Pimeys se vaan syvenee, mutta joulu on onneksi jo kulman takana. Aloitan aina kaikki joulu-aiheiset jutut kertomalla kuinka minähän en ole sitten mikään jouluilija, mutta ehkä minusta on sittenkin salavaivihkaa kuoriutunut minipieni jouluharrastaja. Olen nimittäin löytänyt itseni viime päivinä useammankin jouluisen ilon ääreltä: pieniä ja yksinkertaisia asioita, jotka tuovat valoa ja hyvää mieltä joululomaa edeltäviin viikkoihin.
Joulukukista iloa pimeisiin päiviin.
Hain lempikukkakaupastani Inbloomista joulukukkasen, pitkän tummanpunaisen amarylliksen, joka aukoo terälehtiään verkkaiseen tahtiin. Siirtelen häntä fiiliksen mukaan pöydiltä ikkunalaudoille. Häntä ei tunnu siirtely hetkauttavan. Nappasin mukaan myös kimpun punaisia tulppaaneja, jotka aukesivat aivan mielettömän hienoksi kukkaräjähdykseksi! Täytyy vilauttaa kuva niistäkin. En muista milloin olisin viimeksi hankkinut punaisia tulppaaneja, mutta nehän ovat superkauniit.
Aamukahvi kynttilänvalossa.
Ei se auta kuin kääntää voitoksi ne asiat, joita ei voi muuttaa. Kun on kerran pimeää ympäri vuorokauden, otetaan siitä kaikki irti: olen sytyttänyt kynttilät ja tuikut heti aamulla ja juonut kahvin kynttilöiden valaisemassa aamuhämärässä. Tekisi mieli hakea joulupyhiksi muutama vaaleanvihreä kynttilä Bulevardilla sijaitsevasta Nougatista, näin niitä siellä tovi sitten ja ihastuin haalistuneen salvian sävyyn.
Astetta jouluisempi leipä.
Saaristolaisleipä on ympärivuotinen herkkumme, mutta joulukuussa sitä voi mielestäni syödä ihan joka päivä. Artesaanileipomo Gateaun saaristolaisleipä on tumma, maltaisen makea ja turhankin koukuttava. Sörnäisissä käsinleivottu leipä säilyy hyvänä pitkään, mutta sitä emme ole juuri päässeet testaamaan, sillä pistelemme leivän poskeen helposti parissa päivässä.
Rakastan saaristolaisleipää ihan sellaisenaan hyvän voin kanssa, mutta mikään ei voita kunnon joululeipää, johon on lastattu sitruunalla ja mädillä höystettyä kylmäsavulohta tai skagen röraa eli katkarapuja majoneesi-ranskankermaseoksessa. Jarno onnistui nappaamaan tänään lähikaupan kalatiskiltä viimeiset muikunmädit, tiedän millä herkuttelemme seuraavat päivät.
Gateaun saaristolaisleipä on muuten maidoton ja skagen rörä on helppo tehdä ranskankerman sijaan kauraversioon, jos haluaa nauttia herkusta ilman maitotuotteita. Tsekkaa myös Gateaun leipäkalenterista kylmäsavuporkkanan, sienisalaatin ja muutaman muun herkun ohje – kaikki oivallisia vaihtoehtoja saaristoleivän kaveriksi ja kivoja ideoita joulupöytään. Taidamme testata ainakin sienisalaattia.
Jouluinen soittolista takaa tunnelman.
Kokosin omaksi ja teidän iloksi Spotify-soittolistaan melkein viiden tunnin verran jouluista tai jouluun sopivaa kappaletta. Tunnelmallinen lista on melko indievetoinen, paljon Sufjan Stevensia ja Hellsongsia, ruotsalaista yhtyettä joka vetää akustisia versioita vanhoista hevikappaleista. Rakastan yhä neljän talven takaista suosikkibiisiäni, se soi paljon silloin kun vietimme Jarnon kanssa ensimmäistä yhteistä jouluamme ja unohduimme ystäviemme huvitukseksi (ja ajoittaiseksi ärtymykseksi) jonnekin tuijottelemaan toisiamme silmiin silloin kun olisi pitänyt tehdä sinappikastiketta tai koristella kuusi.
