✖ CANGGU, BALI, INDONESIA
Kannattaa varoa mitä toivoo! Olen tyytyväisenä kutsunut itseäni tulivuorentutkijaksi ja tarkoittanut sillä lähinnä sitä, että tulivuoret kiinnostavat ja kiehtovat. Ja tässä sitä nyt ollaan, vain viidenkymmenen kilometrin päässä tulivuoresta, joka köhii, kytee ja yskii savua sisuksistaan. Samaan aikaan kutkuttaa ja kuumottaa, mutta vuorta enemmän jännitystä aiheuttaa se toimiiko lentoliikenne, sillä osa seurueestamme on vasta tulossa tänne Balille.
Yksikään viime päivien uutisia nähnyt ei ole voinut välttyä tiedolta, että Balilla sijaitseva Mount Agung on herännyt horroksestaan. Vuori nikotteli jo viime syyskuussa ja aiheutti meilläkin pientä matkapohdintaa. Silloin tilanne rauhoittui ja vuoren lähellä asuvat ja sieltä evakuoidut paikalliset saivat palata koteihinsa. Vuori on ollut ihan hissuksiin – viime tiistaihin asti.
Olin ystävän kanssa Nusa Lembonganin saarella, kun ei-minkään toimittamisemme keskeytti Suomesta saakka saapunut tieto, että vuori on havahtunut ja päästelee höyryjä. Purkaus oli niin pieni, ettei sillä ollut vaikutusta lentoliikenteeseen. Kuvaavaa on, että emme edes kuulleet siitä paikallisilta, vaan viesti saapui aiheeseen liittymättömän sähköpostinvaihdon lomassa Suomesta. Kaikki kunnossa, kohta nähdään, viestittelin Helsinkiin Jarnolle ja Mikolle, jotka olivat tulossa meidän perässä Balille kuun lopussa. Tätä matkaa oli odotettu pitkään ja hartaasti, koska muutaman kuvauksen lomassa oli luvassa kauan kaivattua – uskaltaako sen sanoa edes ääneen? – lomaa. Vielä yhteistä lomaa ystäväporukalla, jonka kanssa olemiseen ei ole viime aikoina ollut varsinaisesti liikaa aikaa.
Sitten lauantaina tuli toinen, hiukan isompi purkaus. Sekin oli pieni, mutta sai aikaan tuhkapilven, joka lähti kiemurtelemaan kohti taivasta kilometrien korkeuteen. Pieni levottomuus alkoi lepattaa vatsan pohjalla. Did you hear about the ash, kysyi villamme portugalilainen omistaja, jolla oli sängessään glitterhippusia muistona edellisillan kemuista. But yeah, it probably won’t affect anything. Kutina vatsassa sanoi muuta.
Muutama lento peruttiin lauantaina. Sunnuntaina vähän enemmän. Suurin osa lentoja Australiasta ja Australiaan, sillä tuhkapilvi ajelehti Balilta kohti etelää. Tutkimme nettiä ja kirosimme lentokentän kehnoa tiedotusta. Qatar Airways, jolta olimme ostaneet liput, ei onneksi kuulunut lentojaan peruuttaneiden yhtiöiden joukkoon. Päätin luottaa maailmankaikkeuteen. Meidän täydellinen matka ei todellakaan ollut kaatumassa yhteen kiukuttelevaan tulivuoreen.
Maanantaiaamuna heräsin tietoon, että Balin kansainvälinen lentokenttä on suljettu vuorokaudeksi. Tuulen suunta oli muuttunut yöllä ja tuhkapilvi oli ajelehtinyt lähemmäs Balin saarta. Denpasarin lentokentän pitäisi 24 tunnin sulkunsa jälkeen aueta aamuseitsemältä paikallista aikaa, mutta kukaan ei taida vielä tietää miten käy. Tuhkapilven lisäksi on olemassa se toinenkin pikkuongelma, tulivuori poreilee ja saattaa purkautua vielä kolmannenkin kerran, ja se purkaus voi olla iso.
Mikä tilanne täällä paikan päällä sitten on? Riippuu vähän keltä kysyy.
Tulivuori on purkautuessaan vaaraksi sadalletuhannelle paikalliselle, jotka asuvat vuoren ympärillä sijaitsevissa kylissä. Kansainvälinen media kylvää kauhua dramaattisilla otsikoillaan, mutta yli puolet vuoren lähellä asuvista balilaisista on eri mieltä: he kieltäytyvät tottelemasta hallituksen evakuointimääräyksiä ja lähtemästä kodistaan, koska se ei ollut tulilinjalla silloin vuonna 1963 kun vuori edellisen kerran purkautui, eikä olisi varmasti laavan tiellä tälläkään kertaa. Sillä tietysti tulivuoret ovat loogisia ja ennalta-arvattavia luontokappaleita, joiden liikkeisiin kannattaa luottaa. Vähän naurattaa, mutta toisaalta, he ovat tottuneet elämäänsä vuoren kanssa, ehkä he tietävät enemmän kuin me?
Olemme tällä hetkellä Canggussa noin 50 kilometrin päässä vuoresta. Vuori ei näy eikä sen jylinä kuulu, kuten äitini mielessään kuvittelee. Tilanne ei näy katukuvassa mitenkään, mitään paniikkia ei ole. Tulivuoresta puhuvat lähinnä turistit, joiden pitäisi päästä lähtemään kotimatkalleen. Paikalliset ottavat lungisti, just relax, the airport should be fine in a few days. Sirkat sirittävät ja mopot huristelevat, kaikki on ennallaan, paitsi meitsin vatsassa on pieni möykky, jota en tälle reissulle olisi toivonut. En murehdi vuorta, vaan sitä pääsevätkö pojat lähtemään, pääsemmekö me lähtemään paluulennollemme vai jumitummeko saarelle pidemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus, meneekö koko tämä matka vielä ihan uusiksi. Ei yhtään jaksaisi säätää tai tehdä lisää suunnitelmia, mutta minkäs teet. Elämä tarjoilee taas oppitunteja siitä kuinka paljon kannattaa murehtia asioita, joille ei mitään itse mahda. Juuri nyt vaan odotellaan.
Melkein 60 000 ihmisen lennot ovat peruuntuneet viimeisen kolmen päivän aikana – voimme vaan kuvitella millainen kaaos Denpasarin lentokentällä on. Olemme miettineet myös sitä vaihtoehtoa, että jos pojat eivät pääse tänne, lennämme itse pois, joko takaisin Suomeen tai jatkamaan reissua jonnekin muualle. Mutta se onnistuisi vasta kun lentokenttä aukeaa, jos silloinkaan, sillä siellä on ne 60 000 muuta ihmistä, jotka haluavat samaan aikaan pois ja ovat odottaneet kentällä koko viikonlopun.
Mitä sille vuorelle kuuluu? Tuntuu, että asiantuntijatkin vain arvailevat. Tekisi mieli mennä katsomaan, mutta ei varmaan kannata. Se on eristetty, sen ympäristö evakuoitu. Se savuaa, puhisee ja putputtaa laavaa ihan kuin olisi jostakin loukkaantunut. Läheisiin jokiin valuu kylmää laavaa, vuorelta liikkeelle lähteneet mutavyöryt matelevat eteenpäin. Voi olla, että vuori purkautuu tunnin päästä, ensi tammikuussa tai ei ollenkaan. Taidan mennä unissani silittämään sitä ja hyristä hiljaa: tuu tuu tupakkarulla. Laulan sille, että nuku nuku nurmilintu, väsy väsy västäräkki. Nuku kun minä nukutan, väsy kun minä väsytän.
Aamulla selviää pääsevätkö lempi-ihmiseni lennolleen.
PHOTOS BY STELLA HARASEK
