Heinäkuun viimeinen

On näköjään sama onko kesä kylmä vai kuuma – päivät vilahtavat ohi samalla vauhdilla. Yhtäkkiä on heinäkuun loppu, kun ihan toissapäivänä vielä ihmeteltiin puihin puhjenneita nuppuja. Loppukesä on alkamaisillaan ennen kuin on ehditty kunnolla edes kesätunnelmaan. Onneksi kirjoitan tätä (älkää kivittäkö) kreikkalaisella terassilla (parempi olla kertomatta enempää yksityiskohtia). Myönnän, muuten tässä kuunvaihteessa saattaisi olla aavistuksen kitkerä sivumaku.

2015-07-30-stellaharasek-summer-12015-07-30-stellaharasek-summer-2

Heinäkuu on mennyt menojaan tekemättä itsestään sen kummempaa numeroa. Jäin lomalle, mutta ei ole tuntunut yhtään lomalta. Olen herännyt kaatosateeseen melkein joka aamu eikä ulos ole tarjennut lähteä t-paidassa, puhumattakaan niistä hellevaatteista, joita heinäkuussa olin kuvitellut käyttäväni. Loma alkoi pari päivää sitten kun astuin lentokoneesta Kosin lentokentälle ja kolmenkymmenen asteen helle otti minut syliinsä kuin kauan odotetun ystävän. Tunne oli molemminpuolinen.

2015-07-30-stellaharasek-summer-32015-07-30-stellaharasek-summer-4

Olen Suomen lokakuisesta säästä huolimatta pyöräillyt koko kuun kaikkialle, kuljettanut pyöränkorissa kaiken mitä moderni nainen voi kesälomallaan tarvita – halpoja torineilikoita, tuoreita kirsikoita, roseviiniä ja sementtitasoitetta. Olen käynyt Punavuoren Raudassa useammin kuin lähikaupassa ja uskon, että visiittini käyvät myyjien hermoille yhtä paljon kuin minun.

2015-07-30-stellaharasek-summer-52015-07-30-stellaharasek-summer-6

Olen istunut lounaalla ja kahvilla ja viinilasillisella ystävien kanssa, saanut olla sellainen kuin olen sattunut olemaan, jotain hyväntuulisen ja hysteerisen väliltä, täynnä tahtoa ja tappuraa, seuraavaksi hetkessä kippuralla kivusta ja kauhusta. Kukaan ei ole jaksanut toistella kliseitä, tiedämme että tässä kaikessa käy hyvin. Välillä vaan on vaikeaa ja siitä selvitään juuri näin – ottamalla päivän kerrallaan, sellaisena kuin se sattuu tulemaan. Jotkut kirkkaina kuin ylivalottuneet kuvat, toiset himmeinä ja märkinä, matalina roikkuvat pilvet melkein hipoen kaupungin kattoja. Joka aamu on silti juotu pahvimukikahvit, joko parvekkeella tai puistossa koirien kanssa, pari kertaa sängyssä kun Mikko on noussut aiemmin ja ehtinyt kipaista hakemaan. Päivä ei voi mitenkään alkaa huonosti, jos herää siihen, että yöpöydälle lasketaan kuuma kuppi kahvia.

2015-07-30-stellaharasek-summer-72015-07-30-stellaharasek-summer-8

Kuvassa oleva kaameus on Armageddon-käärme II. Käärme poikkeaa kaltaisistaan monella merkittävällä tavalla mm. olemalla huomattavasti suurempi, rumempi ja äänekkäämpi kuin mikään muu Luna-koiran leluista. Luonnollisesti se on edellämainituista syistä Lunan rakkain lelu maailmanhistoriassa. Siinä on yhden sijaan sentään kahdeksan (8!) vinkuvaa osaa ja jokainen, joka on joskus tavannut mäyräkoiran, tietää mitä se tarkoittaa.

Päättelitte oikein, on ollut myös Armageddon-käärme I, joka kohtasi loppunsa rikkirakastettuna kaksi vuotta sitten kun Mikko menetti lopullisesti hermonsa ja kantoi sen taloyhtiön roskikseen. Kun seuraaja löysi muuton yhteydessä tiensä elämäämme, Lunan sydän hypähti onnesta ja Mikko halusi hypätä parvekkeelta. Taktisesti jätän kertomatta *KÖH* kuka oli vastuussa tästä Luna-koiran omasta tuparilahjasta.

2015-07-30-stellaharasek-summer-92015-07-30-stellaharasek-summer-10

Olen matkustellut veneellä juuri ja juuri sen verran, että voin sanoa olleeni vesillä. Olkoonkin, että matkat ovat kestäneet minuutista muutamaan ja motiivini ovat vaihdelleet Skifferin pizzasta Hernesaaren Rannan kylmään kaljaan ja Chalupan burritoon. Mitä voin sanoa? Naisen täytyy syödä. (Ja juoda olutta.)

2015-07-30-stellaharasek-summer-112015-07-30-stellaharasek-summer-12

Olen maannut makuuhuoneen lattialla, lukenut keskinkertaisia kirjoja puoliväliin ja ajatellut, että onnea on tunkea hedelmäpääkallo ja salmiakkipääkallo yhtäaikaa suuhun. Katsellut kun Luna laahaa Armageddon-käärmettä ympäriinsä masentuneena kun kukaan ei suostu painostavasta tuijotuksesta huolimatta heittämään sitä. SINULLA ON SISKO, muistutan, LEIKI SEN KANSSA. Luna luo halveksivan katseen igluun, josta kantautuu vieno kuorsaus, ja tuuppaa minua kuonolla kainaloon. (Tuo käsi, nosta se ja heitä. Kuinka iso homma voi olla? Häh?) Onneksi olemme saaneet viime viikkojen varrella kylään kärsivällisiä ystäviä, jotka jaksavat lennättää Armageddon-käärmettä. Ja lohikäärmettä. Ja lentoliskoa. Ja pihipossua.

2015-07-30-stellaharasek-summer-152015-07-30-stellaharasek-summer-142015-07-30-stellaharasek-summer-13

Olen myös kysellyt naapurin kissalta mitä se maailmanmenosta ajattelee, mutta eiväthän ne koskaan kerro. Katselevat vaan vihreillä silmillään kuin tietäisivät kaikki maailmankaikkeuden salaisuudet, mutta eivät vaivaudu paljastamaan niitä kuolevaisille. Kuumottavia eläimiä. Koirien tekemiset ovat vähän turhankin tarkkaan tiedossa, mutta kissoilla on kokonaan oma salainen elämänsä. Livahtavat ulos ikkunasta, palaavat illalla eikä kukaan saa ikinä tietää missä kissa kävi ja kenet tapasi.

Vinossa koko muija

Kävin valmentajani patistamana osteopaatilla. Hän ei varsinaisesti ollut small talkin ystävä. Sinähän olet vinossa koko nainen, hän sanoi ystävällisesti ja katseli minua päästä varpaisiin. Seisoin keskellä huonetta kuten aina seison, nojaillen toiseen lonkkaan, kädet taskuissa, keinuen hitaasti vasemmalle ja oikealle. Olkapäät alempana kuin aiemmin, silti kallellaan kuin tuulen taivuttama puu.

_2015-07-29-stellaharasek-training

Taidat ajatella aika paljon, hän sanoi kun koski ensimmäisen kerran selkääni. Kiinni jäin. Mietin voivatko ajatukset olla niin raskaita, että niiden painon tuntee selässään.

Minut oli suoristettu puolessa tunnissa. Nousin huojentuneena, korvissa kohisi. Tämä on vasta alku, hän varoitti. Tule takaisin vähän ennen kuin todella tarvitset sitä.

Sain muitakin ohjeita: seiso suorassa, sitä varten sinulla on kaksi koipea. Juo enemmän vettä. Ajattele vähemmän.

Pala Italiaa

Uskokaa tai älkää, on olemassa kesään kuuluvia asioita, joihin ei aurinkoa kaivata. Roseviinin juominen rantakallioilla vaatii suopean sään, mutta lempibaareissa luuhaaminen onnistuu kelillä kuin kelillä. Yksi (ei enää niin) salaisista suosikeistani on Kalevankadun ja Albertinkadun kulmassa sijaitseva italialainen Milli Miglia. Se on parhaimmillaan nimenomaan kesäisin, kun ovet on avattu ammolleen, terassipöydät on kannettu kadulle ja Aperol spritz tarpeen mukaan viilentää tai lämmittää.

2015-07-28-stellaharasek-millimiglia-12015-07-28-stellaharasek-millimiglia-2

Italialaisesta kilpa-ajosta Mille Migliasta nimensä nyysinyt rento korttelibaari on oiva monellakin tapaa. Paikka on pieni, vilkkaimpina aikoina jopa ahdas, mutta pöydän saa lähes aina – ainakin pöydänkulman ja sehän riittää. Milli Miglia on myös siitä Helsingissä harvinainen paikka, että siellä tuntuu ihan luontevalta notkua tiskillä, lukea lehteä, jutella vieruskaverille tai baarimikolle, tai ihan vaan katsella ikkunasta kadulle. Olla yksin tuntematta tarvetta teeskennellä, että odottaa kaveria joka saapuu ihan minä tahansa hetkenä.

2015-07-28-stellaharasek-millimiglia-52015-07-28-stellaharasek-millimiglia-42015-07-28-stellaharasek-millimiglia-3

Koirat ovat paikkaan tervetulleita, niitä näkeekin siellä usein. Ystäviemme Nella-koira on kantis, joka kerää kehuja ja rapsutuksia niin henkilökunnalta kuin asiakkailta.

2015-07-28-stellaharasek-millimiglia-62015-07-28-stellaharasek-millimiglia-7

Tykkään tummanpuhuvista kalusteista, valuneista kynttilöistä, keijuvaloista ja sopivasti kitchista sisustuksesta, joka on varsinkin illan hämärtyessä tunnelmallinen. Pisteitä Hendrick’s-pulloista, se on suosikkiginini ja käytän tyhjentyneitä pulloja itsekin niin maljakkoina kuin kynttilänjalkoina.

2015-07-28-stellaharasek-millimiglia-82015-07-28-stellaharasek-millimiglia-9

Listalta löytyy italialaisia klassikoita Peronista limoncelloon. Useimmiten tilaan Aperol spritzin. Johtuukohan tunnelmasta, että se tuntuu maistuvan täällä erityisen hyvältä. Olen kuullut muuten villin hullun, että vitriinissä pyöriviä öljyisiä pizzasiivuja saa juomien mukana, jos vaan hoksaa kysyä. Ensi kerralla kokeilen.

2015-07-28-stellaharasek-millimiglia-102015-07-28-stellaharasek-millimiglia-11

Milli Miglia
Kalevankatu 36
Kamppi, Helsinki

Hattupäivä

Helsingissä, muutama viikko sitten, kun aurinko helli kaupunkilaisia hetken ajan. Oli levoton olo enkä osannut päättää oliko se oire orastavasta hyvätuulisuudesta vai huonotuulisuudesta, joten puin hatun. Kun kohtaa maailman hattu päässä, päivästä tulee hyvä. En tiedä onko kaikilla hatuilla sama vaikutus vai liittyykö se vain lempihattuuni, mutta olen varmuuden vuoksi käyttänyt sitä mahdollisimman paljon.

2015-07-27-stellaharasek-bulevardi-1

Musta silkki oli vaivattomin vaihtoehto kaupungilla lorvailemiseen. Muistan hämärästi ajan, kun olin tarkka kontrasteista: väljä alaosa vaati seurakseen kapean yläosan, ja päinvastoin. En jaksa enää välittää yhdestäkään tyylisäännöstä. Toppini on väljä, lanteilla roikkuvat silkkihousut lököttävät kaikkialta. Olkoon. Kadut ovat täynnä horroksestaan heränneitä ihmisiä, aikatauluttomuuden onnea, odotusta. Meillä kaikilla on muutakin mietittävää kuin se toteutuuko vaatteissani täydellinen tasapaino. Esimerkiksi se saako Pappagallon kiskalta vielä kaupungin parasta pistaasijäätelöä. (Se on sentään todella tärkeä kysymys ja vastaus on kyllä, kunhan ei ole päässyt loppumaan.)

2015-07-27-stellaharasek-bulevardi-32015-07-27-stellaharasek-bulevardi-4

Kesällä voi istua loputtomiin kadun varrella ja katsella ohikulkijoita. On paljaita nilkkoja, auringossa palaneita olkapäitä ja poskipäitä, ruskettuneita niskoja, hikinoro joka hiipii selkää pitkin. Ilma pääsee iholle ja ihmisistä tulee niin paljon vastaanottavaisempia. Avoimia kaikelle, päähänpistoille, odottamattomille ehdotuksille, tuntemattomien keskustelunavauksille. Ajatuksille ja kohtaamisille, joiden ei ole tarkoitus johtaa mihinkään. Pidän ajatuksesta, että aurinko kokoaa kaikki hetkeksi samaan veneeseen. Keinutaan vaan aalloilla, katsotaan mihin tuulenvire vie. Kunpa elokuu toisi näitä päiviä monta mukanaan.

2015-07-27-stellaharasek-bulevardi-52015-07-27-stellaharasek-bulevardi-6

TOPPI ZARA
ULDAHLIN SILKKIHOUSUT SAATU DOTSISTA
HYDESIN AURINKOLASIT GAUDETESTA
HOPEAKORUT PERNILLE CORYDON
ATP ATELIERIN SANDAALIT URBAN A:STA
HATTU VUOSIENTAKAINEN LAHJA
LEVEÄ RANNERENGAS KIRPPARILTA
OLKILAUKKU LIFESTYLESTA
KAULARIIPUS VINTAGE

Kesäloma

Jos kesä ei tule minun luokseni, minä painelen sinne missä kesä lymyilee. Lentoliput lämpimään eivät ole hetkeen olleet yhtä odotettuja kuin nyt. Edessä on kaksi viikkoa Kreikan saaristossa eikä hirveästi harmita, että joka päivälle on povattu pilvetöntä paistetta ja vähintään kolmekymmenen asteen hellettä. On siis pakattu, haaveiltu kaikista niistä asioista joita voi tehdä vain auringossa ja kaivettu esiin aurinkovoiteita, joita ei tähän asti ole tarvittu mihinkään.

Osaan pakata kahdenlaisella tavalla. Sokkopakkaamista harrastaa myös kämppäkaveri ja sen suurin ja oikeastaan ainoa hyvä puoli on nopeus: kaavi kaikki sängystä ja lattialta löytyvä suoraan matkalaukkuun ja luota siihen, että siitä löytyy suunnilleen kaikki mitä arkipäivässäsi käytät ja tarvitset. Tähän kuluu kolmekymmentä sekuntia (suosittelen siis erityisesti niihin reissuihin, kun lentokoneen lähtöön on tunti etkä ole muistanut pakata) ja toimii, kunhan ei ole turhantarkka. Laukusta kun voi löytyä yksitoista alaosaa ja yksi t-paita ja kuka niitä meikkejä muutenkaan jaksaa käyttää. Hammasharjan voi onneksi ostaa mistä tahansa kulmakiskasta.

2015-07-24-stellaharasek-packing-1

Toinen tapani on hidas ja huolellinen: levitä kaikki lattialle, kyseenalaista jokaisen esineen tarpeellisuus, valitse vain vaatteita jotka sopivat kaikkiin muihin vaatteisiin ja jätä lopuksi vielä puolet pois, koska käytät kuitenkin vain kymmenen vuotta vanhoja shortseja ja varvastossuja.

Taktiikka toimii hyvin, jos on esimerkiksi lähdössä kolmeksi kuukaudeksi kiertämään reppu selässä Eurooppaa tai aikoo matkustaa junalla Siperian halki. Se on myös äärimmäisen toimiva tapa raastaa mahdollisen matkakumppanin hermot riekaleiksi jo ennen kun on päästy edes lentokentälle asti. Matkatavaroiden minimoimiseen tähtäävä puolipäiväinen prosessi ei ole kuitenkaan aivan välttämätön, jos aikoo hypätä kolmelta aamuyöllä taksiin ehtiäkseen aamukuudelta lähtevään lomalentoon ja sen jälkeen liikkua lähinnä hotellihuoneen ja merenrannan välillä.

2015-07-24-stellaharasek-packing-2

Tällä kertaa löysinkin kompromissin näiden kahden väliltä. Se on saavutus ihmiselle, jota ystävät ovat useammin kuin kerran kuvanneet sanalla “ehdoton”. Olen heitellyt matkalaukkuun asioita, joista koostuu kesä: kirjoja, kaftaaneja ja sandaaleja, huolettomia hellevaatteita joita ei ole voinut vielä käyttää, illallisia varten muutaman kauniin mekon. Pikkulaukun, jota ei ole tarkoitettu tietokoneen tai kamerakaluston kantamiseen, vaan parille pokkarille ja jäätelöön varatulle pikkurahalle. Tästä tulee sellainen matka.

Matkalaukusta on saanut myös nostaa pois asioita kuten hivenen huolestuneita mäyräkoiria ja vaaleanpunaisia pehmolohikäärmeitä. Tarina ei kerro oliko lohikäärme tarkoitettu minulle vai mäyräkoiralle itselleen, mutta molemmat saavat jokatapauksessa jäädä Tehtaankadulle pitämään Mikolle seuraa.

2015-07-24-stellaharasek-packing-3

Asioita, joita haluan tehdä ennen matkalle lähtöä: imuroiminen, koska palaaminen pölyiseen kotiin on kamalaa. Kaikkien saapuneiden laskujen maksaminen, silloin ei tarvitse heti matkalta palattua kahlata postivuoren läpi. Korjaan kaappiin vaatekasat, jotka ovat vallanneet työhuoneen tuolit. Siivoan työpöydän, pyyhin puisen pinnan pölystä ja kahvirenkaista. Heitän sinnetänne teipatut todo-listat roskiin – jos jotain jäi tekemättä niin ei se varmaan kovin kiireellinen ollutkaan.

(Jonkinlaisen palkinnon voisi muuten antaa postit-lapuille, jotka eivät suostu pysymään seinässä tai edes pöydässä ilman teippiä. You had ONE job.)

2015-07-24-stellaharasek-packing-4

Lopuksi: nostan koirat syliin, molemmat mahtuvat kunhan malttavat olla kylki kyljessä. Annan niille lähtösuukot, saan takaisin sata. Kerron niille, että tulen pian takaisin. Nieleskelen jo ikävääni. Koirat vaihtavat merkitseviä katseita. Taas tuo vetistelee. Miettivät olenkohan muistanut jättää jääkaappiin niiden lempilihapullia.

On tässä muutakin tehty

On tässä muutakin tehty kuin luuhattu kotona pitelemässä sadetta ja olemassa eronneita. On riehuttu rannoilla ja parvekkeilla ja terasseilla. Tongittu internetin syövereistä kuolemattomia ysäriklassikoita, huojuttu ja kailotettu mukana. Lähdetty suoraan sängystä aamiaiselle vartin varoitusajalla ja tultu takaisin kotiin viisitoista tuntia myöhemmin pilkun jälkeen. Juotu sata Aperol spritzia, ei suruun vaan iloon, sillä muutoksen keskellä kaikki on oikeastaan aika hyvin. Jotkut asiat ovat päättyneet, toiset eivät ole vielä alkaneet. Liitoskohta, jossa kaikki liikkuu, on tavalla tai toisella matkalla toiseksi.

2015-07-20-stellaharasek-portrait-1

Löysin vaatekaapista vanhan paljettitakin ja päätin viettää siinä loppukesän. Painavat paljetit saavat takin valumaan olkapäiltä tavalla, joka tuo mieleen 70-luvun, Ziggy Stardustin, Nicon ja sen kuinka Ewan McGregor Velvet Goldminessa putoaa lavalla polvilleen muina iggypopeina ja huutaa mikkiin gimme danger little stranger. Yksi lempikohtauksistani elokuvan historiassa. Myös yksi lempikappaleistani maailmassa, mutta se on aivan toinen tarina.

2015-07-20-stellaharasek-portrait-2

Paljettitakissa minusta tulee itseni komparatiivi – kauniimpi, huolettomampi, keveämpi. Ainakin kirjaimellisesti säihkyvämpi, ja sekin riittää. En kuulu kenellekään, kukaan ei kuulu minulle. Suljen silmät, laitan päälle päänsisäisen soittolistan ja säihkyn menemään.

PHOTOS BY Stella Harasek

Antaa sataa

Melkein koko heinäkuun kestänyt sade ei ole haitannut viime päivinä. Olen pysynyt suosiolla sisällä, kuunnellut vanhoja lempilevyjä ja sateenropinaa. Yrittänyt tarttua tekemättömiin asioihin, kyennyt keskittymään lähinnä kaikkeen hyödyttömään. Keräsin kolme päivää voimia siivoamiseen ja katsoin uroteoksi sen, että jaksoin lopulta imuroida ja ostaa torilta tuoreita kukkia. Yritin olemattomalla menestyksellä googlata lakanoiden vaihto tahdonvoiman avulla. On sittenkin olemassa asia, jota internet ei tiedä.

2015-07-16-stellaharasek-stayingin-goingout-12015-07-16-stellaharasek-stayingin-goingout-32015-07-16-stellaharasek-stayingin-goingout-2

Olen lukenut Patti Smithin muistelmateosta toiseen kertaan, koska aion vihdoin mennä Kiasmaan katsomaan Robert Mapplethorpen näyttelyn. Ihan minä tahansa näistä päivistä. Ehkä jo huomenna. Mahdollisesti maanantaina. Välttelen tarkkojen suunnitelmien tekemistä, se vaatisi todellisuuden kohtaamista ja siihen tarttumista. Jos vielä vähän keinuisi kaiken keskellä, antaisi sateen jatkua. Olisi vaan vähän aikaa, tässä näin mitään miettimättä, eteenpäin ehtii myöhemminkin.

2015-07-16-stellaharasek-stayingin-goingout-42015-07-16-stellaharasek-stayingin-goingout-62015-07-16-stellaharasek-stayingin-goingout-5

Minulla on tapana kuiskailla Juno-koiran korviin kaikenlaista. Kerron sille miten hieno koira se on ja miten paljon siitä tykkään. Se kuuntelee korvat koholla, silmät pyöreinä, kallistelee pientä päätään. En tiedä ymmärtääkö se sanaakaan, mutta selvästi se pitää kuulemastaan. Joskus se painaa tassunsa poskelleni ja katsoo silmiin ihan, ihan läheltä.

2015-07-16-stellaharasek-stayingin-goingout-72015-07-16-stellaharasek-stayingin-goingout-82015-07-16-stellaharasek-stayingin-goingout-9

Sateenkohan syytä, että vähän väsyttää itse kutakin. Miksi näitä hampaita on niin helvetisti, kysyy kämppäkaveri suu täynnä hammastahnan vaahtoa. Miksi makuuhuoneeseen on niin pitkä matka, vastaan olohuoneen lattialta, jossa olen suunnitellut nukkumaanmenoa viimeiset kolme tuntia.

2015-07-16-stellaharasek-stayingin-goingout-102015-07-16-stellaharasek-stayingin-goingout-11

On uudenlainen uupumus. Yöt eivät ole liian lyhyitä, päinvastoin liian pitkät. Nukun katkonnaisesti, näen unia joissa nousen lentokoneisiin. Havahdun hereille aivan liian varhain, koirat kuorsaavat taju kankaalla vailla aikomustakaan nousta vielä viihdyttämään minua. Kun makaa selällään sängyssä tarpeeksi kauan, katon rapistuneet rappaukset alkavat muistuttaa pilviä.

Ruisrock 2015

Olin Ruisrockissa sen verran tiiviisti töissä, että vapaa-aika jäi vähiin, mutta ehdin sentään minäkin viettää viikonlopun aikana vähän festivaalielämää. Katsoin lavan vierestä Foalsin keikan alun ja lopun. Sain aurinkolasien ja t-paidan rajaaman rusketuksen. Näin kun Olavi Uusivirta surffasi yleisön päällä ilman paitaa. Helle ajoi ihmiset hiekalta mereen, minäkin kastoin varpaani rantalavan takana, vaikka talviturkin heittäminen jäi odottamaan otollisempaa ajankohtaa. Olokin oli maanantaina yhtä hutera kuin kaikilla muilla festarikävijöillä, vaikka vedin viikonlopun pitkälti kofeiinin voimin.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-012015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-022015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-03

Kävelin jalkani kipeiksi, se kuuluu asiaan olipa töissä tai vapaalla. Olin varustautunut kolmella kenkäparilla, kokemuksesta tiesin ettei juosten vietetystä viikonlopusta selviä yksillä tai kaksilla. Selviytymisstrategia perustuu siihen, että kenkiä vaihdellaan sen mukaan mitkä hiertävät sillä hetkellä vähiten. Kaikista käyttökelpoisimmat ovat kymmenistä vastaavista reissuista selvinneet nilkkurit ja ihan tavalliset varvastossut. Kummatkaan eivät säikähdä sadetta tai kurassa käveltyjä kilometrejä. Olkoonkin, että kurasta ei tänä viikonloppuna ollut tietoakaan – Ruissaloa lellittiin täydellisellä helteellä.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-042015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-062015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-05

Elin viikonlopun festarisafkalla ja kahvilla. Hyvä uutinen: festivaalien ruokatarjonnassa on tapahtunut viime vuosina ilahduttavaa kohenemista – valinnanvaraa riitti. Huono uutinen: kahvin kohtuukäyttö ei ole näköjään mahdollista. Se on meikäläisen kohdalla kaikki tai ei mitään. Perjantain kohokohta oli, kun sain pitkän päivän päätteeksi kuuman kahvin turkulaisen kahvilan kojusta, joka oli juuri sulkemassa. Kiitos kaunis ja terveisiä! Kävelin kahvi kädessä festarialueen päästä päähän, väistelin satametriseen vesibussijonoon liittyviä ihmisiä. Aitaan ja puihin ripustetut keijuvalot valaisivat tien. Oli koko kesän ensimmäinen yö, kun tarkeni hytisemättä t-paidassa. Joku lauloi let me be your everlasting light ja joku jonon toisesta kohdasta vastasi there is a light that never goes out. Silkkaa sattumaa tai sitten jonkun tarinan alku.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-072015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-082015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-09

Lämmin ilta tuoksui huulikiillolta ja sokeriselta siideriltä. Ajattelin niitä, jotka olivat festareilla ensimmäistä kertaa. Muistan kun oli minun vuoroni, olin kuusitoista ja lähtenyt festareille yksin. Lempibändini oli tulossa Suomeen ja keikan missaaminen olisi ollut äitini kiukkuakin kaameampi kohtalo. Yhtäkkiä olin kaiken keskellä, ympärillä kolmekymmentätuhatta tuntematonta ja tuhottomasti aikaa. Oli aika ennen kännyköitä, ei ollut Facebookia tai kaveripiirin kokoavia ryhmäkeskusteluita. Minulla oli halpa rannekello, kassissa päiväkirja ja kahden tutun paperilapulle kirjoitetut puhelinnumerot, farkkujen molemmissa polvissa reikiä. Kaiken irrallisuus herätti samaan aikaan kauhua että niin suuria onnen ja vapauden tunteita, etten ollut tiennyt, että sellaisia on. Siellä ja silloin opin nauttimaan siitä, yksin kävelemisestä ihmisten keskellä, katselemaan muita pelkäämättä kun joku katsoo takaisin.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-102015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-112015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-13

Mietin myös kuinka toisenlaiset festarimuistoni olisivat, ellen olisi päätynyt muutama vuosi myöhemmin musiikkialalle ja viettänyt kaikki seuraavien kesien festarit työtehtävissä. Milloin festareiden puolesta säätämässä aikatauluja ja kulkulupia, milloin levy-yhtiön puolesta edustamassa artisteja ja sopimassa haastatteluita. Tällä kertaa olin Mellakan kanssa osana festivaalitiimiä vastaamassa mediarumbasta – pressipassit, kuvausluvat, keikkojen kuvaamiset, artistihaastatteluiden aikataulutukset ja sen sellaiset. Meidän työtämme oli esimerkiksi saattaa toimittajat backstageille ennaltasovittuihin haastatteluihinsa tai tietää kenen keikalla oli pyroefektit, joiden tieltä kuvaajat oli pidettävä poissa. Myös: miljoonaosaista palapeliä muistuttavat aikataulut, joiden johdonmukaiseen excelöintiin ei humanistin lyhyt matematiikka (ja hermot) tahtonut riittää. Onneksi on kärsivällinen kollega nimeltä Makkonen.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-142015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-152015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-16

Festareiden pitkissä työpäivissä on silti puolensa, ainakin jos sattuu olemaan telttailuiän ylittänyt tai muuten vaan mukavuudenhaluinen. Hotellihuoneet, lämpimät suihkut, omat kuljetukset alueelle ja takaisin. Vapaa kulku paikasta toiseen. Kaikki kiinnostavat keikat saa nähdä ihan läheltä, lavan vierestä – jos ehtii. Joinakin vuosina on ehtinyt enemmän, tänä vuonna vähemmän. Yhä suurin osa tutuista tulee festareilla vastaan ei niinkään yleisön joukossa vaan backstagella – entiset työtoverit ja esimiehet, kollegat, tutut toimittajat, valokuvaajat ja artistit. Teknikot ja roudarit, jotka kiertävät artistien kanssa. Moniin törmää nykyisin vain näin, kesäisin, kaukana kaikkien kotoa. Jutellaan lomista, artistien uusista levyistä, promokiertueista, studioäänityksistä, sen ja sen livetaltioinneista. Jos ehditään, käydään läpi lasten kuulumiset, kesämökit, tehdyt ja tekemättömät matkat, kasvimaat ja se kuka on alkanut seurustella kenenkin kanssa tai tajunnut vihdoin erota.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-182015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-172015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-19

Saimme perjantaina päivän työt tehtyä puoli kahdelta yöllä. Kumosin vartissa jonkun ojentaman oluen ja löysin itseni viisitoista minuuttia myöhemmin haikeasta humalasta. Väsymys teettää kaikenlaista. Harkitsin työkaverin kanssa baarijatkoja, päädyimme peittojatkoihin. Älkää innostuko liikaa, se on perinne, joka tarkoittaa kaivautumista kylmän kaljatölkin kanssa peiton alle, Spotify-diskoa ja pitelemätöntä spekulointia pikkutunneille saakka – tai siihen asti kunnes kaikki nukahtavat. Huoneessa tuli ensin nälkä ja sen jälkeen laiskuus, yritimme löytää huonepalvelun numeron tilataksemme ruokaa, mutta löysimme vain Vanhan testamentin. Festivaaliväellä ja -vierailla täyteentuupattu hotelli ei selvästikään ollut tilanteen tasalla.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-202015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-222015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-21

Lauantaina oli kovempi kiire kuin edellisenä päivänä. Katselin kateellisena vieraita, jotka notkuivat rantavipin puutarhassa illan ohenevassa valossa ja joivat kylmää kuohuvaa. Hain kostoksi päivän kolmannen tai kuudennen kahvin. Kuka niitä enää laskee.

Illalla oli alakulon aavistus, päätin hukuttaa sen yleisömereen. Pidin töistä pienen tauon ja kahlasin ihmisten sekaan katsomaan mitä päälavalla tapahtuu. Folioviitalla varustautunut juhlija kahisi teknon tahtiin. Aloin puolisalaa itseltäni hytkyä mukana. Otin vähän valokuvia, edessäni tanssineet tytöt huomasivat ja ilahtuivat, sain taltioida hypyt, heiluvat kädet ja kertosäkeet. Taivaanranta loisti turkoosin sävyissä, lavan laservalot halkoivat hämärää.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-232015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-262015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-24

Festareiden ihmismassassa on läsnä kaikki yhtäaikaa. Ilmassa on suodattamatonta energiaa, savua ja huutoja, haparointia, hallitsematonta ihastusta. Uusia ystävyyksiä, päättyviä parisuhteita, suudelmia, riitoja. Kaverit kadottavat ja löytävät toisiaan. Illan tuoksuissa sekoittuu hiki ja seksi ja sormiin sulannut suklaajäätelö, nurmelle kaatunut kalja. Puhelut pätkivät, ehkä kaikkien ei ole tarkoituskaan tulla kuulluiksi. Keltaisen talon terassilla ujeltaa kitara. Kosteus saa hiukset kihartumaan niskaan. Päälavan edessä tanssitaan, basso tuntuu jalanpohjissa ja voimistuu kun kävelee lähemmäs.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-272015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-282015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-29

Pharrellin keikka oli kuulemma monelle koko viikonlopun kohokohta. Sitä en ehtinyt nähdä, mutta tunsin kyllä – seisoin lavan takana ja yritin korjata moneen kertaan muutettuja aikatauluja, kun kynä tipahti kädestä ja tanner alkoi täristä allani. Ehdin hetken pohtia miten median tiedottaminen Ruissalossa sattuneesta maanjäristyksestä onnistuu, jos yhteydet mantereeseen katkeavat, kunnes tajusin, että siellä se Pharrell vaan hyppyyttää 35 000 niitylle pakkaantunutta juhlijaa, yhtäaikaa tasajalkaa.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-322015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-312015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-33

Suosikkiasiani viikonlopun varrelta: öinen kulkue Ruissalon saaresta kohti kaupunkia. Kello oli kaksi yöllä, festivaalialue oli juuri suljettu. Tuhannet vieraat olivat lähteneet vaeltamaan niittyjen halki, niitä en enää nähnyt. Sadat ja sadat pyörillä saapuneet sen sijaan tekivät lähtöä pyöräparkista, lähtivät polkemaan pitkin pimeää metsätietä. Istuin tuotantotiimin kanssa pakussa keskellä tietä, ajoimme ensin hitaasti, sitten emme ollenkaan, sillä tie oli täynnä pyöriä, jotka eivät pysyneet niille varatulla kaistalla. Paku seisoi paikallaan yli puoli tuntia, joku torkkui, toinen avasi takapenkillä tietokoneen ja alkoi purkaa muistikortilta päivän aikana otettuja valokuvia. Painoin otsan ikkunalasiin ja katselin pyöräilijöitä, jotka valuivat pakun molemmin puolin hilpeänä paraatina, kuljettivat mukanaan kasettimankkoja ja kangaskasseja ja kavereita. Yhdellä oli kyydissään kaksikin kamua, toinen tasapainoili tarakalla, toinen tangolla.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-352015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-342015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-36

Muistin pakun taaimmaisella penkillä jotain mitä en ole ajatellut pitkään aikaan. Kun olin viisi tai kuusi, näin Australiassa Phillip Islandin sinipingviinien paraatin. Kymmenettuhannet pingviinit nousevat merestä auringonlaskun jälkeen, kipittävät samaa tuttua rantareittiä pitkin pesäänsä. Yhdyskunnan jokailtainen rutiini kerää valtavia määriä katselijoita enkä ihmettele, se on yhä yksi maagisimmista asioista jotka olen koskaan nähnyt. Ihmiset olivat kerääntyneet hiekkadyynien keskelle hyvissä ajoin, seisoivat hiiskumatta hämärässä, polun molemmin puolin. Pitkään aikaan ei tapahtunut mitään. Mustat aallot löivät rantaan, pikkuhiljaa alkoi epäilyttää onko sieltä edes tulossa ketään. Sitten kuului ensimmäinen plumps. Märkään hiekkaan mätkähtänyt pikkuruinen pingviini ojensi itsensä täyteen kahdenkymmenenviiden sentin korkeuteensa ja alkoi taapertaa tarmokkaasti kohti polkua, piittaamatta pätkääkään kymmenistä sen varrella seisovista ihmisistä. Yhtäkkiä pimeys oli täynnä kahinaa ja kuhinaa. Aallokosta nousi ensin muutamia, sitten satoja pingviinejä. Ne kokoontuivat jonoon ja vaappuivat vakaassa yhteisymmärryksessä polkuaan eteenpäin, tiesivät tarkalleen minne olivat menossa.

We gonna go walkin’ through the park every day

2015-07-13-stellaharasek-zeppelin-012015-07-13-stellaharasek-zeppelin-022015-07-13-stellaharasek-zeppelin-032015-07-13-stellaharasek-zeppelin-042015-07-13-stellaharasek-zeppelin-05

LED ZEPPELIN

Paluu työpöydän ääreen

Odotin, että kenttähommissa kuluneen loppuviikon jälkeen tuntuisi tavalla tai toisella orvolta palata perusarjen pariin, mutta olenkin ollut siitä pelkästään onnellinen. Festareilla juoksentelu oli ihanaa, mutta on myös kivaa keskittyä töihinsä kaikessa hiljaisuudessa, hengata pölyisten saappaiden sijaan paljain varpain ja esimerkiksi ihan vaan istua. En muistanut miten kivaa istuminen on! Kotona työskennellessä voi välillä olla myös kyljellään ja sehän on fakta, että kyljellään oleminen on yksi maailman mahtavimmista asioista. Sen tietää jokainen tässä taloudessa asuva kaksi- ja neljäjalkainen.

2015-07-03-stellaharasek-study-12015-07-03-stellaharasek-study-22015-07-03-stellaharasek-study-32015-07-03-stellaharasek-study-42015-07-03-stellaharasek-study-52015-07-03-stellaharasek-study-62015-07-03-stellaharasek-study-72015-07-03-stellaharasek-study-82015-07-03-stellaharasek-study-92015-07-03-stellaharasek-study-10

Uuden kodin työhuone on täydellinen erakkoluola. Se sijaitsee omassa rauhassaan asunnon päädyssä, kaikkein kauimpana ulko-ovesta. Jos sulkee erakkoluolan oven, ei edes kuule ovikellon soittoa. On vain kirjakasat, kroonisesti tyhjät kahvikupit, torkkuvat koirat ja minä tietokoneeni kanssa. Avoimena repsottavista ikkunoista kantautuu kadun ääniä, vaimeaa raitiovaunun kolinaa. Kaupunkiambienssi muistuttaa, että maailma ympärillä jatkuu, vaikka viettäisi koko päivän yksin vajonneena ajatuksiinsa ja teksteihinsä.

PS. Ei tullutkaan eilen lupailemiani festarikuvia – anteeksi, jos joku ehti jo odotella. Väliin tuli elämä, väsymys ja unohdus. Huomenna uusi yritys!

Her life was saved by rock ‘n’ roll

Ruisrock kiittää ja kuittaa! Seitsemän pitkän päivän työputki painaa jaloissa ja päässä, vaikka viimeiset kolme päivää ovatkin kuluneet festarihumussa ihan mahtavien ihmisten keskellä. Huomenna enemmän kuvia ja kuulumisia, nyt kaadun sänkyyn.

2015-07-05-stellaharasek-ruisrock-12015-07-05-stellaharasek-ruisrock-22015-07-05-stellaharasek-ruisrock-32015-07-05-stellaharasek-ruisrock-4

Yllä valikoituja kuvakulmia festarivarustukseen. Ainoat kengät, joilla jaksaa kipittää kolmetoista tunnin pituisia päiviä rakoille kuluneilla jaloilla. Helteen (lue: hien) takuttama tukka, jolle ei jaksa kolmantena festaripäivänä edes yrittää tehdä mitään. Yhtiökumppaniltani pöllin parhaan tavan kuljettaa kulkulupaa mukana: kun sen sitoo vyötärölle se ei tipahda tai unohdu, vaikka vaatteet vaihtuvat lämpötilan, vuorokaudenajan ja mukavuudenhalun mukaan.

THE VELVET UNDERGROUND – ROCK AND ROLL

Ruisrock, osa 1

2015-07-04-stellaharasek-ruisrock

Ruissalossa kaikki hyvin! Jaloissa on rakkoja, nenässä aurinkolasien piirtämiä rusketusrajoja. Liikkuminen kymmentuhatpäisen yleisömeren läpi aikataulujen vaatimalla vikkelyydellä on osoittautunut mahdottomaksi tehtäväksi, onneksi olen löytänyt erilaisia metsäteitä ja huoltoreittejä joita pitkin puikkelehtia lavalta toiselle. Olin vielä pari päivää sitten lopettamassa taas kahvinjuomisen – sitten muistin, että festariviikonloppu ja kaksitoistatuntiset työpäivät eivät muodosta otollisimpia olosuhteita suurille elämänmuutoksille. Annan kofeiinittomalle elämälle mahdollisuuden heti kun Turusta on selvitty takaisin kotiin. Aurinko paistaa Ruissalon ylle, kädessä on aamun toinen kahvimuki ja hiekka narskuu varvastossujen alla. Toinen festaripäivä alkakoon.

PS. Pahoittelisin suttuisia puhelinkuvia, mutta se kuuluu festarihenkeen.