Kaupallinen yhteistyö Siemens kodinkoneet
Selvin aikuistumisen merkki ei ollut minun kohdalla avioliitto tai asuntolaina, vaan se että potentiaalin sijaan olen alkanut elää realiteettien mukaan. Kuulostaa ehkä ankealta, mutta lupaan, ei ole! Päinvastoin, on ollut vapauttava kokemus.
Aiemmin suunnitelmani perustuivat useimmiten johonkin abstraktiin käsitykseen siitä mikä kaikki olisi teoriassa mahdollista. Siihen mitä kaikkea voisimmekaan ajallamme, energiallamme ja osaamisellamme tehdä TEOREETTISESSA IDEAALITILANTEESSA jossa meillä on käytössämme 100% voimavarat ja 24h vuorokaudessa.
Emme kuitenkaan elä teoreettisessa ideaalissa, vaan todellisuudessa, jossa pitää maksaa laskuja, odottaa vakuutusyhtiön asiakaspalvelujonossa, katsastaa auto, etsiä vuosi sitten kadonnut kuitti firman tilinpäätöstä varten, ostaa tiskiainetta, uusia koiran lääkeresepti ja pestä pyykkiä ennen kuin puhtaat vaatteet loppuvat kaapista, eikä joka hetki voi olla tehokkaimmillaan, sillä elämä on myös huonosti nukuttuja öitä, flunssia, muuttuvia tilanteita ja kaikkea pientä säätöä mitä ei ole voinut ennakoida. Todellisuudessa voimavarojen määrä vaihtelee, eikä se ole suinkaan aina omista valinnoista kiinni.
Potentiaalin mukaan eläminen saattaa näyttää ulospäin inspiroivalta, mutta 40 vuoden kokemuksella voin kertoa, että pidemmän päälle se johtaa stressiin ja kaaokseen. Elämä saattaa olla täynnä kaikkea kivaa ja kiinnostavaa, josta ei pysty nauttimaan, kun on koko ajan kuukahtamaisillaan väsymykseen. Kaikkien palasten yhteensovittaminen ja arjen rutiinien ylläpitäminen käy ennen pitkää mahdottomaksi.
Kun suunnittelee ja päättää sen mukaan mikä on totta nyt, elämä muuttuu yksinkertaisemmaksi. Kaikesta tulee helpompaa ja kevyempää. Hyvistä jutuista ehtii nauttia. Pienet vastoinkäymiset eivät paisu ylittämättömiksi esteiksi. Eikä tämä sulje haaveilua pois – haaveille on aina tilaa! On vain viisautta tunnistaa sopiva hetki niiden toteuttamiseen. Jos uudelle projektille ei ole tilaa elämässä juuri nyt, ehkä ensi vuonna on? Ja jos se ei voi odottaa, sille raivataan tilaa jättämällä pois jotain muuta.
Monelle itsestäänselvää, mutta helposti innostuvalle ihmiselle, joka saa jatkuvasti ideoita ja näkee välittömästi MITÄ KAIKKEA TÄSTÄ VOISIKAAN TULLA, on ollut terve ja tärkeä oivallus, että projektit kannattaa mitoittaa todellisten resurssien mukaan. Ja projektilla tarkoitan tässä yhteydessä oikeastaan ihan mitä tahansa aikaa, aivokapasiteettia, rahaa ja/tai energiaa nielevää asiaa, oli se sitten remontti, muutto, työprojekti, uusi harrastus, luottamustehtävä tai elämäntapamuutos. (Ei kannata esimerkiksi yhdistää muuttoa, isoa remonttia, töitä, raskaita ivf-hoitoja ja esikoiskirjan kirjoittamista.)
Pienemmässäkin mittakaavassa tulee haksahdettua samaan: hankinko esimerkiksi vaatteita sille ihmiselle joka kenties haluaisin olla, vai sille joka olen? (Itsehän en ole hetkeen hankkinut vaatteita millekään versiolle itsestäni ja siitäpä syystä olen luuhannut koko pandemian ajan samoissa vaatteissa joissa kaikissa on nyt reikiä.)
Pohdimme tätä suunnitellessamme uutta keittiötä, kodin tiloista toiminnallisinta ja siksi tärkeintä. Jarno on sinkoilevine ideoineen samanlainen kuin minä, joten piti välillä palauttaa villi visiointi todellisuuteen: suunnittelemmeko nyt kotia sellaiselle elämälle, jota kuvitelmissamme elämme, vai sille joka on totta?
Aiemmin tuli mietittyä remontteja ja sisustusratkaisuita ajatellen esimerkiksi, että elämä on täynnä juhlia ja jatkuvaa vieraiden virtaa ja kodin on oltava jatkuvasti valmis kestitsemään viittätoista janoista ja nälkäistä ystävää. Nyt ajattelen, että kodin tehtävä on ensisijaisesti palvella omia asukkaitaan ja arkea jota kodissa eletään, sillä sitä suurin osa elämästä on. Sitä paitsi jos jotain olen elämästä oppinut, niin sen ettei hauskanpito ole koskaan kiinni käytännön puitteista. Missään ei ollut niin paljon bileitä kuin mun ja Mikon Kapteeninkadun kimppakämpässä, jonka keittiö oli postimerkin kokoinen eikä kukaan uskaltanut käyttää vanhaa kaasu-uunia, koska se poltti kaiken päreiksi.
Elämää kattoikkunan kanssa: aamukahvia juodessa saattaa tarvita aurinkolasit.
Emme ole Jarnon kanssa ruoanlaittajina hifistelijöitä. Tykkäämme nopeasta, huolettomasta kokkaamisesta. Joskus ajattelin sen tarkoittavan ettei keittiöllä ja sen varustuksella ole niin väliä. Siinä olin kyllä totaalisen väärässä. Mitä vähemmän kiinnostaa säätää, sen tärkeämpää on, että perusasiat toimivat eikä niitä tarvitse koko ajan ajatella. Lapin talolla muistaa aina mitä se on, kun ruokaa laittaessa on koko ajan mietittävä mihin lasken tämän, missä tuo mahtuu kuivumaan ja miten hitossa valmistan tämän lohen, kun uuni ei voi olla päällä samaan aikaan liedellä kiehuvan perunakattilan kanssa, ja jos paistan sen pannulla, koko talo käryää loppupäivän kalalta, koska liesituuletin ei jaksa vetää. (Oikeasti talossa on ihanaa ja kaiken rempallaan olevan kanssa tietysti pärjää, mutta en voi kieltää ettenkö odota sitä päivää, että meillä on TODELLISIA VOIMAVAROJA uusia talon ahdas ja hankala keittiö ikivanhoine koneineen.)
Meidän remonttibudjetti oli rajallinen, joten oli tehtävä tiukkoja päätöksiä sen suhteen mihin panostaa ja mistä pihistää. Keittiö oli se, johon panostimme remontissa eniten heti putkiremontin jälkeen (melkeinpä kaikesta muusta sitten pihistettiinkin, ja näin jälkikäteen olen edelleen sitä mieltä, että teimme hyvät valinnat).
Uuteen kaupunkikotiin halusimme talon arkkitehtuuriin ja tunnelman sopivan simppelin keitttiön, joka toimisi intuitiivisesti, tekisi kokkaamisesta kivaa ja arjen rutiineista ylläpitämisestä helppoa. Toivoimme myös, että keittiön materiaalit, toiminnot ja koneet olisivat laadukkaita ja kestäviä. Edellinen keittiö oli kestänyt viisikymmentä vuotta, ja toivoimme, että myös uusi kestäisi aikaa ja käyttöä niin ettei sitä tarvitsisi olla viiden tai kymmenen vuoden päästä päivittämässä.
