Arjen estetiikkaa ja vahinkoasetelmia

Ainoa ohjenuora, jota noudatan sisustushommissa, on tämä: en halua kotiini rumia asioita. Okei, meillä on siivousämpäri, joka ei ole erityisen kaunis. Jostain syystä kukaan ei ole älynnyt valmistaa esteetikon silmää miellyttävää ämpäriä. Ikivanha imurimmekaan ei ole valittu esteetiikkansa vuoksi, vaan siksi että se maksoi kierrätysryhmässä kympin silloin kun tarvitsimme viimeksi imurin. Se vetelee nyt viimeisiään ja kun hankin tilalle uuden, valitsen takuulla imurin, jonka kaivan kaapista ilolla, koska se on paitsi käytännöllinen, myös kivan näköinen. Tai okei, edes siedettävä.

Vintagekannu on tuotu Australiasta, kirppikseltä jonka löysimme läpikulkumatkalla Queenscliffissa.

Noin muuten suunnilleen kaikki kotoani löytyvät käyttötavarat kestävät käytön lisäksi katsetta. Olenhan maanisten rumat asiat roviolle -kohtausteni vallassa editoinut omaisuuttani useaan otteeseen viimeisen kymmenen vuoden aikana. (En ole tietenkään oikeasti polttanut tavaroita vaan tietysti kierrättänyt ja lahjoittanut kaiken käyttökelpoisen,  eikä siitä kaikki tai edes suurin osa ole ollut rumaa. Blogimaailman nykyilmapiirissä tulee vähän vainoharhaiseksi ja alkaa pelätä, että ihmiset eivät enää ymmärrä huumoria.)

Niin jäljelle on jäänyt vain ihanimmat asiat: kauneimmat astiat, suosikkivalurautapannut, karunkaunis metallisiivilä jolla huuhtelemme pastan. Miksi leikkuulaudan pitäisi olla tylsä ja muovinen, kun se voi olla myös painava ja keraaminen, tai reunoiltaan pehmeäksi pyöristynyttä puuta? Sitruspuristin voi olla sieluttoman muoviesineen sijaan vintagelasia tai teräksestä tehty matkamuisto, joka tuo mieleen meksikolaiset margaritat. Aah siitä tulee hyvälle tuulelle joka kerta kun puristaa limen.

Ja nythän ei ole ollenkaan kyse siitä, että tavaroiden pitäisi olla fiinejä tai kalliita! Monet lempitavaroistani on hankittu kirppiksiltä pennosilla ja monet ovat omassa tai edellisen omistajan käytössä jo kuluneita ja kolhiintuneita. Esineen rahallinen arvo tai design-status ei ole olennainen, minua kiehtovat ihan muut seikat: miltä se tuntuu kädessä? Millaista sitä on katsella ja käyttää, millaisia ajatuksia tai muistoja se herättää? Millaisen tunnelman se luo yhdessä muiden kotiin valittujen käyttötavaroiden kanssa?

Sydämeni sykkii erityisesti kauniille astioille. Joskus omistin ainoastaan samanlaisia valkoisia astioita ja tietyn sarjan laseja, jotta kaikki sopisi varmasti yhteen. Sittemmin luovuin tiukasta minimalismista ja nykyisin kaapista löytyy huoleton sekamelska erilaisia astioita, joita yhdistää vain se, että ne ovat minusta kauniita. On vanhoja savikulhoja, käsintehtyä keramiikkaa, vintagelaseja 50- ja 60-luvuilta. Ja jollain taianomaisella tavalla ne näyttävät ihanalta yhdessä.

Käsintehty sormisuolakulho on Diagnoosi Sisustusmanian keramiikkapajasta, muut esineet kirppikseltä.

Estetiikka ei itsessään riitä, tottakai käyttöesineen pitää myös toimia ja kestää. Sieluani hiveleekin kaikkein eniten funktionaalinen kauneus: estetiikka, joka seuraa tarkoitusta eikä toisinpäin. Siksi esimerkiksi vanhat työkalut viehättävät. Ne on suunniteltu ja valmistettu käyttötarkoituksensa ehdoilla, esteettiset ratkaisut on tehty vasta sen jälkeen.

Ja ehkä sen vuoksi hullaannun eniten nimenomaan käyttöesineisiin. Vanha leikkuulauta kantaa ylpeydellä kaikki vuosien varrella kertyneet kulumat ja kolhut, siinä näkyy jokainen valmistettu ateria ja tarjoiltu juustonpalanen, kaikki sen äärellä vietetyt aamut, iltapäivähetket ja pitkät illat. Ja edelleen se kestää käytössämme, hyvin huollettuna ehkä vielä toiset 30 tai 50 vuotta.

Kupittaan saven käsinmaalattu vintagevati ja kirppistuoli, jonka rottinki-istuimesta tulee mieleen ranskalaiset kahvilat.

Toki ymmärrän niitäkin, joita arjen muotoilu ja estetiikka kaikkine nyansseineen ei kiinnosta. Elämässä on tuhat muutakin asiaa, josta ammentaa päiviinsä iloa. Toisille esine on vain esine ja riittää, että se täyttää tehtävänsä tarpeeksi hyvin. Mutta ihminen, joka ahmii maailmaa silmillään, nauttii joka solullaan kun ympärillä on kauneutta. Se ei liity pinnallisuuteen tai siihen ettei elämässä olisi muita tai tärkeämpiä asioita. Se on yksinkertaisesti tapa olla ja nähdä.

Pestyjä laseja menossa takaisin kaappiin: 50-luvun Tapio Wirkkalaa, Kaj Franckia ja vaaleanpunainen lasikulho, jonka löysin viime kesänä Fiskarsin antiikkipäiviltä. Vitriinikaappi on vanhaa suomalaista käsityötä, kirppislöytö sekin.

Minusta estetiikka liittyy läheisesti myös kunnioitukseen. Esineet ympärilläni eivät ole mitä tahansa sattumanvaraisia tavaroita, vaan ne on valittu huolella ja rakkaudella. Iloitsen niistä enemmän, kohtelen niitä kauniimmin. Korjaan ja huollan niitä kun ne ovat sen tarpeessa. Siihen tahdon kannustaa muitakin, sillä elämme maailmassa, jossa kulutusta on vähennettävä. Vanhan korjaaminen on aina viisaampi valinta kuin uuden ostaminen.

Monet vanhat esineet huokuvat sitä kunnioitusta jo omassa olemuksessaan. Käyttötavarat tehtiin aikoinaan kunnolla, koska niiden piti kestää kauan, usein omistajansa koko elämän. Niiden materiaalit on valittu kestävyytensä vuoksi ja siksi ne ikääntyvät kauniisti. Käsityön jälki on ollut taitavaa ja arkisiakin käyttötavaroita on saatettu koristaa kaiverruksin. Esineitä on saatettu korjata moneen kertaan ja korjauskohdat on jätetty näkyviin. Ne ovat kerrostumia, historiaa, joka puuttuu useimmista tehdaslinjastolla syntyneistä esineistä.

Rakastan arkisia vahinkoasetelmia, sellaisia jotka syntyvät kun elämä tapahtuu ympärillä. Jopa sotkuja, jotka näyttävät joskus kaikessa sattumanvaraisuudessaan ihanalta. Tottakai saatan pöyhiä lakanoita, siirtää kahvikuppia tai nostaa kukkakimpun ikkunalaudalta pöydälle saadakseni paremman kuvan, mutta mieluiten kuvaan kotiamme niinä hetkinä kun siellä näyttää ihanalta ilman mitään yritystä – juuri sellaisena kuin se silloin on. Kun ympärillä on rakkaudella valittuja esineitä, kirjoja ja kalusteita, sekamelskassakin on kauneutta.

Pidän myös unohtuneiden asioiden estetiikasta, kuten maljakkoon kuivuneista kukista, jotka olivat vielä eläviä silloin kun ystävämme toi ne meille uuden kotimme kunniaksi. Ne olivat kuihtuneet sillä aikaa kun olimme kesällä Lapissa, ensin en muistanut heittää niitä pois, sitten en enää halunnut. Nostin kimpusta pari kukkaa omaan maljakkoonsa ja katselen niitä joka päivä.

En muista onko kirppikseltä löytynyt maljakko Saara Hopean vai Kaj Franckin, mutta pidän siitä yhtäkaikki.

Juuri nyt kotona vallitsee tosin remontin vuoksi sen sortin kaaos, että alkaa olla kärsivällisyys koetuksella. Ei puhuta muutamista kuivumaan unohtuneista astioista, vaan laatikkopinoista käytävällä ja tiskikasoista kylpyammeessa. Otan tämän haasteena ja yritän nähdä tämän hurmaavana dekadenssina, keskittyä kauneuteen joka asuu keskeneräisyydessä ja väliaikaisuudessa. Sekin on yksi estetiikan laji.

Mitä tuumaatte ruudun sillä puolella – löytyykö kaltaisiani esteetikan ystäviä, jotka nauttivat arkiestetiikasta, vai onko ihan sama millaisesta lautasesta sitä illallisen syö?

✖ LUE LISÄÄ
10 X KIRPPISVINKKI
KESKENERÄISENÄ TÄYDELLINEN
ESITTELYSSÄ ETEINEN
PÄIVÄN PARAS HETKI
KEVÄÄN VALOA

PHOTOS BY STELLA HARASEK

11 thoughts on “Arjen estetiikkaa ja vahinkoasetelmia

  1. Ruudun tällä puolella istuu ihminen, jolle sisustuskuvasi aiheuttavat jatkuvasti sydämen nyrjähdyksiä ja kateuden pistoksia. Koska muutin tänne lähes valmiiksi sisustettuun kämppään ei minulla ole ollut ihan niin paljon sanan sijaa sisustuksessa kuin aiemmissa asunnoissani. Tai lähinnä kyse on ollut vain siitä, että en ole halunnut syyttä suotta alkaa hankkimaan uusia isoja asioita kun vanhatkin vielä toimivat ihan hyvin tarkoitukseensa eivätkä nyt varsinaisesti silmiä särje. Säästyneille rahoille on myös löytynyt muitakin reikiä, saksofoneja ja huiluja ja sen sellaisia; ikuinen haaveeni onkin oma musiikillisille asioille kokonaan omistettu leikkihuone, jossa olisi vain järjetön läjä sellaisiakin instrumentteja joita en vielä soita, ja lisäksi matto ja pari hyvää tuolia soittamiseen eikä sitten juuri muuta… tai no ehkä jotain akustiikkaa tuovaa kamaa seinälle. Ja musakirjat! Mutta siis joo, usein kun katselen näitä kuviasi saan kummia mielitekoja nakata kaiken ikkunasta ja aloittaa alusta :D

    Olen myös käytännön esteetikko; vanhat työkalut, autot, talot ja esineet saavat minut huokailemaan ihastuksesta. Sellaista laatua on todella vaikea saada enää nykyään käsiinsä! Valitettavasti meidän astiakiintiö on melkoisen täysi, joten useimmin joudun tyytymään kirppislöytöjen ihailuun vain siellä kirppiksen puolella. Olen toki tuonut joitain suomalaista designia olevia kahvikuppeja tänne, aamukahvia tai teetä ei nyt vaan VOI juoda mistään geneerisestä valkoisesta astiasta!

    Kiitos näistä sisustuspostauksistakin siis, tuovat paljon iloa!

  2. Ihana aihe. Tiedän niin mistä puhut. ;) Estetiikka on elämäni suola. Siitä saatu nautinto on hyvin kokonaisvaltaista. Esimerkiksi ruokaa laittaessani saatan katsella ja ihastella munakoison tummanpuhuvaa väriä, sivellä sen silkkistä pintaa. Se on minulle kuin taideteos. :D

    Esteettinen arvo ei ole lainkaan yhdentekevä tai pinnallinen arvo. Se, että näkee kauneutta ympärillään, on lahja, joka rikastaa ja liikuttelee sielua. Kiitos siitä että blogisi tarjoaa mahdollisuuden tälle.

  3. Oon opiskelija ja minulle kerättiin koko Arabian Arctica astiasto, joten se on se joka hallitsee keittiötä. Yritän lisätä tyyliäni sinne sun tänne, mutta kyllä se kestävyys on se avainasia. On niin kivaa katsoa arikestetiikkaa, mielestäni niin paljon inspiraatiota kumpuu kuvistasi.

  4. Mulla on ihan sama ajatus sen suhteen mitä haluan kotiini – ei mitään rumaa, kiitos. ( Eikä keskenään epäsopivia värejä koska niiden keskellä ahdistuu :D ). Monikaan ei tunnu ymmärtävän että sillä ihan oikeasti on merkitystä että kattila tai koiran vesikuppi on kaunis, äkkiä saa nirsoilevan snobin leiman. Tuossa värihommassa en tingi yhtään. Eräs ystäväni muistaa säännöllisesti naljailla siitä, että ‘hammasharjan ja silitysraudankin on oltava mustia’ – kyllä, koska jos olisivat rumia ja punaisia en koskisi niihin.

  5. Oi kyllä, tunnistan kuvauksestasi myös itseni. Toisinaan menee niin pitkälle, että saatan olla viikko- ja kuukausitolkulla vailla jotakin tarve-esinettä tai vaatekappaletta ihan vain siksi, ettei tarpeeksi kaunista ja käytännöllistä (käytännöllisyys ON tärkeää!) löydy enkä tahdo hankkia mitään kompromissia tai tilapäisratkaisua.
    Olisiko ollut Mia Frilander, joka joskus kirjoitti siitä, miten tarvitsisimme lisää todellista materialismia, eli juurikin esineiden, vaatteiden jne. kunnioittamista ja vaalimista. Ihanaa, että sinäkin kirjoitat aiheesta ja vielä niin kauniisti <3 Puolivahingossa syntyneet kuivakukka-asetelmat ovat myös <3

  6. Oon viime aikoina alkanut ymmärtää entistä paremmin miten paljon ympäristö missä elän vaikuttaa olooni, liekö siksi että oon ollut kohta puoli vuotta kotona äitiyslomalla. Tosiasiassa luulen että asia on näin jossain määrin kaikille. Kaikki eivät sitä vain samalla lailla tiedosta. Esimerkiksi pari päivää sitten törmäsin kiinnostavaan tieteelliseen keskusteluun siitä miten julkisiin tiloihin kannattaa satsata koska sillä on iso vaikutus ihmisten moraaliin. Asun Belgiassa ja täällä on kaikkialla aika rapistuneen näköistä. Ihmiset ovat monella itseäni häiritsevällä tavalla hyvin välinpitämättömiä eivätkä kunnioita lainkaan esim julkisia tiloja tai esim puistoja mikä näkyy mm silmittömänä roskaamisena. Eikä se välinpitämättömyys jää tähän vaan on monella tapaa todella syvällä ihmisten toimintatavoissa…

  7. Juuri näin! Oon itse ihan samanlainen: mielestäni jokaisen kotiin tulevan esiin pitää ansaita paikkansa siellä: esineillä pitää olla tarina ja merkitys, syy olla kotonani. Mitään ylimääräistä, merkityksetöntä tai esteettisesti epämiellyttävää rompetta en nurkkiini halua. Ja niinkuin sanoit, tällä ei ole mitään tekemistä esineiden ja tavaroiden hinnan tai design-arvon kanssa: suurin osa kotona olevasta tavarasta on perittyä ja vanhaa.
    Mutta ihan kiinnostuksesta vain kysyisin: osuuko teillä molemmilla estetiikan taju ja tapa olla ja sisustaa kotia luonnostaa ja vaivatta yksiin? Itse painiskelen sen ongelman kanssa, että kumppanille ei ole esineiden esteettisyys ja niiden merkityksellisyys vs. määrä ole yhtä tärkeää kuin itselleni. Yhteistä kotia sisustaessa tästä voi muodostua kynnyskysymyksiä tai ainakin kompromissejä on tehtävä roppakaupalla..
    Sulla on hyvin samanlainen esteettinen maku kuin itselläni, voisin adoptoida suuren osan teidän kotona olevat huonekaluista ja esineistä/astioista välittömästi omaan kotiini! :)

  8. Pyysit juttuvinkkejä aiemmin, enkä ehtinyt vastaamaan: kuulisin mielelläni kirjoista ja kirjallisuudesta sinun vinkkelistä! Lempikirjat ja kirjailijat, luetko suomeksi vai englanniksi, uutuuksia vai klassikoita yms. Seuraatko kirjallisuutta, käytkö esim kirjamessuilla? Top 5 tai jopa 10 kirjasi olisi ihana juttu X

  9. Voi kyllä, kyllä!! Tämä lainaus minun täytyy kyllä lukea miehelleni: “Mutta ihminen, joka ahmii maailmaa silmillään, nauttii joka solullaan kun ympärillä on kauneutta. Se ei liity pinnallisuuteen tai siihen ettei elämässä olisi muita tai tärkeämpiä asioita. Se on yksinkertaisesti tapa olla ja nähdä.” Hän kun aina ihmettelee, miksi minulle on niin tärkeää, että on siistiä ja tavarat, astiat, vaikka se sitruunapuristinkin käytönnöllisyyden lisäksi myös silmiä hivelevän kaunis.

    Rakastan myös rouheutta ja sitä, että esine on käytetty ja nähnyt elämää. Kirpparit ovat niin parasta, ja nyt Helsinkiin muutettuani keskustan Fida on yksi suosikkiaarreaitoistani. <3

    • Mä luin sen miehelleni, vaikka hän on mun kanssa samaa mieltä, se oli vaan niiiiin hyvin sanottua :)

      Ja Stellan ajatukset on ihan samoja kun mun :)

  10. Minä tykkään kanssa kaikesta kauniista ja vielä kun se on käytännöllistä niin sehän on vain bonusta. Nuo astiat tuossa sinun astiakaapissa on ihania. Niin muuten myös tuo itse astiakaappi. Kyllä Suomalaiset on osanneet suunnitella käytännöllisiä ja myös erittäin kauniita ja silmää hiveleviä astioita, ruokailuvälinesarjoja ja maljakoita. Nuo 40 ja 60- luvun suuret nimet on kyllä osanneet “nähdä tulevaisuuteen” ja tehdä aikaa kestäviä astioita ja esineitä sekä myös huonekaluja. Kierrätyskeskukset on kyllä hieno keksintö. Sieltä voi löytää itselleen kaikkea kivaa ja vielä halvalla. Huutokaupoistakin toki voi tehdä löytöjä mutta hinnat tuppaavat siellä nousta korkeiksi.Niinhän sitä sanotaan, että toisen roska on toisen aarre :-) Olettekos käyneet Hirvaskankaalla Palsamäkien huutokaupassa? Itse en ole vielä käynyt mutta mieli kyllä tekisi.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.