Vähän naurattaa, että yksi blogini historian googlatuimpia hakusanoja ovat kuukaudesta toiseen stella harasek hampaat. Otan tämän kohteliaisuutena, sillä tuskin niitä kukaan googlaisi, jos niissä olisi jotain vikaa. Eipä niissä nykyisin olekaan: oikaisin ylärivini muutama vuosi sitten ja sen jälkeen olen väläytellyt hammashymyäni monen mielestä varmasti kyllästymiseen asti. Ei nyt ehdi pyydellä anteeksi, on niin monta vuotta otettavaksi kiinni! Kirjoitin aiheesta vuosia sitten, mutta ne kirjoitukset ovat kadonneet vanhan blogini mukana internetin syövereistä jo kauan sitten. Tässäpä siis tiivistelmä teille, joille aihe on tavalla tai toisella ajankohtainen.
Vihasin hampaitani vuosia, varsinkin yläriviä, joka näkyi eniten hymyillessä. Tai siis olisi näkynyt, jos olisin ikinä taipunut hammashymyyn! Ei se mikään hirvikolari ollut, hampaat olivat itsessään ihan nätit. etuhampaat vaan olivat vinossa ja niiden vieressä sojotti kulmahammas, joka ei suostunut pysymään siistissä rivistössä muiden kanssa. Alarivin hampaat olivat oikeastaan huomattavasti enemmän vinksallaan kuin ylärivi, mutta en niitä itse kuvissa tai peilissä juuri nähnyt eivätkä ne samalla tavalla vaivanneet.
Kun olin yläasteella, äitini ja kunnallinen hammashoito olivat yhtä mieltä siitä, että tarvitsisin raudat, mutta suomenkieltä vielä opettelevalle teinille ajatus oli liikaa. Olin koko pienen pohjoisen koulun silmätikku, minua kiusattiin ulkomaalaisesta taustastani ja puheestani, musiikkimaustani ja pukeutumisestani, siitä että valokuvasin ja maalasin. Kuljin kirkonkylällä pää pystyssä pilkasta piittaamatta, mutta ei kyllä kiinnostanut antaa enää ainuttakaan aihetta naljailuun. Myöhemmin tietysti mietin, että samaan konkurssiin se olisi mennyt. Minkäs mahtaa, ei silloin tuntunut siltä. Ehkä ne vuodet olivat riittävän raskaat muutenkin.
Onneksi oikomishoidon voi tehdä aikuisenakin – ja lopulta tein. Vino hymy harmitti joka päivä. Alkoi tuntua turhalta tuhlata vuosia asian hyväksymiseen, kun se oli kuitenkin kohtalaisen helposti korjattavissa.
Nimittäin! On asioita, joille ei mitään mahda ja jotka kannattaa siksi vaan hyväksyä. Talventulo. Edessäsi kassajonossa pikkukolikoita laskeva rouva, kun kuulet ratikan kolisevan kulman takaa ja haluaisit vaan tasarahalla maksaa taviskahvisi ja juosta. Yrittäjien verotus. Kashmirneuleiden nyppyyntyminen. Elämän rajallisuus. Se, että mäyräkoirasi kuvittelee olevansa leijona ja kiljuu kadulla viisikymmentäkiloisille verikoirille.
On myös asioita, joihin voi vaikuttaa, mutta ne eivät tunnu niin tärkeiltä, että niiden eteen jaksaisi nähdä vaadittavan vaivan. Tiukoiksi treenatut pakarat olisivat kyllä kivat, mutta rakastan pastaa paljon enemmän – enkä halua viettää kaikkea vapaa-aikaani kyykkytangon kanssa, vaikka treenaaminen onkin hauskaa.
Sitten on ne asiat, joihin voi ja ennen muuta haluaa vaikuttaa, niin paljon, että se on epäilyksettä kaiken vaivan väärti. Tähän kategoriaan kuuluvat asiat, joihin kannattaa käyttää energiaa. Nuo kaksi muuta voi unohtaa, omistaa sen ajan mieluummin vaikka päiväunien ottamiseen tai sen pastan tekemiseen.
Oikaisin ylärivini vastikään Amerikasta rantautuneella uudella tekniikalla nimeltä Inman Aligner. Hoidossa oli merkittäviä etuja verrattuna perinteiseen oikomiseen: kiinteitä kojeita tai monen vuoden prosesseja ei tarvittu. Näkyviä tuloksia tuli muutamassa kuukaudessa ketterällä kojeella, jonka sai irti treffien tai ruokatunnin ajaksi. Kustannuksetkin olivat merkittävästi perinteisiä menetelmiä pienemmät. Omasta laskustani sain alennuksen blogini kautta, mutta kulut olisivat ilman sitäkin pysyneet reilussa parissa tonnissa. Se on tuntuvasti vähemmän kuin se viiden tonnin arvio, jonka sain aikoinaan toisesta hoitolasta, kun kysyin tarjousta perinteiseen oikaisuhoitoon.
Oikaisuhoitoja on toki monenlaisia, itselle kannattaa valita omaan tilanteeseen sopiva. Inman Aligner on hoitomuotona kosmeettinen ja keskittyy estetiikkaan, esimerkiksi pahoja purentavikoja sillä ei korjata. Se sopii hyvin juuri meikäläisen kaltaisiin tapauksiin, jossa halutaan oikoa esteettisiä epätasaisuuksia ja vinoutumia. Menetelmän sopivuus omaan tilanteeseen selviää parhaiten kysymällä aiheeseen perehtyneeltä hammaslääkäriltä.
Hoitoni tehtiin Smile Designissa, jonka esteettiseen hammashoitoon erikoistunut hammaslääkäri Kaj Karlsson oli perustanut yhtiökumppaneidensa kanssa. Pasilassa sijaitseva praktiikka taisi olla Suomen ensimmäinen hoitola, jossa Inman Aligner otettin haltuun. Enää se ei ole suinkaan ainoa vaihtoehto sarjassaan: sittemmin hoitolan valikoimiin on tullut monia muitakin vastaavia tekniikoita, joissa oikaisuhoitoja tehdään kevyesti, ketterästi ja kustannustehokkaasti.
Hoito kesti minulla kauemmin kuin keskimäärin, koska käytin kojetta laiskanlaisesti, lähinnä öisin. Jos olisin ohjeiden mukaisesti pitänyt sitä päiväsaikaankin, sama lopputulos olisi saavutettu puolet nopeammin. Minulle sopi hitaampi tahti, sillä halusin pitää päivisin vapaata kojeen käytöstä. Olen vieläkin sen verran ulkomaalainen, että suomen puhuminen tuntuu aika ajoittain vaikealta ilman oikaisukojettakin. Suurin osa oppii kuulemma puhumaan kojeen kanssa ilman sen kummempia ongelmia.
Hoidon vaikein – tai oikeastaan ainoa vaikea – vaihe oli sen ensimmäiset kaksi viikkoa. Minkäs teet, se nyt vaan sattuu kun luita liikutellaan. Hampaita särki, leukaa särki, koko päätä särki. Särkylääkkeitä kului, onneksi ne auttoivat. Sitten särky hellitti. Loput hoidosta menikin omalla painollaan eikä sitä tarvinnut enää miettiä. Kolmen viikon välein kävin tarkistuksessa ja kiristyttämässä kojetta, siinäpä se.
Olin varautunut odottamaan paljon pidempään, mutta näin tuloksia jo muutamassa viikossa. Tuosta noin vaan hampaat ojentautuivat päivä päivältä suorempaan riviin. Etuhampaat tekivät toisilleen tilaa, kulmahammas alkoi pikkuhiljaa peruuttaa rivistöön muiden rinnalle. Hymyilin peilikuvalleni kylpyhuoneissa, hisseissä, sovituskopeissa ja kahviloissa.
Lopputulos oli täydellinen, parempi kuin olisin uskaltanut edes odottaa. En usko, että kovin moni tuttu hoksasi mikä oli muuttunut, mutta minulle muutos oli valtava. Aloin hymyillä, nauroin enemmän. Olo oli itsevarmempi, tykkäsin koko peilikuvastani enemmän vaikka mikään muu ei ollut muuttunut. Muutos oli tietysti toivottu ja odotettu, mutta en ollut etukäteen arvannut kuinka suuri vaikutus sillä kaikkeen olisi.
