✖ Huhtikuun kootut

Kuluneen kuukauden olennaisuudet, olkaa hyvät! Tekstin kirjoittaminen vierähti toukokuun puolelle, mutta pokkana päivään tämän huhtikuulle, jotta löytyy arkistoista sitten oikean kuukauden puolelta.

✖ Uusi normaali. Maaliskuussa poikkeustila oli vielä uutuus. Huhtikuun aikana siihen on tottunut niin ettei sitä ajattele enää koko aikaa eikä jaksa joka hetki selata uutisia uuden informaation nälässä. Olen alkanut päinvastoin hiukan suojella itseäni uutistulvalta, koska mitäpä se auttaa, olla jatkuvasti tietoinen siitä kuinka monta tartuntaa on vahvistunut tai montako henkeä virus on vienyt. Olen keskittynyt ylläpitämään mitenkuten fiksuja rutiineita (en ole varma onko kirjojen lukeminen aamukahteen yksi niistä) ja ottamaan ilon irti pienistä asioista, kuten siitä mitä puen päälle seuraavalle kauppareissulle.

✖ Ricky Gervais valaisee jälleen iltojamme. Uusin koukutuksemme on brittikoomikko-käsikirjoittaja-näyttelijänero Ricky Gervaisin luoma sarja After Life, josta tuli hetki sitten toinen tuotantokausi Netflixiin. Ensimmäisen ahmaisimme jo ajat sitten, nyt yritämme säästellä ja katsoa vain yhden jakson illassa, että se kestäisi mahdollisimman kauan. Gervais näyttelee sarjassa pikkukaupungin sanomalehden toimittajaa, joka yrittää vaihtelevalla menestyksellä toipua vaimonsa kuolemasta. Sarja on superhauska, pohjattoman surullinen ja syvästi inhimillinen, näyttäen hienosti sen mikä jää usein surusta kuvaamatta: kuinka se aaltoilee ihmisessä vielä silloinkin kun muiden mielestä pitäisi jo “mennä eteenpäin”. 

✖ Työryysis. Niin, huhtikuun piti olla minun kirjoituskuukausi, mutta vähänpä tiesin millainen työsuma oli rysähtämässä kuun puolivälissä niskaan. Olen suhtautunut vallitsevaan tilanteeseen melko rennosti, mutta kyllä se väkisinkin vaikuttaa, kun talouden toisen osapuolen kalenteri tyhjeni kerralla kokonaan eikä hänellä ole tiedossa mitään omia työkeikkoja ties kuinka pitkään aikaan. Toki olin yllätystyösumasta kiitollinen, varsinkin kun tulevat viikot näyttävät minunkin kalenterissani kumman hiljaiselta peruuntuneiden projektien jäljiltä. Silti olen onnellinen myös näistä hiljaisemmista viikoista – ehkä se kirjoituskuukausi onkin sitten toukokuu.

✖ Niskajumitus. Aivan hirveä niskajumitus. Liittyy vahvasti edelliseen kohtaan. Yleensä nämä varoittavat tulostaan pahenemalla pikkuhiljaa, mutta tämä iski yllättäen: yhtenä aamuna ei vaan pää enää kääntynyt. Huomaan olevani vihdoin tukevasti kiinni aikuisuudessa, kun iloitsen asioista kuten terveysvakuutus, kunnollinen tyyny ja kuivashampoo, jonka avulla selviää sellaisestakin viikosta kun hiusten peseminen ei kertakaikkisesti onnistu. Kävin lääkärillä ja sain vahvoja lääkkeitä ja venyttelyohjeita, mutta en malta odottaa, että kiropraktikkoni palaa töihin ensi viikolla. Siinä myös yksi aikuisuuden merkki: oma kiropraktikko, jonka numero on puhelimen pikavalinnoissa. (Ylenpalttista aikuisuutta kyllä kompensoi se pikkutunneille valvominen sähkökirjojen kelmeässä valossa, joten ei hätää, ei täällä nyt sentään liian järkeviä olla.)

Kävin teininä kitaransoittotunneilla, mitään ei jäänyt päähän. Nykyään osaan vain kuljeskella lyyrisesti kitaran kanssa, kun Jarno haluaa ottaa kuvan.

✖ Kotona on taas järkkäilty. Kun on kaiket päivät kotona, kummasti keksii kaikenlaisia kehitysideoita ja muuta pientä puuhaa. Matot ja kalusteet ovat löytäneet kotoa uusia paikkoja, kaapeista on taas karsittu kaikenlaista (minimalismi here we come) ja löysimme vihdoin kunnollisen kokoisen kirjahyllyn! Ah sitä onnea, kun kirjat saa vihdoin riveihin eikä niitä tarvitse pinota päällekkäin, lomittain, toistensa taakse ja vaatekaappiin.

Mitä teille kuuluu?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Täydellinen soittolista kotibileisiin

Enpä olisi uskonut, että ensimmäinen yhteinen soittolistamme osoittautuu jättimenestykseksi, ainakin omassa tähän saakka vaatimattomassa Spotify-mittakaavassani! Naurattaa, että sille on kertynyt kuukaudessa yli 2000 tilaajaa eli noin kymmenen kertaa enemmän kuin aiemmilla soittolistoillani, joita olen sinnikkäästi tehnyt koko kaksitoistavuotisen blogiurani ajan. Sähköpostiini on myös kolahdellut viime viikkoina viestejä niin newyorkilaisilta artisteilta kuin australialaisilta promoottoreilta, jotka toivovat minun kuuntelevan omia tai edustamiensa artistien kappaleita ja “if you like them” lisäävän niitä tuleville listoilleni. Täten julistaudumme VALTAKUNNALLISIKSI MUSIIKKI-INFLUENSSEREIKSI!

Koska me kaikki vietämme vapun historiallisten olosuhteiden pakosta enemmän tai vähemmän kotioloissa, teimme uuden soittolistan, joka sopii täydellisesti kotibileisiin – juuri nyt niihin oman ruokakunnan kesken vietettäviin, myöhemmin toivottavasti muihinkin. Nappaa lista siis talteen myös tulevia illanviettoja ajatellen. Siinä on edellisen lailla sata kappaletta ja se kestää yli seitsemän tuntia, joten ei tarvitse ihan heti pyöräyttää listaa alusta.

Listan alussa on rauhallisempaa tunnelmaa, loppua kohti meininki muuttuu tanssittavammaksi. Listalla on sekaisin uutta, monta vuosikymmentä vanhaa, covereita ja remixejä sekä pari mustaa hevosta, joita joko vihaatte tai rakastatte. Genret liukuvat sykkivästä synthwavesta (RANSKALAISTA TEKNOA, Jarno huutaa vierestä) elektropopin ja säröisen, surisevan indien kautta swingiin ja vanhaan diskoon, tavoitteena tumma ja upottava tunnelma, jonka tahtiin on helppo hytkyä (tai huojua silmät kiinni viinilasi kädessä, ihan oman fiiliksen mukaan). Joukossa on myös monia ikivanhoja suosikkejamme, joista ei voi olla tulematta hyvälle tuulelle.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Klikkaa Spotify-soittolista auki tästä: NOTES ✖ HOUSE PARTY 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

HYVÄÄ VAPPUA toivoo Luna-koira – ja kaikki muutkin täältä Punavuoresta!

PS. Jos linkki yllä ei toimi, kokeile tätä, tai etsi lista Spotifysta nimelläni.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Elämä ilman stressiä

Kaupallinen yhteistyö Harmonia KSM66

Ylikuormitukseen liittyvä stressi on ollut minulle tuttu seuralainen siitä asti kun muutin 16-vuotiaana pois kotoa. Niin nuorelle ei tukia herunut, niinpä kävin lukion ohella töissä kattaakseni elämiseni kulut. Työskentely iltaisin ja viikonloppuisin ei tuntunut poikkeukselliselta, olivathan molemmat vanhempanikin tehneet töitä pienestä pitäen. Suvussa ihailtiin sellaista, työteliästä asennetta, älyn ja periksiantamattomuuden yhdistelmää, jonka avulla selvisi elämässä. Pärjääminen oli kaikkein tärkeintä ja oli sanomattakin selvää, että minäkin pärjäisin.

Koska olin periksiantamaton, nuori ja nälkäinen, menin lukio-opintojen ja töiden ohella avoimeen yliopistoon opiskelemaan taidehistoriaa. Jostain syystä lukio ikävystytti minua, vaikka taidelukiossa riitti kyllä tekemistä. Oli kiire eteenpäin, seuraavaan vaiheeseen. Rakastin suurta luentosalia ja sen tunnelmaa, taidehistorian professorin tarinoita, jotka saivat vuosisatojen takaiset tapahtumat heräämään eloon.

Öisin luuhasin pimiössä vedostamassa valokuvia tulevaan näyttelyyni. Ensimmäisen näyttelyn olin pitänyt yläasteella, mutta tästä tulisi oikea debyytti. Vakavastiotettava alku jollekin. En ollut vielä varma mille.

Päädyin myös silloisen näyttelijäpoikaystäväni mukaan Ylioppilasteatteriin, lavastustiimin osaksi valmistelemaan suurta juhlavuosituotantoa, pohjalaista versiota Romeo + Juliasta. Silloin kun olisi pitänyt olla ruotsintunnilla, pengoin Ylen rekvisiittavarastoista ruostuneita sirppejä ja viikatteita näytelmän taistelukohtauksiin ja teippasin niitä sormet haavoilla, jotta toisiaan huitovat näyttelijät eivät oikeasti vahingoittaisi ketään.

Näytelmän ensi-ilta tuli ja meni hyvin, sain näyttelyni pystyyn ja lukiokursseistakin selvisin huolimatta unenpuutteesta ja poissaoloista, mutta kun taidehistorian lopputentti tuli, modernin taiteen vääristyvät perspektiivit pyörivät kaleidoskooppina päässäni enkä pystynyt nousemaan sängystä. Olin pettynyt itseeni. Olin vasta seitsemäntoista, kohta kahdeksantoista – eivät sen ikäiset vielä väsyneet. Ylioppilaskirjoitusten suhteen standardini olivat onneksi matalat: arvosanoilla ei olisi väliä, kunhan pääsisin läpi.

Vuosi kaksi myöhemmin opiskelin samaan aikaan yliopistossa kirjallisuustiedettä ja ammattikorkeakoulussa taidetta. Olin ensin päässyt toiseen opinahjoon, sitten toiseen, enkä halunnut luopua kummastakaan. Työskentelin baarimikkona elättääkseni itseni ja raahauduin aamuisin luennoille kolmen tunnin yöunien jälkeen. Eivät ne muutkaan niin paljoa nukkuneet, mutta ainakaan minulla ei ollut aamuisin krapula. Aika venyi muuhunkin: perustin ystävieni kanssa liveklubin ja sen ympärille elävän musiikin yhdistyksen. Kaikki klubi-iltojen ohjelmiston suunnittelusta julisteiden levittämiseen, lippujen myymiseen ja soundcheckeihin tehtiin porukalla. Se tuntui vapaa-ajalta, varmaan siksi, että se oli lähinnä vapaa-aikaa mitä minulla oli.

