Monthly Archives: December 2019

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Hyviä aikeita

14

Jotenkin onnistun aina itseltäni salaa samaan aikaan ruksimaan kalenteriin “täydellisen vapaita lomapäiviä” ja sitten ahtamaan ne kuitenkin täyteen odotuksia asioista, joita kannattaa ehdottomasti tehdä nyt, kun kerrankin on aikaa eikä ole mitään suunnitelmia. Ei mitään mistä pitäisi stressata, päinvastoin! Kivoja juttuja, jotka selkeyttävät mieltä ja tuovat iloa!

Kuten toteuttamaan koko perheen retken Nuuksioon, jossa emme ole ikinä käyneet, järjestämään vaatekaapin, sopimaan ystävän kanssa tallipäivästä hevosten parissa, opettelemaan uppomunan tekoa, huoltamaan vähän liiankin rakastetut lempineuleet ja lukemaan ne yleissivistävät kirjat, jotka ovat odottaneet hyllyssä hetkeään niin kauan, että nolottaa.

Onneksi siinä kävi sitten kuitenkin niin, että tulin joulun alla vähän kipeäksi. En pahasti, juuri sen verran että veto oli poissa enkä sitten alkanutkaan järjestää retkiä Nuuksioon tai tallille. En jaksanut ajatella aamuisin uppomunia, vaan pysyin tutulla joululinjalla ja söin onnellisena Jarnon keittämää riisipuuroa. Miksi edes haaveilla uppomunista, kun riisipuurosesonki on kuumimmillaan? Sitäpaitsi Jarno osaa tehdä uppomunia, ehkä se riittää että toinen meistä osaa.

Vaatekaappi on edelleen sekaisin, lempineuleet nyppyisiä. Onhan tätä talvea vielä edessä, vaikka salaa ajattelenkin, että kevät alkaa tammikuusta. Järjestelen jokatapauksessa vaatekaapin sitten häämatkan jälkeen, tai sitten en, ja siltikin elämä jatkuu.

Kaiken suunnittelemattomille päiville suunnitellun sijaan nukuin, luin, nukuin päiväunia, luin vähän lisää, välillä söin ja sitten taas nukahdin. Edelleen väsyttää, eikä se johdu vain nuhasta. Olen alkanut ymmärtää, että vuosikymmenten saatossa hankittu uupumus ei ole korjattavissa muutamalla pyhäpäivällä tai kolmen viikon lomalla. Sellainen korjaa kyllä akuutimman univajeen, mutta syvempi toipuminen vie paljon kauemmin ja vaatii muutoksia kalenterissa, prioriteeteissa ja ennen muuta pään sisällä.

Nukkumisen ja lukemisen lisäksi oli ohjelmaa juuri sen verran kuin jaksoin. Kävin Tuomaan markkinoilla syömässä ystävän kanssa pelmenejä ja tekemässä muutaman täsmähankinnan: Suomessa tehtyjä mehiläisvahakynttilöitä, ortodoksiveljestön kojusta seljankukkateetä ja kaalipiirakoita (munkit olivat kuulemma paistaneet niitä edellisenä yönä aamuneljään saakka). Niin ja kotkalaiselta lammastilalta muhkea lampaantalja keittiön sohvalle, jotta laaduntarkkailijoilla olisi vetoisassa huoneessa lämmin päivystyspaikka. Karvapyllyjä ei sovi pallelluttaa.

Kaalipiirakka lepää vintagelautasella. Ei tosin levännyt kauaa.

Toinen ohjelmanumero oli etukäteen sovittu, sauna ja jouluillallinen ystävien kanssa. Olin ostanut hyvissä ajoin sitä varten pullollisen samppanjaa ja kauppahallista mätiä. Jarno haki joulukakun (Gateaustako, kysytte naureskellen leipomouskollisuudellemme, ja kyllä, sieltä juuri, koska siellä on kirkkaasti paras juustokakku) ja siinä järjestelyt sitten olivatkin. Yhdessä kun tekee saa pöydän koreaksi ilman että kenenkään tarvitsee hikoilla keittiössä kovin kauaa.

En lukenut yhtään mitään yleissivistävää, ainoastaan kirjoja joihin jaksoin sillä hetkellä keskittyä. Niitä luinkin seitsemän. Mikä onni. En muista milloin olisin ehtinyt lukea niin paljon kuin huvittaa. Onneksi ei tarvitse ihan heti hidastaa tahtia, sillä häämatka alkaa juuri. Olemmekin keskustelleet siitä, että ei sitten tehdä yhtään mitään suunnitelmia, tällä kertaa ei oikeasti mitään, ei valloiteta vuoria eikä roadtrippailla maan halki. Ollaan vaan ja lueskellaan, ei edes keskustella mistään yleissivistävästä, vaan hölötetään, kerrotaan huonoja juttuja, kuiskaillaan toistemme korvaan hölynpölyä.

Ja ehkä pieni kuntokuuri siinä sivussa? Kun kerrankin olisi aikaa?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Joulun olennaisimmat

29

Siellä puolen ruutua taidetaan olla vahvasti jo joulutunnelmissa, niin täälläkin! Blogi hiljenee muutamaksi päiväksi joulunviettoon, mutta sitä ennen pieni mutta säkenöivä jouluspektaakkeli höystettynä kuvilla parin viikon takaa. Blogin uutena vieraskirjoittajana tunnettu ystäväni Anna oli kylässä, nautimme myöhäisen iltapäivän ratoksi lasilliset ja hölisimme kirjoista, lomasuunnitelmista ja marmorimunista, joita Anna käyttää kuulemma menestyksekkäästi gua sha -henkiseen kasvohierontaan. Vietimme samalla vähän minijoulua, sillä varsinaiset joulupyhät vietämme eri paikoissa.

Anna löysi meille sattumalta loistavan kysymyspatteriston FT How to spend it -lehdestä (kyllä, näen Annan istumassa jälleen jonkin hotellin aulabaarissa selailemassa valtavan kokoista Finacial Timesin liitettä) ja päätimme heittäytyä valmiiden kysymysten vietäväksi. Kyseisessä juttusarjassa oli vastausvuorossa Mimi Thorisson, joka on kuulemma Annan idoli, hänen vastauksensa voit kurkata alkuperäisestä jutusta. Mimi Thorisson on Ranskassa ja Italiassa asuva kaunotar, jolla on liuta lapsia, valokuvaajamies ja intohimoinen suhde ruoanlaittoon. Säästimme osan kysymyksistä toiseen hetkeen ja korvasimme ne muutamilla Voguen vastaavista haastatteluista lainatuilla kysymyksillä – jos ne kelpaavat julkkiksille, ne kelpaavat varmasti meille!

✖ Missä vietät joulun tänä vuonna?

Anna: Ranskassa, ystäviemme huvilassa lähellä Cannesin kaupunkia.

Stella: Pysyn Helsingissä puolison ja koirien kanssa. Suurimmaksi osaksi löhöän kotona ja nautin siitä ettei tarvitse tehdä mitään, mutta yhtenä päivänä on tarkoitus mennä ystävien luo saunomaan ja syömään. Just passeli yhdistelmä joutenoloa ja sosiaalisuutta.

✖ Paras antamasi joululahja?

Anna: Olen aika huono joululahjojen antaja. Tavara tuskastuttaa. En tiedä ovatko rekkalasteittain jakamani kirjalahjat saajien mielestä parhaita, mutta minusta kirja on aina hyvä lahja, samoin hotelli- ja ravintolalahjakortit. Parkkoselle voisin ostaa vaikka mitä, hän jotenkin villitsee minua, ja ostankin. Se St. Jamesin musta, klassinen, osterinavaajienkin suosima, olkanapitettu, jumalattoman tiivis villaneule, se oli kyllä aika hyvä lahja se! Tänä jouluna aion jaella ystävilleni opettavaisia pelikortteja, joissa on taiteilijoita ja kirjailijoita. Tyttärilleni ja itselleni ostin samanlaiset pyjamat. (Meillä on siis poikakin, mutta hän on toivonut, etten nolaa häntä, joten en uskalla kirjoittaa hänestä juuri mitään. 15-vuotiaat…)

Stella: Taidan olla tosi tylsä lahjanantaja. En halua ottaa riskejä enkä varsinkaan antaa mitään tarpeetonta tavaraa keräämään pölyä kaapissa. Yllättäminen on silti kivaa ja oikeastaan melko helppoa, sillä ihmiset puhuvat usein siitä mistä pitävät ja haaveilevat. Pidän aina korvat auki mahdollisten lahjaideoiden varalta. Ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä tai kallista, ajatus on tärkein.

Kerran ostin Pariisin matkalta joululahjan matkakumppanilleni, ystävälle joka oli ihastellut museokaupassa tiettyä esinettä, muttei raaskinut ostaa sitä. Onnistuin harhautussuunnitelmassani ja sain tehtyä hänen huomaamattaan salaisen hankinnan. Loistava idea oli kaatua hajamielisyyteeni: olin tietysti syksyn aikana unohtanut autuaasti kaappiin piilottamani lahjan ja löysin sen sieltä vasta joulun jälkeen. Ystävä sai sen sitten loppiaislahjaksi.

Annan usein kirjoja niille, joiden tiedän arvostavan niitä. Joskus vintage-esineitä tai koruja, joista aavistan lahjansaajan pitävän. Viime vuosina olen pyrkinyt lahjomaan läheisiä ennen muuta yhteisellä ajalla ja kivalla tekemisellä.

✖ Entä paras saamasi joululahja?

Anna: Sain tyttäriltä pari joulua sitten mustan, meksikolaistyyppisen pääkallokoristeen, rakastan sitä valtavasti. Silloin ajattelin, että he ehkä sittenkin ymmärtävät minua ja jouluahdistustani, ja pitävät minusta silti. Jotkut ihmiset ovat ilmiömäisiä lahjanantajia, sellaisia ovat mm. Stella, ystäväni Ira ja Parkkonenkin kun sille päälle sattuu.

Osteri-kuusenkoriste on Iralta ja marmorimuna Stellalta. Sormuuksiini liittyy hauska tarina. Kun menimme kihloihin, oli meillä varaa vain sellaiseen pääsiäismunasormukseen, eikä vihkisormuskaan pari vuotta myöhemmin ollut juuri kummoisempi. Vasemman käden nimettömässä onkin nykyään 30-vuotislahjani sekä sormus, jonka sain 11-vuotishääpäivänä. Molemmat sormukset ovat OZ Jewelistä, pienestä, kotimaisesta kultasepänliikkestä, jonka materiaaleista 99% on kierrätettyä. Meillä on Parkkosen kanssa tapana antaa toisillemme myös kesälahjat: minä annan miehelleni yleensä jonkun eroottisen valokuvakirjan ja hän minulle vaikkapa aurinkolasit. Paras lahja on silti yhteinen aika.

Stella: Olen saanut elämäni aikana ihania joululahjoja, joista juuri nyt nousee mieleen erityisesti 12-vuotiaana saamani Bon Jovin kasetti ja puinen maalausteline, jonka sain Jarnolta lahjaksi pari vuotta sitten. Maalintahrima teline seisoo makuuhuoneemme nurkassa ja siitä tulee hyvä mieli joka kerta kun näen sen.

✖ Mitkä kengät valitset pikkujoulujuhliin?

Anna: Aina matalat, yleensä mustat. Voisinkin joulureissulta hankkia uudet Repetton tylppäkärkiset ballerinat.

Stella: Juuri nyt ystävän kirppispinosta pelastamani kimaltavat nilkkurit, jotka ovat sekä mukavat jalassa että ultimate party shoes.

✖ Mitä kappaleita löytyy joulukuun soittolistaltasi?

Anna: Ei ainakaan perinteisiä suomalaisia joululauluja. Siinä missä monet nyyhkivät jouluaamun varpuselle, The Poguesin Fairytale of New York liikuttaa minua syvästi.

Stella: Tein täksi jouluksi oman soittolistan, jonka tekin voitte vapaasti napata käyttöönne! Klassisia joululahjoja en kauheasti kuuntele. Jouluisin tekee jostain syystä aina mieli hyräillä lapsuuteni lempielokuvan The Sound Of Musicin kappaleita kuten Do-Re-Mi ja Edelweiss. Ilmeisesti taannun jouluisin kuusivuotiaaksi.

✖ Mikään juhla ei ole täydellinen ilman…

Anna: Samppanjaa. Mieluiten vähän suositeltua kylmempänä, pienistä, äärettömän ohuista laseista. Samppanjan kanssa nautin tryffelisipsejä tai mätiä. Tai kuten ystäväni Paku-Ville, sipsejä JA mätiä.

Stella: Olen melko samoilla linjoilla Annan kanssa, samppanja ja sipsit todellakin tekevät juhlan. Toisaalta vissynkin voimalla juhlii, kunhan soittolista ja seura on kunnossa.

✖ Mitkä kolme lahjaa toivoisit täksi jouluksi?

Anna: Aino Heiniön laukun, kultaisen rannekorun ja lisää solidaarisuutta maailmaan.

Stella: Toivon aina samaa, jotain hyvää kirjaa, marsipaania ja maailmanrauhaa. Tänä jouluna toivoin myös pimeään eteiseemme kaunista kattovalaisinta (olemmehan asuneet tässä asunnossa vasta puolitoista vuotta) ja sen tiedän saavani, sillä tilasin sen tovi sitten ja se ehti perille juuri sopivasti jouluksi! Jarnokin ilahtuu, sillä lähtömme nopeutuvat 300% kun ei tarvitse enää etsiä käsikopelolla hämärässä oikeaa takkia ja kenkiä.

✖ Jääkaapistasi löytyy aina tähän aikaan vuodesta…

Anna: Punaista luomumaitoa riisipuuroaamiaisia varten ja kirnuvoita.

Stella: Jännä, täsmälleen sama vastaus! Lisäksi mätiä, koska pelkään joka joulu, että se loppuu kaupasta ja aloitan hamstrauksen monta päivää ennen pyhiä.

✖ Viimeisin ostos, jota rakastat?

Anna: Ostin Kiasman museokaupasta valkoisia, punapilkullisia kynttilöitä. Rakastan museokauppoja! Rakastan myös karttakirjaa, jonka ostin kirjamessuilta. Rakastan oikeastaan melkein kaikkea mitä ostan, koska miksi muuten ostaisin sen?

Stella: Ostin Senaatorintorin Tuomaan markkinoilta Suomessa tehdyn mehiläisvahakynttilän ja samasta kojusta luomuhunajaa. Samaa mieltä Annan kanssa, kannattaa todellakin vain ostaa sitä mitä rakastaa.

✖ Pikkujoululahjaideoita alle kympillä?

Anna: Pussillinen sahramia!

Stella: Saaristolaisleipä.

✖ Joulujuhlasesonkiin toivoisin vielä…

Anna: Aikaa ystäville. Tuntuu, että marraskuu ja joulukuu ovat kiitäneet siivillä. Pian lähdemme Ranskaan jouluksi ja sitten koko tämä kimalteleva juhlakausi on ohi. Toisaalta, eivätkö tammikuun, helmikuun ja maaliskuun kekkerit olekin ihan parhaita. Vähän niin kuin lempipäiväni tiistaitkin.

Stella: LUNTA! Halkean kateudesta, kun pohjoiseen joulunvietton matkustaneet ystävät julkaisevat somessa lumikuvia. Toivottavasti saamme ensi vuonna Lapin kakkoskotimme siihen kuntoon, että voimme viettää siellä joulun.

✖ Lempitraditioni joulunaikaan…

Anna: Se riisipuuron hauduttelu lapsukaisille. Molemmat tyttäremme asuvat jo omillaan Helsingissä, mutta käyvät onneksi usein kääntymässä vanhassa kodissaan. Herään aina aikaisin, joten ehdin hyvin keitellä puuron aivan samettisen upeaksi ennen kuin kukaan lapsista herää. Pystytän keittiön nurkkaan puurobaarin, jossa annoksensa voi ylevöittää ruokosokerilla, kanelilla, voisilmällä, mantelirouheella tai viikunahillolla. Kotijouluina kutsumme puoli Hankoa meille suoraan kaupungintalon parvekkeen alta joulurauhanjulistuksen jälkeen vaaleanpunaiselle samppanjalle. Se on jouluaaton hauskimpia hetkiä.

Stella: Joululomaan varustautuminen sopivilla kirjoilla ja eväillä (joilla tarkoitan lähinnä marsipaania).

Negroni sopii jouluunkin! Kurkkaa ohje italialaiseen klassikko-cocktailiin.

✖ Mistä löytää joulun parhaat lahjat tänä vuonna? 

Anna: Nide-kirjakaupasta Fredalla tai Hagelstamin antikvariaatista siinä vieressä. Myös Museokortti on mahtava lahja.

Stella: Naurattaa, sillä vastaukseni ovat täsmälleen samat. Lisään myös antiikki- ja vintagekaupat! Kirjoitinkin aiheesta pari viikkoa sitten: Secondhandia lahjaksi ~ 10 vinkkiä.

✖ Mitä elokuvia suosittelisit joulunpyhiksi?

Anna: Lähes kaikki mitä löydät katsottavaksi 1970-1980-luvuilta ja joka sisältää vakosamettia. Esimerkiksi Hellyyden ehdoilla on UPEA. Suosittelen myös Netflixistä mahtavaa sarjaa Maradonasta Meksikossa.

Stella: Ah, tänä jouluna haluan katsoa ainakin ikivanhan suosikkini, Nick Hornbyn klassikkokirjaan perustuvan High fidelity. Suosittelen myös Killing Eve -sarjaa (HBO Nordic) jonka molemmat kaudet katsoimme teidän suosituksestanne tovi sitten. Se oli todella viihdyttävä ja Sandra Oh on tavoilleen uskollisena upea.

✖ Talvinen herkku, jota ei voi ohittaa

Anna: Ei ole tapana ohittaa mitään herkkuja. Tosin sen jälkeen kun leikkasin pääosin sokerin ja vehnän ruokavaliostani, käsitykseni herkuista ja herkuttelusta on muuttunut. Koska minusta kuitenkaan missään asiassa ei kannata olla liian fanaattinen, olen säilyttänyt ruokavaliossani mm. Lillanin mantelicroissantit ja ne YLP:in legendaariset pizzat.

Stella: Riisipuuro. Syön sitä niin usein kuin voin.

✖ Missä hotellissa, tai missä paikassa haaveilet viettäväsi joulua?

Anna: Tämän joulun suunnitelmat ovat ihan unelmaani. Voisin myös mielelläni viettää joulun Helsingin St. George-hotellissa.

Stella: Ah, minäkin voisin viettää joulun St. Georgessa, jossa en ole koskaan yöpynyt! Mutta eniten haaveilen valkoisesta joulusta Lapissa. En olisi vielä viisi vuotta sitten uskonut sanovani joskus näin.

✖ Mitä unelmiesi jouluateria sisältäisi?

Anna: Ihan mitä vain, kunhan sen on kokannut joku muu. Unelmoin joulusta, jossa pääsisin valmiiseen pöytään, eikä sitä pöytää tarvitsisi edes siivota jälkeenpäin.

Stella: En ehkä osaa unelmoida tarpeeksi isosti nyt, mutta pidän aika yksinkertaisista asioista, niistä joita jouluateriastamme on löytynyt viime vuosina. Mäti, smetana ja sipuli ovat tärkeimmät. Rakastan myös muita kalapöydän antimia ja teen aina graavilohen kaveriksi sinappikastikkeen entisen poikaystävän äidin ohjeella. Okei, unelmissani joku muu olisi käynyt kaupassa, sillä inhoan ruuhkia.

✖ Paras lapsuuden joulumuistosi?

Anna: Vietimme muutaman joulun lapsuudessani Itä-Suomessa Vaaran kylässä, mökissä, jossa ei ollut juoksevaa vettä eikä sähköä. Saimme veljeni kanssa suuret nallet joululahjaksi. Minä nimesin omani Muruksi, veljeni karhun nimeksi tuli Makkonen, KOPin silloisen pääjohtajan mukaan. Naapurin koirat söivät jouluherkut terassilta. Sellainen lapsuus.

Stella: En tiedä onko tämä paras, mutta ainakin ikimuistoisin. Olin isäni kanssa hakemassa joulumäntyä ystävien omistamalta mäntyfarmilta ja istuin etupenkillä, kun isä lastasi puuta auton lavalle. Yhtäkkiä huomasin reidelläni erittäin myrkylliseksi tunnistamani pienen, pahaenteisen hämähäkin. Isä pelasti minut omasta mielestäni varmalta kuolemalta ja äitini suureksi riemuksi kerroin myöhemmin Suomessa tätä tarinaa jokaiselle kauhistuneelle sukulaiselle, joka suostui kuuntelemaan yksityiskohtaisia hämähäkkikuvauksiani.

✖ Joulun guilty pleasure?

Anna: Saatan pyöräyttää muutaman vihreän kuulan suuhuni joulun kunniaksi, jos sellaisia vastaan tulee.

Stella: Sama! Mutta älkäämme tunteko tästä huonoa omatuntoa!

✖ Mikä tuoksu kuuluu jouluun?

Anna: Pidän appelsiininkukkien tuoksusta, sopikoot se jouluunkin.

Stella: Palavat kynttilät ja glögi, joka juodaan sellaisenaan ilman mitään epäilyttäviä mausteita.

✖ Avaimet sensaatiomaiseen uuden vuoden juhlalookkiin?

Anna: Kajalia, ja lisää kajalia, ja mustaa luomiväriä ja vähän hopeaa kulmaluulle.

Stella: Kimallus missä tahansa muodossa. Kuvissa vilahtaa Yves Saint Laurentin kimaltava vintagemekko, jonka ostin pari vuotta sitten. Se on ollut siitä saakka luottomekkoni kaikissa talvisissa juhlissa, sillä se on tehty ohuesta villasta. Ei ole kivaa palella kemuissa.

✖ Parhaat vinkit juhlakaudesta toipumiseen?

Anna: Vähän vähemmän mantelicroissantteja, paljon enemmän vettä ja muutamia tippoja ruusunjuuriuutetta. Kyllä se siitä.

Stella: Hyvät yöunet korjaa lähes kaiken ja loput hoitaa kylvyt Epsom-suolassa.

Ihanaa joulua! 

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Paluu Australiaan

32

✖ VICTORIA, AUSTRALIA

Parasta tänä vuonna: menimme naimisiin loppukesänä. Alkusyksystä juhlimme pienesti ja ihanasti lähimpien ystävien kesken. Molemmat päivät ovat olleet elämäni onnellisimpia päiviä, eikä juhlahumu vielä tähän lopu, sillä häämatka on vasta edessä! Lähdemme reissuun 1. tammikuuta eikä kukaan taida yllättyä määränpäästämme. Kävimme Australiassa pari vuotta sitten – se oli ensimmäinen kerta kun palasin aikuisena lapsuuteni maisemiin – enkä olisi ollenkaan halunnut tulla takaisin. Siitä saakka on ollut selvää, että palaamme sinne heti kun tulee mahdollisuus, ja se on nyt. Olisin mieluummin viettänyt perillä kolme kuukautta kolmen viikon sijaan, mutta ehkä ensi kerralla (tai ehkä emme tule seuraavalla kerralla takaisin ollenkaan).

Sen verran on tiedossa, että lennämme Melbourneen ja vietämme ensimmäiset päivät siellä, mutta siitä eteenpäin on kaikki vielä auki. Onko ehdotuksia, suosituksia, ideoita? Viimeksi ajoimme The Great Ocean Roadin läpi ja seikkailimme pitkin Victoriaa. Nyt ehkä jotain muuta, mutta mitä?

PHOTOS FROM AUSTRALIA A FEW YEARS AGO BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Avatar
Anna Piiroinen ~

Tahmeaa tofua ja rapeita vihanneksia

6

Joka vuosi sama juttu. Joulukuu juoksee kuin vauhko eläin, nielee päiviä, kuristaa viikot maanantain ja sunnuntain väliin sykäyksittäin eteneviksi kiireryppäiksi. Koko maailma on saatava valmiiksi ennen joulua!

Vaikka säästynkin matkan ansiosta tänä vuonna varsinaiselta joulun laittamiselta ja lahjojen perässä juoksemiselta, niin painekattilafiilis on tallella. Minusta marraskuu ei ole se pahin, joulukuu on.

Ja pimeys. On päiviä, jolloin valo ei nouse lainkaan. Seison keskellä päivää marketin parkkipaikalla kauppakassien venyttämin käsivarsin ja käännän kasvoni tihkusadetta pudottelevaa taivasta kohden. Kaikki on tasaisen harmaata, mikään ei läpäise teräskantta, vaikka kuinka siristelen silmiäni. Tiedän, että jos vain lähtisin sitkeästi kävelemään pitkin Bellevuen rantatietä, alkaisin pian nähdä sävyjä. Hiekka ja kaislat loistaisivat hopeaisina, meri olisi paikoin vihreä, paikoin lasinkirkas. Joutsenet loistaisivat tummuudessa kuin lamput. En kuitenkaan ehdi edes kotikadun päähän tähyilemään vaahtopäitä ennen kuin pimeys on taas nielaissut kaiken.

Kylmässä ja pimeässä tekisi mieli tunkea itseensä lähinnä vain kookospalloja, mutta juuri siksi ajattelin jakaa tämän reseptin, joka on kuin maukas lupaus uudesta, valoisasta vuodesta. Minusta 2020 näyttää ja kuulostaa niin hauskalta, ja se on niin kiva kirjoittaa hyvällä kynällä, että vuodesta on pakko tulla loistava.

Löysin omasta marketistani maapähkinävoipurkin, joka oli rouheaa, luomua, sokeritonta ja himalajansuolalla maustettua. Kuulosti hyvältä kaupalta. Kastiketta voi ja kannattaa tehdä reilumminkin, se säilyy pari päivää jääkaapissa, jos siis syömiseltä säilyy. Ylipäätänsä teen kaikkea aina paljon, pilkon vihanneksiakin kuin joku hullu jänis. En ole kovan ruoanlaittajan maineestani huolimatta mitenkään innokas kokkaamaan ihan joka päivä, tekemällä paljon kerralla jää aikaa muullekin. Ja tämä esimerkiksi on niin hyvää, että sitä syö ilokseen useammankin kerran!

✖ TAHMEAA TOFUA JA RAPEITA VIHANNEKSIA ✖

Kastike
Reilun desin verran maapähkinävoita
Loraus seesamiöljyä
Loraus soijaa (minulla oli gluteenitonta)
Loraus riisiviinietikkaa
Chilihiutaleita
Vähän hunajaa
Pari isoa valkosipulinkynttä, hakkeluksena
Lusikallinen inkivääritahnaa purkista tai tuoretta inkivääriä raastettuna
Vettä

Muut ainekset
Maustamatonta tofua
Vihanneksia makusi mukaan, ainakin kurkkua ja retiisejä.
Ituja
Avokadoja
Seesaminsiemeniä tai suolapähkinöitä
Thaibasilikaa tai korianteria
Lime

Tee ensin kastike tofulle sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Olen nähnyt version, jossa sekoittaminen tehtiin jollakin sähkövempeleellä, mutta minusta se on turhanpäiväistä. Lusikka riittää vallan hyvin. Laimenna kastiketta lopuksi vedellä sopivan koostumuksen saavuttamiseksi. Ja sopiva koostumushan on kaikkea paksun tahnan ja juoksevan, helposti kaadettavan väliltä, ihan miten itse haluat.

Siirry leikkuulaudan ääreen. Katselen aina dokumentteja samalla kun pistelen vihanneksia silpuksi, jostain syystä haluan aina väkisin tehdä vähintään kahta asiaa yhtä aikaa. Leikkaa viipaleiksi esimerkiksi kurkkua (silloin kun olen touhukkammillani, kaavin pikkulusikalla siemenet pois ja leikkaan kurkusta ohuen ohuita kuunsirppejä), retiisejä ja porkkanoita. Viipaloi avokado ja vetele kuorimaveitsellä kesäkurpitsasta ihania kiehkuroita salaattipediksi. Rakastan ituja, ne tuovat annokseen vielä yhden rouskuvan elementin lisää.

Pilko sopiva määrä tofua nopan kokoisiksi kuutioiksi. Paista tofukuutioille ensin itsekseen vähän ruskeaa pintaa ja lisää sitten muutama ruokalusikallinen kastiketta pannulle. Kierittele tofuja kastikkeessa, kunnes tofut ovat syntisen tahmeita ja pinta alkaa rapeutua.

Kokoa annokset laittamalla lautasen tai kulhon pohjalle kesäkurpitsasuikaleita, joko raakana tai kevyesti lämmitettynä. Kierrä kulhon tai lautasen reunalle vihanneksia ja ituja kauniiksi, erivärisiksi lohkoiksi ja nosta kuumat, tahmeat tofut keskelle. Ripottele pinnalle paahdettuja seesaminsiemeniä tai pähkinöitä ja lisää halutessasi vähän kastiketta. Pieni roiskaus limenmehua ei tee hallaa, viimeistely tapahtuu vaikkapa tuoksuvalla thaibasilikalla.

Jos jätät hunajan pois, resepti on vegaaninen.

Vannon, että tahmean tofun jälkeen mielikin on valoisampi!

PHOTOS BY ANNA PIIROINEN

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Joulukuun yksinkertaisia iloja

6

Kaupallinen yhteistyö Gateau

Pimeys se vaan syvenee, mutta joulu on onneksi jo kulman takana. Aloitan aina kaikki joulu-aiheiset jutut kertomalla kuinka minähän en ole sitten mikään jouluilija, mutta ehkä minusta on sittenkin salavaivihkaa kuoriutunut minipieni jouluharrastaja. Olen nimittäin löytänyt itseni viime päivinä useammankin jouluisen ilon ääreltä: pieniä ja yksinkertaisia asioita, jotka tuovat valoa ja hyvää mieltä joululomaa edeltäviin viikkoihin.

Joulukukista iloa pimeisiin päiviin.

Hain lempikukkakaupastani Inbloomista joulukukkasen, pitkän tummanpunaisen amarylliksen, joka aukoo terälehtiään verkkaiseen tahtiin. Siirtelen häntä fiiliksen mukaan pöydiltä ikkunalaudoille. Häntä ei tunnu siirtely hetkauttavan. Nappasin mukaan myös kimpun punaisia tulppaaneja, jotka aukesivat aivan mielettömän hienoksi kukkaräjähdykseksi! Täytyy vilauttaa kuva niistäkin. En muista milloin olisin viimeksi hankkinut punaisia tulppaaneja, mutta nehän ovat superkauniit.

Aamukahvi kynttilänvalossa.

Ei se auta kuin kääntää voitoksi ne asiat, joita ei voi muuttaa. Kun on kerran pimeää ympäri vuorokauden, otetaan siitä kaikki irti: olen sytyttänyt kynttilät ja tuikut heti aamulla ja juonut kahvin kynttilöiden valaisemassa aamuhämärässä. Tekisi mieli hakea joulupyhiksi muutama vaaleanvihreä kynttilä Bulevardilla sijaitsevasta Nougatista, näin niitä siellä tovi sitten ja ihastuin haalistuneen salvian sävyyn.

Astetta jouluisempi leipä.

Saaristolaisleipä on ympärivuotinen herkkumme, mutta joulukuussa sitä voi mielestäni syödä ihan joka päivä. Artesaanileipomo Gateaun saaristolaisleipä on tumma, maltaisen makea ja turhankin koukuttava. Sörnäisissä käsinleivottu leipä säilyy hyvänä pitkään, mutta sitä emme ole juuri päässeet testaamaan, sillä pistelemme leivän poskeen helposti parissa päivässä.

Rakastan saaristolaisleipää ihan sellaisenaan hyvän voin kanssa, mutta mikään ei voita kunnon joululeipää, johon on lastattu sitruunalla ja mädillä höystettyä kylmäsavulohta tai skagen röraa eli katkarapuja majoneesi-ranskankermaseoksessa. Jarno onnistui nappaamaan tänään lähikaupan kalatiskiltä viimeiset muikunmädit, tiedän millä herkuttelemme seuraavat päivät.

Gateaun saaristolaisleipä on muuten maidoton ja skagen rörä on helppo tehdä ranskankerman sijaan kauraversioon, jos haluaa nauttia herkusta ilman maitotuotteita. Tsekkaa myös Gateaun leipäkalenterista kylmäsavuporkkanan, sienisalaatin ja muutaman muun herkun ohje – kaikki oivallisia vaihtoehtoja saaristoleivän kaveriksi ja kivoja ideoita joulupöytään. Taidamme testata ainakin sienisalaattia.

Jouluinen soittolista takaa tunnelman.

Kokosin omaksi ja teidän iloksi Spotify-soittolistaan melkein viiden tunnin verran jouluista tai jouluun sopivaa kappaletta. Tunnelmallinen lista on melko indievetoinen, paljon Sufjan Stevensia ja Hellsongsia, ruotsalaista yhtyettä joka vetää akustisia versioita vanhoista hevikappaleista. Rakastan yhä neljän talven takaista suosikkibiisiäni, se soi paljon silloin kun vietimme Jarnon kanssa ensimmäistä yhteistä jouluamme ja unohduimme ystäviemme huvitukseksi (ja ajoittaiseksi ärtymykseksi) jonnekin tuijottelemaan toisiamme silmiin silloin kun olisi pitänyt tehdä sinappikastiketta tai koristella kuusi.

✖ Klikkaa tästä soittolista auki ✖ 

Mitähän muuta vielä keksisi? Joulukuusta emme aio tänä vuonna hankkia, mutta ehkä minun ja ex-kämppikseni Mikon lanseerama jouluoksa voisi tehdä paluun! Kenties ensi jouluna vuokraamme kuusen, aivan mahtava keksintö.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Taiasta jota on kaikessa

2

American musician and poet Lou Reed (The Velvet Underground)

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Turvallisempi joulu tytöille

24

Kaupallinen yhteistyö Solidaarisuus

Kun olin pieni, rakastin joulua aivan kuten suurin osa lapsista. Hain isän kanssa joulumännyn, kuusia ei Australiassa kasvanut. Sen koristelu oli koko perheen yhteinen tehtävä. Melbournen suomalaisen yhteisön joulunvietossa minä ja veljeni pääsimme maistamaan ensi kertaa riisipuuroa ja sekahedelmäkiisseliä. Juoksimme ympäri pihaa muiden lasten kanssa, kun äiti puhui aikuisten kanssa kieltä, jota emme ymmärtäneet. Lahjat avattiin aussilaiseen tapaan jouluaamuna. Pukki muistutti hämmentävän paljon isäni parasta ystävää.

Minä ja veljeni käymässä Suomessa ensi kertaa. Suomalainen pukki jännittää.

Kaikille tytöille joulu ei tarkoita kihelmöivää odotusta ja kivoja juttuja perheen kanssa. Itseasiassa miljoonille se on vuoden pahinta riskiaikaa. Joulukuu on esimerkiksi Keniassa yksi suurimmista silpomissesongeista, koska lomalla tytöillä on aikaa toipua leikkauksen aiheuttamista vammoista. Silpominen tehdään salaa, koska se on Kenian laissa kielletty. Tekijänä on usein sairaanhoitaja, joka tekee työn pimeänä lisätienestin vuoksi: yhden tytön silpomisesta voi ansaita keskimääräisen kuukausipalkan.

Silpomaton-kampanjan joulukeräys kerää varoja silpomisen vastaiseen työhön, kuten äitien kouluttamiseen silpomisen haitoista ja turvaleirien järjestämiseen silpomisvaarassa oleville tytöille. Koulujen loma-aikoihin ajoittuivat turvaleirit opettavat tyttöjä silpomisen vaaroista, omista oikeuksistaan ja siitä kenen puoleen he voivat kääntyä, jos epäilevät olevansa vaarassa joutua silvotuksi.

Minä Lucia-neitona. Tärkeä tehtävä, tärkeä olo.

Joulukeräyksen takana on Solidaarisuus-järjestö, joka edistää tyttöjen ja naisten oikeuksia Keniassa, Somalimaassa ja Nicaraguassa. Lähes 50 vuotta toiminut Solidaarisuus on erikoistunut tyttöjen silpomisen vastaiseen työhön, jonka rahoituksessa kuukausi- ja kertalahjoittajilla on tärkeä rooli. Tämän kirjoituksen tavoitteena onkin kannustaa mahdollisimman moni teistä osallistumaan keräykseen, jotta mahdollisimman moni tyttö saisi turvallisen joulun. Solidaarisuus kouluttaa myös paikallisia silpomisen vastaiseen työhön kiertämään kyliä, virastoja, sairaaloita ja kouluja kertomassa silpomisen terveysvaaroista, järjestämässä keskustelutilaisuuksia ja tietoiskuja.

Olen kirjoittanut aiemminkin naisiin kohdistuvasta väkivallasta: omakohtaisia kokemuksia lähisuhdeväkivallasta ja ajatuksia tyttöjen silpomisesta. Ne ovat kaikki osa rakenteellista naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, joka on syöpynyt vähän eri muodoissa eri kulttuureihin usein niin tiukasti, että sitä ei osata kyseenalaistaa. Juuri siksi on tärkeää pitää aihetta esillä, puhua siitä uudestaan ja uudestaan, jotta syvälle juurtuneet asenteet ja tavat vihdoin muuttuisivat.

Sukuelinten silpominen eli ympärileikkaus on järjestelmällistä väkivaltaa tyttöjä ja naisia kohtaan, ja koskee aivan valtavaa määrää: UNICEFin arvioiden mukaan maailmassa on yli 200 miljoonaa silvottua tyttöä ja naista yli 30 maassa. Joka ainoa vuosi noin 3 miljoonaa tyttöä silvotaan, suuri osa alle 10-vuotiaana, nuorimmat vastasyntyneinä. Silpomista tapahtuu eniten Länsi-Afrikasta Itä-Afrikkaan ulottuvalla alueella sekä joissakin osissa Lähi-itää ja Aasiaa.

Harvan lapsuus on pelkkää auringonpaistetta, mutta minun ja ystävieni ei tarvinnut pelätä silvotuksi tulemista.

Silpominen on äärimmäisen julma, vähintään 2000-vuotinen perinne, jolla ei ole mitään lääketieteellistä tai uskonnollista perustetta, vaikka sillä sitä usein perustellaan. Silpominen nähdään siirtymäriittinä tytöstä naiseksi ja siihen liittyy vahvoja uskomuksia puhtaudesta ja naimakelpoisuudesta: silvottu tyttö on valmis avioliittoon ja äitiyteen, vaikka hän on vielä itsekin vasta lapsi.

Tuntuu absurdilta ajatella, että olisin itse vaikka 10-vuotiaana ollut menossa neljännen luokan sijaan naimisiin itseäni huomattavasti vanhemman miehen kanssa. Esimerkiksi Kenian Kisiissä silvottu tyttö pyritään naittamaan seuraavan 3 vuoden aikana ja yläasteikäisellä naimisissa olevalla tytöllä voi olla jo useampi lapsi. Lapsista huolehtiva tyttö putoaa helposti koulusta pois, mikä tekee hänestä taloudellisesti riippuvaisen aviomiehestään. Ilman koulutusta, lukutaitoa ja kykyä saada tietoa omista oikeuksista ongelma kertautuu helposti myös seuraavalle sukupolvelle.

Silpomisella halutaan myös kontrolloida tytön seksuaalisuutta, hillitä halukkuutta ja varmistaa neitsyys ennen avioliittoa. Se on kaikenlaiseen kontrollointiin tehokas keino, sillä silpomisella on valtavat psyykkiset ja fyysiset seuraukset. Silpominen tekee yhdynnöistä tuskallisia ja synnytyksistä hengenvaarallisia niin äidille kuin vauvalle.

Seuraava kappale tuntuu hirveältä kirjoittaa ja varmasti yhtä hirveältä lukea. Silpomisen äärimmäsessä muodossa tytöltä poistetaan partaterällä tai muulla terävällä välineellä kaikki ulkoiset sukuelimet ja alue ommellaan umpeen. Virtsaa ja kuukautisverta varten jätetään pieni ulostuloaukko. Yhdyntöjä ja synnytyksiä varten alue avataan ja ommellaan kiinni uudestaan. Lievemmissä muodoissa klitoriksen näkyvä osa tai pala klitoriksen huppua poistetaan. Kivunlievitystä ei ole yleensä tarjolla mihinkään näistä.

Välittömiä riskejä silpomisen jälkeen ovat kipushokki, verenmyrkytys, tulehdukset, verenvuoto ja kuolema. Muita mahdollisia ongelmia ovat hiv-tartunnan saaminen likaisista välineistä, sisäsynnytintulehdukset, krooniset virtsatieinfektiot, hengenvaaralliset synnytykset, fistulat, arven liikakasvun ongelmat, virtsaamisongelmat, virtsan pakkautuminen ja virtsakivet, kuukautisveren pakkautuminen ja kovat kivut.

Psyykkiset traumat ja lapsen perusturvallisuuden järkkyminen lienevät väistämättömiä seurauksia suurimmalle osalle silpomisen läpikäyvistä tytöistä. En pysty edes kuvittelemaan millaisena olisin itse kokenut sen. Että oma perheeni olisi vienyt minut jonnekin kohtaamaan jotain sellaista, ja jättänyt minut verta valuvana ja itkevänä makaamaan 15 päiväksi, kuten kävi 8-vuotiaana silvotulle Amaalille.

Lapsuuden leikkejä kotona Melbournessa.

Länsimaisen korvaan tämä kuulostaa absurdilta, mutta tyttöjään silpovat yhteisöt eivät koe harjoittavansa väkivaltaa, vaikka sillä on vakavia seurauksia ja voi johtaa pahimmillaan kuolemaan. Heille se on perinne, joka varmistaa tytölle hyvän tulevaisuuden. Silpomisen jopa uskotaan vahvistavan tyttöä, olevan hyväksi terveydelle. Vaikka silpomista seuraisi valtavien kipujen lisäksi komplikaatioita ja tulehduksia tai jopa kuolema, niitä ei osata yhdistää silpomiseen, vaan niitä selitetään muilla syillä. Silpomista jatkavat nimenomaan naiset, koska uskovat suojelevansa sillä tyttöjään: silpomaton tyttö ei pääse välttämättä naimisiin ja hänet voidaan raiskata, minkä jälkeen koko yhteisö saattaa hylätä hänet. Solidaarisuus-järjestön sivuilla on havainnollistava juttu juuri siitä miten pelko yhteisön hylkäämisestä voittaa rikosseuraamusten pelon.

Niin: silpomisen kieltäminen lailla ei auta, sillä sitä pidetään yleisesti hyväksyttävänä ja tarpeellisena toimenpiteenä, eikä sitä raportoida poliisille. Esimerkiksi Keniassa silpominen kiellettiin lailla vuonna 2011, mutta maassa on silti paikkoja, joissa yli 95% tytöistä silvotaan. Laki on johtanut myös siihen, että silpomisia suoritetaan entistä enemmän salaa kodeissa sairaanhoitajien toimesta.

Tämäkin kuva on Suomesta. Olemme hakemassa joulukuusta mummon kanssa. Veli istuu pulkassa.

Lainaan viimekeväistä kirjoitustani: Naisiin kohdistuvan väkivallan kitkeminen vaatii sanoja ja tekoja, vaiettujen asioiden avointa käsittelyä, epäkohtiin reagoimista, vanhentuneiden sukupuoliroolien haastamista ja ennen muuta asenneilmapiirin muutosta, poliittisia päätöksiä ja väkivaltaan puuttuvaa lainsäädäntöä. Jokaisella naisella on oikeus elää turvassa omassa kehossaan, pelkäämättä fyysistä tai henkistä väkivaltaa. Sen pitäisi olla itsestäänselvää, mutta siitä ollaan vielä todella kaukana. Siksi tarvitaan puhetta, toistoa ja tarinoita, jotka saavat meidät voimaan pahoin, avaamaan silmämme todellisuudelle, jossa liian moni elää.


Anna Salmen animaatio kuvaa hyvin sitä miten silpominen määrittää tytön tulevaisuutta.

“Silpomisella on kohtalokkaat seuraukset tytön elämälle. Tämä joulu voi määrittää kaiken. Auta nyt.”

Pienelläkin lahjoitussummalla on konkreettinen vaikutus! Solidaarisuus-järjestön esimerkit saavat miettimään miten vähäisestä summasta jonkun koko elämä voi lopulta olla kiinni:

10€ ~ Koulutamme äidin silpomisen haitoista, jotta hän säästäisi tyttärensä leikkaukselta.
20€ ~ Neljä nuorta pääsee silpomisperinnettä käsittelevään koulutukseen, jotta tulevat sukupolvet eivät jatkaisi perinnettä.
30€ ~ Silpomisvaarassa oleva tyttö pääsee turvaleirille. Leiri toimii vaihtoehtoisena aikuistumisriittinä silpomiselle.

Lahjoita nyt haluamasi summa Solidaarisuus-järjestön lahjoitussivun kautta, perustamassani Facebook-keräyksessä tai MobilePaylla numeroon 14165 (vastaanottajan nimi on Silpomaton). Olen mukana, oletko sinäkin?

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Lahjaksi secondhandia ~ 10 vinkkiä

12

Ystäväpiirissä on viime vuosina yleistynyt tapa antaa lahjaksi ajatuksella valittuja käytettyjä esineitä. Jotain kirppiksellä tai antiikkikaupassa vastaantullutta, josta aavistaa toisen ilahtuvan, divarista metsästetty kirja, tai löytö omasta kaapista: esine, jota tietää toisen ihailleen ja himoinneen.

Kaikki kuvien aarteet ovat myynnissä Töölön Relovessa!

Rakastan tätä tapaa. Maailma hukkuu tavaraan, pärjäisimme seuraavat sata vuotta sillä mitä meillä jo on. Mitä useammin löydämme uuden sijaan käyttöä tavaroille, jotka ovat jo olemassa, sen kestävämpi.

Eihän lahjan tarvitse toki olla esine ollenkaan – yhä useammin tulee annettua jotain aineetonta, tai sovittua yhdessä, että skipataan lahjat kokonaan. Silti moni haluaa muistaa rakkaita jollain konkreettisella. Silloin käytetty on aina vastuullisempi ja parempi valinta: se ei kuormita ympäristöä, ja saattaa hyvin olla kevyempi lompakollekin.

Saviveistos, erittäin ajankohtainen taidekirja (Helenen näyttely Ateneumissa on ♥) ja vihreästä marmorista tehty tuhkakuppi.

Eikä kyse ole toki vain vastuullisesta valinnasta. Rakastan itse secondhand -lahjoja, ne ovat usein merkityksellisimpiä. Secondhand-lahja on aina persoonallinen, vastaanottajaaa ajatellen valittu, pohtien millaisista asioista hän pitää. Käytettynä hankitussa lahjassa on myös aina ripaus taikaa, tunne siitä että oikeat esineet ja ihmiset löytävät toisensa. Secondhand-lahjan hankintaa ei voi suunnitella etukäteen samalla tavalla kuin uuden tavaran, joka odottaa kaupan hyllyllä satojen samanlaisten joukossa. Itse katselenkin lahjaksi sopivia esineitä pitkin vuotta ja ajoitan niiden antamisen syntymäpäiviin tai jouluun. Joskus annan lahjoja muuten vain, jos en jaksa odottaa seuraavaan merkkipäivään (ja joskus en ollenkaan, jos en löydä mitään sopivaa, koska väkisin ei pidä hankkia mitään – silloin voi keksiä muita tapoja muistaa läheisiä).

Mutta millaisia secondhand-aarteita voi kääräistä lahjapakettiin? Uskon, että tunnistat kyllä, kun törmäät esineeseen, jota lahjansaaja tarvitsee tai arvostaa, mutta seuraavaksi vinkkejä ja inspiraatiota helpottamaan alkuun pääsemistä.

Vasemmalla Arabian maljakko 70-luvulta, oikealla Kupittaan saven tuhkakuppi 60-luvulta. Molemmat käsinmaalattuja. Ylimmässä kuvassa Kupittaan saven 60-lukulaisia kulhoja.

✖ Vintagekeramiikka sopii moneen kotiin. Kukkien ystävä arvostaa maljakkoa, kauniista kattauksista nauttiva voisi ilahtua keraamisesta vadista. Katselen kaikkialla aina keramiikkaa ja rakastan erityisesti Arabian ja Kupittaan saven käsinmaalattuja astioita ja maljakoita – ne ovat kaikki uniikkeja. Pentikin vanhoista sarjoista löytyy myös keramiikkaa, joka näyttää tänä päivänä tuoreelta. Käsintehty keramiikka on myös ihanaa: pohjasta voi bongailla nimikirjaimia ja vuosilukuja, arvailla millaisen tyypin käsissä se on syntynyt.

Ikisuosikkini keramiikkarintamalla: punasaviset viilikulhot, joita tehtiin paljon 50- ja 60-luvuilla. Niihin on usein maalattu raitoja tai muita kuvioita. Tykkään tarjoilla niistä naposteltavaa, kuten pähkinöitä ja oliiveja. Ovat myös hurmaavia aamiaiskulhoja jugurtin tai puuron tarjoiluun. Veisin lahjaksi joko nipun samanlaisia kulhoja tai lajitelman sopivasti erilaisia.

Runokokoelma “Täällä kaukana” sisältää Tuomas Anhavan suomentamia tankarunoja vuodelta 1975.

✖ Ajatuksella valittu kirja. Jos läheisesi rakastaa kirjoja yhtä paljon kuin minä, et voi mennä pieleen kääräisemällä lahjapaperiin kauniin vanhan kirjan. Jos tunnet lahjansaajan kirjamakua, etsi käsiisi tyylikäs painos joltain hänen lempikirjailijaltaan tai romaani, jonka aiheesta uskot hänen pitävän. Jos haluat tehdä vaikutuksen, se onnistuu takuuvarmasti metsästämällä jonkun hänelle tärkeän teoksen ensimmäisen painoksen. Kysy antikvariaateista tai kokeile onneasi netissä.

Jos et ole varma mitä etsiä, katsele vanhoja runokirjoja, taidekirjoja ja lahjansaajan kiinnostuksen kohteisiin sopivia elämänkertoja. Myös kaunis kuvakirja jostain kiinnostavasta aiheesta toimii, jos aavistat, että hän nauttisi teoksen visuaalisuudesta. Kirjalahja voi olla myös hauska tai jotain aivan yllättävää.

✖ Vadit, korit ja tarjottimet. Kaikenlaiseen säilytykseen ja tarjoiluun sopivat esineet ovat ihania lahjoja, varsinkin kun pakettiin voi kääriä lisäksi vaikka suklaata tai itsetehtyjä keksejä. Olen itse antanut lahjaksi kauniisti kuluneita vanhoja puukulhoja ja suuria vintagekoreja, joihin olen kerännyt hedelmiä. Pidä silmät auki myös tiikkiesineiden varalta.

Ranskalaiset vintageviskilasit sopivat myös mehu- tai vesilaseiksi.

✖ Laadukkaat astiat. Minimalistille kannattaa antaa lahjaksi täydennyksiä astiasarjaan, jota hän kerää. Käytettynä on helppo löytää niin Iittalaa, Arabiaa kuin Marimekkoa. Muille voi katsella esimerkiksi kristallisia viskilaseja, viinilaseja tai kahvikuppeja, jotka sopivat lahjansaajan tyyliin. Annoin kerran lahjaksi pienen setin vintageviinilaseja ja hyvän pullon viiniä.

✖ Kauniit käyttöesineet. Käytännöllinen lahja toimii aina. Tarvitseeko lahjansaaja morttelin, jälkiruokalusikoita, pullonavaajan? Secondhand-valikoimista löydät persoonallisia ja kestäviä vaihtoehtoja.

Arabian valmistama 60-luvun ruskea hillopurkki on Ulla Procopén suunnittelema. Oikealla vihreä marmorinen mortteli.

Lasiset vadit sopivat niin oliivien tarjoiluun kuin saippuakulhoksi tai korujen säilytykseen.

Kaikki eivät saaneet hymytyttö- tai -poikapatsasta koulussa, mutta sellaisen voi saada omakseen jälkitoimituksena. Kuvan hymytyttö on vuodelta -55. 

✖ Taide-esineet. Katselen aina kirppiksillä ja antiikkikaupoissa pieniä kipsiveistoksia, savipatsaita ja puuesineitä, jotka sopisivat omaan tai jonkun läheisen sisustukseen. Parhaat ovat uniikkeja ja huokuvat sielua, jota ei saa uutena kaupasta. Rakastan myös marmori- ja kivimunia, joiden sileässä viileydessä on jotain rauhoittavaa – olen vienyt niitä lahjaksikin ystäville, joiden olen aavistellut laillani tykkäävän niistä. Myös taidegrafiikkavedoksia, hiilitöitä ja pieniä maalauksia näkee usein keskimääräiseen lahjabudjettiin sopivaan hintaan. Muista myös lasi- ja keramiikkataide! Säkällä voit tehdä arvokkaitakin löytäjä kohtuuhintaan. Taide-esineiden ostaminen toiselle ei vaadi suurta taiteen tuntemusta, vaan pikkuisen intuitiota ja toisen sisustusmaun tuntemista.

Wäinö Aaltosen signeerattu litografia vuodelta 1960.

Vasemmalla abalonesta (tietynlaisen simpukan kuoresta) tehty tuhkakuppi 60-luvun Californiasta.

✖ Vintagekoru. Koru on aina tosi henkilökohtainen lahja, joten tämä toimii vain, jos tunnet lahjansaajan maun! Olen itse antanut lahjaksi 60-luvun rannerenkaan, pitkiä riipuksia ja rintaneulan, joka oli niin saajansa näköinen, että sitä ei vaan voinut ohittaa. Siitä tuli hänen lempikorunsa. Jarnon kanssa olemme myös ostaneet toisillemme useita vintagekoruja (osa löytyy tästä vanhasta kirjoituksesta).

✖ Kulhot ja vadit pikkutavaran säilytykseen. Turvallisempi vaihtoehto kuin koru. Pienessä keramiikkakulhossa tai lasivadissa voi säilyttää kaikkea koruista huulirasvaan ja taskun pohjalla pyöriviin kolikkoihin. Rakastan itse vanhoja tuhkakuppeja. Juuri kukaan ei polta enää, mutta lähes kaikilla ajelehtii pöytätasoilla pikkuesineitä, jotka pysyvät paremmin järjestyksessä, jos niille on osoitettu oma paikka. Myös kristallirasiat ovat ihania. Itse säilytän sellaisessa hiuslenkkejä.

Suosittelen metsästämään lahjaksi sopivia esineitä kirpputoreilta, kierrätyskeskuksista, secondhand- ja vintagekaupoista ja antiikkikaupoista. Muutama pääkaupunkiseudulla sijaitseva lempipaikka mainitakseni:

✖ Fasaani & Helsinki Secondhand (Korkeavuorenkatu, Ullanlinna)
Yli sata neliötä antiikkia ja vintagea kalusteista astioihin ja koruihin. Valikoima vaihtuu viikottain. Täältä bongaat myös kaupungin laajimman astiavalikoiman.

✖ Koopernu (Korkeavuorenkatu, Ullanlinna)
Hyvällä maulla kuratoitua vintagea ranskalaisen tyylin ystävälle. Jos et jaksa metsästää löytöjä laajasta valikoimasta vaan haluat tehdä täsmäiskun, suuntaa tänne.

✖ Roban Fida (Iso Roobertinkatu, Punavuori)
Paras Fida kauniiden vintage-esineiden ja -kalusteiden bongaamiseen. Tiheästi vaihtuva valikoima.

✖ Momono (Yrjönkatu, Designmuseon kulmilla)
Vintagea, taidetta ja designia värikkäällä maulla. Putiikkia pitää pariskunta, jonka kanssa voi keskustella loputtomiin suomalaisesta lasisuunnittelusta ja taidekeramiikasta.

✖ Fargo Vintage (Fleminginkatu, Kallio)
Kaunis valikoima vintagekalusteita ja designesineitä menneiltä vuosikymmeniltä, painotus 50-70-luvun tavarassa. Myös pieni vinyylivalikoima.

✖ Frida Marina (Kaarlenkatu, Kallio)
Vintagevaatteita ja -sisustusesineitä 1940-1980-lukujen varrelta. Valikoidun vintagetavaran lisäksi myynnissä on asiakkaiden tuomia secondhand-aarteita.

✖ Punavuoren Patina (Sepänkatu, Punavuori)
Sympaattinen itsepalvelukirppis, jonka alakerrassa on myös pieni antiikkikauppa.

✖ Antiikkikauppa Ritva Blomqvist (Pikku Roobertinkatu, Kaartinkaupunki)
Aivan mahtava, aarteita pullottava antiikkikauppa, jossa notkuu Ritvan lisäksi yleensä lauma kanta-asiakkaita. Hinnat ovat neuvoteltavissa.

✖ C. Hagelstam Antikvariaatti (Fredrikinkatu, Punavuori)
Kaupungin paras kirjadivari, myös harvinaisuuksia ja vanhoja karttoja. Jos etsit jotain tiettyä, kysy täältä.

Netissäkin valikoimaa riittää: kurkkaa ainakin Tori, Huuto.net ja huutokauppakamari Bukowskis.

Vielä yksi vinkki Helsingissä liikkuville! Minulla ja sisustussuunnittelijaystävälläni on Töölön Relovessa VINTAGE POP-UP, jossa on myynnissä kuratoitu kokoelma kuvausrekvisiittana tai käytössämme palvellutta vintagea astioista taide-esineisiin ja kirjoihin. Näissä kuvissa vilahtavat esineet löytyvät sieltä, kahvilassa sijaitsevasta mustasta vitriinistä. Pop-up palvelee Töölön Reloven aukioloaikojen puitteissa jouluviikolle asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Kaikki häipyy, on vain nyt

26

Kun olin teini, kuuntelin vanhojen rokkisuosikkieni – The Doorsin, Led Zeppelinin ja Danzigin – ohella Eppu Normaalia. On vähän vaikea selittää miksi toiselta puolelta maapalloa Lappiin muuttanut teinityttö innostui keski-ikäisten miesten luotsaamasta suomalaisyhtyeestä, mutta sillä oli jotain tekemistä Martti Syrjän sanoitusten kanssa. Olin osannut suomea vasta pari vuotta, mutta oppinut jo rakastamaan sen kauneutta. Pidin valtavasti Syrjän rujolla tavalla sointuvista riimeistä ja kirjoittelin niistä yläasteella äidinkielen esseitä, vaikka kielikuvat eivät täydessä laajuudessaan vielä silloin auenneet.

Lapsuuteni kesät sumuun vajonneet
Palasiksi muistojeni läjään hajonneet
Palapelin kokosin paksuin rukkasin
Ihmetellen minne kaikki palat hukkasin
En unta saanut ja näin jäin miettimään

Kaiken minkä muistan aika kutistaa
Mä sitä pelkään, sua tahdon rutistaa
Kuullut olen ikuisuuteen kaiken piirtyvän
Ja kaiken suhteen, kaiken siirtyvän

Kiinnostus laululyriikkaan oli näin jälkikäteen ajatellen suureksi avuksi, kun opettelin ymmärtämään ja kirjoittamaan suomen kieltä. Oli muitakin lyriikkavetoisia suomalaissuosikkeja, kuten Dave Lindholm, Sielun veljet sekä Lapin pojan A.W.Yrjänän tähdittämä CMX-yhtye. Mutta niistä lisää joskus toiste, nyt pitää mäyhätä Epuista! Löysin kuvitukseksi nipun kuvia minun ja Jarnon Tampere-reissulta vuosien takaa, ne saavat Tampere-yhteyden ansiosta kelvata.

Niinkuin kuuluu asiaan
Kaikki tähdet
Kuu ja kaikki muu
Aikakin
Niin myös aikanaan
Sinä lähdet
Pois häipyy taikakin
Siksi rakastan sua nyt

Oli mielessäni elämäni olemattomuus
Kuun takaa mulle nauroi ikuisuus
Ei huomista, ei eilistä
Vain tämän hetken voi nähdä peilistä

Soitin paljon Valkoista kuplaa, Eppujen vuonna 1986 ilmestynyttä albumia, jolta löytyy mm. klassikkokappale Joka päivä ja jokaikinen yö. Se oli toinen biiseistä, jonka Jarno lauloi häissämme. Silti Eppu-suosikkini siltä levyltä on aina ollut Kaikki häipyy, on vain nyt. Sen melankoliassa on jotain mikä rutisti sieluni pieneksi mytyksi nyrkkiin jo silloin kun olin neljätoista. Poltin tupakkaa yläasteen nurkan takana ja nyyhkin tulitikkuihini.

Niinkuin kuuluu asiaan
Kaikki tähdet
Kuu ja kaikki muu
Aikakin
Niin myös aikanaan
Sinä lähdet
Pois häipyy taikakin
Siksi rakastan sua nyt

Valovuosiensa takaa tähdet vilkkuen
Unelmille ihmisen hiljaa ilkkuen
Tiedänhän että pieni oon
Kun siltä tuntuu mahdun hyvin kainaloon

Yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin kappale saa minut yhä itkemään. Näihin toteaviin sanoihin se kiteytyy, kaiken ohikiitävyys. Kliseisyydessään niin kammottavan totta: tämä tässä on kaikki mitä meillä on, se mihin kannattaa keskittyä.

Pieni anekdootti. Kun muutin Tampereelle 16-vuotiaana enkä tuntenut ketään, ensimmäinen ihminen jonka tunnistin kadulla oli Eppu-kitaristi Juha Torvinen, jota päin kävelin vahingossa Sokoksen ovella. Muutama vuosi myöhemmin päädyin graafikoksi tamperelaiselle levymerkille ja minusta tuli siviiliammatiltaan levy-yhtiötuottajana työskentelevän Torvisen työkaveri. Kun Eput soittivat yllätyskeikan tamperelaisessa yökerhossa, pääsin sisäpiirisuhteillani listalle. Luonnollisesti olin pommittanut Torvisen puhelimen täyteen tekstiviestejä: tuleehan se biisi. Tuleehan. Ja tuli se.

Niinkuin kuuluu asiaan
Kaikki tähdet
Kuu ja kaikki muu
Aikakin
Niin myös aikanaan
Sinä lähdet
Pois häipyy taikakin
Siksi rakastan sua nyt

Aamu sarastaa, öiset hetket varastaa
Meidät valo hukuttaa, meidät nukuttaa

☊ EPPU NORMAALI ~ KAIKKI HÄIPYY, ON VAIN NYT
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Avatar
Anna Piiroinen ~

Silitä mua

24

Marraskuun lopun kyyhkynharmaana sinnittelevä keskipäivän valontapainen ylettää juuri ja juuri Hangon Bulevardin päässä sijaitsevan kivitalon kauniiseen rappukäytävään, valtavan ikkunan alle. Tämä torin vieressä yli sata vuotta seissyt kivitalo oli arkkitehti Lars Sonckin ihan ensimmäisiä töitä. Sillä aikaa kun Parkkonen (joka on siis mieheni, ja valokuvaaja, jos olen unohtanut kertoa) kokoaa kalustoaan, kuljetan sormeani pitkin kolhuisten ja vähän pölyisten seinien värikerroksia. Niin kaunista, kaikki näyttää niin kauniilta täällä.

Vaikka olenkin valokuvaajan vaimo, minun on vaikea olla valokuvissa. Tunnen, kuinka jokainen solu minussa jähmettyy, sulkeutuu, menee kiinni kuin simpukka, kun kamera kääntyy kohti. Nyt tekee kuitenkin mieli vähän patsastella kuvissa. Uusi takkini näyttää niin upealta, ja olen onnellinen voidessani kerrankin levittää kestävän, kotimaisen muodin ilosanomaa. (Olen edelleen suurimmaksi osaksi melko holtiton kuluttaja, ei nyt kiilloteta kruunuani liikaa.) Tartun portaikon silkkiseksi kuluneeseen puukaiteeseen ja tottelen kuvaajaa.

Mutta asiaan, eli takkiini. Musta villakangastakki on liikkeestä nimeltä Liike, Helsingin Fredrikinkadulta. Sen on suunnitellut pienyrittäjä-parivaljakko vainio.seitsonen ja se on ommeltu yhden naisen ompelimossa Lahdessa. Kangas on Italiasta, 60% mohairia tekee takista upean kiiltävän ja oliomaisen. Minua tekee koko ajan mieli silitellä.

TAKKI ~ VAINIO.SEITSONEN, LIIKE
VEKKIHAME ~ H&M
HARMAA COLLEGEPUSERO ~ R-COLLECTION
KENGÄT ~ DR. MARTENS
KAULAHUIVI ~ GAUHAR HELSINKI
KORUT ~ OZ JEWEL, GAUHAR HELSINKI
JA (HANKOLAINEN KULTASEPÄNLIIKE) LAGERROOS

En olisi kuuna päivänä ostanut takkia, jossa on vyö, elleivät Vainio & Seitsonen olisi pakottaneet minua kokeilemaan kyseistä mallia. Vyöhän tekee silhuetista tosi makoisan! Sitäpaitsi vyö kuroo tietysti takin kunnolla kiinni, jolloin sen sisällä on lämmintä ja ihanaa. Takissa on syvät taskut ja kaulus, jonka saa ruhtinatarmaisesti pystyyn, kuvittelen näyttäväni salaperäiseltä ja vähän syntiseltä takkini uumenissa. Takissa on ylellisen runsaat pussihihat, niitä rakastan aivan erityisesti.

Ainoa huono puoli on se, että kylpytakkimaista takkia ei tekisi mieli riisua ollenkaan. Mutta mikäpäs siinä, kyllä nyt yhden talven voi nainen villakangastakissaan asua. On sitä hullumpaakin kuultu.

Takkia on valmistettu vain muutama kappale ja leikkuun ylijäämäkin on hyödynnetty; siitä on tehty hauskoja huivihuppuja myyntiin. Samoilla kaavoilla löytyy myös toinen takki, sen materiaali on pääosin villaa, ripauksella kashmiria, tuloksena kauniin himmeä kalanruotopinta. Minun oli vaikea päättää kumman hankkisin, silloin kun aikoinaan hivelin vasta villatilkkuja keittiönpöytäni ääressä.

Nyt kun katson kuvia, olen kyllä erittäin tyytyväinen valintaani. Talven vähässä valossakin loistan kuin korpin sininen kylki!

PHOTOS BY STUDIO TOMI PARKKONEN

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Täsmäaseet silmänympärysiholle

10

Kaupallinen yhteistyö Mádara

Sanotaan se suoraan: kukaan ei ole hehkeimmillään tähän aikaan vuodesta. En minä ainakaan. Auringonvalon puute, jatkuva pimeys ja sen aiheuttama väsymys vievät kasvoista värin, mitä nyt nenänpielet ja pienet näpyt tietenkin punoittavat. Ensimmäisten pakkasten ja kuivan sisäilman yhdistelmä kuivattaa ihoa ja nostattaa poskille röpelöä. Silmät ovat pahimmat: aamuisin kylpyhuoneen peilissä on vastassa tummat silmänaluset, silmäpussit ja turvonneet luomet. Itkeminen pahentaisi tilannetta, joten parasta vaan nauraa.

Kaikki ei toki johdu pelkästään vuodenajasta. Minulla on ollut pikkutytöstä saakka tummat silmänaluset. Raskaat luomet puolestaan ovat sukurasite, joka on vuosien varrella pahentunut tasaisesti, kunnes keksin, että kasvojumppa ja gua sha -kasvohieronta auttavat pitämään kasvojen lihakset kunnossa ja ehkäisevät siten myös maan vetovoiman vaikutuksia, kuten luomien valahtamista entisestään.

Syksyisin kaikki silti kärjistyy. Nyt on ollut tavallista enemmän stressiä, joka on näkynyt silmissäkin, jotka ovat olleet huonosti nukuttujen öiden takia vielä turvonneemmat kuin tummemmat kuin yleensä tähän aikaan. Ei mikään ihme, silmien ympärillä oleva iho on neljä kertaa ohuempi ja herkempi kuin iho muualla kasvoissa ja siksi se reagoi ensimmäisenä stressiin ja ärsytykseen. Elämäntavoilla on tietysti muutenkin iso vaikutus ihoon. En polta enkä ole lentänyt kuin kerran viimeisen puolen vuoden aikana, mutta stressin lisäksi esimerkiksi elektronisten laitteiden käyttö lisää kuormitusta. On myös silmänympärysihoa vaurioittavia tekijöitä, joihin meillä on hyvin vähän tai ei ollenkaan valtaa, kuten ikääntyminen, ympäristön saasteet, kuiva sisäilma ja pohjoisen talven haasteet.

Otin ilolla testiin Mádaran tämän syksyn uutuudet, silmänympärysihon intensiiviseen hoitoon tarkoitetut täsmäaseet. Ajattelin olevani niille täydellinen koekaniini: jos ne pystyvät tekemään jotain meikäläisen mustille kraatereille, niistä on takuulla apua muillekin.

Mádara on yksi suosikkimerkeistäni: tutkitusti turvallista ja tehokasta, hinta-laatusuhteeltaan loistavaa luonnonkosmetiikkaa, jota on helposti imeytyvien koostumusten ja mietojen tuoksujen (ja okei, tyylikkäiden pakkausten) takia ilo käyttää.

Kuten pidempään seuranneet tietävät, en ole käyttänyt vuosiin ihollani mitään muuta kuin luonnonkosmetiikkaa, ei vaan ole mitään syytä turvautua synteettisiin tuotteisiin. Luonnonkosmetiikka on ympäristöystävällistä eikä kerrytä iholle kemikaaleja, joiden yhteisvaikutuksista tai pitkäaikaisvaikutuksista ei tiedetä tarpeeksi. Varsinkin silmänympärysihon ohuelle iholle ja huulille tuntuisi pahalta laittaa mitään muuta kuin luonnonkosmetiikkaa.

Ensimmäinen syksyn uutuuksista on seerumi nimeltä RE:GENE OPTIC LIFT -silmänympärysseerumi. Pelkistettyyn, hopeanhohtoiseen pulloon pakattu seerumi oli uudenlainen tuttavuus: ohutta, pehmeää seerumia käytetään tehotuotteena silmänympärysvoiteen alla, samalla logiikalla kuin seerumeita muutenkin. Seerumia levitetään pari tippaa silmänympärysiholle aamuin illoin ja sen luvataan saavan aikaan välittömästi napakamman ja kirkkaamman ihon, minkä se myös tekee – ihanaa.

Toinen uutuus on vaaleanpunaiseen tuubiin pakattu SOS EYE REVIVE HYDRA -silmänympärysvoide ja naamio. Otin sen testiin erityisen suurella innolla, sillä olen käyttänyt Mádaran osuvasti nimettyä SOS-sarjaa kolmisen vuotta ja tykännyt tosi paljon niin sarjan seerumista kuin kosteuttavasta naamiosta, jota ostan lisää aina kun se loppuu. Silmäympärysiholle suunniteltua uutuutta voi käyttää kahdella tavalla, aamuin illoin käytettävänä voiteena tai naamiona, jota levitetään runsaasti silmänympärysiholle ja annetaan vaikuttaa vartin ajan ennen pyyhkimistä tai pesemistä pois.

Molemmat sisältävät kliinisesti tutkittuja ja toimivaksi todettuja raaka-aineita, jotka vähentävät ärsytystä, edistävät mikroverenkiertoa lievittääkseen punoitusta ja turvotusta, edistävät kollageenin tuotantoa, kosteuttavat ja vahvistavat ihon suojakerrosta.

En ole koskaan jaksanut vaivautua ennen-jälkeen -kuvien kanssa, koska kasvojeni kunto vaihtelee niin paljon ja peilikuva näyttää joka aamu erilaiselta. Endometrioosi saa aikaan turvotusta tiettyihin aikoihin kuukaudesta ja mikä tahansa saunailta, viinilasillinen tai iltakävely viimaisessa säässä saa rosacean riehaantumaan. Toisaalta yinjooga tai gua sha tuo kasvoille ihanan hehkun, joka huijaa pois vähintään puolet liian lyhyiksi jääneiden yöunien vaikutuksista – tämä on tällaista jatkuvaa tasapainon hakemista. Kuvilla on turha yrittää vertailla yksittäisten tuotteiden tai rutiinien vaikutusta kasvoihin, kun niihin vaikuttaa koko ajan niin moni asia, joista osaan minulla ei ole mitään valtaa.

Esimerkiksi nämä kuvat on napattu tänään eilisen migreeni- ja pahoinvointikohtauksen jälkimainingeissa eikä naamataulu ollut parhaimmillaan. Mutta mitäpä kuvilla, kun uskon omiin havaintoihini, niin välittömiin pikkumuutoksiin kuin niihin, jotka näkyvät pidemmän ajan kuluessa. Tunnen omat kasvoni ja olen oppinut arvioimaan melko tarkasti millä tavoin mikäkin tuntuu vaikuttavan ja näkemään läpi hetkellisten asioiden, kuten hormonaalisen turvotuksen, joka tulee ja menee.

Olen oppinut kaksi asiaa testailtuani kosmetiikkaa vuosikausia työni puitteissa. Mikään tuote ei pysty poistamaan kasvoilta vaikeaa syksyä tai perinnöllisiä tosiasioita, mutta (tämä on se kakkoskohta) oikeanlaiset ihonhoitotuotteet kyllä auttavat taklaamaan haasteita. Tämä tuotekaksikko on todella pelastanut aamuni viime viikkoina.

Seerumin tehon huomasi nopeasti: välittömästi napakoittavan vaikutuksen lisäksi vajaassa viikossa silmät alkoivat näyttää virkeämmiltä ja kirkkaammilta. Voide on täydellinen täsmäase kuiviin ja kiristäviin silmänympäryksiin ja tuntuu yhtä hyvältä kuin SOS-sarjan muut tuotteet: suojaa ihoa ja kosteuttaa. Naamiona se toimii ihanana, ylellisenä pika-apuna turvonneisiin ja väsyneisiin silmiin ja on pelastanut niin palaveriaamuja kuin iltamenoja.

Ostaisinko näitä tuotteita jatkossa itse? Ihan varmasti, varsinkin syksyisin. Todennäköisesti muulloinkin, sillä minulla ei ole ollut aikoihin mitään tiettyä lempituotetta silmänympärysten hoitoon ja näistä olen tykännyt paljon – ne ovat osoittautuneet yhtä tehokkaaksi tai tehokkaammiksi kuin moni huomattavasti hintavampi tuote. Voide toimii ilman seerumiakin, mutta tähän aikaan vuodesta otan kyllä kaiken mahdollisen avun vastaan, tuplakombolla siis mennään.

Mádaran sivuilla on sunnuntain ja maanantain ajan käynnissä -40% ale isosta osasta tuotteita, joten nyt on loistohetki napata nämä testiin tai tehdä peilikaappiin muita tarpeellisia täydennyksiä!

Miten siellä, näkyykö loppusyksy peilissä?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA