Kaupallinen yhteistyö Lundia

Olen huudellut viime kuukausina pitkin sosiaalista mediaa, että mänty on uusi tammi – siis klassikkomateriaali, jonka kauneuteen ja käyttökelpoisuuteen kannattaa havahtua viimeistään nyt. Mökkiestetiikkaan assosioituva mänty on ravistellut pölyt (vai pitäisikö sanoa kellastuneen lakan!) harteiltaan ja osoittanut taipuvansa oikeissa käsissä paljon muuhunkin. Mänty on vähäeleinen, ajaton, kestävä materiaali, joka hohkaa lämpöä ympärilleen ja paranee vain ajan saatossa.

En ole tainnut kuitenkaan kertoa mistä rakkaus mäntyyn on syttynyt. Varsinainen edelläkävijä on ystäväni Annika, joka on puhunut erityisesti puhtaan, käsittelemättömän, hunajaiseksi patinoituvan männyn puolesta jo kauan. Hän on tutkinut 70-luvun mökkiarkkitehtuuria, taiteilijakoteja, tiloja joihin on saanut kerrostua vuosia ja patinaa. Annikan myötä olen itsekin tajunnut mikä männyssä on erityistä: jokin rauhallinen, maadoittava vaatimattomuus, joka antaa tilaa elämälle.

Taisi olla Annikan myötävaikutusta, että uutta asuntoa etsiessämme ihastuimme päätäpahkaa epäkäytännölliseen ja kalliiseen vuokrakaksioon ennen muuta siksi, että sieltä löytyi Lundian 70-luvun mäntypaneelikeittiö ja samanlaiset vaatekaapit. Vaatehuonekin oli kalustettu Lundialla, hyllyjä kattoon asti ja pitkät tangot.

Melkein kaikki muu asunnossa oli kipeästi remontin tarpeessa, mutta nuo 50-vuotiaat säilytyskalusteet olivat edelleen tukevat, täysin käyttökelpoiset. En olisi tehnyt niille mitään. Ai kamala, sanoi toinen ystävä nähdessään kuvia. Ne tietysti muistuttivat häntä perheensä mökistä. MITEN IHANA, sanoivat melkein kaikki muut. Näyttää 70-luvun lomakodilta. Sellaiselta bungalowilta. Ihan teidän näköinen.

Ei me sinne vuokrakaksioon kuitenkaan muutettu, vaan ostettiin lopulta oma koti 70-luvun rivitalosta. Jossa, kappas kappas, oli vahva lomakotitunnelma ja koko seinän levyinen vaatekaapisto patinoituneilla mäntypaneeliovilla. Luulin kaapistoa aluksi Lundiaksi, mutta tarkempi tutkimus paljasti sen jonkun toisen yrityksen valmistamiksi halpakopioiksi: kaapit eivät olleet umpipuuta, vaan kehnolaatuista lastulevyä. Ajattelimme silti säilyttää kaapiston, siirtää sen huoneeseen josta tulisi meidän makuuhuone. Purkuvaiheessa kuitenkin selvisi, että kaapisto oli ollut käyttöikänsä päässä jo tovin. Aidot Lundiat olisivat todennäköisesti olleet vielä täysin iskussa, aivan kuten siinä kaksiossa.

Kaikki makuuhuoneen kalusteet sänkyä ja kaappia lukuunottamatta ovat vintage- ja kirppislöytöjä.

Mäntypaneeliset kaapit olivat sopineet 70-lukulaisen asunnon tunnelmaan niin hyvin, että keksimme tilata Lundialta uuden vaatekaapin niillä oikeilla mäntypaneeleilla. Lundia nimittäin valmistaa niitä edelleen! Rakastan tätä. Tehdään kerralla niin hyvä tuote, että se pidetään mallistossa seuraavat 50 vuotta. Kehitystyötä on toki matkan varrella tehty – lisätty integroitavaa sulkeutumisen vaimennusta sun muuta – mutta perusolemukseltaan tuote on yhä sama, sillä mitä sitä toimivaa konseptia muuttelemaan. Sitä paitsi on mahtavaa, ja osa Lundian toimintafilosofiaa, että vanhoihinkin kaappeihin ja hyllyihin saa uusia osia. Vuonna 1948 perustettu perheyritys tekee vapaasti kasvaneesta suomalaisesta massiivimännystä nimenomaan vuosikymmeniä kestäviä, tilanteesta toiseen muokattavia, monikäyttöisiä moduuleita, joista voi koota juuri sellaisen kalusteen kuin haluaa ja tarvitsee. Aikaa ja käyttöä kestävä suomalainen laatu oli syy myös siihen miksi ehdotimme Lundian väelle, että suunnittelisimme kaapiston ympärille yhteistyön. Tämän aiheen takana seison enemmän kuin ilomielin.

Uuden kodin makuuhuoneeksi oli tyrkyllä kaksi huonetta. Päätimme tehdä suuremmasta ja selvästi valoisammasta työhuoneen, ja makuuhuoneen siitä pienemmästä ja pimeämmästä. Ei makuuhuoneessa valoa tarvita, siellähän nukutaan. Ajattelimme, että luodaan sinne just sellainen lomakodin seesteisyys, joka oikein kutsuisi levottomia asukkaitaan rauhoittumaan iltaisin.

Suunnitelma oli simppeli: mäntykaapisto ja koko lattian peittävä sisalmatto toisivat huoneeseen lämpöä ja väriä. Niukka kalustus riittäisi, vaatekaapin ja sängyn lisäksi huoneeseen tulisi pelkät lukulamput ja jonkinlaiset pikkutasot toimittamaan yöpöydän virkaa.

Pieni huone ei tarjonnut hirveästi vaihtoehtoja sijoittelun suhteen, sänky tulisi lähimmäksi ikkunaa ja vaatekaapin paikka oli itsestäänselvästi ikkunan vastaisella seinällä. Kolmemetriseen kaapistoon mahtuisi molempien vaatteet alus- ja urheiluvaatteita myöten. Käytössä olevat takit olisi tarkoitus säilyttää eteisessä, loput seinän takana olevan varasto/vaatehuoneen puolella.

Halusimme vaatekaappiin simppeleitä hyllyjä ja niiden alle jykeviä vetolaatikoita, juuri niitä joita Lundia on tehnyt vuosikymmeniä. Olin kuolannut niitä nettikirpputoreilla monta vuotta enkä ollut edes tajunnut, että myös niitä valmistetaan edelleen.

Tilausprosessi oli tosi helppo. Lundialta tuli ammattilainen katsomaan tilaa ja ottamaan mitat, seuraavana päivänä saimme sähköpostiimme alustavan suunnitelman. Sitä muokattiin hiukan muutaman toiveemme mukaan. Suunnittelupalvelu on muuten ilmainen ja sitä kannattaa ehdottomasti hyödyntää, jos ei ole varma miten moduuleista saa juuri omaan tilanteeseen parhaan mahdollisen yhdistelmän.

Lundialla on muitakin ihania ovivaihtoehtoja kuten männyllä kehystetty rottinki tai aaltolasi, mutta paneelit olivat jo porautuneet verkkokalvoillemme, joten sitä ei tarvinnut sen enempää miettiä.

Tilaus lähti tuotantoon ja vajaa neljä viikkoa myöhemmin paketit saapuivat. Lundian asentaja tuli kokoamaan kaapit ja sitten vaatekaappi olikin valmis. Olisipa kaikki meidän remontissa sujunut näin helposti.

Se oli puoli vuotta kestäneen remonttimme loppusuoralla hetki, kun ymmärsin, tunsin että asunnosta oli tulossa koti. Uudet, puhtaat, puiset hyllyt tekivät sen konkreettiseksi.

Kaapin reunoille olisi voinut teettää sokkelit seinämäisen vaikutelman korostamiseksi, mutta päätimme, että ympärille saa jäädä vähän ilmaa. Näin kokonaisuus näyttää kevyemmältä, kalustemaiselta, mikä sopii paremmin pieneen huoneeseen.

Lundian valikoimissa oli monenlaisia vetimiä ja nuppeja, mutta päädyimme asentamaan oviin messinkinupit, jotka olivat löytyneet asunnosta. Otimme ne talteen kylpyhuoneesta ja muista kaapeista, jotka purimme remontin yhteydessä, ja sattumalta niitä oli juuri oikea määrä.

Olemme olleet supertyytyväisiä vaatekaappiin. Elämämme ensimmäinen kunnollinen vaatekaappi, jossa on tarpeeksi tilaa! Arvostan myös sitä integroitua sulkeutumisen vaimenninta, jonka ansiosta ovet eivät pauku tai kolise aamuisin, kun toinen (Jarno) nousee ja toinen (minä) nukkuu vielä. En ollut aiemmin oikeastaan edes tajunnut kuinka paljon arjen sujuvuuteen ja pukeutumisen helppouteen vaikuttaa se ovatko vaatteet kivasti ja väljästi ja helposti löydettävissä yhdessä paikassa, vai sullottuna sinne sun tänne minne nyt mahtuu.

Tykkään myös siitä, että kaappi on muunneltavissa tarpeen mukaan. Voimme ottaa sen mukaan, jos muutamme. Voimme muuttaa sen kirjahyllyksi ja työpisteeksi, tai astiavitriiniksi. Voimme jakaa sen useammaksi säilytyskalusteeksi eri tiloihin, tai tehdä siitä vielä suuremman hankkimalla siihen lisäosia.

Ja se mänty? Rakastan sitä päivä päivältä enemmän. Paneeliovet on tehty oksattomasta massiivimännystä, jota on saatavilla kolmessa sävyssä, valkoisena, luonnonvaaleana ja ruskealakattuna. Päädyimme jälkimmäiseen, koska siinä on valmiiksi aavistuksen patinoitunut fiilis. Se tuo huoneeseen just sitä lämpöä mitä toivoimmekin, ja näyttää aivan ihanalta sisalmaton kaverina.

Ikkunassa roikkuva bambuverho on asunnon alkuperäinen, kuten muutkin kaihtimet. Tamminen patterinsuojus puolestaan oli Tori-löytö: ostimme niitä ison satsin toisesta saman aikakauden eli 70-luvun asunnosta, osa löysi paikkansa olohuoneesta, tämä oli juuri tähän täydellinen. (Tiedän kuinka ärsyttävältä sisustuslehtitarinalta tämä kuulostaa! Mutta Torissa väijyminen se on mikä kannattaa, joskin tällä kertaa saimme onnekkaan vinkin tutulta.)

John Lennonin litografioista tehdyt printit olivat häälahja meiltä meille.

Makuuhuoneesta on tullut yksi suosikkipaikoistani kodissa, sen tunnelma on juuri sellainen kuin toivoin eikä vain onnistuneiden rempparatkaisujen ansiosta, vaan myös siksi, että siellä on aamuisin epätodellisen kaunis valo. Auringonvalo alkaa välkehtiä bambuverhon läpi noustessaan naapuruston ylle ja kiertää huonetta parin tunnin ajan ennen kuin siirtyy paistamaan keittiön kattoikkunasta. Huomasin sen vasta ensimmäisenä aamuna muuttomme jälkeen ja se oli kyllä paras mahdollinen tupaantuliaislahja.

Ja sananen vielä Lundiasta: jos säilytysratkaisut ovat nyt tai myöhemmin ajankohtaisia, suunnitteluajan ammattilaiselle saa varattua tästä: KLIK KLIK.

Mitäs tykkäätte makuuhuoneesta, entä KIINNOSTAAKO MÄNTY?