Huh! Vauhdikas viikko takana. Tammikuu taisi kulua totutellessa ajatukseen uudesta vuodesta, kukaan ei oikein tehnyt mitään tai käynyt missään. Kuunvaihteessa onkin sitten otettu hiljaiseloa takaisin korkojen kera. Nyt mennään baareihin on ilmaisu, joka syntyi yhteisellä matkalla ystävän kanssa. Se saattoi tarkoittaa oikeastaan mitä tahansa hotellin aulabaarissa kumotusta kaljasta siihen, että kierretään kylän kaikki maininnan arvoiset menomestat ja hortoillaan kotiin sitten kun aurinko nousee. Ilmaisu on tietysti matkan jälkeen tartutettu kaikkiin muihinkin ja sitä onkin viljelty viime päivinä aika ahkerasti, sillä erinnäisiä tilaisuuksia ja juhlia on piisannut lähes joka illalle – olkoonkin, että moni niistä onkin liittynyt tavalla tai toisella töihin.

Keskiviikkona kävin & Other Storiesin avajaisissa. Aleksanterinkadulle auennut kauppa oli suuri ja valoisa, ja luulen, että avajaisiin oli saapunut jokainen ihminen, jonka olen Helsingissä asumieni vuosien aikana tavannut. Samppanja oli varastaa huomion olennaiselta eli kimaltavilta kengiltä, ei ihan onnistunut. Ilta päättyi karaokeen, en seuralaisteni onneksi päätynyt tällä kertaa mikin varteen vaan nojailin laulutaitoisten ystävien tahtiin. Wicked Game ja Sweet Dreams tulivat peräkkäin! Sen jälkeen ei olisi voinut tapahtua enää mitään hienompaa, oli siis oikea aika lähteä kotiin. Sweet dreams are made of this – who am I to disagree?

Torstaina kävimme juhlissa, joissa emme tunteneet oikein ketään. Siinä on oma viehätyksensä: matkasta tiskille ja takaisin voi selvitä alle vartin, kun joka toinen vastaantulija ei olekaan tuttu eikä ole edes puolituttuja, joiden kanssa vaihtaa velvollisuudesta kuulumisia (molempien muistellessa kuumeisesti kukas tämä tyyppi olikaan). Tykkään lehahtaa seurueesta seurueeseen sosiaalisena pikkuperhosena, mutta joskus on vielä parempaa, kun saa hyvällä omatunnolla nuohota nurkissa niiden kanssa joiden seurassa saapui, vakoilla menoa vähän kuin ulkopuolelta ja lähteä salaiselle jatkoviinille sitten kun siltä tuntuu, kenellekään sen kummemmin selittämättä.

Eilisissä juhlissa oli sopivassa suhteessa vanhoja tuttuja ja uusia ystäviä – ja paljettiharakan mielestä ihan paras dresscode: bling bling. Mikä ihana tekosyy pukeutua säihkeeseen, vaikkakaan en muista, että siihen olisi koskaan tekosyitä tarvittu. Puin päälle lempimekon ja hapsukorot, sudin silmiin hillityllä volyymilla sumua. LAITA LISÄÄ, huusi Mikko, joten lisäsin ja lisäsin, kunnes lopputulos hohti mustana kuin märkä asfaltti ikkunan alla. Oli ihana ilta, ihmiset hyvällä tuulella, kaikilla yllä kimallusta, lopulta sitä satoi Valkoisen salin katostakin. Ilmassa uusia alkuja, päästämistä irti päättyneistä tarinoista. DJ soitti vanhaa rock’n’rollia ja vein lempi-ihmiseni tanssilattialle, sitten oli hänen vuoronsa viedä. Antauduin pyöritykseen, sitähän varten hapsukorkkareissa on hapsuja.

Sanotaanko, että nyt totisesti tuntee luissaan, että baareissa on oltu melko monta iltaa. Huteraan oloon ei tarvita nykyisin edes viiniövereitä, valvominen ja tanssiminen riittää. Viikon ohjelman voi päätellä muistakin merkeistä: jostain syystä eteisen matto on täynnä pieniä paljetteja ja vaatehuoneen lattialla on kaikki ne vaatteet, jotka eivät viime päivinä ole läpäisseet kärsimättömiä koesovituksia. Arkiset villapaidat lepäävät hyllyillä siisteissä pinoissa, mutta lempimekot ovat hujanhajan jossain sängyn ja kylpyhuoneen välillä. Jospa ne saisivat ensi viikolla vähän lomaa – ja minäkin voisin palata vähäksi aikaa arkeen vetämään henkeä (ja juomaan viherpirtelöitä, jotka toivottavasti kompensoivat tanssimisen lomassa kumotut vodkacocktailit).

SÄIHKEKENGÄT* & PALJETTIHAME & OTHER STORIES
ACNEN PUUTERINEN NEULE & MUSTA PAITA GAUDETE
PIKKULAUKKU FILIPPA K
*SAATU

Tänään onkin venytty ja vetelehditty ihan vaan kotona. Keitetty ämpärillinen kahvia, tilattu ruokaa kotiinkuljetuksella. Se on niin petollisen helppoa, että voisin jäädä koukkuun (sovitaan niin, että saan pitää kiinni tästä käsityksestä, etten olisi jo toivottoman koukussa). On käyty kävelemässä koirien kanssa kuraisilla kaduilla ja kannettu ruskeaa vettä valuvat eläimet kotiovelta suoraan suihkuun – luulen, että kaikki tässä taloudessa ovat saaneet tarpeekseen tästä niinsanotusta talvesta. Äsken kipitimme viisi minuuttia ennen sulkemisaikaa kauppaan hakemaan pienet kokikset, koska se nyt vaan on niin, että sokeri on parhaimmillaan pakattuna limuna pieneen kylmään tölkkiin. Kura oli vaihtunut sakeaan lumisateeseen, katulamput valaisivat suuret pehmeät hiutaleet, jotka pyryttivät alas pimeästä. Mäyräkoirilla oli suihkutrauma tuoreessa muistissa, vastasataneeseen lumipeitteeseen jäi mutkittelevat tassunjäljet kun ne kiersivät illan aikana jäätyneet lammikot ihan varmuuden vuoksi.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA