Viime viikkojen kirppislöydöt

Yksi parhaista asioista, joita somessa voi mielestäni tehdä, on ihastella ja kadehtia muiden kirppislöytöjä. Ah sitä iloa, kun joku on löytänyt jotain superihanaa! Onneksi niitä löytöjä sattuu myös omalle kohdalle, sillä koluan kirppiksiä ahkerasti. Nykyään lähden entistä useammin kirppiksiltä tyhjin käsin, sillä kotona on tyhjennetty nurkkia ja vaatimustaso on noussut – en halua viedä kotiin mitään ihan kivaa vaan kelpuutan mukaan ainoastaan ihania esineitä, niin ihania, että haluan todellakin suoda niille kodin rajallisista neliöistä oman paikan. Iso plussa, jos esineelle on käyttöä, sillä koristeena kököttävää tavaraa ei viitsi kerätä nurkkiin liikaa – olen sitäkin tehnyt ja se johti vain pölyiseen kotiin, joka ei inspiroinut. Aika moni keräilijä on varmaan nyt täysin eri mieltä.

Mutta asiaan! Ajattelin nimittäin vilauttaa omia viimeaikaisia löytöjäni siltä varalta, että muutkin saavat iloa toisten ihmisten kirppisonnesta. Nämä aarteet ovat peräisin Fiskarsin antiikkimarkkinoilta ja Billnäsin antiikki- ja perinnepäiviltä parin viikon takaa. Ruskeat kahvikupit alavasemmalla ovat Arabian Ruskaa, ostamme sarjan isoimpia mukeja sekä kaupunkikotiin että Lapin kakkoskotiin kun niitä osuu kirppiksillä vastaan. Tykkään erityisesti niistä, joissa on tummempi lasite. Myös ruskeat pikkukulhot ovat Arabian ja maksoivat yhteensä vain vitosen. Ajattelin tarjoilla niistä hummusta ja oliiveja.

Kupittaan saven siniset pikkulautaset maksoivat yhteensä maltilliset 1,50 euroa. Virallisesti en edes pidä sinisestä ja silti olen huomannut viime aikoina hipelöiväni kirppiksillä sinisiä astioita tuon tuosta. Tekee mieli kattaa niitä sikinsokin maanläheisten sävyjen sekaan ja viis veisata, vaikka vähän riitelisivätkin. Hopeoidut alpakkalusikat tongin valtavasta lusikkakasasta, jossa kaikki maksoivat euron. Löysin samoja lusikoita aiemmin keväällä ja setti täydentyi nyt mukavaksi 12 lusikan pinoksi, jolla isompikin porukka kahvittelee tai nautiskelee pavlovaa.

Rakastuin sekunnissa ruskeaan 50-lukulaiseen teekannuun, jolla on rottinkinen kahva. Kokemus on opettanut, että salamarakkauksia ei kannata päästää käsistään – ne tuottavat kotona iloa joka ikinen päivä. Kannu on sisältä tarpeeksi siistikuntoinen päästäkseen ihan tositoimiin: viimeistään syksyn tullen hauduttelen tässä piparminttuteetä. Afrikkalainen korkea vati seisoi pöydässä kannun vieressä ja sopi niin täydellisesti sen kaveriksi, etten raaskinut erottaa heitä, vaan tinkasin hyvän yhteishinnan ja ostin molemmat.

Kertokaapa, onko teillä käynyt kirppisonni viime aikoina?

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Kimallusta ja kokomustaa

Kesäasu viikon parin takaa, kun lähdimme ulos viettämään vähän iltaa ja teki mieli pukea päälle jotain kivaa. Keksin, että kimaltava uimapuku näyttää ihanalta väljien housujen ja niukan jakun alla. Muistan keskimäärin kerran vuodessa, että uikkareita voi käyttää osana muutakin kuin rantapukeutumista – ja olen joka kerta yhtä tyytyväinen itseeni ihan kuin tämä olisi täysin uusi idea eikä suinkaan yksi niistä miljoonista, jotka olen nyysinyt menneiltä vuosikymmeniltä. Mutta miksi keksiä pyörää uudestaan, kun maailma on täynnä ihania ideoita, jotka on todettu toimiviksi ennen kuin edes synnyin!

Hankin Donna Karanin valuvat, levenevät vintagehousut New Yorkista. Rakastan niiden rentoa eleganssia – ne ovat samaan aikaan aivan älyttömän mukavat ja tyylikkäät, mikä on yhdistelmänä vähintäänkin harvinainen. Lahkeita pitäisi ehkä lyhentää aavistuksen, mutta keräillessäni voimia siihen olen käyttänyt housuja korkojen kanssa, siten ne ovat täydelliset enkä astele koko aikaa lahkeideni päällä. Mikä siinä muuten onkin, että vaatteiden vieminen ompelijalle on samanlainen monen vuoden motivoinnin vaativa urakka kuin taideteosten vieminen kehystämöön?

MUSTA JAKKU* FILIPPA K
FRENCY & MERCURY AURINKOLASIT* TREND OPTIC
UIKKARIT & OTHER STORIES
DONNA KARAN HOUSUT VINTAGELÖYTÖ
NAHKASANDAALIT* SOKOS
PUNOSKASSI KIRPPISLÖYTÖ
KAULARIIPUS PARIISISTA
*SAATU

Mustat vaatteet, kullanhohtoinen kimallus ja olkapunoskassi näyttävät itseasiassa aika kivalta kesäyhdistelmältä – ehdottomasti jatkoon. Ohuet kultakorut kruunaavat lookin. Olen viime aikoina myynyt ja lahjoittanut melkein kaikki koruni pois, säilytin vain ne joita oikeasti käytän. Ah miten paljon energiaa säästyy, kun ei tarvitse enää tuskailla korulaarin äärellä, sovittaa kaikenlaista ja valita kuitenkin lopuksi ne tismalleen samat kuin aina.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Kesäretki antiikkipäiville

Seuraa menovinkki maan eteläosissa liikkuville! Fiskarsin antiikkipäivät ovat alkaneet ja palvelevat antiikin ja vintagen ystäviä sunnuntaihin asti. Vajaan kymmenen kilometrin päässä järjestetään tismalleen samaan aikaan Billnäsin perinne- ja antiikkipäivät, joten viisas varaa retkeen koko päivän ja kiertää tietysti molemmat.

Fiskars ja Billnäs ovat kansallisromanttisessa vehreydessä uinuvia kuvankauniita ruukkikyliä, joista löytyy antiikkipäivien lisäksi kesäkahviloita, taidenäyttelyitä, käsityöläisten pajoja ja pihakirppiksiä. Kuten hiustemme pituudesta voi tarkkasilmäinen päätellä, nämä kuvat ovat viimekesäiseltä retkeltämme – ja naputan taas pakussa, sillä olemme paraikaa matkalla takaisin apajille! Katsotaan ehdimmekö tällä retkellä myös Fiskars Village Art & Design Biennaleen, mutta se on auki syyskuuhun saakka, joten sen suhteen ei ole kiirettä.

Billnäsin perinne- ja antiikkipäivillä tarjonta tuntuu painottuvan modernismin ajan estetiikkaan 20-luvusta 70-luvulle, Fiskarsista löytyy enemmän 1700- ja 1800-luvun antiikkia, taidetta ja harvinaisuuksia. Perinteiseen kirppistunnelmaankin pääsee, sillä Fiskarsin varsinaisen tapahtumapaikan edustalla on valtava määrä kirppiskojuja, joissa myydään kaikkea mahdollista vanhaa ja kaunista. Hinnat ovat osin suolaisemmat kuin keskivertokirppiksellä, mutta tavarat on myös kuratoitu tarkoin – täällä ei tarvitse etsiä jotain kiinnostavaa pakasterasioiden ja linttaan astuttujen lenkkareiden joukosta (siinäkin on toki oma viehätyksensä).

Retkellä viihtyy, vaikkei olisi liikkeellä ostohousut jalassa. Lomatunnelma alkaa jo Fiskarsiin johtavalla tiheän metsän reunustamalla tiellä ja antiikkipäivillä on paljon katseltavaa – siellä voi kierrellä kuin näyttelyssä, imeä itseensä inspiraatiota ja ideoita ja pysähtyä välille viinilasilliselle. Billnäsin ruukki on jo itsessään näkemisen arvoinen, hengästyttävän hieno paikka jolla on 400-vuotinen historia. Suurin osa postauksen kuvista on otettu juurikin sieltä, Isosta pajasta joka on tapahtuma-aikaan täynnä myyjiä.

Törmäsimme Fiskarsissa Helsinki Secondhandin Janiin, mikä ei ehkä ollut aivan tavaton yllätys ottaen huomioon, että Korkeavuorenkadulla toimiva antiikkikauppa on tietysti antiikkipäivillä myymässä aarteita. Monet kauppiaat ovat pitkin kevättä säästelleet parhaita löytöjään juuri antiikkipäiviä varten.

Vietimme viime kesänä alueella koko päivän, kiertelimme ja tutkimme, juttelimme myyjien kanssa ja vertailimme löytöjämme muiden vieraiden kanssa. Antiikkipäivillä vallitsee just niin leppoisa tunnelma, että se houkuttelee hölöttämään tuntemattomille. Monilla on koiria mukanaan ja yleensä niitä kaikkia saa silittää.

Kävimme lopuksi vielä syömässä ja lähdimme ajelemaan takaisin Helsinkiin kun päivä oli jo taittumassa heinäkuiseksi illaksi. Tuntui kuin olisimme olleet pidemmälläkin lomalla. Bongaa ylläolevasta kuvasta pörröinen peurapylly! Hän loikkelehti paluumatkalla edestämme metsään, ennätin juuri napata pakun ikkunasta kuvan.

PS. Löysimme viimevuotisilta antiikkipäiviltä työhuonettamme kaunistavat mustat 20-luvun kirjakaapit, jotka vilahtavat mm. näissä kuvissa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Nähdään Parolan aseman rompetorilla!

Tiedän, että joukkoonne kuuluu paljon vintagesta ja secondhand-aarteista kiinnostuneita, joten seuraa kuuma menovinkki kesäkuun toiselle viikonlopulle. Olemme menossa myymään kirppistavaraa Parolan aseman rompetorille, joka järjestetään lauantaina 8. kesäkuuta klo 10-15. Tulkaa tervehtimään ja hengaamaan! Jos ette ole shoppailutuulella, paikalle voi tulla myös vain viettämään kesälauantaita ja nauttimaan vohvelikahveista kuvankauniissa asemamiljöössä. Niin, ja tietysti viihdyttämään minua ja Jarnoa.

Tämä on epäilyksettä kesän kivoin kirppistapahtuma, tiedämme koska olimme siellä viime kesänä vieraana. Parolan aseman aulaan, makasiiniin ja asemapihalle kokoontuu kymmeniä kirppismyyjiä, sisältä löytyy hurmaava kahvila ja tunnelma on enemmän kuin kohdallaan. Myymässä on tänä vuonna meidän lisäksemme noin 40 myyjää, joukossaan sisustusbloggaajia, stailaajia, vanhan tavaran kauppiaita ja omia kaappejaan tyhjenteleviä kirppishaukkoja. Vintageaarteiden lisäksi tapahtumassa myydään mm. Diagnoosi Sisustusmanian superkaunista keramiikkaa, jota mekin olemme ostaneet astiakaappiimme.

Nappasin kuvan Lapissa ennen kuin pakkasimme kamat pakuun. Tässä on todellakin vasta mitätön murto-osa kaikesta!

Olemme tyhjentäneet sekä kaupunkikodin että Lappi-kodin varastot ja tehneet tuntuvan harvennuksen kuvausrekvisiittaamme, joten aarteet eivät lopu heti kesken – tavaraa on myynnissä lähes kaksi pakullista ja hinnat sorvataan sellaisiksi, että kaikki varmasti lähtee. Myyntiin tulee mm. 50- ja 60-luvun huonekaluja kuten senkki, sarjapöytiä ja raheja, rottinkikalusteita, isoja marokkolaisia mattoja, taidetta, ryijyjä, kirjoja, keramiikkaa ja astioita. Kuriositeettina mukana myös iso hirventalja ja todella painava kipsipää.

Jos huutelette nyt siellä että MIKÄ PAROLAN ASEMA, tässäpä tiivistelmä: Parolan vanhan rautatieaseman on viime vuodet omistanut ihana pariskunta, joka valtavan (ja upean) asemarakennuksensa kunnostamisen ohessa ylläpitää Parolan asema -nimistä blogia ja järjestää tätä loistavaa vuosittaista tapahtumaa. Jos remppahommat, sisustusinspiraatio ja DIY-vinkit kiinnostavat, kannattaa ottaa blogi seurantaan. Olemme itsekin saaneet heiltä tukullisen tarpeeseen tulleita vinkkejä omaan taloprojektiimme. Vanha asema on itsessäänkin valtavan inspiroiva, joten paikalle kannattaa tulla ihan jo sen vuoksi, että sen sisälle ei pääse ihan joka päivä kurkistamaan.

Vielä muutama käytännön vinkki!

1 ~ Parola sijaitsee Hämeenlinnan kupeessa tunnin matkan päässä Helsingistä. Paikalle pääsee oman auton lisäksi kätevästi bussilla ja junalla, joka jättää sattuneesta syystä lähes ovelle. Tsekkaa tarkemmat saapumisohjeet tapahtuman FB-sivulta. Ystävät, koirat ja lapset mukaan lauantaiselle kesäretkelle.

2 ~ Varaa kunnolla aikaa: tutkittavaa ja pengottavaa on paljon ja haluat takuulla pysähtyä kahvillekin. Tapahtuma alkaa klo 10 ja kestää kolmeen iltapäivällä. Aamupäivällä on tietysti parhaat valikoimat, loppupäivästä taas tehdään parhaat diilit. Meno tulee olemaan vauhdikasta kelistä riippumatta, mutta tietysti olemme tilanneet aurinkoa.

3 ~ Kannattaa varustautua käteisellä. Mobilepay käy tosin meille ja monille muillekin myyjille, toisille jopa korttimaksu.

4 ~ Jos löytösi eivät mahdu autoosi tai eivät kulje kätevästi kainalossasi julkisilla, ei hätää: hankintoja on mahdollista jättää aseman varastoon odottamaan noutoa seuraavan viikon parin aikana.

5 ~ Kirppislöytö voittaa aina tavaran ostamisen uutena! Jos kaipaat inspiraatiota, tsekkaa kymmenen kirppisvinkin lista.

PHOTO BY STELLA HARASEK

Kauan metsästetty mohairtakki

Joskus kärsivällisyys palkitaan! Minulla oli kolme vuotta sitten kuvauslainassa mm. näihin kuviin päätynyt Marimekon mohairtakki ja olen siitä saakka sättinyt itseäni, kun en tajunnut ostaa takkia omakseni silloin kun se oli kaupoissa. Olen vuosien varrella vaaniskellut takkia kirppiksillä ja internetin myyntipalstoilla, kunnes tovi sitten vihdoin tärppäsi: kaveri myi omansa Facebookin kierrätysryhmässä ja kerrankin olin oikeaan aikaan langoilla. Kiljuin AV YV OSTAN EPÄTOIVOJONO ja yhtä Kallion reissua myöhemmin takki oli kolmen vuoden odotuksen jälkeen vihdoin minun. Rakastan internetiä.

MARIMEKON MOHAIRTAKKI SECONDHAND
RIIPUS MATKAMUISTO PARIISISTA
IKIVANHAT NILKKURIT ACNE
KASHMIRNEULE IRIS & INK
LEEN FARKUT SECONDHAND

Olen kaivanut kaapista vanhat potkitut Pistolit. Kuluneet kengät sopivat näihin epämääräisiin keleihin, niiden kanssa ei tarvitse niin varoa. Tukevat korot ovat muutenkin parhaat kengät loskaan, sillä ne eivät kastu niin nopeasti kuin lammikoissa laahaavat tasapohjaiset kengät. Tämä saattaa olla harhaa, mutta sovitaan niin, että saan pitää siitä kiinni. Vaikutus se on lumevaikutuskin.

Alkuvuosi on harvoin tyyli-inspiraation juhlaa eikä tämä ole ollut mikään poikkeus, enemmänkin kiinnostaa turvavaatteet ja lämpimänä pysyminen. Olen kiskonut useimpina aamuina sen enempää miettimättä päälle farkut ja jonkun villapaidan, onneksi muhkea mohairtakki tuo olemukseen vähän potkua ja uusi kevyempi tukka piristää. Hyvä fiilis on joskus niin pienistä asioista kiinni.

Mustat kynnet ovat yhä vain lempiasusteeni. Miksipä vaihtaa, kun se kerran toimii. Ennustan silti, että punaisesta oranssiin liukuvat kirkkaat värit alkavat taas houkutella, kun talvi taittuu kevääksi ja lämpötilat alkavat nousta. Sääennuste lupaa loppuviikoksi plus viittä – eikö se tarkoita, että ollaan jo hyvällä matkalla?

Huomasin omia blogiarkistoja selatessani, että viime kuukausina on ollut tosi vähän niinsanottuja asujuttuja. “Niinsanottu” siksi, että olen aina kokenut konseptin vähän vieraaksi, mutta pyrkinyt silti dokumentoimaan pukeutumistani aina kun siihen on ollut sopiva tilaisuus – on kuitenkin kivaa puhua tyylistä, kengistä ja kauniista vaatteista, tarinoista niiden takaa.

Asukuvien vähyys on johtunut osin talvesta ja vähäisestä valosta, osin siitä että olen karsinut vaatekaappini alle puoleen siitä mitä se oli eikä pukeutumisessani ole ollut  valtavasti variaatiota (eipä sillä, että olisi aina ennenkään ollut). Olen pyrkinyt yhdistelemään olemassaolevia vaatteitani uusilla tavoilla, innostumaan vähemmälle käytölle jääneistä vaatekappaleista ja sekoittamaan arkipukeutumiseen kimaltavia ja hohtavia vaatekappaleita, jotka ovat aiemmin ulkoilleet useimmiten kemuissa ja illanvietoissa. Mutta kyllähän näistä jutunjuurta löytyy! Täytyy alkaa napata kuvia useammin nyt kun valoa on päivä päivältä enemmän.

Muhkea kirppistakki, kuumaa vai kylmää?

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Vintagetaivas Tampereella

✖ TAMPERE

Minulla ja Jarnolla on muutakin yhteistä kuin levoton sielu ja rakkaus musiikkiin: olemme molemmat asuneet aikoinaan Tampereella ja koluneet siellä samoja nurkkia baareista levykauppoihin, tunteneet jopa musiikki- ja skeittipiirien kautta samoja ihmisiä. Olemme molemmat olleet myös elävän legendan mainetta nauttivan Yesterdayn vakioasiakkaita. Vuonna 1985 perustettu putiikki myy ja vuokraa vintage- ja retrovaatteita – ja valikoima on sanalla sanoen uskomaton.

Meidän Tampere-vuosinamme vaatteita ja asusteita pullisteleva putiikki sijaitsi Pyynikin uimahallin kupeessa, petollisen lähellä lukiotani. Kävin usein hyppytunneilla hypistelemässä aarteita. Ensimmäisen ostokseni tein, kun olin saanut kummitädiltäni 18-vuotislahjaksi tuhat markkaa. Summa oli opiskelijan budjetissa tuntuva ja päätin sijoittaa sen kunnolliseen talvitakkiin. Marssin suoraan Yesterdayhin sovittamaan kaikki kaupan kaikki kelsit, missä vierähti useampi tunti, mutta valinta oli lopulta helppo. Tuon ostat, putiikin perustaja Tuire sanoi yhden kohdalla. Sen minä ostin.

Sikamaisen hieno, totesi Tuire tästä kimaltavasta takista ja lisäsi: Sun pitäisi muutenkin sikailla enemmän.

Kauppias Virtanen on itse tietysti suurin syy putiikin legendaariseen maineeseen. Nykyään jo yli kuusikymppisen rouvan mielipidettä ei tarvitse arvailla, hän kertoo sen kyllä suoraan. Hän myös valitsee asiakkaansa eikä palvele esimerkiksi “epäilyttäviä huligaaneja” tai – kuten juuri kuulin Pipsa Hurmerinnalta – amerikkalaista indieyhtyettä nimeltä Wilco. Yhtye oli ollut pari vuotta sitten Tampereella ja pyrkinyt visiitille Tuiren putiikkiin, mutta kaikki lensivät ulos paitsi basisti. Vain John sai jäädä ostoksille. Onneksi me olemme toistaiseksi olleet tervetulleita, vaikka saammekin kuulla kunniamme aina kun yritämme neuvotella hinnoista.

Hämeenkadulla aikoinaan aloittanut putiikki toimii nykyään Itsenäisyydenkadulla ja on, jos mahdollista, vielä aiempaakin ahtaampi. Tila on täynnä vaaterekkejä, hyllyjä ja laukkupinoja, joiden keskelle jää vain pieni mutkitteleva polku. Suurin osa putiikin valikoimasta on suomalaista vintagea 50-luvulta 80-luvulle ja vaikka tavaraa riittää kirjaimellisesti lattiasta kattoon, Tuire tuntuu tietävän tarkalleen mitä häneltä löytyy. Kun kerroin etsiväni tietynlaista paljettimekkoa ja vakosamettista kokopukua, hän katosi putiikin perälle penkomaan ja palasi pian muutaman vaihtoehdon kanssa.

Mutta löytyikö paljettimekkoa tai vakosamettista kokopukua? Paljettimekkojen nyanssit ja muutoin täydellisen samettipuvun koko eivät valitettavasti natsanneet, mutta löysin kyllä jotain muuta – nimittäin tuon kotimaisen hopeisen pikkutakin, jota ajattelin käyttää keväällä pillifarkkujen ja valkoisen t-paidan kanssa. Jarno puolestaan löysi itselleen uudet ruskeat buutsit edellisten loppuun asti rakastettujen buutsien tilalle – ja Makkonen poimi mukaan täydelliset pyöreät aurinkolasit. Kiitos taas Tuire, ensi kertaan!

PS. Jos kauppa tai persoonallisen kauppiaan historia kiinnostaa, suosittelen Aamulehden parin vuoden takaista haastattelua.

Yesterday Second Hand
Itsenäisyydenkatu 12-14, Tampere
Ma-pe 12-18
La 11-15:30

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Asioita, joita arvostan juuri nyt

Joulu lähestyy, mutta tänään en kirjoita kiitollisuudesta ja kiireettömistä hetkistä rakkaiden kanssa. Ei, tämä on oodi arkisille perusasioille ja toimivalle arjelle, jota juuri nyt tässä loppuvuoden kaaoksessa arvostan enemmän kuin olisin osannut ikinä uskoa. Kuvissa olohuoneemme, joka alkaa pikkuhiljaa ainakin tämän yhden nurkkansa osalta muistuttaa asuttavaa tilaa toimittuaan tovin remonttivarastona.

Rottinkipöytä on kirppislöytö, seinällä roikkuvan macrame-työn ostimme Kalliossa asuvalta tekijältään. Raitatyynyn toimme Marokosta, toinen on hankittu pari vuotta sitten Marimekolta.

Syksy on eletty remontin keskellä ja siinä sivussa olen tullut raivopäissäni tuupanneeksi varmaan kolmanneksen omaisuudestamme ulos ovesta. Uudessa kodissa on yksi huone vähemmän kuin edellisessä ja sen huomaa: kalusteita ja tavaroita on yksinkertaisesti ollut liikaa näihin neliöihin, eikä ole auttanut, että koko keittiö kalusteineen ja tavaroineen on pakattu ja pinottu sinne minne on sattunut mahtumaan. Matkan varrella muuttuneet remonttisuunnitelmat ovat nekin osaltaan vaikuttaneet siihen, että kaikki kalusteet eivät tule löytämään paikkaansa sillä tavoin kuin alunperin ajattelimme, mutta onneksi niille on löytynyt helposti hyvät uudet kodit. Tyhjennysoperaatio on tuottanut tulosta ja huoneet alkavat yksi kerrallaan vihdoin hengittää – (päässä seisova) silmä ja (umpiuupunut) sielu lepää!

Muutenkin kiinnostaa väljyys. Se pukee tätä asuntoa paljon paremmin kuin boheemi runsaus, joka vallitsi edellisessä kodissamme. Siellä oli isompien neliöiden lisäksi toisenlainen tunnelma ja kuluneemmat pinnat – lattialaudat narisivat, vanhat tapetit kupruilivat maalikerroksen alla ja sähköt risteilivät pintavetoina pitkin seiniä. Tämä talo on vielä vuotta vanhempi, mutta täällä kaikki on suoraa ja sileää, kauniisti viimeisteltyä. On suuria oviaukkoja ja painavia puuovia. Vaalealle kivilattialle ja jylhille ikkunoille tekee mieli antaa tilaa.

Projekti nimeltä kierrätyskeittiö etenee ja näyttää siltä, että saamme jouluksi toimivan keittiön! Ei vielä täysin valmiin, mutta toimivan! Sellaisen, jossa on juokseva vesi ja liesi ja uuni! Voimme valmistaa ruokaa, pestä astioita astianpesukoneessa! En voi uskoa tätä onnea todeksi. Aloin jo tottua ajatukseen, että meillä tiskataan kylpyhuoneessa. Kaikenlaiset kummallisuudet alkavat remontin keskellä tuntua täysin normaaleilta, esimerkiksi se että mahtuakseen harjaamaan hampaitaan täytyy ensin tiskata aamukahvikupit ja laittaa ne kuivumaan lattialle pyyhkeen päälle. Keittiön uusi lattiakin on valmis: siihen laitettiin harmaa mikrosementti, joka sointuu kauniisti muun asunnon kivilattiaan.

Ennen muuta arvostan sitä päätöstä, että emme lähteneet viettämään joulua pohjoiseen tai minnekään muuallekaan. Silkassa selviytymisessä on ollut ihan tarpeeksi tekemistä, nyt ei jaksaisi millään organisoida juhlapyhien viettoa jossain toisaalla. Ajatuskin jouluruuhkissa ajamisesta saa sykkeen nousemaan. Heti kun viimeiset työt on tehty, aion läimäistä läppärin kiinni ja heittäytyä x-asentoon sohvalle. Glögi ja joulusafkat kiinnostavat! Niitäkään emme tee itse, vaan ulkoistamme meitä paremmin osaaville – eli Blossalle ja punavuorelaiselle rouvalle, joka kiireisten/väsyneiden naapureidensa iloksi tekee laatikoita muidenkin tarpeisiin.

Jalkavalaisin on suomalaista tekoa ja hankittu vuosia sitten Finnish Design Shopilta. Mustavalkoisen marokkolaisen maton olemme ostaneet Madesignista, joka muuten tyhjentää tällä hetkellä mattovarastoaan huikealla -50% alella. Jos aihe kutkuttaa, kurkkaa vanhempi kirjoitukseni Näin hankit täydellisen marokkolaisen maton.

Miten teillä menee? Joko olette heittäytyneet joululomamoodiin vai paahdatteko aattoon asti? Kaikki sympatia muuten teille, jotka teette töitä myös pyhien yli – aina välillä sitä unohtaa, että on paljon asioita, jotka eivät pyörisi, jos ihan koko maailma lojuisi kyljellään sohvalla.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Toisen käden kuteet

Olen ollut kirppishaukka pienestä asti. Kotikulmillani Pohjanmaalla oli monta kirpputoria, jotka kolusin systemaattisesti läpi viikoittain. Perheemme pienet tulot patistivat etsimään vaatehankinnoille edullisempia vaihtoehtoja, mutta siitä kehittyi nopeasti yksi lempiharrastuksistani. Löytämisen riemua ei voittanut mikään! Valikoima ylivieskalaisilla kirppareilla ei ollut järin monipuolinen, joten “löytö” oli suhteellinen käsite.

Tykkään edelleen kahlata läpi kirppisten vaaterekkejä. Nykyään se on myös ekologinen valinta, käytetty vaate on parempi kuin uusi. Sitäpaitsi rakastan ostaa laadukkaita vaatteita murto-osalla uuden hinnasta.

Helsingissä kirppisvalikoimat ovat isot, mutta piipahtelemme kirppiksillä kaikkialla missä liikumme – pohjoisessa, Ruotsin puolella, roadtrippiemme varrella pienemmillä paikkakunnilla. Pikkupaikoista löytyy usein kaikkein parhaimmat helmet.

Mulla syntyy secondhand-löytöihini aina tunneside. Ne on yleensä hankittu jotain tiettyä hetkeä ja tarvetta varten, ja niiden takana on aina tarina, kuten lähes kaiken kaiken hyvän ja itselleni rakkaan.

Hutihelmiäkin on tullut vuosien varrella keräiltyä ihan vaan siksi, että joinakin päivinä on hälläväliä-fiilis ja sitä uskoo olevansa tarpeeksi flamboyant kantaakseen mitä tahansa. Kerran mulla oli päässä karvalakki, porontalja, bootsit ja verkkarit. Tämä tapahtui vain sen yhden kerran eikä siitä tarvitsekaan sen enempää puhua. Kerrotaan vielä, että oli kesä ja lähikioskin myyjä kysyi onko mulla kaikki hyvin.  

Seuraavissa kuvissa vilahtaa mun viimeaikaisia kirppislöytöjä.

Tämä nuori (ja salskea) maatalonisäntä-look on maksanut yhteensä alle neljäkymppiä. Aloitan hatusta, joka löytyi Lapista. Pohjoisessa ajellessa näkee monesti kirppiksille ohjaavia tienvarsikylttejä, Ruotsin puolella niissä lukee loppis. Rakastan kiertää pihakirppiksiä, ihmisten omia aarreaittoja, joista voi löytää ihan mitä tahansa. Tämä hattu löytyi niinsanotusti kotikylältä, naapuritalosta jossa Stella on pienenä hengannut paljon. Samalla kun pengoin vaaterekkejä, Stella hörppi emännän kanssa kahvia ja muisteli vanhoja. Huopahattu kuului aikoinaan emännän puolisolle eli se on totisesti isännän hattu.

Kyllä mies tarvitsee kunnollisen villapaidan. Tämä ylitorniolaiselta kirppikseltä löytynyt käsinneulottu villis on ollut paras hankinta vuosiin. Stella sen itseasiassa löysi ja osti mulle, joten turha yrittää kerätä pisteitä itselleen. Oon pärjännyt lähes näihin päiviin asti tällä villapaidalla ja nahkatakilla, enkä ole kuin kerran lähes paleltunut hengiltä. Syytän siitä Helsingin kirottua merituulta.

Kävipä kerran niin, että lähdin lokakuussa Lappiin pelkissä shorteissa. Helsingissä oli yksi niistä lämpimistä syyspäivistä ja autoa pakatessa tuli hiki, eikä tullut mieleen, ettei perillä olisi välttämättä ihan yhtä lämmin. Lapissa oli toki remppahousuja, joita käytin siellä, mutta en halunnut lähteä ajamaan pölyisissä housuissa takaisin Helsinkiin. Tornion kohdalla tuli jo kylmä. Päätin löytää itselleni matkahousut kirppikseltä, ja niin tein. Nämä seitsemän euroa maksaneet ruskeat mokkanahkahousut täyttivät molemmat asettamani kriteerit: niissä oli lahkeet ja ne olivat halvat. Toki niitä kehtaa käyttää muuallakin kuin autoa ajaessa. C’moon, ruskeat mokkanahkahousut!

Prätkäbuutsimaiset nahkasaappaat löysin Siivouspäivänä Kallion karhupuistosta. Kengänkokoni on iso ja on hyvin harvinaista, että vastaan osuu kengät, jotka ovat sekä hienot että mun kokoa. Nämä olivat juuri sopivasti sisäänajetut ja hintakin kohtuullinen. Neljän tuopillisen hinnalla saat hyvät kengät, sanoi myyjä. Yritin tingata hinnan kahteen tuoppiin, mutta päädyin lopulta maksamaan alkuperäisen pyyntihinnan, koska Kallion kaksi olutta on Punavuoressa yksi (tajusin sen vasta kun aloimme ihan oikeasti puhua maksettavasta rahamäärästä). En ole koskaan saanut mistään kengistä niin paljon kehuja kuin näistä.

Kuvan terkis (eli tekoturkis, ihan itse keksin, saa käyttää) on todennäköisesti 70-luvulta ja naisten mallistoa. Mä sanon, että unisex, sillä se istuu hyvin mun leveille harteille. Ostin sen juuri sellaisena flamboyant-päivänä, se oli alkujaan pitkä ja näytti ystäväämme lainatakseni vähän druidipaskalta, mutta se alkoi toimia ihan uudella tavalla kun leikkasin sen polvipituiseksi. Se on silti vähän erikoisvaate ja näyttää lämpimämmältä kuin on. Tarkoitus olisi löytää talveksi joku aito vintagekelsi tai -turkis, joka lämmittäisi pakkasilla. Turkkeja on vain vaikea löytää miesten koossa.

Virallisesti en pidä raidoista, mutta tämän paidan kauluksettomuus yhdistettynä ohuisiin pystyraitoihin huokui täydellistä shaker-henkeä. Olimme juuri palanneet Lapista takaisin etelään ja ajatukseni seikkailivat ilmeisesti jossain talonpoikaisfantasioissa, joten näin itseni talikko kädessä niityllä luomassa heinää. Druidipaska ei siis ole ok, mutta maatilalarppaus näköjään on. 

Ah, vanha tuttu Levis 501! En olisi uskonut tämän päivän koittavan. Ostin ne, koska ne olivat ainoat kokoani olevat farkut, kun menin kerran farkkupulassa kirppikselle. Ne ovat epäimartelevat faijahousut ja kiristävät vähän sieltä sun täältä, mutta tykkään niistä silti. Pillifarkkuja kauan käyttäneenä olen jollain kierolla tavalla tottunut siihen, että farkut puristavat.

Kirppikseltä niinikään ostettu nahkavyöni on yhtä vanha kuin meret ja vuoret, ollut käytössäni jo vuosia, mutta on edelleen yksi suosikeistani. Let me tell you my friend, mulla on ollut vuosien varrella kymmeniä vöitä, joista osa on päätynyt kitaran hihnoiksi ja patjojen kiristimiksi, mutta tästä en luovu koskaan.

Pidän ajatuksesta, että ostamani vaatteet päätyvät samantien käyttöön – yleensä puen ne päälle heti ja teen niistä omani. Kuten ne ruskeat mokkahousut torniolaisen kirppiksen parkkipaikalla.

Tykkään myös leikitellä ja haastaa itseäni, laittaa välillä päälle jotain sellaista joka ei ole täydellisesti linjassa tyylini tai yleisen pukeutumisilmapiirin kanssa. Kun astuu ulos omalta mukavuusalueelta voi löytää omasta olemuksestaan mielenkiintoisia uusia sävyjä. Sillä on voimaannuttava vaikutus, joka on mun mielestä yksi vaatteiden tärkeimmistä tehtävistä.

Ajattelen tyylikokeiluistani, että ei se ole niin vakavaa. Jos ei muuta niin jääpähän jälkipolville mielenkiintoisia kuvia vanhemmistaan.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Kymmenen lempikorua

Anteeksi, olisiko teillä hetki aikaa puhua koruista?

Korut ovat mulle sydämen asia. Halusin joskus kovasti lähteä opiskelemaan korusuunnittelijaksi, mutta se haave jäi yleisen elämänjanon jalkoihin ja tapahtuikin kaikkea muuta. Kaikkea ei tarvitse kuitenkaan osata tehdä itse. Yksi suurimmista iloistani onkin tutkia ja ihastella muiden aikaansaannoksia. Korut ovat taidetta.

Oma kokoelmani ei ole kovin iso, mutta sitäkin tärkeämpi. Minä en löydä korujani, vaan ne löytävät minut. Ostan koruni useasti ulkomailta. Ennen keräsin jääkaappimagneetteja matkamuistoksi, mutta nykyään metsästän reissuilta jonkin kivan korun. Suosin aitoja metalleja, vintagea ja käsityötä, sillä huonolaatuista rihkamaa on tässä maailmassa muutenkin liikaa. Aito koru on tietysti kalliimpi sijoitus kuin jääkaappimagneetti, mutta siitä on huomattavasti enemmän myös iloa: mieluummin käytän rahani kauniiseen käyttöesineeseen, joka kestää aikaa ja ilahduttaa päivästä toiseen. Esittelen teille omat suosikkini, joita käytän aamusta iltaan. Joskus öisinkin, kun en jaksa riisua niitä.

Tulum cuff ~ Balilla on joka sortin vaatekauppaa ja designputiikkia. Olimme viimeisinä päivinämme siellä etsimässä muutamaa tuliaista ystäville ja kiertelimme varmaan viisikymmentä kauppaa, joissa tuntui olevan myynnissä ihan samat epäkiinnostavat asiat. Poikkeuksiakin löytyi, yhdestä niistä löysin tämän hopeisen, kaiverretun rannekorun. Se tuntui heti omalta. Pyysin myyjää avaamaan vitriinin, jotta pääsen tutkimaan korua lähempää ja mikä hauskinta – sen nimeksi paljastui Tulum cuff. Meksikon Karibianmeren puoleisella rannikolla sijaitseva Tulum oli nimittäin seuraava matkakohteemme ja päätin viedä korun nimensä alkulähteille. Sen jälkeen olemme olleet erottamattomat, sillä en ole elänyt päivääkään ilman sitä ranteessani. Se on myös Stellan ehdoton suosikki kaikista koruistani. Hän havittelisi sitä varmasti itselleen, jos se ei olisi hänen ranteeseensa liian iso.

Hopeinen rannerengas ~ Muuan rouva piti Hietsun torilla pientä korupöytää ja kävin ihailemassa siellä tätä rannekorua pariinkin otteeseen, aina kun hän sattui olemaan siellä. Juttelin rouvan kanssa joka kerta pitkät pätkät, mutta en kuitenkaan koskaan ostanut sitä. Stella oli päätynyt myöhemmin omilla kirppiskierroksillaan saman pöydän ääreen ja tunnistanut korun, jota olin niin useasti käynyt katsomassa. Rouva oli kuulemma tiennyt sen päätyvän mulle ja odottanut milloin tulemme ostamaan sen. Niinhän siinä kävi, sillä Stella toi sen mulle lopulta syntymäpäivälahjaksi.

Koru on painava ja kulunut, sen elämän kerrostumat tuntee. Sen sisällä on pitkään minua askarruttanut numero 8. Kehitin sille mystisiä tarkoituksia ja numerologisia selityksiä. Kun olimme Marokossa, näin vintagekaupan ikkunassa miltei samanlaisen rannekorun, se oli vaan isompi. Utelin myyjältä sen alkuperää ja selvisi, että tälläisiä rannerenkaita tulee Marokon naapurimaasta Algeriasta ja sisäpinnalla oleva numero indikoi renkaan painoa: 8 unssia.

Turkoosisormus ~ Meksikossa myydään koruja siellä sun täällä, mutta Puerto Vallarta ei varsinaisesti ole mikään Meksikon korutaiteen kehto: miltei kaikki siellä on rihkamaa, lukuunottamatta yhtä ihan mieletöntä kivi- ja korumyymälää, jossa on upeita hopea- ja kivikoruja. Se oli kuin taidenäyttely ja kävimmekin siellä vain katselemassa, sillä hinnat ovat huimaavat.

Sitten löysimme pikkukaupungin varmaan ainoan vintagekaupan, ja sieltä vitriinin, jossa oli yksi ainoa sormus. Se oli tämä turkoosisormus, joka solahti sormeeni niin hyvin, että jäi siihen siltä seisomalta. Navajo korutaiteilija W. Spencer on tuottanut muitakin vastaavia koruja 70-luvulla ja tietääkseni jokainen kappale on uniikki käsityön taidonnäyte. Sormukseni on muhkea, kaunis yksilö, jonka haluan kuvitella odottaneen siellä juuri mua.

Tiikerinsilmä ~ Etelä-Amerikassa reissatessani etsin joka puolelta oikeanlaista tiikerinsilmäkorua. Kaikenlaisia kivikoruja riitti jokaiseen kadunkulmaan, mutta se oikea ei vaan kävellyt vastaan. Ongelma on se, että olen allerginen kaikille epämetalleille ja metalliseoksille. Sielläpäin kivikorujen designissa käytetään paljon uushopeaa eli alpakkaa, joka saa ihoni kutisemaan ja menettää käytössä värinsä eli muuttuu RUMAKSI. Löysin lopulta kyyneleen mallisen tiikerinsilmän, joka oli niin kaunis, että olin valmis antamaan anteeksi pienen määrän alpakkaa sen ripustuskohdassa. Ajan saatossa siitäkin tuli RUMA ja hylkäsin sen. Harmittaa ainoastaan sen mukana mennyt nyöri, jonka ystäväni oli punonut varta vasten korua varten.

Tulumin kivikaupoista löysin sattumalta täysin identtisen kyyneleen mallisen tiikerinsilmäriipuksen. Tällä kertaa ripustus oli tehty fiksummin, sillä kiven läpi oli porattu reikä. Lisäpallerot on pieni bonus muuten täysin samanlaiseen riipukseen, jota joskus niin paljon rakastin. Kävi ilmi, että kauppiaat olivat itse kotoisin Argentiinasta, eli aikaisemman koruni alkujuurilta. Tätä rakastan jopa vielä enemmän, tiikerinkyynelsilmä 2.0 ilman RUMAKSI kuluvia metalliosia. Tiikerinsilmiä rakastan siksi, että olen kaksonen ja astrologia kiinnostaa.

Pieni punainen pikkurillisormus ~ Jälleen koru, jonka olen saanut Stellalta lahjaksi – olisiko ollut vielä jopa vuotta aikaisempi syntymäpäivälahja? Olen helppo lahjojen suhteen. Tämäkin lahjakoru on Hietsusta ja tätä en ole kirjaimellisesti ottanut sormestani kahteen vuoteen. Se on saanut matkan varrella hiukan siipeensä, kivi on osittain murtunut ja rengas on enemmän soikea kuin pyöreä, mutta pidän siitä juuri tuollaisena. Mulle korut ovat käyttöesineitä ja niiden tuleekin nähdä elämää. Ne, jotka eivät kestä mun matkassa, hajoavat ja jäävät sille tielle. Mulla on joku kirous sellaisten sormusten kanssa, joissa on musta onyx-kivi. Olen omistanut niitä varmaan yhdeksän ja ne kaikki ovat menneet poikki. Niiden suhteen olen tajunnut luovuttaa, mutta tämän sormuksen kanssa meillä on vielä paljon matkaa edessä.

Hopeinen ranneketju ~ Matkamuisto Ranskasta. Tämä ei ole vintagekoru, vaikka sen ostopaikan historia ulottuu tuhansien vuosien päähän. Osuimme roadtripillämme puolivahingossa Occittanien alueelle ja päätimme viettää muutaman yön lähellä Carcassonnen linnoitusta. Kaunis, idyllinen kaupunki, jonka keskellä kohoaa valtava linnoitus. Näky kaupungista linnoitukseen on upea ja historian havinan aistii kaikilla soluilla. Kävin siellä joka päivä muutaman päivän vierailumme aikana ja sisäinen larppaajasieluni imi irti kaiken mitä vuosituhansia vanhoilla muureilla ja mukulakivikaduilla oli kerrottavanaan. Druidipaskaa, kuten ystävämme Inke sanoisi, mutta mulle ikimuistoinen kokemus, josta tämä koru muistuttaa aina.

Punainen kiviriipus ~ Riipus on muisto Kreikan matkaltamme. Rakastuin siihen välittömästi ja se on ollut siitä saakka yksi ehdottomista lempikoruistani. Ketjun kiinnike on simppeliydessään hieno ja neliömäinen muotokieli koristekaiverruksineen puhuttelee. Kauniisti hiottu punainen kivi ja roikkuvat hetulat muistuttavat hämähäkkimäisiä Sentinel-avaruustappoaseita – jep, nyt larppaan Matrixia. Riipusta kannattelee lahjaksi saatu noin kaksisataa vuotta vanha nepalilainen hopeaketju, jonka olen saanut lahjaksi eräältä antiikkikauppiaalta. Toivon, etten ikinä hukkaa tätä korua.

Hopeinen kaulaketju ~ Tämä on myös Kreikasta, samasta paikasta kuin aikaisempi koru. Harvoin ostan monta korua samasta paikasta, mutta näistä kahdesta en yksinkertaisesti osannut valita. Kiinnostuin sen designista, jossa kaksi ketjua roikkuu vapaina ja etuosa on toteutettu samalla tavalla kuin Bolo-koruissa, joissa on säädettävä solki. Myös mitta on tärkeä: se on melkein choker-mittainen ja asettuu muiden korujen yläpuolelle. Mikään ei ole nimittäin ärsyttävämpää, kuin toisiinsa sotkeutuneet kaulakorut. EI MIKÄÄN. Tämä asettuu lempiriipukseni kanssa nätisti limittäin solisluiden väliin. Ostohetkellä tuntui, että ne luotu olemaan yhdessä, muutenkin kuin hetuloidensa takia.

“Kelttikoru” ~ Tämä taitaa olla suomalaista käsityötä. Mulle harvoin uppoaa kelttiläinen ornamentiikka, mutta tämä on poikkeus. Se saa kelttiläisyytensä anteeksi, koska kuviointi muistuttaa mua hyvällä tavalla Led Zeppelinistä, tarkemmin sanottuna bändin jäsenten muinaisesta symboliikasta ammentavista logoista (ne tyypit ovat kyllä olleet true larppaajia). Korun lukkosysteemi on erittäin, miten sen nyt ilmaisisi mahdollisimman kuvaavasti, PASKA ja siksipä rengas onkin seikkaillut vähän siellä sun täällä. Se on jäänyt baareihin, treenikselle, keikoille ja silti se on aina palautunut takaisin. Kerran se oli jopa päätynyt kaverini ranteeseen. Hassu juttu, mutta tämänkin Stella on antanut mulle, ihan suhteemme alussa. Koru oli Fidan vitriinissä ja olin käynyt katselemassa sitä jo jonkin aikaa. Se oli silloin mielestäni liian kallis ja jäi kerta toisensa jälkeen vitriiniin odottamaan. Kerran kävimme Stellan kanssa siellä yhdessä ja Stella osti mulle kauan haikailemani korun lahjaksi. Itse puolestani ostin hänelle sieltä tiikerinsilmäsormuksen. Tästä sai alkunsa tapa, että ostamme toisillemme koruja ilman mitään erikoisempaa syytä. 

Hopeinen sulkakorvis ~ Ostin sulanmallisen korvakorun Oulun torilta vuosia sitten, kun isoveljeni sai vaimonsa kanssa esikoislapsen. Olin käymässä heidän luonaan ja halusin siitä muiston. Jostain syystä löysin silloin peräti kolme sulkakorua ja heillä on nyt kaksi ihanaa lasta, joten ken tietää käykö sulkaprofetia toteen kolmannen kohdalla. Tämä on itseasiassa kaulakoru, mutta ujutin sen korvarenkaaseen, koska kaulakorukiintiö oli täysi. Se on roikkunut siinä siitä asti, yli kuusi vuotta. 

Mistä teidän korut kertovat, onko niillä tarina? Millaisista koruista tykkäätte?

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Arjen estetiikkaa ja vahinkoasetelmia

Ainoa ohjenuora, jota noudatan sisustushommissa, on tämä: en halua kotiini rumia asioita. Okei, meillä on siivousämpäri, joka ei ole erityisen kaunis. Jostain syystä kukaan ei ole älynnyt valmistaa esteetikon silmää miellyttävää ämpäriä. Ikivanha imurimmekaan ei ole valittu esteetiikkansa vuoksi, vaan siksi että se maksoi kierrätysryhmässä kympin silloin kun tarvitsimme viimeksi imurin. Se vetelee nyt viimeisiään ja kun hankin tilalle uuden, valitsen takuulla imurin, jonka kaivan kaapista ilolla, koska se on paitsi käytännöllinen, myös kivan näköinen. Tai okei, edes siedettävä.

Vintagekannu on tuotu Australiasta, kirppikseltä jonka löysimme läpikulkumatkalla Queenscliffissa.

Noin muuten suunnilleen kaikki kotoani löytyvät käyttötavarat kestävät käytön lisäksi katsetta. Olenhan maanisten rumat asiat roviolle -kohtausteni vallassa editoinut omaisuuttani useaan otteeseen viimeisen kymmenen vuoden aikana. (En ole tietenkään oikeasti polttanut tavaroita vaan tietysti kierrättänyt ja lahjoittanut kaiken käyttökelpoisen,  eikä siitä kaikki tai edes suurin osa ole ollut rumaa. Blogimaailman nykyilmapiirissä tulee vähän vainoharhaiseksi ja alkaa pelätä, että ihmiset eivät enää ymmärrä huumoria.)

Niin jäljelle on jäänyt vain ihanimmat asiat: kauneimmat astiat, suosikkivalurautapannut, karunkaunis metallisiivilä jolla huuhtelemme pastan. Miksi leikkuulaudan pitäisi olla tylsä ja muovinen, kun se voi olla myös painava ja keraaminen, tai reunoiltaan pehmeäksi pyöristynyttä puuta? Sitruspuristin voi olla sieluttoman muoviesineen sijaan vintagelasia tai teräksestä tehty matkamuisto, joka tuo mieleen meksikolaiset margaritat. Aah siitä tulee hyvälle tuulelle joka kerta kun puristaa limen.

Ja nythän ei ole ollenkaan kyse siitä, että tavaroiden pitäisi olla fiinejä tai kalliita! Monet lempitavaroistani on hankittu kirppiksiltä pennosilla ja monet ovat omassa tai edellisen omistajan käytössä jo kuluneita ja kolhiintuneita. Esineen rahallinen arvo tai design-status ei ole olennainen, minua kiehtovat ihan muut seikat: miltä se tuntuu kädessä? Millaista sitä on katsella ja käyttää, millaisia ajatuksia tai muistoja se herättää? Millaisen tunnelman se luo yhdessä muiden kotiin valittujen käyttötavaroiden kanssa?

Sydämeni sykkii erityisesti kauniille astioille. Joskus omistin ainoastaan samanlaisia valkoisia astioita ja tietyn sarjan laseja, jotta kaikki sopisi varmasti yhteen. Sittemmin luovuin tiukasta minimalismista ja nykyisin kaapista löytyy huoleton sekamelska erilaisia astioita, joita yhdistää vain se, että ne ovat minusta kauniita. On vanhoja savikulhoja, käsintehtyä keramiikkaa, vintagelaseja 50- ja 60-luvuilta. Ja jollain taianomaisella tavalla ne näyttävät ihanalta yhdessä.

Käsintehty sormisuolakulho on Diagnoosi Sisustusmanian keramiikkapajasta, muut esineet kirppikseltä.

Estetiikka ei itsessään riitä, tottakai käyttöesineen pitää myös toimia ja kestää. Sieluani hiveleekin kaikkein eniten funktionaalinen kauneus: estetiikka, joka seuraa tarkoitusta eikä toisinpäin. Siksi esimerkiksi vanhat työkalut viehättävät. Ne on suunniteltu ja valmistettu käyttötarkoituksensa ehdoilla, esteettiset ratkaisut on tehty vasta sen jälkeen.

Ja ehkä sen vuoksi hullaannun eniten nimenomaan käyttöesineisiin. Vanha leikkuulauta kantaa ylpeydellä kaikki vuosien varrella kertyneet kulumat ja kolhut, siinä näkyy jokainen valmistettu ateria ja tarjoiltu juustonpalanen, kaikki sen äärellä vietetyt aamut, iltapäivähetket ja pitkät illat. Ja edelleen se kestää käytössämme, hyvin huollettuna ehkä vielä toiset 30 tai 50 vuotta.

Kupittaan saven käsinmaalattu vintagevati ja kirppistuoli, jonka rottinki-istuimesta tulee mieleen ranskalaiset kahvilat.

Toki ymmärrän niitäkin, joita arjen muotoilu ja estetiikka kaikkine nyansseineen ei kiinnosta. Elämässä on tuhat muutakin asiaa, josta ammentaa päiviinsä iloa. Toisille esine on vain esine ja riittää, että se täyttää tehtävänsä tarpeeksi hyvin. Mutta ihminen, joka ahmii maailmaa silmillään, nauttii joka solullaan kun ympärillä on kauneutta. Se ei liity pinnallisuuteen tai siihen ettei elämässä olisi muita tai tärkeämpiä asioita. Se on yksinkertaisesti tapa olla ja nähdä.

Pestyjä laseja menossa takaisin kaappiin: 50-luvun Tapio Wirkkalaa, Kaj Franckia ja vaaleanpunainen lasikulho, jonka löysin viime kesänä Fiskarsin antiikkipäiviltä. Vitriinikaappi on vanhaa suomalaista käsityötä, kirppislöytö sekin.

Minusta estetiikka liittyy läheisesti myös kunnioitukseen. Esineet ympärilläni eivät ole mitä tahansa sattumanvaraisia tavaroita, vaan ne on valittu huolella ja rakkaudella. Iloitsen niistä enemmän, kohtelen niitä kauniimmin. Korjaan ja huollan niitä kun ne ovat sen tarpeessa. Siihen tahdon kannustaa muitakin, sillä elämme maailmassa, jossa kulutusta on vähennettävä. Vanhan korjaaminen on aina viisaampi valinta kuin uuden ostaminen.

Monet vanhat esineet huokuvat sitä kunnioitusta jo omassa olemuksessaan. Käyttötavarat tehtiin aikoinaan kunnolla, koska niiden piti kestää kauan, usein omistajansa koko elämän. Niiden materiaalit on valittu kestävyytensä vuoksi ja siksi ne ikääntyvät kauniisti. Käsityön jälki on ollut taitavaa ja arkisiakin käyttötavaroita on saatettu koristaa kaiverruksin. Esineitä on saatettu korjata moneen kertaan ja korjauskohdat on jätetty näkyviin. Ne ovat kerrostumia, historiaa, joka puuttuu useimmista tehdaslinjastolla syntyneistä esineistä.

Rakastan arkisia vahinkoasetelmia, sellaisia jotka syntyvät kun elämä tapahtuu ympärillä. Jopa sotkuja, jotka näyttävät joskus kaikessa sattumanvaraisuudessaan ihanalta. Tottakai saatan pöyhiä lakanoita, siirtää kahvikuppia tai nostaa kukkakimpun ikkunalaudalta pöydälle saadakseni paremman kuvan, mutta mieluiten kuvaan kotiamme niinä hetkinä kun siellä näyttää ihanalta ilman mitään yritystä – juuri sellaisena kuin se silloin on. Kun ympärillä on rakkaudella valittuja esineitä, kirjoja ja kalusteita, sekamelskassakin on kauneutta.

Pidän myös unohtuneiden asioiden estetiikasta, kuten maljakkoon kuivuneista kukista, jotka olivat vielä eläviä silloin kun ystävämme toi ne meille uuden kotimme kunniaksi. Ne olivat kuihtuneet sillä aikaa kun olimme kesällä Lapissa, ensin en muistanut heittää niitä pois, sitten en enää halunnut. Nostin kimpusta pari kukkaa omaan maljakkoonsa ja katselen niitä joka päivä.

En muista onko kirppikseltä löytynyt maljakko Saara Hopean vai Kaj Franckin, mutta pidän siitä yhtäkaikki.

Juuri nyt kotona vallitsee tosin remontin vuoksi sen sortin kaaos, että alkaa olla kärsivällisyys koetuksella. Ei puhuta muutamista kuivumaan unohtuneista astioista, vaan laatikkopinoista käytävällä ja tiskikasoista kylpyammeessa. Otan tämän haasteena ja yritän nähdä tämän hurmaavana dekadenssina, keskittyä kauneuteen joka asuu keskeneräisyydessä ja väliaikaisuudessa. Sekin on yksi estetiikan laji.

Mitä tuumaatte ruudun sillä puolella – löytyykö kaltaisiani esteetikan ystäviä, jotka nauttivat arkiestetiikasta, vai onko ihan sama millaisesta lautasesta sitä illallisen syö?

✖ LUE LISÄÄ
10 X KIRPPISVINKKI
KESKENERÄISENÄ TÄYDELLINEN
ESITTELYSSÄ ETEINEN
PÄIVÄN PARAS HETKI
KEVÄÄN VALOA

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Uusi makuuhuone (ja sisustuksen syystuulet)

Kaupallisessa yhteistyössä Familon ja Asennemedia

En ole vielä ehtinyt vilauttaa teille kuin muutamia satunnaisia kuvia uudesta kodista. Syytän siitä pian alkavaa remonttiamme, jonka vuoksi emme ole jaksaneet ihan hirveästi vielä sisustella ja järkkäillä tavaroita paikoilleen. Ei vaan kannata, kun kaikki menee vielä moneen kertaan uusiksi ennen kuin kaikki on tehty ja pääsee oikeasti asettumaan. Makuuhuone on kuitenkin nyt esittelykelpoinen ja hyvä niin – ihanaa, että kodissa on nyt ainakin yksi huone, joka ei ole ihan hävitys.

Täytyy tosin tunnustaa, että makuuhuone ei näyttänyt tältä vielä muutama päivä sitten. Se oli päinvastoin asunnossa vallitsevan kaaoksen keskipiste, sillä siellä säilytettiin mm. ylimääräistä vaaterekkiä, kuutta ruokapöydän tuolia jotka odottavat verhoilua, Lappi-taloa varten pakattuja laatikoita ja kaikkia niitä vaatteita, kosmetiikkaa ja epämääräisiä pikkutavaroita, jotka eivät olleet vielä löytäneet paikkaansa uudessa kodissa. (Tuo kuulostaa siltä kuin ne olisivat kovasti yrittäneet. No eivät ole, senkun lojuneet vaan kasoissa ja olleet tiellä.) Uudessa kodissa on rutkasti vähemmän säilytystilaa kuin edellisessä, joten täytyy joko keksiä jotain luovia säilytysratkaisuja tai karsia tavaraa vielä entisestään. Tällä hetkellä olen ehdottomasti jälkimmäisen kannalla. Makuuhuoneessa lepää sielu ja mieli, kun siellä ei ole nyt mitään ylimääräistä, enkä hirveästi hinkua täyttää muitakaan huoneita nykyistä enempää. Väljyys kiehtoo.

Kuvausten sopiminen omaan kotiin on ehdottomasti tehokkain tapa vauhdittaa raivausoperaatioita: nurkat tyhjenevät kummasti, kun tietää, että niitä esitellään isolle joukolle. Ajattelin nimittäin vilauttaa uuden makuuhuoneen sisustusta teille nyt samalla kun esittelen Familonin syksyn valikoimista poimimiani uutuuksia.

Ensin sananen itse huoneesta. Se on isompi kuin edellinen makuuhuoneemme ja tunnelma on tyystin toisenlainen. Lautalattioiden sijaan huoneessa on muun asunnon lailla vaalea kivilattia, jonka alla on onneksi lattialämmitys, muuten lattia kävisi talvisin vähän koleaksi. Yhden ison ikkunan sijaan huoneessa on kaksi kaarevaa ja korkeaa ikkunaa. Niinpä huoneen sisustuksestakin on tullut ihan itsestään vähän erilainen kuin edellisestä makuuhuoneesta. Se mikä toimi edellisessä osoitteessa olisi näyttänyt tämän huoneen jylhissä mittasuhteissa lähinnä irralliselta.

Meillä ei ole ollut tarkkaa visiota siitä miltä uuden kodin huoneet tulevat näyttämään, lähinnä aavistus siitä millaisen tunnelman toivomme niihin. Sisustus syntyy lopulta puoliksi itsestään, vähän sen mukaan miten vanhasta kodista kannetut kalusteet ja esineet sopivat uuteen huonejärjestykseen ja miten täydentävät vintage- ja secondhand-hankinnat istuvat niiden sekaan. Pientä huonekalutetristä on toki tehty, sitä sun tätä on pakattu Lappi-taloa varten kun osa vanhoista tavaroista ei olekaan sopinut uuteen kotiin.

Makuuhuoneesta olemme ajatelleet, että se saisi olla muita huoneita rauhallisempi ja väljempi, jotta siellä olisi mahdollisimman helppo relata pitkän päivän jälkeen. Paljon valoa, muutama kesken oleva kirja, kynttilä. Seinillä taidetta. Tärkein asia on tietysti kutsuvasti pedattu sänky tai no, ollaanpa rehellisiä – emme me ikinä petaa sänkyä, siksi luotamme kauniisiin lakanoihin.

Valitsimme Familonin syysuutuuksien joukosta parit uudet lakanat ja päädyimme perkaalipuuvillaisiin lakanoihin, joiden napakkuus ja rapsakkuus houkutteli pellavalakanoissa nukutun kesän jälkeen. Teki mieli vähän miksailla ja arvelin, että uusista sävyistä erityisesti viininpunainen ja greige näyttäisivät hyvältä yhdessä. Näissä kuvissa on sekaisin molempia sävyjä ja tykkään kovasti siitä miten hehkuva viininpunainen tuo muutoin melko vaaleaan makuuhuoneeseen syvyyttä ja tunnelmaa. Tuonne sänkyyn tekee koko ajan mieli sukeltaa, niin sukelsin nytkin. Kesken kuvausten. Paheksuva avopuoliso ja koirat estivät sänkyyn unohtumisen, mutta otin päikkärit sitten myöhemmin.

Harsomainen katos on edellisen asukkaan jäljiltä. Näimme sen jo silloin kun hän vielä asui täällä ja iloksemme hän jätti sen meille. Tykkään siitä kuinka katos rajaa nukkumatilan suojaiseksi sopeksi isoon huoneeseen. Kesähelteillä pidettiin kaikki ikkunat auki ja oli ihanaa nukahtaa ja herätä siihen, kun hento tuulenvire liikutteli harsoa. Se on katossa kiinni muutamalla koukulla, ohut kangas ei paina mitään. Vähän tekisi mieli upgreidaa se jollain bambuhenkisellä kehikkoratkaisulla ja laadukkaammalla pellavaharsolla. Just nyt kodissa on vähän isompiakin projekteja meneillään, joten palataan tähän ajatukseen vaikka keväämmällä.

50- tai 60-luvulla valmistettu vaatekaappi on yksi harvoista vartavasten uuteen kotiin hankituista huonekaluista. Oli jo etukäteen tiedossa, että säilytystila kävisi täällä vähiin, joten ostimme kauniin liinavaatekaapin mukaan kirppikseltä Jarnon vaatekaapiksi. Tarkoitus oli alunperin vahata kaappi puuvahalla pehmeän mustaksi. Vähän vielä pohdituttaa kannattaako, sillä nykyinenkin pinta on kaunis. Kodissa on vaan niin paljon puun värisiä asioita, kun monien kalusteiden lisäksi ovetkin ovat ruskeaa puuta. Tekisi mieli terävöittää kodin ilmettä lisäämällä sekaan inanen mustaa, mutta pohditaan, pohditaan.

Marmorinen vati ja muna ovat kirppislöytöjä. Australialaisen Grown Alchemistin vartalovoide on hollilla siltä varalta, että joku päivä muistaisin oikeasti rasvata itseni. Nyt on eletty vähän sellaisia aikoja, että itsestään huolehtimiselle ei ole ollut liikaa aikaa – katson olevani voiton puolella, jos muistan ja jaksan nukkumaan mennessä pestä kasvot ja hampaat.

Olen niin iloinen siitä, että tästäkin kodista löytyy leveitä ikkunalautoja! Tykkään sirotella niihin kauniita asioita, joissa valo saa leikkiä – lempikirjoja, lempikiviä, matkamuistoja. Myös korut ja käsivoiteet löytyvät helposti ikkunalaudoilta. Haluaisin pitää ne aina näin väljinä, mutta käytännössä ikkunalaudoille alkaa pinoutua asioita heti kun silmä vähänkin välttää. Lehtikasoja, kosmetiikkaa, ajelehtivia esineitä jotka ovat menossa jonnekin, kun vaan keksisi minne.

Vanha jalkavalaisin on vintagelöytö tältä kesältä, pidän sen selkeästä muotokielestä. 60-luvun rulokaappi puolestaan matkasi mukana vanhasta kodista. Emme ole laittaneet vielä mitään seinille, sillä koko asunto maalataan vielä remontin yhteydessä ja tuntuu turhalta nakuttaa seinään tässä vaiheessa reikiä. Vähän jo kaipaan Marianne Niemisen teosta, auringonnousua, joka roikkui sängyn yläpuolella vanhassa kodissa ja odottaa nyt muiden maalausten kanssa työhuoneen nurkassa, että remontti olisi ohi. Yöpöydän päällä on kuitenkin vaihtuva taidenäyttelypaikka yhdelle työlle: tällä hetkellä siinä on ystävältä ostettu vanha tussipiirros, joka viihtyy välillä eteisen senkin päällä, välillä makkarissa.

Jarnolla on oma vaatekaappinsa, mutta entäs minun vaatteeni? Niitä on vähän enemmän, ja säilytän niitä valtavankokoisessa jugend-kaapissa, joka kuuluu asuntoon. Se seisoi aiemmin olohuoneessa, mutta meillä ei oikein ole siellä mitään suljettuun kaappiin piilotettavaa tavaraa, joten kaappi siirrettiin neljän palomiehen avulla makuuhuoneeseen toimittamaan vaatekaapin tehtävää. Siinä se onkin oivallinen – vielä kun saisi kaikki vaatteet mahtumaan siihen! Tällä hetkellä säilytämme kaapissa paremman puutteessa pyyhkeitäkin, mutta ne muuttavat eteisen kaappeihin sitten kun kaapit saadaan kunnolla käyttöön. Juuri nyt niiden edessä seisoo parin kuution verran remonttiin liittyvää kamaa.

Tykkään siitä, että perkaalipuuvilla on pellavan tavoin rennosti rypistyvää. Elämä on liian lyhyt lakanoiden silittämiseen saati supersiisteihin petauksiin, jotka verottavat aamuista arvokkaita uniminuutteja. Kauniit, laadukkaat lakanat näyttävät hyvältä ihan sellaisenaan. Sitäpaitsi pidän siitä, että sänky saa tuulettua päivän mittaan: on parasta sujahtaa illalla raikkaisiin lakanoihin.

Kaikki makuuhuoneen kalusteet ovat vintagea paitsi sänky, sitä en kokemuksista viisaastuneena hanki enää käytettynä. Juuri itselle sopiva sänky on paras sijoitus, jonka voi oman hyvinvointinsa eteen tehdä.

Meidän sänky on Familonilta sekin, saapui kotiin viime keväänä ja hurmasi heti. Otsikoin keväisen juttuni sanoilla Uusi sänky, paremmat unet, mutta nyt nukuttuamme uudessa sängyssä puolisen vuotta olen valmis täsmentämään, että hyvä sänky parempi elämä. Laadukkaalla sängyllä on ollut ihan valtava vaikutus omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Tukevampi sänky oli meille loistava valinta, sillä molempien joka-aamuiset niska- ja selkäsäryt ovat jääneet sen myötä historiaan. Unikin on syvempää, kun paikat eivät kipeydy tai puudu, vaan sänky tukee kehoa oikeista kohdista.

Vaatekaapin päällä on savulasinen pallovalaisin ja muutama kirppislöytö, kuten puinen käsi ja Kupittaan saven 50-luvulla valmistetut keraamiset kannut, joita olen bongaillut sieltä sun täältä. Ai että miten rakastankin niiden käsityön jälkeä, pyöreää muotoilua, viileää painoa käsissä! Tuntuu absurdilta, että 90 vuotta vanhat esineet näyttävät tällä hetkellä täysin ajankohtaisilta. Mutta ajattomuudesta ja kyvystä näyttää tuoreelta uudessa ympäristössä kai juuri tunnistaa hyvän suunnittelun.

Juno-koiran (ja silloin tällöin lainassa olevan Luna-siskon) nukkumakorin paikka on ikkunan alla pattereiden vieressä. Taljalla vuorattuun petiin kuuluu myös peitto, joka kannettiin kuvausten alta tuulettumaan. Ei näköjään haitannut möheltämistä.

Siinäpä olennaisimmat. Mitäs tykkäätte? Sisustus elää varmasti syksyn mittaan, kun kalusteet ja tavarat alkavat asettua paikoilleen ja keksimme miten ratkaisemme vielä pohdinnassa olevat asiat. Hiljaa hyvä tulee, varsinkin kun makuuhuoneessa näyttää meidän silmään nyt jo ihanalta. (Eipäs mietitä nyt sitä työhuonetta, jonne kaikki ne ylimääräiset romppeet kannettiin.)

