Pala pohjoista keskellä Helsinkiä

Kaupallinen yhteistyö Lapland Hotels ja Asennemedia

Ei ole varmaan vaikeaa arvata mitä vastasimme, kun saimme kutsun tulla tutustumaan Bulevardille auenneeseen uuteen Lapland Hoteliin. Perheessämme on Lappi-innostusta päässyt suorastaan patoutumaan, sillä emme ole päässeet pohjoiseen edistämään keskeneräistä hirsitaloprojektiamme moneen kuukauteen – talo on tällä hetkellä talviteloilla ja vedet saa takaisin päälle aikaisintaan pääsiäisenä. Onneksi Bulevardilla voi käydä lievittämässä ikävää nyt kun perusteellisesti remontoitu hotelli on avannut vihdoin ovensa. Muualla Suomessa vierailleille hotelli saattaa olla jo tuttu: Lapissa on monta hotellia Rovaniemeltä Saariselälle ja Luostosta Hettaan. Etelämpänä löytyy kaupunkihotelliversio Oulusta, Tampereelta ja nyt myös Helsingin keskustasta.

Pakkasimme mukaan oman ja lainakoiran, koska siskokset rakastavat hotellivisiittejä: kerrankin saa nukkua sängyssä. Tämän jälkeen ne rakastavat niitä vielä aiempaakin enemmän.

Monet hotellin vieraista saapuvat varmasti vähän kauempaa, me lähestyimme asiaa kaupunkiloman kannalta. Miniloma kahden korttelin päässä kotoa on villi, mutta varsin toimiva konsepti: yhtä yötä varten ei tarvitse paljoa pakata, matkoihin ei tuhraannu arvokasta aikaa eikä koiralle tarvitse järjestää hoitopaikkaa, vaan sen voi ottaa mukaan, sillä hotelli on hyvin koiraystävällinen. Minimisäädöllä maksimirentoutus!

Heti aulassa tuli vastaan monta asiaa, joista tykkäsin: tumma sisustus, levollinen tunnelma ja supertaitavasti toteutettu valaistus, joka tuo tilaan aavistuksen Lapin tummaa taikaa. Ehdoton suosikkini on kittiläistaiteilija Reidar Särestöniemen maalaus, joka hohkaa tilan katseenvangitsijana. Kannattaa käydä paikan päällä katsomassa, kuva ei todellakaan tee sille oikeutta.

Roppakaupalla pisteitä siitä, että Lappi on tuotu sisustukseen savupirttilarppauksen sijaan lähinnä tyylikkäillä viittauksilla: porontalja siellä, sarvet täällä, muutama kynttilälyhty sekä Anu Pentikin mustia keramiikkateoksia, jotka ovat saaneet inspiraationsa kullanhuuhdonnassa käytetystä vadista eli vaskoolista.

Huoneemme oli ihana, siis ihana. Rakastin seesteistä sävymaailmaa, pehmeää kullanhohtoista valaistusta ja suurta, muhkeaa villapeitettä. Kaikkein parasta oli iso lasiseinällä erotettu kylpyhuone, joka oli varustettu suurella kylpyammeella ja saunalla. Päätimme välittömästi ettemme lähde huoneesta koko iltana mihinkään.

Alakerrasta löytyy Ravintola Kulta, josta olen ehtinyt jo kuulla kehuja, vaikka se on ollut auki vasta hetken. Raflan sisustus on linjassa muun hotellin kanssa, tumma ja tunnelmallinen, mutta koska liian ihana huone, päätimme tilata huonepalvelusta hampurilaiset – se on paitsi klassikko, myös paras tapa testata hotelli ja sen palvelut. Kyytipojaksi kuohuviiniä, paras seuralainen suolaiselle hampurilaiselle.

Emme joutuneet pettymään: ruoan toi huoneeseen itse rovaniemeläinen keittiömestari Tero Mäntykangas ja kaikki oli ihan superhyvää. Kullan hampurilaisessa, jonka saa niin liha- kuin kasvispihvillä, maistuu tietysti savujuusto. Kirkkaasti jatkoon kymmenellä pisteellä! Jarno vaihtoi viime tingassa tilauksensa hirvipulliksi, ne hävisivät lautaselta niin vauhdilla ettei niistä ehditty napata kuvaa.

Pääruokien lisäksi tilasimme alkupalalistalta maistelulautasen, josta löytyy pohjoisen makuja moneen lähtöön: savulohta, pikkuisia perunablinejä smetanan ja mädin kanssa, poroa, juustoa ja lakkahilloa. Koska omassa hotellihuoneessa saa tehdä mitä haluaa, söimme ensin pääruoat ja sitten vasta keskityimme napostelemaan maistelulautasta kaikessa rauhassa kuohuvan kanssa.

Jaettavaksi jälkiruaksi minipannukakkuja, puolukkaa ja tattikinuskia, höysteenä jäätelöä.

Jos Kulta alkoi kutkutella, käy kurkkaamassa Natan postaus jossa on hyvä kuvaus varsinaisesta ravintolakokemuksesta. Sieltä löytyy myös kuva ravintolan menusta, jonka mateennahkaisen kannen on toteuttanut gTie eli vanha rakas ystäväni Jenni Ahtiainen. Juno-koirakin piti siitä kovasti ja yritti nuolaista sitä. Me muut tyydyimme ihailemaan sitä ihan silmillämme.

Koiranomistajia varmasti kiinnostaa myös millaista palvelua karvaiset perheenjäsenet saivat. Ensinnäkin koiran kanssa saapuvat vieraat majoitetaan hotellin alimpaan huonekerrokseen eli mahdollisimman lähelle ulko-ovea, jotta ulkoilutus sujuisi jouhevasti. Saimme respasta mukaamme pienen paketin, jossa oli pussillinen puruluita ja kakkapusseja. Kun saavuimme huoneeseen, siellä odotti vesikuppi, kaksi ruokakuppia ja kaksi pientä tassupyyhettä – en kestä. Koirilla oli siis takuuvarmasti tervetullut olo, jonka kruunasi myös koiria huomioiva huonepalvelu: kun keittiömestari Tero toi meille illallisen, hän kysyi mitä koirat tahtoisivat iltapalaksi ja ehdotti itse poronkäristystä. Harvoin olen nähnyt niin onnellisia koiria kuin nämä olivat silloin kun Tero palasi kahden tuoksuvan kulhon kanssa ovelle! Taisimme saada spesiaalikohtelua, mutta respassa innostuttiin kovasti, kun ehdotin, että huonepalvelulistalla voisi oikeastikin olla koirille suunniteltu annos tai kaksi – toivotaan, että se toteutuu. Helpointahan se koiranomistajalle olisi, ettei tarvitsisi pakata koiralle ruokaa tai käydä vartavasten kaupassa.

Safkan jälkeen painelimme kylpyyn ja saunaan. Kuohuviiniä kylpyammeessa, millaista luksusta! On meillä kotonakin kylpyamme, mutta kokemus on kummasti eri tunnelmallisessa hotellihuoneessa, josta puuttuu pyykkikasa ja muu arki. Saunaa taas ei löydy meiltä edes taloyhtiöstä, joten löylyistä otettiin kaikki irti.

Myönnän, saunan jälkeen aloin tutkia hotellin nettisivuilta huonehintoja, koska haluan ehdottomasti tulla minilomalle uudestaan seuraavan kerran kun arkihässäkkä alkaa painaa liikaa harteilla. Huone, jossa on kylpyamme ja sauna, maksaa himpun yli kaksisataa. Heille, joita sauna ei kiinnosta, löytyy myös pelkällä kylpyammeella varustettuja huoneita.

Pörröpää seuraavana aamuna hyvinnukutun yön jälkeen.

Aamiaiselta löytyy kaikki mitä hyvältä hotelliaamupalalta voi odottaa, höystettynä pohjoisen mauilla. Ilahduin tuoreesta rieskasta, kuusenkerkkämehusta, leipäjuustosta, savulohesta, sieni-sipuli-pinaattipaistoksesta ja munakaspisteestä, josta saa valita munakkaaseen esimerkiksi savuporoa tai osterivinokasta. Tyrni-appelsiinismoothieta voisin juoda joka päivä loppuelämäni ajan.

Myös porosta tehty musta makkara sai molemmilta kiitosta, vaikka tavallisesta mustasta makkarasta en välitä ollenkaan. Puolukkaa on tietysti tarjolla myös.

Parasta aamupalassa oli silti todella maukas puuro ja hillat. Olisi ollut myös muoniolaista mustikkaa, jääköön ne seuraavaan kertaan. Siihen ei varmaan mene kovin kauaa. Olemme visiittimme jälkeen nimittäin ehtineet vierailla aamupalalla jo toistamiseen ystävien kera. Siitä nauttiakseen ei tarvitse nimittäin olla hotellin vieras.

Emme malttaneet lähteä ilman matkamuistoa: ostimme mukaan samanlaisen villaisen viltin, joka löytyy jokaisesta huoneesta. Niitä onneksi myydään hotellin aulassa, olisin muuten joutunut ylipuhumaan respan myymään meille mukaan sen huoneessa olleen. Täydellinen harmaa viltti lämmittää nyt olohuonettamme (ja muistuttaa koiria ikimuistoisesta hotellikokemuksestaan ja keittiömestarista, jonka tekemää poronkäristystä he muistelevat kaiholla varmasti vielä kauan).

Kiitos vielä visiitistä, Lapland Hotel Bulevardi! Ilo oli meidän puolella, tulemme takuulla takaisin.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

10 thoughts on “Pala pohjoista keskellä Helsinkiä

  1. Reidarin upea maalaus – yhden huurrepuumaalauksen takia kävin aika ajoin istumassa hetken ihailemassa sitä Oulun keskustan osuuspankissa vaikkei pankkiasiaa ollutkaan. -hotelli kuulostaa ihanalta, aamupalasta puhumattakaan..

  2. Haa! Lappihullu täällä jälleen, hyvää päivää. Oikeasti asumme lähempänä Lappia kuin Helsinkiä, ja kaipuu pohjoiseen on oikeasti jotain oikeaa ikävää.
    Huomasin jutusta tuon Reidarin työn ja tulipa mieleen reissu, jolloin kavereiden kanssa käytiin siellä hänen ateljee- ja kotitilallaan. Suosittelen lämpimästi tutustumaan! Reidarin työt ovat silkkaa lappilaista magiaa!

    • Moikka Sirkku, niin OVAT! Meillä on suunnitelmissa tehdä pieni retki Kittilään tämän vuoden aikana, katsotaan milloin löytyy sopiva rako.

  3. Ootte kyllä melkosia mannekiineja:) Sama sisustus on Oulun Lapland hotelsissa, joka on myös melko uusi. Juuri aamupalan takia sieltä tuli varattua huone toistamiseen.

    • Haha, kiitos? Ooh joo, ymmärrän! Majoitumme ehdottomasti sinne kun seuraavan kerran satumme Ouluun xxx

  4. Onpa kaunis hotelli! Seurasin visiittiänne IG:n Storyissä, ja hellyin ihan täysin koirien käristysannoksille. Ihanasti ajateltu kokilta!

    • No niinpä! En ole varmaan ikinä saanut mihinkään instastoryyn niin paljon palautetta kuin hurmioituneita viestejä muilta koiraihmisiltä :D

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.