Mitähän muuta vielä keksisi? Joulukuusta emme aio tänä vuonna hankkia, mutta ehkä minun ja ex-kämppikseni Mikon lanseerama jouluoksa voisi tehdä paluun! Kenties ensi jouluna vuokraamme kuusen, aivan mahtava keksintö.
Kun olin pieni, rakastin joulua aivan kuten suurin osa lapsista. Hain isän kanssa joulumännyn, kuusia ei Australiassa kasvanut. Sen koristelu oli koko perheen yhteinen tehtävä. Melbournen suomalaisen yhteisön joulunvietossa minä ja veljeni pääsimme maistamaan ensi kertaa riisipuuroa ja sekahedelmäkiisseliä. Juoksimme ympäri pihaa muiden lasten kanssa, kun äiti puhui aikuisten kanssa kieltä, jota emme ymmärtäneet. Lahjat avattiin aussilaiseen tapaan jouluaamuna. Pukki muistutti hämmentävän paljon isäni parasta ystävää.
Minä ja veljeni käymässä Suomessa ensi kertaa. Suomalainen pukki jännittää.
Kaikille tytöille joulu ei tarkoita kihelmöivää odotusta ja kivoja juttuja perheen kanssa. Itseasiassa miljoonille se on vuoden pahinta riskiaikaa. Joulukuu on esimerkiksi Keniassa yksi suurimmista silpomissesongeista, koska lomalla tytöillä on aikaa toipua leikkauksen aiheuttamista vammoista. Silpominen tehdään salaa, koska se on Kenian laissa kielletty. Tekijänä on usein sairaanhoitaja, joka tekee työn pimeänä lisätienestin vuoksi: yhden tytön silpomisesta voi ansaita keskimääräisen kuukausipalkan.
Silpomaton-kampanjan joulukeräys kerää varoja silpomisen vastaiseen työhön, kuten äitien kouluttamiseen silpomisen haitoista ja turvaleirien järjestämiseen silpomisvaarassa oleville tytöille. Koulujen loma-aikoihin ajoittuivat turvaleirit opettavat tyttöjä silpomisen vaaroista, omista oikeuksistaan ja siitä kenen puoleen he voivat kääntyä, jos epäilevät olevansa vaarassa joutua silvotuksi.
Minä Lucia-neitona. Tärkeä tehtävä, tärkeä olo.
Joulukeräyksen takana on Solidaarisuus-järjestö, joka edistää tyttöjen ja naisten oikeuksia Keniassa, Somalimaassa ja Nicaraguassa. Lähes 50 vuotta toiminut Solidaarisuus on erikoistunut tyttöjen silpomisen vastaiseen työhön, jonka rahoituksessa kuukausi- ja kertalahjoittajilla on tärkeä rooli. Tämän kirjoituksen tavoitteena onkin kannustaa mahdollisimman moni teistä osallistumaan keräykseen, jotta mahdollisimman moni tyttö saisi turvallisen joulun. Solidaarisuus kouluttaa myös paikallisia silpomisen vastaiseen työhön kiertämään kyliä, virastoja, sairaaloita ja kouluja kertomassa silpomisen terveysvaaroista, järjestämässä keskustelutilaisuuksia ja tietoiskuja.
Olen kirjoittanut aiemminkin naisiin kohdistuvasta väkivallasta: omakohtaisia kokemuksia lähisuhdeväkivallasta ja ajatuksia tyttöjen silpomisesta. Ne ovat kaikki osa rakenteellista naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, joka on syöpynyt vähän eri muodoissa eri kulttuureihin usein niin tiukasti, että sitä ei osata kyseenalaistaa. Juuri siksi on tärkeää pitää aihetta esillä, puhua siitä uudestaan ja uudestaan, jotta syvälle juurtuneet asenteet ja tavat vihdoin muuttuisivat.
Sukuelinten silpominen eli ympärileikkaus on järjestelmällistä väkivaltaa tyttöjä ja naisia kohtaan, ja koskee aivan valtavaa määrää: UNICEFin arvioiden mukaan maailmassa on yli 200 miljoonaa silvottua tyttöä ja naista yli 30 maassa. Joka ainoa vuosi noin 3 miljoonaa tyttöä silvotaan, suuri osa alle 10-vuotiaana, nuorimmat vastasyntyneinä. Silpomista tapahtuu eniten Länsi-Afrikasta Itä-Afrikkaan ulottuvalla alueella sekä joissakin osissa Lähi-itää ja Aasiaa.
Harvan lapsuus on pelkkää auringonpaistetta, mutta minun ja ystävieni ei tarvinnut pelätä silvotuksi tulemista.
Silpominen on äärimmäisen julma, vähintään 2000-vuotinen perinne, jolla ei ole mitään lääketieteellistä tai uskonnollista perustetta, vaikka sillä sitä usein perustellaan. Silpominen nähdään siirtymäriittinä tytöstä naiseksi ja siihen liittyy vahvoja uskomuksia puhtaudesta ja naimakelpoisuudesta: silvottu tyttö on valmis avioliittoon ja äitiyteen, vaikka hän on vielä itsekin vasta lapsi.
Tuntuu absurdilta ajatella, että olisin itse vaikka 10-vuotiaana ollut menossa neljännen luokan sijaan naimisiin itseäni huomattavasti vanhemman miehen kanssa. Esimerkiksi Kenian Kisiissä silvottu tyttö pyritään naittamaan seuraavan 3 vuoden aikana ja yläasteikäisellä naimisissa olevalla tytöllä voi olla jo useampi lapsi. Lapsista huolehtiva tyttö putoaa helposti koulusta pois, mikä tekee hänestä taloudellisesti riippuvaisen aviomiehestään. Ilman koulutusta, lukutaitoa ja kykyä saada tietoa omista oikeuksista ongelma kertautuu helposti myös seuraavalle sukupolvelle.
Silpomisella halutaan myös kontrolloida tytön seksuaalisuutta, hillitä halukkuutta ja varmistaa neitsyys ennen avioliittoa. Se on kaikenlaiseen kontrollointiin tehokas keino, sillä silpomisella on valtavat psyykkiset ja fyysiset seuraukset. Silpominen tekee yhdynnöistä tuskallisia ja synnytyksistä hengenvaarallisia niin äidille kuin vauvalle.
Seuraava kappale tuntuu hirveältä kirjoittaa ja varmasti yhtä hirveältä lukea. Silpomisen äärimmäsessä muodossa tytöltä poistetaan partaterällä tai muulla terävällä välineellä kaikki ulkoiset sukuelimet ja alue ommellaan umpeen. Virtsaa ja kuukautisverta varten jätetään pieni ulostuloaukko. Yhdyntöjä ja synnytyksiä varten alue avataan ja ommellaan kiinni uudestaan. Lievemmissä muodoissa klitoriksen näkyvä osa tai pala klitoriksen huppua poistetaan. Kivunlievitystä ei ole yleensä tarjolla mihinkään näistä.
Välittömiä riskejä silpomisen jälkeen ovat kipushokki, verenmyrkytys, tulehdukset, verenvuoto ja kuolema. Muita mahdollisia ongelmia ovat hiv-tartunnan saaminen likaisista välineistä, sisäsynnytintulehdukset, krooniset virtsatieinfektiot, hengenvaaralliset synnytykset, fistulat, arven liikakasvun ongelmat, virtsaamisongelmat, virtsan pakkautuminen ja virtsakivet, kuukautisveren pakkautuminen ja kovat kivut.
Psyykkiset traumat ja lapsen perusturvallisuuden järkkyminen lienevät väistämättömiä seurauksia suurimmalle osalle silpomisen läpikäyvistä tytöistä. En pysty edes kuvittelemaan millaisena olisin itse kokenut sen. Että oma perheeni olisi vienyt minut jonnekin kohtaamaan jotain sellaista, ja jättänyt minut verta valuvana ja itkevänä makaamaan 15 päiväksi, kuten kävi 8-vuotiaana silvotulle Amaalille.
Lapsuuden leikkejä kotona Melbournessa.
Länsimaisen korvaan tämä kuulostaa absurdilta, mutta tyttöjään silpovat yhteisöt eivät koe harjoittavansa väkivaltaa, vaikka sillä on vakavia seurauksia ja voi johtaa pahimmillaan kuolemaan. Heille se on perinne, joka varmistaa tytölle hyvän tulevaisuuden. Silpomisen jopa uskotaan vahvistavan tyttöä, olevan hyväksi terveydelle. Vaikka silpomista seuraisi valtavien kipujen lisäksi komplikaatioita ja tulehduksia tai jopa kuolema, niitä ei osata yhdistää silpomiseen, vaan niitä selitetään muilla syillä. Silpomista jatkavat nimenomaan naiset, koska uskovat suojelevansa sillä tyttöjään: silpomaton tyttö ei pääse välttämättä naimisiin ja hänet voidaan raiskata, minkä jälkeen koko yhteisö saattaa hylätä hänet. Solidaarisuus-järjestön sivuilla on havainnollistava juttu juuri siitä miten pelko yhteisön hylkäämisestä voittaa rikosseuraamusten pelon.
Niin: silpomisen kieltäminen lailla ei auta, sillä sitä pidetään yleisesti hyväksyttävänä ja tarpeellisena toimenpiteenä, eikä sitä raportoida poliisille. Esimerkiksi Keniassa silpominen kiellettiin lailla vuonna 2011, mutta maassa on silti paikkoja, joissa yli 95% tytöistä silvotaan. Laki on johtanut myös siihen, että silpomisia suoritetaan entistä enemmän salaa kodeissa sairaanhoitajien toimesta.
Tämäkin kuva on Suomesta. Olemme hakemassa joulukuusta mummon kanssa. Veli istuu pulkassa.
Lainaan viimekeväistä kirjoitustani: Naisiin kohdistuvan väkivallan kitkeminen vaatii sanoja ja tekoja, vaiettujen asioiden avointa käsittelyä, epäkohtiin reagoimista, vanhentuneiden sukupuoliroolien haastamista ja ennen muuta asenneilmapiirin muutosta, poliittisia päätöksiä ja väkivaltaan puuttuvaa lainsäädäntöä. Jokaisella naisella on oikeus elää turvassa omassa kehossaan, pelkäämättä fyysistä tai henkistä väkivaltaa. Sen pitäisi olla itsestäänselvää, mutta siitä ollaan vielä todella kaukana. Siksi tarvitaan puhetta, toistoa ja tarinoita, jotka saavat meidät voimaan pahoin, avaamaan silmämme todellisuudelle, jossa liian moni elää.
Anna Salmen animaatio kuvaa hyvin sitä miten silpominen määrittää tytön tulevaisuutta.
“Silpomisella on kohtalokkaat seuraukset tytön elämälle. Tämä joulu voi määrittää kaiken. Auta nyt.”
Pienelläkin lahjoitussummalla on konkreettinen vaikutus! Solidaarisuus-järjestön esimerkit saavat miettimään miten vähäisestä summasta jonkun koko elämä voi lopulta olla kiinni:
10€ ~ Koulutamme äidin silpomisen haitoista, jotta hän säästäisi tyttärensä leikkaukselta.
20€ ~ Neljä nuorta pääsee silpomisperinnettä käsittelevään koulutukseen, jotta tulevat sukupolvet eivät jatkaisi perinnettä.
30€ ~ Silpomisvaarassa oleva tyttö pääsee turvaleirille. Leiri toimii vaihtoehtoisena aikuistumisriittinä silpomiselle.
American musician and poet Lou Reed (The Velvet Underground)
