Monthly Archives: February 2020

Stella Harasek
Stella Harasek ~

✖ Helmikuun kootut

15

Luvassa jälleen kuluneiden viikkojen kootut olennaisuudet. Valitsin kirjoituksen kuvitukseksi muutaman ruudun, jotka otimme osana kaupallista Instagram-kampanjaa Marimekon kanssa. Tykkäsin kuvista kovasti enkä malta olla hyödyntämättä niitä täällä blogissakin, vaikka tämä ei liity kampanjaan mitenkään. Jos ette halua altistua kevään uutuuksille, sulkekaa silmänne kuvien kohdalla! Teitä on varoitettu!

✖ Helmikuinen apatia. Inhoan helmikuuta. Inhoan sitä eniten kaikista kuukausista. Tammikuussa sentään on tuoreutta, vuosi on vaihtunut, ilmassa energiaa ja uusia alkuja. Maaliskuu taas on jo kevättä, päivät ovat selvästi pidemmät ja valoa riittää iltaan asti. Helmikuu on ei-mikään siinä välissä, kummallinen lyhyt kuukausi, jonka aikana ei tapahdu ikinä mitään merkittävää (siltä se tuntuu, vaikka oikeasti olen helmikuussakin nähnyt ihanan elokuvan ja monta kiinnostavaa näyttelyä, tehnyt töitä joista olen nauttinut, tavannut ystäviä, käynyt kävelyillä ja punonut kaikenlaisia suunnitelmia tulevaisuuden varalle). Näin helmikuun viimeisenä päivänä iloitsen siitä, että nyt tämä turhuus on tältä vuodelta lusittu ja elämä nytkähtää taas eteenpäin.

Seesteistä minimalismia huokuvat savenväriset astiat kävivät meillä kuvauksissa. Marimekon Oiva-astiaston on suunnitellut Sami Ruotsalainen, jonka tinkimätöntä silmää ihailen suuresti.

✖ Samaan aikaan: suuri inspiraatio. En osaa selittää miten inspiraatio voi kukkia helmikuisesta apatiasta huolimatta. Jotenkin ne vaan vuorottelevat. Olen viettänyt paljon aikaa tietokoneen ja kuulokkeiden kanssa, antautunut ihan räsynukkena päänsisäisen myrskyn riepoteltavaksi, kirjoittanut paljon. Välillä luen tekstejäni, toisina päivinä olen ihan tyytyväinen, toisina ihmettelen miten kukaan voi tuottaa mitään näin hirveää. Sekin vuorottelee.

✖ Uusi elämä minimalistina etenee. Hitaasti. Kerroin tammikuussa haaveilevani tyhjästä tilasta ja siitä, että tavaraa on niin vähän ettei mikään olisi enää ikinä hukassa. Tässä on vaan semmonen ongelma, että rakastan tavaroitamme. Olemme karsineet niitä monta kertaa viimeisen parin vuoden aikana eikä jäljellä ole enää mitään sellaista mistä en pitäisi tai mitä en käyttäisi. Asiaa täytyy lähestyä siis täysin uudenlaisesta kulmasta: kumpaa tahdon enemmän, tyhjää tilaa huoneen nurkkaan vai sen upean tuolin, joka siinä nyt on? Puolihuolimatonta runsautta rakastava vintagehai on suurten kysymysten äärellä.

Tämä kuvauslainassa käynyt ihana mekko ei päätynytkään tuotantoon, nyyh. 

✖ Vähän jälkijunassa: Mad Men. Kyllä. Olemme viimeisenä ihmisinä maailmassa alkaneet katsoa 60-luvun mainosmaailmaan sijoittuvaa Mad Men -sarjaa. En vaan ole saanut aikaiseksi, vaikka suunnilleen kaikki tuntemani ihmiset ovat hehkuttaneet sitä viimeiset 10 vuotta. Nyt ymmärrän miksi, mutta sarjaa on kyllä hetkittäin hirveää katsottavaa: ajan seksistisyys ja ahdasmielisyys menee välillä niin ihon alle, että tärisen raivosta. Onneksi noista vuosista on tultu jo pitkä matka, vaikka ei vieläkään läheskään tarpeeksi kauas.

Googlasin yksi päivä sarjaa (teen aina niin, kun katson jotain uutta, lueskelen uteliaisuuttani arvioita, keskusteluita ja behind the scenes -juttuja tuotannosta) ja ensimmäinen asia mihin törmäsin internetissä oli kysymys: What is wrong with Don Draper? Ahahahaa. Kulmiensa alta mököttävä Don Draper on kaikessa tunnelukkoisuudessaan ja moraalisesti kyseenalaisissa valinnoissaan yksi sarjan kantavista voimista.

✖ Kevättä odotellessa. Kun talvi ei kerta tullutkaan, olen heittäytynyt täysillä keväthaaveisiin. Unelmoin terassikahveista, nahkatakkikeleistä ja auringosta, joka lämmittää selkää ja saa silmät siristelemään vielä illallakin. Suunnittelemme roadtripiä Latviaan ja mietiskelen tarkeneeko matkan varrella pulahtaa uimaan. Olen aivan valmis tunkemaan talvikamppeet kaapin perälle ja kaivamaan esiin kevyempiä kenkiä, ohuempia neuleita, silkkipaitoja. No, tätä kirjoittaessani ulkona on alkanut pyryttää lunta, joten kattellaan kuinka kauan sitä kevättä saa odotella.

Artturi-olutlasit ovat 70-luvun Marimekkoa. Ostin ne ystävän kirppispinosta pari vuotta sitten, ovat osoittautuneet loistaviksi mehumukeiksi kiireettömään aamiaishetkeen. Kesäisin käytän niitä Aperol Spritzien tarjoiluun. Ah, siinä yksi asia lisää mitä odottaa.

Mitä teille kuuluu? ♥

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Vielä ehtii: TEOS 2020

8

Menovinkki viikonlopulle! Jokavuotinen taidegrafiikan ja veistosten myyntitapahtuma TEOS 2020 on auki Kaapelitehtaan Puristamossa ja Valssaamossa vielä sunnuntaihin 1.3. saakka. Olen vinkannut tästä aiempinakin vuosina, kyseessä on nimittäin superkiva nykytaidetapahtuma: vapaa pääsy, paljon nähtävää ja mahdollisuus myös ostaa teoksia mukaan, jos vastaa osuu jotain omalta tuntuvaa ja budjettiin sopivaa. Myytyjen teosten tilalle tuodaan jatkuvasti uusia, joten seinät ovat täynnä taidetta vielä näin näyttelyn viimeisinäkin päivinä.

Myyntinäyttely on matalan kynnyksen paikka tehdä taidehankintoja. Valikoima on valtava, hinnat ovat selvästi näkyvissä ja ostoksen saa heti mukaan. Kehystämättömien vedosten hinta alkaa reilusta satasesta, joten ei tarvitse välttämättä olla isolla budjetilla liikenteessä. Skaala on toki laaja, isompien veistosten hinnoissa on toki enemmän nollia. Esillä on niin nuoria taiteilijoita kuin pitkää uraa tehneitä konkareita.

Jos taiteen ostaminen kiinnostaa mutta jännittää, kurkkaa vanhemmasta kirjoituksestani ensikertalaisen vinkit taideostoksille. Helpompaa ja hauskempaa kuin saattaisit luulla!

Oikealla Tapio Kettusen pronssiveistos Mahdollisuuksia.

Näyttelyssä on myös Skannon kalusteita, joista tämä kuumennetusta akryylileystä käsin muotoiltu valaisin vangitsi katseen välittömästi. Mieletön.

Koiravieraatkin ovat tervetulleita! Lapsiakin näkyi paljon, veistokset tuntuivat kiehtovan heitä kovasti.

Simo Heleniuksen puuveistos Iines

Itse olin kiinnostunut erityisesti Tuomas Hallivuon tummanpuhuvasta metalligrafiikasta ja Suvi Sysin värikkäämmistä töistä. Sysin teoksia meillä onkin yksi, pari vuotta sitten Kuvataideakatemien taidemyyjäisistä hankittu työ, joka ilahduttaa joka päivä olohuoneen seinällä. Yksi työ jäi erityisesti kummittelemaan mieleen, katsotaan josko innostun vielä ostoksille viikonlopun mittaan. Teoksen olisi voinut varata, mutta uskon, ettei se ollut silloin meille tarkoitettu, jos se ehtii mennä.

Kuuma vinkki: jos joku taiteilija erityisesti kiinnostaa, kannattaa kysäistä henkilökunnalta olisiko hänen teoksiaan lisää varaston puolella! Jokaiselta taiteilijalta saa olla esillä vain tietty määrä töitä, joten jotain voi löytyä takatiloista odottelemasta myyntitilan vapautumista.

Näyttelyyn voi ja kannattaa piipahtaa ilman ostoaikeitakin. Itsensä altistaminen taiteelle tekee hyvää sielulle ja tarjoaa aivoille kaivatun lepotauon arjen keskelle.

Visiittiin voi yhdistää kahvihetken viereisessä Hima & Salissa (entinen vakiolounaspaikkani levy-yhtiövuosina!) ja vierailun pienessä kirjakaupassa, joka löytyy samasta Kaapelitehtaan aulasta. Myös Valokuvataiteen museo sijaitsee samassa korttelissa, siellä on nyt meneillään Vivian Maierin superkiinnostava näyttely.

Auli Korhosen betoniveistos, upea!

Jos veistokset ja taidegrafiikka kiinnostaa, kannattaa kurkata myös Veistoskauppaan, Suomen Kuvanveistäjäliiton jäsenten pienoisveistoksia esittelevään myyntikokoelmaan ja verkkokauppaan, sekä Suomen Taidegraafikoiden verkkokauppaan.

Graafikoiden ja kuvanveistäjien teosvälityksen jatkeeksi on muuten luvassa maalaustaidetta: Taidemaalariliiton teosvälitys järjestää oman myyntinäyttelynsä samassa paikassa välillä 7.3. – 15.3.

Nautimme taiteesta koko perheen voimin.

TEOS 2020
Kaapelitehdas, Helsinki
Vielä sunnuntaihin 1.3. asti
Pe 11-18, la-su 11-17

Jarno Jussila
Jarno Jussila ~

Koti kuuluu kaikille

23

Kaupallinen yhteistyö Y-Säätiö

Kun vuosia sitten erosin pitkästä suhteesta, sovimme aikuismaisesti, että asun yhteisessä kodissa vielä kuluvan kuukauden loppuun. Loppukuu kului nopeasti sumpliessamme käytännön asioita. Mikä tavara kuuluu kenellekin, kuka ilmoittaa vuokranantajalle muuttuneesta tilanteesta ja ennen muuta: mistä mulle uusi koti. Kohtuuhintaisia, vapaita asuntoja ei ollut ihan helppo löytää sellaisella varoitusajalla. Helsingin vuokramarkkinoilla on kova ruuhka, kaikista vähänkin mahdollisen hintaisista yksiöistä kilpaillaan. Olisi pitänyt olla isompi budjetti, tilillä vähintään takuurahat uutta asuntoa varten.

Kuun viimeisenä päivänä lainasin pakun ja pakkasin siihen tavarani: muutaman säkillisen vaatteita sekä sängyn. En halunnut juuri mitään mukaani, kun tulevaisuus oli niin epävarma. Starttasin pakun ja lähdin ajamaan. En vaan tiennyt minne.

Ensimmäinen yö oli kylmä ja vähäuninen. Olisin varmasti päässyt kavereiden nurkkiin yöksi, mutta ylpeyteni ei antanut myöten kysyä keneltäkään sohvapaikkaa. Tunsin, että tilanne oli itseaiheutettu ja häpeä oli kestettävä itsekseen. Pakussa oli sentään muuttokuorman mukana tullut sänky, mutta kaupungin ääniltä oli vaikea saada unta ja ajatukset auki olevasta tulevaisuudesta pyörivät mielessä. Nousin aamulla tavaratilasta ja istuin pakun ratin taakse. Hain Kampintorin kioskilta kahvin ja päätin, etten starttaa autoa ennen kuin löydän asunnon, millaisen ja mistä tahansa.

Minulla oli työpaikka, josta olin ottanut muuttoa varten muutaman päivän vapaata. Tajusin, että asiat menevät töihinpaluun kannalta nopeasti todella vaikeaksi, jos asun pakussa enkä pääse minnekään peseytymään. Soittelin taas vuokrafirmoja läpi. Lopulta nielin ylpeyteni, soitin parhaalle ystävälleni ja kerroin, etten ollut löytänyt uutta asuntoa. Seurasi odottamaton onnenpotku, sillä hän tiesi asunnon, johon etsittiin vuokralaista, ja järjesti mulle tapaamisen jo seuraavalle päivälle. Vuokranantaja kertoi, että asunto oli heti vapaa ja kysyi kuinka pian voisin muuttaa. Osoitin kadulla seisovaa pakua ja sanoin, että voin kantaa kamani vaikka samantien sisään. Kesti hetken ennen kuin vuokranantaja tajusi, että se ei ollut vitsi. Asunnosta oli monta kiinnostunutta ja minä olin heistä todennäköisesti vähiten vakuuttava hakija, mutta niin sain kantaa vähäisen omaisuuteni uuteen kotiin sinä samana iltana.

Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti. Olin ajatellut naiivisti, että tämä oli pieni seikkailu, en kokenut oikeasti olevani ahdingossa. Enkä ollutkaan. Tajusin vasta myöhemmin miten onnekas olin. Vaikka mulla ei ollut varaa takuuvuokraan, mulla oli sentään työpaikka, säännölliset tulot, joilla maksaa vuokra, kunhan vain saisin asunnon. Oli lainapaku, johon kantaa kamat ja jossa viettää pari yötä. Olisin päässyt kavereille yöksi, jos ylpeys olisi antanut myöten. Hätätapauksessa olisin voinut muuttaa isäni luo, mutta se olisi tarkoittanut luopumista elämäni ainoasta mitenkuten pysyvästä rakenteesta eli työpaikasta, sillä välimatka olisi ollut liian pitkä. Työttömänä oman asunnon saaminen olisi ollut vielä hankalampaa. Onneksi asiat menivät kuten menivät, kiitos ystävän ja vuokranantajan halun auttaa.

Kaikilla ei ole tällaista turvaa eikä kaikille käy vastaavassa tilanteessa yhtä onnekkaasti. Oman asunnon saaminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys, jos elämässä tapahtuu jotain odottamatonta. Olen miettinyt sitä jälkeenpäin paljon. En ollut muutenkaan elänyt koskaan vakaata elämää. Turvaton lapsuus oli opettanut minut selviytymään vaikeissa olosuhteissa, ja antanut mallin siitä, että oli helpompi tottua elämiseen kriisistä kriisiin kuin rakentaa arkeen jotain pysyvää. Kun asiat kävivät liian vaikeiksi, myin vähät tavarani ja lähdin reppu selässä ulkomaille. Palattuani aloitin aina tyhjän päältä alusta.

Sen opin vuosien varrella, että oma koti on kaikkein tärkein. Ilman kotia kaikesta muusta tulee toivottoman vaikeaa. Omat kokemukseni ovat saaneet miettimään laaja-alaisemmin asunnottomuutta ja sen ympärillä olevia rakenteellisia yhteiskunnallisia ongelmia. Asunnottomuus ei ole kenenkään ihmisen identiteetti, vaan olosuhde, johon jokainen on oikeutettu saamaan apua elämäntilanteestaan huolimatta.

Suomessa elää tällä hetkellä noin 4600 asunnotonta ihmistä. Luku on laskenut jo seitsemän vuotta peräkkäin, mutta määrä on edelleen hurja. Asunnottomuustilastoja on kerätty vuodesta 1987, jolloin asunnottomana oli lähes 19 000 ihmistä. Asunnottomuuden vähentäminen on ollut siitä saakka lähes yhtäjaksoisesti mukana Suomen hallitusohjelmissa. Asunnottomuus on laaja yhteiskunnallinen ongelma ja ennen kaikkea ihmisoikeuskysymys. Siksi on hienoa, että kaikki hallituspuolueet ovat sitoutuneet yhteiseen tavoitteeseen: että Suomesta tulisi vuoteen 2027 mennessä maailman ensimmäinen maa, jossa asunnottomuutta ei enää ole.

Y-Säätiö on yleishyödyllinen ja poliittisesti sitoutumaton toimija, joka tarjoaa markkinoille kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ja pyrkii vähentämään asunnottomuutta Suomessa. Säätiö ostaa vuokra-asuntoja vapailta markkinoilta, rakennuttaa taloja ympäri Suomea ja vuokraa niitä pääsääntöisesti ihmisille, joilla on elämäntilanteestaan johtuen vaikeuksia saada asuntoa. Toiminta on voittoa tavoittelematonta ja vuokrahinnat ovat apua tarvitseville kohtuullisia. Y-Säätiö on ollut mukana kehittämässä suomalaista Asunto ensin -mallia. Siinä asunto ei ole palkinto, jonka asunnottomuutta kokeva saa sitten, kun muu elämä on raiteillaan. Sen sijaan asunto on tukitoiminnan ensimmäinen apu, jonka avulla muu elämä rakennetaan. Kun ihmisellä on asunto, hän voi helpommin keskittyä ratkomaan muita ongelmiaan. Vuoden 1987 jälkeen noin 12 000 asunnottomuutta kokenutta ihmistä on saanut kodin, mutta työtä on vielä tehtävänä, jotta Suomi olisi ensimmäinen maa missä ei olisi lainkaan asunnottomuutta.

Asunnottomuuden vähentäminen on paitsi ihmisoikeusteko, myös kaikkien meidän etu. Asunto ensin -mallia toteuttaneessa tuetussa asumispalveluksikkö Härmälässä saavutettiin mallin ansiosta vuodessa lähes 250 000 euron säästöt. Harvoin osataan ajatella, että tällaisten toimijoiden ansiosta valtio säästää rahaa, kun ihmisille tarjotaan mahdollisuus ja apua irrottautua valtion tuen piiristä ja systeemin varassa elämisestä. Yksiköstä tehdyn tutkimuksen mukaan säästöt yhden henkilön tarvitsemien palvelujen osalta voivat olla jopa 9 600 euroa vuodessa, kun verrataan kustannuksiin, jotka aiheutuisivat ihmisen ollessa asunnottomana. Lisäksi tutkimusten mukaan yhden pitkäaikaisasunnottoman asuttaminen säästää yhteiskunnan varoja noin 15 000 euroa vuodessa. Vapautuvat varat voidaan ohjata johonkin muuhun tukea tarvitsevaan kohteeseen.

Y-Säätiö-konserni omistaa yhteensä n. 17 000 vuokra-asuntoa 53 paikkakunnalla. Konsernin vuokra-asunnot jakaantuvat lähinnä erityisryhmille tarkoitettuihin vuokrakoteihin ja M2-Kotien vuokra-asuntoihin. Suurin osa esimerkiksi asunnottomille ihmisille varatuista asunnoista sijaitsee hajautetusti olemassa olevassa asuntokannassa, pääosin suuremmissa kaupungeissa. Helsingissä on yli puolet Suomen asunnottomista ihmisistä. Myös muissa isommissa kaupungeissa kuten Espoossa, Vantaalla, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Kuopiossa on merkittävä määrä asunnottomia ihmisiä.

Y-Säätiön vuokra-asuntoja varjostavat naapuruston ennakkoluulot. Siksi on tärkeää purkaa ennakkoluuloja, joita asunnottomuuteen liitetään. Monien mielikuvissa asunnoton on rönttöisissä vaatteissa heiluva risuparta, joka nukkuu yönsä ulkona pahvinpalan päällä. Se on erittäin yksipuolinen, median luoma stereotyyppi. Kuka tahansa voi jäädä asunnottomaksi ja syitä siihen on monia, usein useampia kuin yksi. Joskus syyt ovat yksilöllisiä: sairastuminen tai mielenterveys- tai päihdeongelmista johtuvat elämänhallinnan ongelmat ovat riskikohtia asunnottomaksi jäämiselle. Kyse on kuitenkin usein myös yhteiskunnan rakenteista: ongelmia aiheuttavat taloudelliset suhdanneheittelyt, korkea työttömyys, suuret tuloerot sekä kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puute. Hyvinvointijärjestelmään liittyvät syyt löytyvät perusturvan riittämättömyydestä ja sosiaalibyrokratiasta, joka vaikeuttaa etuuksien saamista ja aiheuttaa väliinputoamisia. Elämäntilanteen horjuessa asiat helposti kumuloituvat ja perimmäistä syytä asunnottomaksi joutumiselle voi olla mahdotonta löytää.

Asunnottomaksi itsensä kokevat ovat laaja ryhmä eri-ikäisiä miehiä, naisia ja nuoria, jotka jostain syystä ovat jääneet perusturvan ulkopuolelle. Olivat syyt ja ongelmat minkälaisia tahansa, kaikilla on yhtäläinen oikeus omaan kotiin, yksityisyyteen ja avun saamiseen. Minut pelasti sosiaalinen verkostoni. Ilman sitä olisin todennäköisesti ennen pitkää ollut itse pysyvästi vailla asuntoa ja pian sen jälkeen ilman työpaikkaa.

Siksi Y-Säätiön tavoite tuntuu hyvin henkilökohtaiselta ja olen todella iloinen, että he halusivat tehdä kanssani yhteistyötä. Tuntuu tärkeältä olla levittämässä tietoisuutta Y-Säätiön toiminnasta. Ajattelen, että asunnottomuuden kitkeminen on meidän kaikkien yhteinen etu ja tavoite, johon voimme kaikki osaltamme vaikuttaa. Tärkeintä mitä voimme yksilötasolla tehdä, on vaikuttaa mielikuviin ja asenteisiin asunnottomuudesta puhuttaessa, sillä vanhat stereotypiat todellakin kaipaavat ravistelua. Haluan, että tavoite toteutuu. Tahdon nähdä vuoteen 2027 mennessä Suomen, jossa jokaisella on oma koti.

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Be a lady they said

10

Tämä on ehdottomasti parasta mitä internetissä on tällä hetkellä! Camille Rainvillen kirjoittaman tekstin lukee upea Cynthia Nixon, musiikin teki Louis Souyave. Video kiteyttää täydellisesti aikamme mahdottomat ristipaineet, joiden keskellä naiset elävät. Jos ehdit syventyä tällä viikolla vain yhteen videoon, valitse tämä.

Be a lady they said. Don’t be too fat. Don’t be too thin. Don’t be too large. Don’t be too small. Eat up. Slim down. Stop eating so much. Don’t eat too fast. Order a salad. Don’t eat carbs. Skip dessert. You need to lose weight. Fit into that dress. Go on a diet. Watch what you eat. Eat celery. Chew gum. Drink lots of water. You have to fit into those jeans. God, you look like a skeleton. Why don’t you just eat? You look emaciated. You look sick. Eat a burger. Men like women with some meat on their bones. Be small. Be light. Be little. Be petite. Be feminine. Be a size zero. Be a double zero. Be nothing. Be less than nothing.

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Esittelyssä Evolve + ihonhoitovinkit alkuvuoteen

13

Kaupallinen yhteistyö Evolve Organic Beauty

Pitkästä aikaa asiaa ihonhoidosta! Nyt on itseasiassa hyvä hetki palata aiheeseen, sillä päivä päivältä lisääntyvä valo paljastaa armotta miten iho voi. Olen itse viettänyt suurimman osan alkuvuodesta reissussa ja siksi säästynyt pahimmalta viimalta ja kylmältä, joka perinteisesti kuivattaa ihoani näihin aikoihin. Toisaalta paahtavan auringonpaisteen, aurinkorasvan ja jatkuvan hikoilun yhdistelmä ei sekään ollut iholle paras mahdollinen. You win some, you lose some. Tasapainotteluahan tämä on. Elämä on täynnä olosuhteita ja tilanteita, jotka eivät aina ole optimaaliset iholle tai hyvinvoinnille, mutta sitten tehdään sopivalla hetkellä korjausliikkeitä.

Brittiläinen Evolve on yksi suosikkisarjoistani, on kuulunut jo kauan kylpyhuoneeni vakiovarustukseen. Sarjaa myydään Suomessa monissa myymälöissä ja verkkokaupoissa, nyt sitä saa myös Sokoksen tavarataloista. Ehdotin Evolvelle itse tätä yhteistyötä ja ilahduin suuresti, kun he suostuivat. Niin kivaa päästä kirjoittamaan tutusta aiheesta ja vuosien varrella hyväksihavaituista tuotteista!

On niin monta syytä rakastaa Evolvea. Ensinnäkin, tuotteet toimivat. Millään muullahan ei ole väliä, jos tuote ei ole hyvä. Ne ovat hellävaraisia mutta tehokkaita, tekevät sen minkä lupaavat, osa paremmin kuin odottaisikaan. Vegaanisen sarjan raaka-aineet koostuvat tehokkaista superfoodeista ja kasviöljyistä. Monien tuotteiden kohdalla hinta-laatusuhde on ihan älyttömän hyvä, eipä ihme että ne ovat kahmineet alalla lukuisia palkintoja.

Nämä tuotteet on tehnyt Freya ja Marzena.

Tuotteita on kiva käyttää: pidän niiden koostumuksista, jotka ovat helposti imeytyviä ja jättävät ihon pehmeäksi. Evolven tuoksuja rakastan! Ne ovat samaan aikaan mietoja ja herkullisia, joitakin tekisi mieli maistaa.

Evolve on artesaanisarja, mikä tarkoittaa, että tuotteet valmistetaan käsin pienissä erissä omalla studiolla Hertfordshiressä, Englannissa. Senpä takia suosituimmat tuotteet ovat joskus lopussa, sillä tuotanto ei aina pysy kasvavan kysynnän perässä. Ihana yksityiskohta on, että jokaiseen pakkaukseen on merkattu kuka sen on tehnyt.

Evolven ylellisistä pakkauksista ei ikinä arvaisi, että sarja on varsin edullinen. Koska merkki valmistaa tuotteensa itse eikä käytä välikäsiä tai ulkopuolisia tehtaita, tuotteiden hinnat pysyvät tosi kohtuullisina. Luksuskosmetiikka on ihanaa ja joihinkin tuotteisiin on ehdottomasti kiva panostaa, mutta ei minulla olisi varaa varustaa koko peilikaappiani tuotteilla, jotka maksavat satoja euroja kappale. Valtaosa Evolven tuotteista osuu kympin ja reilun kolmenkympin väliin.

Kaiken kukkuraksi ajattomat pakkaukset ilahduttavat suuresti esteetikon silmää: ruskeat lasipullot ja simppeli visuaalinen ilme näyttävät superhyvältä kylpyhuoneen hyllyssä, eikä harmita, vaikka ne lojuisivat esilläkin.

Evolve on sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Se ei tavallaan tunnu enää mainitsemisen arvoiselta asialta, sillä ei tulisi enää mieleenkään käyttää muuta. Miksi kuormittaa ihoa ja ympäristöä turhilla kemikaaleilla, kun on olemassa loistavia ekologisia tuotteita?

Kaikkinensa ihan älyttömän kiva, hyvä ja hinta-laatusuhteeltaan lyömätön sarja, jota ostan usein, kun kaapista jokin pääsee loppumaan. Seuraa viisi suosikkipoimintaani Evolven valikoimista. Valinta oli vaikea, sillä suosikkituotteeni vaihtelevat vuodenajan ja tilanteen mukaan, mutta nämä ovat ikisuosikkeja, jotka pysyvät mukana sesongista toiseen.

HYALURONIHAPPOSEERUMI 200

Evolven hyaluronihapposeerumi on yksi sarjan palkituimmista ja rakastetuimmista tuotteista, eikä mikään ihme. Kaikille ihotyppeille ja kaiken ikäisille sopiva seerumi sisältää lyömättömän yhdistelmän tehoaineita: antioksidantteja pursuilevaa granaattiomenaa, rauhoittavaa ruusuvettä, korjaavaa aloe veraa ja superkosteuttavaa hyaluronihappoa, jota on pakattu pulloon peräti 200mg. Suosittelen ihan jokaiselle, joilla on minun laillani talvisin pintakuivuva iho.

(Tähän väliin pieni mitä tarvitsee tietää hyaluronihaposta -tietoisku: nimestään huolimatta hyaluronihappo ei ole happo, vaan tietynlainen sokerilaji, glykosaminoglykaani. Kyse on kehon omasta aineesta, jolla on kyky sitoa valtava määrä vettä. Kehon hyaluronihappomäärästä 50% löytyy ihosta, erityisesti sen syvimmistä kerroksista. Hyaluronihapon tehtävä on huolehtia ihon kosteustasapainosta, tukea sen rakennetta ja osallistua solujen uudistumiseen. Sen puute ihossa näkyy ihon elastisuuden vähenemisenä, jolloin iho kuivuu ja juonteet alkavat erottua selkeämmin.)

Hyaluronihappo on ollut kosteutta sitovien ominaisuuksiensa ansiosta pitkään pinnalla ihonhoidossa ja kosmetiikassa, koska se siloittaa juonteita, tekee ihosta kimmoisan ja parantaa ihon kosteustasapainoa. Olen testannut toiveikkaasti lukuisia hyaluronihappo-seerumeita, mutta monista jää iholle joko kiristävä tai tahmea pinta. Elämä on sellaiseen liian lyhyt.

Evolven hyaluronihappo sen sijaan on ihan loistava: tiheä, täyteläinen geelimäinen seerumi levittyy helposti ja imeytyy nopeasti, eikä jätä iholle tahmeaa tunnetta tai ikävää kalvoa, joka rullautuu meikin alle. Käytän seerumia joka aamu, illalla lisään sitä usein tehoaineeksi öljyseerumiin. Ihosta tulee pehmeä ja kosteutettu. Pitkäaikaisessa käytössä huomaa ihon pysyvän selvästi pehmeämpänä ja sileämpänä: seerumi tuntuu häivyttävän myös kulmakarvojen välissä olevia juonteita, jotka tulevat näkyviin aina kun iho on vähänkin kuivassa kunnossa.

Hyaluronihappoa käytetään ihonhoitotuotteissa ja kosmetiikassa useassa eri muodossa, joista tavallisin on suurimolekyylinen hyaluronihappo, joka muodostaa suojaavan ja vahvistavan kalvon ihon päälle. Evolven seerumissa käytetään kuitenkin pienimolekyylistä hyaluronihappoa, joka ujuttautuu ihosolujen väliin, kosteuttaa, täyttää ja tekee ihosta kimmoisan. Parhaiten efektiä kuvaa sana  ’plumping’, jolle ei löydy mitään järkevää suomennosta.

Laadukkaista seerumeista saa tunnetusti maksaa pitkän pennin, mutta himpun alle 35 euron hintaisena tämä seerumi on todellakin joka penninsä väärti.

RADIANT GLOW -kasvonaamio

Olen käyttänyt tätä vuosia, yksi ehdottomista suosikkinaamioistani! Eikä vain minun, sillä edellisen lailla myös tämä tuote on kahminut lukuisia palkintoja ja kiitoksia kauneustoimittajilta ja -bloggaajilta. Kaikille ihotyypeille sopiva suklainen naamio kirkastaa, pehmentää ja elvyttää ihoa. Voin kertoa, että jokaista näistä ominaisuuksista on viime aikoina tarvittu.

Huumaavan tuoksuinen naamio on ilo levittää ja sitä tekisi vähän mieli myös maistaa, toistaiseksi olen malttanut mieleni. Iso plussa siitä, että vaikutusaika on vain 5 minuuttia, joka on minun kärsivällisyydelleni juuri sopiva pituus – naamiota voi käyttää esimerkiksi suihkussa hiustenpesun yhteydessä. Ihosta tulee silminnähden pehmeämpi, heleämpi ja kirkkaampi.

Naamio sisältää raakakaakaota (runsaasti antioksidantteja, vitamiineja ja rasvahappoja, jotka suojaavat ihoa, parantavat kosteustasapainoa, tasoittavat ihonsävyä ja edistävät solujen korjaamista), vitamiinipitoista manteliöljyä (joka pehmittää, kosteuttaa ja ravitsee) sekä kookoksenkuorijauhetta, joka kuorii hellästi pois kuolleita ihosoluja. En käytä kovin usein naamioita, joissa on kuoriva ominaisuus, sillä herkkä ihoni pillastuu niistä helposti, mutta tätä naamiota ihoni kestää. Kuoriminen kannattaa, luin jostain että se kaksinkertaistaa muiden hoitotuotteiden imeytymisen! Seerumeista sun muista saa siis paljon enemmän irti, jos kuorii ihon säännöllisesti. Itse käytän tätä naamiota 1-2 kertaan viikossa.

Uskomatonta, että tämä taikatuote maksaa vain vähän päälle kaksikymppiä.

GENTLE CLEANSING MELT

Ihoni on viime vuosina herkistynyt aika paljon eikä kestä enää moniakaan putsareita, joita aiemmin tykkäsin käyttää. Tähän aikaan vuodesta se myös kuivuu pahasti, joten nykyään suosin ihonpuhdistuksessa hellävaraisia tuotteita, jotka säilyttävät ihon kosteuden.

Evolven puhdistusbalmi sopii hyvin niin normaalille kuin kuivalle iholle. Se sisältää mm. kookosrasvaa ja luomu baobaböljyä, jonka antioksidantit ja vitamiinit suojaavat ihoa ikääntymisen merkkejä vastaan. Painavaan purkkiin pakattu balmi on käytössä riittoisa ja ylellinen: hieron nokareen balmia kuiville kasvoille ja lisään sen jälkeen tilkan vettä, joka muuttaa kirkkaan balmin maitomaiseksi. Balmi poistaa niin meikin kuin lian, ja sitä voi käyttää myös silmänympärysiholle. Viimeistelen puhdistuksen miselli- tai kasvovedellä. Iho ei kiristä, vaan jää pehmeäksi ja ravituksi.

Rauhoittavasta tuoksusta erottuu hento vanilja ja ruusu. Täydellinen iltapesutuote.

LIQUID CRYSTAL -misellivesi

Maailman paras misellivesi! Monet misellivedet aiheuttavat jatkuvassa käytössä pintakuivuutta, mutta Evolven puhdistava ja kosteuttava misellivesi on poikkeus. Se muistuttaa koostumukseltaan kasvovettä, mutta eroaa siitä siten, että kosteuttamisen lisäksi se puhdistaa tehokkaasti iholta lian ja kevyen meikin. Käytän sitä usein puhdistusbalmin jälkeen, joskus myös sellaisenaan sellaisina päivinä, kun olen meikannut vähän tai en ollenkaan.

Misellivesi sisältää rauhoittavaa ruusuvettä, korjaavaa aloe veraa, kosteuttavaa granaattiomenauutetta ja kirsikkana kakun päällä, hyaluronihappoa. Tällä misellivedellä voi myös korvata kasvoveden, jos haluaa minimoida purnukoiden määrän kaapissaan.

HYALURONIC EYE COMPLEX -silmänympärysseerumi

Rakastan silmänympärysseerumin pikkuista kokoa (älä huoli, se on silti hyvin riittoisa) ja roll-on-päätä, joka viilentää ihanasti silmänalusia. Käytän seerumia aamuin illoin, se vähentää turvotusta ja tuo ihoon kirkkautta ja kimmoisuutta.

Eipä sellaista tuotetta taida ollakaan, joka kadottaisi 38-vuotiaan silmien ympäriltä kaikki elämän jäljet, eikä tarvitsekaan. Mutta kyllä tämä pieni puteli hoitaa hommansa yhtä hyvin kuin hyvin monet testaamani, moninkertaisesti hintavammat sisarensa: tuo silmänympäryksiin kosteutta ja kimmoisuutta ja häivyttää pieniä juonteita.

Ihoa tehokkaasti siloittava ja kosteuttava hyaluronihappo toimii hyvin myös silmänympärysiholla, jossa ikääntymiset merkit näkyvät usein ensimmäisenä. Kurkku-uute virkistää, häivyttää tummuutta ja madaltaa silmäpusseja.

Kuuma vinkki: sipaise ylimääräinen seerumi huulten ympärysiholle, nekin kaipaavat aika ajoin ekstrahuomiota.

Ah, suosikkeja löytyy niin monia muitakin! Suosittelen lämpimästi esimerkiksi sarjan vartalotuotteita, kuten trooppisen tuoksuista kuorinta- tai vartalovoidetta. Niistä ehkä lisää myöhemmin.

Onko Evolve teille entuudestaan tuttu? En halua kannustaa ketään ostamaan tavaraa, jota ei tarvitse, mutta jos peilikaappi kaipaa täydennystä, koodilla stellaevolve saa House Of Organic -verkkokaupasta 15% alennuksen kaikista Evolven tuotteista kevään ajan 31.5. asti. Jos tarvetta ei ole juuri nyt, myöhemminkin siis ehtii hyödyntää tämän alekoodin.

PS. Jos täysikokoinen versio toivomastasi tuotteesta on loppu, kurkkaa löytyykö siitä matkaversio!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Kirjavinkki ~ Kuka tappoi Bambin?

21

Kirjasuosituksia kysytään ihan joka viikko, joten taitaa olla aika lopettaa panttaaminen ja vastata kysyntään! Jatkossa siis luvassa epäsäännöllisen säännöllisesti ilmestyviä kirjavinkkejä. Onhan niitä aiemminkin täällä ollut, joten varsinainen uutinen on se, että vinkkejä tulee jatkossa useammin ja enemmän. Tarkoitus on nostaa esiin sekä uutuuksia että vanhempia teoksia täysin mielivaltaisesti perustuen siihen mitä olen sattunut lukemaan ja mistä olen tykännyt.

Kirjat saatu kustantajilta

Sanotaan se heti: Monika Fagerholmin viime syksynä ilmestynyt Kuka tappoi bambin? (Teos, 2019) on paras lukemani kirja pitkään aikaan. Mielipiteeni on kaukana puolueettomasta: kuuttakymmentä lähentelevä Fagerholm on minusta yksi Suomen lahjakkaimmista kirjoittajista ja odotan hänen jokaista teostaan vesi kielellä. Fagerholmin kieli on elävää, hurjaa ja lumoavaa, kiertää hypnoottista kehää, imee mukaansa kiihtyvään pyörteeseen. Kirjoissa operoidaan tasolla, joka on samaan aikaan syvästi inhimmillinen ja silti aavistuksen irti arkitodellisuudesta. On oikeastaan samantekevää mistä hän kirjoittaa, sillä jokainen tarina upottaa lukijansa pienoismaailmaan, josta ei haluaisi pois ollenkaan. Tätä kirjaa en malttanut laskea käsistäni kertaakaan ennen kuin olin aamuviiteen mennessä lukenut sen loppuun.

Tarinan keskiössä on pikkukaupungin vaiettu rikos, teinien kotibileissä tapahtunut joukkoraiskaus, joka seuraa osallisia vielä vuosia myöhemmin. Kirja ei kerro oikeastaan itse rikoksesta, vaan kaikesta, mitä tapahtuu sen jälkeen: häpeästä, vaikenemisesta ja syyllisyydestä. Varakkaassa huvilakaupungissa ei haluta kohdata rikkaiden ja kauniiden poikien julmaa tekoa, vaan annetaan hiljaisuuden laskeutua niin rikoksen kuin uhrin ympärille.

Nyt käännämme puhtaan lehden, ja jonakin kauniina päivänä olemme kääntäneet niin monta lehteä, ettei tätä ole lainkaan tapahtunut.

Kirja on kylmäävän ajankohtainen, eikä vähiten siksi, että fiktiivisen romaanin taustalla on tositapahtuma: muutama vuosi sitten Tammisaaressa, Fagerholmin nykyisessä kotikaupungissa, lupaava nuori urheilijapoika tappoi entisen tyttöystävänsä ja sitten itsensä. Tapahtuma oli pikkukaupungin asukkaille valtava järkytys ja haluttiin nopeasti unohtaa.

Hiljaisuus palvelee rikoksen tekijää, vaan ei uhria, jonka näkökulma jää kuvaamatta myös Fagerholmin kirjassa kuin alleviivatakseen tarinan valtarakenteita. Kulissit ovat kaikki kaikessa eikä tiiviin yhteisön rakenteita haluta ravistella. Tarinasta yritetään kirjoittaa versio, jonka kanssa voi elää: ehkä oli jollain tavalla jopa uhrin oma vika, että kävi näin. Kuka voi lopulta edes tietää, mitä todella tapahtui?

Fagerholm antoi kirjan tiimoilta Helsingin Sanomille hienon haastattelun:

Hämmentävintä Fagerholmin mielestä on ollut huomata, että seksuaalirikokset mielletään julkisuudessa naiskysymyksiksi. ”Naiset puhuvat niistä ja on naisten tehtävä mennä kaduille osoittamaan mieltä, vaikka nämä asiat kuuluvat yhtä lailla miehille. Siinä on kyse vallankäytöstä. Mikään ei muutu, ennen kuin kaikki ovat mukana”, Fagerholm kertoo.

Yksi kirjan kiinnostavimmista hahmoista on Gusten Grippe, yksi pojista, joka ainoana nelikosta haluaisi tunnustaa syyllisyytensä, mutta hänen ei anneta tehdä sitä. Hän yrittää mennä eteenpäin, mutta löytää itsensä uudelleen ja uudelleen vanhan tapahtuman ääreltä osaamatta antaa itselleen anteeksi. Lukijana löytää itsensä ristiriitaisesta tilanteesta, yrittämästä ymmärtää tekoa, jota ei voi ymmärtää saati hyväksyä.

Hän istuu siinä pitkän tovin, ja kaikki ahdistus, kaikki herää taas.

”Ihan kuin sinun sisälläsi olisi lumivyöry, Gusten. Kaikkea mahdollista vanhaa tukahdutettua sontaa.” Ja hän ymmärtää: hän ei koskaan pääse sieltä pois. Hänen on palattava sinne.

Väkivallan, valtarakenteiden ja vaikenemisen ohessa esiin nousee muitakin teemoja muistoihin takertumisesta ja ystävyydestä rakkauteen, joka ei himmene tai katoa. Tunnistan ne Fagerholmin aiemmistakin kirjoista, mutta onpa tässä kokonaan uusiakin elementtejä: pidin esimerkiksi valtavasti tavasta, jolla Fagerholm ensimmäistä kertaa tuo kerrontaansa elementtejä digitalisoituvasta maailmasta, jossa nykyään elämme, halusimmepa tai emme. Useimmiten inhoan kirjallisuudessa viliseviä teknologisia viittauksia, jotka sitovat tekstin liian tiukasti omaan aikaansa, mutta tässä kirjassa ne onnistuvat ja sulautuvat osaksi kirjan välkkyvää maailmaa.

“Oletko jutellut isäsi kanssa? Pidättekö te yhteyttä?”
(Äiti keittiönpöydän ääressä, onko tämä kuulustelu?)

“Ei, äiti, emme pidä”, vastan kuuliaiseksi – vaikka noita tyhmiä päivityksiä ja kommentteja lukiessani avaankin yhä useammin Messengerin, kun huomaan, että isän kuvan vieressä on vihreä piste läsnäolon merkkinä. Jos en kirjoittaakseni jotain, niin ollakseni kyberavaruudessa muutaman hetken samassa paikassa hänen kanssaan.

Romaani on aiheeltaan rankka ja raaka, mutta tekstinä se on kirjailijan helppolukuisin teos vuosiin, edeltäjiinsä verrattuna myös varsin lyhyt. Jos et ole koskaan lukenut mitään Fagerholmilta, tästä on ehdottomasti hyvä aloittaa. Ruotsinkielentaitoiset voivat lukea kirjan alkuperäiskielellään tai kuunnella kirjailijan itsensä lukeman äänikirjan, jos ei haittaa, että kirjat lukemattomat painotekniset tehostekeinot kursiiveista isoihin kirjaimiin jäävät ääniversiossa kokematta. Me muut saamme nautiskella Laura Jänisniemen soljuvasta suomennoksesta.

Vähän harmittaa, että Finlandia-ehdokkuuden saanut romaani ei viime syksynä voittanut, mutta toisaalta voiton vienyt Pajtim Statovcin Bolla oli upea myös. Olkoon Bambi hyvä kakkonen.

Suosittelen myös Fagerholmin haastattelua uusimmassa Image-lehdessä. Rakastan Fagerholmin suorapuheisuutta ja sitä miten käytännönläheisesti hän suhtautuu kirjoittamiseen ammattina, vaikka samaan aikaan hän ymmärtää, että tekstin taika syntyy polttopisteistä, vaikeasti selitettävistä asioista joihin tiivistyy “hirveästi energiaa”. Se jokin, mitä ei pysty pukemaan sanoiksi, mutta jonka voi tuntea, joka polttaa ja josta syntyy hyvää kirjallisuutta.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Avatar
Anna Piiroinen ~

Stockholm, hörni!

5

“Absolut, snälla!”

Olemme saapuneet 6:30 laivalla Tukholmaan, napanneet taksin hotellille ja asettautuneet hotellin ikkunapöytään pitkälle aamiaiselle. Kysyn lämmintä maitoa kahviini, ja sehän järjestyy, pienen käsivarren taputtelun kera. Hyvä kun ei pussaa.

Miten Tukholman aina välillä unohtaakin? Niin suunnattoman kaunis kaupunki ihan naapurissa, paljon nähtävää, hyviä ravintoloita ja hauskoja ruotsalaisia, joita jaksaisi katsella ja kuunnella loputtomasti. Onneksi tällä kertaa on aikaakin, viivymme kolme kokonaista päivää kaupungissa.

Hotellimme Miss Clara sijaitsee Norrmalmilla, vinkin sain Hellan ja viinilasin välissä-blogin Johannalta. Hän arvelee instagramissa, että hotelli olisi minun makuuni, ja niinhän se onkin. Miss Clara on entinen tyttökoulu, harmoninen ja tyylikäs. Kaari-ikkunoista tulee kotoisa olo ja rakastan ylellistä kylpyhuonettamme. Saamme huoneet käyttöömme jo heti aamusta, on loppiaisen jälkeinen viikko, hyvin rauhallista.

Ensimmäisenä päivänä kiertelemme ensin vähän kauppoja ja kauppakeskuksia: Klassinen NK, uudempi MOOD, Biblioteksgatanin putiikit. Yritämme Chanelin liikkeeseen, mutta portieeri katsoo meitä päästä varpaisiin ja sanoo, että jonoa on. Ei kai siinä. Mennään sitten museoon. (Pääsen myöhemmin sentään livahtamaan sisään Chanelin kosmetiikkamyymälään.)

Minä ja Parkkonen.

Nationalmuseum on vastikään kunnostettu ja UPEA. Hengästyttävä. Läkähdyttävä. Aikaa kannattaisi varata kokonainen päivä ja nauttia lounas välillä museon ravintolassa, joka sekin on täynnä taidetta ja designia. Kirjoitan tämän itsellenikin muistiin seuraavaa matkaa varten, kun aika lailla kiisimme salien läpi tällä kertaa.

Olemme kävelleet kilometritolkulla kun lopulta pääsemme iltapäivällä takaisin hotellille. Vajoan vaahtokylpyyn ja nostan jalat ylös, ah!

Illalla kokoonnumme kalaravintola B.A.R.’ssa (Basieholmens Akvarium O Restaurang). Ystävämme on suositellut äyriäisvatia, mutta päädymme kuitenkin tilailemaan vähän kaikkea ja jakamaan annoksia keskenämme. On ihanaa istua kaakeloidussa ruokasalissa, valita pikkuannoksia, käydä kurkkimassa tiskin kalansaalista, dipata ranskalaisia perunoita majoneesiin, sorkkia vieruskaverin lautasta. Tarjoilijamme on sympaattinen, meistä pidetään hyvää huolta.

Päivä numero 2 alkaa aamiaispöydässä venytellen. Ei ole kiire minnekään. Tyttäret paistavat meille rapeita vohveleita hotellin vohvelibaarissa, haen vielä yhden kupin kahvia. Suherran samalla listojeni kimpussa, haluan nähdä kaiken ja syödä joka paikassa! Joulun ja vuodenvaihteen pyhien jälkeen moni museoista onkin kuitenkin kiinni esimerkiksi vuosisiivouksen takia. En siis pääse Hallwylskamuseet’iin enkä Liljevalchsiin. Mutta Millesgården on avoinna, sinne siis! Nappaamme Uberin hienolle Lidingön huvila-alueelle, jossa museo sijaitsee.

Millesgårdenissa (sen myöhemmin rakennetussa taidehalli-siivessä) on esillä Hilma af Klintin, Tyra Kleenin ja Lucie Lagerbielken näyttely (josta mm. Hesarissa lisää), mutta suurimman vaikutuksen tekevät kuitenkin itse taiteilijakoti ja veistospuisto. Taiteilijapari Carl ja Olga Millesin asuin- ja ateljeetilat puutarhoineen ovat uskomaton kokemus, jota ei kadulta matalaan tiilirakennukseen pujahtaessaan arvaisi kohtaavansa.

Uskon, että täällä on kaunista keväällä ja kesällä kun kaikki kukkii ja suihkulähteet pulputtavat, mutta jotenkin lehdettömät, taivaalle veistosten kanssa kurkottelevat oksat ja matalalla riippuvasta tammikuisesta taivaasta hopeaksi värjäytyvät havupuut luovat oman tunnelmansa muutenkin taianomaiseen paikkaan. Keskellä viikkoa aamupäivällä paikalla ei ole muita ihmisiä, siitäkin syntyy omanlaisensa epätodellinen kupla. On ihan hiljaista, tuuli vain heiluttaa korkeita meriheiniä.

Jatkamme matkaa suoraan Södermalmiin ja kiertelemme parit pikkupuodit. Emme jaksa syödä lounasta, pysähdymme juomaan jotakin ja katselemaan ihmisiä. Paluumatkalla pistäydymme vielä Östermalmin kauppahallissa, tai oikeastaan sen väistötiloissa, vanhaa hallia kun remontoidaan. 1888 rakennettu koristeellinen halli avautuu uudelleen maaliskuussa. Harmi, ettei nyt ole mahdollista raahata kotiin suureellisia ruokatuliaisia.

Illalliseksi olemme hyvissä ajoin varanneet pöydän hotellin lähellä sijaitsevaan Allegrine-ravintolaan, jonka omistajaan Danyel Couet’iin meillä on ollut ilo tutustua aikoinaan (kuin myös hänen hurmaaviin vanhempiinsa, häslningar!). Ravintola on nimetty Danyelin ranskalaisen isoäidin mukaan ja sieltä ruokafilosofiakin ammentaa. Syömme muun muassa loistavan variaation bouillabaisse-keitosta. Kasvisannos – juuriselleriä, omenaa, kanttarelleja ja pähkinöitä – on pyörryttävän hyvää.

Näemme keittiöön, jossa jokainen annos valmistetaan suurella pieteetillä, vain tarjoilussa on havaittavissa pientä satunnaista välinpitämättömyyttä. Haaveilemme vielä menevämme vastapäätä sijaitsevaan Bar Étableen yömyssyille (sekin Danyelin, joka ei siis meidän vierailumme aikaan ollut paikalla), mutta väsymys voittaa. Olemme ennen illallista kävelleet nimittäin vielä pitkän lenkin erikoiseen Sven-Harrys Konstmuseumiin, intohimoisen taiteenkeräilijän arkkitehtonisesti näyttävään kullanväriseen, ikiomaan museoon, jossa näyttelytilojen lisäksi on muun muassa kopio Sven-Harry Karlssonin kartanokodista. Askeleita on siis kertynyt, ruoan lisäksi maistuu uni.

Kolmannen päivän aamuna tutkailemme karttaa ja päätämme lopulta lähteä ABBA-museoon, vaikka se ei alkuperäisellä listallani ollutkaan. Tyttäristä toinen on jo vieraillut siellä ja en ajatellut sen ainakaan itseäni suuremmin kiinnostavan, mutta meillä onkin museossa tosi hauskaa! Laulamme, otamme pöljiä valokuvia jokaisen mahdollisen rekvisiitan edessä ja teemme museon mahdollistamia nauhoituksia esiintymisistämme, joilla huvitammekin itseämme sitten loppumatkan. Ja jos minusta on ihanaa kuunnella ruotsalaisia, niin hämmennyn kun ABBA-museon lipunmyyjäpoika heittäytyy pitkään keskusteluun kanssamme, kyselee jopa Hangosta kaiken, kunnes paljastaa, ettei hänellä oikeastaan ole mitään asiaa, hänestä vain ei ole mitään mahtavampaa kuin kuunnella kun suomalaiset puhuvat ruotsia. Se on kuulemma niin, niin kaunista!

Päätämme tempaista ABBAn jälkeen vielä Moderna Museetiin, eikä vähiten heidän kattavan museokauppansa tähden. Viereisen Östasiatiska Museetin päänäyttely Havets Kvinnor olisi näyttänyt niin kiinnostavalta sekin, mutta rajansa kaikella.

Kävelemme hissukseen takaisin keskustaan, katselemme Skeppsholmenin joutsenia ja kaupungin kaunista silhuettia ja pienen sekoilun jälkeen (haikailemme Sturehofiinkin, mutta istahdamme lopulta vain heidän ruokamarkettinsa Stockholms Matmarknadiin viinibaariin ja ostamme Sturehofin keittokirjan) kurvaamme Richeen nauttimaan hyvin myöhäisen lounaan, jota melkein voisi oikeastaan kutsua aikaiseksi illalliseksi. Skagenia, lihapullia, hummerinpuolikas ja risottoa! Tukholman ravintoloiden ruokalistoilla ovat näköjään kaikki ne ruoat, joita ikuisesti rakastan. Hyvin klassista, yksinkertaisen herkullista ranskalais-skandinaavista brasserieruokaa parhaimmillaan. Helsingissä hakeudun ehkä juuri tämän takia aina nykyään Aleksanderplatsiin. Richen legendaarisen Toast Skagenin reseptin löydät muuten Richen sivuilta!

Kuvut täytettyämme halaamme tiukasti tyttäret, jotka lähtevät kohti lentokenttää ja omaa arkeaan. Me suuntaamme vielä kahdestaan Fotografiskaan, jätämme matkalaukut säilytykseen ja törmäämme saman tien näyttelysalissa kiertävään samppanjakärryyn. Jatkamme kierrosta kuplivien maljojen kera.

Fotografiska on aina vierailun värti, oli näytteillä mitä hyvänsä. Tällä kertaa menemme erityisesti Sammallahden takia, mutta kaikki muutkin näyttelyt ovat kiinnostavia. Jos olisi kaksi vatsaa, olisi ihanaa syödä vielä yläkerran ravintolassa, jossa on arki-iltanakin hauskat säpinät, DJ ja iloista puheensorinaa. Museokauppa saa nielaista loputkin matkabudjetista, valokuvakirjakokoelmat karttuvat. Maailman makeimpia museoita, sanoisin.

Laivamme lähtee Fotografiskan kupeesta iltakahdeksan aikaan, kun bileet kello yhteen saakka avoinna olevalla museolla ovat vasta alkamassa. Olemme ostaneet kotimatkalle pinkan lehtiä ja suuntaamme suoraan hyttiin ja peiton alle. Aamulla heräämme Turussa, kello 10 mennessä olemme jo Hangossa ja työn touhussa. Sturehofin keittokirja ja Fotografiskan tuoksukynttilät (“Darkroom”!) roikottavat meitä vielä ihanissa matkatunnelmissa pitkän aikaa. Ruotsalaisia lihapulliakin on pyöriteltävä matkan jälkimainingeissa, reseptin löydät Instagram-tililtäni. Smaklig måltid!

PHOTOS BY ANNA PIIROINEN & TOMI PARKKONEN

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Viikon ihanin biisi ~ Phantogram

6

Musiikin ystävät kuulolle, nyt on tarjolla viikon ihanin uutuuskappale! Newyorkilainen Phantogram tekee musiikkia, jota duo kutsuu itse street beatiksi tai psych popiksi. Vuonna 2007 perustettu duo on minulle täysin uusi tuttavuus ja ensikuuleman perusteella kuvailisin tätä lumoavaksi keitokseksi elektronisia rytmejä, sielua värisyttäviä syntikkavyörytyksiä ja dream popia. Suosittelen lämpimästi esimerkiksi tanskalaisen MØ:n ystäville. Ehkä tässä on aavistus myös Lykke Lin melankoliasta ja Robynin haikeasta diskosta, tiedättehän – euforiaa kyyneleiden kastelemalla tanssilattialla.

Duolta tulee huhtikuussa uusi albumi, jolta on julkaistu jo pieni maistiainen nimeltä Pedestal. Kuulostaa niin hyvältä. Kuulostaa keväältä.


☊ PHANTOGRAM ~ PEDESTAL

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Vinkit lumettomaan laskiaiseen

19

Kaupallinen yhteistyö Gateau

Helmikuun loppu häämöttää ja se tarkoittaa, että elämme kuuminta laskiaissesonkia! Laskiaissunnuntaita vietetään tänä vuonna 23.2. ja laskiaistiistaita 25.2. Laskiainen on yksi niistä alunperin pakanallisista juhlista, joista useammat kirkot ovat myöhemmin tehneet jalostaneet tarkoituksiinsa sopivia muotoja. Roomalaiset juhlivat alkuvuodesta lähestyvää kevättä, hedelmällisyyttä, uutta elämää ja Bacchus-viininjumalaa, mistä saamme kiittää ah niin upeaa sanaa bakkanaali. Alunperin bakkanaalit olivat salaisia, vain naisille tarkoitettuja kolmepäiväisiä juhlia. Sittemmin myös miehet hyväksyttiin mukaan.

Suomen luterilaisessa perinteessä laskiainen on merkinnyt paaston alkamista: se on aina seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä, johon paasto päättyy. Ennen paastoa on tietysti pitänyt hillua, herkutella ja pitää hauskaa seuraavienkin viikkojen edestä.

Nykysuomalaisiin laskiaisperinteisiin kuuluu sukupuolineutraaliuden ohessa olennaisena osana mäenlasku, mutta lumiriehat taitavat jäädä tänä vuonna väliin, etelässä ei ole nimittäin kinoksen kinosta! Lapissa asuvat saavat tietysti nauttia lumesta, mutta meidän muiden iloksi listasin muutamia hauskanpidon ja hillumisen muotoja, joiden toteuttaminen ei ole säästä riippuvainen.

SYÖ NIIN MONTA LASKIAISPULLAA KUIN EHDIT

Itseoikeutetusti listan kärjessä, sillä minulle laskiainen on ennen muuta VUODEN MERKITTÄVIN PULLAJUHLA, voisiko jopa sanoa PULLABAKKANAALIT. Laskiaispullista saa onneksi nauttia säästä riippumatta ja minun suosikkini on tietysti mantelimassa, olenhan puoliksi saksalaisena rakastanut marsipaania pienestä saakka. Artesaanileipomo Gateaun laskiaispulla on juuri sellainen kuin pitää: kuohkea, kaunis ja täytetty runsaalla kädellä. Täytteiden kanssa pihtailu ei sovi ollenkaan laskiaisen riehakkaaseen luonteeseen. Kuvissa on vaaleanpunaisella kermavaahdolla varustetut erikoispullat, jotka olivat valikoimissa vain Ystävänpäivänä, mutta tavalliset laskiaispullat ovat onneksi valikoimissa 29. helmikuuta asti. Jokainen on leivottu Helsingin Sörnäisissä. Lähipulla!

Tein muuten tovi sitten Instagramin puolella erittäin tieteellisen pullatutkimuksen, jossa selvisi mm. seuraavat seikat: hillo on ainakin tämän otannan joukossa jostain käsittämättömästä syystä suositumpi kuin mantelimassa ja voittaa prosenttiluvuilla 70/30. Pieni vähemmistö tykkää molemmista pullista, vielä pienempi vähemmistö sekoittaa molempia täytteitä samaan pullaan. Näin tutkijana voin sanoa, että se on vähintäänkin epäilyttävää, mutta ehkä silti parempi kuin hillopullan syöminen. Pullansyöntitekniikan suhteen väki jakautuu kahtia: toiset syövät ensin hatun ja sitten käyvät varsinaisen pullan kimppuun, muut syövät pullan kokonaisuutena ja nuolevat sormistaan valumat. Me kuulumme ensinmainittuun joukkoon, joka hoitelee ensin hatun päiväjärjestyksestä.

Laskiaispullan muotokuva! Tuli niin lyyrinen!

Kuriositeettina mainittakoon, että tutkimustulosteni perusteella mantelimassa on tiettävästi saapunut joihinkin Pohjanmaan kolkkiin vasta 2000-luvulla. Esimerkiksi 90-luvun Lapualla ja Ylivieskassa siitä ei kuulemma tiedetty mitään! Järkyttävää! Tieto on vahvistettu Ylivieskan osalta avioliittoni ylivieskalaiselta osapuolelta. Nivalassa mantelimassa sen sijaan oli ihan tuttu juttu, siellä ilmeisesti oltiin kehityksessä edellä.

TEE ILMAINEN TAIDEKIERROS

Helsinki on täynnä taidetta, jonka parissa voi viettää kokonaisia iltapäiviä – myös ilman hintavia pääsymaksuja! Käy esimerkiksi katsomassa nykytaidetta Helsinki Contemporaryssa, jossa on 8. maaliskuuta saakka esillä Anna Retulaisen töitä. Retulainen muuten palkattiin Helene-elokuvaan opettamaan Laura Birn maalaamaan ja tekemään elokuvakohtauksiin tarvittavat versiot Schjerfbeckin töistä. Nyt on kuitenkin esillä Retulaisen omia maalauksia. Retulaisen tuotantoon voi tutustua myös Artekin Mikonkadun myymälässä, jossa on yhteistyössä Helsinki Contemporaryn kanssa esillä Retulaisen piirroksia 14. maaliskuuta asti.

Galerie Forsblom sijaitsee sopivasti edellisen kahden välissä ja siellä on aina käynnissä useampi kiinnostava taidenäyttely, tällä hetkellä mm. tanskalaisen Per Kirkebyn värikkäät työt ja Katja Tukiaisen hattaramaalaukset. Molempiin gallerioihin muuten saa mennä koiran kanssa – ja kannattaa, koska henkilökunta ilahtuu koiravieraista!

Taidekoti Kirpilä tarjoaa täysin uniikin taide-elämyksen ja aikamatkan 1900-luvun jälkipuoliskon yläluokkaiseen Helsinkiin. Funkkistalon ylimmän kerroksen 350-neliöiseen töölöläiskotiin perustettu taidemuseo on veloituksetta auki vierailijoille keskiviikkoisin 14–18 ja sunnuntaisin 12–16. Taidekoti oli lääketieteen lisensiaatti Juhani Kirpilän ja hänen elämänkumppaninsa, antiikkikauppias Karl Rosenqvistin koti vuosina 1979–1988. Pariskunnan taidekokoelma oli uskomaton ja asunto muutenkin visiitin arvoinen.

Monilla museoilla on myös kerran kuussa ilmainen sisäänpääsy. Nykytaiteen museo Kiasmaan on vapaa pääsy joka kuun ensimmäisenä perjantaina. Helsingin taidemuseo HAMiin puolestaan pääsee ilmaiseksi joka kuun viimeisenä perjantaina ja Taidehallissa on vapaa pääsy kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 18–20. Kurkkaa koko lista museoiden ilmaispäivistä.

PIDÄ PIIRUSTUSILTA

Jos sää vihmoo vettä vaakasuoraan, pysy suosiolla sisällä ja pidä perheen tai ystävien kanssa piirustusilta! Drink and draw -illat ovat maailmalla supersuosittuja. Idea on, että piirtämiseltä poistetaan paineet pitämällä tunnelma kepeänä. Ei tarvitse olla hyvä nauttiakseen piirtämisestä, sitä voi tehdä vain siksi että se on hauskaa.

Ohje on yksinkertainen: laita ensin hyvä soittolista soimaan. Sujauta viinipullo kylmään tai keitä teetä. Panosta pieneen purtavaan, tähän aikaan vuodesta laskiaispullat ovat varma hitti. Kaiva esiin esiin paperia ja kyniä – miksei maalejakin, vesivärit ovat helppoja! Jos pöytätila loppuu kesken, levittäydy lattialle. Suojaa alusta sanomalehdillä, jos aiot päästää vieraat läträämään maaleilla.

Konsepti toimii lähipiirin kokemusten mukaan lapsiinkin: vaihda vaan viini mehuun.

TEE EVÄSRETKI PALMUN ALLE

Jos ei voi saada lunta, viherterapiaa on onneksi tarjolla vuoden ympäri! Suosittelen piipahtamaan Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneissa imemässä itsensä trooppista tunnelmaa. Puutarhaan on vapaa pääsy joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina klo 14-17.

Yli 125 vuotta kaupunkilaisia ilahduttanut Talvipuutarha palvelee Töölönlahden pohjoispäässä ja sinne pääsee ilman sisäänpääsymaksua kaikkina aukiolopäivinä tiistaista sunnuntaihin (maanantaisin on kasvienhoitopäivä). Tähän aikaan vuodesta voi ihailla lumikuningattaren kukintaa! Muutakin nähtävää piisaa kolmen suuren salin verran, Palmuhuoneesta Kaktushuoneeseen ja 130-vuotiaaseen kameliapuuhun. Myös: karppilampi! Pakkaa mukaan eväät, sillä Talvipuutarhassa saa vapaasti syödä eväitä!

Muita vinkkejä saa lisätä kommenttilootaan – ja toki saa osallistua suureen laskiaispullakeskusteluun kertomalla kumpaan leiriin kuulut ja miten pullasi syöt. Tutkijana pidätän oikeuden tulosten tieteelliseen arviointiin.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Helmikuu vuosi sitten

2

Löysin sekavista kuva-arkistoistani tasan vuosi sitten otettuja valokuvia Helsingin keskustasta. Kontrasti tähän hetkeen on melkoinen: kadut ovat kuivat, lumesta ei tietoakaan ja lämpötilat muistuttavat huhtikuuta. Luin uutisista, että Etelä-Suomessa on siirrytty termisestä syksystä termiseen kevääseen ja talvi on jäänyt kokonaan välistä. No siltä näyttää.

Mikko, Jarno ja kaksi toppamakkaraa Ruttopuistossa.

Lumi kiinnostelee! Pääsemme ottamaan Lappi-talon talviteloilta vasta pääsiäisen aikaan kun kinokset ovat jo kovaa vauhtia sulaamassa, mutta ehkäpä täytyy järjestää sitä ennen joku lumiretki pohjoiseen.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Paluu päiväjärjestykseen

28

Moro, elossa ollaan! Palasimme viikko sitten Keniasta ja kaiken alkuvuoden reissailun jälkeen on mennyt hetki kootessa ajatuksia, pestessä pyykkiä, availlessa postia ja järjestellessä niin työ- kuin arkiasioita. Kun on heti vuoden alusta lähes puolitoista kuukautta poissa, melkoinen nippu asioita ehtii kasaantua odottamaan vahvistuksia ja tarkempia aikatauluja.

MOHAIRTAKKI ~ MARIMEKKO, SECONDHAND
MEKKO* ~ SECOND FEMALE, DOTS
NILKKURIT, NAHKALAUKKU & KORVIKSET ~ VINTAGE
*SAATU

Olimme viime perjantaina juhlimassa Asennemedian 5-vuotissyntymäpäiviä. Jarno nappasi nämä kuvat matkan varrelta, kun jostain ilmestyi odottamaton auringonvalon kajo. Toki se kerkesi kadota ennen kuin pääsimme perille kolmen korttelin päähän, mutta lyhyestä kajastuksesta otettiin kyllä kaikki irti.

Aavistuksen kimaltava musta mekko on viime syksyn uutuus, kulkenut vaivattoman tyylikkäänä mukana monessa loppuvuoden riennossa. Syväänleikattu kietaisumallinen yläosa sisältää vilautusvaaran varsinkin kun lookista jättää liivit pois, mutta let’s live a little. Kaikki muu asussa on secondhandia ja vintagea. Rakastan edelleen kiihkeästi pörröistä mohairtakkiani ja hohtavia vintagekorviksia, jotka ostin Kaunis Veerasta vuosia sitten. Olen pitkästä aikaa innostunut käyttämään korvakoruja nyt, kun vihkisormuksen myötä ei tee mieli käyttää juurikaan muita sormuksia ja rannekoruja (jep, haluan antaa sormuksen loistaa yksinään!).

Pari vuotta sitten ostetuista vintagenilkkureista on tullut suosikit, jotka ovat jalassa harva se viikko. Arvostan tukevaa lestiä ja maltillisia korkoja, rakastan vetoketjuja ja särmää mustaa nahkaa. Olen tullut kenkien suhteen entistäkin mukavuudenhaluisemmaksi. En jaksa mitään hankalia tai liian korkeita korkoja, jotka alkavat painaa jalkoja illan puolivälissä. Omissa häissänikin vaihdoin puolivälissä iltaa jalkaan mukavammat kengät, jotta jaksoin tanssia pikkutunneille saakka. Onneksi kaapista löytyy muutamia näitä ihmeitä, korkoja jotka ovat sekä käytännöllisiä että kauniita.

Synttärikemuissa oli ihanaa: Maannoksen ruokaa, paljon ystäviä ja tuttuja joita ei ole ehditty nähdä aikoihin ja DJ, joka soitti The Crashin Lauren Caught My Eyes, jota kukaan ei ikinä soita missään paitsi minä. Kilistelimme hienosti kasvaneelle Asennemedialle, ystävänpäivälle ja sille, että kaiken tämän harmauden keskelle koittaa ihan kohta kevät. (Vai luuletteko, että vielä se talvi tärähtää tänne eteläänkin? Itsehän olen luopunut toivosta ja siirtynyt tyynesti kevätsuunnitelmien punomiseen.)

Luulisi, että kahden ison matkan jälkeen olisin intoa täynnä heittäytymässä uuden vuoden haasteisiin, mutta jostain syystä se on tuntunut ehkä juuri siksi tavallista vaikeammalta – ehdin päästä arjesta irti olemisen makuun, tilaan jossa ajatukset virtaavat vapaasti. Mutta kyllä se siitä. Nyt kun seuraavien viikkojen elämä on jotakuinkin selvillä, täytyy pyrkiä arkeen, jossa ajatuksille on jatkossakin tilaa.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Väriä sadepäivään ~ Uutta Tame Impalaa

2

Harmaan sunnuntain ratoksi vähän väriä ja psykedeelistä poppia! Australialaisartisti Kevin Parker, paremmin tunnetulta nimeltään Tame Impala, on julkaissut viiden vuoden odotuksen jälkeen viime perjantaina uuden levyn. Uunituore pitkäsoitto on nimeltään The Slow Rush ja takana on vasta pari kuuntelukertaa, mutta Lost in Yesterday on tähän mennessä suosikkini, enkä myöskään vihaa tätä upeasti toteutettua hääteemaista musiikkivideota.


☊ TAME IMPALA ~ LOST IN YESTERDAY