Tervetuloa toukokuu

Tuntuu ihan käsittämättömältä, että on jo toukokuu. Ensinnäkin sen ensimmäiset päivät on vallinnut sama tihkusateinen harmaus, joka tuntuu nykyään olevan vuodenajasta riippumatta Helsingin pääasiallinen säätila. Toisekseen sisäisen kalenterini mielestä menemme aikaisintaan huhtikuun toisessa viikossa, mutta se nyt ei ole mikään yllätys, sillä sisäinen kalenterini on lähtökohtaisesti yhtä sekaisin kuin sisäinen kellonikin. Ei takerruta siihen – on siis toukokuu! Melkein kesä! Olkoonkin, etten ole luopunut vielä talvitakeistani.

Kuvat ovat vappupäivän jälkeiseltä aamulta, kun heräsimme arkeen kahden ystävien kanssa vietetyn päivän jälkeen. Onneksi ei ollut mitään aikaista aamupalaveria. Viinilaseja lojui siellä täällä ja työhuone oli iloisen sekasorron vallassa, kun olimme innostuneet porukalla yöllä maalaamaan. Viininhuuruinen taidepaja, miten mahtava konsepti! Otin muutaman kuvan sotkusta, sillä itse juhlista ei ollut kuin tallentunut kameraan kuin jokunen heilahtanut yhteiskuva.

Vappuvastaanotosta tuli juuri niin stressitön kuin toivoinkin. Ei ollut mitään virallisia kutsuja, kemuista mainittiin niille, joiden kanssa tuli puhe vapusta. Paikalle saapui juuri sen verran ystäviä, että kaikki mahtuivat yhdessä katetun pöydän ympärille. Pöydän alla vartioi omien vappunakkiemme lisäksi yllätysvieras, osuvasti nimetty Vappu-koira. Koirat ovat kotibileiden käteviä apureita – ei haittaa vaikka lattialle putoaa sipsejä, koska sinne ei takuulla jää muruakaan.

Olemme henganneet myös Ollin näyttelyn avajaisissa Helsinki Contemporaryssa, päätyneet yllätysillallisille, tutustuneet uusiin ihmisiin ja löytäneet itsemme odottamattomista keskusteluista. Sellaisesta tulee riehakas olo, että kesä on todella kulman takana – spontaanien käänteiden mahdollisuus kasvaa eksponentiaalisesti heti kun lomakausi alkaa kimaltaa näköpiirissä eikä ole enää pelkkä teoreettinen käsite. Kävelin eilen hapsukorkkareissa kotiin – ne kastuivat tietysti sateessa, mutta sellaista se on – ja mietin, että taas on selvitty mitenkuten kunnialla yhdestä talvesta. Noin ne vaan kuluvat ja taittuvat taas kohti valoa, vaikka joka kerta koittaa jossain vaiheessa synkkä varmuus siitä, että tällä kertaa tämä marraskuu kestää kuuden kuukauden sijaan ikuisesti eikä kesä tule enää koskaan.

Vasemmalla vappuyön taidepaja seuraavana aamuna, oikealla installaatio nimeltä LUNA WAS HERE.

Kuunvaihteeseen on mahtunut vapunvieton ja sosiaalisten rientojen lisäksi ihan pirusti töitä. Oli pari projektia, jotka paisuivat isommiksi kuin olin kuvitellut, ja siksi blogissa on ollut vähän hiljaista. Olen istunut tietsikan äärellä ja naputtanut pieni hiki pinnassa hommia pois alta, onnellisena siitä, että nykyään nämä kiireviikot ovat oikeasti vain viikkoja siellä ja toisia tuolla, eikä pysyvä tila. On sanoinkuvaamattoman tyydyttävää, kun tehtävälistat oikeasti lyhenevät eikä yliruksattujen kohtien tilalle ilmaannu heti kolme uutta.

Onneksi on se uusi energia, jonka turvin olen jaksanut pahemmin väsähtämättä nämä pitkät päivät – ja ihanaa, että nyt alkoi viikonloppu. Ei se suinkaan ole vapaa, mutta aikataulut ovat vapaat ja saan yksiä kuvauksia lukuunottamatta tehdä työni vaikka sängyssä. Tämän duunia paiskien, viinitellen ja taidepäissään vietetyn viikon vastapainoksi tarvitaan nyt ihan pelkkää olemista: pitkiä yöunia, vähän liikkumista ja sitä valuvaa ja venyvää aikaa, jonka saa tuhlata vaikka kahvin keittämisestä haaveiluun ja sen pohtimiseen jaksaisiko mennä suihkuun vai ottaako mieluummin nokoset. Vierashuoneessa on nimittäin muutaman viikon takaisten yövieraiden jäljiltä peti, johon koirillakin on lisenssi – eikä mikään ole parempaa kuin koko perheen yhteiset päiväunet.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Saarivappu 2017

Taivaalta tuli rytinällä rakeita, kun olimme vappuaattona lähdössä kohti Suomenlinnaa. Piipahdin parvekkeella tutustumassa vallitseviin sääolosuhteisiin ja olin jo hetken perua koko vapun, kunnes muistin, että on harvinaislaatuinen vapaapäivä, josta on otettava kaikki irti. Ei ollut aikaa epätoivolle, joten napsautin päälle pohjoissuomalaisen survival moden ja kiskoin ylle kaikki lämpimät, sateenkestävät asiat, jotka osuivat eteen. Paksupohjaiset nahkasaappaat ja villasukat, villapaita ja pipo, paksu nahkarotsi isolla lammaskarvahupulla, hupun ympärille vielä villahuivi. Perillä selvisi, että muut olivat selvinneet perille vähän vähemmälläkin – puutalo oli täynnä ihmisiä kimaltavissa kaftaaneissa ja silkkimekoissa, hiukset kiharrettuina ja korot jalassa. Ja sitten oli *KÖH KÖH* kaksi mustaan villaan verhoutunutta myrsky-yön ratsastajaa, mutta no, eipä tullut kylmä mennessä eikä tullessa.

Masentuneet mäyräkoirat märällä Kauppatorilla.

Mustanpuhuva matkaseurueeni lähdössä meriseikkailulle.

On se vappu koirillakin. Mäykkyjen matkaevääksi ostetut höyrynakit maagisesti paransivat masennuksen.

Lumipyryn, räntämyrskyn ja raekuuron jälkeen saimme sentään ujon auringonlaskun! Kelpasi.

Hilpeä vappukeko. Kyllä, kaikilla oli kimaltavat hatut.

Pitkätukkainen vappuheilani (joka muuten kirjoitti hänkin sanasen viikonlopusta).

Saarivappu on tehnyt meikäläisestä, siis PAATUNEESTA VAPUNVIHAAJASTA vaaleanpunaisista ilmapalloista intoilevan vappuihmisen eikä ihme, sillä konsepti on yksinkertaisuudessaan nerokas. On puutalo, siellä kolme kaunista kotia ja niiden yhteinen sisäpiha, jossa vietimme suurimman osan viime vapusta. Tällä kertaa ei sattuneista syistä tehnyt mieli notkua pihalla, mutta resepti toimii onneksi sisätiloissakin: safkaa ja skumppaa, YouTube-disko ja ystäviä. Tänä vuonna jopa ehdimme lauttaan emmekä jääneet siskonpetiin nukkumaan koiralauman keskelle, vaikka eipä sekään olisi huono vaihtoehto ollut.

Kiitos Dorit ja rakkaat Anu, Mari ja Santtu Mellakalta! Unohtamatta tietenkään Anun skeittaavaa ja moottoripyöräilevää puoliskoa, jonka kanssa Jarnolla ei taida loppua puheenaiheet kesken.

Kun mentiin baareihin

Huh! Vauhdikas viikko takana. Tammikuu taisi kulua totutellessa ajatukseen uudesta vuodesta, kukaan ei oikein tehnyt mitään tai käynyt missään. Kuunvaihteessa onkin sitten otettu hiljaiseloa takaisin korkojen kera. Nyt mennään baareihin on ilmaisu, joka syntyi yhteisellä matkalla ystävän kanssa. Se saattoi tarkoittaa oikeastaan mitä tahansa hotellin aulabaarissa kumotusta kaljasta siihen, että kierretään kylän kaikki maininnan arvoiset menomestat ja hortoillaan kotiin sitten kun aurinko nousee. Ilmaisu on tietysti matkan jälkeen tartutettu kaikkiin muihinkin ja sitä onkin viljelty viime päivinä aika ahkerasti, sillä erinnäisiä tilaisuuksia ja juhlia on piisannut lähes joka illalle – olkoonkin, että moni niistä onkin liittynyt tavalla tai toisella töihin.

2017-02-03-stellaharasek-friday-12017-02-03-stellaharasek-friday-2

Keskiviikkona kävin & Other Storiesin avajaisissa. Aleksanterinkadulle auennut kauppa oli suuri ja valoisa, ja luulen, että avajaisiin oli saapunut jokainen ihminen, jonka olen Helsingissä asumieni vuosien aikana tavannut. Samppanja oli varastaa huomion olennaiselta eli kimaltavilta kengiltä, ei ihan onnistunut. Ilta päättyi karaokeen, en seuralaisteni onneksi päätynyt tällä kertaa mikin varteen vaan nojailin laulutaitoisten ystävien tahtiin. Wicked Game ja Sweet Dreams tulivat peräkkäin! Sen jälkeen ei olisi voinut tapahtua enää mitään hienompaa, oli siis oikea aika lähteä kotiin. Sweet dreams are made of this – who am I to disagree?

2017-02-03-stellaharasek-friday-3

Torstaina kävimme juhlissa, joissa emme tunteneet oikein ketään. Siinä on oma viehätyksensä: matkasta tiskille ja takaisin voi selvitä alle vartin, kun joka toinen vastaantulija ei olekaan tuttu eikä ole edes puolituttuja, joiden kanssa vaihtaa velvollisuudesta kuulumisia (molempien muistellessa kuumeisesti kukas tämä tyyppi olikaan). Tykkään lehahtaa seurueesta seurueeseen sosiaalisena pikkuperhosena, mutta joskus on vielä parempaa, kun saa hyvällä omatunnolla nuohota nurkissa niiden kanssa joiden seurassa saapui, vakoilla menoa vähän kuin ulkopuolelta ja lähteä salaiselle jatkoviinille sitten kun siltä tuntuu, kenellekään sen kummemmin selittämättä.

2017-02-03-stellaharasek-friday-42017-02-03-stellaharasek-friday-5

Eilisissä juhlissa oli sopivassa suhteessa vanhoja tuttuja ja uusia ystäviä – ja paljettiharakan mielestä ihan paras dresscode: bling bling. Mikä ihana tekosyy pukeutua säihkeeseen, vaikkakaan en muista, että siihen olisi koskaan tekosyitä tarvittu. Puin päälle lempimekon ja hapsukorot, sudin silmiin hillityllä volyymilla sumua. LAITA LISÄÄ, huusi Mikko, joten lisäsin ja lisäsin, kunnes lopputulos hohti mustana kuin märkä asfaltti ikkunan alla. Oli ihana ilta, ihmiset hyvällä tuulella, kaikilla yllä kimallusta, lopulta sitä satoi Valkoisen salin katostakin. Ilmassa uusia alkuja, päästämistä irti päättyneistä tarinoista. DJ soitti vanhaa rock’n’rollia ja vein lempi-ihmiseni tanssilattialle, sitten oli hänen vuoronsa viedä. Antauduin pyöritykseen, sitähän varten hapsukorkkareissa on hapsuja.

2017-02-03-stellaharasek-friday-62017-02-03-stellaharasek-friday-8

Sanotaanko, että nyt totisesti tuntee luissaan, että baareissa on oltu melko monta iltaa. Huteraan oloon ei tarvita nykyisin edes viiniövereitä, valvominen ja tanssiminen riittää. Viikon ohjelman voi päätellä muistakin merkeistä: jostain syystä eteisen matto on täynnä pieniä paljetteja ja vaatehuoneen lattialla on kaikki ne vaatteet, jotka eivät viime päivinä ole läpäisseet kärsimättömiä koesovituksia. Arkiset villapaidat lepäävät hyllyillä siisteissä pinoissa, mutta lempimekot ovat hujanhajan jossain sängyn ja kylpyhuoneen välillä. Jospa ne saisivat ensi viikolla vähän lomaa – ja minäkin voisin palata vähäksi aikaa arkeen vetämään henkeä (ja juomaan viherpirtelöitä, jotka toivottavasti kompensoivat tanssimisen lomassa kumotut vodkacocktailit).

2017-02-03-stellaharasek-friday-7

SÄIHKEKENGÄT* & PALJETTIHAME & OTHER STORIES
ACNEN PUUTERINEN NEULE & MUSTA PAITA GAUDETE
PIKKULAUKKU FILIPPA K
*SAATU

Tänään onkin venytty ja vetelehditty ihan vaan kotona. Keitetty ämpärillinen kahvia, tilattu ruokaa kotiinkuljetuksella. Se on niin petollisen helppoa, että voisin jäädä koukkuun (sovitaan niin, että saan pitää kiinni tästä käsityksestä, etten olisi jo toivottoman koukussa). On käyty kävelemässä koirien kanssa kuraisilla kaduilla ja kannettu ruskeaa vettä valuvat eläimet kotiovelta suoraan suihkuun – luulen, että kaikki tässä taloudessa ovat saaneet tarpeekseen tästä niinsanotusta talvesta. Äsken kipitimme viisi minuuttia ennen sulkemisaikaa kauppaan hakemaan pienet kokikset, koska se nyt vaan on niin, että sokeri on parhaimmillaan pakattuna limuna pieneen kylmään tölkkiin. Kura oli vaihtunut sakeaan lumisateeseen, katulamput valaisivat suuret pehmeät hiutaleet, jotka pyryttivät alas pimeästä. Mäyräkoirilla oli suihkutrauma tuoreessa muistissa, vastasataneeseen lumipeitteeseen jäi mutkittelevat tassunjäljet kun ne kiersivät illan aikana jäätyneet lammikot ihan varmuuden vuoksi.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA