Tuntuu, etten ole tehnyt koko alkuvuonna mitään muuta kuin laatinut todo-listoja ja aikatauluja, naputtanut näppäimistö savuten sähköposteja ja poistunut työpöydän ääreltä vain palavereiden ajaksi. Kuvatodistusaineisto väittää kuitenkin muuta: olen käynyt rantaan suuntautuneiden ristiretkien lisäksi hikoilemassa Helsinki Core Trainersilla (laiskotteluun taipuvaisena humanistina pidän tätä suurena uratekona), ainakin kahdesti brunssilla, muutaman kerran työhön liittymättömillä lounailla ja vähintään yksi viikonloppuaamu on aloitettu samppanjalla. Epäilemättä meillä oli siihen jokin tekosyy, ottaen huomioon, että samppanjan juomiseen kelpaa Kapteeninkadulla tekosyyksi suunnilleen se, että sitä on. Sänky todettiin ullanlinnalaiselle aamiaiselle kaikkein soveliaimmaksi paikaksi, siihen mahtuivat sopivasti kaikki.

Osa talouden asukkaista oli huomattavasti kiinnostuneempi vinkupossun lentämisestä huoneiden halki kuin aamun tarjoilusta. Se heille sallittakoon, enemmän kuplivaa meille.

We decided to have some champagne to celebrate the fact that we have champagne.

Jos kuvittelette, että mäyräkoiran elämä on yhtä juhlaa, olette väärässä. Junolla on takanaan järkyttävä viikko. Maanantaina neito herätettiin siskonsa kanssa aamukävelylle keskellä yötä: kahdeksaltahan on vielä pimeää. Tiistaina ei päästetty syliin, koska palvelusväellä oli olevinaan tärkeämpää tekemistä (puhuivat “työstä”). Keskiviikkona tyttö teloi tassunsa! Tarpeetonta edes tähdentää, että onnettomuus oli hengenvaarallinen: nilkka nyrjähti peuhatessa sängyllä siskon kanssa. Tassuun sattui erityisen paljon silloin kun paikalla oli joku säälimässä.

Seuraavana aamuna varattiin aika eläinlääkärille. Juno käpertyi taksissa syliin, riiputti tassuaan ja oli hyvillään: vihdoin joku ymmärsi kuinka vakavasta tragediasta oli kyse. Eläinlääkärillä mieli musteni, kun selvisi, että lääkäri ei aikonutkaan hoitaa vammaa hellyydellä, huomiolla ja herkkupaloilla, vaan tassu oli ojennettava tutkittavaksi. Traumaattinen tutkimus huipentui kipupiikkiin, joka tuikattiin takalistoon ilman mitään varoitusta. Eläinlääkäri räjähti nauruun, kun näki potilaan sydänjuuriaan myöten järkyttyneen ilmeen. Sekin sydämetön hirviö.

Seuraavat päivät kuluivat hirvittävän hitaasti, sillä käsittämättömän pönttö konsepti nimeltä “sairasloma” kielsi säntäilyn, painimisen, kumikanan väijymisen ja muun sekoilun siskon kanssa. Särky palasi joka kerta kun piti mennä ulos, mutta peiton alle ei saanut silti jäädä potemaan. Sairaslomalainen sentään! Ei mitään sympatiaa!

Aivan kuin tässä kaikessa ei olisi ollut kärsimystä kyllikseen, surkea viikko huipentui sunnuntaikävelyyn läpi loskan ja kuran. Oli koleaa ja kylmää. Joka kadunkulmassa vaani valtameren kokoinen lätäkkö. Sisko varasti Kapteeninpuistikon parhaan kepin suoraan kuonon edestä. Paskakävely.

Toivonsa menettäneen mäyräkoiran turvasatama – untuvapeitoilla ja pellavalakanoilla aivan mäyräkoiraa varten pehmustettu peti – häämötti jo nurkan takana, kun kuraisen päivän koko karmeus selvisi keskellä eteisen lattiaa. Sana on liian kauhea kirjoitettavaksi, tavataan se kirjain kerrallaan: S-U-I-H-K-U.

Shampoolta tuoksuva toipilas ottaa sääliä ja sympatiaa vastaan lihapullalähetysten muodossa osoitteessa Kapteeninkatu, Helsinki.

Not a happy dachshund.

☊ PLACEBO – THE BITTER END