Alkuperäinen keittiö oli suunniteltu hyvin silloin 70-luvulla, eikä pohjaa tarvinnut muuttaa, ainoastaan hienosäätää. Toiminnot ovat nyt keittiöremontin jälkeen lähes samoilla paikoilla, mitä nyt selkeytimme ja järkevöitimme niitä. Emme esimerkiksi tarvinneet viinikaappia ja kahta jääkaappia(…) ja astianpesukoneelle, joka oli tullut taloon myöhemmin ja asennettu vähän kummalliseen paikkaan, löytyi luontevampi sijainti vesipisteen vierestä.
Siemens valikoitui isojen kodinkoneiden toimittajaksi ja myös meidän yhteistyökumppaniksi. Saksalaisen insinöörin tyttärenä luotan saksalaiseen laatuun, ja jos jotain olen elämästä oppinut (osa 2) niin sen että ERITYISESTI KODINKONEISSA laatuun sijoittaminen todella kannattaa.
Se kaupan halvin kone ei oikeasti ole halvin, koska siinä on koko ajan joku vika ja kahden vuoden päästä se hajoaa lopullisesti eikä kukaan suostu korjaamaan sitä (true story). Oppi on mennyt perille sekä kantapään että positiivisten kokemusten kautta: ne muutamat kerrat, kun taloon on tullut aidosti laadukas laite, on ollut mullistavaa havaita, että KAIKKI ei aina menekään rikki ja kunnollisen koneen kanssa ei tarvitse muutenkaan koko ajan säätää.
Oispa snack
Panostan laatuun nykyään aina kun kukkaro suinkin antaa myöten, koska se tulee lopulta kaikin mahdollisin tavoin halvemmaksi. On myös rutkasti vastuullisempaa, kun laitteita ei tarvitse uusia koko ajan. On hälyttävää kuinka turtuneita olemme siihen ettei mikään materia oikein kestä, vaikka esimerkiksi kodinkoneiden ei todellakaan pitäisi olla vuodessa tai parissa korjauskelvottomaksi kuluvaa tavaraa.
Laadun lisäksi kiinnosti (tietysti!) estetiikka. Osa koneista oli tarkoitus integroida kalusteovien sisään, mutta esimerkiksi liesi ja uuni ovat koko ajan näkyvissä. Tykkäsimme tosi paljon Siemens studioLine -malliston tyylikkäistä koneista: syvänmusta lasi ja harjattu teräs ilman ylimääräisiä yksityiskohtia sopivat hyvin keittiön ilmeeseen.
Kävimme tutustumassa mallistoon Siemens kodinkoneiden showroomilla. Oli helppoa ja mukavaa pohtia vaihtoehtoja laitteisiin perehtyneen ammattilaisen avulla, ja suosittelen tosi lämpimästi tätä kaikille, joilla on edessään isoja kodinkonehankintoja. Ellei ole isäni lailla tosi kiinnostunut laitteiden teknisistä ominaisuuksista, voi olla hankala hahmottaa mitä tuotekuvauksessa mainitut asiat tarkoittavat käytännössä. Liian usein kodinkoneita ostetaan pelkästään hinnan ja ulkonäön perusteella, vaikka oikeasti kannattaisi miettiä myös käytettävyyttä, toimintoja, energiankulutusta ja sitä millaista niiden kanssa on elää – puhdistus- ja huoltotarpeet vaihtelevat.
Tuli yllätyksenä kuinka paljon kodinkoneet ovat muuttuneet ja kehittyneet, eikä vain niin, että ne ovat parempia ja kuluttavat vähemmän energiaa. Siemens studioLine -mallistosta löytyy esimerkiksi uuni, joka toimii myös mikrona – ei siis tarvita välttämättä kahta erillistä laitetta. Päädyimme valitsemaan juuri tällaisen yhdistelmäuunin, jossa on lisäominaisuutena lisähöyry. Sen avulla ruoan valmistukseen ja leivontaan tulee uudenlaisia mahdollisuuksia, kun paistamista voi buustaa höyryllä. Uuni osaa jopa PUHDISTAA ITSE ITSENSÄ ja valehtelisin, jos väittäisin, ettei tämä ollut tärkeä valintakriteeri, sillä inhoan harvaa asiaa niin paljon kuin uunin jynssäämistä pinttyneestä liasta (ei siitä varmaan kyllä kukaan tykkää, tai jos tykkää, ilmoittaudu kommentteihin ja kerro salaisuutesi!). Mallistoon kuuluu myös höyryuunin ja tavallisen uunin yhdistelmä, vinkiksi heille joita kiinnostaa kokonaan höyryllä kokkaaminen.
Oispa snack osa 2
Siemens-kodinkoneiden valikoimasta löytyi supertyylikäs musta kaasuliesi, jonka olisimme tilanneet, jos asuntoon olisi mitenkään järkevästi saanut sellaisen. Rivitaloon ei tule kaupunkikaasua, ja pulloon pakatun nestekaasun käyttö olisi vaatinut hankalia (lue: kalliita ja epäkäytännöllisiä) erikoisjärjestelyitä. Valitsimme siis induktiolieden, eikä se sitten tuntunut kovin kompromissilta sen jälkeen kun olimme tutustuneet vaihtoehtoihin. Nekin ovat kehittyneet ja uskokaa tai älkää, on olemassa induktioliesiä jotka eivät ala hysteerisesti piipttää joka kerta kun niihin katsoo tai koskee, vaan ovat tehokkaita, hiljaisia ja käyttäjäystävällisiä!
Yläkaappeihin integroitu liesituuletin tuli keittiön mukana. Jos liesi ei olisi sijainnut suoraan uunin päällä, olisimme valinneet lieden, jossa on itsessään integroitu liesituuletin, sillä sellainenkin löytyy Siemens studioLine -mallistosta. Miettikää, ei ole enää pakko olla erillistä huuvaa lieden päällä! Ne nielevät kuitenkin tilaa säilytykseltä, ja ovat harvoin iloksi silmälle. Jos nyt tuumaat MITEN VOI MUKA TOIMIA INTEGROITU LIESITUULETIN (ei voi ainakaan olla yhtä tehokas!!!) niin et ole ainoa, myös minä epäilin, kunnes showroomilla näin miten se toimii ja vastarintani mureni. Kaiken lisäksi se jopa kierrättää lämpöä huoneilmaan, mikä olisi näin sähköllä lämpiävässä taloudessa iso ilo niin ympäristön kuin sähkölaskun kannalta, mutta ehkä sitten seuraavaan kotiin. Laite siis tarvitsee tavallista enemmän tilaa korkeussuunnassa eikä sen alle voi sijoittaa uunia. Meidän keittiössä uunille ei ollut muuta järkevää paikkaa kuin perinteisessä paikassaan juuri keittotason alla, mutta nykyään moni sijoittaa uunin johonkin korkeampaan kohtaan, johon ei tarvitse kyykkiä, ja silloin liesi integroidulla liesituulettimella on ehdottomasti harkinnan arvoinen mahdollisuus.
Päädyimme yhdistelmän sijaan erilliseen jääkaappiin ja pakastimeen, koska halusimme enemmän kylmätilaa. Kauppareissut eivät ole kummankaan lempihommaa, joten ostamme nykyään yleensä kerralla viikon safkat, ja teemme usein ruokaa ison kiulullisen, josta syö monta päivää. Jääkaappiin on siis mahduttava esimerkiksi kattiloita, ja pakkanenkin on meillä aina täynnä kaikkea. On marjoja terveysliejuja varten, keliaakikkoystäville varattua gluteenitonta leipää ja karjalanpiirakoita, alelaarista ongittua kalaa (jostain syystä en pysty kävelemään punalaputetun kalan ohi vaan ostan ja pakastan kaiken – niitä syö meillä sekä me että koirat) ja tietysti Jarnon lemppareita: pakastepizzaa ja pistaasijäätelöä.
Aamiaiskaapin alle sijoitettu pakastin ja siellä sijaitsevasta lohesta kiinnostunut Luna-koira.
Kylmätilasta on iloa myös illanvietoissa ja kemuissa. Edellisen kodin pieneen jääkaappiin ei mahtunut yhtäkään avattua viinipulloa saati useampaa, eikä pakkasessa ollut tilaa jääpaloille, ja mitäs elämää se sellainen on!? OKEI hyvää elämää toki sekin, mutta jos käyttää keittiöremonttiin kymmeniä tuhansia euroja, niin jääpalat eivät liene kohtuuton toive.
Jostain syystä meillä tulee tosi paljon tiskiä ja astianpesukone on meillä päivittäisessä käytössä. Ehkei se ole ihme, jos on kaksi ihmistä ja kaksi koiraa, jotka syövät monta kertaa päivässä? Varsinkin nykyään, kun olemme päässeet irti remontin aikana syntyneestä Wolt-koukusta, ja kokkaamme kotona koko ajan. Sitä osaa muuten arvostaa puoli vuotta kestäneen remppaevakon jälkeen.
Oli puhe keittiön kodinkoneista Instagramin puolella ja moni kysyi samaa: mistä lähteä liikkeelle, jos ei ole niinsanotusti sisällä skenessä? Mistä tietää mikä on oikeasti hyvä? Ymmärrän täysin, emme mekään tienneet kodinkoneista mitään. Kuinkahan montaa kertaa olen selannut jotain nettikauppaa miettien mitähän eroa on tällä ja tuolla, kun toinen maksaa selvästi enemmän vaikka näyttää kuvassa ihan samalta – ja päätynyt sen enempää miettimättä halvempaan, koska ”kai ne kaikki on sitä samaa”. Ei ole! Monissa asioissa on niin, että sitä saa mistä maksaa. Ja hutiostoksetkin maksavat, joten kannattaa mieluummin tehdä isoja hankintoja koskevat päätökset perustuen tietoon.
Suosittelen ensin pohtimaan millaista elämää elää (todellisuudessa, ei haavemaailmassa) ja mitkä asiat tuntuvat tärkeiltä. Ei höyryuunia tarvitse, jos ei kiinnosta yhtään höyryttää ruokaa, ja jos asuu yksin, pienempi ja edullisempi jääkaappi-pakastin-yhdistelmä luultavasti riittää. Viiniharrastajalle viinikaappi voi olla olennainen juttu, jollekin toiselle ihan turha. Liian tarkkaan ei kannata lyödä näkemyksiään lukkoon etukäteen, sillä toiveet saattavat tarkentua tai muuttua, kun selviää mitä kaikkea nykyään on tarjolla.
Valintoihin kannattaa ottaa avuksi ammattilainen, joka osaa suositella omiin tarpeisiin sopivia vaihtoehtoja ja kertoa niistä tarkemmin. Kurkkaa lähimmät Siemens -jälleenmyyjät tai varaa aika showroomille sitten kun ajanvaraus aukeaa taas pandemian jäljiltä. Siitä tiedotellaan Instagramin puolella, nappaa tili seurantaan.
On myös keittiönsuunnitteluopas jolla pääsee alkuun, sekä Siemens-asiakaspavelu, joka tarjoaa tuoteneuvontaa ja vastaa kodinkoneitaan koskeviin kysymyksiin. Numero ja aukioloajat sekä yhteydenottolomake löytyvät verkkosivuilta.
Tässä vielä lista meidän valitsemista koneista:
Uuni
Keittotaso
Jääkaappi
Pakastin
Astianpesukone
(Kodinhoitohuoneessa on tämä pesukone ja kuivausrumpu, niistä enemmän sitten kun saamme huoneen noin muuten esittelykuntoon.)
Palaan pian käyttökokemuksiin ja fiiliksiin uudesta kodista! Jos herää kysymyksiä tai ajatuksia, sana on vapaa kommenteissa.