Muistiinpanoja yrittäjyydestä

Huomasin vasta viime metreillä, että tänään vietetään yrittäjän päivää! Olen kuulunut tähän siunattuun ja kirottuun joukkoon jo kauan. Kuvaavaa on, että vasta illalla ehdin tutkia somea sen verran, että huomasin merkkipäivän. Ei sillä, etteikö niitäkin päiviä olisi, etten teekään muuta kuin räplään puhelinta – joko työn puolesta tai siksi, että vitkuttelen varsinaisiin töihin tarttumista.

Mitä kaikkea sitten tein tänään? Heräsin kahdeksalta ja luin sängyssä sähköpostit. Paha tapa, josta haluaisin eroon, mutta toisaalta tarvitsen jotain viihdykettä kannustimeksi heräämiseen. Vastasin kiireisimpiin viesteihin ja pariin puheluun aamukahvin ohella, lähetin laskun ja metsästin kirjanpitäjälle kadonnutta kuittia. Sillä aikaa Jarno palautti kuvauslainoja ja otti koiran mukaan toimittamaan omia aamubisneksiään. Kun hän palasi, kävimme päivän tehtävälistan kimppuun: kahdet kuvaukset, toiset asiakkaalle, toiset meidän omiin kanaviin. Kameran akut olivat latautuneet yön aikana, ei muuta kuin kuvia rakentamaan. Nopsaan kyhätyn lounaan söin seisten keittiössä kuvausten välissä, sekin on paha tapa, josta oudolla tavalla nautin. Kuvaukset olivat ohi iltakuuden jälkeen, vaan ei työpäivä: Jarno purki kuvat koneelle ja alkoi käsitellä niitä, minä puolestani avasin toisen koneen ja aloin kirjoittaa. Keittiö ja olohuone näyttävät kuvausten jäljiltä crack-luolalta, jossa on tosi paljon tuoreita yrttejä. Sitä ehtii siivota huomenna. Tai ylihuomenna.

Olen yrittäjävuosieni aikana ehtinyt aika monenlaista. Tehnyt artistipromoa, tiedottanut,  kirjoittanut ja kuvannut juttuja lehtiin, valmentanut ja kouluttanut, tuottanut tapahtumia ja kuvauksia ja näyttelyitä, suunnitellut viestintästrategioita, lavastanut, somistanut, stailannut sisustus- ja muotipalstoja, konsultoinut brändejä, kuvannut tapahtumia ja mainoskuvia, tuottanut tekstejä markkinointitarpeisiin, kirjoittanut blogia, luennoinut. En varmaan edes muista kaikkea, ehkä hyvä niin. Paljon on näihin vuosiin mahtunut, paljon on opittu, aika paljon kantapään kautta. Onneksi uskon, että virheistä oppii enemmän kuin täydellisistä suorituksista.

Olen kirjoittanut yrittäjyydestä aiemminkin: siitä kuinka on olemassa helpompikin tie yrittäjäksi, siitä miten yhden yritykseni tarina alkoi ja osaltani myös päättyi,
toimistostani tien päällä ja siitä pikkuisesta Suvilahdessa sijaitsevasta työhuoneesta, jota muistelemme yhä riemulla entisen yhtiökumppanini kanssa. Yritän olla toistelematta samoja asioita, joista olen jo meuhkannut, mutta en voi luvata mitään.

Nimittäin pakkohan se on taas huutaa heti kärkeen, se tärkein jota ajattelen joka päivä: kuinka kiitollinen olen siitä, että saan nykyään elää näköistäni elämää ja tehdä töitä omilla ehdoillani. Niinäkin aamuina, kun yöunet ovat jääneet dediksen takia aivan liian vähiin ja työntäisin mieluummin nauloja silmiini kuin nousisin sängystä. Silloinkin olen onnellinen siitä, että kalenterissa on pelkästään asioita, jotka olen itse sinne sopinut.

En luopuisi mistään hinnasta tästä vapaudesta. Että saa valita mitä, milloin ja missä, eikä tarvitse kysellä keltään lupaa. Voin tehdä suurimman osan töistäni missä vaan – Lapissa, Meksikossa tai omassa sängyssäni. Siitä olen kyllä vähän alkanut luopua, sillä tehokkuus on ihan toista luokkaa, jos ensin peseytyy, pukeutuu ja keittää kahvit.

Yksi ihanimmista asioista yrittäjyydessä: saa olla luova joka päivä. Teen monenlaisia projekteja ja niihin kaikkiin liittyy ideointia, suunnittelua ja toteutusta. Saan tehdä monista asioista oman näköisiäni – samalla virkistävää vaihtelua tulee asiakastöistä, joissa toteutan omalla tyylilläni jonkun toisen briiffiä.

Yksi pahimmista asioista yrittäjyydessä: pitää olla luova joka päivä. Aina ei vaan syki yhtä sukkelasti. Joskus kadehdin avoimesti muiden ammattikuntien edustajia, kukkakauppiaita, vaatemyyjiä, metrosiivoajia, kaikkia onnekkaita, joiden ei tarvitse ihan joka päivä keksiä jotain uutta. Fantasioin kashmirneuleiden viikkaamisesta symmetrisiin pinoihin tai tulppaanien sitomisesta kymmenen kimppuihin. Vaikka mistäpä oikeasti tiedän kuinka paljon luovuutta kukkakauppias tai vaatemyyjä työssään tarvitsee, varmasti enemmän kuin kuvittelenkaan. Oikeasti olen ihan tyytyväinen omiin valintoihini ja toivon tietysti, että muutkin ovat.

Muuta huonoa yrittäjyydessä? Ikuinen, loputon byrokratia! Osakeyhtiölainsäädännön helvetilliset kiemurat! Maksan tuntuvan summan kirjanpitäjälleni joka kuukausi siitä hyvästä, että minun tarvitsee tietää siitä mahdollisimman vähän. Nykyisin toimitan hänelle suoraan jopa verotoimiston kryptiset laput, joista ei välillä ota selkoa edes siitä sisältävätkö ne hyviä vai huonoja uutisia. Tuntuu myös, että vakuutusyhtiö lähettelee erilaisia laskuja ainakin seitsemän kertaa kuukaudessa, mutta kuulemma ne kaikki pitää jokatapauksessa maksaa.

Yrittäjänä ei myöskään ole oikein varaa sairastua, ei ainakaan tälläisessä yhden tai kahden hengen minituotantotoimistossa. Aika vähän onneksi sairastelen, uskon runsassipulisen ruokavalion ja vitamiinien voimaan. Se luo toki turvaa, että Jarno on nykyään osa tätä tiimiä – teemme ison osan töistämme yhdessä, myös tätä blogia. Jos jään joskus raitiovaunun alle ja murran käteni, Jarno saa ottaa myös kirjoitushommat haltuun.

Yrittäjyyteen kuuluu vakiomäärä epävarmuutta. Yksikään kuukausi ei ole samanlainen kuin toinen eikä ole mitään vakituisia palkkapäivää, lomarahoja saati lakisääteisiä lomia. Lomien pitämisen kanssa minulla on yhä opeteltavaa, mutta töiden riittämisestä en ole ikinä ollut huolissani. On ollut rutkasti onnea matkassa, projekteja on aina piisannut enemmän kuin tarpeeksi. Olen aina myös tehnyt useampaa kuin yhtä asiaa, niinpä kokemustakin on kertynyt monenlaisista rooleista. Vaikka blogit kuolisivat tai internet räjähtäisi, takataskussa on pitkä liuta muuta osaamista ja koulutusta. Tiedän että pärjään, tapahtui mitä tahansa.

Nämä arkistoista kaivetut seesteiset kuvat antavat työpäivistäni aivan väärän kuvan. Toki istun joskus kahvikuppi kädessä etsimässä inspiraatiota lehdistä ja kirjoista, mutta useammin naputan kuulokkeet korvalla tekstiä tai käsittelen kuvia, juoksen kameralaukkua raahaten kuvauksiin, kokkaan keittiössä reseptiikkaa johonkin tuleviin kuvauksiin tomaattisosetta rinnuksilla tai roudaan tavaraa tukka hikisellä hätänutturalla. Siitä kaikesta tähtipölyä tihkuvasta glamourista ei vaan ehdi oikein ottaa kuvaa.

Onneksi elämä ei ole ihan koko aikaa sellaista – ihan kuin tasapaino olisi jollain maagisella tavalla löytynyt? Toiset päivät ovat yhtä hässäkkää, mutta toisina on aikaa loikoilla villasukat jalassa sohvalla ja suunnitella missä järjestyksessä tekisi ja mitä. Tai pestä pyykkiä, koska tekee mieli pakoilla kuittikaaosta ja kirjanpitäjän puhelinsoittoja.

Työroolit ja projektit vaihtuvat, mutta sen roudauksen määrä on vakio. Aina on ihan tolkuttomasti kamaa, jonka pitää liikkua paikasta A paikkaan B. Siksi käytän nykyään vain pikkulaukkuja silloin kun en ole liikkeellä työni puolesta. Olen opetellut keventämään niin henkisiä kuin fyysisiä taakkoja, koska pari vuotta sitten oli pakko. Nykyisin teen kevyempiä valintoja ihan niiden tekemisen ilosta, sillä yrittäjyyden ei tarvitse tarkoittaa uupumista työtaakan alle. Kovakalloisimmatkin siis voivat oppia uutta.

Onnea kaikille yrittäjäkollegoilleni! Elämme mielenkiintoisia aikoja, sillä meitä on päivä päivältä enemmän. Onko ruudun toisella puolella yrittäjiä tai sellaiseksi haluavia?

Hyvät & huonot juuri nyt

Iltaa! Tänään tarjolla peruskuulumisia, en olekaan kirjoitellut niitä aikoihin. Välillä on niin vauhdikasta, ettei oikein itsekään ehdi kelailla mitä kuuluu, mutta nyt on onneksi vähän iisimpi vaihe.

3 x hyvät jutut juuri nyt

✖ Lähiaikoina ei ole tiedossa yhtään pidempää matkaa ja se tuntuu just nyt tosi hyvältä. Emme ole ehkä ikinä olleet varsinaisia rutiini-ihmisiä eikä meidän arki ole muutenkaan kovin säännöllistä, mutta tuntuu ihanalta saada kiinni katkolla olleista perusasioista, kuten treenaamisesta ja kotona kokkaamisesta. Ikävöin Kanervan bootcampia ja Katjan joogaa. Sitä, että jääkaapissa on muutakin kuin valo ja kaapista löytyvistä aineksista voi noin vaan koota jonkun yksinkertaisen illallisen.

✖ Työrintamalla menee paremmin kuin pitkiin aikoihin. Työmäärä alkaa vuosien rimpuilun jälkeen vihdoin tasaantua kohti jonkinlaista normaalirytmiä, jonka ohella on aikaa ja energiaa ylläpitää muutakin elämää. Asennemedian vaikuttajaverkostoon liittymisellä on ollut pelkästään positiivisia vaikutuksia – olin siihen saakka tehnyt kaiken blogin taustalla tapahtuvan, teille useimmiten näkymättömäksi jäävän työn itse, mutta nyt kun suurin osa siitä on ulkoistettu, kalenterini on väljempi ja sähköpostitulva laskenut akuutista kaaoksesta lähestulkoon inhimmilliselle tasolle. On ihanaa, kun kirjoittamiseen, kuvaamiseen ja juttujen sisällön suunnitteluun jää aiempaa enempää aikaa. Tulossa onkin vaikka mitä kivaa: kiinnostavien tyyppien työelämään keskittyvä juttusarja, kirppisopas ja sisustusjuttuja, joissa kurkistelen toisten ihmisten koteihin.

Työhuoneen sohvatyynyihin on maastoutunut eläin.

✖ Sain koottua monen kuukauden kuitit ja kiikutettua ne tänään tilitoimistolle. Ei kuulosta ehkä hauskimmalta mahdolliselta tavalta aloittaa viikko, mutta yrittäjät tietävät miten suuri helpotus on, kun saa kuittikaaoksen selätettyä. Työhuone on hurrikaanin jäljiltä (kuitit pitää luonnollisesti säilyttää mahdollisimman monessa eri paikassa, jotta hommaan saa ekstrahaastetta) ja olo on euforinen kuin olisin viime hetkillä vapautunut kuolemansellistä.

3 x harmitukset juuri nyt

✖ Sain reissussa flunssan, joka ajoittui juuri meidän roadtripille halki Marokon ja huipentui Saharaan, kun nukuimme ohuessa berberiteltassa alle kymmenasteisessa aavikkoyössä. Olin tietysti varustautunut lämpimillä tamineilla ja nukuin kaikki vaatteet yllä, mutta eipä se silti varsinaisesti edistänyt paranemista. Pahin flunssa on jo poissa, mutta keuhkoja repivä yskä ja räkätauti jäi päälle: olo on koko ajan puolikuntoinen, joinakin aamuina pahempi kuin toisina. Yrittäjänä ei ole mahdollisuutta heittäytyä sängynpohjalle lepäämään, teen siis töitä kahdet villasukat jalassa ja inkiväärillä terästetty teekuppi tietokoneen vieressä ja toivon, että tämä ei muutu (tai ole jo muuttunut) poskiontelontulehdukseksi. Treeneihinkään ei ole asiaa ennen kuin olo paranee.

Vähän nauratti tämä nukkuma-asento.

✖ Olen katsonut Netflixista kaikki mahdolliset järkevät sarjat (kts. kohta “flunssa”). Okei okei, en varmaan ole, en vaan keksi minkä sarjan parissa jaksaisin seuraavaksi tehdä tätä hidasta jälkitautikuolemaa työpäivän jälkeen. Kriteerit: viihdyttävä, mutta ei katsojaa aliarvioiva. Helposti seurattava juoni, josta pysyy mitenkuten perässä, vaikka torkahtaa kesken jakson. Ehdottomasti ei kuolevia koiria, lapsia tai isiä.

✖ Kotirintamalla tuulee. Keittiön katosta läpi valunut vesi ei onneksi aiheuttanut lopulta sen suurempaa remonttia, mutta muut juonenkäänteet pitävät kyllä huolen, ettei kotona pääse rentoutumaan liikaa. Tämä on ollut suoraan sanottuna vähän tälläistä alusta saakka enkä jaksa enää juuri stressata aiheesta, mutta alkaa tuntua, että olisi kiva löytää koti, johon voisi rauhoittua.

Mitäs teille kuuluu?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Helpompi tie yrittäjäksi

Kaupallinen yhteistyö, UKKO.fi ja Asennemedia

Perustin parikymppisenä graafisen suunnittelun opiskelijana toiminimen. Olin alkanut tehdä opintojen ohessa enemmän tai vähemmän oman alaani liittyviä freelance-töitä ja törmännyt nopeasti tilanteeseen, jossa yrityksen perustaminen oli ainoa vaihtoehto: vain harva asiakas oli valmis maksamaan palkkioita verokortilla. Olen aina ollut toiminnan nainen, joten sen enempää miettimättä täytin lomakkeet, maksoin käsittelymaksut ja ilmoitin toiminimeni kaupparekisteriin.

Tein sekalaisia hommia laajalla skaalalla. Suunnittelin julisteita, logoja ja verkkosivustojen ulkoasuja. Tein kuvismaikan sijaisuuksia. Otin suttuisia valokuvia, joita kehitin pimiössä indielevy-yhtiöiden flaijereita ja levynkansia varten. Taitoin pari kirjaa. Tein mainostoimistolle alihankintana baarimainoksia – HAPPY HOUR KOKO ILLAN! Toimin projektipäällikkönä graafikkokollektiivissa, jonka perustin parin opiskelukaverin kanssa, ja istuin asiakaspalavereissa teeskentelemässä aikuisempaa ja pätevämpää kuin olin. Työt tein suurimmaksi osaksi kotona kauhtuneessa villapaidassa ja lähettelin kaikesta laskuja toiminimellä, jonka nimen olin poiminut levyhyllyssäni olleesta albuminkannesta.

Työt sujuivat kyllä, mutta muutoin nuoren yrittäjän alkutaival oli kivikkoinen, sillä kärsivällisyys ja keskittymiskyky ei riittänyt (silloinkaan) kaikkiin niihin byrokratian kiemuroihin, joita yrittäjyyteen liittyy. Kompastelin lähes kaikkiin mahdollisiin aloittelijavirheisiin. Ensimmäiset kaksi toiminimiehdokastani eivät menneet läpi ja kesti lopulta kuukausia ennen kuin sain y-tunnuksen ja pääsin aloittamaan laskutuksen. Arvioin tuloni reteästi yläkanttiin ymmärtämättä seurauksia ja löysin itseni maksamasta ennakkoveroja tuloista, joita minulle ei ollut. Valitsin huolimattoman kirjanpitäjän, jonka tekemän virheen vuoksi sain pulittaa yli kymppitonnin veromätkyt. Toiminimen pyörittämiseen ja siihen liittyviin sotkuihin meni toisina kuukausina enemmän aikaa ja vaivaa kuin niihin varsinaisiin töihin.

Mikon lähettämä kaaviokuva naurattaa yhä vuosienkin päästä.

Jos silloin olisi ollut tarjolla joku kevyempi tapa lähteä yrittäjyyteen, olisin takuulla tarttunut siihen, mutta ei ollut. Opin asiat kantapään kautta, varsinkin sen kuinka tärkeä hyvä kirjanpitäjä on. Alun vaikeuksista huolimatta jäin sille tielle. Olin välillä vuosia päivätöissä musiikkimaailmassa, mutta tein koko ajan rinnalla omia freelance-töitäni: lehtijuttuja, satunnaisia graafisia projekteja ja vähän myöhemmin, tätä blogia. Vuosia myöhemmin, kun olin lähtenyt levy-yhtiöhommista, perustin ensin yhden osakeyhtiön ja sitten pian perään toisen. Jälkimmäistä pyöritän yhä ja teen nykyisin sen kautta kaikki työni.

Siitä toiminimen perustamisesta alkaa olla toistakymmentä vuotta, mutta täyspäiväinen yrittäjä katson olleeni siitä saakka, kun jättäydyin pois vakituisista päivätöistä. En ole vieläkään erityisen innoissani yrityksen luotsaamiseen liittyvästä paperisodasta, joten maksan ilomielin pitkän pennin tilitoimistolle siitä, että he hoitavat sen puolestani.

Yrityksen pyörittämiseen liittyvä byrokratia ei ehkä sovi meikäläisen luonteelle, mutta elämäntapana yrittäjyys on minulle ainoa oikea. Olen saanut vuosien varrella tehtyä elämästäni omannäköiseni, ja saan tehdä työkseni asioita, joissa olen hyvä ja joita rakastan. Yrittäjyydessä on niin paljon hyvää, etten pystyisi edes kuvittelemaan meneväni joskus takaisin päivätöihin – eihän sitä ikinä tiedä, mutta näiden vuosien jälkeen tuntuu jo absurdilta ajatukselta, että työskentelisin joskus jonkun toisen palveluksessa. Vakituisissa työsuhteissa on puolensa, kuten esimerkiksi vakituiset tulot, mutta valitsen milloin tahansa oman vapauteni taloudellisen turvan ohi. Saan laatia itse aikatauluni, valita itse asiakkaani ja hinnoitella itse työni. Voin vaikuttaa myös työmäärään: tehdä enemmän jos jaksan ja ehdin, tai vähentää, jos toivon lisää vapaa-aikaa tai jokin projekti vaatii tavallista enemmän aikaa. Tässä elämäntavassa, jossa esimerkiksi matkustaminen on olennainen osa työtäni ja liikkuvia osia paljon, ei oikeastaan mikään muu kuin yrittäjyys toimisikaan.

Minusta on varmaankin pitkän ja vaiheikkaan yrittäjähistoriani ansiosta tullut tuttavapiirissäni yksi niistä, joille monet yrittäjyyttä harkitsevat soittavat kysyäkseen ajatuksia ja vinkkejä. Todella monella on sama lähtökohta: yrittäjyys kiinnostaa, mutta tyhjän päälle heittäytyminen arveluttaa. Heittäytyminen ei onneksi ole ainoa vaihtoehto: oman työn ohella voi nimittäin turvallisesti kokeilla yrittämistä ja ennen suurempien päätösten tekemistä katsoa miltä yrittäminen tuntuu, miten se lähtee etenemään ja miten se sopii omaan elämään. Se on monille sopivampi (ja takuuvarmasti rennompi) lähestymistapa kuin kaiken muuttaminen kerralla.

Kokopäiväinen yrittäjyys ei muutenkaan ole ollenkaan ainoa yrittämisen muoto. Työelämä on viime vuosina muuttunut paljon siitä mitä se joskus oli ja yhä useampi tekee varsinaisen päätyönsä ohessa jotain muuta, josta saa sivutuloja. Se voi olla intohimoisesta harrastuksesta alkunsa saanut sivubisnes, tietyn aihepiirin asiantuntijuuteen perustuvaa konsultointityötä tai vaikka keikkaluontoista esiintymistä. Monilla on tietoja ja taitoja, jota ei pääse päivätyössään hyödyntämään – tai joita voisi hyödyntää nykyistä laajemmassa tai vapaammassa muodossa. Ja nykymaailmassa hyvin monenlaiselle osaamiselle löytyy joku, joka on valmis maksamaan siitä.

Satunnaiset, osa-aikaiset tai keikkaluontoiset sivutyöt ovat myös monen opiskelijan arkea: töitä tehdään opintojen ohessa eikä oman toiminimen kokopäiväiseen pyörittämiseen ole aikaa, energiaa tai edes tarvetta.

Kevytyrittäminen on moneen tarpeeseen mukautuva ketterä ratkaisu tälläisiin tilanteisiin. UKKO.fi -palvelu tarjoaa stressittömän vaihtoehdon, jolla pääsee laskuttamaan vaikka heti, sillä kevytyrittämiseen ei tarvita kuin voimassaoleva verokortti ja tunnukset palveluun.

Kevytyrittäjyys tarkoittaa joustavaa työmuotoa, joka mahdollistaa yrittäjän elämän aloittamisen ilman omaa y-tunnusta tai paperisotaa – sen avulla yrittäjyyteen voi siirtyä asteittain, tai sitä voi testailla rauhassa eikä tarvitse pelkkää kokeilua varten perustaa omaa yritystä. UKKO.fi -palvelun kautta voi laskuttaa asiakkaitaan ilman toiminimeä tai mitään sen kummempaa tietoa alveista, ennakkoveroista, tilinpäätöksistä ja yrittäjän eläkevakuutuksista. Ei tarvitse kuin kertoa palvelulle ketä laskutetaan ja mistä summasta on sovittu – UKKO.fi hoitaa kaiken muun pakollisen byrokratian. Tämän helpompaa yrittäjyyden aloittaminen tai testaaminen ei voi olla.

Laskun loppusummasta veloitetaan 5% komissio, muuten palvelu on käyttäjälle maksuton (kurkkaa hinnasto).  Komissio on minusta varsin kohtuullinen, sillä yrittäjänä maksaisit jokatapauksessa kirjanpidosta, myös niinä kuukausina kun et laskuta. Rahaakin olennaisempaa kuitenkin on, että kevytyrittäjänä säästää valtavasti voimavaroja: siis aikaa, vaivaa ja energiaa. Ihmiset ovat erilaisia ja tiedän, että on toki heitäkin, jotka nauttivat lomakkeiden ja lukujen kanssa touhuamisesta. Itse olisin kuitenkin ollut valmis pulittamaan isommankin komission, jos yrittäjäntaipaleeni alkuvuosien unettomina öinä olisi ollut tarjolla jokin helpompi vaihtoehto selviytymiseen toiminimen paperisodan keskellä.

Loppuun lista syistä ryhtyä yrittäjäksi, tai kokeilla miltä se tuntuu.

Saat tehdä sitä mitä rakastat

Tottakai myös muiden palveluksessa on mahdollista tehdä asioita, joita rakastaa – ja niin moni onneksi tekeekin. Yrittäjänä on ihan eri tavalla kaikki ovet auki: et ole sen varassa sattuuko sinulle rakkaille asioille ja niihin liittyvälle osaamisellesi olemaan työmarkkinoilla kysyntää, vaan voit rakentaa itsellesi paikan, joka tuntuu omalta. Ei tarvitse muuttaa muualle sopivan työpaikan perässä. Ei tarvitse pohtia vastaako työnantajan arvomaailma omaa.

Muistetaan myös, että joidenkin intohimot liittyvät asioihin, joita he tekevät päivätyössään, mutta toisten ei. Monissa tilanteissa yrittäjyys voi olla paras tai jopa ainoa tapa elättää itsensä intohimollaan, tai tehdä siitä itselleen sivutyö.

Intohimon lisäksi on hyvä tietysti olla kyky tuotteistaa osaaminen muotoon, josta muut ovat halukkaita maksamaan, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.

Oma vapaus

Minulle oma vapaus on tärkeämpää kuin mikään muu. Se, että saa itse täyttää kalenterinsa eikä tarvitse suunnitella arkeaan jonkun toisen määrittelemillä ehdoilla. Aamuisin keittelen villasukat jalassa kahvia. Usein naputan tietokonetta sohvalla koira torkkuen saman viltin alla, ja rakastan joka hetkeä. Tämä on tietysti luonnekysymys, sillä toiset taas nauttivat siitä, että palkkatyö tuo arkeen tietyn struktuurin (ja taloudellisen turvan). Kumpikaan ei ole sen huonompi tai parempi, kyse on vain siitä mitkä asiat ovat itselle tärkeimmät. Yrittäjänä saa paljon, mutta luopuu myös monesta. Palkkatyössä käyvät tekevät vaihtokauppaa myös, se on vain toisenlainen.

Omannäköinen elämä

Yrittäjyys joustaa erilaisissa elämänvaiheissa ja mahdollistaa työnkuvan muokkaamisen muun elämän ehdoilla. Tuttavapiirissäni moni on ryhtynyt yrittäjäksi esimerkiksi saatuaan lapsen tai aloitettuaan aikuisiän opinnot. Monesti yrittäjyys on luonteva vaihtoehto myös alan vaihtamisen yhteydessä, kun muutoksia on muutenkin edessä.

Olen itsekin yrittäjyyden ansiosta saanut rakennettua itselleni elämän, joka tuntuu omalta ja mahdollistaa asiat, joita haluan tehdä. Olen siitä tosi kiitollinen ja tiedostan toki olevani etuoikeutettu, sillä minulla on ollut alun byrokratiasotkuista huolimatta hyvät lähtökohdat. Olen kasvatukseni ansiosta sosiaalinen ja luontainen verkostoituja, jolle on aina riittänyt töitä. En ole heittäytynyt yrittäjyyteen kertarysäyksellä, vaan tukena on ollut aluksi opiskelupaikka ja yhteiskunnan myöntämät tuet sekä opiskelukaverit, joiden kanssa tein yhteistyötä, myöhemmin pitkäkestoiset työt joista olen saanut yritykseeni säännöllisiä tuloja. On ollut myös yhtiökumppaneita, loistavia kirjanpitäjiä ja tietysti kaikki ne minua kokeneemmat ja viisaammat yrittäjäystävät, joilta olen itse saanut apua silloin kun sitä on tarvittu. Tiedostan, että kaikilla ei ole yrittäjyyteen samat lähtökohdat, mutta onneksi nykyisin on olemassa palveluita, jotka laskevat kynnystä siihen ryhtymiseen.

Oma visio

Yrittäjänä saa toteuttaa omaa näkemystään juuri sillä tavoin kuin haluaa – sopii kaltaiselleni jääräpäälle, jolla on voimakas visio lähes kaikesta. Muilta ei tarvitse kysellä mielipiteitä. Mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki olisi tehtävä yksin! Minusta on ihanaa tehdä tiimityötä, kunhan saan vaikuttaa itse siihen millaisten tyyppien kanssa työskentelen: tiimityö on parhaimmillaan silloin kun kemiat kohtaavat, ideat sinkoilevat ja kaikki tuovat pöytään jotain oman näkemyksensä. Ei ole sattumaa, että teen paljon töitä ystävieni kanssa: heistäkin lähes kaikki ovat yrittäjiä ja tarvitsemme toisiamme tuon tuosta.

Visio liittyy vahvasti itse tekemisen lisäksi myös tulevaisuuteen. Tavoitteiden asettaminen ja niihin kurkottaminen takaa omassa työssään kasvamisen ja kehittymisen: eivät ne olisi tavoitteita, jos niiden saavuttaminen onnistuisi helposti, heti ja ponnistelematta.

Raha

Raha ei ole uhka, vaan mahdollisuus! En yhtään jaksa sitä vanhanaikaista yrittäjäkäsitystä, jonka mukaan yksityisyrittäminen on yhtä raatamista ja sillä just ja just pärjäilee, jos elää säästeliäästi ja järsii keittiönnurkassa kuivunutta leipää. En usko myöskään, että pelkkä intohimo riittää ja rakkaudesta lajiin jaksaa elää nälkärajalla. Työllä ei tarvitse rikastua, mutta kyllä työn minusta pitää olla sen verran kannattavaa, että sillä saa laskut maksettua. Osittain se on tietysti ammatinvalintakysymys. Itse vaihdoin aikoinaan taideopintoni graafisen suunnittelun opintoihin ja valmistuin kuvataiteilijan sijaan visuaaliseksi suunnittelijaksi, koska arvelin, että niillä eväillä olisi helpompi elättää itsensä ja taiteen pariin voisin aina palata myöhemminkin.

Yrityksiä on tietysti erilaisia ja toiset on helpompi saada kannattamaan kuin toiset – joissakin on pienet katteet ja raskas kulurakenne, toiset taas perustuvat ajatustyöhön, johon ei tarvita henkisen pääoman lisäksi kuin tietokone ja toimiva netti. Toiset myyvät monistettavia tuotteita, toiset työaikaa jonka määrä on rajallinen. Konseptilla kuin konseptilla voi kestää vuosia ennen kuin työ palkitaan ja yritys alkaa kannattaa saati tuottaa voittoa. Yrittäjänä on kuitenkin ihan toisenlaiset mahdollisuudet tienata, jos on valmis tekemään töitä enemmän tai fiksummin kuin muut – toisin kuin palkkatyössä, kattoa ei ole. Jokainen oman yrityksen rakentamiseen käytetty työtunti on myös sijoitus omaan tulevaisuuteen ja varallisuuteen työnantajan tai osakkeenomistajan sijaan.

On myös täysin mahdollista, että homma alkaa kannattaa nopeammin kuin uskotkaan: ideasi voi olla loistava, osaamisesi juuri sitä jolle on tällä hetkellä kysyntää tai saatat sattua muuten vain oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Ei ole olemassa mitään tiettyä polkua, jota pitkin  yrittäjänä pitää edetä. Maailma muuttuu koko ajan ja työelämän mahdollisuudet sen mukana. Yrittäjyys voi olla juuri niin kevyttä, ketterää ja kannattavaa kuin olet villeimmissä haaveissasi maalaillut.

Loppuun linkkivinkit. Jos kevytyrittäjyys kutkuttaa, kannattaa tutustua UKKO.fi:n sivuilta löytyviin oppaisiin ja podcasteihin. Suosittelen myös entisen työtoverini, ystäväni ja blogikollegani Natan kirjoitusta samasta aiheesta – paljon asennetta ja ajatuksia sekä nippu käyttökelpoisia vinkkejä yrittäjyyttä pohtiville.

Päivän kysymys: mitä tekisit työksesi, jos voisit tehdä mitä tahansa?


Työviikon varrelta

Hei kiitos kaikille seksuaalista häirintää koskevaan kirjoitukseeni kommentoineille. Ilmiön laajuus ei olisi miljoonia tavoittaneen kansainvälisen kohinan (tai omien kokemusteni) jälkeen pitänyt enää yllättää, mutta yllätyin ja järkytyin silti. Postauksesta on tykätty Facebookissa yli tuhat kertaa ja kommenttejakin tulvi kymmenittäin. Aihe on tosi tärkeä, olisin halunnut (ja yhä yritän) vastata jokaiseen, mutta koko viime viikon on ollut niin hillitön hoppu, että tunnit ovat loppuneet kesken. Lähdemme alkuviikosta pidemmälle reissulle ja se tietää aina sitä, että edeltävien viikkojen aikana huhkitaan hommia melkein tuplavuorossa. Seuraa muutama kuva työviikon varrelta.

Aamupalani ovat näyttäneet viime aikoina erilaiselta kuin ennen: jättikokoisen kahvikiulun tilalla on kuuma sitruunavesi ja aamiaiseksi olen nakannut tehosekoittimeen marjoja ja kookosvettä sun muuta tervehenkistä siinä toivossa, että kipuileva vatsani rauhoittuisi. Smoothieni eivät enää näytä niin aamuliejulta tai Vantaanjoelta kuin ennen, mutta eivät ne vieläkään varsinaisia makunautintoja ole. Vatsa on kyllä rauhoittunut ja olo ollut muutenkin energisempi, joten pidän epämääräisiä sekoituksiani ihan menestyksenä.

Otimme Jarnon kanssa valokuvia viinimaahantuojalle ja rakensimme kuvauspäivän aikana yhteensä viidelle viinille oman visuaalisen maailman. Siinä on aika paljon tekemistä varsinkin tähän aikaan vuodesta, kun päivänvaloa ei riitä kuin muutamaksi hassuksi tunniksi. Kun omasta tiimistä loppuu kädet kesken, täytyy värvätä apuvoimia. Onneksi ystäväpiiri on täynnä taitavia tyyppejä, tällä kertaa Arttu riensi apuun: juoksi ruokakaupoissa ja kokkasi, kantoi kukkakaupasta itsensä kokoisen kimpun, rakensi kanssamme stailauksia ja toimi tietysti käsimallina silloin kun kamera kävi. Arttu teki myös simpukat, jotka paitsi toteuttivat tärkeimmän tehtävänsä eli näyttivät hyvältä kuvissa, myös maistuivat kuvausten jälkeen! Olkoonkin että ne syötiin kylmänä, mutta sellaista se on viini- ja ruokakuvauksissa.

Kuvausassarit murjottivat pöydän alla, koska eivät saaneet avustaa juustojen asettelussa. Lohdutuspalkintona saivat kyllä molemmat oman simpukan.

Omia blogikuvia tulee stailattua melko vähän, ellei kyseessä ole jokin kampanjakuvaus, joka vaatii toisenlaista lähestymistapaa. Siksi rakastankin työpäiviä, kun kuvaamme muille ja saan häärätä kuvausrekvisiitan kanssa ihan sydämeni kyllyydestä: valita astioita, leikata kukkasia, säätää valoja, asetella esineitä ja hioa kokonaisuutta kunnes se toimii. Kun kaikki on valmista, varsinainen kuvaaminen ei yleensä kestä kauaa.

Pikaisia siirtymisiä projektista ja paikasta toiseen, välissä nopeita välipaloja ja todo-listan tuplatarkistuksia. Olen ylpeä tiimimme saumattomasta yhteistyöstä: toinen paistaa munakkaan, toinen vastaa sähköposteihin ja purkaa kuvia muistikortilta.

Toisena päivänä kävin kuvaamassa Essin uudistuneen High Care Boulevard -hoitolan. Kanerva tuli malliksi ja paikalla oli tietysti myös haltijakoira Nella, joka ei ollut pätkääkään kiinnostunut kuvausassaroinnista vaan nukkui kuvausten läpi hoitohuoneen nurkassa. Ehkä se johtui siitä, että näissä kuvauksissa ei ollut juustoa.

Jos tässä vaiheessa joku ihmettelee, että tekevätkö nämä tyypit aina töitä kavereidensa kanssa, niin vastaus on kyllä, aika usein ainakin, ja se on ihan mahtavaa. Monet työt päätyvät työpöydälle juurikin tuttujen ja ystävien kautta ja jos niihin tarvitaan malleja, assareita, stailaajia tai ihan mitä vaan, monesti ne löytyvät nopeiten omasta tuttavapiiristä, jossa moni tekee samoja hommia. Toki on myös toisenlaisia projekteja, joissa tulee työskenneltyä uusissa tiimeissä tai ihmisten kanssa, jotka ovat tuttuja vain työyhteyksistä. No, yleensä heistäkin on kolme kuukautta tai vuotta myöhemmin tullut kavereita. Kanervankin tapasin aikoinaan työn kautta, kun hän tuli valmentajaksi Helsinki Core Trainersille, jolle minä taas tein markkinointiin liittyviä hommia.

Kuvasimme viime viikolla myös Via Tribunalille. Jep, aika monet kuvaukset yhteen viikkoon, mutta minkäs teet – jos sataa kolme viikkoa putkeen, on pakko kuvata kerralla kaikki silloin kun sää on vihdoin suosiollinen. Käsimalliksi saapuneita kavereita vähän nauratti, kun heidän eteensä iskettiin heti aamukymmeneltä oluet ja kuumat pizzat. Niin, kaupungin kokenein käsimalli Arttu oli tietysti taas paikalla! Oletteko muuten huomanneet, että Arttu näyttää vähän näyttelijä Milo Ventimiglialta?


Mikko pukeutuneena miestenvaateliike Feren syysuutuuksiin. Kannattaa muuten ottaa Feren Instagram seurantaan, sillä myymälässä palvelee toisinaan kaksi mäyräkoira-assistenttia, jotka esiintyvät silloin tällöin rusetit kaulassa myös putiikin valokuvissa.

Piipahdimme Kämpissa Travel In Luxury -matkamessuilla. Matkailu on tietysti työmme kautta meille ajankohtainen aihe, mutta vähintään yhtä tärkeä syy visiittiin oli messuilla järjestetty muotinäytös: Peilisalin catwalkilla nimittäin käveli järisyttävän komea ystävämme Mikko Rasila. Bongasin näytöksestä Saimin yltä superkauniin Balmainin kelsitakin, joka taitaa maksaa enemmän kuin koko vaate- ja kenkäkaappini sisältö yhteensä, mutta aina saa haaveilla! No, onneksi seuraavat matkat kohdistuvat lämpimiin kolkkiin, joissa kelsitakilla ei tee yhtään mitään.

Lounaamme tai illallisemme on ollut viime viikkoina ihan liian usein Woltista tilattu ja kotiin kannettu poke bowl. Silloin kun on minuuttiaikataulu, ei oikein ehdi kokata. Kulhollinen lohta, avokadoa, riisiä ja merilevää pitää onneksi ihmisen käynnissä kiireen keskellä ja on lisäksi koukuttavan hyvää. Naurattaa, että olemme tilanneet tuon Eat Poken bowlin varmaan kolmekymmentä kertaa, mutta emme ole kertaakaan käyneet ravintolassa paikan päällä enkä itseasiassa edes tiedä missä se sijaitsee. Wolt-sukupolven ilmiöitä.

Tästä työviikosta tuleekin vähän toisennäköinen! Palataan siihen pian.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Pyhät yllättivät yrittäjän

Kas! Kuulin kaupungilta, että on pääsiäinen. En muistanutkaan. Juhlapyhinä tulee aina selväksi, että maailma on erilainen palkkatyössä käyville ja meille, joita ei sido tavalliset työajat. Töissäkäyvät ystävät ovat iloinneet pitkästä viikonlopusta viikkoja etukäteen, laittaneet out of officen päälle ja painelleet mökille, anoppilaan tai äidin patojen äärelle jo torstaina. Omassa työhuoneessaan naputtavan yrittäjän näkökulmasta pitkäperjantai on ihan samanlainen työpäivä kuin kaikki muutkin sillä erotuksella, että hommat eivät oikein edisty, koska kukaan muu ei ole töissä. Sekään ei ole tekosyy läimäyttää läppäriä kiinni ja heittäytyä vapaalle, koska viime kuukausien kirjanpito on yhä tekemättä ja senkin jälkeen on sata keskeneräistä kirjoitus- ja kuvankäsittelyurakkaa. Parasta pääsiäispyhissä oikeastaan onkin juuri se, että nyt on aikaa keskittyä niihin, koska puhelin ei soi eikä sähköposti pauku saapuvista viesteistä. Taidan siis vetäytyä työhuoneeseen viinilasin ja sipsikulhon kanssa ja tulla ulos vasta sitten kun rästityöt on tehty.

Mutta en valita! En vaihtaisi vapauttani mihinkään. Totta, voin vain uneksia palkallisesta lomasta – mutta toisaalta voin lähteä lomalle milloin vaan (jos vaan rahat riittävät) tai tehdä työni tien päältä. Ja toki painan joskus töitä yömyöhään, viikonloppuisin tai juhlapyhinä, mutta toisaalta käyn usein treenaamassa tai tapaamassa ystäviä päivisin silloin kun suurin osa ihmisistä istuu työpaikallaan. Tänäänkin kävin liikkuvuustunnilla keskellä päivää ja lompsin sieltä lenkkareissa ja jumppatrikoissa suoraan lounaalle Kanervan kanssa. Casa Italian pestolasagne ja lasi proseccoa oli just hyvä perjantailounas eikä harmittanut yhtään palata työpöydän ääreen sen jälkeen. Sitäpaitsi on meilläkin pääsiäinen, sillä vuokraemäntä toi eilen keltaisen tulppaanikimpun ovelle.

Ihanaa pääsiäistä, missä sen ikinä vietättekään!

PHOTO BY STELLA HARASEK

Kuulumisia työkentältä

Nurinkurisin asia, jonka olen työvuosieni varrella tehnyt, oli sanoa itseni irti yrityksestä, jonka ystäväni kanssa aikoinaan perustin. Ruisrockissa viime heinäkuussa vietetty viikonloppu oli viimeinen työrupeamani Mellakka Helsingin riveissä.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-1

Lähtööni ei liittynyt draamaa tai yllätyskäänteitä. Olen tainnut tehdä hidasta irtaantumista siitä saakka kun yrityksestä tuli kaksi vuotta sitten osa isompaa konsernia. Ollut välillä puoliksi poissa, sitten taas puoliksi takaisin, hakenut tapaa mahduttaa yhteen elämään kaikki ne asiat, joita olen halunnut tehdä. Vaikka olen vakaasti uskonut yli-inhimmillisiin kykyihini olla useammassa paikassa samaan aikaan, mikään ei lopulta tarjonnut ratkaisua rasittavaan tosiasiaan, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Luksusongelma, tiedän, mutta yhtäkaikki ratkaistava.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-2

Allekirjoitukset kauppakirjaan, avaimet aulaan. Lähdin kuin takaovesta, ei läksiäisiä tai muodollisuuksia. Sopii tarinaan, ei niitä puheita ehditty töiltä pitää firmaa perustaessakaan.

On ollut haikeaa. Perustin sentään yrityksen yhden parhaimman ystäväni kanssa. Sittemmin värväsimme rinnallemme monta muutakin läheistä – ei siksi, että he olivat tuttuja, vaan siksi, että he olivat parhaat valinnat työhönsä. On vaikea avata ulkopuolisille työpaikkaa, joka on tuntunut parhaimpina (ja pahimpina) hetkinä perheeltä.

On ollut niin huojentavaa. Työssä ei ollut mitään vikaa, minä olen vaan tehnyt liikaa töitä niin kauan kuin muistan. En edes tiedä milloin olisin tehnyt vain yhtä työtä – en varmaan koskaan? Opiskeluaikoinakin piti käydä kahta koulua, kun en millään malttanut keskittyä vain yhteen. Tuntuu, että olen ollut vuosia törmäyskurssilla todellisuuden kanssa ja lakannut vihdoin taistelemasta vastaan. Vaarallisiin lukemiin noussut leposyke toki auttoi osaltaan tässä oivalluksessa, siitä tajuan olla keholleni kiitollinen. Jääräpäiselle on joskus taivutettava asiat ratakiskosta ennen kuin ne menevät perille.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-32016-10-26-stellaharasek-workinggirl-4

Olen Mellakasta niin ylpeä! Kahden musiikkimaailmasta karanneen naisen pr-pulju kasvoi muutamassa vuodessa ihan oikeaksi viestintätoimistoksi. Työt ensin tuplasivat ja sitten triplasivat kokonsa, nykyisin niitä toteuttaa seitsemän loistotyypin tiimi. Laivaa luotsataan vankalla visiolla ja työpöydillä on projekteja, joista emme olisi alkuaikoina osanneet edes haaveilla. Kuten vaikka Ruisrock, josta tämän kirjoituksen kuvat ovat – vuosia sitten teimme yksittäisten artistien tiedotusta, viime kesänä vastasimme yhden Suomen suurimman festivaalin koko viestinnästä, pr-työstä ja osin markkinoinnistakin.

Alkuajat, naurattaa joka kerta kun mietin niitä. Tuntuu niin kaukaiselta, että oli työpäiviä, jotka kuluivat rokkibändien sinkkujen postitukseen tai printterin kanssa riitelyyn. Uskon yhä, että printterit on lähetetty helvetistä maan päälle raatelemaan yrittäjien muutenkin ohuiksi hiutuneita hermoja. Sinkkujakaan ei ole vuosiin lähetetty postissa tai varmaan edes painettu. Musiikkimaailma on muuttunut moneen kertaan siitä mitä se oli silloin kun olimme täyspäiväinen osa sitä.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-52016-10-26-stellaharasek-workinggirl-6

Mellakka sai alkunsa yhdestä melko tavanomaisesta myöhäisillan maratonpuhelusta. Oli marraskuinen tiistai, molempia oli turhauttanut jo tovin. Mari väittää, että idea oli minun, mutta muistan kyllä, että se oli Marin. Marilla on ennenkin ollut hyviä ideoita, joista yksi oli tämän blogin perustaminen vuonna 2007. Silloin olimme töissä monikansallisen levy-yhtiön markkinointiosastolla emmekä tienneet mitään mistään Mellakasta tai miettineet mistä löytäisimme luovia aloja ymmärtävän kirjanpitäjän. Sen sijaan pohdimme mitä pukisimme päälle Emma-gaalaan ja päädyimme joka vuosi hirveän kriisin päätteeksi aivan samaan settiin, mustiin kolttuihin ja silmiin sormin sutattuihin rajauksiin. Niitä kuvia nähtiinkin blogin alkuvuosina, ujoja otoksia Tavastian takahuoneesta, hotellihuoneista ja levy-yhtiön käytäviltä.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-72016-10-26-stellaharasek-workinggirl-8

Yhteisen yrityksen perustaminen oli enemmän hullaantunut päähänpisto kuin huolellisesti harkittu päätös. Minulle muutos oli pienempi, olin jo tovi sitten irtaantunut kuukausipalkkaa nostavan levy-yhtiötiedottajan arjesta freelanceriksi ja tottunut työskentelemään omillani. Marin rohkeus oli aivan omaa luokkaansa. Minä sain rinnalleni työtoverin, hän muutti elämässään melkein kaiken.

Vaikeinta oli keksiä yritykselle nimi. Mellakka oli ensimmäinen ideamme, se oli epäsuora suomennos toiminimestä, jonka olin perustanut parikymppisenä. Umpisurkea, tuomitsi Mikko. Mellakka meistä silti tuli. Mikko pitää yhä kiinni mielipiteestään.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-92016-10-26-stellaharasek-workinggirl-10

Saimme ensimmäisen työkeikkamme, ison muotitapahtuman tiedotuksen, ennen kuin olimme ehtineet edes hankkia toimiston. Sekin löytyi sattuman oikusta melkein samantien: kaksikymmentä neliötä Suvilahden kaasutehtaan vanhasta konttorirakennuksesta taiteilijatyöhuoneiden, graffittigallerioiden, valokuvastudioiden ja kirjailijoiden keskeltä. Oli vuodenvaihde, Suvilahdessa ei liikkunut muu kuin sata metriä sekunnissa etenevä lumimyrsky. Kannoimme pyryn läpi porakoneita ja maaliämpäreitä, ruuvasimme valaisimet kattoon, maalasimme kaiken mustaksi, harmaaksi ja valkoiseksi. Myös armeijalaverin, jolla makasi neljä koiraa eli koko Mellakan kennel paheksumassa remonttiamme.

Olimme iloinneet siitä, että saisimme olla keskellä luovan luokan vilinää, rakennuksen hiljaiset käytävät tulivat yllätyksenä. Kesäisin alue heräsi onneksi eloon, oli Flow ja monta muuta tapahtumaa, jotka toivat vanhan tehdasalueen täyteen ihmisiä, musiikkia ja valoja. Silloin tuntui että olimme juuri siellä missä halusimmekin, kaiken keskipisteessä, siellä missä tapahtuu.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-112016-10-26-stellaharasek-workinggirl-12

Myöhemmin Punavuori ja mainostoimistomaailma imaisi Mellakan mukaansa. Saimme sen vilinän, jota olimme kaivanneet, vähän vielä enemmän. Järjestimme vihdoin tuparit, joita olimme kaksi vuotta suunnitelleet saamatta mitään aikaiseksi – mitäs niistä suutareiden lapsista sanottiinkaan? Alkoi kasvu ja kokonaan uusi vaihe, jossa saimme keskittyä siihen missä olimme parhaimmillamme. Se tie jatkuu, minä vaan loikkasin tässä kurvissa kyydistä.

Tuparit olivat muuten niin menestys, että niistä tuli perinne. Ensi vuonna tulen paikalle vieraana ja kehun Mellakkaa vuolaasti kaikille, jotka eivät tunne (tai enää muista) historiaani yrityksen kanssa.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-132016-10-26-stellaharasek-workinggirl-152016-10-26-stellaharasek-workinggirl-14

Mitä on opittu matkan varrella? Helvetisti kaikkea.

Aika paljon asiaa viestinnästä, markkinoinnista ja brändeistä – kaikesta siitä on hyötyä myös viestintätoimiston ovien ulkopuolella. Aika monta asiaa, joita ei kannata tehdä, kun perustaa yrityksen, toki nippu niitäkin, joita ehdottomasti kannattaa. Sen, että hyvä kirjanpitäjä on paras sijoitus, jonka yrittäjäksi heittäytyvä humanisti voi tehdä. Että aika on (kalleimmalla mahdollisella kurssilla vaihdettua) rahaa ja jotkut asiat on vaan järkevintä ulkoistaa. Että toisina päivinä sitä on maailmanvalloittaja ja toisina päivinä riittää, että on kahvia. Sen, että yhdessä yrittäminen vaikuttaa ystävyyteen. Ei se lopu, mutta muuttaa muotoaan.

On asioita, jotka tiesin todeksi jo ennen Mellakkaa. Kuten: yrittäminen sopii ihmiselle, joka arvostaa vapauttaan enemmän kuin mitään muuta, esimerkiksi taloudellista turvaa, varmuutta tulevasta tai tasaista arkea. Helppoa ei ole ollut. Päivääkään en vaihtaisi jonkun toisen palvelukseen.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-162016-10-26-stellaharasek-workinggirl-17

Vahvistui muitakin asioita, jotka jo tiesin. Esimerkiksi se mitä haluan elämälläni tehdä. Olen aina halunnut kirjoittaa ja kuvata, aina tiennyt sen. On vaan kestänyt kauan kerätä riittävästi rohkeutta sen varaan heittäytymiseen. Ensimmäistä kertaa elämässäni keskityn pelkästään siihen mitä eniten haluan sen sijaan, että tekisin kaikkea missä satun olemaan hyvä. Se on uusi alku, uusin ja suurin jonka edessä olen ollut. Olen onnellinen ja helpottunut, kiitollinen mahdollisuudesta ja kaikista kokemuksista, kankea kauhusta ja ennen muuta enemmän kuin valmis tähän kaikkeen.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-182016-10-26-stellaharasek-workinggirl-19

Taiteilijasielun tarkemmin määrittelemättömät seikkailut yrittäjän tiellä jatkuvat, sehän on selvää. Jatkan kaiken sen tekemistä mitä tähänkin asti olen Mellakan ohella tehnyt, keskityn vaan siihen vihdoin kokonaan. Tämä blogi on tarjonnut kohta vuosikymmenen ajan aivan mahtavan kanavan asioille, joita olisin jokatapauksessa tehnyt ja tein jo ennen blogia: kulkenut kameran kanssa, kirjoittanut muistiinpanoja päivien varrelta. Tiedän olevani onnekas, kun pystyn elättämään sillä itseni, ja voin viedä sen rinnalla eteenpäin muita projekteja, jotka ovat muhineet päässäni pitkään odottamassa oikeaa aikaa. Jotkut teistä tietävätkin, että yksi niistä on kirja. Se edistyy nykien, mutta edistyy! En vielä tiedä tuleeko siitä hyvä tai milloin se mahdollisesti näkee päivänvalon, mutta kerron kyllä sitten. Se on tällä hetkellä tärkein projektini, sanon sen ääneen jotta siitä tulee totta.

Kirjoittamisen rinnalla kulkee toinen rakkauteni, valokuvaus. En osaa oikein erottaa näitä asioita päässäni, molemmissa on kyse samasta paineesta, joka on päästettävä ulos ennen kuin se räjähtää. Kuvaan omaksi iloksi ja muille, tähän blogiin, muihin projekteihin. Etsin kaikessa omaa tapaa tehdä, omaa paikkaa olla minä. Tekemällä se löytyy, tai sitten se on jo tässä – ja pitäisi vaan tunnistaa ja lunastaa.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-19a2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-20

Etsin myös omalta tuntuvaa tapaa kirjoittaa tästä kaikesta täällä. Tuntuu, että blogi on polkenut viime kuukausina paikoillaan, kun kovin vähiin käynyt energia on tarvittu akuutimman stressin taltuttamiseen ja keskeneräisten asioiden järjestämiseen. Kun isoja asioita on kesken, on vaikea kirjoittaa niistä tai mistään muustakaan kun ei itsekään tiedä ihan tarkalleen missä mennään. Pahin on ohi ja nyt jo helpottaa, sen tietää siitä, että osaa pukea sen sanoiksi. Kiitos teille, kun olette täällä yhä, niin sankoin joukoin! Monet teistä ovat kulkeneet mukana koko sen yhdeksän vuotta jonka olen tätä blogia nimellä jos toisellakin kirjoittanut. Siitä olen sanaton ja kiitollinen.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-212016-10-26-stellaharasek-workinggirl-22

Viime vuodet ovat olleet hulluja, hienoja ja uuvuttavia. Olen vieläkin väsynyt, joinakin päivinä niin uupunut etten jaksa edes puhua. Loppukesä ja alkusyksy ovat kuluneet kootessa ajatuksia, keräillessä voimia ja tasaillessa sykettä. Olen ollut kotona, kainalossa, keskittynyt kerrankin ihan muihin asioihin kuin työhön. Olen kirjoittanut, nyt kun vihdoin ehdin. Olen myös raivannut kaapit, kalenterin ja tietokoneen kansiot, takonut delete-nappia kaiken turhan ja tarpeettomaksi käyneen kohdalla, siivonnut elämästäni kohinaa, joka on vienyt energiaa enemmän kuin antanut. Sellaista kummasti kertyy, kun elämä on ollut koko aikuisiän yhtä kaaoksenhallintaa.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-232016-10-26-stellaharasek-workinggirl-24

Vanhat tavat eivät kuole muutamassa kuukaudessa. Opettelen tässä perusasoita, kuten heräämään aamuisin ilman päässä tykyttävää stressiä siitä, että olen jo myöhässä kaikesta enkä ehdi, vaikka tekisin kuinka paljon tahansa. Pahinta kroonisessa kiireessä: päivät ovat junia, jotka nytkähtävät aamulla liikkeelle eikä kyytiin ikinä ehdi. Juokset perässä seuraavalle asemalle asti ja ehdit hetken hengähtää, kunnes konduktööri puhaltaa pilliin ja onkin taas aamu. Paniikki voi jäädä päälle, vaikka kiireen katkaisi.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-252016-10-26-stellaharasek-workinggirl-262016-10-26-stellaharasek-workinggirl-27

Opettelen elämään rennommin, olemaan minä ilman suorituspaineita tai syyllisyyttä siitä, etten tee kaikkea mitä voisin. On sanottava yhä uudestaan ei kaikelle muulle, jos haluaa sanoa kyllä sille mikä on tärkeää. Olen kirjoittanut tästä niin kovin monta kertaa erilaisin sanoin, yrittänyt tavoittaa sen ytimen, tuohon se lopulta tiivistyy. Melkein mitä tahansa voi tehdä, mutta ei samaan aikaan. Ja jos tahtoo eteenpäin, täytyy ensin valita suunta.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-28

Nyt tuntuu hyvältä. Tuntuu oikealta. Oikealla tiellä ollaan, matkalla sinne minne haluan. En malta odottaa mihin kaikkialle tie vielä kuljettaa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Postikortti Postitalosta

Hei lämmin kiitos kaikille, jotka olivat tänään Rajala Pro Academyssa kuuntelemassa meikäläisen luentoa – oli mahtavaa saada meuhkata sydäntään lähellä olevista asioista, kuten bloggaamisesta ja valokuvaamisesta. Olisipa aikaa ollut enemmän. Aina tässä käy juuri näin, kun minut pyydetään puhumaan minulle tärkeistä aiheista – ensin mietin onko minulla tarpeeksi sanottavaa, sitten huolestun siitä ehdinkö annetun ajan puitteissa sanoa kaiken mitä haluan. No, parempi näin päin.

2015-10-31-stellaharasek-rajalaproacademy-1

Lempiasiani heti kivan ja kiinnostuneen yleisön jälkeen oli pikkukeittiö, josta hain teetä ennen luennon alkua. Ajan ja rakkauden rypistämä Led Zeppelin -juliste! Arvostan.

2015-10-31-stellaharasek-rajalaproacademy-2

Kuvan minusta otti Markku Westerlund Nikonilta – kiitos!

Toimistoni tien päällä

Yhteistyössä Elisa

Harvasta asiasta kysytään niin usein kuin työstäni – ja harvaan kysymykseen on niin vaikeaa antaa yksinkertainen vastaus. Tuttu tunne varmasti monelle kaltaiselleni, oman itsensä työllistäjälle, jonka työ ei ole tiivistettävissä yksittäiseen toimeenkuvaan. Elisan #teetoisin -kampanja tarjosi hyvän hetken avata ajatuksiani yrittäjän työstä ja liikkuvasta toimistostani.

2015-05-10-stellaharasek-tyo-ja-yrittajyys-1

Työpäiväni koostuvat monenlaisesta tekemisestä. Kaikkein eniten kirjoitan: tätä blogia, kirjaa, tiedotteita, viestintästrategioita, lehtijuttuja. Valokuvaan, onnellisena siitä että kuvaustöitä on koko ajan enemmän. Koulutan, konseptoin ja konsultoin. Joskus istun palaveripöytään bloggaajana, joskus viestinnän ammattilaisena. Brändit, blogit ja sosiaalinen media ovat keskeisessä osassa molemmissa rooleissa. Samaan aikaan omissa projekteissani saan seilata juuri niin syvissä ja sakeissa vesissä kuin tahdon, vastapainoksi töille, jotka ovat kovin konkreettisella tavalla kiinni vallitsevassa todellisuudessa.

2015-05-10-stellaharasek-tyo-ja-yrittajyys-2

Päivän ensimmäinen kahvikuppi saa ihan kohta otsarypyt oikenemaan.

Minulta on kysytty monta kertaa mitä kannattaa opiskella, jos haluaa tehdä samaa kuin minä, mutta siihen kysymykseen on mahdotonta vastata. Työni on muokkautunut minun näköisekseni ja oikeastaan ihan kaikella mitä olen opiskellut, harrastanut ja tehnyt työkseni viimeisen viidentoista vuoden aikana on ollut osansa siinä millä elätän itseni tänä päivänä. Se on ollut huojentava havainto ihmiselle, joka on kiinnostunut lähes kaikesta ja miettinyt pitkin matkaa koituuko se vielä kohtaloksi maailmassa, jossa monen mielestä pitää valita vain yksi (ala, työ, erikoistumisalue). Mikään ei ole mennyt hukkaan, päinvastoin aivan kaikesta on ollut hyötyä. Kirjallisuustieteen ja taidehistorian opinnoista, pimiössä vietetyistä vuosista, turhaakin turhemmilta tuntuneista opettajasijaisuuksista, indieklubin pyörittämisestä, graafisen suunnittelun tutkinnosta, levy-yhtiön markkinointitiimissä tahkotusta työstä ja jopa baarimikkona opitusta taidosta tehdä todella tiukka mojito.

2015-05-10-stellaharasek-tyo-ja-yrittajyys-3

En ole ikinä malttanut keskittyä vain yhteen eikä onneksi ole tarvinnut, mutta jos olisi pakko, valitsisin kirjoittamisen ja kuvaamisen. Ne ovat minulle yksi ja sama asia, oman mielenmaiseman maalaamista sanoin ja kuvin. Olen aina ollut onnellisimmillani kun saan vajota omiin maailmoihini. Viime vuodet ovat tosin opettaneet, että tekee hyvää tulla välillä sieltä pois, ravistaa itsensä todellisuuteen ja katsoa ympärilleen. Mikään ei lopulta ole inspiroivampaa kuin muut ihmiset.

2015-05-10-stellaharasek-tyo-ja-yrittajyys-4

Uuden kodin myötä minulla on ensimmäistä kertaa ylellisyys, josta olen aiemmin voinut vain haaveilla – työhuone! Ajatella, oma paikka asioille kuten kirjoille, kamerakalustolle ja kuiteille. Aiemminhan säilytin näitä kaikkia sängyssäni.

Teen suurimman osan töistäni kuitenkin tien päällä: kahviloissa, junissa, kuvaustauoilla, tapahtumien takatiloissa, autoissa, asiakkaiden neuvotteluhuoneissa. Hektisimpinä päivinä saatan sopia tapaamiset, kirjoittaa sähköpostit ja soittaa puhelut Kutsuplussassa matkalla paikasta toiseen. On onni, että kaikki mitä tarvitsen työhöni kulkee mukana olkalaukussa – tietokone, järjestelmäkamera ja tietokoneelle jaettavalla verkolla varustettu puhelin. Näin kompakti toimisto pysyy kovassakin vauhdissa mukana. Tätä kirjoitusta olen kirjoittanut mm. kahdessa kahvilassa, anoppilan keittiössä ja junassa välillä Turku-Helsinki.

2015-05-10-stellaharasek-tyo-ja-yrittajyys-5

Kirjoittajan työvälineitä – kynät ja takeaway-kahvi.

Olen tavalla tai toisella ollut yrittäjä koko aikuisen elämäni. Siitä on yli kymmenen vuotta kun perustin toiminimen ja poimin sille nimen lempibändin biisistä. Olin valmistumassa graafiseksi suunnittelijaksi ja elätin itseni suunnittelemalla logoja, mainoksia ja levynkansia. Päädyin päivätöihin, ensin pieneen levy-yhtiöön, sitten isoon. Aloitin graafikkona, pian vastasin artistien visuaalisesta brändinhallinnasta, suunnittelin digitaalisia strategioita ja lopulta työskentelin tiedottajana. Samoina vuosina syntyi vähän muutakin: blogi josta tuli yllättäen erottamaton osa työtäni, lehtijuttuja joita kirjoitin öisin ja näiden myötä orastava aavistus siitä, että kuukausipalkkainen työ ei välttämättä ollut ainoa vaihtoehtoni.

Tie vei vielä toiseen monikansalliseen yhtiöön, josta lopulta heittäydyin takaisin oman itseni herraksi. Olin oppinut enemmän kuin olisin ikinä arvannut, rakastanut jokaista hetkeä, jonka sain työskennellä Placebon tai Depeche Moden tai Nick Caven eteen. Tajusin silti, että halusin valita vapaammin. Työaikani, työtehtäväni. Halusin vapauden tarttua uusiin mahdollisuuksiin ja ideoihin, joten yksin liitävän yrittäjänelämän valitseminen ei ollut lopulta vaikea. Se polku oli päivätyön ulkopuolisten tekemisteni ansiosta ollut koko ajan siinä, odottamassa että siirtyisin sille kokonaan.

2015-05-10-stellaharasek-tyo-ja-yrittajyys-6
Kas näin sitä sitä liidellään, välillä vähän kiroillen.

Levy-yhtiövuosien jälkeen olen jatkanut artistipromon parissa ja laajentanut muillekin luoville aloille, kirjoittanut blogia, tiedottanut tapahtumia, stailannut sisustus- ja muotipalstoja, kirjoittanut ja kuvannut matkajuttuja, mediavalmentanut, tuottanut lanseeraustilaisuuksia, suunnitellut viestintästrategioita, konsultoinut brändejä ja perustanut tätä kaikkea varten yrityksiä, kuten Mellakka Helsingin. Suvilahdessa alkunsa saaneesta kahden naisen nyrkkipajasta on tullut kolmen vuoden aikana kukoistava ja kasvava pr- ja viestintätoimisto, joka työllistää meidän lisäksemme jo monta muuta.

2015-05-10-stellaharasek-tyo-ja-yrittajyys-7

Työhuoneen tärkein asia on toimiva verkko ja tuo pieni pirteä tohotin jakaa sen kaikkialle kotiin kuin unelma. 

Tietty epävarmuus on yrittäjän työssä aina läsnä, mutta en ole ikinä osannut pelätä kuinkahan tässä käy. Taisin periä isäni sokean luottamuksen siihen, että kaikki järjestyy – ja niinhän se on. Valehtelisin jos väittäisin, että tie olisi ollut helppo, tiellä kävelyn sijaan on välillä kiivetty ja kontattu kivikoissa. Elämästä on tullut kuitenkin lopulta juuri sellaista kuin olen toivonut. Saan tehdä monenlaisia minua kiinnostavia asioita, ihmiset ympärilläni ovat toinen toistaan taitavampia, opin kaikesta koko ajan uutta. Saan matkustaa, olla liikkeellä, nähdä kun – todelliset ja kuvitteelliset – maisemat vaihtuvat.

2015-05-10-stellaharasek-tyo-ja-yrittajyys-8

Liikkuvan yrittäjän elämään tottumista on huomattavasti helpottanut seikka, etten ole koskaan ollut rutiini-ihminen – säännölliseen päivätyörytmiin sopeutuminen oli minulle rehellisesti sanottuna vaikeampaa. Nautin siitä, että jokainen päivä on erilainen. Joinakin päivinä teen koko päivän töitä kotona koirat käpertyneenä jalkoihin. Toisina päivinä juoksen tapaamisesta toiseen aamuvarhaisesta iltaan. Joinakin päivinä kalenteriin on kirjattu vain yksi asia ja kun sen on tehnyt, saa lähteä kahville. Itsehän päätän mitä, missä ja milloin. Samalla olen avoin mahdollisuuksille – ensi viikolla saatan olla kuvauksissa, ensi kuussa matkalla. En vielä tiedä kaikkea, onneksi en. Se ei tunnu epävarmuudelta, se tuntuu vapaudelta.

2015-05-10-stellaharasek-tyo-ja-yrittajyys-9

The Cockin kahvi ja mehu -kombolla pysyy hereillä kun päivän ensimmäinen palaveri alkaa klo 8.

Kolikolla on tietysti toinenkin puoli, jokaiselle yrittäjälle takuuvarmasti tuttu. Lomailla voi vain, jos on varaa ja aikaa – ja siihen voi kulua vuosia (minä pidin aikuisen elämäni ensimmäisen rehellisen kesäloman viime vuonna). Katuun kolahtaneen puhelimen tilalle on ostettava ihan itse uusi. Vakuutukset ja eläkemaksut maksetaan omasta pussista. Kirjanpito on tehtävä tai palkattava tehtävään kirjanpitäjä. Menot ovat säännölliset, mutta tulot eivät. Työn kiinnostavuus korreloi harvoin sen taloudelliseen kannattavuuteen. Töitä voi tulla kerralla niin paljon ettei niitä ehdi tehdä, seuraavassa kuussa kalenteri saattaa kirkua tyhjyyttään.

2015-05-10-stellaharasek-tyo-ja-yrittajyys-10

Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että minulla on aina riittänyt töitä enemmän kuin tarpeeksi. Suurimmat haasteeni ovatkin olleet juuri omien rajojeni opettelussa: elämässä on oltava muutakin kuin työ, oli se kuinka kiinnostavaa tahansa. Yhä etsin tasapainoa ja hetkittäin olen sen tavoittanutkin – kunnes tulee taas jotain uutta, jolle en malta sanoa ei. Uteliaan ihmisen perusdilemma: kun aivan kaikki kiinnostaa, nimim. INFP-81.

2015-05-10-stellaharasek-tyo-ja-yrittajyys-11

Aina puhutaan siitä kuinka yrittäjänä on haastavaa vetää selkeää rajaa vapaa-ajan ja työn välille. Itse en ole kokenut sitä ongelmaksi: selkeitä rajoja ei välttämättä tarvita, jos omassa työssä on asioita, jotka eivät pelkästään vie vaan myös antavat energiaa. Bloggaaminen on myös hyvä esimerkki työstä, jota on mahdoton irrottaa kontekstistaan – kirjoitanhan omasta elämästäni. Yleisen arjenhallinnan ja ihmissuhteiden ylläpitämisen nimissä olen yrittänyt kuitenkin opetella sulkemaan välillä kaiken ulkopuolelle, olla offmode ja offline, keskittyä asioihin kuten pyykinpesuun, ystäviin ja parisuhteeseen. Harmi vaan, että juuri rentoutuneena saa kaikkein parhaimmat ideat ja inspiraatiot… Mutta mihinkään en tätä vaihtaisi, en mitään siitä.

2015-05-10-stellaharasek-tyo-ja-yrittajyys-12

Olipa kilometrikirjoitus! Onnittelut, jos pääsit loppuun asti. Jos jäi kysyttävää, heräsi ajatuksia tai huvittaa muuten vaan keskustella, kommenttiloota on vapaa.

Kuvat minusta otti Mikko Rasila – kiitos!

Step into my office, baby

Sunnuntaina päättyneen Flow Festivalin jälkihumu tarjoaa oivallisen tilaisuuden kirjoittaa toimistosta, jonka perustimme kaksi vuotta sitten Suvilahteen vanhan kaasutehtaan tiloihin. Mellakka Helsinki aloitti musiikkipainotteisena pr-toimistona. Teimme yhtiökumppanini kanssa samaa kuin levy-yhtiövuosina ennen yrittäjäaikojamme: kannoimme artistiemme sinkkuja radioihin, buukkasimme haastatteluita, järjestimme promokuvauksia ja naputimme tiedotteita. Pian mukaan tuli muutakin – kirjoja ja kaupunkikulttuuria, näyttelyitä ja tapahtumia, ilmiöitä ja lanseerauksia. Kenttä laajeni luontevasti, sillä työllämme on lopulta samat tavoitteet, onpa asiakkaana sitten levy-yhtiö, muotimerkki tai festivaali: näkyä oikeissa paikoissa oikeaan aikaan.

2014-08-10-stellaharasek-mellakkahelsinki-suvilahti-1

Toimisto sisustettiin rennoin rantein yhdistelmällä uutta ja vanhaa. Martelan tuolit on verhoiltu vanhoilla nahkatakeilla, lampaantaljat lämmittävät viileimpinä kuukausina. Yhteistyökumppanimme Finnish Design Shop varusti meidät mm. Hayn mattamustalla Loop-pöydällä, Luxon arkkitehtivalaisimilla ja Muuton harmailla kattovalaisimilla. Tuo pöytä on niin kaunis, että huolisin samanlaisen koska tahansa Kapteeninkadun keittiöön, jos se ei olisi pieni kuin pennin postimerkki. Siis keittiö. Pöytä on val-ta-va.

2014-08-10-stellaharasek-mellakkahelsinki-suvilahti-22014-08-10-stellaharasek-mellakkahelsinki-suvilahti-3

Maalasimme yhden seinän kokonaan mustaksi Sinellin sponsoroimalla liitutaulumaalilla. Tehtävälistat, mindmapit ja yhtiökumppaneihin kohdistuvat kettuilut eivät luonnoslehtiöiden sivuille mahdu.

Jokainen yrittäjä tietää mistä puhun kun sanon, että tie on ollut toisinaan kivikkoinen. Työtä on riittänyt ensimmäisestä päivästä alkaen enemmän kuin olemme ehtineet tehdä, toimeentulosta ei ole siis tarvinnut murehtia. Monessa muussa ollaankin menty siitä mistä aita on korkein. Voisimme kirjoittaa opaskirjan nimeltä “10 virhettä, jotka teimme, jotta sinun ei tarvitsisi”. Toki voisimme sanoa sanasen myös kafkamaisesta painajaisesta nimeltä suomalainen byrokratia. Olen nykyisin positiivinen henkilö enkä keskity asioihin joihin en voi vaikuttaa, joten tyydyn toteamaan, että kaikki mikä ei tapa kehittää kiukunhallintaa.

2014-08-10-stellaharasek-mellakkahelsinki-suvilahti-4

Mellakan visuaalisen ilmeen logosta kuviin on suunnitellut designduo RaiRai. Tarkkasilmäiset löytävät kaksikon tämän kirjoituksen kuvista (ei, ei tuo paidaton mies – hän on Iggy Pop). Vapaat kädet, lupasimme, kontrollifriikin sydämet kylminä kauhusta. Ei tarvinnut katua. Ehkä tästäkin taas opittiin jotain – anna toisten tehdä työnsä.

2014-08-10-stellaharasek-mellakkahelsinki-suvilahti-52014-08-10-stellaharasek-mellakkahelsinki-suvilahti-6

Sohvan virkaa on toimittanut vanha armeijalaveri, joka maalattiin harmaaksi. Pisimpinä päivinä siinä on luonnollisesti nukuttu. Laverin alta vedettävässä laatikossa säilytetään tyynyä ja peittoa – mitäpä muutakaan.

Moni asia on muuttunut kahdessa vuodessa. Kun aloitimme, ainut varsinainen tavoitteemme oli olla kuolematta nälkään. Henkiin jääminen ei ollut lopulta edes hilkulla, vaikka kuumentuneet kohtaamiset temppuilevan tulostimen kanssa olivat ensimmäisen puolen vuoden aikana vähällä räjäyttää verisuonia. Sittemmin tekniikka taltutettiin tahtoomme, meille luontevat toimintatavat löytyivät ja salavaivihkaa syntyi jotain ihanaa, nimittäin meidän näköinen yritys, joka on oma ja oikea. Pitkät päivät harmittavat vähän vähemmän, kun työn tulokset satavat omaan laariin.

2014-08-10-stellaharasek-mellakkahelsinki-suvilahti-7

Kun kaksi musiikkidiggaria tapaavat työskennellessään samassa tiimissä levy-yhtiössä ja päättävät myöhemmin lyödä hynttyyt yhteen, on sanomattakin selvää, että toimistolle tarvitaan kunnon äänentoisto. Onneksemme yksi ensimmäisistä asiakkaistamme oli kotimainen kaiutinvalmistaja Amphion. He pelastivat uskottavuutemme toimistolla vierailevien muusikoiden silmissä toimittamalla meille järeimmät kaapit, jotka 24 neliöömme oli mahdollista sijoittaa.

2014-08-10-stellaharasek-mellakkahelsinki-suvilahti-8

Pinkki graffiti on peräisin newyorkilaisen graffititaiteilija Ghostin visiitiltä toimistollamme. Olimme hoitaneet hänen näyttelynsä tiedotuksen ja onnistuneiden avajaisten päätteeksi huppariin pukeutunut katutaiteiija piipahti jättämässä puumerkkinsä.

2014-08-10-stellaharasek-mellakkahelsinki-suvilahti-9

Vuosien varrella tekeminenkin on muuttunut toisenlaiseksi. Asiakkaat ovat kasvaneet. Suunnittelemme enemmän suuria linjoja. Konsultoimme ja konseptoimme. Meiltä halutaan ajatuksia, ideoita ja näkemyksiä. Parhaita hetkiä ovat ne kädet heiluen pauhatut palaverit, kun tajuaa antaneensa enemmän kuin asiakas osasi odottaa. Tähän suuntaan haluankin viedä työtäni. Nautin ideoimisesta, oikeiden ihmisten ja ilmiöiden yhdistelystä, sähköstä joka syntyy kun palapeli loksahtaa pala kerrallaan kohdalleen.

2014-08-10-stellaharasek-mellakkahelsinki-suvilahti-102014-08-10-stellaharasek-mellakkahelsinki-suvilahti-11

Rakensimme itse sohvapöydän rakennuslavoista ja teollisuusrenkaista. Kun sanon “rakensimme”, tarkoitan “yksi miespuolisista osakkaistamme rakensi ja minä seisoin vieressä antamassa neuvoja joita kukaan ei kysynyt”. Siitä huolimatta lopputuloksesta tuli hyvä. Steltonin termospulloja toimistolla on kaksi, toinen kahville ja toinen teelle.

2014-08-10-stellaharasek-mellakkahelsinki-suvilahti-12

Työtilastamme otetut kuvat ovat odottaneet koneella otollista hetkeä – huone kävi nimittäin meille jo pieneksi. Kaasutehtaan vanhassa konttorissa sijainnut toimisto täydellisine työpöytineen on pakattu tovi sitten, saa nähdä mihin seuraavaksi kannamme kalusteet ja laatikot. On monia mahdollisuuksia ja siitä onnekas tilanne, että ne kaikki ovat hyviä.

Kiitos Suvilahti! Onneksi Flow tuo meidät takaisin karunkauniille kulmillesi vähintään kerran vuodessa.

BELLE AND SEBASTIAN – STEP INTO MY OFFICE, BABY