Olen saanut tehdä valtavasti kiinnostavia juttuja enkä kadu niistä mitään, mutta jälkeenpäin on helppo ymmärtää miksi olin jatkuvasti väsynyt ja miksi niin iso osa nuoruusvuosistani tuntuu unelta. Olin kahminut liikaa kaikkea, elin jatkuvassa ylikuormitustilassa, yritin elää samaan aikaan kolmea elämää. En osannut ottaa stressi- ja väsymysoireita vakavasti, ne eivät tuntuneet mitenkään poikkeukselliselta. Ympärilläni oli paljon lahjakkaita, ahkeria ihmisiä, jotka tuntuivat saavan aikaan vähintään yhtä paljon ellei enemmän, ja kaikkia meitä väsytti. Se oli jaettu kokemus. Nuoruuden vimmalla vaan eteenpäin.

Jatkoin opiskeluvuosien jälkeen samaa tahtia. Työskentelin päivisin levy-yhtiössä, työpäivät venyivät levynjulkkareiden ja keikkojen takia monesti pitkälle öihin. Päivätöissä oli aivan toisenlaiset paineet kuin opiskelijana oli ollut. Etenin uralla enkä halunnut hidastaa juuri kun olin päässyt vauhtiin. Kotiinpäästyäni kirjoitin blogia – niinä vuosina suurin osa postauksista tuli kirjoitettua puolen yön ja aamuviiden välillä. Silloin paukut alkoivat pikkuhiljaa loppua. Keho ja pää oireili. Saatoin silkasta väsymyksestä pillahtaa itkuun kun tietokone jumittui.

Muutamia vuosia myöhemmin olin tajunnut, etten voinut enää jatkaa samalla tavalla. Lähdin levy-yhtiömaailmasta perustaakseni ystäväni kanssa oman yrityksen, jossa saisin itse valita projektini ja säädellä työaikojani. Mutta sitten musiikkipromootioon perustetusta pikkufirmasta alkoikin kasvaa viestintätoimisto ja työtunnit vain venyivät.

Stressi on siitä salakavala, että siihen tottuu eikä sitä enää tunnista, varsinkin jos siihen on kasvanut pienestä pitäen. Kun se jatkuu tarpeeksi kauan, alkaa pitää sen oireita osana normaalia tilaansa. Huonoja yöunia, jatkuvaa väsymystä ja aivosumua, keskittymiskyvyttömyyttä, erilaisia kipuja ja puutumisia. Tarvittiin vaarallisiin lukemiin kohonnut syke ennen kuin ymmärsin, ettei kehoni ja mieleni ollut vuosiin saanut palautua rasituksesta, jolle olin sen altistanut. Sekin on seuraus stressistä: kun tarpoo vuodesta toiseen selviytymismoodissa eteenpäin, on liian lähellä ja aivan liian väsynyt nähdäkseen kokonaiskuvan.

Vasta viime vuosien aikana olen tosissani ymmärtänyt, että näin ei voi eikä tarvitse elää. Kaikki ajatukset pärjäämisestä ovat olleet minun uskomuksiani, vanhemmilta perittyjä käsityksiä siitä miten maailma toimii. Maailmalla on taipumus näyttäytyä sellaisena kuin uskomme sen olevan, niinpä kokemukseni tukivat uskomuksiani ja juuri siksi oli niin vaikea ymmärtää, että ongelman ydin oli pääni sisällä.

Tarvittiin monta kriisiä ja vuosien terapiaa ennen kuin tajusin, että mikään elämässäni ei muutu ennen kuin ajatukseni muuttuvat. Piti myös ymmärtää omaa vastuu: vika ei ollut töissä tai maailman rakenteissa, vaan kalenterini oli liian täynnä yksinkertaisesti siksi, että sanoin liian usein kyllä. Siinä oli mukana pärjäämisen pakkoa ja suorittamista, mutta myös aitoa uteliaisuutta ja intohimoa moneen asiaan. Sekin on pitänyt oppia, että kivoistakin asioista kuormittuu, kun niitä on liikaa.

En ole yksin kokemusteni kanssa, stressi ja uupumus ovat nykyään valtavan yleisiä. Kertoo paljon ajastamme, etten tunne ketään, joka ei olisi joutunut jossain vaiheessa elämäänsä käsittelemään näitä asioita ja pohtimaan omia voimavarojaan.

Real life is messy.

Nykyään törmää usein selviytymistarinoihin, joissa stressi on selätetty lopullisesti jonkun oivalluksen tai suuren elämänmuutoksen avulla. Tarinat kerrotaan valaistuneen varmuudella, uudesta elämästä, johon stressi ei enää ulotu. Oma kokemukseni on toisenlainen. Stressistä irtiopettelu ei ole ollut mikään simppeli polku ylisuorittamisesta seesteisyyteen, vaan pitkä ja monimutkainen prosessi, joka vaatii jatkuvaa tasapainottelua. Välillä menee paremmin, mutta kiireisinä aikoina on tosi helppoa luisua vanhoihin toimintatapoihin. Kurssia joutuu korjaamaan koko ajan ja vähäväliä muistuttelen itseäni miksi olen päättänyt toimia toisin.

Kun stressi on syntynyt vuosien mittaan monen tekijän yhteisvaikutuksesta, myöskään sen purkaminen ei onnistu käden käänteessä. Tarvitaan muutoksia sekä ajatusmaailmassa että rutiineissa ja elämäntavoissa. Uudenlaisten toimintamallien opettelu ja prioriteettijärjestyksen kääntäminen ovat valtavia asioita, joita moni harjoittelee kauan ennen kuin ne alkavat juurtua. Varsinkaan yrittäjänä ei ole aina ihan helppoa tasapainotella oman jaksamisen ja töiden välillä: esimerkiksi omalla alallani on tiettyihin aikoihin vuodesta eniten töitä, joita kannattaa silloin tehdä, sillä kiireisinä kuukausina tienatuilla rahoilla on elettävä myös hiljaisempina aikoina.

En ole vieläkään täysin vapaa aiemmista ajatusmalleista, mutta olen mennyt valtavasti eteenpäin. En ajattele enää, että ihmisen arvo on yhtä kuin hänen viimeisimmät ammatilliset saavutukset enkä usko, että elämässä pitää raataa pärjätäkseen.

Arjessani on muuttunut oikeastaan kaikki.En enää halua pelkästään selviytyä elämästäni, vaan nauttia siitä. Yritän suunnitella aikataulujani realistisesti, omien voimavarojeni puitteissa. Suljen tietokoneen järkevään aikaan. Nukun öisin enkä enää valvo aamutunneille töiden parissa. Sanon useammin ei kuin kyllä, enkä suostu enää kiltteyttäni asioihin, joihin aika ja energia eivät riitä. Tunnistan, kun kierrokset alkavat kasvaa liian isoiksi. En vieläkään osaa aina pysäyttää sitä ajoissa, mutta ainakin tiedän mitä on tapahtumassa ja mikä on se piste, johon en enää ikinä halua takaisin.

Yksi ärsyttävimmistä seurauksista vuosien kuormituksesta koitui on kroonistunut stressi. Vaikka elämäni on nykyään rauhallisempaa kuin koskaan, stressihormonin eli kortisolin ylituotanto on ikäänkuin jäänyt päälle eli punaiset valot vilkkuvat, vaikka hätätila on ohi. Vähänkin kiireisempi päivä saa sydämen jyskyttämään, välillä syke nousee jo siitä että avaan tietokoneen. Keho ja mieli reagoi stressioireilla, vaikka niihin on enää harvoin aihetta. Välillä on tosi vaikea rentoutua. Edessä saattaa pyöriä kauan odotettu leffa, mutta takaraivossa jyskyttää tunne siitä, että jotain tärkeää on tekemättä.

Kiinnostuin heti, kun kuulin kehon stressinsietokykyä edistävästä ravintolisästä, joka on ollut hitti Ruotsissa. Ashwagandhaa sisältävä Harmonia KSM66 on singahtanut myös Suomen terveyskauppojen myydyimmäksi ravintolisäksi vuonna 2019. Lueskelin aiheesta. Ashwagandha on adaptogeeninen rohdoskasvi, joka tunnetaan suomeksi myös nimillä rohtokoiso tai Intian ginseng. Se on vanha tuttu perinteisestä intialaisesta lääketieteestä eli ayuervedasta, jossa sitä on hyödynnetty tuhansien vuosien ajan sen hermostoa ja immuunijärjestelmää tukevien, tasapainottavien ominaisuuksien vuoksi. Erityisen kiinnostavaa on, että ashwagandhalla on kyky samanaikaisesti rauhoittaa ja virkistää.

Selvisi myös, että Harmonia KSM66 -valmisteen vaikuttavalla aineella, ashwagandha-juuriuutteella, on 20 kliinistä, kaksoissokkoutettua, placebokontrolloitua ja riippumattomissatiedelehdissä julkaistua tutkimusta, sekä kaikista kasviuutteista eniten sertifikaatteja. Aikamoista. Tutkimusnäytöstä ja sertifikaateista huolimatta olin skeptinen. Olin testaillut aiemminkin luontaistuotteita samaan tarkoitukseen, tuloksetta, ja ajattelin, että kroonistunut stressi olisi minussa niin syvällä, ettei mikään valmiste tepsisi siihen.

Otin valmisteen kuitenkin testikäyttöön. Kaksi viikkoa myöhemmin palasin työmatkalta keskelle työhässäkkää ja huomasin, että jokin puuttui. Päänsisäinen surina oli hiljentynyt. Rintakehässä jatkuvasti hakkaava kiireen tuntu oli kadonnut ja olo oli rauhallinen, vaikka työviikko oli tavallista täydempi.

Kaivoin valmisteen tiedot esiin uudestaan. Nykyään ollaan todella tarkkoja siitä millaisilla väitteillä lisäravinteita saa markkinoida. Harmonia KSM66:lla on kuitenkin useita Euroopan Elintarviketurvallisuusviraston EFSAn sallimia terveysväittämiä: auttaa helpottamaan stressin oireita. Vahvistaa stressinsietokykyä. Helpottaa nukahtamista. Auttaa rentoutumaan ja palautumaan. Vaikuttaa positiivisesti muistamiseen ja keskittymiskykyyn. Edistää emotionaalista tasapainoa.

Kun olin syönyt valmistetta kuukauden, aloin huomata muitakin muutoksia. Unenlaatuni on parantunut. En heräile enää öisin tai herää aamuisin levottomaan oloon, vaan nukun syvää unta herätyskellon soittoon asti. En oikeastaan ollut ajatellut, että yöunissani olisi mitään vikaa ennen kuin aloin nukkua paremmin, mutta ero olossa aamuisin on iso.

Ehkä isoin muutos on, että se jatkuva hektisyyden ja hädän tunne, joka ensimmäisenä katosi, on myös pysynyt poissa. Mieli on selvästi rauhallisempi eikä mikään tunnu enää stressaavan. Sillä on ollut valtava vaikutus omaan arkeen. Jaksan keskittyä paremmin töihini, kiireisinäkään päivinä ei tunnu enää siltä, että sydän tulee ulos rinnasta. Ja toisaalta silloin kun olen vapaalla, pystyn oikeasti rentoutumaan eikä tekemättömät asiat pyöri loputonta kehää päässä.

Olin ennen juuttunut stressioireiden negatiiviseen kierteeseen: kun stressasi ja väsytti, oli vaikea tehdä viisaita valintoja hyvinvointinsa eteen. Mutta on olemassa myös positiivinen kierre. Kun nukun paremmin enkä tunne itseäni jatkuvasti stressaantuneeksi, maltan tehdä muitakin asioita, jotka parantavat oloani. Syödä fiksummin, suunnitella ajankäyttö realistisemmin. Aloin jo alkuvuodesta kävellä kaikkialle lisätäkseni hyötyliikunnan määrää, sitten aloin tehdä pieniä kotijumppia, nyt käyn silloin tällöin jo hölkkälenkeillä.

Muutkin ovat huomanneet muutoksen: Jarnon mukaan olen selvästi rennompi. Olen ollut myös paremmalla tuulella, ihan kuin joku olisi sytyttänyt valot päälle ja siivonnut pölyt nurkista. Kaikki tuntuu kirkkaammalta, valoisammalta.

Olen erityisesti vallitsevan poikkeustilan keskellä iloinnut tästä kaikesta, koska stressihormonin runtelemassa “normaalitilassani” olisin ollut todella ahdistunut ja stressaantunut peruutetuista töistä ja tuntuvasta lovesta taloudessamme. Toki tilanne nytkin mietityttää, mutta on aivan eri asia pohtia rakentavia lähestymistapoja vallitseviin realiteetteihin kuin valvoa yöt murehtien ja stressaten asioista, joihin itsellä on lopulta hyvin vähän vaikutusvaltaa.

Kaikesta hehkutuksestani huolimatta on hyvä tiedostaa, että henkinen kuormitus on kuormitusta, vaikka stressin kestämiseen saisi ylimääräistä buustia. Minun kohdallani valmisteesta on ollut valtava hyöty juuri kroonistuneen stressin katkaisemiseen, mutta mikään pilleri ei olisi ratkaissut tilannetta silloin kun tekemistä oli yksinkertaisesti koko ajan aivan liikaa. Lähes jokaisen elämässä tulee väistämättä joskus vastaan tavallista stressaavampia hetkiä, mutta jos kuormittava elämäntilanne uhkaa pitkittyä, kannattaa miettiä vakavasti omia voimavarojaan ja pohtia millaisia muutoksia omaan arkeen voisi tehdä. Vakavien oireiden kohdalla pitää tietysti kääntyä viivyttelemättä lääkärin puoleen. Minäkin kävin lääkärissä varmistamassa, että sykkeeni ei oikeasti ollut enää korkealla, vaikka siltä välillä tuntui.

Olen puhunut valmisteesta viime kuukausien aikana muutamaan otteeseen Instagramin puolella ja moni seuraajista on innostunut kokeilemaan. On ollut ihan mahtavaa saada myöhemmin palautetta siitä kuinka se on vaikuttanut muidenkin elämään. Tätä on kyllä todella helppo suositella ihan koko sydämestä! Ostin juuri uuden purkillisen ja aion todellakin jatkaa säännöllistä käyttöä.

Olen syönyt yhden kapselin aamuin illoin, joskus kiireisempinä päivinä ottanut iltaisin yhden sijaan kaksi. Tuotetta voi käyttää jatkuvasti, taukoja ei tarvita. Vaikutukset ovat yksilöllisiä, mutta niitä alkaa huomata keskimäärin kahden viikon käytön jälkeen. Hinta on minusta edullinen, purkki maksaa noin 25 euroa. Valmiste on gluteeniton ja vähälaktoosinen, voi sisältää valmistusprosessista johtuen pieniä määriä maitoproteiinin jäämiä. Tarkempia tietoja niin tuotteesta kuin siihen liittyvistä tutkimuksista voi lukea nettisivuilta. Jos Harmonia KSM66 kiinnostaa, saat sen nyt 20% alennuksella koodilla STELLA20 Yliopiston Apteekista 10. toukokuuta saakka.

Kokemuksia, ajatuksia? Sana on vapaa kommenttilootassa!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Superhelppo arkimuna

Seuraa pikainen huikkaus uppomunien laiskoille ystäville. Mekin teimme pääsiäisenä Stellan ja Gateaun ohjeiden mukaan parsa- ja lohileipiä, joihin alkuperäisen ohjeen mukaan kuului uppomuna. Minulla saattaa olla maine kovana mimminä keittiössä, mutta klassinen etikkapyörteestä Venuksen lailla nouseva uppomuna ei kuulu repertuaariini. Korvaan sen yleensä keitetyllä kananmunalla, koska se on helppo, kaunis ja sopivan valuva, kunhan noudattaa näitä vanhoja ohjeitani ja nimenomaan 6 minuutin ja 30 sekuntin keittoaikaa.

Mutta! On olemassa ARKIUPPOMUNA, eli superhelppo versio esimerkiksi tavalliseen tiistaiaamuun. Ei yhtä kauniin pyöreä kuin perinteinen uppomuna, mutta aivan pätevä. Ja se syntyy näin.

ARKIUPPOMUNA

Lorauta kannelliseen paistinpannuun reilusti vettä. Olen huono määrissä, mutta sanotaan syvyys 5 cm. Kuumenna kiehuvaksi.

Riko veteen munia, pannun koosta riippuen voit tehdä jopa 4-6 munaa kerralla. Laita kansi päälle, käännä lämpö pois.

Puuhaile noin 2 minuuttia 30 sekuntia muita aamiaishommia: paahda leipää ja pekonia, leikkaa avokadoa, avaa purkillinen valkoisia papuja tomaattikastikkeessa. Mitä nyt haluatkin muniesi kanssa nauttia.

Kaasuhellastani huolimatta kuvissa pieni retkiliesi, paremman valon vuoksi.

Kun minuutit ovat kuluneet, nosta kansi, siivoa munien reunat (huitulat pois) ja nosta munat lautaselle. (Huom: liedet ovat toki erilaisia, joudut hiomaan oman keittoaikasi itse sopivaksi. Minulla on kaasuhella, joten lämpö lakkaa todellakin heti kun käännän liekin pois päältä. Sähköliedet pysyvät kuumina pidempään.)

Ripsottele päälle ainakin suolaa, ehkä mustapippuriakin. On aamuja, jotka vaativat hiukan chilihiutaleita käynnistyäkseen.

Leikkaa veitsenkärjellä kananmunat auki ja katso miten kaunis keltuaispuro juoksee kuvauksellisesti paahtoleivän kullankeltaista reunaa alas.

Kaada suuri kupillinen maitokahvia lempikippoosi ja nauti.

Sanoinhan, superhelppoa!

Lempimunani on kuitenkin cocotte, joka sinkauttaa minut kolhiintuneesta aamiaispöydästäni suoraan Pariisiin, kas näin.

PHOTOS BY ANNA PIIROINEN & ELSA PARKKONEN

Tarinoita tatuointien takaa

Olen kuvitellut, että tatuointini eivät ole kovin henkilökohtaisia, mutta tätä juttua kirjoittaessani huomasin, että ne ovat itseasiassa hyvinkin henkilökohtaisia ja tärkeitä. Jokainen niistä heijastaa silloista elämänvaihetta ajatuksineen ja tunteineen. Monet on otettu isojen elämänmuutosten kynnyksellä.

Mielestäni mulla ei ole kovin paljon tatuointeja. Niitä on kuitenkin kertynyt jonkin verran vuosien mittaan. Jotkut tatuoinneista ovat keskeneräisiä, toiset tulevat myös jäämään sellaisiksi. Joskus kuvittelin, että tulisin tatuoimaan itseni täyteen, mutta nykyään toivon välillä, etten olisi koskaan ottanut ensimmäistäkään.

Ensimmäisen tatuointini otin 16-vuotiaana. Jännitti, mutta oli kova hinku saada tatuointi. Se oli uteliaisuutta ja todiste siitä, että saan ja uskallan tehdä keholleni mitä haluan. En suunnitellut kuvaa etukäteen, vaan menin siskoni kanssa Kokkolan Iguanaan ja valitsin kuvan siellä. Se oli pieni musta aurinko, jonka otin – kuinkas muuten – alaselkään. Se oli nopeasti ohi ja lopputulos oli jotain menettelevän ja mauttoman välistä. Tekijä oli muistaakseni kännissä. Jälkeenpäin olen tatuoinut sen piiloon, eikä harmita yhtään.

Hauska sattuma, että myös Stellan ensimmäinen tatuointi oli 16-vuotiaana selkään hakattu pieni musta aurinko, jonka hän myöhemmin tatuoi piiloon.

Ensimmäisen tatuoinnin jälkeen kynnys ottaa uusia madaltui. Sanotaan, että kipu on koukuttavaa ja kiihdyttää mustekuumetta. Mun mielestä ei. Kipu ei ole koskaan saanut mua menemään tatuoitavaksi.

Rinnassani on kotka. Myrskylintu. Tavallisesti kotka rinnassa poseeraa siivet auki, mutta tämä mun versio hyökkää, liitää alaspäin käärmeen kimppuun. Käärmettä ei vielä ole eikä varmaan koskaan tule. Tämä on ikimuistoisin tatuointini jo ihan sen takia, että sitä tehtiin pieteetillä ja monessa eri paikassa. Tatuoijani kotona, hänen vanhempiensa kotona, hänen työhuoneellaan ja muistaakseni vielä mun kämpillä. Joka kerta se sattui ihan helvetisti ja musta tuntuu, että taisin itse päättää, että se on nyt valmis. Kun olin selvinnyt traumastani, kävin hänen luonaan vielä kerran ja lisäsimme salamat myrskypilvien alapuolelle. Kotkan yläpuolella olevan tekstin on tehnyt toinen tatuointitaiteilija. Siinä lukee born to ride, koska rakastan moottoripyöräilyä, skeittausta ja ylipäänsä vauhtilajeja.

Asuin angstisena teininä vanhan talon vinttihuoneessa. Sen vieressä oli kylmä varastohuone täynnä tavaraa, joka kuului talon aiemmille sukupolville. Huoneessani oli varastoon johtava ovi, mutta se oli pönkätty kiinni eikä siinä ollut edes kahvaa. Silti heräsin monesti siihen, että ovi oli auennut yöllä ja koko huone hohkasi kylmänä. Kuumottavinta oli mennä laittamaan ovi kiinni. Talossa tapahtui muutenkin kaikkea kummallista. Oli oudosti liikkuvia varjoja ja itsestään päälle meneviä sähkölaitteita. Joskus ollessani yksin alakerrassa kuulin yläkerrasta selkeitä askeleita.

Kävin kerran penkomassa varastoa ja löysin sieltä pienen muistoesineen, jossa oli tämä kyynärvarteen tatuoitu kuva. Otin sen mukaani muistoksi noista ajoista. Myöhemmin selvisi, että se oli Haida-intiaanien Grizzly Bear, joka symboloi auktoriteettia, rohkeutta, fyysistä voimaa ja johtajuutta. Haida-kulttuurissa karhu viittaa myös vanhempaan verisukulaiseen. Olen ajatellut, että joku jostain rajan takaa halusi olla seuranani tai turvanani. Myöhemmin halusin tatuoida tuon kuvan ja muiston itseeni.

Pieni musta sydän sen alapuolella on otettu toissavuonna päähänpistosta bileissä. Se on aika yksiselitteinen ♥

Toinen muihin kulttuureihin viittava kuva on kyynärpäässäni oleva sydämenmuotoinen Mangopare-symboli. Otin tämän Uudessa-Seelannissa Aucklandin tatuointimessuilla. Olin jo aiemmin päättänyt millaisen kuvan halusin ottaa ja keneltä. Kuva kuitenkin muuttui tatuoija Carl Cockerin käsissä, koska hänelle oli tärkeää saada siihen minun elämääni mukaan. Kuvaan lisättiin esimerkiksi aaltoja ja vuoria, koska matkustin tuolloin paljon. Maorikulttuurissa Mangopare-kuvio symboloi voimaa, päättäväisyyttä, mielenlujuutta ja taistelutahtoa. Nämä ovat kaikki ominaisuuksia, joista itsessäni pidän ja joita tahdon vahvistaa.

Hauiksen sisäpuolelle on tatuoitu kuva rullalaudasta, koska se oli joskus tärkein asia elämässäni. Tatuointi on kunnianosoitus ja kiitos lajille, jonka merkitys omalle kasvulleni on ollut valtava. Siinä on kukka, rullalauta ja teksti under my skin. Että siellä on ja pysyy. Ikuisesti!

Vasemman käsivarren pieni mandala on rakkautta täynnä, kuten näkyy. Mulla on näköjään aika monta sydänaiheista tatuointia. Kävin ottamassa walk-in -tatuoinnin, koska tykkään symmetriasta ja toisessa sisähauiksessa oli jo tatuointi. Halusin tasapainon vuoksi jotain toiseenkin käteen.

Samassa käsivarressani on muutamia värikkäitä tatuointeja, jotka jäivät kuvista pois, koska ne eivät ole suosikkejani. Yhdessä niistä on nainen ja vuotava avohaava. Jotenkin kuvittelin ennen, että rakkauden kuuluu sattua ja olla kärsimystä. Onneksi ajatukseni ovat nykyään terveemmällä pohjalla, mutta kuva pysyy käsivarressa muistutuksena siitä mistä olen tullut.

Käsivarteni toisella puolella on kuva tikarista, joka lävistää tiikerin pään. Se liittyy ensimmäiseen kissaani Mauriin, joka katosi. Kuvaan liittyy paljon surua, mutta myös iloa siitä, että mulla joskus oli niin mainio katti.

Huomaan nyt, että molemmissa käsivarsissani on omat teemat. Toisessa on voimaa, rohkeutta ja eteenpäin menemistä ja toisessa menetystä, kärsimystä ja surua. Hauskaa, en ole aiemmin ajatellut asiaa.

Yksi lempitatuoinneistani ovat shortsini, kuten niitä monesti kutsun. Tatuointi on massiivinen, mutta pysyy piilossa vaatteiden alla. Projekti on yhä pahasti kesken, vaikka se on aloitettu vuosia sitten. Nyt sain vihdoin varattua seuraavan tatuointiajan, joten ehkä se tulee jossain vaiheessa valmiiksi. Aluetta on ikävä tatuoida, kun ei voi istua kunnolla muutamaan päivään. Sitä virhettä en enää tee, että kävisin tatuoimassa takalistoani pitkää lentoa edeltävänä päivänä.

Inspiraatio on peräisin Samoan tatuointikulttuurista ja perinteisestä Pe’a -tatuoinnista. Rakastan polynesialaista kulttuuria ja vuosia sitten, kun asuin siellä, tutustuin myös polynesialaiseen tatuointikulttuuriin, jonka sanotaan olevan koko tatuointikulttuurin syntypaikka. Silloin törmäsin ensimmäisen kerran sikäläiseen soturihaalariin eli Pe’a -perinteeseen, jonka yhteisölliset ja sosiaaliset merkitykset kiehtoivat. Olin aina kokenut irrallisuuden tunnetta ja etsinyt kaikkialta paikkaa, johon kuuluisin. Se ei löytynyt maailmalta, mutta myöhemmin halusin omat shortsit, jotka maadoittaisivat minut sinne missä milloinkin olen.

Painotan, että omalla tatuoinnillani ei ole mitään tekemistä alkuperäisen Pe’a:n kanssa, joka on paljon enemmän kuin pelkkä tatuointi eikä sitä joitain harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta edes tehdä länsimaalaisille. Ainoa visuaalinen samankaltaisuus löytyy käytetystä pinta-alasta, joka ulottuu alaselästä polviin. Olemme suunnitelleet shortsit yhdessä tatuoija Akseli Aron kanssa ja muotokielessä yhdistyy monia modernin tatuointikulttuurin elementtejä.

Kyljen, lonkan ja pakaroiden tatuoiminen oli kivuliaampaa kuin olisin koskaan kuvitellut ja sen tekeminen kesti paljon kauemmin kuin olisin halunnut. Siitä tuli henkilökohtainen kärsimysten tie, johon liittyi ajatus itseni rankaisemisesta sekä aikuistumisesta kivun kautta.

Siksi shortsit varmaan jäivät kesken, kun lopetin myöhemmin itseni rankaisemisen. Mutta nyt aion palata neulan alle ilon ja rakkauden kautta.

Keskisormessani on pieni lumihiutale, koska mehän kaikki olemme pieniä uniikkeja erikoislumihiutaleita. Oikeasti se oli vain kiva kaupanpäällinen, jonka tatuoijani teki mulle, kun ruinasin tarpeeksi. Sormitatuoinnit on jotenkin hirmu söpöjä.

Toisen käden etusormessani on silmä ja se on tarkoituksella laitettu tuonne kameran laukaisijasormeen, koska olen valokuvaaja. Se tehtiin rinnassa olevan kotkan työstämisen lomassa, koska meille jäi hiukan ylimääräistä aikaa ja tatuointilaitteet nyt sattuivat olemaan siinä. Tykkään tästä tatuoinnistani ehkä kaikista eniten.

Unohdan helposti niskassani olevan perhosen olemassaolon, koska en näe sitä koskaan. Otin tämän tatuointimessuilla Kaapelitehtaalla, koska silloin oli ylimääräistä rahaa. Tämä oli ehkä eniten hetken mielijohteesta syntynyt tatuointini. Kuvittelin, että kukaan ei koskaan tule näkemään sitä pitkien hiuksieni alta. No nyt näkee. Toivottavasti sitä on kiva katsella. Jos jonkun tatuoinnin poistaisin niin tämän, koska se on sormiani lukuunottamatta ainoa, jota ei saa helposti peitettyä vaatteilla.

Tatuointi-innostukseni alkaa olla ohi. Toivon saavani shortsit valmiiksi vielä tämän vuoden aikana, mutta sen enempää mustetta en ole ajatellut ottaa. Jos olisin 16-vuotiaana tiennyt hakeutuvani myöhemmin esittävien taiteiden pariin, olisin jättänyt sen ensimmäisenkin ottamatta. Kaduttaako? Vähän. Onneksi en ole sentään tatuoinut naamaani. Tatuointien poistamiseen en ole ajatellut lähteä, niistä on kuitenkin tullut vuosien aikana osa minua.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Kaupunkikodin keittiö esittäytyy

Kaupallinen yhteistyö Kitzen

Kaupunkikodin raksapäiväkirjassa on käsitelty keittiön seinän puhkominen ja uusi lattia. Nyt seuraa kauan odotettu katsaus varsinaiseen keittiöön! Muutimme pois Tehtaankadun kodistamme berliiniläiseen tyyliin ja purimme keittiön mukaamme (emme sentään aivan keskenämme, keittiöasentaja oli mukana). Kitzenin kaunis, musta keittiö oli vain muutaman vuoden vanha ja olin ikionnellinen, että saimme pakata sen muuttokuormaan.

Onnellisena valmiissa keittiössä!

Keittiön muutto oli monen onnekkaan sattuman summa. Vanhan kodin uudet omistajat halusivat muuttaa asunnon pohjaa ja vaihtaa keittiön paikan, eikä musta keittiö ollut heidän makuunsa. Uusi koti Punavuoressa puolestaan oli sattumalta juuri uutta keittiötä vailla, ja ihme kyllä, musta keittiö sopi uuteen osoitteeseen sekä tyyliltään että mitoiltaan. Milloin elämässä mikään loksahtaa näin hyvin kohdalleen? No aina silloin tällöin. Itseasiassa koko asunnon saamiseen liittyi monta onnellista loksahdusta.

Tehtaankadulla keittiökaapisto oli yksi pitkä, minimalistinen elementti tiiliseinää vasten (kuvia voi kurkata vanhasta kirjoituksesta) ja kaasuliesi sijoittui toiselle seinustalle. Myös Punavuoren kodissa keittiö jakautuu kahdelle seinälle, mutta vesipiste ja lieden paikka ovat toisinpäin eikä niitä pystynyt oikein järkevästi vaihtamaan. Kitzenin neuvokkaalle väelle tämäkään ei ollut ongelma: alkuperäinen keittiökaapisto jaettiin kolmeen osaan ja sijoitettiin kahdelle seinustalle uuden tilan vaatimalla tavalla.

Tälle seinustalle päätyi kaasuliesi ja kaapit sijoitettiin lieden molemmille puolille.

Mattamustat kaapinovet on tehty Fenix-nanolaminaatista. Niillähän alkaa olla jo viisi vuotta ikää, mitä ei kyllä arvaisi, sillä mitään kulumaa tai elämän jälkiä niihin ei ole näiden vuosien aikana tullut. Laminaatin pehmeä pinta on osoittautunut vuosien saatossa todella toimivaksi, pysyy siistinä ja on helppo puhdistaa.

Emme halunneet tähänkään keittiöön yläkaappeja, sillä mukanamme kodista toiseen muuttava astiakaappi vetää sisäänsä valtavan määrän astioita ja kuivaruoka-aineet mahtuvat alalaatikkoihin. Seinälle oli siis mahdollista keksiä jotain muuta. Messinkistä taustaseinää ehdotti ystävämme, sisustussuunnittelija Anni Taimisto, joka oli apunamme miettimässä keittiön pintoja. Tykkäsimme ideasta: kaunis messinkipinta sopii hyvin vanhaan arvoasuntoon ja on samaan aikaan jotain uutta ja jännää. Teetimme levyt mittojen mukaan helsinkiläisessä metallitehtaassa. Messinki on pinnoittamatonta ja tulee tummenemaan ajan kanssa, ellei sitä kiillota, mutta uskomme, että pieni patina pukee keittiötä erinomaisesti.

Ikkunaa vastapäisellä seinustalla on vesipiste! Oikeanpuoleiseen kaappiin on integroitu astianpesukone.

Toiselle seinustalle päätimme sijoittaa avohyllyt, joissa säilytämme usein käytössä olevia esineitä. Kitzen valmisti hyllyt mittojen mukaan samanlaisesta mattamateriaalista kuin kaapinovet, tuli täydelliset. Mitään valtavan painavaa ei siroille hyllyille voi laittaa, mutta ei niitä ollut tarkoituskaan lastata täyteen, vaan pitää ilmavina ja kevyinä.

Tapwellin kuparinen hana on patinoitunut vuosien varrella melko tummaksi. Mietimme pitäisikö hana vaihtaa messinkiseen, jotta se sointuisi messinkiseinään, mutta ihan hyvin se kuparinenkin istuu kokonaisuuteen.

Neliskulmainen, syvä pesuallas on antrasiitinvärinen (eli lähes musta) Silgranit-allas, hanan lailla sama, joka meillä oli Tehtaankadulla. Se on tehty kestävästä kivimassamateriaalista ja näiden vuosien jälkeen voin sanoa, että se todella kestää – yksikään altaaseen pudonnut esine ei ole saanut aikaan kolhuakaan. Eikä niistä esineistäkään ole mennyt kovin montaa rikki, joten ilmeisesti kivimassa on lempeä alusta pudota.

Jarnon takana kahden keittiötason välissä näkyy jääkaappi, joka on upotettu vanhaan oviaukkoon. Siellä se aiempikin jääkaappi oli, eikä ollut syytä vaihtaa hyväksi havaittua paikkaa, joten valkkasimme uuden jääkaapin samaan koloon sopivassa koossa. Keittiössä on nyt Mielen jääkaappi ja astianpesukone, jotka saimme osana yhteistyötä brändin kanssa – palaan niihin tarkemmin pian. Olemme olleet niihin todella tyytyväisiä.

Ainoa vanhan keittiön elementti, jota uudessa osoitteessa ei voinut hyödyntää, oli alkuperäisen keittiön kvartsikomposiittitaso, sillä se oli leikattu Tehtaankadun keittiön epätasaista seinää varten eivätkä mitat muutenkaan täsmänneet uuden keittiön erilaisiin tarpeisiin. Vanha taso meni takaisin valmistajalle kierrätystarkoituksia varten ja valitsimme Tulikiveltä tilalle mustan graniittitason. Olemme tykänneet siitä ihan älyttömän paljon! Todella kaunis, kestävä ja helppo pitää puhtaana. Pidän myös aavistuksen rosoisesta pinnasta.

Italialainen kaasuliesi tuli sekin mukana edellisestä kodista. Tehtaankadulla se seisoi ylhäisessä yksinäisyydessään erillään keittiötasoista, nyt se palvelee kahden tason keskellä. Paljon näppärämpää kokkaamisen kannalta näin!

Keittiön ikkunaseinällä on vintagesohva keittiössä hengaavia (useimmiten nelijalkaisia) varten. Tuntui turhalta ahtaa siihen pikkupöytää, kun heti oviaukon vierestä parin metrin päästä löytyy iso ruokapöytä. Keittiöön sijoitettu sohva on hyväksihavaittu konsepti edellisestä kodista.

Olen nyt toteuttanut Kitzenin kanssa kaksi keittiöremonttia: ensimmäisessä suunnittelimme keittiön ihan alusta ja Operaatio Kierrätyskeittiössä muokkasimme saman keittiön sopivaksi uuteen osoitteeseen.

Kitzen on suomalainen keittiömerkki, jonka valikoimissa on laaja paletti ajattomia materiaaleja, värejä ja ovia. He räätälöivät jokaisen keittiön erikseen tilan ja asiakkaan toiveiden mukaan. Se on ollut pelastus molemmissa keittiöremonteissa, sillä en ole ammattilainen eivätkä omat rahkeeni ja aikatauluni olisi riittäneet suunnittelemaan ja toteuttamaan näitä hankkeita. Tuli tosi hyvä ja turvallinen fiilis, kun sai miettiä yhdessä Kitzenin väen kanssa meidän tarpeita ja toiveita, ja tehdä valinnat heidän ehdotuksistaan. Kaikista aikaavievintä ja stressaavinta remontoimisessa on juuri päätöksenteko. Jokainen valinta tuntuu niin suurelta ja lopulliselta, eikä asiaa helpota, että suunnitteluvaiheessa kaikki on vielä niin abstraktia. Ammattilaisten vuosien kokemuksesta oli tosi paljon iloa ja apua.

Hengästyttävän korkea antiikkikaappi on kulkenut mukanani jo vuosikausia: se nielee sisuksiinsa kaikki arkiastiat. Vasemmalla puolella kiinalainen jakkara, jonka pelastin ystävän muuttokirppikseltä vuosia sitten, oikealla metallinen sairaalakärry, joka toimitti tärkeää tehtäväänsä kattiloiden säilytyspaikkana myös vanhan kodin keittiössä.

Kun suunnitelmat oli lyöty lukkoon, Kitzenin väki kävi hoitamassa mittaukset, teki tilaukset ja hoiti asennukset. Meidän tehtäviksi jäi tilata messinkilevyt ja liesituuletin (Kitzenin asentaja eli maailman paras Jani hoiti niidenkin asennuksen) sekä buukata kaasumies, sähkömies ja putkimies.

Vanhoissa taloissa remontit eivät koskaan suju ihan niinkuin on ajateltu, ei tässäkään. Toimiviksi merkatut kaasuputket eivät olleetkaan enää käytössä, seinät eivät olleet suoria, sähköjä ei saatu vedettyä sieltä mistä oltiin ajateltu ja niin edelleen. Onneksi Jani oli paikalla setvimässä näitä kanssamme ja ratkaisi kaiken omalla rauhallisella tyylillään.

Lattia on harmaata mikrosementtiä, josta kirjoitin tovi sitten pidemmin. Sen lämmikkeenä on pyörinyt viime kuukausina useitakin marokkolaisia mattoja, mutta oikea matto on yhä hakusessa – siinä saisi olla isompi ja selkeämpi, ehkä ihan moderni matto, mahdollisesti juuttia. Löytyy sitten kun löytyy.

Ehkä parasta: keittiöön osuu joskus ilta-aurinko, joka sinkoilee messinkiseinästä pitkin huonetta. 

Rakastamme lopputulosta. Huoneessa on ihana tunnelma ja keittiö on ollut käytössä ihan huippu, vielä parempi kuin aiemmin nyt kun liesi on saumaton osa keittiötä. Jääkaappikin osuu nyt näppärästi kahden tason väliin. Kokkaaminen on kivaa ja helppoa, ja molemmilla on tarpeeksi tilaa työskennellä, itseasiassa enemmän tilaa kuin edellisessä kodissa, vaikka huoneessa oli tuplasti enemmän neliöitä.

Mitäs tykkäätte?

PS. Ennen-kuvia toivoville tidoksi, että lisään vanhasta keittiöstä kuvia Instagramin stooreihin myöhemmin tänään!

Pääsiäinen

Hyvää pääsiäistä sinne ruudun toiselle puolelle! Toivottavasti olette tavalla tai toisella nauttineet viime päivistä, löytäneet tapoja viettää pientä kevätjuhlaa kummallisten aikojen keskellä. En ole koskaan ollut mikään pääsiäisihminen, mutta huomaan nyt, että ei tarvitse olla pääsiäisihminen nauttiakseen siitä mitä sesongilla on tarjottavanaan – parsakauden korkkauksesta, suklaasta, pyhäpäivien lomatunnelmasta ja jos sääjumalat ovat suosiollisia, upeista kevätkeleistä. Tätä kirjoittaessani on satanut koko päivän, mutta eilen oli sitäkin täydellisempi sää.

Pääsiäispyhät eivät ole tosin mainittavasti eronneet poikkeustila-arjestamme. Ostimme sentään korillisen suklaamunia ja olemme tehneet tavallista parempaa ruokaa: parsaleipiä, uppomunia, hollandaisea vähän joka ruokalajin seuraksi nyt kun tajusin, että siitä voi tehdä parissa minuutissa valmistuvan pikaversion. Tomaatissa, rosmariinissa ja hapankermassa haudettua kanaa samalla ohjeella, jolla Anna kerran kokkasi meille (syömme kanaa harvoin, mutta silloin kun syömme, sen pitää olla juuri näin hyvää). Olemme myös käyneet monen tunnin kävelyillä, haahuilleet rannoilla ja mietiskelleet tärkeitä juttuja, kuten mitä seuraavaksi söisi.

Koirat saivat yhtenä päivänä kolmen minuutin sänkylisenssin ja ne ottivat siitä kaiken irti.

Töitä on ollut nyt vähemmän, toisinsanoen on enemmän aikaa kirjoittamiselle. Otan sen vastaan ilolla ja murehdin joskus myöhemmin mitä se tarkoittaa taloudellemme. Tai sitten en, sillä jostain syystä en ole jaksanut viime aikoina murehtia yhtään mitään. Lillun jossain selittämättömässä luottamuksessa, varmuudessa siitä että tämä on enemmän mahdollisuus kuin uhka. Ehkä asioilla on nyt tilaa järjestäytyä uudelleen jollain aiempaa paremmalla tavalla.

Elämä pienenee, kun elää pääasiassa neljän seinän sisällä, mutta tylsää ei ole ehtinyt tulla, on tapahtunut kaikenlaista! Esimerkiksi yhtenä iltana Jarno pudotti kulhollisen puolukkahillolla maustettuja pelmenejä työhuoneen uudelle käsintehdylle villamatolle. Kulho räsähti säpäleiksi ja runsaasti annosteltu puolukkahillo levisi valkoiselle matolle kuin abstrakti taideteos, johon on roiskaistu ämpärillinen punaista maalia. Tuijotimme näkyä kauhun vallassa (edes mäyräkoira ei uskaltanut hyökätä pelmenien kimppuun vaan jähmettyi paikoilleen) ennen kuin säntäsimme saumattomassa yhteistyössä hakemaan pyyhkeitä ja kuumaa vettä. Kuin ihmeen kaupalla 45 minuuttia myöhemmin matto oli puhdas kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Me olimme huojentuneita, koira silminnähden pettynyt. Sen mielestä matolla vierivät pelmenit olivat olleet päivän kohokohta.

Olemme tarjoilleet mäyräkoirille pääasiassa erilaisista vihanneksista koostuvia minimaistelulautasia ja kuvanneet tarjoilutapahtumat instagramiin. Raati ei pitänyt lehtikaalista, mutta rouskutti tyytyväisenä mm. porkkanan, kurkun, paprikan ja kaalin. Jälkiruoaksi tarjoilimme lusikallisen sokeroimatonta tyrnimehua, jonka raati latki ikenet rullalla. Mixed feelings. Ymmärrän, minulla on sama olo joka aamu kun shokkiherätän itseni vetämällä pikkulasillisen tyrnimehua seisaaltaan jääkaapin edessä.

Paahtoleipä lohduttaa tyrnimehun jälkeen.

Myös kaupassakäynti on nykyään maininnan arvoinen tapahtuma. Valmistauduin eilen viikottaiseen kauppareissuun ripsivärillä, leveälahkeisilla vakosamettihousuilla, kimaltavalla neuleella ja suurilla aurinkolaseilla. Olimme sentään menossa kylille. Flaneerasin Tukkutorin Lidlin hedelmäosastolla väistellen muita asiakkaita ja olin upea. Suunnittelen jo asuani ensi viikon kauppavisiitille. Kohta käyn siellä varmaan jossain gaala-asussa. Häämekkoni ei olekaan muuten päässyt ulkoilemaan sitten viime syyskuun… Hmm.

Paluumatkalla kaupasta ajoimme hitaasti Esplanadin läpi, sillä näky oli surrealistinen. Lauantai-iltapäivä oli kauneimmillaan, aurinko paistoi puiden välistä, tuulettomalla hetkellä olisi voinut luulla että elämme pääsiäisen sijaan toukokuuta. Kadut ja tiet olivat tyhjiä, puistossa ei kulkenut ketään. Helsingistä on tullut aavekaupunki, ihmiset ovat kotona, rannassa, metsässä, jossain odottamassa parempia aikoja. Haaveilemassa niistä arkisista asioista, jotka meillä muutama viikko sitten vielä oli.

Yrittävät uusia sänkylisenssinsä, ei onnistu enää.

Älkää ymmärtäkö väärin, terveytensä ja taloutensa puolesta pelkäävät saavat sydämeni jomottamaan, mutta jollain oudolla tavalla nautin tästä poikkeuksellisesta ajasta. Kaikkialla on niin hiljaista. Kaupungin tauoton kohina on hiljentynyt, ei kadonnut mutta vaimennut. Päivät vaihtuvat, maisema pysyy, katselen joka päivä ikkunasta samaa katua. Aika kuluu samaa tahtia kuin ennenkin, mutta nämä tunnit ovat verkkaisempia. Kaikki on siirtynyt hitaammalle vaihteelle. Me kaikki odotamme. Kuka mitäkin.

Sunnuntain musavinkki ~ The Killers feat. Lindsey Buckingham

Kuka muistaa The Killersin? Ah 2000-luvun alkua ja tahmeita tanssilattioita! Olen jotenkin täysin unohtanut, että he ovat yhä olemassa, vaikka solisti onkin välillä tehnyt omaa soolouraa. Kiinnostuin, kun kuulin, että yhtye on yhdistänyt voimansa entisen Fleetwood Mac -kitaristi Lindsey Buckinghamin kanssa uudella Caution-sinkullaan tulevalta toukokuussa julkaistavalta albumilta. Kappale ei ollut pettymys, joskaan ei räjäyttänyt tajuntaakaan: yhtye kuulostaa ihan itseltään suuria stadionpop-soundejaan ja Brandon Flowersin hyväntuulistä kailotusta myöten, mitä nyt Buckinghamin soolo kappaleen lopussa tuo kokonaisuuteen aavistuksen uutta (vai pitäisikö sanoa vanhaa) vääntöä. Musiikkivideo on samalla esimaistiainen lyhytelokuvasta, jonka yhtye on tehnyt ohjaaja Sing Leen kanssa. Julkaistaan kuulemma pian Apple Musicissa.


☊ THE KILLERS ~ CAUTION

PS. Päivän poptrivia: The Killers sai aikoinaan nimensä New Orderin 2000-luvun alussa julkaistusta Crystal-musiikkivideosta, jossa soittaa fiktiivinen yhtye nimeltä The Killers – katsokaa vaikka logoa rumpalin bassorummussa. Ah, Crystal oli yksi lempikappaleistani kaksikymmentä vuotta sitten ja on kyllä edelleen todella kova, paranee vaan loppua kohden. Kannattaa kurkata video linkin takaa, jos kappale ei ole tuttu. Video oli siitä nerokas, että moni ikätoverini, jolle 80-luvun brittiläinen popskene ei ollut tuttu, luuli, että New Order oli joku cool uusi yhtye.

Al fresco

Kirjoitan päivämäärän lyijykynällä ovenkarmiin. Keskiviikko 8.4., ensimmäinen lounas ulkona, kummallisena keväänä 2020.

Parkkonen on aina ollut paljon poissa, on ihmeellistä ja pikkuisen totuttelemista vaativaakin, että hän on koko ajan kotona. Ei nyt ihan kyljessä kiinni, hän lähtee aamuisin aikaisin studiolleen vanhaan polkupyörätehtaaseen, tai kuvaamaan tuulta tai satamaan saapuvia rahtilaivoja. Mutta lounasaikaan hän tupsahtaa eteiseen, potkaisee kengät jalastaan ja me istumme alas ja aterioimme yhdessä. (Hangon Sataman sivuilla voi seurata saapuvia ja lähteviä aluksia, eikö olekin kiehtovaa!)

Minä olen ehdottomasti enemmän lounasihminen kuin illallisihminen. Lounas ei kanna mitään näyttävyyden taakkaa harteillaan, se vain on, ja siksi innostunkin usein virittelemään jotain hauskaa keskellä päivää, niistä aineksista mitä milloinkin on. Olen nimittäin myös parhaimmillani silloin kun kaapeissa ei ensisilmäyksellä ole juuri mitään, sellainen cucina povera-tyyppi. Tänään kuitenkin riehaannuimme, kaikki on niin outoa, vaarallista ja onhan sentään kuitenkin kevät.

Aurinko ei ulotu vielä tiiliseinämme kupeeseen, se paistaa matalalta ja sen valossa on vielä paljon terästä, ei ollenkaan sulaa kuparia. Raahaamme kellarista pöydän ja tuolit pihanperälle vinoon auringonläiskään. Naapuria naurattaa, kun hulmautamme pellavapöytäliinan paikoilleen ja alamme kantaa katinkejamme ulos.

Alkupalaksi pienet skagenleipäset, pääruoaksi nopeasti grillattuja, yrttiöljyisiä karitsankareita ja jälkiruoaksi viikunoita ja lohkare Roquefortia. Laseissa Alsacen Crémantia. Sanoinhan, outoa, ja vaarallista.

Elämä pienellä hiekkapölyisellä takapihalla on hetken huoletonta.

PHOTOS BY TOMI PARKKONEN

Makuuhuoneen lomailme (ja miniopas sijauspatjan valintaan)

Kaupallinen yhteistyö Familon ja Asennemedia

Kevät on todellakin saapunut, kun yhtäkkiä huomaa kaikki ne asiat, jotka ovat saaneet olla niillä sijoillaan koko talven kenenkään välittämättä. Vaatekasat tuoleilla ja lattialla. Yöpöydälle pinoutuneet puoliksi luetut kirjat. Korjausta odottavia vaatteita kassissa, joka oli tarkoitus viedä ompelijalle viime syyskuussa. Pöly. 

Kun asiaa alkaa tarkkailla, tajuaa, että pölyä on joka paikassa. Kaikkialla. Kevään kirkkaat säteet tunkeutuvat nurkkiin asti ja paljastavat sen armottomasti kuin kuulusteluvalo. Pölyhiukkaset kieppuvat valossa ja ilakoivat kiinnijäämisestään. Olen välillä tarttunut rättiin ja pyyhkinyt pahimmat vain huomatakseni, että kolme tuntia myöhemmin kaiken ylle on taas laskeutunut hienoinen pölykerros. Olen tuijottanut pintoja ja nurkkia kasvavan, jokakeväisen kiukun vallassa ja haaveillut kunnon siivouspäivästä, sellaisesta jossa varsinaisen siivouksen ohella ehtisi myös järjestää asiat paikoilleen, jotta ei olisi enää niitä pinoja keräämässä pölyä.

Eilen ryhdyimme tuumasta toimeen. Oli aurinkoinen päivä, täydellinen hetki pölyn ja talvisen ummehduksen karkotukseen. Järjestelimme sikinsokin lojuvat vaatteet kaappeihin. Jarno kantoi loputkin sängyn alle säilömänsä soittimet studiolleen. Pyyhimme pölyt patterin välistä, kaappien päältä, listoista ja pistorasioista. Tuuletimme koko huoneen. Siivosin yöpöydältä pois pölyä keräävät kirjapinot ja jätin vain ne pari kirjaa, jotka aion lukea seuraavien päivien aikana. Jynssäsimme jopa makuuhuoneen ikkunat. Tai siis Jarno jynssäsi ja minä kannustin ja kuvasin videopätkiä, koska onhan se nyt ikuistamisen arvoinen suoritus.

Keskustelimme myös siitä julistetaanko makuuhuone pienten lipsumisten jälkeen taas kännykättömäksi tilaksi (minun aloitteeni) vai onko elämä pilalla, jos ei voi katsoa skeittausvideoita Instagramista ennen nukahtamista (Jarnon esittämä huolenaihe). Siivotessa alkaa houkuttaa ajatus myös arkirutiinien selkeyttämisestä. Jonkinlaisesta kirkkaammasta keskittymisestä siihen mikä tuntuu tärkeältä. Hmm… toki on tulkinnanvaraista mikä on kenellekin tärkeää.

Makuuhuoneeseen on muuttanut huutokaupasta huudettu vintagekaappi, jossa säilytämme tukka- ja ihonhoitotuotteita (kylpyhuoneessa on nimittäin ihan onnettoman vähän säilytystilaa) sekä muut makuuhuoneen pikkutavarat. Myös ajelehtivat esineet vetävät puoleensa pölyä ja kaaosta. Nyt niille kaikille on paikka, johon komennan ne ennen kuin ne ehtivät edes alkaa vallata alaa.

Petasimme sänkyyn Familonin uudet perkaalipuuvillaiset lakanat tämän kevään sävyissä: vaalea tiili ja hiekka onnistuivat tuomaan 60-luvun California-loman meidän makuuhuoneeseen. Ehkä se johtuu myös Ingo Maurerin vintagevalaisimesta, jonka olemme nimittäneet sekä taideteoksen että valaisimen tehtävään sängyn yläpuolelle. Mutta puuteriset ja hiekkaiset lakanat kruunaavat kaiken: makuuhuone ei ole ikinä ollut näin pehmeä, raikas ja kutsuva! Jarnokin lämpesi lomailmeelle.

Rapsakoista perkaalipuuvillaisista lakanoista on tullut suosikkejamme pellavan ohessa. Sillä on sama ilmiömäinen kyky näyttää hyvältä vähän ryppyisenä, mutta ryhdikäs kangas ei laskeudu ihan ihoon kiinni, vaan jättää ilmaa kehon ja peiton väliin. Siitä tulee ylellinen, hotellimainen fiilis, sillä lakanat tuntuvat aina raikkailta.

Aina välillä joku kysyy olemmeko olleet tyytyväisiä Familonin sänkyyn, joka saapui meille pari vuotta sitten. Siitä käynnistyy välittömästi tunnin monologi, jossa paasaamme laadukkaan ja riittävän unen merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille ja siitä kuinka paljon voi rakastaa sänkyään. Mutta niin se on. Oikeanlainen sänky antaa kehon levätä rennossa asennossa. Tajusin sen kunnolla vasta sitten kun aloin ensi kertaa elämässäni nukkua kunnollisessa sängyssä ja herätä aamuisin virkeänä ja levänneenä.

Varsinkin näinä epävarmoina aikoina riittävän unen merkitys vaan korostuu. Ilman kunnollisia yöunia voi olla vaikea pitää pää kasassa. Itse olen huomannut, että hyvä päivä lähtee lähes aina siitä, että on nukkunut hyvin yöllä. Väsyneenä kaikki tuntuu vaikealta.

Sängystä olen kirjoittanut, mutta sijauspatjoista en, joten seuraa miniopas sijauspatjojen maailmaan! Niilläkin on yllättävän paljon merkitystä nukkumismukavuuden kannalta.

Syitä sijoittaa kunnolliseen sijauspatjaan:

✖ Sänky antaa vartalolle hyvän perustuen, mutta yksilöllinen tuki ja pintatuntuma saavutetaan sijauspatjalla. Sijauspatja ikäänkuin viimeistelee nukkumiskokemuksen.
✖ Erilaisilla sijauspatjoilla saa muokattua sängyn tuntua pehmeämmäksi tai napakammaksi. Tarve päivittää sänky voi syntyä esimerkiksi silloin kun nukkujan paino muuttuu ja tarvitsee erilaista tukea.
✖ Sijauspatja suojaa patjaa kosteudelta, likaantumiselta ja kulumiselta. Esimerkiksi kaikkien Familon-sijauspatjojen päälliset ovat pestäviä. On myös mahdollista hankkia sijauspatjansuojus, joka suojaa sijauspatjaa.
✖ Muhkealla sijauspatjalla saa petauksesta ylellisemmän.

Vinkkejä sijauspatjan valintaan:

✖ Sängyn tulisi kokonaisuutena tukea ja myötäillä vartaloa niin, että selkäranka on nukkuessa luonnollisen suorassa asennossa ja koko keho voi rentoutua. Jos sänky tuntuu liian kovalta eikä keho rentoudu, pehmeä sijauspatja auttaa. Napakka sijauspatja taas helpottaa, jos sänky tuntuu liian upottavalta. (Toki suosittelen sijoittamaan kunnon sänkyynkin, jos se on vanha tai tarpeillesi täysin vääränlainen.)
✖ Parisänkyyn voi hankkia koko vuoteen levyisen sijauspatjan, kuten meillä, tai kumpikin voi valita parivuoteeseen erillisen sijauspatjan, jos tarpeet ovat erilaiset.

Pyysin Familonin väkeä vinkkaamaan mitä sijauspatjaa he suosittelevat kenellekin. Kaikki tässä mainitut sijauspatjat muuten sopivat myös herkille, sillä niillä on Allergiatunnus®.

Napakan ja hengittävän patjan ystävälle: Familon Ergo Breathair
~ valmistettu innovatiivisesta Breathair® 3D-spiraalikuidusta, joka tekee sijauspatjasta poikkeuksellisen hengittävän, kevyen ja kestävän
~ napakka sijauspatja tukee ergonomisesti eri painoisia ja muotoisia vartaloita
~ iImava spiraalikuitu pitää vuoteen lämpötilan ja kosteuden tuntuvasti alhaisempana kuin perinteinen vaahtomuovi tai älypehmuste
~ täydellinen valinta hikoileville, ei älypehmustetta haluaville ja kesämökille
~ kokonaan vesipestävä
~ meillä on tämä sijauspatja kaupunkikodissa!

Puolipehmeän ja ylellisen muhkean patjan ystävälle: Familon Ergo
~ ylellinen ja ergonominen sijauspatja, joka tarjoaa vartalolle optimaalisen tuen
~ 12cm korkea sijauspatja toimii oikeastaan kuten patja
~ käännettävässä sijauspatjassa on kaksikerrosrakenne: toisella puolella on sileä, lämmön ja painon mukaan muotoutuva sekä hyvin tukeva älypehmuste, toisella puolella on pehmeämmältä tuntuva erikoispehmuste
~ mukautuva älypehmuste luo painottomuuden tunteen sekä vähentää pintapaineesta johtuvaa kääntyilyä ja puutumista
~ ennaltaehkäisee rasitusta ja kiputiloja, sopii myös selkävaivoista kärsiville
~ päällinen on irroitettava ja konepestävissä 60 asteessa

Puolipehmeän ja muotoutuvan sijauspatjan ystävälle: Familon Ergo Smart
~ vakaa ja ergonominen sijauspatja, jonka korkealaatuinen lämpöön ja painoon reagoiva älypehmuste muotoutuu vartalon muotoja tukien
~ muuten samat ominaisuudet kuin edellisessä, mutta 7cm korkuisena matalampi eli vähemmän muhkea, siis hänelle, joka haluaa aavistuksen matalamman, simppelimmän petauksen.
~ meillä on tämä sijauspatja Lapin kakkoskodissa

Pehmeän ja kimmoisan patjan ystävälle: Familon Ultra
~ kannattelee ja tukee hyvin kevyttä ja keskipainoista, sopii myös nuorille
~ pehmusteena on pintapehmeää ja kimmoisaa erikoispehmustetta
~ kaksipuolisen sijauspatjan profiloitu puoli antaa pehmeämmän tuen ja sileä puoli napakamman tuen
~ profilointi parantaa sijauspatjan ilmankiertoa
~ päällinen on irroitettava ja konepestävissä 60 asteessa

Sijauspatjan hoito:

✖ Käännä sijauspatjaa 3-4 kertaa vuodessa sekä pituussuunnassa että ylösalaisin.
✖ Sijauspatjojen irroitettavat päälliset ovat pestäviä.
✖ Vaahtomuovisisukset eivät kestä vesipesua, Breathair-sijauspatjan sisukset voi pestä suihkuttamalla.
✖ Tuulettaminen on hyvä tapa raikastaa patjaa. Mutta älypehmuste kovettuu pakkasessa, joten tuuleta tarvittaessa vain sen päällistä! Pesuetiketistä löytyy kunkin tuotteen hoito-ohje.
✖ Sijauspatja kannattaa vaihtaa uuteen 4-6 vuoden välein.

Familonilla on paraikaa käynnissä sänkykampanja: kaikki sängyt, patjat, sijauspatjat ja sijauspatjansuojukset ovat 3. toukokuuta asti -20% alennuksessa. Lisäksi kotiinkuljetuksen ja vanhan sängyn poisviennin saa -50% alennuksella. Klikkaa tästä kampanjaan!

Mitäs tykkäätte makuuhuoneen kevätilmeestä?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Potkua päivään ranskalaisella elektrolla

Ranskalainen elektroduo Her tärähti pari vuotta sitten musiikkimaailman tietoisuuteen vähäeleisyydessään väkevällä Five Minutes -sinkullaan. Luuppaavassa, lähes minimalistisessa elektrossa kaikki elementit ovat tärkeitä: melodiat korostuvat, samoin rytmit, soundit, tuotanto. Kaiken on oltava tasapainossa. Ranskalaisisilla tuntuu olevan homma hallussa, sillä sieltä tupsahtaa jatkuvasti uusia kiinnostavia elektroartisteja. Rakastan myös miten siellä osataan yhdistää elektroon lämpimiä orgaanisia soittimia ja elementtejä, jopa säröä ja rokkisoundeja. Konemusiikin ei tarvitse olla kylmää tai etäännyttävää.

Duon jäsenten, Simon Carpentierin and Victor Solfin, yhteinen tarina jäi valitettavasti lyhyeksi, sillä Carpentier kuoli 27-vuotiaana syöpään ja yhtyeen esikoinen julkaistiin postuumisti hänen kuolemansa jälkeen. Debyyttialbumia tehdessä oli ollut selvää, että se jäisi duon ensimmäiseksi ja viimeiseksi yhdessä tuotetuksi julkaisuksi. Siitä huolimatta tai juuri siksi levy väreilee iloa ja energiaa. “We never talked about death, or feeling hopeless. All the time he was the opposite. We were always talking about hope and life and love”, Solf sanoi Independentin haastattelussa.

Yhtyetoverinsa kuoleman jälkeen Solf viimeisteli levyn yksin julkaisukuntoon, kokosi ympärilleen livemuusikoita ja lähti heidän kanssaan albumikiertueelle. Tällä hetkellä hän tekee musiikkia soolona omalla nimellään ja julkaisi tammikuussa oman Aftermath-EP:n – kuuntele esimerkiksi kappale nimeltä Hero.

Her-duon esikoissinkun levytetyn version lauloi Carpentier, ja se löytyy YouTubesta sekä meidän karanteenisoittolistalta. Mutta tykkään erityisesti tästä versiosta, jonka Victor Solf tulkitsee Carpentierin kuoleman jälkeen.


☊ HER ~ FIVE MINUTES

“In memory of his best friend and band mate Simon Carpentier, Victor Solf of the duo Her serves up a powerful performance of “Five Minutes” which is lifted from the group’s highly anticipated debut album.”

Ideoita pääsiäisbrunssiin

Kaupallinen yhteistyö Gateau

Pääsiäinen tulee, poikkeustila tai ei! Olemme peruneet pääsiäissuunnitelmamme, kuten varmasti monet muutkin, mutta se ei onneksi estä viettämästä pääsiäistä kotona. Päätimme esitellä pääsiäiskelpoiseen brunssipöytään pari kivaa ideaa, joita on helppo varioida syöjien mukaan, olipa nälkäisiä ruokataloudessa sitten yksi tai viisi. Luvassa kaksi keväistä leipäohjetta, joihin löysimme inspiraation artesaanileipomo Gateaun leipäkalenterista, sekä helppo jälkiruokaidea, joka varmasti miellyttää juustokakun ystäviä.

Kaikki lähtee leivästä. Tällä kertaa pöytään pääsi Petit Levain, 100% juureen leivottu ja pitkään kohotettu leipä, joka on päältä rapea ja sisältä kuohkea ja maukas. Maku tulee suolasta ja paahdetusta ruismallasjauhosta. Kaunis leipä toimii loistavasti sellaisenaan tai paahdettuna, ja taipuu hienosti myös ruokaisampiin ideoihin.

Teimme kaksi kevätleipää: parsaleipä uppomunalla ja hollandaisella ja hiillostettu lohileipä mummonkurkuilla. Molempiin tulee levitteeksi sitruunainen creme fraiche. Takaan, että maistuu vaativammallekin herkuttelijalle.

Jos olet vältellyt hollandaisen valmistamista itse siksi, että vesihauteiden kanssa säätäminen tuntuu vaikealta, nyt on tarjolla helppo pikaversio, johon tarvitset vain sauvasekoittimen ja pari minuuttia aikaa!

Instagramistani löytyy muuten videomateriaalia seuraavien ohjeiden valmistuksesta.

PARSALEIPÄ UPPOMUNALLA JA HOLLANDAISELLA

Täytteiden raaka-aineet riittävät neljään leipään, sovella määriä tarpeen mukaan!

Petit Levain
2 purkkia creme fraichea (voit korvata kaurafraichella)

1-2 sitruunaa
6 luomumunaa (neljä uppomuniksi, kaksi hollandaiseen)
Nippu vihreää parsaa
120g voita (luomu paras)
Loraus valkoviiniä, jos kaapissa sattuu olemaan
Loraus valkoviinietikkaa
Mustapippuria
Suolaa

Kasaa leipä näin:

1. Tee ensin sitruunainen creme fraiche (ohje alempana).
2. Kypsennä parsat (ohje alempana).
3. Tee pikaversio hollandaise-kastikkeesta (ohje alempana).
4. Leikkaa leivästä noin sentin paksuisia viipaleita. Paahda halutessasi (me paahdoimme).
5. Levitä viipaleisiin sitruunaista creme fraichea.
6. Lado halkaistut parsat leivän päälle.
7. Laita uppomuna parsojen päälle ja lorota hollandaisea koko komeuden päälle.
8. Viimeistele rouhaisulla mustapippuria ja sormisuolaa.

Sitruunainen creme fraiche

HUOM! Jos aiot tehdä myös lohileipiä ja/tai jälkiruokaa, tee sitruunainen creme fraiche kerralla kaikkia varten! 

Pese sitruuna hyvin. Raasta puolikkaan sitruunan kuoret ja purista puolikkaan sitruunan mehu. Vatkaa seos kuohkeaksi: jos se on liian vetinen, sen syöminen on sottaista (maku on toki sama). Jos aiot syödä tätä myös jälkiruoan kanssa, ota nyt osa sivuun. Mausta loput suolalla ja mustapippurilla. Pistä kylmään odottelemaan hetkeään eli leivän kasausta.

Vihreät parsat

Leikkaa parsasta kantaosa pois. Sen voi myös napsauttaa poikki: se katkeaa siitä kohdasta, josta puiseva osa alkaa. Voit halutessasi kevyesti kuoria parsat nuppuosasta alas, me emme yleensä jaksa.

Parsat voi keittää (kiehuvaan veteen kahdeksi minuutiksi) tai valmistaa kuten me teemme: pistä pannulle vettä ja voita, lisää parsat pannulle kun seos alkaa kuplia, pyörittele välillä. Parsat ovat valmiita viimeistään silloin kun vesi ja voi on kiehunut pois. Mahdollisesti jo aiemmin parsojen paksuudesta riippuen, tarkkaile tilannetta.

Leikkaa parsat halki ennen kuin ladot ne leivälle.

Laiskan kokin pika-hollandaise

120g voita
2 munankeltuaista
1 rkl vettä
2 rkl sitruunanmehua
1 tl suolaa

Sulata voi kattilassa ja anna kiehahtaa. Erottele sillä aikaa kananmunista keltuaiset (helpoin kikka on rikkoa munat kulhoon ja onkia keltuaiset sieltä varovasti kämmeneen, niitä vaikeampia tapoja voitte käydä katsomassa Instagram-stooreistani). Kumoa keltuaiset, vesi ja sitruunanmehu korkeaan astiaan, johon sauvasekoitin mahtuu näppärästi. Kaada kuuma voi hitaasti sekaan, sekoittaen samalla. Lisää suola ja tarvittaessa sitruunamehua oman maun mukaan.

Pikaversion keksin internetistä testailtuani erilaisia tapoja päästä samaan lopputulokseen helpommalla. Jos sinulla on ylimääräistä tarmoa ja haluat tehdä hollandaisen oikeaoppisella ohjeella, löydät sen Gateaun leipäkalenterista.

Uppomunat

Täytä kattila vedellä, ei kuitenkaan piripintaan. Lisää veteen reilu loraus valkoviinietikkaa. Riko kananmuna kuppiin valmiiksi odottamaan. Kun etikkavesi alkaa kuplia, tee reikäkauhalla pyörre etikkaveteen kattilan reunoja pitkin. Kaada muna varovasti pyörteeseen. Keittoaika vaihtelee riippuen veden lämpötilasta ja kananmunan koosta. Tiedät, että uppomuna on valmis, kun valkuaisesta ei enää kuulla läpi eikä keltuainen hylly. Nostele valmis uppomuna reikäkauhalla vedestä, valuta hetki ja lado suoraan leivälle. Valmista jokainen muna erikseen.

Lohileipä on raikas ja ruokaisa kevätherkku, joka toimii täydellisesti brunssipöydässä, toki sellaisenaankin aamu- tai välipalaksi. Etikkaiset mummonkurkut tuovat hapokkuutta ja fenkoli aavistuksen kesää. Ohjeessa on pari kananmunaa, jotka me unohdimme ja tuli hyvä ilmankin. Keitetyt kananmunat sopivat kuitenkin hyvin kokonaisuuteen, ja halutessasi voit myös tehdä niistä uppomunat!

HIILLOSTETTU LOHILEIPÄ MUMMONKURKUILLA

Täytteiden raaka-aineet riittävät neljään leipään, sovella määriä tarpeen mukaan!

Petit Levain
100g-200g lohta
2 purkkia creme fraichea (voit korvata kaurafraichella)

1 sitruunaa
2 luomumunaa
Puolikas kurkku
Fenkoli
Tilliä
Valkoviinietikkaa

Mustapippuria
Suolaa
Sokeria

Kasaa leipä näin:

1. Tee ensin sitruunainen creme fraiche (ohje ylempänä).
2. Viipaloi fenkoli (ohje alempana).
3. Keitä luomukananmunat (ohje alempana).
3. Valmista mummonkurkut (ohje alempana).
4. Paahda lohi (ohje alempana).
5. Ota mummonkurkut jääkaapista ja valuta nesteet pois. Puolita kananmunat.
6. Leikkaa leivästä noin sentin paksuisia viipaleita. Paahda halutessasi (me paahdoimme).
7. Levitä viipaleisiin sitruunaista creme fraichea.
8. Lado mummonkurkkuja ja kananmunaa leivän päälle. Pistä lohiviipale päällimmäiseksi.
9. Viimeistele fenkolilla, rouhaisulla mustapippuria ja sormisuolaa.

Fenkolit

Pese huolellisesti. Leikkaa mandoliinilla tai terävällä veitsellä mahdollisimman ohuita viipaleita ja laita jääkylmään veteen. Pistä jääkaappiin jäähtymään ainakin 30 minuutiksi.

Mummonkurkut

Tee mausteliemi sekoittamalla kulhoon puolikas desi vettä, puolikas desi valkoviinietikkaa, puoli desiä sokeria, teelusikallinen suolaa ja hienonnettua tilliä (on hyvää ilmankin tilliä, jos et tykkää, tai jos sitä ei löydy). Sekoittele, kunnes sokeri ja suola sulaavat nesteeseen. Viipaloi kurkut mahdollisimman ohuiksi siivuiksi, pistä kulhoon nesteen sekaan ja anna maustua jääkaapissa 10 minuuttia.


Paahdettu lohi

Irrota nahka, viipaloi lohipala pitkittäin ohuiksi viipaleiksi ja ripottele niihin reilusti suolaa. Kuumenna paistinpannu kuumaksi äläkä lisää öljyä, vaan paista ohuet lohisiivut nopeasti kuumalla ja kuivalla pannulla. Kannattaa valita hyvin pinnoitettu pannu, johon lohisiivut eivät tartu kiinni. Jätä lohisiivut pannulle odottelemaan leivän kasausta.

Keitetyt kananmunat
Voit korvata nämä myös uppomunilla!

Kiehuta vesi ja lisää munat varovasti lusikalla kiehuvaan veteen. Kollegamme Enni Koistisen empiiristen tutkimusten perusteella 6 minuutin ja 40 sekunnin keittoaika on optimaalinen. Suosittelemme tätä myös. Valuta kattilaan kylmää vettä ja kuori munat nopeasti. Kun halkaiset munat, keltuaisen pitäisi olla sopivasti valuvaa.

Jos teet molempia leipiä, alla ehdotus työvaiheiden järjestyksestä, jotta leivät olisivat mahdollisimman samaan aikaan valmiita syötäväksi. Toki nämä ovat makuasioita ja asioita voi tehdä myös rinnakkain ja lomittain, mutta jos kaipaat avuksi alustavan rungon, tästä löytyy.

Kata ensin pöytä ja laita kahvit tulemaan. Safkassa ei mene kauaa, mutta siinä on monia pieniä työvaiheita, jotka vaativat täyden huomiosi. Laita siis kaikki muu ensin valmiiksi. Sitten pistät keittiössä hulinaksi suunnilleen tässä järjestyksessä:

1. Tee sitruunainen creme fraiche ja pistä jääkaappiin.
2. Viipaloi fenkoli ja pistä jääkaappiin.
3. Valmista mummonkurkut ja pistä jääkaappiin.
4. Paahda lohi ja jätä pannulle odottelemaan.
5. Kypsennä parsat ja halkaise valmiiksi.
6. Leikkaa (ja halutessasi paahda) leivät ja levitä niille sitruunaista creme fraichea.
7. Tee pikaversio hollandaise-kastikkeesta.
8. Lastaa parsaleivälle parsa ja lohileipiin mummonkurkut, lohi, fenkoli ja kananmunat (paitsi jos laitat lohileipiinkin uppomunia).
7. Tee uppomunat ja lastaa ne leipien päälle.
8. Viimeistele parsaleipä hollandaisella ja lohileipä tillillä.
9. Molempiin sormisuolaa ja mustapippuria.
10. Pöytään ja ääntä kohti!

Sitten jälkiruoka! Koska olet huhkinut jo leipien kimpussa, jälkiruoka saa olla tosi simppeli. Suosittelen Gateaun minikokoisia New York Cheesecake -juustokakkusia, joissa on muropohja ja häivähdys sitruunaa. Olemme molemmat juustokakun ystäviä ja näitä on pistelty monet kerrat poskeen niin sellaisenaan kuin pikkuisen tuunattuina. Seuraa simppeli tuunausidea, jossa voit hyödyntää sitä sitruunaista creme fraichea, jonka teit jo leipiä varten (ja otit sivuun osan, jossa ei ole suolaa ja pippuria).

MINIJUUSTOKAKUT SITRUUNAISELLA CREME FRAICHELLA

New York Cheesecake (ainakin yksi per nenä, mutta ehkä kannattaa varmuuden vuoksi ottaa kaksi)
Mustikoita tai muita marjoja oman maun mukaan
Sitruunainen creme fraiche (2 dl creme fraiche, 1 sitruuna)
Lemon curd
Minttua tarjoiluun (oikein hyvää ilmankin)

Tee jumalainen sitruunainen kastike juustokakkujen kaveriksi yhdistämällä sitruunaista creme fraichea lemon curdiin. JEP, mikään määrä sitruunaa ei ole liikaa! Lemon curdin makeus pitää kyllä huolen siitä, että kokonaisuudessa ei tule liian kirpsakka.

Tässä vielä ohje kokonaisuudessaan:

Pese sitruuna hyvin, raasta puolikkaan sitruunan kuoret ja purista puolikkaan sitruunan mehu. Sekoita 2 desilitraan creme fraichea (korvaa halutessasi kaurafraichella). Lisää pari lusikallista lemon curdia. Vatkaa seos kuohkeaksi. Lemon curd on aika tönkköä tavaraa, joten sauvasekoitin helpottaa, mutta käsinkin saa kyllä vatkattua. Anna vetäytyä hetken kylmässä ennen tarjoilua.

Kata juustokakkuset omille lautasilleen tai isolle tarjoiluvadille, koristele marjoilla, lisää sitruunaista kastiketta ja viimeistele mintunlehdillä. Syö heti.

Gateausta löytyy muitakin pääsiäispöytään sopivia herkkuja, kuten klassinen rahkapulla ja aprikoosrahkasolmu. Myös pääsiäislimppu tekee paluun leipomomyymälöihin pääsiäisen ajaksi alkaen huomisesta.

Muistutuksena vielä, että tuotteita voi tilata netin kautta tai puhelimitse soittamalla lähimpään leipomomyymälään (kurkkaa myymälöiden yhteystiedot). Tuotteet voi maksaa MobilePay-sovelluksella ja kassin saa noutaa myymälän ovelta! Näin minimoidaan fyysiset kontaktit.

Herkullista pääsiäistä!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA