Muistatteko minipienen koiranpennun, jonka vaaleanpunainen maha hurmasi ainakin minut ja mahdollisesti muutaman teistä puolitoista vuotta sitten? Se on kasvanut isoksi ja uljaaksi vahtikoiraksi, joka vartioi Tehtaankatua omistajansa liikkeen ikkunassa.
Paitsi silloin, kun vahingossa nukahtaa.
✖ KHAO LAK, THAILAND
Tarkemmin sanottuna tyhjältä rannalta Khao Lakista. Yksi suosikkiasioistani Thaimaassa on valo, joka jää viivyttelemään hetkeksi auringonlaskun jälkeen kuin ei malttaisi kadota vielä kokonaan. Se on joka kerta erilainen, hohtaa joskus vaaleanpunaisen, joskus vaaleansinisen sävyissä. Saa auringon paahtaman ihon näyttämään entistäkin tummemmalta, valkoiset vaatteet entistäkin valkoisemmilta.
Hunky Doryn hippipaita saatu Dotsista
Thierry Lasryn aurinkolasit Trend Opticista
Flodemin hopeariipus saatu Tikausta
Hopeinen rannrengas & farkkushortsit 2ndhand
Maailmankaikkeudelta aina odotellaan merkkejä, mutta päätin viime syksynä, että se on kaksisuuntainen tie. Ostin unelmieni matkalaukut – ne kaikkein kauneimmat ja kestävimmät – merkiksi siitä, että halusin matkustaa enemmän. Lähelle ja kauas, yksin tai yhdessä, kunhan näkisin muutakin kuin Helsingin kadut. Niin rakkaat kuin niistä onkin kymmenessä vuodessa tullut, ajatus kokonaisesta talvesta Suomen leveysasteilla on muuttunut vuosi vuodelta vaikeammaksi. Mitä vanhemmaksi tulen sen paremmin ymmärrän isääni, joka muutti toiselle puolelle maapalloa, koska Euroopassa oli liian kylmää.
Alumiiniset mattamustat Rimowat, pieni ja iso. Mutkattomaksi matkaseuraksi sekä yhdessä että erikseen.
Toivoin, että työni veisi minua maailmalle, joten tyhjensin matkalaukuille paikan kirjahyllyni päältä, mahdollisimman lähelle kaikkia niitä kirjoja, joita plärään päivittäin. Vakaasti uskoin, että universumi ei sallisi sijoitukseni mennä hukkaan, ei varsinkaan, kun menolippuni maailmalle odottivat paraatipaikalla makuuhuoneessani.
Kannatti uskoa. Viime vuosina työ on sitonut minut yhteen paikkaan tiukemmin kuin olisin toivonut, lomatkin jäivät kiireen keskellä pitämättä. Tänä vuonna taidan saada kaiken takaisin korkojen kera. Olin alkuvuodesta Thaimaassa ottamassa valokuvia ja kirjoittamassa liikkumiseen liittyvää tekstiä, nyt tie vie takaisin samoille seuduille kirjoittamaan ja kuvaamaan matkajuttua. Milloin elämästäni tuli näin ihana? Tai maailmankaikkeudesta näin antelias? En tiedä, mutta olen kiitollinen kaikesta.
Juttuun liittyvät parhaat palat säästän lehteen, mutta matkan toisesta puolikkaasta kirjoitan kyllä blogiin. Pysykää langoilla.
Kuvat ovat viimesyksyiseltä Santorinin matkalta. Kuvan minusta otti Mikko Rasila.
Myönnetään, olen potenut viime kuukausina muotirintamalla kroonista motivaatiopulaa. Se ei ole mikään uutuustuote, vaan jokatalvinen ilmiö. Jäätä vihmoo vaakasuorassa, viima luikertelee luihin ja ytimiin. Käyn aamuisin kauppaa maailmankaikkeuden kanssa siitä onko pakko nousta untuvapeiton alta vai ei. Pukeutumisvaihtoehdot vaihtelevat skaalalla villaa, enemmän villaa ja villaa villalla. Jossain vaiheessa alkaa tuntua aikalailla samantekevältä, vaikka värjöttelisi koko vuodenajan läpi samassa mustassa villapaidassa.
Ja niinhän siinä aina vähän käy. Turvaudun päivästä toiseen luottounivormuihini, väljä villapaita ja pillifarkut tai nahkahame ja neule. Eikä niissä ole mitään varsinaista vikaa. Kunnes tulee kevät, takit kevenevät, kadulla kävellessä tulee yhtäkkiä hiki ja yksi odottamaton päivä aurinko saa silmät siristelemään. Kun näkee lähikaupan ikkunassa vilauksen heijastuksestaan, koko villakerroksiin kääritty olemus näyttää luovuttaneelta. Silloin tekee mieli tunkea ne koko pitkän pimeän talven palvelleet lämpimät ja luotettavat lempivaatteet piharoskikseen ja tuikata koko loota tuleen. Että nyt, nyt jotain muuta.
Tänä keväänä oivallus iski Stockmannin neljännessä kerroksessa kesken Minttu Vesalan stailaaman muotinäytöksen. Ehkä muistattekin, kun kirjoitin siitä. Olin juonut lasillisen samppanjaa ja olin toisinsanoen erinomaisella tuulella. En muista mihin olin sinä aamuna kotoa lähtiessäni pukeutunut, mutta jos veikkaan väljää villapaitaa ja pillifarkkuja, ei varmasti mene paljoa pieleen. Jazz alkoi soida Otto Talvion levysoittimelta ja mallit aloittivat marssinsa.
Ja minua alkoi huimata, kun yhtäkkiä muistin mitä kaikkia värejä maailmassa onkaan, kaikki ne kauniit kankaat ja tekstuurit. Miten vaivattomasti vaatteet voivat istua ja liikkua. Että on kepeitä leikkauksia ja keinuvia helmoja ja natisevia nahkatakkeja ja pehmeää pitsiä. Kapeilla nahkaremmeillä varustettuja korkoja, jotka saavat askeleen näyttämään supersirolta – minullakin on sellaiset kaapissa! En ollut niitäkään ajatellut koko talvena ja ilahduin ihan hirveästi siitä, että se kaikki on olemassa ja odottaa meitä vielä.
Minttua on toki kiittäminen, Stokkan kevätvalikoimista koottu näytös oli nimittäin inspiroiva. Kaunis mutta käytännöllinen, täynnä asukokonaisuuksia joissa voi oikeasti lähteä töihin tai kaupungille tai kemuihin. Niukkoja takkeja ja kauniita mekkoja, rennosti roikkuvia nahkahousuja. Teräväkärkisiä korkoja, jotka näyttivät hyvältä aivan kaiken kanssa. Pehmeitä puuterisia sävyjä yhdistettynä graafiseen mustaan. Yksi suosikeistani oli ikikauniin Niina Kurkisen yllä bongattu raitamekko, joka ei ollut tyköistuva eikä väljä vaan huoleton. Yhtäkkiä toivoin, että kaikki vaatteet olisivat juuri sellaisia, heitettävissä päälle ja unohdettavissa. Parhaita vaatteita ei tarvitse ajatella sen jälkeen kun ne on kerran pukenut.
Meidän oli Eevan kanssa tarkoitus painella näytöksen jälkeen suoraan ulos odottamaan kellon yllä alkavaa spektaakkelia, mutta olikin pakko akuutin inspiroitumisen vallassa piipahtaa naistenosaston kautta. Vähän hypistellä ja sovitella, ihmetellä sitä kaikkea keveyttä joka kevätmallistojen vaatteista talvisten villakerrosten jälkeen huokuu. Muutamia minuutteja myöhemmin ne samat vaatteet ja värit kieppuivat 4D-kaleidoskooppina tavaratalon seinässä – melkoinen show, tanssijoineen kaikkineen. Minä taisin keskittyä kaikkein eniten kermanväriseen bikertakkiin, joka vilkkui niin videolla kuin tanssijan yllä.
Voi kevät ja kintereilläsi seuraava kesä – kuinka olenkaan teitä kaivannut! Villapaidat jääkööt kohta kaappiin lepäämään, on muiden vaatteiden aika.
Asioita, joita voi oppia koiralta nimeltä Nella:
1. Murehtiminen ei maksa vaivaa – maailma menee kuitenkin menojaan.
2. Älä ikinä sano ei kainalopaikalle.
3. Aina on hyvä hetki ottaa torkut.
Siltä varalta ettette ole vielä kuulleet, Kasarmintorin laitaan on noussut uusi ravintola! The Cockista kohistiin jo kauan ennen avajaisiaan, sillä sen takana on mm. Sandron ja alkuperäisen Shanghai Cowboy’n perustanut Richard McCormick yhdessä kaupungin entisen ruokastrategi Ville Relanderin kanssa. Entisen Kellarikrouvin tiloihin remontoidusta ravintolasta on tehty rento korttelikapakkahenkinen rafla, josta saa niin aamupalaa, lounasta, pitkän kaavan illallisia kuin kylmän tuopillisen tai viinilasillisen. Kuulostaa enemmän kuin hyvältä – Kasarmintorille onkin kaivattu uutta säpinää.
Kävimme kokeilemassa pari päivää ennen virallisia avajaisia. Halusimme alakertaan ja saimme ilokseni aivan perimmäisen nurkan viimeisen pöydän. Primitiivivaistoni elävät ja voivat hyvin: viihdyn parhaiten pöydässä, josta näen kaiken muun eikä kukaan pääse yllättämään takaa. Ensimmäinen havainto: tila on aivan valtava! Toinen havainto: täällähän on kemut käynnissä, vaikka kello on vasta yhdeksän. Kolmas: ihanat keijuvalot katossa. Pakko rakastaa tunnelmaa, jonka Richard onnistuu lataamaan kaikkiin ravintoloihinsa.
Yläkerrassa on baarilista, josta löytyy yksittäisiä, rentoja ruoka-annoksia. Alakerran ruokalista on selvästi rakennettu enemmän jaettavaksi kaverin tai kokonaisen seurueen kesken. Valitsimme menun, johon on yhdistelty sulassa sovussa niin ostereita, salaatteja kuin kukonsiipiä. Toinen menu oli koottu kasviksista, mutta valitsimme nälkäisinä sen ruokaisamman. Kun ruoka-annoksia alkoi virrata pöytään, niitä vaan tuli ja tuli. Eipä tarvinnut jännittää pitääkö mennä nakkikioskin kautta kotiin.
Ravintolassa on myös rotisserie, siis varrasuuni, jossa The Cockin herkuista suurin osa paistetaan. Kuten ne kukonsiivet, joista ravintola on saanut nimensä. Maistuivat ja kaikki meni – ei valittamista.
Jälkiruokapöytä ilahduttaa makean ystäviä: jälkiruokaa ei valita listalta, vaan noudetaan itse pingispöydälle katetusta buffetista. Juustokakkuja, sitruunapiirakoita, suklaamousse tuoreilla marjoilla… Olisin ottanut kuvan, ellei keskittymiskyky olisi kadonnut sen valikoiman edessä.
Kun lähdimme yhdentoista aikaan, yläkerta oli täyttynyt musiikista ja juhlijoista. Mitä, onko kaupungissa vihdoin ravintola, johon voi safkan jälkeen jäädä drinkille ja – uskallanko edes sanoa – ehkä tanssia? Mahtavaa. Harmi, että olimme sillä hetkellä aivan liian vanhoja ja väsyneitä (Mikko kiljuisi tässä kohtaa SENKIN KESKI-IKÄISET SAATANA).
Puoli kahdeksalta aamuisin alkava aamiainen on vielä kokeilematta, mutta eiköhän se tule testattua kevään aikana. Paljon lisäpisteitä vielä siitä, että koirat ovat The Cockiin kuulemma kovin tervetulleita. Taidan jonain aamuna herättää nääpät ennen aikojaan ja painella niiden kanssa Kasarmintorille aamukahville.
The Cock
Fabianinkatu 17, Helsinki
Ma-ke 07:30 – 24:00
To-pe 07:30 – 2:00
La 10:00 – 2:00
En taida kasvaa koskaan niin aikuiseksi, ettei minusta kuoriutuisi kevään tullen hupparityttö. Hupparityttö on huoleton urbaani, joka maleksii kaduilla, kirjakaupoissa ja kahviloissa ilman painavaa laukkua tai päämäärää. Jos murheita oli, ne on unohdettu matkan varrelle. Huppu pujotetaan päähän sateen sattuessa. Maailma on auki ja odottaa valloittamistaan. Mistä hupparitytölle tuleekin mieleen, että taskuissa on juuri sopivasti kolikoita vielä yhteen takeaway-kahviin.
Tämän kevään uutuus on tosin se, että hupparityttö on ystäviensä aivopesemä (Eeva Kolu ja Mikko Rasila, puhun teistä) ja kuuntelee huppunsa suojassa repeatilla räppiä. Tekee mieli heilua, hytkyä ja riehua julkisella paikalla. Hirveän vaikeaa on pysyä paikoillaan, kun kevät tulee, huppari tekee taas kuolemattomaksi ja Kanye huokaa korvaan uh baby you’re makin’ it harder, better, faster, stronger.
Kuvista kiitos Mikko Rasila
☊ KANYE WEST – STRONGER
Hei kaunokaiset, viime syksynä alkanut yhteistyöni Samsungin kanssa saa jatkoa. Sen myötä tulen tänä keväänä tutustuneeksi kodinhoitoon ja sen innovaatioihin. Myönnetään, aiheeseen liittyvässä tietoudessani onkin vähän päivittämistä, vaikka minusta silloin tällöin hetkellisesti kuoriutuukin kaikkien aikojen pikkuvaimo. (Kukaan ei tosin pöyhi tyynyjä paremmin kuin kämppäkaverini.)
Seuraavaksi on luvassa asiaa siitä miten vaatteita kannattaa pestä ja huoltaa, jotta ne kestäisivät kauan ja pysyisivät kauniina. Sijoitan useimmiten laadukkaisiin, luonnonmateriaaleista valmistettuihin vaatteisiin, koska kiinnyn lemppareihini ja haluan rakastaa niitä vuosia – uskon, että niin tekee moni teistäkin? Sitä suuremmalla syyllä vaatekaappinsa huoltoon kannattaa suoda ajatus tai pari.
Aihe on ajankohtainen, sillä olen viimeisen vuoden aikana joutunut heittämään pois aivan liian monta vaatetta ennen aikojaan – niihin on tullut reikiä joita ei ole saanut enää korjatuksi tai kulumia kriittisiin kohtiin, saumat ovat kiertyneet pesussa ja kankaat menettäneet ryhtinsä. Osuutensa asiassa lienee sillä, että unohdan usein vaatteni siihen mihin ne riisun – siis lattialle tai vaivihkaa kasvavaan kasaan sängylle. Köh. Kanssasyyllinen on muinainen pesukoneemme, joka näyttää nakertavan reikiä ohuempiin materiaaleihin – todella hurmaava ominaisuus. Sille tulee onneksi loppu ihan lähipäivinä, sillä meille on saapunut uusi pesukone, Samsungin lippulaivamalli nimeltä WW9000, joka hohtaa uljaana kuin ritari ratsullaan. Nyt kun vanhentuneet välineet on päivitetty tyylikkäästi ajan tasalle, taitaa olla aika tehdä jotain omille luutuneille tavoillekin.
Otin avuksi ystävän, vaatesuunnittelijan ja vaatehuollon asiantuntijan Outi Pyyn, jolla on yli 20 vuoden kokemus vaatteiden valmistuksesta, huollosta, korjaamisesta ja tuunaamisesta. Outilla on myös vakuuttavin ja hypnoottisin kuulemani asiantuntijaääni – ensi kerralla taidan muistiinpanojen tekemisen sijaan napsauttaa videokameran päälle. Mutta asiaan.
Kohtele kauniisti
Kun on kerran hankkinut vaatekaappinsa ihania vaatteita, niitä tulee kohdella kauniisti ja kunnioituksella. Älä toisinsanoen tee kuten minä teen, vaan pidä ne poissa lattioilta ja nosta henkareihin. Vaate on sitäpaitsi vaivattomampi laittaa henkariin kuin viikata kaappiin, lisäksi henkarissa se tuulettuu. Roikota vaatteet väljästi, jotta ilma liikkuu niiden välissä.
Henkarit kannattaa valita harkinnalla. Kapeat designhenkarit (en yhtään ymmärrä miksi Outi tuijottaa minua tässä kohdassa) ovat kauniit, mutta pilaavat vaatteet. Ohuille rautalankahenkareille kuuluvat ainoastaan puuvillapaidat ja kapeahartiaiset t-paidat – niihin ei jää painaumia henkareiden päistä. Sormenpaksuiselle henkarille voi ripustaa kevyitä neuleita, jotka eivät veny. Painavia neuleita varten on olemassa henkareita, joissa on kumipäällys: neuleet eivät pääse venymään henkaria pitkin, vaan pysyvät muodossaan. Neulehenkarit ovat usein myös tavallisia henkareita leveämmät ja pitävät näin leveällä pääntiellä varustetut vaatteet paikoillaan. Painavimmat takit ja jakut kuuluvat takkihenkariin, jotka säilyttävät hartioiden muodon oikein. Niitä saa usein uuden takin mukana kaupasta, kun vaan kysyy.
Tuuleta aina kun voit
Vaate kuluu aina mekaanisesti pesukoneen rummussa. Mitä vähemmän peset vaatteitasi, sen vähemmän ne kuluvat ja sen kauemmin kestävät kauniina. Pesujen harventaminen on myös ympäristöteko.
Moni nakkaa t-paitansa käytön jälkeen pyykkikoriin miettimättä sen kummemmin kaipaako se vielä pesua – esimerkiksi kevyessä toimistotyössä ei välttämättä juuri hikoile. Pesemisen sijaan mieluummin tuuleta vähänpidettyjä vaatteita ikkunalla tai tuuletusparvekkeella – sitä varten ne ovat olemassa. Farkut ja villapaidat kaipaavat harvoin varsinaista pesua, ne voi puhdistaa myös pakkasessa. Nosta talvella parvekkeelle tai viikkaa pakastimeen. Kyllä, sinne äidiltä saatujen puolukoiden viereen.
… Paitsi silloin kun pikapeset
Edelliseen on olemassa poikkeus: treenikamat kannattaa pestä heti eikä viikon päästä. Hiki irtoaa helpoimmin tuoreena ja silloin riittää pikaisempi pesukin. Uudessa pesukoneessamme on olemassa vartin pikapesu, joka säästää niin vettä, vaatteiden kuituja kuin pyykkimuijan kärsivällisyyttä. Halleluja. Tästä ominaisuudesta on oikeasti iloa, kun treenaa viisi kertaa viikossa.
Keinokuituisten vaatteiden pesu kannattaa muuten ympäristösyistäkin pitää minimissä – kiinnostuneet voivat lukea aiheesta lisää Outin tontilta.
Pese paremmin
Jos tuntuu, että laadukkaatkin vaatteet kulahtavat ennen aikojaan, kannattaa kääntää kriittinen katse omaan kylpyhuoneeseen. Pesukoneissa ja pesuohjelmissa on eroja! Suurin osa vaateliikkeiden saamista reklamaatioista johtuu vääristä pesuvalinnoista.
Jos pesukoneesi on vanha, uuteen sijoittaminen voi olla vaivan väärti. Uudet koneet ovat sekä tekstiili- että ympäristöystävällisempiä kuin vanhat: ne kuluttavat huomattavasti vähemmän vettä, pesevät tehokkaammin ja hellemmin ja tarjoavat enemmän vaihtoehtoja. Laadukkaissa koneissa on myös ekopesuohjelmia, jotka käyttävät vain 40-45 litraa vettä per pesu siinä missä tavallinen ohjelma hörppää helposti melkein sata litraa. Vesi ei ole mikään ehtymätön luonnonvara edes Suomessa, vaikka usein kuvittelemme niin.
Samsungin uusimmissa pesukoneissa on patentoitu Eco Bubble -tekniikka, jossa pesuaine vaahdottuu veden kanssa erillisessä pumpussa pikkukupliksi jo ennen kuin päätyy rumpuun. Tekniikka on mahdollistanut ekopesuohjelman, jossa pyykit pestään kylmässä vedessä saavuttaen saman pesutehon kuin tavallisessa 40 asteen pesussa. Ohjelma on lisäksi lyhyempi kuin muut. Win-win.
Pesupussit ovat ystäviäsi aina kun peset vaatteita, joissa on hakasia, strasseja, nappeja, vetoketjuja tai mitä tahansa kovaa tai terävää. Pesupussit suojaavat muita vaatteita niiden kulutukselta. Farkut kannattaa pestä kokonaan erikseen, sillä ne painavat märkänä yli kilon – melkoinen murikka, joka tekee pesukonerummusta varsinaisen mankelin. Älä ainakaan iske samaan pesukoneelliseen ohuita silkkivaatteita, vaan pese herkät vaatteet erikseen.
Outin EI NÄIN -listan kärjestä löytyy meikäläisen ehkä yleisin moka: vaatteiden unohtaminen märkänä koneeseen. En tiedä mikä siinä on. Unohdan autuaasti koko pesukoneen ja aamulla kun laahustan naamapesulle, havahdun siihen että pesukoneesta leviää ummehtuneen pyykin tuoksu. Uuden pesukoneemme voi käynnistää etänä puhelimeen ladattavan sovelluksen avulla, mutta sitäkin enemmän odotan sitä, että se ilmoittaa samaisen sovelluksen kautta, kun pesuohjelma on ohi. Ei pääse hajamielisimmältäkään (siis edes minulta) unohtumaan vaatteet märäksi mytyksi pesurumpuun sen jälkeen.
Pyykinpesukone on kovassa käytössä oleva kodinkone, joka kaipaa välillä huoltoa – se pidentää niin koneen kuin siinä pestävän pyykin käyttöikää. Pesukertojen myötä syntyviä zeoliittikertymiä voi ehkäistä pesemällä säännöllisesti rummun tyhjänä 60 asteessa. Samsungin uusimmat mallit, myös meille muuttanut, tietysti kertoo itse milloin tarvitsee huoltopesun. (Ehkä se osaa seuraavan päivityksen myötä mennä makuuhuoneeseen keräämään lattialta likaiset vaatteet? Terveiset tuotekehitystiimille!)
Valitse viisaasti (niin kaupassa kuin kotona)
Myös pesuaineeseen kannattaa kiinnittää huomiota. Uudet pesukoneet käyttävät vanhoja huomattavasti vähemmän vettä ja tarvitsevat sen vuoksi myös huomattavasti vähemmän pesuainetta. Jos hölväät uuteen koneeseen saman verran pesuainetta kuin vanhaan, peset vaatteesi likaisiksi.
Myönnän, kuulun niihin jotka oppivat meikkaamaan, keittämään kahvin ja annostelemaan pesuainetta muinaisella 90-luvulla eivätkä ole sen koommin kyseenalaistaneet rutiinejaan. Uudesta koneestamme löytyvä automaattinen pesuaineannostelu hoitaa onneksi asian puolestani: pesukone osaa mitata pyykin painon, arvioida sen likaisuusasteen ja päättää paljonko pesuainetta tarvitaan. Arvostan. Aihe kiinnostanee erityisesti pesuaineille herkkiä ja allergisia: mitä vähemmän vaatteisiin jää pesuainejäämiä, sen paremmin iho voi.
Ympäristöpisteitä saa myös ekologisesta pesuaineesta. Esimerkiksi hajusteetonta Ecoveria myydään useimmissa elintarvikekaupoissa. Ruohonjuuresta niihin saa jopa täyttöpakkauksia, jolloin pakkausjätettä muodostuu vähemmän. Pesupähkinät ovat myös oiva vaihtoehto: täysin allergiavapaiden ja kemikaalittomien pähkinöiden pesuteho perustuu pähkinänkuoressa olevaan emäksiseen, saippuankaltaiseen aineeseen, joka vapautuu joutuessaan veteen. Olen itsekin testannut pesupähkinöitä ja todennut vähän kreisiltä kuulostavan konseptin täysin toimiviksi.
Tartu tahroihin aikailematta
Tahroja tulee kaikille. Varsinkin minulle. En ymmärrä miten on mahdollista, että mustat vaatteet pysyvät suht siisteinä, mutta mitä valkoisempi vaate, sen varmempaa on, että kaadan siihen punaviiniä, tomaattikastiketta tai mustikkamehua. Testattu ja todettu vuosien varrella. Kuten myös se, että tahrojen poistaminen on tavallistakin haastavampaa kun kaksi viikkoa myöhemmin on kerännyt tarpeeksi voimaa ongelman kohtaamiseen. Nimim. nytkin punaviinitahrainen valkoinen pellavapaita pyykkikorin pohjalla (Outi Pyy katsoo minua tuimasti).
Tahroissa olennaista on reaktioaika: käsittele tahra heti, älä viikon päästä. Ekolosta löytyy ekologista tahranpoistoainetta eli sappisaippuaa, jolla voi käsitellä useimmat tahrat – silloin
ei tarvitse pestä niin korkeassa lämpötilaa tai pitkää pesuohjelmaa, eikä tarvitse kemikaalikäsitellä koko koneellista, vaan ainoastaan sen vaatteen, joka tarvitsee tahranpoistoa.
Kuivaa kuin kukkaa kämmenellä
Neuleet kannattaa kuivata pyyhkeen päällä tasaisella alustalla, muut vaatteet voi laittaa kuivumaan henkariin. Siinä säästyy myös vaivaa, sillä henkariin kuivunut vaate on suora eikä välttämättä kaipaa silitystä. Tämä on itseasiassa vinkki, josta minä olen ottanut vaarin jo vuosia: taloudessamme tiettävästi on silitysrauta, mutta en ole nähnyt sitä vuosiin, sillä olen aivan liian laiska kaivaakseni sitä esiin. Kuivaan henkarissa t-paidat ja hihattomatkin, sillä tavoin niihin ei tule ryppyjä ja puhtaat vaatteet on kätevä kuivuttuaan nostaa rekkiin. Helppouden huipentuma.
Älä korvaa vaan korjaa
Kun suosii laadukkaita vaatteita, vaatteita voi ja myös haluaa korjauttaa sen sijaan, että heittää pois ja ostaa uusia. Ellet osaa, ehdi tai halua ommella itse, etsi luotto-ompelija, jolle kiikutat lempimekkosi kun sen helmasta purkautuu sauma. Helsinkiläisiä palvelee mm. Hakaniemessä sijaitseva Remake, jossa Outi työskentelee. Ompelija osaa myös muokata vaatteita muuttuvaan makuun tai uusiin mittoihin: maksimekosta voi tehdä minimekon, rennoista farkuista istuvammat. Uuden ostamisen sijaan voi antaa lempivaatteilleen uuden elämän.
*****
Tuleeko mieleen muita vaatteiden kauniina ja kestävänä pitämiseen liittyviä vinkkejä, jotka ovat osoittautuneet toimiviksi? Laita hyvä kiertämään ja jaa kommenttilootassa!
Olenko ainoa, jonka mielestä ilmassa on jo aavistus kesää? Jos olen, älkää kertoko, nimim. onnellinen eskapisti. Ah, ja eskapistin koira, joka rakastaa lakanapyykkipäivää melkein enemmän kuin omaa ruokakuppiaan… Mutta vain melkein.
☊ THE CURE – LET’S GO TO BED
Kiinnostavien asioiden kärkiviisikko juuri nyt: matkustaminen, murretut vaaleat sävyt, vinojen horisonttien ja mielenmaisemien maalaaminen, itsepuristetut mehut ja panamahatut. Palaan kaikkiin näihin kunhan tokenen ylikierroksistani ja maltan olla aloillani kauemmin kuin kymmenen minuuttia. Tiedättekö tunteen, kun joka puolelta sinkoilee ideoita ja impulsseja, joista jokaiseen tahtoisi tarttua? Siinä levottomuudessa on aavistus onnea, ehkä se on muisto lapsuudesta. Siitä kun oli vielä aivan uusi, kohtasi kaiken ensi kertaa ja maailma katsoi takaisin, yhtä uteliaana.
Hatusta kiitos Balmuir
Löysin vanhan valokuvan! Ajalta kaukaa ennen Kapteeninkatua, Luna ja Juno olivat vasta pilke isänsä silmäkulmassa, minä näytin bändäriltä ja Mikon kaikissa vaatteissa (useimmissa kengissäkin) oli reikiä. Naurattaa. Kaikki on muuttunut ja samaan aikaan mikään ei ole. Ystävän kainalossa yhä, kiitollisena siitä.
Meillä asuu koira, joka uskoo vakaasti pystyvänsä murtamaan kenen tahansa psyyken tuijottamalla kohdettaan tarpeeksi kauan. Useimmiten minimanaaja on oikeassa – ja usein myös tietää kuka läsnäolijoista on heikoin lenkki. Jos keittiössä on enemmän kuin yksi ihminen, todennäköisyys on paholaisvoimiinsa luottavan pikkukoiran puolella: ennemmin tai myöhemmin joku luhistuu paineen alla, ojentaa kätensä kuin hypnoosissa ja antaa sen kauan vaanitun palan juustoa.
Alakerran Anton & Antonista ostettu kirsikkajuustokakku osoittautui poikkeukseksi: mikään määrä manausta ei saanut murustakaan siirtymään Lunan suuhun. Liian hyvää, söimme murutkin itse. Manaaja murjotti ja Juno nukkui mielenosoituksellisella kerällä pöydän alla.
Mäyräkoiramanaajat eivät onneksi ole pitkävihaista sorttia. Minuutti myöhemmin kaikki oli annettu anteeksi ja suukkoja jaeltiin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Suupieleen jääneilla muruilla saattoi olla osuutta asiaan.
Tulin jotenkin todella hyvälle tuulelle tuosta kirsikkajuustokakusta. Kirsikat ja juustokakut ovat lempiasioitani ja niiden briljantti yhdistelmä on ilmiselvä todiste siitä, että maailmalla on toivoa. Jos sattumanvaraisena päivänä voi kävellä lähikauppaansa ja löytää sieltä kaksi lempiasiaansa paistettuna samassa pikkuvuoassa, miettikää mitä kaikkea ihanaa on vielä edessäpäin.