoinen keitos, jossa on läsnä aimo annos surrealismia ja aavikkoromantiikkaa. Yhtyeen nimi tulee muuten Etelä-Kaliforniassa sijaitsevasta Calexicon kaupungista, jossa yhdistyy sanat California ja Mexico – maantieteellinen sijainti määrittelee myös ikonisen yhtyeen musiikillista maailmaa.

Juhlaviikot huipentuvat Taiteiden yöhön, jota vietetään tänä vuonna torstaina 23. elokuuta. Taiteiden yönä on ihan koko kaupunki liikkeellä ja tunnelma tiheimmillään. Silloin voi kuljeskella takki auki kaduilla ja suunnata sinne missä näyttää olevan paras meno – ja jatkaa sitten matkaa kun huvittaa. Itse haluan nähdä ainakin La Fura dels Baus -kollektiivin huikean Human Net –teoksen. Koko ohjelma löytyy netistä, mutta jos tuntuu vaikealta poimia laajasta valikoimasta kiinnostavimmat palat, kannattaa tsekata myös valmiiksi suunnitellut reitit, joita on tarjolla erilaisilla teemoilla.

Oli meidän brunssillakin kulttuuriohjelmaa, vaikka se ei ollutkaan virallinen osa juhlaviikko-ohjelmistoa! Kuvissani ennenkin vilkkunut pitkätukka, Jarnon (ja nykyisin minunkin) hyvä ystävä Anthony Dawoud saapui paikalle kitaransa kanssa ja soitti meille muutaman kappaleen. Ihan parasta, keikka jota voi katsoa viinilasi kädessä oman pöydän ääreltä! Olkoonkin, että viininlasin korvasi ennen pitkää mäyräkoira, joka halusi kuunnella keikkaa sylissäni. Jostain syystä koirat rakastavat kuunnella, kun Jarno tai Anthony soittaa kitaraa ja laulaa.

Tällä kertaa mentiin lainakappaleilla, mutta superlahjakas Anthony tekee myös omaa musiikkia. Jotkut teistä saattavat muistaa hänet laulaja-kitaristina edesmenneestä Smokin’ Aces -yhtyeestä jossa Jarno soitti rumpuja. Anthonyn nykyiset kappaleet edustavat huomattavasti kepeämpää ja melodisempaa linjaa, vaikka niissäkin kuulee kaikuja 70-luvun sielukkaasta rokista. Anthonyn käheää ääntä kuuntelee enemmän kuin ilokseen, se taipuu ällistyttävällä tavalla tosi monenlaiseen musiikkiin. On ollut ilo seurata kuinka Anthonyn oma musiikillinen suunta on monenlaisten kokeiluiden ja bändivaiheiden jälkeen alkanut löytyä: se liikkuu rockin, folkin, soulin ja r’n’b:n savuisessa välimaastossa, jossa on aikaa ja tilaa niin laululle kuin soittimille.

Anthony ja Jarno ovat etsineet pitkään yhteistä tilaa, jossa saisivat soittaa ja äänittää musiikkia niin yhdessä kuin erikseen, ja nyt näyttää siltä, että sellainen on löytynyt. Toivotaan siis, että heidän tekemisiään voi kuulla pian muuallakin kuin osumalla oikeaan paikkaan oikeaan aikaan (kuten meille brunssille). Jos ei malta odottaa, voi Anthonyn kuulla akustisilla cover-keikoilla Helsingin ravintoloissa. Kannattaa ottaa herran Instagram-tili seurantaan, sillä hän on luvannut vinkata keikoistaan jatkossa siellä.

Brunssimme oli menestys päätellen siitä, että osa vieraista viihtyi melkein kaksitoista tuntia ja viimeiset ystävät lähtivät vasta puolen yön maissa. Nappasin viimeisen kuvan, kun ilta oli jo taittunut yöksi.

Onko teillä juhlaviikkosuunnitelmia? Nähdäänkö me Taiteiden yössä?

Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholia ei saa kommentoida, mutta kaikki muu keskustelu on toki tervetullutta.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA