Suositus samppanjan ystäville: Modernists

✖ RIGA, LATVIA

Terveisiä Riikasta! Saavuimme pari päivää sitten Latviaan pr-matkalle ja aikataulu on ollut juuri niin hektinen kuin pr-matkoilla aina on – päiväohjelma alkaa aikaisin aamulla ja päättyy niin myöhään, ettei kykene enää muuhun kuin ryömimään hotellihuoneen lakanoiden väliin. Palaan myöhemmin kaikkeen muuhun matkan varrella nähtyyn ja koettuun, mutta nyt seuraa nopea ravintolavinkki Riikaan matkustaville. (Ja vaikka et matkustaisi, voit silti nauttia sisustuskuvista!)

Samppanjabaari Modernists on yksi ihanimmista baareista, joissa olen koskaan käynyt. On palkittu ja upeasti kuvitettu samppanjalista, supercool sisustus, rennosti ripustettu taidekokoelma ja todella hyvä musiikki, mutta suurimman vaikutuksen teki se, että samppanjan kanssa tarjoillaan sipsejä. Pieneltä punaiselta muovitarjottimelta. Mitä neroutta ja nyanssin tajua! Samppanja ja sipsit ovat yksi suosikkiyhdistelmistäni. Rasvaiset ruoat vaan toimivat kuplien kanssa, olen omistanut aiheelle pari vuotta sitten jopa kokonaisen blogipostauksen.

Tummanpuhuvan samppanjabaarin tunnistaa kadulla helposti punaisilla muovi-istuimilla varustetusta terassista, sisään päästäkseen täytyy soittaa ovikelloa. Paikka on silti todella rento eikä tarvitse olla viiniasiantuntija uskaltaakseen tulla sisälle, sillä nuoret sommelierit kertovat viineistä enemmän kuin mielellään ja suosittelevat jotain omaan makuun ja budjettiin sopivaa. Visiitti ei vie edes vararikkoon, sillä pullon samppanjaa saa alkaen 30 eurosta ja listalla on pikkupurtavaa pikkurahalla – testaamamme croque monsieur eli grillattu juustoleipä irtoaa neljällä eurolla.


Aristotelesko se siinä vahtii, että samppanjaa nautitaan vastuullisesti.

Samppanjaa voi ostaa myös mukaan: baarin etuosassa on pieni putiikki ja kattoon asti ulottuvat, kuplivaa notkuvat hyllyt. Rakastin jopa baarin logolla varustettua vaaleanpunaista muovipussia eikä hävetä yhtään myöntää, että pyysin pussin mukaan matkamuistoksi. Olisin toki tuonut samppanjaakin, jos minipieneen matkalaukkuuni olisi mahtunut. Muovipussi oli the next best thing.

Oikealla Lela, joka haaveksii viinin äärellä.

Tykkäsin myös siitä, että paikassa käy monenlaista ja -ikäistä väkeä ja lattialla torkkuu koiria. Seinillä roikkuu taidetta ja valokuvia, hyllyillä on viiniin, designiin ja taiteeseen liittyviä kirjoja ja lehtiä. Ah mikä mesta. Ihastuimme Annikan kanssa niin että kävimme täällä vielä toisenkin kerran. Kyselimme henkilökunnalta voisiko Modernists laajentua Helsinkiin. Ei ole kuulemma lähitulevaisuuden suunnitelmissa, mutta ehkäpä asiaa vauhdittaisi, jos keräisimme adressin. Tai sitten pitää itse ryhtyä samppanjabaarin perustamispuuhiin.

Modernists Champagne Boutique & Bar
K. Barona 31, Riga, Latvia
Ti-pe 11-23, la 14-23

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Golden Classics ~ klassikko muuttaa Kaisaniemeen

Olen odottanut kauan sopivaa tilaisuutta käyttääkseni näitä kuvia, jotka olen ottanut Golden Classicsista. Tiedättekö paikan? Jätkäsaaren L3-makasiinin päässä sijaitsevaa raflaa on vähän vaikea kuvailla pelkästään raflaksi. Se on kahvila, rokkibaari ja keikkapaikka. Olohuone, kohtauspaikka ja vähän myös vintagekauppa, sillä retrokalusteilla ja taiteella sisustetun paikan aarteita on voinut myös ostaa halutessaan mukaansa. Raflalla on myös samanniminen radiokanava, joka soittaa savuista vanhaa rokkia. Kaiken kukkuraksi paikka on toiminut myös Jarnon edesmenneen bändin, Smokin’ Acesin treenitilana: kahvilan asiakkaat tykkäsivät, kun peräoven takaa aukeavan keikkatilan lavalla saattoi heilua rokkibändi niinäkin iltoina, kun mitään keikkaa ei virallisten ohjelmiston mukaan ollut.

Keikkatila on täynnä leffa- ja musiikkijulisteita, neonkylttejä, värivaloja ja vanhoja sohvia. Varsinkin sohvia. Niitä on tilassa varmasti toistakymmentä, joten keikkoja saa katsella lokoisissa oloissa. Sohvia rakastavat myös mäyräkoirat, jotka ovat usein mukana, kun käymme Golden Classicsissa: jos siellä ei ole keikkaa, he saavat suureksi riemukseen juosta vapaana. Se tarkoittaa kaikkien aikojen mäykkyrallia, jossa juostaan häntä putkella, loikitaan sohvalta toiselle, kiidetään lavalle ja tehdään kunniakierros backstagella, painellaan baaritiskin taakse moikkaamaan Jarmoa ja Tuulaa, tutkitaan nurkat ja aloitetaan koko kierros alusta. Tuulan koira yrittää osallistua ilonpitoon, mutta on niin tottunut valtavaan valtakuntaansa, ettei pääse ihan samaan euforiaan.

Golden Classics sijaitsee samassa makasiinirakennuksessa kuin vinkeää antiikkia myyvä Weird Antiques, josta kirjoitin pari vuotta sitten. Vuonna 1924 valmistunut, arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema satamamakasiini on viime vuosina tarjonnut katon näiden lisäksi myös kolmelle taidegallerialle ja monelle muulle kulttuurialan toimijalle, mutta nyt kaikki pitkäaikaiset vuokralaiset joutuvat lähtemään, sillä kaupunki tyhjentää tilaa tulevia korjaustöitä varten ja kunnostuksen jälkeen vuokrat sinkoutuvat remonttikulujen takia tähtiin. Se on kyllä iso harmi varsinkin yhdelle gallerioista, joka oli juuri saanut tuntuvan apurahan galleriatilansa kunnostusta varten. He saivat viime vuonna remontin valmiiksi vain kuullakseen, että kaupunki on irtisanomassa kaikki vuokralaiset nopealla aikataululla.

Golden Classicsin nimi ei itseasiassa viittaa musiikiklassikkoihin, vaan vanhoihin amerikanrautoihin, sillä kahvila-baarin takaa löytyvä keikkatila oli aikoinaan auto- ja prätkänäyttely. Muistona tästä tilassa on edelleen ainakin pari prätkää, joista Jarno ei pysty pitämään näppejään erossa. Raflan takatiloista olen bongannut myös 60-lukulaisen kaunottaren, kullanhohtoisen kiesin joka oli ajettu suurista makasiiniovista sisään korjaustöitä varten. Jarmon satunnaisista autonkorjausoperaatioista huolimatta se takatila on Tuulan valtakuntaa, lattiasta kattoon täynnä taidetta ja kirjoja, 50- ja 60-luvun ryijyjä, Kari Riipisen graafiikkovedoksia ja vaatteita, joilla puvustaisi helposti pari 60-luvulle sijoittuvaa elokuvaa. Viihtyisin siellä päiväkausia, selaten kirjoja ja kuunnellen Tuulan kanssa rätisevästä vinyylisoittimesta hänen vanhoja lempilevyjään.

Anthony pukeutuu kyllä keikoilla paitaan, mutta ei aina treeneissä jaksa. Lavalla myös Juno-koira, joka haluaa olla mukana kaikessa. 

Nämä kuvat ovat pehmeitä ja suttuisia, mutta rakastan niitä silti, raflan tunnelma tihkuu niiden läpi. Olen luuhannut koko ikäni tälläisissä mestoissa, teinivuosina muuten vaan, myöhemmin myös työni puolesta. Baareissa ja keikkapaikoissa silloin kun ne ovat kiinni. Treenikämpillä, studioissa, takahuoneissa, varastotiloissa. Paikoissa, joissa voi samaan aikaan juoda viiniä, korjata autoja, lukea kirjoja, hoitaa sähköposteja, pystyttää taidenäyttelyä ja treenata musakeikkaa varten. Tuula ja Jarmo ovat taikoneet Golden Classicsista aivan omanlaisensa maailman, mutta tunnistan sieltä samoja elementtejä kuin kaikissa niissä muissa: aina on se sama tuttu tuoksu ja vanhoilla persialaisilla matoilla peitetyt lattiapinnat, joiden päällä kiemurtelevaa johtojen sekamelskaa saa väistellä kävellessään. Ja aina voi ottaa kylmän kaljan, mutta useimmiten kaikki juovat kahvia. Loputtomasti kahvia.

Ylläolevassa kuvassa minä ja Tuula, jotka tajusimme vasta nähtyämme tämän kuvan miksi ihmisiä joskus huvittaa, kun he katsovat meitä. Tuula voisi hiustensa ja habituksensa puolesta olla äitini tai isosiskoni. Meillä on maaginen kyky pukeutua mätsääviin aurinkolaseihin joka kerta kun näemme: esimerkiksi eilisiltana molemmilla oli kellanruskeilla linsseillä varustetut retromalliset pilottilasit ja kaikkia taas nauratti. Tuula on aivan mahtava tyyppi, omanlaisensa luonnonvoima, jolla on aina sata rautaa tulessa.

Ylläoleva kuva ei ole treeneistä, vaan oikeasta livetilanteesta samalta lavalta: virveli irtosi telineestään kesken keikan, mutta sehän ei rumpalia hidastanut. Kaikki muut keikkaillan kuvat katosivat viimekesäisen varkauden myötä, mutta tämän ja tuon ylemmän mustavalkoisen ruudun olin tallettanut toisaalle.

Miksi kirjoitan tästä juuri nyt? Eilen oli Golden Classicsin viimeinen ilta Jätkäsaaren makasiinissa. Kävimme moikkaamassa Tuulaa ja Jarmoa ja juomassa viimeiset kaljat, näimme muutaman livebiisinkin. Koirat olivat mukana, pysyivät tällä kertaa hihnoissaan. Se ei toki estänyt heitä peuhaamasta Lila-koiran kanssa.

Tänä aamuna raflassa on alettu pakata muuttolaatikoita. Seuraa siis muuttomyyntivinkki! Golden Classics myy tänään välillä 12-16 kaiken ylimääräisen irtaimiston vanhoista huonekaluista taiteeseen. Tarjolla myös rekkikaupalla vintagevaatteita ja asusteita Tuulan arkistoista. Kannattaa tulla penkomaan, jos menneiden vuosikymmenten aarteet kiinnostavat! Osoite on Tyynenmerenkatu 6, Jätkäsaari. Tunnistat oikean oven neonkyltistä, jossa lukee BAR – pujottele välitiloja ja käytäviä pitkin eteenpäin, kunnes olet perillä. Et voi erehtyä.

Golden Classicsin seuraava osoite löytyy Kaisaniemestä: liveohjelma jatkuu jo ensi viikolla legendaarisen Ravintola Kaisaniemen tiloissa nimellä Golden Stage. Varsinainen ravintolatoiminta on muissa käsissä, joten toivotaan, että lavan ympärille rakentuu pian samanlainen valtakunta kuin Jätkäsaaressa on ollut. Helsinki tarvitsee tälläisiä eläviä ja hengittäviä livemestoja, musiikin ystävien turvapaikkoja.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Rennosti viikonloppuun

Kaupallisessa yhteistyössä foodora

Emme ole varmaankaan ainoat, jotka huokasivat tänä aamuna ONNEKSI ON PERJANTAI. Kalenterista huomaa, että kevät kiihtyy kohti toukokuuta, niin se menee joka vuosi. Dedikset pinoutuvat, puhelin pirisee ja sähköposti paukkuu sitä kiihkeämmin mitä lähemmäksi kesää mennään. Ja sitten juhannuksena, pufffffff kaikki vaan hiljenee. Mutta siihen on vielä muutama kuukausi aikaa.

Laadimme Jarnon kanssa yhteisen suosikkilistan asioista, joista syntyy helppo ja ihana viikonloppuilta silloin kun kaikkein eniten kiinnostaa ihan vaan rentoutuminen. Listan jokainen kohta on syntynyt huolellisen harjoittelun, kokeilun ja virheistä oppimisen kautta, ja hiottu täydellisyyteen viimeisen parin vuoden aikana. Täydellisyydellä tietysti tarkoitamme täydellistä rentoutumista, emme sitä että koti on puunattu pölyttömäksi ja viikonloppuherkut tehty itse omasta puutarhasta poimituista vihanneksista. Ehei. Nyt on kyse akkujen lataamisesta ja huolten heittämisestä nurkkaan. Ei mennä siitä mistä aita on matalin, vaan siitä missä aitaa ei ole. Niistä pölyistäkään ei tarvitse nyt välittää.

Tilaa ruoka kotiin

Pitkän viikon päätteeksi ei todellakaan jaksa enää mennä kauppaan miettimään mitä tekisi illaksi, mutta silti haluaa syödä hyvin. Ratkaisu löytyy niinkin läheltä kuin omasta puhelimesta: meidän vakioratkaisu on tilata illan safkat foodoralta. Tässä ei säästy pelkästään illan menun ideointiin, kauppareissuun ja safkan valmistamiseen kuluva aika ja vaiva, ei tarvitse nimittäin myöskään sotkea ja siivota keittiötä. Nerokas konsepti, johon – täytyy myöntää – turvaudumme aika usein myös muulloin kuin viikonloppuisin. Aina ei arkisinkaan ennätä kokata tai jaksa lähteä ulos syömään, varsinkaan kun tietää että hyvä ruoka odottaa vain parin helpon napinpainalluksen päässä. Ruoan voi tilata myös Foodoran verkkosivujen kautta, jos ei halua ladata sovellusta puhelimeensa.

Mutta takaisin viikonlopun viettoon: rakastamme yli kaiken klassisia viikonloppuherkkuja pizzasta burgereihin, mutta olemme viime kuukausina löytäneet niiden rinnalle muitakin vaihtoehtoja, jotka ovat herkullisia ja täyttäviä, mutta huomattavasti terveellisempiä. Emme ole koskaan käyneet Eat Pokessa paikan päällä, mutta olemme tilanneet ravintolasta Foodoran kautta varmaan kymmeniä kertoja saman suosikkiannokseni: lohi-avokado-bowlin wasabimajoneesilla. Tällä kertaa otimme lisähöysteeksi vielä rapuja, ja koska viikonloppu, tilasimme myös misokeiton, sashimilohta, merilevää ja edamamepapuja. FIESTA! Ihan järkkyhyvää – ja nälkä lähtee ilman ähkyä.

Valitse leffa valmiiksi

Tämä on äärimmäisen tärkeä kohta, koska se ennaltaehkäisee tuskastumisen, safkan jäähtymisen ja kinat! Jos vietät iltaa kumppanin, ystävän tai kämppäkaverin kanssa, kannattaa ehdottomasti valita illan elokuva tai sarjamaraton ennen kuin safka saapuu. Mikään ei ole rasittavampaa kuin se, että safka jäähtyy lautaselle tai on melkein jo syöty siinä vaiheessa kun on päästy yhteisymmärrykseen siitä mitä katsotaan (ja päädytään ärtyneenä katsomaan uudestaan joku keskinkertainen elokuva, josta kumpikaan ei hirveästi tykännyt edes ensimmäisellä kerralla).

Käykää siis Suuri Keskustelu sillä aikaa kun ruoka tekee tuloaan, laittakaa telkku päälle ja säätäkää illan valinta valmiustilaan odottamaan, että safka on edessä. Sitten ei tarvitse enää kuin napsauttaa kaukosäätimestä leffa päälle ja ilta saa alkaa.

Vaihda vaatteet

Tänään ei todellakaan lähdetä yhtään mihinkään! Nakkaa siis farkut nurkkaan ja vaihda tilalle mukavimmat vaatteet, jotka omistat. Pyjamat, verkkarit, silkkihousut, aamutakki – kaikki käy, kunhan olo on hyvä ja rento.

Itse heilun kotona yleensä mustissa joogahousuissa ja vanhassa bändipaidassa (lempparini ovat Led Zeppelin- ja The Stooges -paidat, jotka ovat molemmat kuluneet ihanan pehmeiksi). Niissä olo on yhtäaikaa rento ja voittamaton, sellainen että voi pomppia ja hytkyä ja tanssia keskellä lattiaa, jos tuntuu siltä (toki yleensä ei tunnu, mutta mahdollisuus on olemassa). Vilukissa kun olen, käytän kesät talvet myös villasukkia.

Jarno on poikkeus sääntöön, koska hän viihtyy kotonakin farkut jalassa – ovat kuulemma mukavimmat housut, jotka hän omistaa. Salaa kerron, että hän omistaa kyllä verkkaritkin. Niitä käytetään vain erikoistilanteissa, kun “tarvitaan maksimaalinen liikkuvuus” (lue: pitää saada ninjailla).

Älkää antako näiden surullisten katseiden hämätä teitä. Heitä kyllä ruokitaan aamuin illoin ja herkkuhetkiäkin piisaa.

Sulje puhelin

Jos kuulostaa hurjalta, kannattaa todellakin kokeilla. Tänä iltana ei tapahdu somessa yhtään mitään sellaista, joka vaatisi välitöntä huomiotasi eikä voisi odottaa huomiseen. Olen itse huomannut, että rennoista koti-illoista saa paljon enemmän irti, kun ei vietä niitä puhelin kourassa: kavereiden somepäivityksistä tulee vaan epämääräinen olo, että ääh pitäisikö minunkin olla jossain ulkona eikä möhistä sohvalla. No ei pitäisi! Jokainen tarvitsee off-aikaa ja se kaupungin sykkivä yö kyllä odottaa seuraavanakin iltana tai viikonloppuna (eipä sillä, että siellä muutenkaan ole mitään sellaista mitä et olisi nähnyt ja kokenut sataan kertaan). Unohda siis puhelin äänettömälle eteisen pöydälle ja nauti illasta ilman turhia häiriötekijöitä. Kaikki mitä juuri nyt tarvitset on tässä.

Loppuun skaba! Instagramini puolella (@stellaharasek) on käynnissä arvonta, jossa kaikkien kommentoineiden kesken arvotaan yksi 40€ safkalahjakortti: sillä saa foodorasta esimerkiksi safkat kahdelle tai kolmelle – tai itselleen fiestan. Käyhän siis Instagramin puolella kertomassa mitä sun rentoon viikonloppuiltaan kuuluu, niin olet mukana arvonnassa! Vastausaikaa on ensi viikon keskiviikkoon 25. huhtikuuta saakka.

Foodora toimii tällä hetkellä Helsingissä, Espoossa, Turussa ja Tampereella. Mukana on yli 370 ravintolaa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Berliinin helmi ~ Paris Bar

Kun matkustimme pari viikkoa sitten viikonlopuksi Berliiniin, emme menneetkään kaikkiin niihin tavanomaisiin paikkoihin, joissa olen tottunut Berliinin reissuillani notkumaan, vaan antauduimme ystäviemme ideoille. Sunnuntaina Anni johdatti meidät viinilasilliselle ja lounaalle yhteen omaan suosikkiinsa, vuonna 1950 avattuun ranskalaiseen Paris Bariin. Pieni brasserie oli terassia lukuunottamatta siihen aikaan sunnuntai-iltapäivästä tyhjä, saimme istua mihin halusimme ja ottaa kaikessa rauhassa valokuvia. Onneksi, koska paikka on hurmaava ja tietysti tosi valokuvauksellinen.

Rakastan tälläisiä paikkoja, jotka ovat toimineet samalla paikalla samalla konseptilla ja olleet enemmän tai vähemmän samannäköisiä vuosikymmeniä. Niistä puuttuu yliyrittäminen, asiakkaiden kosiskelu trendeillä, uudistuminen pelkän uudistumisen vuoksi. Vanhan arvostuksessa ja oman historian vaalimisessa on kauneutta, joka tuntuu näinä päivinä virkistävältä ja valitettavan harvinaiselta.

Peränurkassa hymyilee kukas muukaan kuin yksi paikan tunnetuista vakiovieraista, Yves Saint Laurent, joka on jättänyt potrettiin oman signeerauksensa.

Paris Bar on toiminut nykyasussaan vuodesta 1977, jolloin kaksi taidekeräilijää ostivat ravintolan – toinen heistä oli tiettävästi työskennellyt siellä jo aiemmin tarjoilijana. Heitä on kiittäminen siitä, että Paris Barin seinät notkuvat taidetta: pienet ja suuret teokset peittävät ravintolan kaikki mahdolliset seinäpinnat. Paikalla onkin pitkä historia taiteilijoiden suosikkina, eikä vain paikallisten: siellä on viettänyt aikaa myös sellaiset tyypit kuten David Bowie ja Iggy Pop, jotka työskentelivät aikoinaan yhdessä Berliinissä. Myös leffa- ja muotiväki kuulemma viihtyy paikassa.

Baaritiskin ympärillä on kiiltävät pöytäpinnat, seinää pitkin kulkee patinoitunut nahkapenkki. Perimmäisiin pöytiin on levitetty valkoiset pöytäliinat, hämärässä kimaltavat viinilasit odottavat illan asiakkaita. Kaiken yllä roikkuu sekamelska suuria maalauksia, mustavalkoisia valokuvia, grafiikkatöitä ja signeerattuja taide- ja elokuvajulisteita. Teoksia on raflan historian varrella myös huutokaupattu verorästien maksua varten.

Paris Barista ei saa smoothieita tai avokado toasteja, vaan samppanjaa, salade niçoise ja kaviaaria. On kuluneita pintoja ja kirjapinoja, nippu kulmistaan taittuneita menuja. Päivän sanomalehdet odottavat lukijaansa ulko-oven vieressä. Söimme kevyen salaattilounaan, palan painikkeeksi otimme pullollisen roseeta. Hinnat ovat Berliinin hintatasoon verrattuna hitusen korkeammat, mutta halvemmat toki kuin Pariisissa.

Harmittaa, etten ottanut kuvaa ulkopuolelta, sillä raidallinen markiisi ja punainen neonvalokyltti terassin yllä ovat ikoniset. Ne voi tsekata i-D -lehden jutusta, joka on muutenkin lukemisen arvoinen katsaus legendaarisen paikan historiaan: Celebrating 40 years of Paris Bar; Berlin’s original artists hangout

Paris Bar, Kantstrasse 152, Berlin

Perjantaiperinne

Yksi syksyn tavoitteistani on järjestellä tekemiseni jotenkin toisin ja saada arkikiireet kuriin: haluan, että viikkoni alkavat ja päättyvät hyvillä mielin ilman rintaa puristavaa pakotusta kaikesta siitä mitä pitää tai piti tehdä. Teen usein töitä myös viikonloppuisin, mutta perjantai tuntuu silti viikon päätökseltä, sillä lauantaisin ja sunnuntaisin ei puhelin pirise eikä sähköposteja pauku. Siksi olisi ihanaa aloittaa viikonloppu jollain pienellä rituaalilla, jolla päästän irti aikataulutetusta arkiviikosta ja siirrän ajatukset viikonloppusuunnitelmiin, mitä sitten ovatkaan. Haluan luoda perjantaiperinteen!

Aloitin tovi sitten, kun korkkasimme viikonlopun Café Strindbergin toast skagenilla ja lasillisella kuohuvaa. Edellisestä kerrasta olikin aikaa: paikka on yksi vanhoista suosikeistani, mutta arkireittini kuljettavat nykyisin harvoin ihan kaupungin keskustaan. Oli lämmin perjantai-iltapäivä, istuskelimme terassilla ja katselimme Esplanadin kuhinaa. Mietin aina millaista siellä näytti sata vuotta sitten, hassua ajatella että se oli jo silloin helsinkiläisten kohtauspaikka.

Perjantai on loistava päivä ohikulkijoiden tarkkailuun. Ihmiset ovat hyväntuulisia, monet silmin nähden helpottuneita kun työviikko taittuu kohti loppuaan. Jotkut kiiruhtavat kotiin pitkin askelin, toisilla ei ole mikään kiire – he kuljeskelevat omaan tahtiinsa, huomaavat ehkä katseen ja katsovat uteliaana takaisin. Tein testin ja hymyilin jokaiselle, jonka katseen kohtasin: kolmestatoista ihmisestä kaksitoista hymyili takaisin! Ihmisiin on niin helppo tartuttaa kaikenlaista, hymyjä, haukotuksia, kärttyisyyden, hyvän mielen.

Lainasin sisältä koiran lämmikkeeksi viltin, mutta ei se malttanut käpertyä sen sisään – oli liian kiire kerjätä leivästäni katkarapuja. Ymmärrän, toast skagen on minunkin suosikkejani. Meillä on Junon kanssa diili: jos se käyttäytyy kauniisti, se saa lopuksi oman ravun, perjantaisin kaksi. Kaunis käytös tulkitaan väljimmällä mahdollisella tavalla, sillä tuota lumoutunutta tuijottamista on vaikea estää – riittää ettei työnnä kuonoaan lautaselle tai päästele merkitseviä ynähdyksiä. Mäyräkoiranomistajat tietävät mitä ne ovat.

Rentoa perjantaita ruudun sille puolen!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Savoy, vuosi sitten

Olemme menossa tänä iltana pienellä porukalla syömään Savoyhin – ravintolaan, jota monet ruoan ja viinin iloja arvostavista ystävistäni pitävät kirkkaasti kaupungin parhaana paikkana. Olen odottanut tätä iltaa viikkotolkulla, sillä en ole koskaan aiemmin käynyt siellä syömässä! Olen piipahtanut paikalla aiemmin vain kerran, vuosi sitten myöhäisillan viinillä Silverin kanssa. Komea seuralaiseni on tulossa tänäänkin, ihanaa nähdä pitkästä aikaa ajan kanssa.

Viimevuotiset kuvat unohtuivat jonnekin arkistoihin, mutta nytpä onkin hyvä hetki palata niihin. Musta mekko tälläkin kertaa päällä – ja ehkä tänäänkin saamme katsella kuinka aurinko laskee Helsingin horistonin taakse. Mutta mitähän sitä söisi?! En taida olla ainoa tätä odottanut, sillä illan ruokalistaa on spekuloitu seurueen kesken koko viikko. Aina sanotaan että ei nyt tehä tästä numeroo mutta joskus on kyllä ihan parasta tehdä jostain pieni spektaakkeli. Mutta, näiden kuvien myötä ihanaa iltaa, teille ja meille!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & VESA SILVER

Loppukesän Helsinki-vinkit

Laadin alkukesällä mielessäni listaa ihanista asioista, joita haluaisin tänä kesänä tehdä. En tehnyt varsinaisia suunnitelmia, koska en halunnut aikatauluttaa kesää tukkoon, vaan heittelin ilmaan pienempiä ja suurempia toiveita ja luotin siihen, että ainakin osa niistä toteutuu kun hetki on oikea. Kuluneisiin viikkoihin onkin mahtunut kaikenlaista kivaa – ja paljon on onneksi vielä edessä! Jos pitäisi valita yksi kuukausi ylitse muiden, se on ehdottomasti elokuu, joka on tiheänä tunnelmasta, kun kesän raukeus on vielä läsnä mutta alkavan syksyn odotus poreilee jo ilmassa. Ja heti sen jälkeen saapuu syyskuu, toinen ihanaakin ihanampi kuukausi, kun alkaa olla jo syksy, mutta aurinko vielä lämmittää, ulkona tarkenee vielä uida ja kaikkialla on pökerryttävän kaunista. Itsehän lasken sen vielä loppukesäksi, syksy alkaa vasta sitten kun sukat kaivetaan kaapista.

Turha pantata tätä listaa vain omana ilona! Seuraa siis yhdeksän Helsinki-vinkkiä, joihin ehtii vielä hyvin loppukesän ja lämpimän alkusyksyn aikana. Monet näistä ovat pidempään blogia lukeneille varmasti tuttuja, mutta nytpä nekin tuli koottua yhteen paikkaan. Saa vapaasti lisätä lisää listan jatkoksi tuonne kommenttilootan puolelle.

1 ~ Heittäydy juhlahumuun

Helsingin Juhlaviikot ovat alkamaisillaan! Ohjelmiston määrä on aiempien vuosien tapaan hengästyttävä, mutta jos Huvilateltan konsertit jännittävät, alkuun pääsee tsekkaamalla esimerkiksi 17. elokuuta (eli huomenna) alkavan Art Goes Kapakan keikat: ravintoloihin, kahviloihin ja kapakkoihin on helppo mennä yksin tai ystävien kanssa nauttimaan esityksistä teekupin tai viinilasillisen ääreen. Kaikkiin tapahtumiin on ilmainen sisäänpääsy ja tarjonnasta löytyy kaikkea taiteesta rokkiin ja räppiin, mutta melkein parasta on silti tunnelma, kun raflat ja terassit ovat täynnä elämää, ihmisiä ja musiikkia. Korkeavuorenkadun Maxillissa on yleensä niin hyvät kemut, että ne ulottuvat kadulle asti.

Juhlaviikoilla järjestetään muutakin ilmaista ohjelmaa: haluan ehdottomasti osallistua ainakin Salaiseen puutarhaan, joka on auki kaupunkilaisille 24. – 25. elokuuta. Luvassa on kuulemma historiallisten puutarhojen henkeä ja pikniktunnelmaa, kiinnostaa! Otan mukaan ihania ihmisiä, viltin ja piknik-eväät.

Helsingin Juhlaviikot 17.8. – 3.9.
Art Goes Kapakka 17. – 26.8.

2 ~ Lähde vesille

Helsingin rannat ovat täynnä paikkoja, joista voi vuokrata kajakin, kanootin, soutuveneen tai SUP-laudan – kaikki aivan mahtavia tapoja viettää kesäpäivää veden äärellä eikä tarvitse todellakaan olla aiempaa kokemusta, maalaisjärki riittää! Pue farkkushortsien ja t-paidan alle bikinit, tee eväsvoileivät ja lähde päiväretkelle. Suosittelen Vuosaaren Melontakeskusta – melontamaisemat saariston keskellä ovat ihan mielettömät – sekä Töölössä sijaitsevaa Cafe Regattaa, mutta monia muitakin löytyy. Muista sujauttaa puhelin vedenkestävään pussiin, niitä saa useimmista paikoista vuokrattua parilla lantilla, jos et omistaa omaa. Olen itse ollut liikenteessä tähän mennessä lähinnä kanooteilla ja kajakeilla, mutta juuri nyt kiinnostaisi superiisi souturetki. Ja kun sanon souturetki, tarkoitan että vahva poikaystäväni soutaa, minä imen aurinkoa veneen perällä ja sitten rantaudumme johonkin saareen syömään juustokurkkuvoileipiä. (Jos ette ole jo huomanneet, voin kertoa, että kaikkiin vinkkeihini liittyy eväät.)

3 ~ Painele päiväksi saareen

Helsingin edusta on aivan täynnä saaria ja ihania päiväretkikohteita riittää: Suomenlinna on tietysti klassikko, mutta joko olet käynyt Lonnassa, entisellä miinanraivaussaarella josta löytyy nykyisin kaikkea saunasta vohvelibaariin, tai vastikään vieraille avatussa Vallisaaressa? Molempiin pääsee Kauppatorilta alle 20 minuutissa. Vallisaari on minullakin vielä näkemättä, onneksi tänä kesänä vielä ehtii. Sinne ajattelin varustautua kameralla ja tukevilla kengillä, koska villinä rehottava saari on kuulemma täynnä kauniita patikointireittejä.

Lonnan ja Vallisaaren lautta liikennöi Kauppatorilta 30.9. saakka – katso tarkat aikataulut.

Pihlajasaaressa on jylhien rantakallioiden, kaikille avoimen grillipaikan ja saunan lisäksi pitkät hiekkarannat, joilta voi ihailla ohilipuvia laivoja. Elokuussa siellä on hiljaista ja tunnelma vanhojen huviloiden keskellä on epätodellinen, joten kannattaa suunnata sinne, jos haaveilee seesteisestä saaristotunnelmasta, aaltojen äänistä ja tuulen huminasta. Keskellä saarta on terassilla varustettu ravintola, josta saa kylmän oluen tai purtavaa, jos ei jaksa pakata omaa grillattavaa.

Pihlajasaaren lautta lähtee Cafe Carusellin takaa, kulkee päivittäin 3.9. saakka ja vielä välillä 9. – 10.9. Katso tarkat aikataulut.

Lempipaikkani auringonlaskun väijymiseen on Liuskasaaren kallio, sillä sieltä näkee avomerelle ja nykyisin HSS Paviljonkina tunnetun Boathousen terassille on vain muutaman metrin matka, jos eväät loppuvat kesken. Aina voi myös kipittää siltaa pitkin Liuskaluotoon, sillä Skifferin pizzat ovat moderni kesäklassikko ja terassilla on ihana letkeä tunnelma. Jos ette tienneet, Liuskaluodossa on myös tynnyrinmallinen sauna, jonka voi vuokrata oman porukan käyttöön.

Liuskaluodon ja Liuskasaaren lautta liikennöi kahdenkymmenen minuutin välein 30.9. saakka – katso tarkat aikataulut.

4 ~ Mökkireissulle saaristoon

Jos haluat viettää saaristossa päivän sijaan kokonaisen viikonlopun, et tarvitse siihen omaa saarta tai edes läheisiä suhteita niihin onnekkaisiin, jotka sellaisen omistavat – senkus pirauttelet Estholmeniin ja tiedustelet vapaita päiviä. Jos nimi kuulostaa tutulta, se johtuu todennäköisesti siitä, että olen maininnut saaren monta kertaa aiemminkin. Kaupungilla olet tuskin kuullut Estholmenista, koska se on Helsingin parhaiten pidetty salaisuus – olin siitä itsekin pitkään hiljaa, kunnes tajusin, että toiminnan jatkumiseksi saari tarvitsee muitakin kuin vuosikausia käyneitä vakiovieraitaan. Tsekkaa siis myös Vienan ja Artun saarikuvat ja varsinkin Artun superhieno saarivideo! Haa, sen saankin liitettyä tähän alle.

Saarella voi majoittua joko mökeissä tai päätalon kammareissa, tai halutessaan vuokrata saaren kokonaan omalle porukalle, kuten meillä on tapana, jolloin käytössä on yösijoja yhteensä noin 14 hengelle. Koko saaren viikonloppuhinta ei ole nimittöin kovin kummoinen kun sen jakaa isomman porukan kesken. Tänä syksynä on tarkoitus lähteä saarelle vielä kerran ihan kauden lopussa, kun on virallisesti jo syksy. Tänäkin viikonloppuna olisi ollut tilaa ja mietin jo hetken saarikuumeessani peruisinko viikonlopulle varatun Rooman matkan.

Estholmenin sivuilta löytyy tietoa toistaiseksi vain ruotsiksi, mutta ei hätää, saaren intendentit Tim ja Kaj vastaavat tiedusteluihin myös suomeksi. Kerrataanpa kuitenkin vastaukset useimmiten kysyttyihin kysymyksiin: saarelle voi saapua omalla veneellä, mutta jos sellaista ei ole, perille pääsee helposti bussilla, autolla tai taksilla – matka Suvisaariston satamaan vie Helsingistä vain puolisen tuntia. Timi ja Kaitsu saapuu saaren veneellä noutamaan, kymmenen minuuttia myöhemmin olet jo perillä. Saaresta löytyy kaikki mitä ihminen voi kaivata rantasaunasta, nuotiopaikoista ja kallioista riippumattoon ja maailman tunnelmallisimpaan venevajaaseen, jossa pitää grillibileet tai rapujuhlat. Saarella on myös superkiinnostava historia, josta saa varmasti kuulla vaikka kaiken, jos vaan kysyy.

Estholmen, Suvisaaristo, Espoo
Venekuljetus Suvisaariston satamasta
Mökkejä/huoneita tai koko saari varattavissa syyskuun loppuun saakka, tiedustelut numerosta 044 015 3465 tai sähköpostitse calonius.tim@gmail.com

5 ~ Pitele sadetta Birgittassa

Hernesaaren ja Kaivopuiston väliseen rantaviivaan on avautunut viime vuosina useita kivoja paikkoja: Löylyssä pääsee saunaan ja pulahtamaan mereen ja Mattolaiturissa on parasta maanantai-illan ulkoilmaleffat. Oma suosikkini on kuitenkin Birgitta Hernesaari, jonne voi polkea aamupalalle, lounaalle, iltaviinille tai vaikka päivän ajaksi tekemään töitä. Otsikkoni on nyt hiukan harhaanjohtava, koska Birgitan valtava terassi heti meren äärellä on aivan mahtava paikka aurinkoisella säällä, mutta Birgitta on rantapaikoista myös kivoin sateen sattuessa, sillä sisätila on tunnelmallinen ja sieltä löytyy takka. Lempipaikkani on takan lähellä halkopinon vieressä, kääriydyn vilttiin ja tilaan ison kupin teetä. Muutenkin paras paikka etätoimistolle, sillä aurinko ei häikäise, sade ei kastele ja tietokoneen takaa näkee suoraan merelle. Sopii myös myrskypilvien bongaukseen.

Birgitta Hernesaari, Hernesaaren ranta 2
Auki joka päivä 9-22 syyskuun loppuun saakka

6 ~ Lähde uimaan

Helsingissä tapahtuu nykyisin niin paljon, että aivan kaikkeen ei millään ehdi! Allas Sea Pool kuuluu uutuuksiin, joita en ole edes ehtinyt vielä testata, mutta onneksi se ei ole menossa mihinkään. Kauppatorin kupeessa sijaitseva merikylpylä on ollut tänä kesänä monen ystäväni suosikkipaikka: merimaiseman ääreltä löytyy niin merivesiallas kuin lämminvesialtaita sekä tietysti sauna ja terassilla varustettu kahvila ja ravintola.

Allas Sea Pool, Katajanokanlaituri 2a, Kauppatorin kupeessa
Auki joka päivä alkaen 6:15, tarkista päivittäiset aukioloajat

Vielä useampi ystävistäni kannattaa tosin yhä perinteistä Stadikkaa eli Uimastadionin maauimalaa, jonne pääsee uimaan ja saunomaan, tai ihan vaan lojumaan aurinkoon. Uimastadion rakennettiin aikoinaan vuoden 1940 olympiakisoille, jotka peruttiin sodan vuoksi (onneksi se vihittiin lopulta kilpa-areenakäyttöön vuoden 1952 olympialaisissa). Pakkaa kassiin uikkareiden ja pyyhkeen lisäksi eväät, kirja ja aurinkorasva, koska loppukesänkin aurinko kärventää.

Uimastadionin maauimala, Hammarskjöldintie 5
Auki joka päivä 17. syyskuuta saakka

7 ~ Ulkoilmaleffa on paras leffa

Kaupungin tunnelmallisin elokuvateatteri löytyy kesäkuukausina Cafe Engelin sisäpihalta: Kino Engel tarjoilee leffaelämysten lisäksi ruokaa, viiniä ja uniikin miljöön Kauppatorin historiallisten kortteleiden keskellä. Mene yksin, ystävän tai rakkaan kanssa – tai vaikka porukalla, kunhan ette hölise näytösten aikana! Engelissä on nimittäin timanttisella maulla valitut leffat ja ohjelmistossa usein myös menneiden vuosien aarteita. Loppukesä on oikeastaan paras ajankohta ulkoilmaelokuville: kuvittele viltti, lasi punaviiniä ja ympärille lämmin musta yö.

Kino Engelin kesänäytökset jatkuvat 3.9. saakka – kurkkaa ohjelmistossa olevat elokuvat ja näytöspäivämäärät

8 ~ Vedä lounaaksi torilätty

Lättylounas päivän lehden kera kruunaa vapaapäivän, mutta tarjoaa myös loistavan tekosyyn livetä työpöydän ääreltä! Lätty Helsinki myy Fredantorilla sijaitsevasta punaisesta teltastaan suolaisten ja makeiden lättyjen lisäksi aamupuuroa, tuoretta pullaa ja tietysti kahvia. Samuli Simula poimii ainekset lähitilojen tuottajilta, suosii luomua, testaa kanta-asiakkailla uusia makuyhdistelmiä ja tykkää koirista. Se aamupuurokin on muuten ihan hiton hyvää.

Lätty Helsinki, Fredantori
Auki säävarauksella joka päivä 8-18 paitsi sunnuntaisin

9 ~ Hengaa Hietsussa

Hietsun kirppis on ollut tänä kesänä yksi lempipaikoistani, olen käynyt siellä monta kertaa viikossa ja istahtanut usein torikahveille tai lounaalle kirppiskierroksen jälkeen. Jos olet tositarkoituksella liikenteessä, parhaat ajat osua paikalla ovat joko varhain aamulla kahdeksan jälkeen kun myyjät saapuvat, tai sitten iltapäivällä siinä kolmen korvilla kun päivä alkaa olla pulkassa ja löytöjä tekee pilkkahintaan. Hietsun kauppahallista löytyy myös loistavia safkapaikkoja: suosittelen nuudelibaari Fat Ramenia ja ranskalaishenkistä bistroa Le Marchéa, jolla on terassi kauppahallin kupeessa. Talon rosé tarjoillaan matalista laseista ja lounaslistalla on aina hyvät salaatit, joista lempparini on jokirapu-avokadosalaatti.

Hietalahden torin ulkoilmakirppis, Lönnrotinkatu 34
Auki joka päivä syyskuun loppuun asti

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Kaupungin paras pizza

Eihän se varsinainen yllätys ollut, että Sofiankadulle avatusta Pizzeria Via Tribunalista tuli tämän kesän suosikki. Suomen ensimmäisen napolilaisen pizzerian taustavoimissa häärii tuttuja Son Of A Punchin poikia, keittiössä italialaisia kokkeja. Sisään voi vaan saapastella, sillä pöytävarauksia ei oteta vastaan – ja baarista voi tilata pöytää odottaessaan täydellisen Aperol Spritzin. Italialaiseen tyyliin koiria torkkuu vähän siellä sun täällä, usein myös pizzeriakoira Nella, joka Luca-isäntänsä ja muun Tribunalin väen kanssa pitää paikkaa pystyssä.

Rakastan paikan sisustusta, sen on suunnitellut ja toteuttanut Anni joka taikoo tiloja eloon taitavammin kuin kukaan tuntemani. On vaaleapunainen stucco-seinä, hehkulamppumerellä valaistu katto, vanha nahkasohva, raa’aksi jätettyä seinäpintaa, vintagevalaisimia, valokylttejä, kaunistakin kauniimpi laattalattia sekä tietysti Mika Kaurismäen vanhan elokuvan juliste: Helsinki Napoli All Night Long.

Mutta (anteeksi Anni) viis sisustuksesta, se PIZZA! En tarkalleen tiennyt ennen Via Tribunalia millaista napolilainen pizza on, koska en muistaakseni ole käynyt koskaan Napolissa – olen kierrellyt Italiaa niin nuorena, että pidätän oikeuden unohtaa osan paikoista, joihin niinä vuosina reppu selässä junaillessani eksyin. Sehän on koukuttavinta pizzaa, jota olen syönyt. Maukas ja pehmeä taikina (en erityisesti välitä rapeasta pohjasta). Kuumassa uunissa valuvaksi sulanut juusto. Rakkaudella ja arvatenkin italialaisella nirsoudella valitut raaka-aineet. Suosikkipizzassani ei ole lainkaan tomaattia, vaan tonnikalaa, sitruunaa, kapriksia ja tietysti mozzarellaa. En oikeastaan edes pidä kapriksista, silti tuossa pizzassa ne ovat tajuttoman hyviä. Joskus tekee mieli tomaattisempaa pizzaa, silloin tilaan Margheritan.

Olen oppinut, että napolaisen pizzan tunnistaa kolmesta asiasta. Pehmeä pohja ja paksut, kuohkeat reunat, kiitos taikinan joka saa kohota vähintään kaksikymmentä tuntia. Hyvät ja harkitut raaka-aineet, joissa laatu korvaa määrän. Tärkein on kolmas kohta: napolilainen pizza kypsyy 450-asteisessa uunissa, jossa se paistuu vaivaisen minuutin verran ennen päätymistään nälkäisten kaupunkilaisten pöytään. Sitäkään en tiennyt, että lyhyt paistoaika antaa pizzalle erilaisen maun, esimerkiksi tuoreyrtit voi ripotella pizzaan jo ennen uuniin sujahtamista toisin kuin pitkään paistuvan, rapsakamman roomalaisen pizzan päälle.

Oikeaoppista napolilaista pizzaa saa maailmasta kuulemma noin 600 paikasta, sitä varten myönnetään harvoille ja valituille sertifikaatti. Kuinka italialaista! Jos Via Tribunali saa sertifikaatin, siitä tulee Suomen ensimmäinen. Mutta minulle ihan sama onko sertifikaatti vai ei, olen jokatapauksessa kantis. Onneksi lähipiirissä on muitakin.

Kuvat ovat parin viikon takaa, kun päädyimme spontaanille sunnuntaipizzalle. Siitä on alkanut vaivihkaa tulla tapa. En pistä pahakseni, eivätkä pistä koiratkaan, joiden kanssa minulla on erityinen pizzan reunapaloja koskeva sopimus. Ne tietävät kyllä kenen jaloissa kannattaa odottaa, Jarnolta tai Mikolta on turha mitään reunapaloja odottaa.

Pizzeria Via Tribunali
Sofiankatu 4, Helsinki
Ma-to 11-22, pe 11-00
La 12-00, su 12-20

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Meriteitse minilomalle

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja Silja Line

✖ MAARIANHAMINA, AHVENANMAA

Instagramissa seuraavat varmasti huomasivatkin, että olimme viikonvaihteessa tien päällä! Suuntasimme tosiaan sunnuntaiaamuna kohti Turkua ja siellä sijaitsevaa laivaterminaalia, agendalla muutaman päivän pikkuloma. Silja Line on minulle (kuten varmasti kaikille) vanha tuttu vuosien varrella tehdyistä risteilymatkoista. Lukemattomat kerrat on tullut matkattua kaveriporukalla Tukholmaan, mutta tällä kertaa olimme kaksin ja suuntana oli Ahvenanmaa, jossa olin käynyt aiemmin vain kerran hätäisellä työmatkalla ja halunnut takaisin siitä saakka. Lähtökohdat: kunnossa.

Silja Linen tämän kevään uutuuksia on, että pelkän risteilyn sijaan on mahdollista varata kokonainen miniloma, joka sisältää risteilyn lisäksi yhden tai kahden yön majoituksen kohteessa. Ahvenanmaan hotellimatka kuulostaa ihanalta ja sitä se onkin, vaivaton tapa lähimatkailla saaristossa, päästä pariksi päiväksi irti arjesta tuulettamaan päätä. Sellaista aina silloin tällöin tarvitaan – ja parasta on, jos pääsee tuulettamaan sitä yhdessä pitkätukkaisen lempi-ihmisensä kanssa.

Menomatkalla pääsimme Silja Galaxyn kyytiin, joka lähti Turusta aamukahdeksan maissa. Olimme varhaisesta aamuherätyksestä ja varsinkin sitä edeltäneestä pitkästä viikosta poikki, joten painelimme ensitöiksemme hyttiin ottamaan pienet päiväunet. A Premium -hytin pyöreä ikkuna sängyn yläpuolella oli hurmaava – puhumattakaan sieltä näkyvästä maisemasta! Oli vaikeuksia rauhoittua nukkumaan, kun laiva lipui Turun saariston läpi ja saarimaisema muuttui kilometri kilometriltä karummaksi ja kauniimmaksi. Saarihulluus tuntuu olevan pahenemaan päin eivätkä tälläiset laivareissut kyllä yhtään auta asiaa.

Heräsimme huomattavasti virkeämpinä – ja raivonälkäisinä. Hotellimatkaan kuuluva erikoisaamiainen oli ehtinyt päättyä kymmeneltä, mutta olimmekin laskeneet sen varaan, että kala- ja äyriäisravintola Happy Lobsterissa on runsas brunssi, johon kuuluu mm. kannullinen kahvia ja kuohuviinilasilliset. Ihanaa vetelehtiä notkuvan pöydän äärellä kun kerrankin ei ollut mihinkään kiire – matkaa Maarianhaminaan oli jäljellä vielä monta tuntia eikä ollut muuta kuin siniseksi sulava horisontti ja aikaa. Ravintoloita ja muita viihdepalveluita on muuten tainnut tulla lisää sitten viime risteilyreissuni, ja hyvä niin. Jos perinteinen buffet ei tunnu omalta jutulta, muita vaihtoehtoja nähtävästi piisaa.

Kävimme tietysti tax freessä, se vaan kuuluu asiaan. Tuoksuja nuuhkitaan, aurinkolaseja sovitetaan, ylellisiä kuultovoiteita sivellään kämmenselälle kunnes poikaystävä kiskoo eteenpäin. Löysin Guccin hajuvesihyllyltä oman luottotuoksuni, jota ei ole myyty maissa vuosikausiin. Luulin, että se oli hävinnyt laivoiltakin, mutta täällä sitä näköjään vielä on! RayBanilta löytyi vaikka mitä malleja joihin en ole muualla törmännyt, kuten nämä pyöreät pinkit upeudet, jotka Jarno yritti tietysti yllyttää minut ostamaan. Jäivät toistaiseksi hyllyyn. Olisipa näistä puuterisempi versio niin ostaisin heti.

Nyt pois sieltä, nainen.

Laivalla nyt on muutenkin mukavaa matkustaa, mutta iso iso plussa siitä, että laivaan on helppo tulla myös auton tai pyörän kanssa. Jos kevät olisi ollut pidemmällä, olisimme ehkä lähteneet matkaan fillareiden kanssa, mutta viileät kelit tekivät valinnasta helpon ja lähdimme autolla. Onhan se nyt ihan hämmentävän helppoa: senkun nostaa kotiovella matkalaukut autoon, suhaa terminaaliin ja ajaa autokannelle. Maihinnousukortin saa mukaansa matkan varrelta nousematta autosta. Matka kuluu kierrellen laivan kaupoissa, katsellen ravintolassa ohilipuvaa saaristomaisemaa ja hengaten hytissä. Määränpäässä ei tarvitse kuin ajaa auto ulos ja huristella hotellille.

Maarianhaminassa kaikki on lähellä: hotelliimme oli terminaalista vain muutaman minuutin matka. Olimme valinneet tarjolla olevista vaihtoehdoista majapaikaksemme Hotell Pommernin, joka vaikutti sopivalta paikalta viettää pari kiireetöntä päivää. Myös kehuttu viinibaari saattoi vaikuttaa valintaan. Kaikki Maarianhaminassa liittyy jotenkin mereen, niin tämä hotellikin: se on saanut nimensä maailman vanhimmalta alkuperäisessä kunnossa säilyneeltä purjealukselta, joka viettää ansaittuja eläkepäiviään ja toimii nykyisin museona Maarianhaminan satamassa. Nelimastoinen kaunokainen on ollut ankkurissa vuodesta ’57 asti.

Kävimme tietysti katsomassa! Koska laiva.

SKEDESPOTTI, huuteli seuralaiseni ilahtuneena pitkin matkaa. Maailma näyttää ilmeisesti erilaiselta skeittaajan silmin.

Kävimme kävelemässä ja katselemassa veneitä. Pysähdyimme syömään laiskan illallisen, kun tuli nälkä. Paikallinen Stallhagen-olut olikin tuttu edelliseltä Ahvenanmaan reissulta, tykästyin siihen silloin ja tilailen sitä silloin tällöin Helsingissä. Kaupungilla oli kiireetön tunnelma, vähän odottava, samanlainen kuin monissa paikoissa, jotka viettävät talvisin hiljaiseloa ja heräävät kesäisin eloon. Ahvenanmaalla alkaa vuoden vilkkain matkailusesonki aivan pian, kesäkuun alussa. Hidas tunnelma sopi meille hyvin, kuljeskelimme aikamme ja vetäydyimme aikaisin hotellihuoneeseen.

Olin tietysti suorittanut pienen internet-tutkimuksen ennen matkaamme. Silja Linen sivuilta löytyy Ahvenanmaan kohdevinkkejä ja moni ystäväkin on viettänyt saaristossa aikaa. Ahvenanmaalla voi tehdä vaikka mitä: valloittaa saaren pohjoispuolen Geta-vuoret, tutkia saarta pyörän selässä, koluta luontopolkuja, meloa tai pulikoida Mariebad-kylpylässä, jolla on oma hiekkaranta. Takana on aika kiireinen kevät, joten päätimme tällä kertaa skipata saariston tarjoamat aktiviteetit ja keskittyä ihan vaan ruokaan ja rentoutumiseen. Sää suosi suunnitelmaamme – satoi lunta, samaa sakeaa pyryä, jota tuli kuulemma taivaan täydeltä Helsingissäkin. Onneksi oli auto, ei paljoa lumisade haitannut. Päätimme viettää päivän kierrellen Maarianhaminaa ja sen lähiseutuja. Luontopolut ja kanoottiseikkailut jäivät nyt odottamaan seuraavaa kertaa, samoin ne kaksikymmentä uimarantaa, jotka Ahvenanmaalta kuulemma löytyy. Onpahan syy tulla takaisin.

Jostain syystä uusissa paikoissa tekee mieli päästä korkealle ja katsoa kauas. Ehkä se on jokin alitajuinen tarve hahmottaa missä päin palloa sitä onkaan ja nähdä omin silmin millainen maisema ympäriltä avautuu. Suuntasimme siis lounaalle näkötornin kahvilaan. Oli retkilounas, kuumat toastit ja sitruunalimut, jälkkäriksi kahvit ja ahvenanmaalaista pannukakkua, johon oli laitettu pieni lippu. Lämmittelimme kahvilan keskellä ritisevän tulen äärellä.

Kävimme tutkimassa Maarianhaminan Merikorttelia kaupungin itäisessä satamassa. Olin lukenut internetistä, paikasta jossa kaikki tieto asuu, että venevajojen, ranta-aittojen ja laitureiden muodostama kortteli on kappale elävää merellistä historiaa: siellä on veistetty veneitä, taottu rautaa ja rakennettu suuria puualuksia. Museossa voi uppoutua puulaivan- ja venerakennustyön historiaan ja nykyhetkeen. Korttelista löytyy nälän yllättäessä myös ravintola, mantereellekin levinnyt Pub Niska, joka tarjoilee moderneja pizzoja eli peltileipiä.  Käsityöläistalon myymälä Saltissa myydään paikallisia käsitöitä ja piipahdimme tietysti tutkimassa valikoimaa, koska saaristokulttuuri kiinnostaa ja olen hulluna esineisiin, joissa käsityön jäljet on jätetty näkyviin. Suosikkini myymälästä: mustat valurautaiset kulhot ja vadit, ahvenanmaalaiset lampaantaljat, paksut leikkuulaudat, luomusaippuat ja pitkävartiset villasukat, joiden varteen on kudottu värikkäitä raitoja.

Minulla oli lukiovuosina poikaystävä, joka opiskeli historiaa. Yhtenä kesänä kiersimme rämisevällä pikkuautolla kaikki Suomen keskiaikaiset linnat, joita on aikoinaan rakennettu hiki hatussa etenkin maan länsirannikolle. Ahvenanmaan ainoa linna Kastelholma jäi sillä kierroksella näkemättä, mutta nyt on paikattu sekin aukko sivistyksessä. Sundissa sijaitsevassa linnassa ei ollut visiittimme aikaan ketään muuta, se korosti paikan jylhää hiljaisuutta. Kiertelimme muureilla, katselimme sieltä avautuvaa kaislojen reunustamaa joenuomaa.

Mäyräkoirat kielletty! Varmaan siksi, että linnassa on niin paljon jyrkkiä portaita.

Päivän kohokohta odotti ihan kulman takana: olimme nimittäin varanneet pöydän Smakbynista, ahvenanmaalaisten rakastamasta ravintolasta, jonka paikallinen kokki Michael Björklund on jokunen vuosi sitten perustanut. Smakbyn oli minulle entuudestaan tuttu, sillä vierailin siellä työni puolesta pari vuotta sitten ja tiesin mitä odottaa: superhyvää ja simppeliä saaristolaisruokaa, jossa yksinkertaiset raaka-aineet saavat loistaa. Ravintolasta saa myös vaatimattomasti maailman parasta saaristolaisleipää, jota Micken anoppi valmistaa. Ostimme sitä mukaan ravintolan putiikista sekä itsellemme että tuliaiseksi ja oli hilkulla, että kumpikaan limppu ei selvinnyt kotiin asti.

Ravintolasalissa on vielä toukokuussa yllinkyllin tilaa, mutta kesään mennessä pöydät täyttyvät nälkäisistä paikallisista ja saarella vierailevista. Micke ei ollut tällä kertaa paikalla, mutta tapasimme hänen vaimonsa Jennyn, joka kertoi tilan kuulumisia. Kaikenlaista uutta on taas suunnitteilla, eikä Smakbyn ole ennenkään tyytynyt pelkkään ravintolatoimintaan: raflan yhteydestä löytyy myös putiikki ja oma tislaamo, jossa tehdään pääasiassa paikallisista aineksista erilaisia viinejä, liköörejä ja hedelmäviinoja. Pullot ovat niin kauniita, että niitä voisi sijoittaa keittiöönsä ihan vaan koristeeksi (tosin tuskinpa jäisivät nautiskelematta).

Parsaa, hapankaalta ja kauden vihanneksia.

Yksi suosikkiruoistani maailmassa: kalaa ja pottuja voikastikkeella. Ei sen tarvitse olla sen monimutkaisempaa. Viereen se Micken anopin musta leipä niin ollaan lähellä ruokataivasta.

Vatsat täynnä! Oli pakko skipata jälkkäri, mutta saimme vielä eteemme snapsitarjottimen, johon oli katettu maistiaiset tislaamon suosituimmista tuotteista. Ehdoton suosikkini oli kirsikkalikööri, ei sinänsä mikään suuri yllätys, koska rakastan melkein kaikkea missä on kirsikkaa. Jarno oli kuski ja sai tyytyä vain kastamaan kielenkärkensä.

Seuraavan aamun pakkauspuuhissa hotelliaamiaisen jälkeen.

Seuraavana päivänä oli vielä aikaa vähän kierrellä ennen laivan lähtöä. Tutkimme kaupunkia ja kuljimme rannoilla kunnes alkoi sataa lunta, joten pakenimme mihinkäs muualle kuin JÄÄTELÖLLE! On sentään toukokuu! Anna & Aldo on perinteinen italialainen gelateria, jota pitää kahdeksan vuotta saarella asunut italialaispariskunta. Juttelin heidän kanssaan tovin ja sain nähdä keittiön, jossa jäätelöt valmistuvat. Listalta löytyi uskomattomia annoksia, juuri niitä suklaata ja syntiä tihkuvia spektaakkeleita, joita näkee vanhoissa elokuvissa. Sellaisia ei ole enää paljoa näkynyt sen jälkeen kun smoothiet ja muut terveysherkut tulivat muotiin. Oli pakko tilata kaikkein suurin pikari, joka notkui suklaakastikkeesta, kekseistä, vohvelitikuista ja karamellikiteistä. Kirsikka puuttui, mutta senkin olisi varmasti saanut jos olisi vaan pyytänyt. Lystikäs pariskunta ja ihanalla tavalla vanhanaikainen jäätelöbaari – suosittelen. Oli siellä pieni terassikin, mutta ulkona pyrytti taas. Nautimme siis synnistämme suosiolla neljän seinän sisällä.

Kun enemmän on enemmän (annoksesta ehdittiin tosin vähän verottaa ennen kuin muistin kaivaa kameran esiin).

Paluumatka Ahvenanmaalta takaisin Turkuun taittui Baltic Princessilla. Nauratti taas se kolmen minuutin matka hotellista terminaaliin: olemme kuuluisia viime tingan ihmisiä ja yleensä viimeisenä paikalla kaikkialla, mutta kerrankin ei tullut lähtökiire. Laiva lähti liikkeelle kahden maissa ja oli perillä Turussa seitsemän jälkeen – siinä ehti siis hyvin iltapäivän ajan hengähtää, syödä ja kerätä voimia ennen ajomatkaa takaisin Helsinkiin. Melko stressitöntä matkantekoa.

Ennen lähtöä vedetyllä jäätelöannoksella olisi varmasti kaloriensa puolesta pärjännyt viikon, mutta oli suolaisen nälkä ja lounaskupongit polttelivat taskunpohjalla. Valitsimme italialaisen Tavolata-ravintolan, joka oli itseasiassa todella viihtyisä, ja vedimme siellä pizzalounaan. Tai no minä tilasin parsarisoton ja sen kunniaksi proseccon – on nimittäin se maaginen aika vuodesta, kun saa parsaa! Risotosta ei ole kuvaa, koska ennätin vahingossa syödä sen, mutta buffalomozzarella-annoksen muistin sentään taltioida reissuraporttiin. Oli hyvää, söin kaiken (no Jarnolle jätin vähän).

Rennon lounaan ja muutaman taxfree-ostoksen jälkeen menimme tsekkaamaan DeLuxe-hyttimme, joka oli edellistä suurempi ja sisälsi leveän sängyn lisäksi myös sohvan. Tällä kertaa ei nukuttu, vaan hengattiin, kuunneltiin musiikkia ja otettiin suttuisia saarikuvia, jotka näyttävät unilta. Lempiharrastukseni heti suttuisten katuvalokuvien jälkeen.

Kävimme kyyläämässä saaria myös aurinkokannelta kun Turku lähestyi. Tuo minulle. Eikun tuo. Tai molemmat.

Matkalaiset tyytyväisinä, melkein perillä Turussa. 

Saariseikkailu takana! Vaikka olikin sitten aika iisi seikkailu. Ei sitä aina tarvitse kivuta vuorelle, joskus sitä kaipaa kaikkein eniten vaan kiireettömyyttä, sitä ettei ole kummempia suunnitelmia tai pakkoa olla missään. Oli ihanaa olla kaksin, nukkua hyvin ja käydä aamuisin valmiiksi katettuun pöytään, juoda muiden keittämää kahvia. Ahvenanmaa on kaunis paikka ja haluan ehdottomasti sinne takaisin ensi tai jonain kesänä, mutta ehkä kaikkein eniten tällä minimatkalla rakastin tätä matkanteon mutkattomuutta. Ei tärvääntynyt aikaa turhaan säätöön ja merimatkakin oli rentouttava (sitä ei kovin usein voi esimerkiksi lentomatkailusta sanoa). Ei sitä aina tarvitse lähteä Berliiniin, Pariisiin tai Lontooseen asti viikonloppulomalle – läheltäkin löytyy kiinnostavia kohteita. Ehkä kokeilemmekin ensi kerralla millaista on laivamatkailu pyörän kanssa.

Aiotteko valloitella saaria tänä kesänä?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Aamu Brooklynissa

Niitä päiviä, kun herää kurnivaan vatsaan vain havahtuakseen siihen, että jääkaapissa on matkan jäljiltä pelkkä valo eikä kauppahyllyjen välissä hortoilu ole missään tapauksessa vaihtoehto. Onneksi on lähikuppilat! Tänään testattu ja toimivaksi havaittu: uusi isompi Brooklyn Cafe ja nälkäisten iloksi listalle ilmaantunut aamiaissetti. Kaikista tärkeimmän eli kahvin kaveriksi saa smoothien, jugurtin ja paahdetun bagelin tuorejuustolla. Hillon tilasimme erikseen, koska bagel ilman hilloa on sama kuin maailma ilman musiikkia.

2017-01-23-stellaharasek-brooklyncafe-12017-01-23-stellaharasek-brooklyncafe-22017-01-23-stellaharasek-brooklyncafe-32017-01-23-stellaharasek-brooklyncafe-42017-01-23-stellaharasek-brooklyncafe-52017-01-23-stellaharasek-brooklyncafe-82017-01-23-stellaharasek-brooklyncafe-92017-01-23-stellaharasek-brooklyncafe-102017-01-23-stellaharasek-brooklyncafe-112017-01-23-stellaharasek-brooklyncafe-12PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Sister in love

✖ BALI, INDONESIA

Helsinkiläiseen hintatasoon tottunutta vähän huimaa, että Canggun kiemurtelevat kadut ovat pullollaan kauniisti kalustettuja kahviloita ja ravintoloita, joista saa hyvää ruokaa halvalla. Pantai Brawa Streetin rannan päädyssä sijaitseva Sun Of Panama ei ole niistä halvimmasta päästä (vaikka sekin meidän mittapuullamme edullinen) mutta siellä voi nauttia fish taconsa tai ranskankermalla, parmesanilla ja chilillä kuorrutetun maissitähkänsä 60-luvun tunnelmissa uima-altaan äärellä. Pakko arvostaa raflaa, joka kutsuu ruokaansa comfort foodiksi ja tarjoilee turhia kysymyksiä kysymättä valkoviinin ginger alen kera. Yhdistelmä on yksi useista matkan aikana syntyneistä päähänpistoistamme, saa kokeilla kotona! Itse aion testata myös noita maissintähkiä, oli nimittäin hulluhyvää.

2016-12-20-stellaharasek-canggu-panama-12016-12-20-stellaharasek-canggu-panama-22016-12-20-stellaharasek-canggu-panama-32016-12-20-stellaharasek-canggu-panama-42016-12-20-stellaharasek-canggu-panama-62016-12-20-stellaharasek-canggu-panama-72016-12-20-stellaharasek-canggu-panama-82016-12-20-stellaharasek-canggu-panama-92016-12-20-stellaharasek-canggu-panama-10PHOTOS BY STELLA HARASEK & ANNI TAIMISTO

Olipa kerran Liuskasaaressa

Hei helsinkiläiset, jos teillä ei ole illaksi ohjelmaa, loikatkaa Liuskasaaren lauttaan ja menkääpä Boathouseen illalliselle tai viinilasilliselle! Minulle tuli nimittäin juuri järkytyksenä, että kaikki lähisaarilla ja rannassa sijaitsevat lempipaikkani ovat paraikaa viimeisiä päiviä auki – tai Boathousen tapauksessa vihoviimeistä iltaa. Mutta vielä ehtii, kunhan kiiruhtaa! Kuvat ovat alkukesästä, kun olin siellä valokuvaamassa kesän grillikonseptia. Se oli muuten ihan huippuidea, vieraat saivat itse valita grilliin mieleisensä herkut ja kypsentää ne omaan makuun sopivaksi. Valokuvaajana en ehtinyt kääntelemään pihvejä ja tomaatteja, mutta ruokapöydän ääreen sentään ennätin ja sehän on tärkeintä. Seura oli kohdallaan, sääkin suosi. Yksi toukokuun ihanimmista illoista, voisipa palata hetkeksi takaisin.

2016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-12016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-22016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-32016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-42016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-52016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-62016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-72016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-82016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-92016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-102016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-112016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-122016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-132016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-142016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-152016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-162016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-172016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-182016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-192016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-202016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-212016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-222016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-232016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-242016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-252016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-25a2016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-262016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-272016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-282016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-292016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-302016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-312016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-452016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-322016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-332016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-342016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-352016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-362016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-372016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-392016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-402016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-412016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-422016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-432016-09-23-stellaharasek-ilta-boathousessa-44PHOTOS BY STELLA HARASEK, A FEW ALSO BY JARNO JUSSILA, VIVIAN VALPURI & ANNI TAIMISTO