Loppuun vielä lakana-arvonta! Jaossa on kaksi Familonin viininpunaista perkaalipuuvillaista pussilakanasettiä, jonka yksi onnekas voittaja saa omakseen. Olet mukana arvonnassa kertomalla miksi toivoisit arpaonnen osuvan juuri sinun kohdallesi! Arvontaan ehtii osallistua tämän viikon ajan sunnuntaihin 9. syyskuuta saakka. Muistathan sähköpostisi, sen näkee vain onnetar.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

10 x kirppisvinkit

Kiertelimme tovi sitten kierrätyskeskuksessa, kun kuulin sivukorvalla hyllyjen välissä kiertelevän pariskunnan keskustelevan. Kirppiksillä on niin ärsyttävää käydä, kun ei ikinä tiedä mitä löytää, nuori nainen sanoi poikaystävälleen. Miten erilaisia olemmekaan! Juuri se on minusta nimittäin kaikkein parasta koko hommassa. Kirpputoriapajat ovat arvaamattomat. Saatat löytää juuri sitä mitä toivoitkin, tai sitten vastaan osuu jotain ihan muuta. Sekin kuuluu kirppistelyyn, että joskus lähdet tyhjin käsin, mutta toki on olemassa niksejä, joiden avulla kirppisonnen voi houkutella kohdalleen useammin.

Kokoelma kirppislöytöjä: Arabian käsinmaalattu maljakko 70-luvulta, Oiva Toikan tuikkulyhty, puinen tarjotin, Arabian Ruska-kahvikuppi ja pieni keraaminen kulho, jonka toimme Marokon matkalta.

Olen aina rakastanut haahuilla kirppiksillä ja Jarno on samanlainen, niinpä kirppisretkistä on tullut meidän yhteinen lempiharrastus. Piipahtelemme kirppiksillä ja secondhand-kaupoissa aina kun niitä osuu sopivasti vastaan, antiikkikauppoja on ihanaa koluta vapaapäivinä. Kierrätyskeskukset ovat parhaimmillaan aarreaittoja, sillä niissä tavarat on lajiteltu valmiiksi – niitä olemmekin käyneet läpi viime aikoina erityisen ahkeraan, sillä uuteen kotiin on tarvittu kaikenlaista varastohyllynkannattimista työhuoneen kirjahyllyihin. Miksi hankkia kaikki uutena, jos käytettynä voi löytyä edullisempia, laadukkaampia ja persoonallisempia vaihtoehtoja?

Italialainen nahkasohva, Askon 60-luvun senkki ja Picasson keramiikkanäyttelyn juliste ovat kirppislöytöjä, musta vitriini antiikkikaupasta. Valaisin löytyi roskalavalta ja kunnostettiin.

Second hand -harrastus näkyy niin vaatekaapissa kuin sisustuksessa. Melkein kaikki kodissamme on hankittu kirppiksiltä, kierrätyskeskuksista ja antiikkikaupoista. Myös monet lempivaatteeni ja laukkuni on hankittu käytettynä ja tuntuu, että juuri kirppisaarteideni alkuperästä kysytään kaikkein eniten. Nyt seuraakin kauan toivottu vinkkiopas, joka perustuu omiin, erittäin subjektiivisiin kirppishain kokemuksiini. Lisätkää perään omia vinkkejänne!

Hymypoikapatsas kahdella eurolla Hietsusta. 

Mutta ennen vinkkejä kirppishain on pakko vielä vähän paasata siitä miksi kirppistely kannattaa! Niin paljon syitä!

Second hand -shoppailu on ekologisempaa kuin tavaran ostaminen uutena. 

Elämme maailmassa, joka hukkuu heikkolaatuiseen kertakäyttökamaan. On ympäristöteko hankkia uuden sijaan käytettyä, varsinkin jos suosii valinnoissaan laatua, joka kestää aikaa ja käyttöä. Olen esteetikko, haluan ympäröidä itseni kauneudella. Rakastan vaatteita ja esineitä, jotka huokuvat silmääni ja sieluani hiveleviä nyansseja. On ihanaa, että kirppislöytöni kuormittavat korkeintaan omia kaappejani, eivät ympäristöä.

Suomalaista lasia 50-, 60- ja 70-luvulta, suunnittelijoina Saara Hopea, Kaj Franck ja Nanny Still. Ruskea maljakko taitaa olla Karhulan Lasitehtaan.

Vanha tavara on usein tehty paremmin kuin uusi.

Ennen monet käyttötavarat tehtiin kestämään omistajansa koko eliniän ja monet säilyivät seuraavaankin polveen. Taidokkaasti tehdyt, omistajalta toiselle siirtyneet esineet puhuttelevat nykyisessä kertakäyttökulttuurissa: monissa vanhoissa tavaroissa on sielu, joka puuttuu nykypäivän halpatuotantolinjalla syntyneistä esineistä. Rakastan hankkia kirppiksiltä kauniita ja kestäviä käyttötavaroita, kuten astioita, kalusteita ja tekstiilejä. Keitämme kahvit 50-luvun teräspannulla, joka ilahduttaa joka aamu. Suurin osa matoistamme ovat vanhemmat kuin me. Kaikki kirppis- ja antiikkilöytömme ovat käytössä, mitään ei ole hankittu pelkäksi koristeeksi.

60-luvun nahkarahi, metallinen lehtiteline ja vanha teräspannu. Taustalla olevat Iittalan, Wiialan ja Riihimäen lasipurkit ja puinen tarjoilualusta ovat myös kirppislöytöjä.

Second hand -löydöillä syntyy persoonallisempaa jälkeä.

Olen totaalikyllästynyt somevirrassa vastaan tulviviin koteihin, joita ei erota toisistaan. Tuntuu, että kaikilla on samat värit, pinnat ja tavarat, yhdisteltynä samalla tavalla. Haluan, että koti tuntuu ja näyttää omalta, että sieltä tunnistaa kuka siellä asuu. Sieltä sun täältä kerätyillä secondhand-löydöillä sisustuksesta tulee suuremmalla todennäköisyydellä persoonallinen kuin hankkimalla kaiken uutena kaupasta, jossa myydään pääsääntöisesti kulloinkin muodissa olevaa tavaraa. Olemme tuoneet kirppis- ja antiikkilöytöjä myös matkoilta ja niin sisustuksesta on pala palalta tullut kokoelma elettyä elämää, tarinoita, päähänpistoja, äkkirakastumisia ja vaivalla metsästettyjä vintageaarteita. Aavistuksen eripariset kalusteet ja kerrostumat ovat kiinnostavampia kuin täydelliset konseptikodit.

Vanha marokkolainen matto ja tehdasvalaisimet ovat antiikkikauppahankintoja. Iso 70-luvun peili, tiikkitaso ja rottinkikori ovat kirppikseltä. Talonpoikaiskaappi löytyi Facebookin kierrätysryhmästä ja sai sitä kautta itselleen myös uuden kodin kun sillä ei enää ollut paikkaa meiltä.

Kirppiksillä voi tehdä löytöjä pikkubudjetillakin.

En ole pihi. Saatan käyttää isonkin summan yksittäiseen hankintaan, jos tiedän, että se on minulle täydellinen ja pysyy mukana pitkään ellei peräti loppuelämän. Maksoin antiikkisesta astiakaapista melkein tonnin, iloitsen siitä joka päivä ja olen edelleen sitä mieltä, että se oli joka penninsä väärti. Silti saan suurta iloa siitä, että kirppiksillä voi tehdä ihania löytöjä pikkurahalla. Suurin osa kotimme kalusteista ja esineistä onkin hankittu edullisesti: löysin vasta esimerkiksi loistokuntoisia 60-luvun tiikkituoleja kympillä kappale.

Raha ja edulliset hinnat ovat suhteellisia käsitteitä kirppismaailmassakin. Design-aarteita voi säkällä löytää parilla hassulla eurolla, mutta joskus kannattaa maksaa hiukan enemmänkin. Asioiden suhteuttaminen auttaa: satanen täydellisesti istuvasta, laadukkaasta vintagetakista ei ole paljon, sillä vastaava maksaa uutena moninkertaisesti enemmän eikä luultavasti ole puoliksikaan yhtä laadukas. Kymppi Arabian loistokuntoisesta kahvikupista ei ole paha hinta, sillä se 50-luvulla tehty kahvikuppi on valmistettu Suomessa, maalattu todennäköisesti käsin ja kestää helposti vielä vuosikymmeniä.

70-luvun viinilasit hankittiin ystävän kirppispinosta, lisää on löytynyt myöhemmin omilta kirppisreissuilta.

Vanhan tavaran arvo säilyy.

Vanhojen tavaroiden kohdalla jälleenmyyntiarvo säilyy ihan eri tavalla kuin suurimmassa osassa tänä päivänä valmistetuissa esineissä. Harva tekee kirppislöytöjä sillä ajatuksella, että tämän myyn joku päivä eteenpäin, mutta on kiva tietää, että 60-luvun tiikkipöydän saa todennäköisesti myytyä eteenpäin suunnilleen samalla summalla, jolla sen on ostanutkin. Trendit ja kysyntä toki vaikuttavat käytetyn tavaran, vintagen ja antiikin jälleenmyyntiarvoon, mutta kestävä ja laadukas esine, joka on kelvannut sinulle, löytää todennäköisesti sopuhintaan myös uuden omistajan, jos päätät siitä joskus luopua. Jos olet pitänyt esineestä huolta ja ehkä jopa hiukan kunnostanut sitä, se saattaa päättyä takaisin kiertoon jopa paremmassa kunnossa kuin oli ja ehtii tuottaa iloa vielä monelle muulle.

En enää ajattele, että kaikki on ikuista. Toiset esineet seuraavat minua joka kotiin ja elämänvaiheeseen, mutta toiset eivät löydä enää muuton tai karsintakierroksen jälkeen paikkaansa, eikä se haittaa. Kauniit ja kestävät vanhat tavarat löytävät aina uuden kodin: myyn ne eteenpäin, lahjoitan ne ystäville tai vaihdan ne johonkin tarpeellisempaan. Viimeksi vaihdoin ystävän kanssa vanhan pianojakkaran valaisimeen, sillä tarvitsin kattovalaisinta enemmän kuin jakkaraa, joita oli kertynyt pari ylimääräistä.

Esineiden historia, muotoilu ja kulttuuriset merkitykset ovat kiehtovia.

Kirppislöytöihin saa toki suhtautua vain kauniina esineinä miettimättä sen enempää mistä ne ovat peräisin, niin minäkin tein! Mutta sitten kävi niin, että aloin kiinnostua myös niiden valmistajista ja suunnittelijoista, iästä ja kulttuurisesta maisemasta, johon ne olivat syntyneet. Kun tietää vähän mistä kirppisaarteet ovat peräisin ja mitä niiden suunnittelussa on ajateltu, niistä iloitsee ja niitä arvostaa vielä entistäkin enemmän. Ajattelen, että on tärkeää kohdella kunnioituksella esineitä ja kalusteita ympärillään. Silloin niistä pitää huolta ja niihin sitoutuu.

Kauniisti hiotut lasirasiat ja pikkulautaset olivat edullisia kirppislöytöjä ja sopivat loistavasti korujen sun muun pikkutavaran säilytykseen.

1 ~ Kiertele usein

Ihmisiä, jotka tuskailevat etteivät löydä ikinä kirppiksiltä mitään, yhdistää yleensä se, että he käyvät kirppiksellä ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Ja toisaalta ne tyypit, jotka löytävät jatkuvasti toinen toistaan upeampia juttuja, ovat juuri heitä, jotka piipahtavat säännöllisesti tutkimassa laareja.

Tärkein vinkki onkin: käy kirppiksellä usein! Itse piipahdan kirppiksillä useamman kerran viikossa aina kun niitä osuu sopivalla hetkellä vastaan, monesti kiireettöminä aamuina koiran kanssa aamukävelyn varrella. Kerran tulin koiraulkoilutusreissulta kotiin rottinkipöydän kanssa. Sovin kesäisin myös kahvitreffejä ystävien kanssa Hietsun torille: ensin kierretään kirppispöydät, sitten istahdetaan kahville.

Mitä useammin käyt, sen useammin tulee aarteita vastaan.

2 ~ Määrittele mistä olet kiinnostunut

Kirppiksen tavarapaljouden skannaamista helpottaa, jos on jotain käsitystä siitä minkälaisia asioita etsii, mistä tyyleistä ja millaisista nyansseista tykkää? Konkreettisia tarpeita voi listata: isommat kahvimukit. Taso eteiseen. Jotain väriä olohuoneeseen. Viikonloppukassi. Sopivia tunnelmia ja nyansseja voi metsästää helposti lehdistä, netistä ja Instagramista. Minua inspiroi eniten alkuperäislähteet, kuten vanhat kirjat, leffat ja dokumentit, taiteilijoiden kodit ja ateljeet – tilat, tunnelmat ja tyylit ajalta ennen sosiaalista mediaa ja Pinterestia.

Pidä pää kylmänä. Kirppikseltäkään ei kannata ostaa mitään turhaa, joka jää lojumaan kaappiin. Jos et ole tuunaajatyyppiä, et tule kaventamaan myöskään sitä vähän liian isoa kirppismekkoa. Asioita voi sulkea tietoisesti myös pois: jättää astiat väliin, jos keittiön kaapit pullottavat jo valmiiksi, tai skipata kengät, jos niitä on muutenkin liikaa.

Omalla kirppisostoslistallani on tällä hetkellä Arabian Ruska-astiasarjan kahvikupit ja teemukit ja joku iso peili uuden kodin eteiseen, sillä vanha ei sovi sinne. Lisäksi kestolistallani on kiinnostavat taideteokset ja taidekirjat, käsintehty keramiikka ja pari vanhaa juomalasisarjaa, joita omistan muutaman ja haluaisin vielä pari lisää. Yleisesti ottaen en kerää kokonaisia sarjoja, vaan poimin kauniita asioita jonkin epämääräisen intuition varassa ja luotan siihen, että eripariset löytöni yhdistää jokin punainen lanka, joka saa ne näyttämää hyvältä yhdessä.

Kukkamekko ja Samujin nahkasandaalit ovat kirppishankintoja, vuosia mukana kulkenut rannerengas on vintagekoruja myyvästä pikkuputiikista.

3 ~ Tunnista esineiden potentiaali

Uskon, että säännöllisten kirppisvisiittien lisäksi tämä on ominaisuus, joka yhdistää kokeneet kirppishaukat: he tekevät huippulöytöjä, koska osaavat irrottaa mielessään esineet kirppiskaaoksesta ja nähdä ne kodissaan tai vaatekaapissaan muiden tavaroidensa keskellä.

Kirppiksen tavarameren keskellä ei ole nimittäin aina helppo hahmottaa miltä jokin esine tai vaate istuu omaan elämään, mutta sitä kannattaa harjoitella. Kokeile ajatusleikkiä: ihastuisinko tähän, jos näkisin sen väljästi sisustetussa kaupassa tai sisustuslehden jutussa? Kysy myös itseltäsi: tiedänkö jo minkä kanssa tämän pukisin tai mihin tämän esineen sijoittaisin?

Ei pidä antautua halvan hinnan hurmaan: ihan kiva pellavahuivi ei muutu aarteeksi, vaikka se maksaisi vain euron. Poimi mukaan vain asiat, jotka saavat sydämesi sykähtämään tai sielun hyrisemään.

4 ~ Tarkista kunto

Itsestäänselvyys, joka unohtuu helposti kirppishurmoksessa! Tsekkaa aina vaatteiden napit, saumat ja vetoketjut, kenkien pohjat ja korkolaput, kalusteiden liimaukset ja kiinnitykset, esineiden pinnat. Varsinkin laitteiden kohdalla on syytä olla tarkkana ja niitä onkin monilla kirppiksillä mahdollisuus tarkistaa. Itse löysimme juuri kierrätyskeskuksesta muutamalla kympillä 60-luvun kaiuttimet, jollaisista saa vintageen erikoistuneissa audioliikkeissä pulittaa satoja euroja. Pikainen testaus paljasti, että kaiuttimet olivat loistokunnossa ja niin ne lähtivät matkaan.

Pienten vikojen ja kulumien korjaaminen tai vaikka vanhanmallisen pistokkeen vaihtaminen uuteen ei välttämättä ole iso homma ja voi hyvinkin olla sen arvoista, sillä pieneen kunnostamiseen valmis voi tehdä loistolöytöjä hyvinkin edullisesti. Haluat ehkä kuitenkin arvioida asiaa ennen ostopäätöstä etkä vasta sen jälkeen.

Pyöreä musta maljakko on kympin löytö berliiniläisestä antiikkikaupasta, korkea käsintehty maljakko on kirppikseltä Australian Queenscliffista.

5 ~ Suosi laatua

Secondhandinakin kannattaa ostaa vain laadukasta tavaraa, joka kestää käyttöä. Kertakäyttötavaroita ja huonosti tehtyjä lastulevykalusteita löytyy yllin kyllin kirppiksiltäkin, joten vaatii joskus kärsivällisyyttä onkia seasta ne potentiaaliset aarteet. 

Vaatteiden kanssa saa olla tarkkana, sillä halpatrikoo on valloittanut valitettavasti kirppiksetkin ja todelliset löydöt vaativat usein tarkkaa silmää ja aikaa penkoa. Kannattaa kiertää kaukaa nyppääntyneen trikoot ja akryylit ja etsiskellä mieluummin luonnonmateriaaleja, kuten nahkaa, pellavaa ja silkkiä. Ne maksavat uutena paljon, mutta niitä voi löytää kirppiksiltä pikkurahalla – sitäpaitsi vanha silkki ja pellava on monesti paljon vahvempaa kuin nykyiset materiaalit.

Vanha rulokaappi ja retrovalaisin olivat rento yhdistelmä vanhan kodin makuuhuoneessa. Myös kirjoista osa on hankittu kirppiksiltä.

6 ~ Nopeat syövät hitaat

Itse piipahtelen kirppiksille vähän miten sattuu, mutta kirppisvisiitit voi ajoittaa viisaastikin, jos ehtii. Torikirppiksille kannattaa iskeä joko heti aamusta, kun myyjät ovat vasta puranneet laatikkonsa, tai sitten päivän lopussa, kun viimeisiä aarteita viedään parhailla hinnoilla. Itsepalvelukirppiksillä vaihtuvat myyjät ja sen myötä valikoimat yleensä tiettynä päivänä viikosta – usein maanantaina, jolloin kirppikset ovat kiinni, eli tiistaisin kannattaa osua paikalle. Secondhandiin ja vintageen erikoistuneilla liikkeillä, kuten Fidalla ja UFFilla, on usein tyhjennyspäiviä, joista pysyy kärryillä seuraamalla niitä somessa tai tilaamalla uutiskirjeet sähköpostiin. Ja tyhjennysten jälkeinen aukiolopäivä on tietysti paras hetki tsekata tilalle saapuneet uudet valikoimat.

Kirppisapajilla ei kannata aikailla. Jos löydät jotain mistä pidät, iske kiinni heti, koska minuutin päästä voi olla liian myöhäistä.

Vanhan kotimme eteisessä melkein kaikki oli hankittu kirppiksiltä tai vintageputiikeista. 

7 ~ Tongi takahyllyt ja laatikot

Älä tyydy vilkaisemaan läpi vain päällimmäiset tavarat! Käännä katse myös takahyllyille ja kurkkaa myös pöytien alle sekalaisiin rojulaatikkoihin. Edullisimmat ja jännittävimmät löydöt odottelevat usein siellä, mistä kiireisemmät kirppisasiakkaat ovat kulkeneet ohi.

Pöytä kannattaa tutkia huolellisesti varsinkin, jos olet jo löytänyt siitä jotain kiinnostavaa. On mahdollista, että sinulla ja myyjällä on samantyyppinen maku! Ajan kanssa penkomalla voi löytyä vaikka mitä muutakin. Pätee myös antiikkikauppoihin: jos löydät putiikin, jossa on paljon makuusi osuvia aarteita, kannattaa tutkia hyllyt läpikotaisin ja ehkä myös kysäistä mitä jännää varastosta löytyy.

8 ~ Säästy virhehankinnoilta, käytä mittanauhaa

Jos katselet huonekaluja, pohdintaa ja päätöksentekoa helpottaa huomattavasti, jos olet ottanut valmiiksi kodin mittoja muistiin – ei tarvitse sitten kotona tuskailla, kun kaunis senkki onkin viisi senttiä liian leveä tai peili liian kapea sille suunniteltuun paikkaan. Pätee myös vaateostoksilla: aina ei ehdi tai jaksa sovittaa, joskus se ei ole mahdollistakaan. Silloin voit tarkistaa kriittiset kohdat kätevästi mittanauhalla ja vertailla niitä mittoihisi, jotka olet tietysti naputtanut puhelimeen muistiin. Mittaa muistiin ainakin vyötärön- ja lantionympärys, jalan pituus haarasta nilkkaan ja rinnanympärys.

9 ~ Maltti on valttia

Kirppistely ei sovi kiireisille ja kärsimättömille, joille tärkeintä on valmis lopputulos. Se on parhaimmillaan elämäntapana tai rentouttavana harrastuksena, sillä haahuilu, penkominen ja tutkiminen on itsessään hauskaa, vaikka mitään ei tarttuisi mukaan. Kirppistely on kaikkein kivointa kun siihen ei liity paineita, odotuksia tai kiirettä löytää jotain, ja kummallista kyllä, silloin tekee myös eniten loistavia löytöjä! Kai se on tässäkin jutussa niin, että parasta syntyy rennoin rantein ja puristamatta mailaa.

Rottinkinen tarjotin on yksi lempiesineistäni ja maksoi kirppiksellä kolme euroa. Viime viikolla näin antiikkikaupassa saman tarjottimen varustettuna 440 euron hintalapulla. On kuulemma Artekin eikä ollut tuotannossa enää vuosikymmeniin.

10 ~ Tee täsmäiskuja silloin kun etsit jotain tiettyä

Eihän sitä ikinä tiedä mitä kirppiksiltä löytyy, mutta metsästystä voi kyllä helpottaa silloin kun hakusessa on jotain aivan tiettyä. Facebookin kierrätys- ja myyntiryhmät ovat loistavia paikkoja ilmoitella ostohaluistaan ja nettisivut kuten Tori.fi, Huuto.net ja Bukowskis-huutokauppa palvelevat monipuolisilla hakutoiminnoillaan. Myös Kierrätyskeskuksen, UFFin, Fidan myymälät ja Punaisen Ristin Kontti- putiikit ovat loistopaikkoja täsmäiskuihin, koska niissä tavarat on lajiteltu ja laitettu esiin tuoteryhmittäin. Näet kertasilmäyksellä onko huonekaluosastolla sopivaa hyllyä tai laukkulaarissa oikeanlaista kesäkassia. Pelkästään pääkaupunkiseudulla on tukuttain esimerkiksi kierrätyskeskuksen myymälöitä ja tavarataloja.

50-luvun puupöytä, messinkitarjotin ja kaikki lasit: arvasitte oikein, kirppikseltä.

Kiinnostaa: millainen on teidän suhde kirppiksiin, secondhand-putiikkeihin ja antiikkikauppoihin? Käyttekö usein, mitä tarttuu mukaan? Löytyykö vinkkejä listan jatkoksi? Sana on vapaa kommenttilootan puolella!

PS. Seuraavaksi vuorossa: parhaat kirppikset ja antiikkikaupat.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA