Koulumenestys ei määrittele ketään

Kuulun niihin, joille koulunkäynti oli luontaisesti helppoa. En ollut kovin tunnollinen enkä jaksanut päntätä, mutta pärjäsin silti, koska aivoni ovat sellaiset, että tieto tarttui päähäni oppitunneilla. Kirjoitin muutamat laudaturit valmistautumatta kirjoituksiin juuri ollenkaan. Meidän opettajaperheessä sitä ei erityisesti ihmetelty, kohtalainen tai kiitettävä koulumenestys oli itsestäänselvyys. Olin pienestä saakka lukenut kirjoja, päässyt taidekursseille ja museoon ja teatteriin, kasvanut maailmaan jossa koulutusta arvostettiin, ympyröitynä ihmisillä joille oli selvää että jonain päivänä hakisin ja pääsisin yliopistoon. Sellaisilla eväillä ja sopivilla syntymälahjana saaduilla ominaisuuksilla oli helppo pärjätä, vaikka kieli vaihtui välissä.

Kaikilla ei ole samat vahvuudet eikä samat lähtökohdat koulunkäyntiin. Jarno puhuu aiheesta tänään julkaistussa Hesarin jutussa enkä voisi olla ylpeämpi. Miten paljosta hän on mennyt läpi ja miten hienon esimerkin hän antaa siitä, että arvosanat eivät määrittele ihmistä tai mahdollisuuksia löytää omaa polkua.

Mediassa juhlitaan joka vuosi yhdentoista laudaturin ylioppilaita, ja ilman muuta he ansaitsevat ruusunsa ja kiitoksensa. Sellaisia saavutuksia ei saa ilman kovaa työtä. Huippusuorituksia juhliessa unohtuu kuitenkin helposti kaikki ne, jotka ovat tehneet vähintään yhtä paljon töitä päästäkseen rimaa hipoen läpi. Ne, jotka saivat lakin, vaikka kotoa ei kyetty tukemaan koulunkäyntiä. Ne, jotka valmistuivat luki- tai keskittymishäiriöstään huolimatta. Ne, joiden kotiolot olivat niin stressaavat, että voimavarat just ja just riittivät kouluun. Ja ne, joiden vahvuudet ovat yksinkertaisesti muualla kuin kouluaineissa, sillä koulussa mitataan tietynlaisia ominaisuuksia ja ihmisissä on niin valtavan paljon muutakin. Myös nämä ovat onnistumisia, menestystarinoita.

Onnea kevään ylioppilaille!

PHOTO BY STELLA HARASEK

Melkein kymmenen

Kun näimme ne ensimmäistä kertaa, ne mahtuivat kämmenelle. Ne haukottelivat äänekkäästi kuin olisi ollut hyvin työlästä pysyä hereillä. Kun hain kahdeksanviikkoisen Junon kotiin ja muu pentue nukahti vierailusta uupuneena koppaansa, Luna jäi pentuaitauksen taakse täysin rauhallisena katsomaan lähtöämme. Se tiesi, että Mikko tulee seuraavana päivänä hakemaan sen perässä.

Juno on meidän ja Luna Mikon, mutta he eivät ole koko elämänsä aikana olleet erossa toisistaan varmaan edes kokonaista viikkoa. Tulevana lauantaina he täyttävät kymmenen.

He ovat yhä leikkisiä, vaikka silmissä on jo sameutta ja kirsut ovat harmaantuneet. Luna on yhä kaikkien keppien kauhu ja haluaisi uida kesäisin joessa joka päivä, mutta väsyy nopeammin, tarvitsee enemmän lepoa. Juno ei viitsi enää ihan joka risahduksesta kipittää keittiöön, mutta supervoima on tallessa: kananmunan kuorimisen kuuleminen neljän seinän, kahden peiton ja sakean unen läpi.

Ajatus elämästä ilman heitä tuntuu mahdottomalta, käsittämättömältä. Ajattelen sitä mahdollisimman vähän, paitsi joskus öisin, kun en yhtäkkiä pysty ajattelemaan mitään muuta ja tuntuu, että happi loppuu huoneesta.

Koirat eivät ymmärrä kotona työskentelemisen konseptia. Joskus ne ovat kesken työpäivän niin touhukkaita tai hellyydenkipeitä, että on jätettävä kaikki ja nostettava heidät kainaloon. Keskusteltava seuraavan kävelyn tai snackin ajankohdasta, nuuhkittava korvia kiitollisena tästäkin keskeytyksestä.

Näin kauan olemme saaneet pitää heidät.
Haluan vielä monta vuotta lisää.

Paremmat eväät elämään

Kaupallinen yhteistyö World Vision ja Asennemedia

Lähestyvän äitienpäivän kunniaksi palaan Keniaan ja matkaan, jonka teimme osana yhteistyötä Suomen World Visionin kanssa. Pääsimme tutustumaan järjestön kenttätyöhön Ngoswetin vuoristoalueella ja tapasimme siellä kummilapsemme ja hänen perheensä. Vierailimme myös neuvolatoimintaan ja synnytyksiin erikoistuneella terveysklinikalla, jonka toimintaa World Vision tukee kummien lahjoitusten turvin.

Matka klinikalle on samanlainen kuin kaikki siirtymiset Ngoswetissa: kuuma, pitkä ja töyssyinen. Me sentään saamme taittaa matkan jeeppikyydillä. Ohitamme matkalla monta äitiä, jotka ovat matkalla klinikalle, kävellen auringon paahteessa kivikkoisella soratiellä. Yhden heistä otamme kyytiinkin vauvansa kanssa, sillä jeepissä on paikka vapaana. World Visionin valkoiset jeepit ovat tuttu näky alueella ja työntekijät, jotka ovat itsekin paikallisia, tietysti tuntevat monet.

Klinikan edessä seisoo naisia vauvojensa kanssa, sisällä odotusaulassa heitä on lisää. Tupa on täysi, mutta tunnelma on rauhallinen, jopa seesteinen, mitä nyt käytävällä tepastelee kukko. Me kuljemme hellemekoissa, mutta lapsilla on paksusti päällä. Ihmettelen hetken villapaitoja, kunnes muistan, että Keniassa on talvi. Lämpötilat ovat suhteellinen käsite.

Klinikan merkitys erityisesti tyttöjen ja naisten oikeuksien ja hyvinvoinnin kannalta on suuri. Äideille kerrotaan klinikalla silpomisen haitoista ja heitä tuetaan, jotta he eivät yhteisön paineesta huolimatta silpoisi omia tyttäriään. Klinikalla tarjotaan myös neuvolapalveluita ja hoidetaan synnytyksiä. Molempien tarve on ollut huutava: WHO:n tutkimusten perusteella pelkästään raskauteen tai synnytykseen liittyvistä syistä kuolee joka ikinen päivä yli 800 naista ja 94% näistä tapahtuu alhaisen tulotason maissa, kuten Keniassa. Vuonna 2019 kuoli 2,4 miljoonaa vastasyntynyttä alle 28 päivän ikäisenä. Kaikki inhimilliset tragediat eivät ole vältettävissä, mutta suurin osa on, sillä yleisimmät kuolinsyyt ovat sellaisia, jotka olisi voitu hoitaa tai ennaltaehkäistä oikealla tiedolla ja ajoissa saadulla hoidolla.

Klinikan johtajat esittelevät meille tilat silminnähden ylpeinä. Yksi tärkeimmistä huoneista on se, josta löytyy suuri kylmäarkku. Siinä säilytetään rokotteita lapsille. Saamme kurkata arkkuun, jossa sadat ampullit lepäävät rivissä odottamassa vuoroaan. Seinille on teipattu tilastoja, tiedotteita ja muistutuksia. Pöydän kulmalla on pino äideille jaettavia flaijereita, joissa muistutetaan hygienian ja ravinnon merkityksestä vauvanhoidossa. Vähän vihloo, kun tajuaa miten itsestäänselvänä me pidämme asioita, jotka täälläpäin eivät todellakaan ole kaikille edes mahdollisia. Onneksi vuoristolle asennettujen vesitankkien ansiosta puhdas vesi on nykyään yhä useamman ulottuvilla.

Synnytyssalissa, joka on enemmänkin huone, on vierekkäin kaksi paksulla muovilla päällystettyä sairaalasänkyä ja sängyn vieressä ämpärit, kumisaappaat ja muoviset essut. Jälkimmäiset ovat hoitohenkilökuntaa varten. Ultraäänilaitteita ei ole, mutta varustukseen kuuluu dobleri, jolla seurataan vauvan sydänääniä. Sivupöydällä lojuu tarvikkeita, kuten muovinen imukuppi.

Synnytysalin vieressä on vuodeosasto, jossa on vieri vieressä sänkyjä ja niiden väliin vedettävien verhoja, muutama muovituoli ja nurkassa itsekseen pauhaava televisio. Sinne naiset pääsevät lepäämään vauvansa kanssa synnytyksen jälkeen, ja vasta siellä he saavat kipulääkettä. Synnytyksen aikaista kivunlievitystä ei käytetä. Lääkäri nauraa kauhistuneille ilmeillemme. Sekin on etuoikeus, että Suomessa saa jokainen valita haluaako kivunlievitystä vai synnyttääkö ilman – ja vaikka päätyisi jälkimmäiseen, saa milloin tahansa muuttaa mieltään.

World Visionin terveystyöhön kuuluu terveysklinikoiden kunnostaminen ja niiden varustetason parantaminen tiiviissä yhteistyössä paikallisten terveysviranomaisten kanssa. Klinikan viereen onkin alettu rakentaa uusia tiloja, sillä kapasiteetti ei riitä palvelemaan nopeasti kasvanutta asiakaskuntaa. Uusi leikkaussali on vierailumme hetkellä melkein valmis. Kierrämme tyhjissä huoneissa, pinnat hohtavat vielä uutuuttaan. Yhden käytävän päässä nukkuu pieni lepakko pää alaspäin.

Klinikan taakse niitylle on rakennettu klinikan työntekijöiden asuntola. Heti talojen takaa avautuu maisema laakson ylle.

Klinikka saattaa näyttää länsimaisen ihmisen silmiin yksinkertaiselta, jopa karulta, mutta paikallisille se on valtava muutos parempaan. Aiemmin apua ei välttämättä ollut saatavilla ollenkaan, jos raskaudessa tai synnytyksessä ilmeni komplikaatioita. Ngoswetin haastava sijainti vuoristoisella seudulla, kehnojen kulkuyhteyksien päässä tarkoittaa, että ambulanssimatka hoitoon vie tunteja – kiireellisessä tilanteessa aivan liikaa. Niinpä on ensiarvoisen tärkeää saada paikalliset synnyttämään klinikoille, joissa on hoitohenkilökuntaa, lääkkeitä ja tarvikkeita, mahdollisuus seurata synnytyksen kulkua ja tarvittaessa tilata hyvissä ajoin kuljetus lähimpään suurempaan sairaalaan, joka sijaitsee Eldoretissa. Näin tehdään usein esimerkiksi riskisynnytysten kohdalla, kuten silpomisen läpikäyneiden naisten sektiot.

World Visionin paikalliset kenttätyöntekijät rohkaisevat odottavia äitejä raskaudenajan seurantaan ja synnyttämään kodin sijaan klinikalla. Siihen kannustetaan erityisesti äitiyspakkausten avulla. Keksintö on hyväksi havaittu keino antaa pienelle ihmiselle turvallisemmat ja tasa-arvoisemmat lähtökohdat elämään.

Äitiyspakkaushan on 1930-luvulla syntynyt suomalainen konsepti, joka kehitettiin laskemaan Suomen korkeita äiti- ja lapsikuolleisuuslukuja – ne olivat niihin aikoihin samoissa lukemissa kuin monissa Afrikan maissa nyt. Hesarissa kirjoitettiin pari vuotta sitten siitä kuinka synnytys on muuttunut Suomessa vain parissa sukupolvessa turvalliseksi. Edellytys äitiyspakkauksen saamiselle oli, että odottavat äidit käyvät seurantakäynneillä neuvolassa. Näin äidit vauvoineen saatiin terveydenhuollon ja rokotusten piiriin, raskausajan komplikaatioihin saatiin apua ajoissa ja naiset alkoivat tulla sairaaloihin synnyttämään. Samalla terveydenhuolto kehittyi ja kuten tiedämme, nykyään Suomen lapsikuolleisuusluvut ovat maailman pienempiä. Muutos on lopulta tapahtunut varsin lyhyessä ajassa. Minunkin isoäitini syntyi kaksosveljensä kanssa vuonna 1914 Lapin talomme vierashuoneeseen, joka oli silloin köökin kammari, eikä siinä ollut mitään epätavallista – niihin aikoihin kotona synnyttivät kaikki, joilla oli koti. Onneksi kaikki meni hyvin, sillä jos jokin olisi mennyt pieleen, juuri mitään ei olisi ollut tehtävissä.

Sama käytäntö on otettu käyttöön myös Ngoswetissa: äitiyspakkauksen saa jokainen nainen, joka käy raskauden aikana neljä kertaa seurannassa ja synnyttää lapsensa klinikalla. Neuvolakäyntejä jatketaan myös vauvan synnyttyä.

Kenialaisille äideille ja vauvoille tarkoitettu äitiyspakkaus sisältää osin samoja, osin hyvin erilaisia tavaroita kuin suomalainen äitiyspakkaus. Siihen kuuluu mm. hytttysverkolla varustettu koppa, jossa vauvan on turvallista köllötellä ilman pelkoa käärmeistä ja hyönteisistä pellon reunassa äidin tehdessä töitä. Kenialaisten naisten toiveesta pakkauksesta löytyy myös aurinkokäyttöinen taskulamppu, sillä vauvan hoitaminen öisin valottomassa kodissa on hankalaa. Kantoliina on myös tärkeä osa pakkausta, sillä vauva on saatava rinnalle niin että kädet jäävät vapaiksi: kenialaiset äidit kun tekevät kaikki kotityöt ja saattavat kantaa vettä kymmeniäkin kilometrejä. Äitiyspakkaus on muovilaatikko, mikä on sekin tarkoin mietittyä yhdessä paikallisten kanssa: kosteilla maalattioilla tavarat säilyvät muovilaatikossa puhtaina ja kuivina, ja lisäksi muovilaatikkoa voi käyttää vauvan ammeena. Lue Valentinen kokemuksista äitiyspakkauksesta.

Kaikkinensa klinikan avaaminen ja varustaminen on saanut aikaan merkittäviä muutoksia. Kotisynnytysten määrä alueella on pudonnut lähes nolliin. Äitiyspakkausten myötä klinikalla käytiin vuonna 2019 noin puolet enemmän kuin edellisenä vuonna. Suomalaisten lahjoittamia äitiyspakkauksia oli jaettu yli 70, koko Keniassa yhteensä yli 2000.

Klinikalla syntyvät lapset saavat lääkärintarkastuksen, rokotukset ja syntymätodistuksen, joka tarkoittaa, että he ovat virallisesti olemassa – se auttaa lasta suuresti myöhemmin elämässä. Äitejä ohjeistetaan ravitsemuksen ja hygienian merkityksestä lapsen terveydelle ja kannustetaan hakeutumaan klinikalle, jos lapsi sairastuu. Alle 5-vuotiaiden lasten yleisimmät kuolinsyyt ovat nimittäin kaikki estettävissä, hoidettavissa olevia: komplikaatiot synnytyksissä, keuhkokuume, ripuli ja malaria. Aliravitut lapset ohjataan hoitoon ja heidän toipumistaan tuetaan – vuonna 2019 World Visionin kouluttamat terveystyöntekijät hoitivat yli 136 000 aliravittua lasta, joista 90% toipui täysin, sekä 48 500 raskaana olevaa ja imettävää äitiä.

Lapsi- ja äitikuolleisuus on vähentynyt lyhyessä ajassa ja syntyvät lapset saavat aiempaa paremmat mahdollisuudet elämään. Korona on kuitenkin vaikuttanut hyvin konkreettisilla tavoilla myös kenialaisten elämään: tyttöjen oltua kotona koulujen sulkeuduttua sukuelimiä on silvottu tavallistakin enemmän, minkä seurauksena lapsiavioliittojen ja teiniraskauksien määrä tulee todennäköisesti lisääntymään. Koronan takia myös äärimmäinen köyhyys on ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen kasvussa.

TULE MEIDÄN KANSSA KUMMIKSI!

Kummiksi ryhtymisellä tulee auttaneeksi kummilapsen lisäksi koko yhteisöä. Erityisesti tyttöjen ja naisten terveydenhuollon parantaminen on yksi World Visionin kummitoiminnan tärkeimmistä teemoista puhtaan veden, koulutuksen ja työllistämisen ohessa.

Kummiksi pääsee 30 eurolla kuussa, joka on pieni summa monelle meistä, mutta valtava määrä rahaa Keniassa. Jos pystyt irrottamaan tuon summan kuukausittain hyväntekeväisyyteen, nyt on superhyvä hetki tarttua toimeen ja liittyä minun ja Jarnon seuraksi kummien joukkoon yksin, kumppanin kanssa tai vaikka ystäväporukalla. Apua tarvitaan akuutisti.

Jos et vielä tiedä mitä antaisit äitienpäivälahjaksi omalle äidillesi, isoäidillesi tai omien lastesi äidille, suosittelen World Visionin äitiyspakkausta. Vastaanottajalle kyseessä on aineeton lahja, joka samalla tuo paljon iloa kenialaiselle äidille ja vauvalle uuden elämän ensiaskeleilla. Äitiyspakkauksen hinta on 35€ ja sen ostaessaan saa sähköpostilla lähetettävän tai tulostettavan kortin, jossa kerrotaan mistä on kyse.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA