Kaupallisessa yhteistyössä Fiskars ja Asennemedia
Olemme tainneet viettää tänä kesänä enemmän aikaa Lapissa kuin Helsingissä. Ei haittaa yhtään. Napapiirin tuntumassa sijaitseva hirsitaloprojektimme on tarjonnut sopivasti tekemistä lomapäivien puhteeksi – tai toki sitä tekemistä olisi riittänyt just niin paljon kuin olisi jaksanut tehdä, mutta päätimme, että hiljaa hyvä tulee. Olemme puuhastelleet talossa ja pihapiirissä niitänäitä, laittaneet kuntoon rempallaan olevia pikkuasioita ja valmistelleet isompia kunnostustöitä, jotka aloitetaan myöhemmin. Lopun ajan olemme oleskelleet ja elelleet, nauttineet harvinaisesta helleaallosta, kulkeneet koiran kanssa jokivartta, keitelleet kahvia ja laittaneet ruokaa. Paljon ruokaa.
Ah, ruoka. Pohjoisessa on tehnyt mieli pohjoisen makuja: söimme rieskaa joka päivä, kävimme hillassakin. Ensimmäisiä kypsiä mustikoita olemme poimineet suuhun suoraan mättäiltä. Jarno on intoillut siitä, että taloon kuuluu kalastuslupa, mutta sopivat välineet puuttuvat vielä. Voi olla, että ladostakin vielä löytyy, kun vähän pengotaan.
Kantakaupungissa asuttujen vuosien jälkeen tuntuu jotenkin pökerryttävältä, että Suomen luonto on pullollaan puhdasta ruokaa. Lapissa se on kovin konkreettista, sillä luonto on siellä lähellä. Äitini kodissa tehdään paljon ruokaa omien maiden antimista – itse metsästetystä riistasta ja pyydetystä kalasta, itse kasvatetuista yrteistä ja perunoista, itse poimituista marjoista ja sienistä. Sesonkiajattelu on ehtinyt kaupungissa jo vähän unohtua, mutta alkoi pohjoisessa palautua: ensin seurasin marjojen kypsymistä ja kävin äitini kanssa kiihkeitä keskusteluita parhaista hilla- ja mustikka-apajista, sitten aloin suunnitella alkusyksyn sieniretkiä. Juuri nyt tunnen pientä tuskaa siitä, että talon pihalla olevat puna- ja mustaviinimarjapensaat notkuvat kypsistä marjoista enkä ole poimimassa niitä. Äiti onneksi hoitaa.
Yli satavuotias hirsitalo on osin yhä siinä kunnossa missä oli 90 vuotta sitten, mutta nykyinen keittiö on laitettu mitenkuten moderniksi parikymmentä vuotta sitten silloin kun äitini asui siellä. Talon entiseen peräkammariin 1930-luvulla rakennettu keittiö on ihan käyttökelpoinen, mutta melko pieni ja pohjaltaan epäkäytännöllinen, mikä asettaa omat haasteensa säilytystilojen kannalta. Siksi suosimme siellä ruoanlaittovälineitä, jotka ovat mahdollisimman monikäyttöisia, jotta niitä ei tarvita paljon.
Olemme testanneet Lapin viikkoina paitsi lomailua pohjoisessa, myös Fiskarsin uuden Norden-keittiövälinesarjan veitsiä ja valurautaisia pannuja ja patoja. Olimme niistä molemmista jo etukäteen innoissamme.
Ensinnäkään meillä ei ole ollut kunnollisia veitsiä lainkaan, koska emme ole yksinkertaisesti löytäneet sellaisia, jotka sopisivat käteen ja miellyttäisivät silmää. Supermoderni muotoilu ei ole tuntunut omalta kodissa, jossa lähes kaikki muu on hankittu secondhandina tai tehty käsin. Niinpä olemme käyttäneet viime vuosina jotain sattumanvaraisia vanhoja veitsiä ja suunnitelleet ostavamme uudet sitten kun kriteerimme täyttävä vaihtoehto osuu eteen.
Toisekseen olemme valuraudan suuria ystäviä: meillä ei itseasiassa paljon muunlaisia patoja ja pannuja olekaan. En ymmärrä mistä valurauta on saanut epäkäytännöllisen maineensa. Rakastan sen painoa ja kestävyyttä, sehän on hyvin huollettuna käytännössä ikuinen. Valuraudalla paistuu meillä niin kananmunat, kastikkeet kuin kasvikset, uunissa hauduttelemme valurautapadoissa juureksia ja leipäjuustoa. Käytön jälkeen pesemme ne kuumalla vedellä ja laitamme pyyhkeelle kuivumaan, siinäpä se. Valurautaa toki kannattaa tarpeen mukaan huoltaa, mutta meillä pannut ja padat ovat ilmeisesti olleet niin tiheässä käytössä (tai käytämme niin paljon öljyä), että suurin osa on pysynyt iskussa ilman huoltoakin.
Meillä on muuten yksi 1800-luvun lopulta säilynyt Fiskarsin valurautapannu, joka on edelleen käytössä ja toimii hyvin! Valtavassa pannussa on tilaa seitsemälle kananmunalle tai pikkuletulle, joten aamupala valmistuu siinä näppärästi niinä aamuina, kun pöydän ympärillä on paljon nälkäisiä. Täytyy joskus vilauttaa teillekin tuota noin 140-vuotiasta kaunotarta. Siinäpä konkreettinen osoitus siitä kuinka laatu kestää aikaa ja käyttöä.
Pohjolan luonnosta ja perinteistä inspiraationsa saanut Norden-sarja on meille täydellinen: muotoilultaan puhdas, kaunis ja hiljainen, käytettävyydeltään loistava ja loppuun asti ajateltu. Pannujen ja patojen pinta on tarttumaton – näiden kanssa ei voi siis epäonnistua, vaikka ei olisi käyttänyt ennen valurautaa. Kaiken kruunaa se, että pannun kannessa olevaa puurengas toimii alusena kuumalle padalle ja kannen saa ruoan annostelun ajaksi pystyyn padan korvaan. Rakastan yli kaiken asioita, jotka ovat sekä käytännöllisiä että kauniita.
Veitsien lämpökäsitelty koivupuinen kahva istuu tukevasti käteen ja juuresten pilkkominen tuntuu ensimmäistä kertaa ilolta. Aah miten paljon helpompaa voi ruoanlaitto olla, kun välineet ovat kunnossa! Meillä on ollut kokeilussa muutama veitsi Nordenin kuusiosaisesta veitsisarjasta ja tekisi mieli ostaa ne loputkin. En osaa sitäpaitsi päättää pitäisimmekö veitset pohjoisen vai Helsingin kodissa, ehkä jaamme ne kahteen osoitteeseen? Vietämme tietysti pohjoisessa vähemmän aikaa kuin etelässä, mutta toisaalta Lapissa tulee kokkailtua joka ikinen päivä, koska lähellä ei ole ravintoloita (ellei Aavasaksan grilliä lasketa).
Kutsuimme yhtenä iltana perheenjäseniä syömään ja päätin pistää pöytään jotain, jota olen halunnut kokeilla jo pitkään, nimittäin riistapullia. Emme juuri syö massatuotettua lihaa, mutta riista on harvinainen herkku, josta nautin silloin kun se muutaman kerran vuodessa osuu eteen. Koen, että lajinmukaista elämää elänyt riista on eettisintä ja ekologisinta mahdollista lihaa. En söisi sitäkään joka päivä, mutta silloin kun jotain lihaa syö, niin mieluiten sitä. Tajusin, etten ole aiemmin valmistanut mitään riistasta, vaikka eihän se nyt sen vaikeampaa ole kuin muunkaan lihan valmistaminen. Makumaailma on vaan toisenlainen, syvempi ja tummempi.
Tutkin netistä erilaisia reseptejä ja konsultoin perhepiiristä löytyviä metsästäjiä, joille riistaruoat ovat tuttuja. Sovelsin neuvoista lopulta oman ohjeen, joka on maidoton, koska pyrimme pitämään maitotuotteet minimissä. Kaurapohjaiset tuotteet voi toki korvata kermalla ja muussiin lisätä voita, jos siltä tuntuu. Lihapulliin päätyi poroa, jota saa Lapissa kaikkien kauppojen pakastealtaista useammassa eri muodossa. Hirvikin toki käy, jos sitä löytää.
Päätin tavallisen pottumuussin sijaan tehdä perunoista, porkkanoista ja punajuurista juuresmuussia, jossa on juurevan maun ja runsaiden ravinteiden lisäksi myös ihana vaaleanpunainen väri. Ei se väärin ole, jos ruoka on paitsi maistuva myös kaunis.
Harkitsin myös tekeväni jääkaapista löytyneistä kanttarelleista kastikkeen, mutta niitä oli sen verran vähän, että päätin vaan ripotella ne pannulle poropullien sekaan paistumaan.
✖ POROPULLAT ✖
500g poron jauhelihaa (löytyy pakastealtaasta)
2 kananmunaa
2 rkl kaurakermaa
2 rkl dijon-sinappia
2 pientä tai 1 iso sipuli silputtuna
Korppujauhoja tarpeen mukaan (myös murusteltu kuiva leipä käy)
Mustapippuria
Merisuolahiutaleita
Pari rosmariinin oksaa
Poropullien kaveriksi pannulle voi halutessaan sujauttaa vaikka kevätsipuleita ja kanttarelleja, kuten me teimme.
Silppua sipuli ja sekoita jauhelihaan. Sekoita joukkoon kaurakerma ja dijon. Lisää korppujauhoja tarpeen mukaan, jotta saat koostumuksesta sellaisen, että siitä saa pyöriteltyä palloja.
Jos käytät korppujauhojen sijaan kuivaa leipää, murusta leipä kaurakerman joukkoon ja anna turvota hetki ennen kuin lisäät sen lihaan.
Mausta seos mustapippurilla, suolalla ja rosmariinilla (itse rakastan merisuolahiutaleita, mutta toki mikä tahansa suola passaa tarkoitukseen). Laita hetkeksi jääkaappiin vetäytymään.
Pyörittele sopivankokoisiksi palloiksi ja paista öljyssä keskilämpöisellä pannulla.
✖ JUURESMUUSSI ✖
Perunoita
Punajuuria
Porkkanoita
Tilkka kaurakermaa
Valkopippuria
Suolaa
En ole kovin tarkka määrien kanssa. Laitoin kasviksia ehkä yhteensä reilun kilon ja siitä tuli iso padallinen muussia, josta söi (ja santsasi) yhteensä kuusi ihmistä.
Pese ja halutessasi kuori juurekset. Itse kuorin punajuuret, joissa oli paksu kuori, mutta tämän kesän potut ja porkkanat saivat mennä pataan kuorineen kaikkineen. Juurekset kannattaa pilkkoa suunnilleen samankokoisiksi paloiksi, niin ne kypsyvät suunnilleen samaan aikaan. Oikein jauhoiset perunat voi laittaa sekaan isompina paloina kuin muut.
Laita kattilaan vettä sen verran, että juurekset melkein peittyvät. Keitä kypsiksi, kaada vesi pois. Lisää nopeasti kaurakerma ja vatkaa. Tykkään itse survoa muussin käsin ja jättää sinne paljon sattumia, mutta jos haluat sileän muussin, sauvasekoittimella onnistuu.
Mausta suolalla ja valkopippurilla, tarkista maku ja lisää mausteita, jos tarvis. Jos käytät maitotuotteita, voit korvata kaurakerman voilla ja tilkalla tavallista kermaa.
Tarjoile kuumana poropullien kanssa.
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
Hei sellainen vinkki vaan muuten superhyvään postaukseen, että muusia jossa on tärkkelystä sisältäviä juureksia ja varsinkin perunaa, ei kannata koskaan tehdä sauvasekoittimella, siitä tulee liisteriä. Kamat muussiksi survimella, perunamyllyllä tai sähkövatkaimella=).
p.s. Pitääpä itsekin testata nuo veitset ja pannut!
Hei kiitos Teresa tarkennuksesta! En tiennytkään tuota. Itse teen muussin aina käsin survimella, tykkään että jää sattumia ja purutuntumaa.
Kiva postaus ja erittäin samaa mieltä tehotuotetusta lihasta, mutta poro ei ole riistaa. Se on kasvatettua lihaa ja porotalouteen liittyy todella paljon ongelmallisia juttuja, kuten ylilaidunnus. Harmi, että riistaa on vaikea saada peruskaupoista, ja myöskään esim usein riistana markkinoitu saksanhirvi ei ole hirvi-termistä huolimatta saksanhirveä.
Mielestäni porotalous ei ole yksiselitteisesti ongelmallista. Se on ikivanha perinne, jonka toivon jatkuvan muiden perinteiden tavoin. Porotalous ei ole ollut luonnolle haitallista silloinkaan kun sitä on ollut enemmän. Nykyisin sekin elinkeino kutistuu valitettavasti. En halua kommentillani aiheuttaa pahaa mieltä kenellekään enkä väitelläkään, mutta toin oman näkemykseni asiaan, ettei asiat ole aina noin mustavalkoisia. Porotalouden ja maatalouden kanssa ikänsä töitä tehneet tämän varmasti tietävätkin. Mukavaa viikonloppua!
Ylilaidunnus onkin nimenomaan nykyajan ongelma, koska laidunkiertoa ei voi moninaisista syistä johtuen toteuttaa, kuten perinteisinä aikoina. (Tämä ei ole kannanotto poronlihan puolesta tai vastaan.)
Mä petyin Nordenin veitsiin kun muutama viikko sitten niitä kaupassa kokeilin. Kahvaa ei ole mitenkään muotoiltu (heti tulee mieleen että kustannussyistä…) vaan se on vaan pyöreä puukeppi. Ei istunut mun tai puolison käteen sitten millään. Kauniit toki, mutta en olisi voinut kuvitella sellaisella pilkkovani.
No siis nythän on niin, että kunnolliset välineet eivät allekirjoittaneella ole ruuanlaitossa toivottavat vaan pakolliset. Suhtaudun kokkaamiseen sen verran intohimoisesti, etten _todellakaan_ suostu hinkuttamaan vihanneksia ja lihoja tylsillä, huonolaatuisilla veitsillä, tai paistamaan safkaa kiikkerillä, kolme grammaa painavilla lelupannuilla. Olen tässä jopa niin ärsyttävyyteen saakka hifistelijä, että jos olen lupautunut kokkaamaan kaverilla porukalle illallisen, otan omat “työkalut” mukaan (joihinkin harvoihin paikkoihin ei tarvitse, koska isäntäväki itsekin on välineurheilijoita). Ja ymmärrän, etteivät kaikki ole yhtä kiinnostuneita kokkaamisesta, mutta usein en voi olla ihmettelemättä kuinka _totaalisen_ surkeat ruuanlaittovälineet porukalla on; usein ei löydy edes ihan niitä välttämättömimpiä tarvikkeita. :•O
Komppaan.
Ääni riistalle, se on todellakin lihaa parhaimmillaan monessakin mielessä :)!
Poronhoito nykyisellään sen sijaan on ylilaidunnuksen vuoksi jo monin paikoin kestämätöntä Lapin luonnolle ja sitä kautta ei niinkään ekologista kuin mitä meidän annetaan ymmärtää porotuotteita brändättäessä, suosittelen hankkimaan poronlihat suoraan vastuulliseksi tietämältään tilalliselta niin sitä herkkua voi myös mättää hyvillä mielin :).
Ai että miten herkullisen näköistä! Ja hyvän näköiset veitset. Aiotaan tehdä viikonloppuna noita ehdottomasti! Meillä syödään mahdollisimman lähellä tuotettua kotimaista (aina kun mahdollista) sekaruokaa. Vältän maitotuotteita ihoni takia itsekin valitsemalla esim cappuccinooni (meillä kahvikone) soijamaidon, mutta ruoanlaitossa käytän maitotuotteita. Vierailla otan aina maitoa kahviini, koska mustana en juo. Olin kesällä työharjoittelussa navettahommissa ja oli kyllä hienoa juoda maitoa, jota oli itsekin lypsänyt (tankista kylmänä) niin kahvissa kuin ruokailun yhteydessä. Ja kyllä oli hyvää! Rasvaa noin punaisen maidon verran.
Muutamasta kummallisesta kommentista viis, pullat ja työvermeet näyttävät herkullisilta! (ps. ja minusta on outoa, että jotkut eivät edelleenkään ymmärrä, että toisille blogi on työ, ja sitä kautta on ihan järkevää valita itselleen sopivia yhteistöitä, joiden tuottamat taloudelliset tai tavaralliset hyödyt vastaavat perustyöläisen palkkaa.)
Siis teillä oli yhteensä 6 ihmistä syömässä ja teitte kokonaiset 7 kpl riistapullia, yksi jokaiselle? Wau, aika pieniruokaista sakkia.
Totuus on vangittuna näihin valokuviin. Niiden ulkopuolella ei ole tapahtunut mitään, kuten toisen lihapullaerän paistamista.
Juuri näin.
Haha! Kyllä niitä pullia oli aika paljon enemmän, tein itseasiassa tuon ohjeen kaksinkertaisena, jotta niitä jäisi seuraavallekin päivälle. Kuvasin nyt kuitenkin vain yhden pannullisen, koska se varmaan riittää havainnollistamaan miltä poropullat ja uusi pannu näyttää.
“…meillä ei ole ollut kunnollisia veitsiä lainkaan, koska emme ole yksinkertaisesti löytäneet sellaisia, jotka sopisivat käteen ja miellyttäisivät silmää.”
Hienoja, rustiikkisia veitsiä löytyy kyllä. Kalliita ne kyllä useimmiten on.
“Supermoderni muotoilu ei ole tuntunut omalta kodissa, jossa lähes kaikki muu on hankittu secondhandina tai tehty käsin. Niinpä olemme käyttäneet viime vuosina jotain sattumanvaraisia vanhoja veitsiä ja suunnitelleet ostavamme uudet sitten kun kriteerimme täyttävä vaihtoehto osuu eteen.”
Suunnitelleet ostavamme = odotimme sopivaa yhteistyötä.?
“Hienoja, rustiikkisia veitsiä löytyy kyllä. Kalliita ne kyllä useimmiten on.”
Jaa-a, kaikenlaisia on toki tullut vastaan, mutta ei sellaisia, joista me pitäisimme. Kyse on nyansseista, pienistä vivahteista, jotka joko tuntuvat tai eivät tunnu omalta. Ne “hienot ja rustiikkiset” vaihtoehdot ovat olleet meille liian fiinejä, terältään liian teknisen näköisiä tai tavalliselle kotikokille ihan järjettömän hintaisia. Kyllä laatu saa maksaa, mutta ei meillä ole mahdollisuutta tai edes halua maksaa useita satoja euroja per veitsi, kun niitä kuitenkin tarvitaan useampi erilainen ja vieläpä kahteen osoitteeseen. Norden-sarjan veitset ovat laadukkaita, nyanssit ovat just oikeita ja hintakin on vielä kohtuullinen, joten näistä oli helppo innostua ja sitä kautta myös suositella.
“Suunnitelleet ostavamme = odotimme sopivaa yhteistyötä?”
Jännä kommentti. Kyllä bloggaajatkin hankkivat itse tarvitsemiaan asioita, vaikka niistä ei välttämättä raportoida lukijoille. Mutta uteliaisuudesta, onko sinusta huono asia, jos bloggaajat tekevät yhteistyötä sellaisten tuotteiden kanssa, joita he oikeasti tarvitsevat ja käyttävät? Eikö se ole paras mahdollinen tilanne, että bloggaaja kirjoittaa aiheesta, joka on hänelle aidosti ajankohtainen ja kiinnostava?
Bloggaajan elanto tulee yritysyhteistyöstä. Kampanjoita jokatapauksessa tehdään ja on tietysti luontevinta, että ne syntyvät aidosta kiinnostuksesta. Itse pyrin siihen, että kaikki yhteistyökampanjani liittyvät aiheisiin, jotka ovat minulle tavalla tai toisella relevantteja. Uskon, että siten syntyy lukijoita palvelevaa ja kiinnostavaa sisältöä.
Tuosta syystä olenkin blogisi vakilukija, monta myös minua kiinnostavaa vinkkiä/tuotetta olen löytänyt kauttasi. (Sanomattakin selvää, laadukkaat kuvat ja tekstit myös olennainen syy..) Jatka vain samaan malliin!
Vanhat veitseni alkavat olla jo käyttöikänsä päässä, tai ainakin kaipaisivat kaveriksi uusia, jottei aina tarvitsisi käyttää samoja. Nuo Norden-veitset himottavat kovasti, niin kauniit! Ruokaa on NIIIIIIN paljon helpompi ja hauskempi laittaa tarkoituksenmukaisilla ja kauniilla välineillä.
No siis just näin! Suosittelen kyllä, käy vaikka liikkeessä katsomassa miltä tuntuvat käteen. Tykkään itse kovasti puukahvan jämäkkyydestä.