Yhteistyössä Naturelle, sisältää alennuskoodin
Aah! Saan vihdoin tarttua aiheeseen, joka on syyhyttänyt sormiani jo tovin, nimittäin miamilaiseen luonnonkosmetiikkasarjaan nimeltä Lilfox, joka saapui joku aika sitten Naturellen hyllyihin. Ihanaa, että maailmalla kuhinaa aiheuttanut sarja on vihdoin saatavilla Suomestakin. Lilfoxin ympärillä leijuu vienoa taikaa, joka on helpompi kokea kuin selittää, mutta teen parhaani.
Sarjan perustaja Alexis Rose on sertifioitu aromaterapeutti ja eteeristen öljyjen kouluttaja, jolla on takanaan satoja koulutustunteja – hän siis todella tietää mitä tekee. Kun valmistaa kosmetiikkaa, ei riitä, että tuntee raaka-aineet ja tietää miten ne vaikuttavat ihoon, vaan täytyy ymmärtää myös kuinka isoina pitoisuuksina iho kestää niitä ja miten niistä sekoitetaan toimivia tuotteita, joissa aktiiviset ainesosat saavat toisistaan synergiaa eikä mitään ole liikaa tai liian vähän.
Alexis on luonut jokaisen tuotteen itse ja ne valmistetaan käsin hänen omassa Miamissa sijaitsevassa studiossaan. Tälläisten artesaanisarjojen kohdalla ei tarvitse olla huolissaan tuotannon ekologisista tai eettisistä aspekteista. Alexis itse kutsuu valmistuslaboratoriotaan kasvitieteelliseksi apteekiksi, mikä ei ole kovin kaukana totuudesta, sillä tuotteiden tehokkaat raaka-aineet on yhdistetty tarkoituksenmukaisiksi cocktaileiksi, joilla voi ihon kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisäksi taklata täsmäongelmia.
Madame Fox on yhdistänyt sarjassa kaikki intohimonsa: rakkauden luonnonkosmetiikkaan, luomulaatuiset kasviuutteet ja maan kristallit. Jep, luit oikein: esimerkiksi ruusukvartsi ja ametisti tuovat tuotteisiin omaa parantavaa energiaansa. Itsehän olen ollut lapsesta saakka kivihihhuli ja kantanut taskuissani onnenkiviä, joten otin tämän yksityiskohdan vastaan suurella riemulla. Ei kaiken tarvitse aina olla niin vakavaa!
Unohdetaan hetkeksi kivet, kauniit pakkaukset ja lumoavat tuotenimet (kuten Amazon After Dark ja Jungle Glow) ja keskitytään purnukoiden sisältöön, se on nimittäin enemmän kuin kunnossa. Raaka-aineista löytyy villiviljeltyjen kasvien uutteita, mineraaleja, savea ja eteeristen öljyjen tislaamisen sivutuotteena saatuja hydrosoleja, eli lääkinnällisiä kukkais- ja yrttivesiä. Tuotteet eivät sisällä mitään teknisiä täyteaineita, vaan kaikki on täyttä tavaraa. Se tarkoittaa, ettet maksa mistään turhasta: tuotteet ovat varsinaisia tehopakkauksia täynnä ihoa ravitsevia, kosteuttavia ja hoitavia raaka-aineita. Monet sarjan tuotteista soveltuvat myös ongelmaiholle, kuten rosacealle, atopialle ja aknelle.
Jos sarjaa pitäisi verrata johonkin toiseen, Lilfox voisi olla ansaittua kulttimainetta nauttivan May Lindstromin edullisempi pikkusisar. May Lindstromin lailla Lilfoxin tuotteet ovat erilaisia balsameita, öljycocktaileja ja jauheita, joista monia voi käyttää useammalla kuin yhdellä tavalla. Hinnat vaan ovat tuntuvasti edullisemmat, vaikka raaka-aineidensa puolesta Lilfox ei häviä ollenkaan hintavammille sisarilleen.
Mennäänpä tuotteisiin, jotka valitsin testiin. Kuvat on muuten otettu Marrakechissa taannoisen matkamme varrelta. Pakkaan usein reissuille tietyn sarjan tuotteita, koska tien päällä on helppo keskittyä yhteen sarjaan kerrallaan ja hahmottaa miten ne toimivat.
Lilfoxin öljycockailit ovat lyömättömät, joten aloitetaan niistä. Prickly Pear Illuminating Beauty Nectar on heleyttävä kasvoöljy – suoraan käännettynä kauneusnektari – joka sopii kaikille ihotyypeille, myös epäpuhtauksiin taipuvaiselle, hormonaalisesti reaktiiviselle ja muutoin herkälle iholle.
Olen käyttänyt nopeasti imeytyvää öljyä tehokkaana yöhoitona: se kirkastaa ihoa, siloittaa pieniä pintajuonteita ja rauhoittaa tulehdustiloja. Heleyttävä vaikutus tulee nektarin sisältämästä kaktusviikunaöljystä, jonka erittäin korkea E-vitamiinipitoisuus on tuonut sille maineen ihmeöljynä. Lilfoxin käyttämä kaktusviikunaöljy on peräisin luomusertifioidulta marokkolaistilalta, jolla siemenet kerätään käsin ja kylmäpuristetaan tuoreeksi, ravintopitoiseksi öljyksi. Granaattiomenan- ja vadelmansiemenöljyt sisältävät ihoa uudistavia antioksidantteja. Viimeinen silaus tulee brasilialaisesta turmaliinikristalleista, johon liittyy hurmaava tarina: egyptiläisen legendan mukaan turmaliinin värit ovat syntyneet, kun turmaliini on tehnyt pitkän matkan maan uumenista kohti aurinkoa sateenkaarta pitkin, jolloin sateenkaaren kaikki sävyt ovat tarttuneet siihen.
Tumma tuoksu huumaa ainakin jasmiinia rakastavat, sillä nektarissa on kahden eri jasmiinilajikkeen eteeristä öljyä ja niiden lisäksi santelipuuta, verigreippiä sekä bergamottia.
Seabuck + Neroli Face Nectar voitti minut puolelleen heti kun avasin putelin ensimmäisen kerran. Olen sitrustuoksujen suuri ystävä ja tässä appelsiinikukkaisessa öljyssä pirskahtelee verigreippi – sopii erittäin hyvin unisiin aamuihin. Greippi ei suinkaan ole mukana tuoksunsa, vaan antibakteeristen ominaisuuksiensa vuoksi, mutta sitruksinen tuoksu on iso plussa.
Nuorentava kasvonektari sopii kaikille ihotyypeille, mutta on erityisesti tukkoisen, stressaantuneen, ikääntyvän, ärsyytyneen tai aknesta kärsivän ihon täsmätuote. Se rauhoittaa, syväkosteuttaa ja uudistaa, tehden ihosta hehkuvamman ja kiinteämmän. Nektarin pääraaka-aine on tyrniöljy, jonka sisältämä retinoli tasapainottaa talirauhasen toimintaa ja rauhoittaa tehokkaasti tulehtuneen ihon.
Nektari on todellinen ravintopommi, sillä se sisältää tyrniöljyn lisäksi passionhedelmänsiemenöljyä, cameliaöljyä, hampunsiemenöljyä, viinirypäleensiemenöljyä, arganöljyä, vadelmansiemenöljyä, meloninsiemenöljyä ja granaattiomenansiemenöljyä. Syväkosteuttava cocktail vahvistaa, kirkastaa, pehmentää ja siloittaa, kiihdyttää solujen uusiutumista, puhdistaa tukkoista ihoa ja ehkäisee epäpuhtauksia ja tulehduksia. Nektari myös suojaa ilmansaasteita vastaan ja rauhoittaa ihon esimerkiksi auringossa olemisen jälkeen. Kaikilla nektarin öljyillä on omat tehtävänsä, mutta nostetaan sieltä erityisesti cameliaöljy, jonka A- ja E-vitamiinit tekevät siitä loistavan anti-age -tuotteen ja rasvahapot sitovat kosteutta ihoon.
Laiska kosmetiikanystävä, joka ei jaksa seistä peilin edessä varsinkaan aamuisin kovinkaan kauan, arvostaa erityisesti sitä, että nektari imeytyy ihoon nopeasti: iho on jo muutama minuutti myöhemmin tasainen, kosteutettu ja pinnaltaan mattainen, melkein puuterinen. Toimii hyvin meikinkin alla, vaikka ihaninta on tietysti antaa ihon hengittää tälläisen käsittelyn jälkeen.
Tuotteet on pakattu mustiin miron-lasisiin pulloihin ja purkkeihin, jotka suojaavat kallisarvoista sisältöä valolta ja UV-säteilyltä ja parantaa raaka-aineiden säilyvyyttä.
Kalahari Brightning Eye Serum -silmänympärysseerumi on ravintorikas sekoitus ruusu- ja santelipuuöljyjä, jotka virkistävät ja kosteuttavat silmänympärysihoa, häivyttävät tummia silmänalusia ja pehmittävät juonteita. Roll-on -pulloon pakattu öljyseerumi on hellävarainen, mutta tehokas. Epäilin kyllä aluksi tuotteen tehoa sen kevyen koostumuksen vuoksi – olen niin tottunut levittämään silmänympärysiholle voiteita, että tuntui, ettei ohuessa öljyseerumissa riitä jytyä yli kolmekymppisen tarpeisiin. Tuote osoitti minut vääräksi, sillä säännöllisellä käytöllä eron on kyllä huomannut: silmänympärysihon rakenne on vahvistunut, ilme on virkistynyt ja tummat aluset vaalentuneet.
Pakko kehua tuotteen helppokäyttöisyyttä: ei voi olla helpompaa tapaa levittää öljyseerumi kuin rullata se iholle! Rulla levittää juuri sopivan määrän seerumia, rullaaminen parantaa sen imeytymistä ja hieroo samalla kevyesti herkkää silmänympärysihoa. Loistava reissutuote, joka on jäänyt kyllä vakikäyttöön Marokon matkan jälkeenkin.
Aphrodite Rose Toning Mist on ylellinen kasvovesi, joka sisältää ranskalaisen artesaanitislaamon valmistamaa luomuruusvettä ja – kyllä – ruusukvartsia. Ne on valittu myös energeettisten ominaisuuksien vuoksi, sillä ne auttavat avaamaan sydänchakraa ja lisäävät elämäniloa ja luovaa energiaa. Tänne kaikki vaan, kiitos! Kivihippi tykkää siitä kuinka ruusukvartsihippuset helisevät pullossa kun sitä ravistaa, mutta vielä enemmän siitä kuinka kosteutetuksi ja hehkuvaksi kasvovesi jättää ihon. Viilentävä ja virkistävä kasvovesi sopii kaikille ihotyypeille, erityisesti kuivalle, herkälle ja ikääntyvälle iholle – ja tasapainottavien ominaisuuksiensa ansiosta myös couperosalle.
Ruusun kerrotaan omaavan korkeimman värähtelytaajuuden kaikista maailman kasveista.
Olen tämän kasvoveden myötä vihdoin oppinut mihin kaikkeen kasvovettä voi ja kannattaa käyttää. Kasvovesi edesauttaa kasvoöljyjen nopeaa imeytymistä: suihkautan siis aamuin illoin kasvoille ensin kasvovettä, ja sitten vasta levitän seerumin. Kasvovettä voi myös käyttää veden sijaan notkistamaan sarjan jauhemaiset kasvonaamiot käyttövalmiuteen ja sillä voi tehostaa naamion vaikutusta suihkuttelemalla sitä naamion päälle kun se kuivuu. Ja toki suihkin kasvovettä muutenkin päivien mittaan, kun iho tuntuu kiristävältä tai väsyneeltä tai kaipaan muuten vaan pientä freesausta.
Amazon After Dark Cleansing Balm -puhdistusbalmi on yksi ehdottomista suosikkituotteistani. Ensinnäkin rakastan tuota nimeä, Amazon after dark, voiko olla taianomaisempaa? Tulee mieleen kuuma keinuva pimeys, jossa vallitsee sakea tuoksu ja hypnoottinen siritys (ja joku ihana puumaja, jonka korkeuksissa viettäisin yöni turvallisen etäisyyden päässä kaikista viidakko-otuksista).
Puhdistusbalmi sulaa iholla vesitilkan avulla kermaiseksi emulsioksi, joka puhdistaa iholta meikin, päivän aikana kertyneet saasteet ja stressin. Iholle jää ohut kerros ravitsevaa öljyä, joka sitoo kosteuden ihoon. En suosittele tätä siis heille, jotka pitävät narskuvan puhtaan tuntuisesta ihosta, tästä jää enemmänkin trooppinen fiilis kuin olisi juuri tarponut viidakon läpi sadeputouksen ääreen. Itse tykkään kostean näköisestä ihosta (olisipa suomenkielessä jokin käännös sanalle dewy) joten tuote sopii minulle paremmin kuin hyvin.
Balmi sisältää antibakteerisen murumuruvoin lisäksi mm. passionhedelmänsiemenöljyä, mangovoita, cameliaöljyä, ruusunmarjaa ja hibiskusta, joka hillitsee tulehduksia ja tekee ihosta kimmoisan.
Myös puhdistusbalmi tuote sopii kaikille ihotyypeille, erityisesti kuivalle, ikääntyvälle, stressaantuneelle, akneen taipuvaiselle ja tukkoiselle iholle. Se on päässyt kevään mittaan useamman kerran pelastustehtäviin, sillä ihoni on oireillut viime aikoina kaikenlaisilla näpyillä ja punoittavilla läikillä. Hellävarainen, mutta tehokas balmi on ollut oikuttelevan ihon tarpeisiin just täydellinen.
Tätä on muuten myös ystäväni Katja hehkuttanut blogissaan (kuten toki muitakin Lilfoxin tuotteita).
Nyt korvat hörölle, jos ihosi on talvikuukausien jäljiltä samea ja kaipaa hehkua. Jungle Glow Cleanser + Mask yhdistää puhdistusaineen, kuorinnan ja naamion todella tehokkaalla tavalla. Se on ylläolevassa kuvassa tuo ylin hunajaisen näköinen herkku, ja hunajaa siinä onkin: Havaijin sademetsien raakahunaja kosteuttaa ihoa ja tekee siitä kimmoisan ja täyteläisen. Kuten vuosituhansien ajan on tiedetty, hunaja tekee hyvää iholle, sillä sen sisältämät runsaat entsyymit tasoittavat, kirkastavat ja parantavat ihoa ja ehkäisevät ongelmien syntymistä. Silkkisessä sekoituksessa on hunajan lisäksi Amazonin mineraalirikasta valkoista savea ja raakakaakaota, jotka stimuloivat verenkiertoa ja tekevät ihosta raikkaan ja kuulaan.
Jungle Glow‘n huumaava tuoksu on pakko mainita: se on aika vahva ja peräisin kaakaosta, nerolista, bergamotista, verigreipistä ja ylang ylangin eteerisistä öljyistä. Tulee fiilis, että nyt levitän iholle jotain ikiaikaista taikaa, ja siltä se vähän vaikuttaakin: ihosta tulee nimittäin todella kirkas ja hehkuva! Tehokkain naamio, jota olen testannut hetkeen – vaikutuksen todella huomaa heti.
Olen käyttänyt Jungle Glow‘ta syväpuhdistukseen pari kertaa viikossa, levittänyt kasvoille viideksi minuutiksi ja pessyt pois hieroen hellästi raakahunajaa ihoon. Naamiona se toimii, kun jättää sen iholle 15-30 minuutiksi. Vaikutusta voi tehostaa suihkuttamalla päälle kasvovettä.
Jauhetuilla ruusunmarjasiemenillä terästetty raakahunaja on melko rosoista tavaraa eikä sitä suositella kovin herkälle tai ohuelle iholle. Epäpuhtaalle iholle naamion puhdistavat raaka-aineet tekee hyvää, mutta tulehtuneiden näppyjen kohdalla pitää olla todella varovainen, sillä mekaaninen rasitus ärsyttää niitä.
Olen kokeillut myös toista Lilfoxin naamiota, kauneusnaamiota nimeltä Cleopatra Restorative Milk + Honey Beauty Mask. Kauneusnaamio on tuotekuvauksensa mukaan hellävarainen ja tehokas kirkastava naamio on ylistys Kleopatran, Niilin kuningattaren, muinaisille kauneusrituaaleille. No sehän sopii! Olin pienenä aivan tohkeissani muinaisista egyptiläisistä, pakotin äitini viemään minut Melbournen kansallismuseon Egypti-näyttelyyn varmaan viisi kertaa enkä ole totta puhuen päässyt vieläkään tuosta pakkomielteestä täysin yli. Kleopatra tiettävästi kylpi maidossa, mutta Alexis on päivittänyt rituaalin tälle vuosituhannelle ja naamiosta löytyy maidon sijaan kookosmaitojauhetta, jonka sisältämä kupari lisää ihon elastaanisuutta ja c-vitamiini kirkastaa ihoa. Hunaja ja ranskalainen ruususavi puhdistavat ja rauhoittavat herkkää ihoa.
Naamion jauhemainen koostumus muodostaa kermaisen tahnan, kun sen sekoittaa nesteeseen. Nesteenä voi käyttää veden lisäksi myös kasvovettä: itse olen käyttänyt Aphrodite-ruusukasvovettä ja notkistanut koostumuksen vielä pikkutilkalla vettä. Naamio saa vaikuttaa kasvoilla puoli tuntia ja pestään sen jälkeen pois. Ihosta tulee sileä, pehmeä ja elinvoimaisen näköinen, ja tykkäsin tästä kyllä paljon, mutta Jungle Glow’n ohi se ei kiilannut.
Naturellen valikoimista löytyy myös muita Lilfoxin tuotteita, voit kurkata kaikki kerralla tästä. Itse olen sarjasta sen verran vakuuttunut, että haluan testata vielä ainakin puhdistavan hiilinaamion ja rosmariinikasvoveden.
No mutta kenelle suosittelisin Lilfoxin tuotteita?
✖ Erinomaista hinta-laatu-suhdetta arvostavalle, joka haluaa panostaa superlaadukkaaseen luonnonkosmetiikkaan, muttei maksaa siitä maltaita
✖ Kivien ja kristallien energiasta kiinnostuneelle
✖ Iho-ongelmista kärsivälle, jotka kaipaa hellävaraisia mutta tehokkaita tuotteita
✖ Luksusta rakastaville esteetikolle, jotka arvostaa pientä leikkisyyttä – pikkukettu, voiko olla hurmaavaampaa nimeä sarjalle?
Mitäs tykkäätte, heräsikö kiinnostus? Jos haluatte testata Lilfoxin tuotteita tai päivittää peilikaappi jollain muulla luonnonkosmetiikalla, nyt on hyvä hetki hankinnoille, sillä koodilla STELLA15 saa 15% alennuksen Naturellen koko valikoimasta sekä verkkokaupassa että kivijalkamyymälässä 17. kesäkuuta saakka. Etu ei koske seuraavia tuotesarjoja: NUORI, Kypris, Mahalo ja Vintner’s Daughter.
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
Mulle tuli nälkä, kun luin noita kuvauksia. Greippiä ja appelsiinia…Vai oliko se nyt mandariini. Kuiteskin, eikös dewylle ole vastine, kasteenraikas?
Haha! YMMÄRRÄN! Hmm joo, sehän on sanatarkka käännös, mutta ei sitten kuitenkaan sisällä ihan samoja nyansseja. Vaikeaa!
Kiitos Stella :) Kuvailet niin kauniisti ja arvokkaasti tuotteita, että tilaan testiin useamman. Sinulla on upea taito välittää tunnetta tekstin muodossa <3
Viime kesänä hankin sinusta inspiroituneena blogissasi suosittelemasi kasvoöljyn, josta todella pidin ja jota käyttäessä palasin aina ajatuksissani huomaamattani blogitekstisi ja -kuviesi rauhoittaviin tunnelmiin.
Kiitos, että teet niin monen ihmisen elämästä kauniimpaa.
Hei Julia kiitos, ihana kuulla! Vau, olen ihan otettu ♥ Muistatko mikä se öljy oli?
Öljy oli kukkaniityiltä tuoksuva Absolutionin Addiction, aivan ihana!
OI, se on kyllä! Minunkin suosikeitani ♥
Aiheen vierestä ehkä, mutta nuo kuvat, niin kauniit! Missä ne on otettu? Sarja vaikuttaa kyllä tosi kiintoisalta ja ilahduin kun hinnat oli niin järkeviä. Ehkä täytyy tilata jotain testiin…
Heippa, ja kiitos! Kuvat on otettu Marrakechin vanhassa kaupungissa sijaitsevassa riadissa. Jep, Lilfoxin hinnat tosiaan ovat varsin maltilliset verrattuna moniin muihin, ottaen huomioon että raaka-aineet ja aktiivisten ainesosien pitoisuudet ovat enemmän kuin kohdallaan.
Ah nää kuulostaa niin täydellisiltä!
Oi ne on, suosittelen lämpimästi!
Moikka! Kiitos jälleen kauniisti kirjoitetusta tekstistä. Heräsi muutama ajatus. Firman päämaja sijaitsee siis Miamissa. Tuotteissa näyttää olevan ainakin Marokosta, Ranskasta ja Brasiliasta peräisin olevia ainesosia (viimeksi mainittu kohde lienee suhteellisen tarpeeton kristallien ihovaikutuksien ollessa lähinnä henkinen), eikä tyrniäkään liene ihan lähellä Miamia. Kuinka sarja on siis ekologinen? Itse tuotteethan kuulostavat todella herkullisilta, jopa tällaiselle, jolle ei ole niinkään väliä tuleeko sama kemikaali laboratoriosta vai käsin kerättynä luonnosta. Luonnonkosmetiikan kohdalla huomaan ajattelevani, ettei tuotteissa ole tehoa (noh, harvempi kosmetiikkatuote nyt jotenkin muuttaa pysyvästi ihon rakennetta paremmaksi tai vaikuttaa maata mullistavasti solutasolla), enkä halua maksaa pienestä purkista maltaita. Vai ovatko tuotteet oikeasti niin tehokkaita, ettei niitä tarvitse määrällisesti käyttää paljon? Itsehän hölväilen kosteusköyhälle iholleni surutta erinäisiä seerumeja ja voiteita – voisi olla että pikkupurkkeja saisi olla hakemassa harva se päivä (?) :) Tähän asti kokeilemani luonnonkosmetiikka on joko ärsyttänyt, tukkinut ihoa tai ollut sopimaton (mineraali)meikkipohjan alle. Joskin täytyy myöntää, ettei kokeiluja ole paljon.
Anyways, yhden ihmisen ajatuksia ja kokemuksia kirjoittamasi tekstin pohjalta.
Moikka, ihana kuulla että tykkäsit jutusta!
Joo, olet toki oikeassa siinä, että raaka-aineiden lennättäminen muualta maailmasta ei ole kuljetusmuodon osalta ekologista, mutta toisaalta, en tiedä kuinka realistista on tuottaa toimivaa kosmetiikkaa pakkausmateriaalejaan myöten ainoastaan valmistuspaikassa saatavista raaka-aineista. Ja kyllä ne purkit täytyy jokatapauksessa sitten vielä lennättää myyntipaikkoihinsa. Sataprosenttisen päästötön tuotanto- ja jakeluketju taitaa olla utopistinen tavoite.
Itse viittasin ekologisuudella siihen, että Lilfoxin tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa, jonka raaka-aineista osa on villiviljelty/kerätty luonnosta ja loput luomuviljelty eli synteettisiä kemikaaleja ei ole käytetty missään vaiheessa tuotantoa. Tuotteet eivät myöskään sisällä mikromuoveja tai muutakaan ympäristölle vahingollista.
Se, että luonnonkosmetiikka ei olisi teholtaan yhtä hyvä kuin synteettinen kosmetiikka, on vanha myytti, joka ei ole enää vuosiin pitänyt paikkaansa. Markkinoilla on nykyisin todella tehokkaita luonnonkosmetiikkasarjoja, joiden tuotteet ovat täysin kilpailukykyiset synteettisten sisartensa kanssa. Olen testannut paljon molempia ja käytän nykyisin lähinnä luonnonkosmetiikkaa, koska saan siitä saman tai paremman tehon irti ja lisäksi se on luonnollista eikä kasvata ympäristön tai minun ihoni kemikaalikuormaa.
Vastauksena kysymykseen, joo, näissä Lilfoxin kaltaisissa tuotteissa aineita ei tarvitse tosiaan käyttää kerralla kuin nokareen verran. Tuotteet ovat siis todella riittoisia eikä niillä ole tarkoitus hölvätä.
Harmi, että sun luonnonkosmetiikkakokeilut ovat olleet huonoja, mutta toivon, että annat vielä mahdollisuuden. Luonnonkosmetiikan saralla on erilaisia, erihintaisia ja eri ihotyypeille sopivia tuotteita siinä missä synteettisenkin kosmetiikan puolella. Suosittelen vaikka piipahdusta Naturellen myymälässä, he osaavat arvioida mikä sinulle voisi sopia ja pääset itsekin testailemaan ja pohtimaan mikä kiinnostaisi.
Jes, kiitos, selvensi! Ajattelinkin tuon ennakkoluuloni olevan tätä nykyä juurikin myytin asemassa. Täytynee antaa mahdollisuus, onhan nuo tuotteet kehittyneet selvästi vuosien aikana. Ihanaa, että tuotteiden ulkonäköönkin panostetaan ihan eri tavalla nykyään. :) Naturelle on matkan päässä, mutta Tampereeltakin onneksi saadaan jos jonkinlaista luonnonkosmetiikkatuotetta isommistakin tavarataloista.
Joo, luonnonkosmetiikan kehityksessä on tosiaan tapahtunut viime vuosina jättiharppauksia! Ja pakkauksetkin ovat monilla brändeillä ihan kuolettavan kauniita.
Tampereeltakin varmasti tosiaan saa monia brändejä, ainakin Stockalla luulisi olevan. Naturellella on luonnonkosmetiikka-osasto Helsingin Stockalla, mutta Tampereesta en tiedä, kannattaa ainakin kurkata. Monilla merkeillä on myös matkakokoisia pakkauksia myynnissä, niiden avulla voi testata tuotteiden sopivuutta ennen täysikokoiseen purkkiin sijoittamista. Ja jos uskallat ostaa kokeilematta, niin Naturellen verkkokaupasta voi tietysti tilata tuotteita mihin vaan.