Aikuisena oikominen on muuten siitä kivaa, että kukaan ei enää naura kenenkään raudoille, päinvastoin. Oikomishoitoni aiheutti kaveripiirissä pienen buumin, muutama muukin innostui nähtyään miten iisisti se sujui. Jos hotsittaa lukea lisää, kannattaa kurkata kirjoitukset Hannan oikomishoidosta.
Koska aihe selvästi kiinnostaa osaa teistä, hammaslääkärini Kaj lupasi, että Smile Design tarjoaa oikomishoidosta kiinnostuneille blogini lukijoille ilmaisen arvion kullekin sopivimmasta menetelmästä ja sen kustannuksista. Arvion saa siis veloituksetta, kun ajanvarauksen yhteydessä mainitsee blogini. Tarjous on pysyvästi voimassa. Ajanvaraukset onnistuvat puhelimitse numerosta 09 877 0040 ja verkkoajanvarauksen kautta.
Aihe on muuten minullekin taas ajankohtainen. Kun ylähampaat saatiin ojennukseen, päätettiin, että alarivikin oikaistaan sopivalla hetkellä. Se hetki on nyt! Menetelmä on tällä kertaa toinen, alariviin asennetaan kiinteä metallilanka. Saa nähdä kuinka käy. Epäilemättä hyvin.
PHOTOS BY ANNI TAIMISTO
Pakko liittyä oikomiskeskusteluun. Minulla oli raudat koko lapsuuden lukioon asti. Niiden ansiosta purentaviat korjattiin ja hymy on suora. Reilun vuoden ajan olen kärsinyt alaselän vaivoista, joita on yritetty korjata keinolla jos toisellakin. Viikko sitten kuulin ensimmäistä kertaa, että oikomisella voi olla näppinsä pelissä näissä vaivoissa. Purennan muuttaminen varsinkin lapsen kasvavassa kropassa muuttaa kuulemma koko kehon kinetiikkaa ja voi vuosien päästä johtaa virheasentoihin muualla kehossa.
En tiedä, uskonko tähän tai olisiko tämä ainoa selitys kivuilleni, mutta ainakin tieto yllätti minut. Purentavikani oli kuitenkin niin paha, että sen korjaamatta jättäminen olisi luultavastikin johtanut hankalampiin ongelmiin ja olenkin tyytyväinen, että oikominen on hoidettu lapsena. Mielenkiintoista on kuitenkin, kuinka kaikki vaikuttaa kaikkeen kehonkin suhteen.
Enpä ole koskaan kuullut , että oikemishoito vaikuttaisi myöhemmin noin paljon.Vähän kaukaa haetulta vaikuttaa. Lapsuudessa ja nuoruudessa keho on niin muovautuva, että enpä oikein usko tuohon. Enemminkin niin, että hoitamattomat purentaviat aiheuttavat päänssärkyä , niskavaivoja, hampaiden herkempää reikiintymistä.
Todella kaunis hymy ja hammasrivistö, ja kiva kun kerroit kokemuksiasi oikaisemisesta! Itsekin mietin, pitäisikö ryhtyä toimiin, kun oma vinoonkasvanut ylärivi tuntui välillä häiritsevältä (purenta on kunnossa, eli haitta on ihan vaan kosmeettinen). Mun hammastarina sai kuitenkin erilaisen käänteen – rakastuin nimittäin ihmiseen, joka myös rakastui minuun ja joka yllättäen kertoi pitävänsä aivan valtavasti juuri sikin sokin sojottavista hampaistani! Tuntuu kyllä vähän arveluttavalta huomata, että oma ruumiinkuvani on näin kovasti ulkopuolelta tulevista mielipiteistä kiinni, mutta sen jälkeen vinksahtanut purukalusto alkoi minustakin tuntua kivan persoonalliselta osalta ulkonäköäni :) Kuoppasin siis oikomissuunnitelmat, mutta varaan silti oikeuden muuttaa mieltäni, ja laitan sun vinkit muistiin siltä varalta, että niin käy.
Minua jäi mietityttämään tuo “sivuasia” postauksessa: Olet aikaisemmin kirjoittanut,että muutit 10-vuotiaana Suomeen. Oliko sinulla siis yläasteella vielä ongelmia suomen puhumisen kanssa?
Itseäni tämä kiinnostaa, koska muutin itse ummikkona 10-vuotiaana Brasiliaan ja mielestäni puolessa vuodessa – vuodessa puhe oli jo aikas natiivia.
Kiusaaminen on hirveää!
Moro Anna, uskoisin, että tälläiset tilanteet ovat melko yksilöllisiä. Olin valmiiksi kaksikielinen, puhuimme saksaa ja englantia. Suomi tuli mukaan kolmantena kielenä, tavallista maltillisemmalla tahdilla, sillä olimme Suomessa vain lomalla. Äitini päätös jäädä ja laittaa lapset paikalliseen kouluun syntyi vasta ajan kuluessa. Kieliopin ja sanaston opin sen jälkeen nopeasti. Aksenttini ja puherytmini kuulostivat silti vielä pitkään vierasperäisiltä ja siitä minua kiusattiin läpi ala- ja yläasteen. Mulla on yhä tänäkin päivänä puheessa vierasperäinen intonaatio (tarkkakorvaiset erottavat sen ja luulevat useimmiten suomenruotsalaiseksi) ja väsyneenä unohtelen sanoja ja takeltelen suomalaisten kaksoiskonsonanttien kanssa.
Itseäni kiinnostaa myös nämä suoristusjutut kovasti. Olen syntynyt 70-luvulla ja silloin ei juurikaan “harrastettu” hampaiden suoristamista, varsinkaan pienessä keski-suomalaisessa kylässä. Itselläni on yläkalusto on suora ja nätti, mutta alahampaat ovat yksi-risti-kaksi-mallissa. Nuorempana ne eivät ole häirinneet kuin satunnaisesti, mutta iän mukana käy niin, että alahampaat tulevat enemmän näkyviin. Ja nykyään ne häiritsevät itseäni jo turhan paljon. Ei autaa, vaikka ovat ehjät ja terveet.
Luin näistä uusista suoristushoidoista ensimmäisen kerran jo useampi vuosi sitten, kun bongasin jostain lehdestä (nimeä en muista, mutta artikkeli on edelleen tallella) jutun Jutta Gustafbergin suoristushoidosta. Silloin invisalign-hoitoa tehtiin ainoastaan Kuopiossa. Hoito oli kestänyt vain jokusen kuukauden ja maksanut n.1900 euroa. Ei paha ollenkaan. Jutalla oli ollut täysin samanlaiset hampaat kuin minulla, joten oli aikamoinen yllätys arvio minulle oli 9-14 kuukautta ja 4500-5500 euroa. Se jäi sitten siihen. Noh, nyt on Tampereellakin hammaslääkäreitä, jotka tekevät invisalign-suoristushoitoja, joten ajattelin kysyä uuden arvion. Neljää-viittätonnia en ole kuitenkaan valmis maksamaan. Käytän sen rahan vaikka mieluummin sitten reissaamiseen vinoine hampaineni :D Mutta toivotaan parasta.
Kaunis hymy ja upeita kuvia! Kuvista voi jopa tuntea tuulen vireen ja syksyn hienoisen lämmön. Hyvää syksyn jatkoa Stella! :)
Kiitos Kajlle suorasta hymystä ja Annille kuvista! Lempeää syksyä sinne xxx
Kaunis hymy ja kaunis nainen. Olen itse onnekas, että omaan suhteellisen suoran purukaluston. Puolisoni kehuu usein hymyäni kauniiksi ja se tuntuu todella todella ihanalle. Yleensäkin aidosti hymyilevät ihmiset jotenkin säteilevät. Myös silloin kuin eivät varsinaisesti hymyile.
Olen myös sitä mieltä, että hampaat, rinnat tai muutenkin joku ulkonäköasia, joka saa tuntemaan olon huonoksi vaikuttaa terveyteen yleisesti. Se, että monesti myös terveydellisistä syistä tehdään leikkauksia, mutta en näe siinä mitään huonoa tai pahaa, jos on mahdollisuus korjata ulkonäöllisesti jotain asiaa, joka saa voimaan huonosti. Itselläni ei ole ollut pahaa aknea, mutta näppylät kuitenkin tekivät ihoni hieman epätasaiseksi paikoitellen. Kävin plastiikkakirurgilla ihon laseroinnissa vuosia sitten, enkä ole katunut pätkääkään. Ei minusta tullut maailman sileäihoisinta, mutta iho siloittui riittävästi ja se vaikutti myönteisesti omaan minäkuvaani. Joku voi pitää toimenpidettäni hyvinkin turhanpäiväisenä rahanhaaskauksena, mutta minulle itselleni se oli tärkeä juttu. Teini-ikäisenä kärsi sen verran huonosta ihosta että siitä löytyi syy kiusaukseen. Vaikkei se syy toimenpiteeseen ollutkaan, niin kyllä siloisempi iho toi enemmän aihetta nostaa katsetta ja nostaa hiukset kasvojen tieltä. Oli ihana hymyillä eikä ihmisten katseet tuntuneet enää kiusalliselta. Ei ihoni niin paha ollut että sitä olisi katsottu, mutta minusta itsestäni tuntui siltä ja siksi katsoin aina vähän alaspäin. Mielestäni siis itsestään huolehtiminen on monien tekijöiden summa. Ulkonäkö ja omaan minäkuvaan panostaminen lempeydellä ja rakkaudella on tärkeä juttu. Se on jokaisella vähän erilaista.
Omg, onkohan seuraavaksi googlatuin hakusana Stella Harasek rinnat? Hyvältä näytät!
Kiitos. Ja niin, itsehän kirjoitin siis HAMPAISTA.
Oi, kaunis kaunis oot – hyvä olo näkyy ulospäin!
Keho, jossa viihtyy ja joka palvelee – mun mielestäni se on tärkeää. Tiedostan noi ‘ulkonäköpaineet’ ja vaikka olen mielestäni ihan älykäs ja fiksu, niin en silti aattele, että mun pitäis olla immuuni estetiikalle.
Jos jollekin itseään häiritsevälle asialle on halu ja mahdollisuus tehdä jotain, miksi ei? Miksi pitää yllä tarpeettomia lukkoja?
Nimenomaan. Eiköhän jokainen meistä pyri mahdollisuuksien mukaan näyttämään parhaalta versiolta itsestään, olipa kyse sitten omalle kropalle sopivien vaatteiden tai imartelevan hiusmallin valinnasta tai vaikka meikkaamisesta. Eikä kyse ole suinkaan vain pinnasta, vaan siitä millainen olo itsellä on omissa nahoissaan. Hyvä olo todellakin tuntuu ja näkyy.
Nyt on kiitettävä tästä postauksesta! Tuli meinaan ihan nappihetkeen, sillä oon just miettinyt aikuisiän oikomahoitoa. Kiinnostavaa luettavaa, nyt on vakavassa harkinnassa tuo suosittelemasi hoitola.
Pingback: Stella Harasek: Hymy herkässä – Smile Design
Hampaiden oikominen näin aikuisena kiinnostaisi. Joudutko pitämään retentiolankoja vai pysyykö rivistö paikoillaan? Retentiolangoissa vähän kuumottaa mahdollinen hampaiden reikiintyminen, joka on omassa kalustossa aika yleistä.
Lanka olisi ollut ja on yhä vaihtoehto, toistaiseksi olen pitänyt rivistön paikoillaan käyttämällä silloin tällöin öisin huomaamatonta muovista muottia. Alariviin tulee varmaankin retentiolanka kun hoito on valmis, katsotaan laitetaanko samalla ylös myös.
Reikiintymiseen liittyen, jostain syystä näistä esteettisistä oikomisista puhuttaessa ei koskaan mainita sitä, että lisää tilaa rivin suoristumiselle otetaan (kaaren laajennuksen lisäksi) hiomalla kiillettä ohuemmaksi hammasväleistä. Tuli itselleni keväällä aikamoisena järkytyksenä vaikka kuvittelin lukeneeni hoidoista jo kaiken mahdollisen. Meikää hoitaneen lääkärin mukaan oheneminen per pinta on suhteessa niin pieni ettei sillä ole karieksen kannalta kauheasti merkitystä, mutta… Silti hirvitti.
Mutta tehty nyt, ja pakko todeta että uudesta hymystä on jälkikäteen niin paljon iloa että kyllä se ehkä silti kannattaa. :)
Ai niin ja retention mukana tuli kaupan päälle taannehtiva ässävika! SILTI KANNATTI!
Miten koet Stella, etkö niin luovana ja taiteellisena ja taideyliopiston käyneenä, maalaavana ja valokuvaavana ihmisenä siedä edes pieniä säröjä itsessäsi? Olet korjauttanut hampaasi ja rintasi ja treenannut ainakin hetkittäisesti hullun lailla. Olisi mukava, jos kirjoittaisit blogitekstin siitä, miksi ulkonäkö on sinulle niin tärkeä asia, vaikka annat itsestäsi kovin syvällisen kuvan.
…tai terveys? Miten olisi terveys? Kivahan se on olla treenaamisen sivutuotteena laihempi tms, mutta olisiko mitenkään mahdollista että sitä tehtäisiin ruumiillisen ja/tai henkisen hyvinvoinnin tähden?
Lähipiiristä sattuu myös löytymään muutama rintojen pienennyksen läpikäynyt, ja näin sivusta seuranneena niin eipä niissä ryhtiongelmissa ja kivuissa se ulkonäkö ole se, joka saa kunnat sisällyttämään sen terveystarjontaan ja naiset hakeutumaan isoon operaatioon.
Urpo.
Niin! Onhan näitä syitä ja motiiveja tosiaan monenlaisia. Ja niinpä – ei siihen pienennysleikkaukseen tosiaan kukaan lähde puhtaasti esteettisistä syistä, eikä niitä julkisella puolella myönnetäkään kuin terveydellisin (silloinkin painavin) perustein.
Moro Miia,
älykkäiden, koulutettujen ja taiteellisten naisten ulkonäköpaineet olisivat itseasiassa varsin mielenkiintoinen keskustelunaihe. Miten minusta tämän ja aiemmin jättämäsi Jarvis-aiheisen kommentin perusteella kuitenkin tuntuu, että et halua keskustella, vaan ilkeillä? Todista toki minut vääräksi!
Jos tarkoituksesi oli osoittaa, että olen kiinnostunut ulkonäöstäni, niin ei sitä tarvitse sen kummemmin alleviivata – en ole ikinä sitä kieltänyt. Miksi ihmeessä olisin? Olen kirjoittanut melkein kymmenen vuotta työkseni tyylivetoista lifestyleblogia. On varmasti ihan joka iikalle selvää, että estetiikka ja sen kaikki lajit kiinnostavat.
Hampaat korjautin, koska halusin suoremman purukaluston ja se oli mahdollista. En ole ajatellut, että se olisi asia, josta pitäisi tuntea syyllisyyttä tai joka olisi ristiriidassa muiden ominaisuuksieni, kiinnostuksenkohteideni ja tavoitteideni kanssa. Oletko sinä joskus värjännyt hiuksesi, koska halusit nätin tukan ja se oli mahdollista? Tai meikannut? Ottanut tatuoinnin? Ei kai kukaan tosissaan kuvittele sen tarkoittavan, ettei elämässä olisi muitakin arvoja.
Mainitsemasi rintojen “korjaus” oli itseasiassa kunnallisen terveydenhuollon lähetteellä tehty pienennysleikkaus, johon menin 10 vuoden aikana pahaksi kroonistuneiden niska- ja selkäongelmien (mm. skolioosin) takia. Pääsin suurimmasta osasta kipuja, tilalle sain sadan tikin jättämät arvet rintakehässäni. Jos olisin ajatellut asiaa puhtaasti estetiikan kannalta – sanojasi lainaten halunnut välttää “säröjä” – olisin tehnyt toisenlaisia valintoja. Toki iloitsen pienistä rinnoistani, arvista huolimatta – ne ovat minusta kauniit ja tuntuvat omilta. Saan vihdoin elää elämääni ilman turhia rajoituksia. Leikkaus on ollut yksi parhaista asioista, jotka olen tehnyt oman hyvinvointini eteen.
Mainitsemasi treenaaminen on ollut muuten toinen (“hullun lailla” on muuten liioittelua, valmentajani kuolisi nyt nauruun). Ehkä parempi ulkonäkö on sinun maailmassasi ainoa mahdollinen syy treenata, mutta itse treenaan ensisijaisesti pitääkseni pääni ja kroppani koossa, kts. kohta skolioosi. Toki iloitsen myös treenin esteettisistä vaikutuksista kehooni, miksi ihmeessä en iloitsisi? Onko se sopivaa tai sallittua vain ei-taiteellisille ihmisille?
Niin – ajatteletko tosiaan, että äly ja luovuus sulkevat pois kiinnostuksen ulkonäköön? Että ihminen voi olla vain jompaakumpaa? Eikö tästä seuraa vaarallisia (ja ilmiselvästi virheellisiä) johtopäätöksiä kuten se, että ulkonäöstään kiinnostuneet ihmiset ovat ei-älykkäitä ja ei-luovia? Onko oman ulkonäön parantaminen, omasta kehosta nauttiminen ja oman sisäisen todellisuutensa ilmaiseminen ulkoisen olemuksen avulla mielestäsi vain joillekin varattu etuoikeus?
Ihmiset ovat kautta ihmiskunnan historian koristaneet itseään kaikilla kulloinkin käytettävissä olleilla keinoilla, niin miehet kuin naiset, kaikissa yhteiskuntaluokissa, kaikilla koulutustasoilla. Ne niinsanotut luovat ja taiteelliset vasta ovatkin hyödyntäneet kaikkia mahdollisuuksia ilmaista itseään ulkoisella olemuksellaan – ja olleet sen myötä muodin etunenässä luomassa uusia trendejä, muokkaamassa kauneusihanteita, vaikuttamassa siihen mikä meistä juuri nyt on kaunista. Suunnittelijat, stailaajat, taiteilijat, muusikot, valokuvaajat… koko joukko.
Mahtava kommentti Stella!
Tuon alkuperäisen kysyjän Miian kysymyksestä paistaa läpi kateus ja kateus ja kateus – ja joku alemmuuden tunto ehkä. Ja ilkeys.
Kateus ja ilkeys ihmisessä ovat muuten sellainen juttu, että vaikka hampaat olisivat kuinka suorat ja tissit nätit, niin ei sellaisesta ihmisestä ikinä tule kaunista. Hymy on silloin tyhjä ja sydän kylmä. Onneksi on myös toisin päin – joskus epätasainen hammasrivi voi olla maailman kauneinta.
Älykästä, ei ilkeää, keskustelua on mahtava käydä ja ne ovat aina parhainta itseään älykkäämmän kanssa. Ja onneksi me ihmiset täydennämme toinen toisiamme, aina joku tietää jostain asiasta enemmän kuin toinen.
Aurinkoa syksyysi Stella ja Miia myös!
Kiitos Erika! Samaa mieltä, älykäs keskustelu on aina tervetullutta. Otan mielelläni myös vastaan rakentavaa kritiikkiä, mutta henkilöön kohdistuva, huonosti perusteltu ilkeily on vaan turhaa. Kertoo paljon kirjoittajastaan eikä mitään sen kohteesta.
Olen lukenut blogiasi vuosia, jo silloin kun se vielä kulki eri nimellä. Niin kauan, että vaikken tunnekaan sinua henkilökohtaisesti, tunnut tutulta ja blogisi kuuluu jokaiseen päivääni. Tiedän, että Miian kaltaisten kommentit kannattaisi vain sivuuttaa, mutta minua tällaiset ilkeääkin ilkeämmät, itsestään äärimmäisen epävarmojen tyyppien kommentit suututtavat aivan äärettömän paljon. En käsitä kuinka joku _voi_olla_niin_tyhmä_, että suoltaa vastaavaa soopaa tietämättä asioista tai perehtymättä niihin yhtään. Eivätkö tuollaisia kommentteja lähettävät ihan tosiaan ymmärrä kuinka tyhmän kuvan itsestään antavat….??? Toivotan sulle Stella kaunista syksyä, olet ihana tyyppi ja ansaitset ihan muuta kuin Miian kaltaisten typeriä kommentteja. ♡♡♡ xxx
Kivat kuvat…jotenkin ajattelinkin, että nyt on eri kuvaaja kuin tavallisesti: ) Ei siis sillä, että aiemmat huonompia olisivat, erilaisia vaan : ))
Onhan kaikilla kuvaajilla vähän oma kädenjälkensä! Minäkin tykkään näistä kuvista kovasti xxx
Kiitos Stella, että aikoinaan kerroit Inman Alignerista. Oma suhteeni hampaisiini oli täysin sama kuin sulla ja nyt on jo pari vuotta ollut suora ylärivi, jota kelpaa väläytellä. :)
Hei mahtavaa, ihan huippua kuulla, että vinkistä oli iloa!
No on kyllä kaunis hymy, en ihmettele että sitä väläyttelee mielellään <3
Ooh, kiitos! xxx