Pitkästä aikaa sisustusjuttu, löysin nimittäin nipun kuvia jotka nappasin työhuoneestamme jokin aika sitten! Olen kauan sitten luopunut ajatuksesta, että sisustus olisi asia, joka olisi jonain päivänä “valmis”. Jarno järkkäilee usein huonejärjestyksiä uusiksi, kalusteita kulkeutuu myös Lapin kotiin ja sieltä takaisin. Niinpä työhuonekin on tätä kirjoittaessa jo aivan toisen näköinen, mutta ei se niin justiinsa, tunnelma on aika lailla sama.
Meillä on erillinen työhuone, koska työskentelen kotona, samoin Jarno niinä päivinä kun ei ole kuvauksissa. Useimmiten nautin siitä ettei aamulla tarvitse erikseen lähteä työhuoneelle, voi vaan keittää kahvit ja istahtaa työpöydän ääreen, mutta aina välillä työpäivien venyessä ja vanuessa turhan pitkälle pohdin olisiko kodin ulkopuolella sijaitseva erillinen työtila kuitenkin elämää selkeyttävä ratkaisu. Työt voisi jättää sinne ja pyhittää kodin pelkästään palautumiseen ja rentoutumiseen. Nyt mennään näin, katsotaan sitten miten ratkaisemme asian seuraavan kodin kohdalla. Olemme alkaneet nimittäin haaveilla muutosta rauhallisemmille kulmille (jep, sellaista ne Lapissa vietetyt kesät teettävät) ja tehneet jo henkisen päätöksen, että alamme pohtia vaihtoehtoja ensi vuoden puolella, kun kirjaprojekti on poissa käsistä.
Käytämme tilavaa huonetta silloin tällöin myös kuvausstudiona ja siksikin kalustus on pidetty melko kevyenä – ei seinään pultattuja hyllyjä tai muutakaan, mikä ei olisi kohtalaisen helppo tarvittaessa siirtää. Huoneessa on kuvattu kaikkea yritysten henkilöstöpotreteista tavaratalomainoksiin, vaalea tila taipuu moneen. Upeinta huoneessa ovat tietysti nuo viime vuosisadan alun kaari-ikkunat. Tässä talossa on joskus toiminut sairaala ja tämä asunto oli silloin toimistokäytössä. Melkoiset puitteet toimistolle! Onnekkaitahan me ollaan, kun saamme asua täällä.
Työhuoneen tärkein kaluste on tietysti työpöytä, jonka pitää olla iso ja tukeva, sellainen joka ei tutise, vaikka lastaisin siihen kaikki kirjani ja paperini ja konttaisin niiden seassa. Kokoa tarvitaan myös siksi, että mahdumme tarvittaessa molemmat samaan aikaan pöydän ääreen. Intialainen kirjastopöytä kaiverrettuine jalkoineen on onnekas huutokauppalöytö, maksoimme siitä kokonaiset 35 euroa ja onnittelen itseäni tästä yhä joka päivä. Ah! Erityismaininta pöydän vetolaatikoista, johon saa sullottua katseilta piiloon kaikki ajelehtivat tavarat kovalevyistä muistikirjoihin.
Lähes koko työhuoneen kalustus on hankittu secondhandina. Italialainen nahkasohva on Tori-löytö vuosien takaa, se majaili työhuoneessa jo edellisessä kodissamme. 50-luvun valaisin ja 70-luvun sohvapöytä ovat kirppislöytöjä ja haalistuneen vaaleanpunainen tyyny lahja ystävältä.
Sera Helsingin käsin tehty villamatto on huoneen harvoja uutena tehtyjä hankintoja, kirjoitin siitä lisää taannoin. Mustavalkoinen valokuva on Mikko Rasilan, jonka taideverkkokaupasta saa näitä vedoksia.
Robert Mapplethorpen näyttelyjuliste on Kiasmasta viiden vuoden takaa.
Kutsumme mustaa sivutasoa hevoshyllyksi, koska sen takorautaiset jalat ovat kavionmalliset. Ostin pöydän Ruttopuiston kulmalta yhden antiikkikauppiaan takakontista jonkun kirppistapahtuman jälkeen muutama vuosi sitten. Näin, kun hän yritti saada sitä mahtumaan autoonsa ja tarjosin siitä sen verran mitä taskun pohjalta sattui löytymään. Kaupat tuli! Hyvä niin, hylly on yksi kauneimmista kalusteista, jonka omistamme. Ystävämme vaaniskelee sitä, mutta emme ole vieläkään taipuneet myymään sitä hänelle.
Antoni Tápiesin signeerattu litografia on myös huutokauppalöytö, samoin rottinkituoli, jonka pari asustelee makuuhuoneessa. Vanha kaktus on parin vuoden takainen ostos ystävän kirppispinosta, myös egyptiläinen kissapatsas on kirppislöytö. Mustat arkkitehtivalaisimet ovat kulkeneet kodista toiseen melkein kymmenen vuotta, rakastan niiden käytännöllisyyttä. Välillä ne ovat palvelleet keittiön valaisimina, toisinaan lukuvaloina yöpöydillä, nyt ne ovat päässeet takaisin alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa työtilan valaisimiksi.
Työhuoneen neukkari on usein myös koirien käytössä.
Mustat 20-luvun kirjakaapit olivat kyllä kauniit, mutta niin epäkäytännöllisen pienet! Vaikka kierrätän jatkuvasti luettuja kirjoja eteenpäin enkä säilytä hyllyssä kuin tärkeimpiä teoksia ja niitä, joita en ole vielä lukenut, tila alkoi auttamatta käydä ahtaaksi. Olemme myyneet kaapit sittemmin antiikkikauppaan ja hankkineet tilalle reilusti isomman hyllyn, sekin vintagea ja kotimaista tuotantoa. Ehkä oli turhan optimistista kuvitella, että kirjakokoelma pysyisi suppeana.
Juno-koiran peti on ristitty minisuperiksi ja se on vuosientakainen hankinta Madesignista, ystävimme verkkokaupasta, josta olen kirjoittanut vuosien varrella kerran jos toisenkin. Musta kaappi on huutokauppahankinta ja säilöi sisäänsä mm. kamerakaluston ja ammattikirjallisuutta. Sittemmin kaappi päätyi pohjoiseen makuuhuoneen vaatekaapiksi, sillä työhuoneeseen muuttanut kirjahylly on tarpeeksi suuri kaikelle eikä ylimääräiselle säilytystilalle ollut enää työhuoneessa tarvetta. Rottinkinen valaisin, kiinalainen säilytysloota ja puinen ruukku kaikki, niin, arvasitte jo – kirppislöytöjä.
Nautin suunnattomasti arjen estetiikasta ja toimivista kalusteista, mutta en kiinny tavaroihin kovin herkästi. Ne ovat kuitenkin vain tavaroita, joiden tarkoitus on tuottaa iloa ja palvella arjessa, ja jos tarpeet muuttuvat, esineelle etsitään uusi koti. Ennen ajattelin, että kaikesta kauniista on parempi pitää kiinni siltä varalta, että sille joskus löytyy taas käyttöä tai sopiva paikka, mutta mieli on muuttunut parin vuoden aikana tyhjennettyämme Lapin taloa, jonka perähuoneisiin, vintille ja latoon on kertynyt tavaroita viimeisen 150 vuoden ajalta. Tavaraähkyn keskellä on alkanut kiehtoa ajatus siitä, että kotoa löytyvät vain ne esineet, jotka ovat oikeasti käytössä ja jotka mahtuvat ketterästi kaappeihin. Meillä ei tällä hetkellä ole esimerkiksi vinttikomerossa mitään (voitteko uskoa, ei ainuttakaan epämääräistä roinalaatikkoa) ja se tuntuu huojentavalta. Koska olen wannabe-minimalisti, joka oikeasti rakastaa myös runsautta, karsiminen on edennyt hissuksiin, mutta tulokset alkavat näkyä. Jäljellä alkaa olla pitkälti vain sellaisia tavaroita, joiden kanssa haluan elää vuodesta toiseen ja kantaa ne myös seuraavaan kotiin.
Meillä ei ole sisustuksen suhteen ikinä mitään selvää suunnitelmaa, enemmänkin joku hämärä johtoajatus, jonka ympärille asiat rakentuvat osin sattuman kautta (kun sisustaa pääosin secondhandilla ja vintagella, ei oikein auta kuin luottaa sattumaan ja siihen, että silmää miellyttävät esineet sopivat jollain maagisella säkällä toisiinsa) ja lopuksi rymsteeramalla keskellä yötä huonejärjestystä uusiksi. Työhuoneeseen toivoimme rauhallista tunnelmaa, jotta siellä olisi hyvä ja helppo keskittyä. Minusta se on onnistunut melko hyvin. Toki siellä välillä tanssahdellaankin.
PHOTOS BY STELLA HARASEK