Kuulumisia työkentältä

Nurinkurisin asia, jonka olen työvuosieni varrella tehnyt, oli sanoa itseni irti yrityksestä, jonka ystäväni kanssa aikoinaan perustin. Ruisrockissa viime heinäkuussa vietetty viikonloppu oli viimeinen työrupeamani Mellakka Helsingin riveissä.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-1

Lähtööni ei liittynyt draamaa tai yllätyskäänteitä. Olen tainnut tehdä hidasta irtaantumista siitä saakka kun yrityksestä tuli kaksi vuotta sitten osa isompaa konsernia. Ollut välillä puoliksi poissa, sitten taas puoliksi takaisin, hakenut tapaa mahduttaa yhteen elämään kaikki ne asiat, joita olen halunnut tehdä. Vaikka olen vakaasti uskonut yli-inhimmillisiin kykyihini olla useammassa paikassa samaan aikaan, mikään ei lopulta tarjonnut ratkaisua rasittavaan tosiasiaan, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Luksusongelma, tiedän, mutta yhtäkaikki ratkaistava.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-2

Allekirjoitukset kauppakirjaan, avaimet aulaan. Lähdin kuin takaovesta, ei läksiäisiä tai muodollisuuksia. Sopii tarinaan, ei niitä puheita ehditty töiltä pitää firmaa perustaessakaan.

On ollut haikeaa. Perustin sentään yrityksen yhden parhaimman ystäväni kanssa. Sittemmin värväsimme rinnallemme monta muutakin läheistä – ei siksi, että he olivat tuttuja, vaan siksi, että he olivat parhaat valinnat työhönsä. On vaikea avata ulkopuolisille työpaikkaa, joka on tuntunut parhaimpina (ja pahimpina) hetkinä perheeltä.

On ollut niin huojentavaa. Työssä ei ollut mitään vikaa, minä olen vaan tehnyt liikaa töitä niin kauan kuin muistan. En edes tiedä milloin olisin tehnyt vain yhtä työtä – en varmaan koskaan? Opiskeluaikoinakin piti käydä kahta koulua, kun en millään malttanut keskittyä vain yhteen. Tuntuu, että olen ollut vuosia törmäyskurssilla todellisuuden kanssa ja lakannut vihdoin taistelemasta vastaan. Vaarallisiin lukemiin noussut leposyke toki auttoi osaltaan tässä oivalluksessa, siitä tajuan olla keholleni kiitollinen. Jääräpäiselle on joskus taivutettava asiat ratakiskosta ennen kuin ne menevät perille.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-32016-10-26-stellaharasek-workinggirl-4

Olen Mellakasta niin ylpeä! Kahden musiikkimaailmasta karanneen naisen pr-pulju kasvoi muutamassa vuodessa ihan oikeaksi viestintätoimistoksi. Työt ensin tuplasivat ja sitten triplasivat kokonsa, nykyisin niitä toteuttaa seitsemän loistotyypin tiimi. Laivaa luotsataan vankalla visiolla ja työpöydillä on projekteja, joista emme olisi alkuaikoina osanneet edes haaveilla. Kuten vaikka Ruisrock, josta tämän kirjoituksen kuvat ovat – vuosia sitten teimme yksittäisten artistien tiedotusta, viime kesänä vastasimme yhden Suomen suurimman festivaalin koko viestinnästä, pr-työstä ja osin markkinoinnistakin.

Alkuajat, naurattaa joka kerta kun mietin niitä. Tuntuu niin kaukaiselta, että oli työpäiviä, jotka kuluivat rokkibändien sinkkujen postitukseen tai printterin kanssa riitelyyn. Uskon yhä, että printterit on lähetetty helvetistä maan päälle raatelemaan yrittäjien muutenkin ohuiksi hiutuneita hermoja. Sinkkujakaan ei ole vuosiin lähetetty postissa tai varmaan edes painettu. Musiikkimaailma on muuttunut moneen kertaan siitä mitä se oli silloin kun olimme täyspäiväinen osa sitä.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-52016-10-26-stellaharasek-workinggirl-6

Mellakka sai alkunsa yhdestä melko tavanomaisesta myöhäisillan maratonpuhelusta. Oli marraskuinen tiistai, molempia oli turhauttanut jo tovin. Mari väittää, että idea oli minun, mutta muistan kyllä, että se oli Marin. Marilla on ennenkin ollut hyviä ideoita, joista yksi oli tämän blogin perustaminen vuonna 2007. Silloin olimme töissä monikansallisen levy-yhtiön markkinointiosastolla emmekä tienneet mitään mistään Mellakasta tai miettineet mistä löytäisimme luovia aloja ymmärtävän kirjanpitäjän. Sen sijaan pohdimme mitä pukisimme päälle Emma-gaalaan ja päädyimme joka vuosi hirveän kriisin päätteeksi aivan samaan settiin, mustiin kolttuihin ja silmiin sormin sutattuihin rajauksiin. Niitä kuvia nähtiinkin blogin alkuvuosina, ujoja otoksia Tavastian takahuoneesta, hotellihuoneista ja levy-yhtiön käytäviltä.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-72016-10-26-stellaharasek-workinggirl-8

Yhteisen yrityksen perustaminen oli enemmän hullaantunut päähänpisto kuin huolellisesti harkittu päätös. Minulle muutos oli pienempi, olin jo tovi sitten irtaantunut kuukausipalkkaa nostavan levy-yhtiötiedottajan arjesta freelanceriksi ja tottunut työskentelemään omillani. Marin rohkeus oli aivan omaa luokkaansa. Minä sain rinnalleni työtoverin, hän muutti elämässään melkein kaiken.

Vaikeinta oli keksiä yritykselle nimi. Mellakka oli ensimmäinen ideamme, se oli epäsuora suomennos toiminimestä, jonka olin perustanut parikymppisenä. Umpisurkea, tuomitsi Mikko. Mellakka meistä silti tuli. Mikko pitää yhä kiinni mielipiteestään.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-92016-10-26-stellaharasek-workinggirl-10

Saimme ensimmäisen työkeikkamme, ison muotitapahtuman tiedotuksen, ennen kuin olimme ehtineet edes hankkia toimiston. Sekin löytyi sattuman oikusta melkein samantien: kaksikymmentä neliötä Suvilahden kaasutehtaan vanhasta konttorirakennuksesta taiteilijatyöhuoneiden, graffittigallerioiden, valokuvastudioiden ja kirjailijoiden keskeltä. Oli vuodenvaihde, Suvilahdessa ei liikkunut muu kuin sata metriä sekunnissa etenevä lumimyrsky. Kannoimme pyryn läpi porakoneita ja maaliämpäreitä, ruuvasimme valaisimet kattoon, maalasimme kaiken mustaksi, harmaaksi ja valkoiseksi. Myös armeijalaverin, jolla makasi neljä koiraa eli koko Mellakan kennel paheksumassa remonttiamme.

Olimme iloinneet siitä, että saisimme olla keskellä luovan luokan vilinää, rakennuksen hiljaiset käytävät tulivat yllätyksenä. Kesäisin alue heräsi onneksi eloon, oli Flow ja monta muuta tapahtumaa, jotka toivat vanhan tehdasalueen täyteen ihmisiä, musiikkia ja valoja. Silloin tuntui että olimme juuri siellä missä halusimmekin, kaiken keskipisteessä, siellä missä tapahtuu.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-112016-10-26-stellaharasek-workinggirl-12

Myöhemmin Punavuori ja mainostoimistomaailma imaisi Mellakan mukaansa. Saimme sen vilinän, jota olimme kaivanneet, vähän vielä enemmän. Järjestimme vihdoin tuparit, joita olimme kaksi vuotta suunnitelleet saamatta mitään aikaiseksi – mitäs niistä suutareiden lapsista sanottiinkaan? Alkoi kasvu ja kokonaan uusi vaihe, jossa saimme keskittyä siihen missä olimme parhaimmillamme. Se tie jatkuu, minä vaan loikkasin tässä kurvissa kyydistä.

Tuparit olivat muuten niin menestys, että niistä tuli perinne. Ensi vuonna tulen paikalle vieraana ja kehun Mellakkaa vuolaasti kaikille, jotka eivät tunne (tai enää muista) historiaani yrityksen kanssa.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-132016-10-26-stellaharasek-workinggirl-152016-10-26-stellaharasek-workinggirl-14

Mitä on opittu matkan varrella? Helvetisti kaikkea.

Aika paljon asiaa viestinnästä, markkinoinnista ja brändeistä – kaikesta siitä on hyötyä myös viestintätoimiston ovien ulkopuolella. Aika monta asiaa, joita ei kannata tehdä, kun perustaa yrityksen, toki nippu niitäkin, joita ehdottomasti kannattaa. Sen, että hyvä kirjanpitäjä on paras sijoitus, jonka yrittäjäksi heittäytyvä humanisti voi tehdä. Että aika on (kalleimmalla mahdollisella kurssilla vaihdettua) rahaa ja jotkut asiat on vaan järkevintä ulkoistaa. Että toisina päivinä sitä on maailmanvalloittaja ja toisina päivinä riittää, että on kahvia. Sen, että yhdessä yrittäminen vaikuttaa ystävyyteen. Ei se lopu, mutta muuttaa muotoaan.

On asioita, jotka tiesin todeksi jo ennen Mellakkaa. Kuten: yrittäminen sopii ihmiselle, joka arvostaa vapauttaan enemmän kuin mitään muuta, esimerkiksi taloudellista turvaa, varmuutta tulevasta tai tasaista arkea. Helppoa ei ole ollut. Päivääkään en vaihtaisi jonkun toisen palvelukseen.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-162016-10-26-stellaharasek-workinggirl-17

Vahvistui muitakin asioita, jotka jo tiesin. Esimerkiksi se mitä haluan elämälläni tehdä. Olen aina halunnut kirjoittaa ja kuvata, aina tiennyt sen. On vaan kestänyt kauan kerätä riittävästi rohkeutta sen varaan heittäytymiseen. Ensimmäistä kertaa elämässäni keskityn pelkästään siihen mitä eniten haluan sen sijaan, että tekisin kaikkea missä satun olemaan hyvä. Se on uusi alku, uusin ja suurin jonka edessä olen ollut. Olen onnellinen ja helpottunut, kiitollinen mahdollisuudesta ja kaikista kokemuksista, kankea kauhusta ja ennen muuta enemmän kuin valmis tähän kaikkeen.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-182016-10-26-stellaharasek-workinggirl-19

Taiteilijasielun tarkemmin määrittelemättömät seikkailut yrittäjän tiellä jatkuvat, sehän on selvää. Jatkan kaiken sen tekemistä mitä tähänkin asti olen Mellakan ohella tehnyt, keskityn vaan siihen vihdoin kokonaan. Tämä blogi on tarjonnut kohta vuosikymmenen ajan aivan mahtavan kanavan asioille, joita olisin jokatapauksessa tehnyt ja tein jo ennen blogia: kulkenut kameran kanssa, kirjoittanut muistiinpanoja päivien varrelta. Tiedän olevani onnekas, kun pystyn elättämään sillä itseni, ja voin viedä sen rinnalla eteenpäin muita projekteja, jotka ovat muhineet päässäni pitkään odottamassa oikeaa aikaa. Jotkut teistä tietävätkin, että yksi niistä on kirja. Se edistyy nykien, mutta edistyy! En vielä tiedä tuleeko siitä hyvä tai milloin se mahdollisesti näkee päivänvalon, mutta kerron kyllä sitten. Se on tällä hetkellä tärkein projektini, sanon sen ääneen jotta siitä tulee totta.

Kirjoittamisen rinnalla kulkee toinen rakkauteni, valokuvaus. En osaa oikein erottaa näitä asioita päässäni, molemmissa on kyse samasta paineesta, joka on päästettävä ulos ennen kuin se räjähtää. Kuvaan omaksi iloksi ja muille, tähän blogiin, muihin projekteihin. Etsin kaikessa omaa tapaa tehdä, omaa paikkaa olla minä. Tekemällä se löytyy, tai sitten se on jo tässä – ja pitäisi vaan tunnistaa ja lunastaa.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-19a2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-20

Etsin myös omalta tuntuvaa tapaa kirjoittaa tästä kaikesta täällä. Tuntuu, että blogi on polkenut viime kuukausina paikoillaan, kun kovin vähiin käynyt energia on tarvittu akuutimman stressin taltuttamiseen ja keskeneräisten asioiden järjestämiseen. Kun isoja asioita on kesken, on vaikea kirjoittaa niistä tai mistään muustakaan kun ei itsekään tiedä ihan tarkalleen missä mennään. Pahin on ohi ja nyt jo helpottaa, sen tietää siitä, että osaa pukea sen sanoiksi. Kiitos teille, kun olette täällä yhä, niin sankoin joukoin! Monet teistä ovat kulkeneet mukana koko sen yhdeksän vuotta jonka olen tätä blogia nimellä jos toisellakin kirjoittanut. Siitä olen sanaton ja kiitollinen.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-212016-10-26-stellaharasek-workinggirl-22

Viime vuodet ovat olleet hulluja, hienoja ja uuvuttavia. Olen vieläkin väsynyt, joinakin päivinä niin uupunut etten jaksa edes puhua. Loppukesä ja alkusyksy ovat kuluneet kootessa ajatuksia, keräillessä voimia ja tasaillessa sykettä. Olen ollut kotona, kainalossa, keskittynyt kerrankin ihan muihin asioihin kuin työhön. Olen kirjoittanut, nyt kun vihdoin ehdin. Olen myös raivannut kaapit, kalenterin ja tietokoneen kansiot, takonut delete-nappia kaiken turhan ja tarpeettomaksi käyneen kohdalla, siivonnut elämästäni kohinaa, joka on vienyt energiaa enemmän kuin antanut. Sellaista kummasti kertyy, kun elämä on ollut koko aikuisiän yhtä kaaoksenhallintaa.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-232016-10-26-stellaharasek-workinggirl-24

Vanhat tavat eivät kuole muutamassa kuukaudessa. Opettelen tässä perusasoita, kuten heräämään aamuisin ilman päässä tykyttävää stressiä siitä, että olen jo myöhässä kaikesta enkä ehdi, vaikka tekisin kuinka paljon tahansa. Pahinta kroonisessa kiireessä: päivät ovat junia, jotka nytkähtävät aamulla liikkeelle eikä kyytiin ikinä ehdi. Juokset perässä seuraavalle asemalle asti ja ehdit hetken hengähtää, kunnes konduktööri puhaltaa pilliin ja onkin taas aamu. Paniikki voi jäädä päälle, vaikka kiireen katkaisi.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-252016-10-26-stellaharasek-workinggirl-262016-10-26-stellaharasek-workinggirl-27

Opettelen elämään rennommin, olemaan minä ilman suorituspaineita tai syyllisyyttä siitä, etten tee kaikkea mitä voisin. On sanottava yhä uudestaan ei kaikelle muulle, jos haluaa sanoa kyllä sille mikä on tärkeää. Olen kirjoittanut tästä niin kovin monta kertaa erilaisin sanoin, yrittänyt tavoittaa sen ytimen, tuohon se lopulta tiivistyy. Melkein mitä tahansa voi tehdä, mutta ei samaan aikaan. Ja jos tahtoo eteenpäin, täytyy ensin valita suunta.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-28

Nyt tuntuu hyvältä. Tuntuu oikealta. Oikealla tiellä ollaan, matkalla sinne minne haluan. En malta odottaa mihin kaikkialle tie vielä kuljettaa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Leveiden lahkeiden paluu

Mellakan kesäkemujen yhteydessä kurkistettiin tanskalaisen Minimumin tulevaan syysmallistoon, joten oli vähintäänkin luontevaa varustautua päivään merkin vaatteilla. Minimumin vaatteista moni istuu hämmentävän hyvin tyyliini, joten valinta ei ollut vaikea. Poimin malliston mallikappaleista rennon, avoselkäisen paidan ja lahkeistaan hapsottavat hippifarkut – siinä se asu sitten olikin. Olinkin juuri toivonut löytäväni jostain leveälahkeiset farkut edellisten puhkikuluneiden tilalle. Universumissa ollaan taas oltu kuulolla. Nuo farkut saapuvat onneksi kauppoihin jo heinäkuussa, sillä ovat ihan täydelliset kesään – rennot ja vaivattomat.

2016-06-14-stellaharasek-minimum-mellakka-12016-06-14-stellaharasek-minimum-mellakka-22016-06-14-stellaharasek-minimum-mellakka-3

FARKUT*, VYÖ* & PAITA* MINIMUM
SANDAALIT & SORMUS MATKAMUISTO KREIKASTA
AURINKOLASIT THE ROW
*SAATU

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

#MELLAKKAHELSINKI

Kesän parhaat kemut, sanoi moni vieras jälkeenpäin Mellakan taannoisista kesäjuhlista. Melkoinen saavutus kekkereille, jotka järjestettiin kesäkuun ensimmäisenä päivänä – vai oliko kyseessä juuri siksi rahat pois ilman pyssyä -henkinen häpeilemättömän helppo voitto? Olen jokatapauksessa samaa mieltä. Ehkä jotain voi päätellä siitä, etten kyennyt karsimaan lempiruutujani pitkätukan ottamista kuvista: seuraa siis kilometrin pituinen kuvasarja. Hellekeli, hartaudella maalatut ananakset ja flamingot taikoivat toimiston peruspunavuorelaiseen sisäpihaan trooppisen tunnelman, rommibaari kruunasi kaiken. Antaa kuvien puhua puolestaan.

2016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-12016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-22016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-32016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-42016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-52016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-62016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-72016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-82016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-92016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-102016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-112016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-122016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-132016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-142016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-152016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-162016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-172016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-182016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-192016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-202016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-212016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-222016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-232016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-242016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-252016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-262016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-272016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-282016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-292016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-302016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-312016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-322016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-332016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-342016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-352016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-362016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-372016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-382016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-392016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-402016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-412016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-422016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-43

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Aurinkoa ja ananaksia

Tällä viikolla olen pääasiallisesti hengannut toimiston terassilla, maalannut ananaksia ja pohtinut voisinko lisätä ansioluettelooni tittelin professional pineapple painter. Mellakka nimitti kesäkemujensa somistustehtäviin tutun visualistin nimeltä Annin, joka puolestaan lainasi tutusta valokuvastudiosta pitkätukan apukäsipariksi. Tekemistä riitti vielä kolmannellekin, joten hylkäsin toviksi tietokoneeni ja liityin seuraan.

2016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-12016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-22016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-32016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-4

Kaupungin tehokkain tuotantotiimi Taimisto-Harasek-Jussila hoiti puolessatoista päivässä Mellakan sisäpihan juhlakuntoon – ja siinä sivussa itselleen rusketusrajoja, maalintahrimia vaatteita ja tärpätintuoksun, joka ei lähde saippualla hankaamallakaan. Pengoimme Punavuoren raudan jämälaarista laudanpätkiä, istutimme leffalavastamosta lainattuja flamingoja pihan pensaisiin ja ripustimme terassin yllä roikkuviin keijuvaloihin peilipalloja ja pleksinpaloja, joiden läpi maailma näytti vaaleanpunaiselta ja violetilta.

2016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-52016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-62016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-72016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-82016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-92016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-11

Kuvissa vilahtava partasuu on Jyri, joka pystytti työtoverinsa Michaelin kanssa flamingojen keskelle Sailor Jerryn rommibaarin. Olisipa toimiston sisäpihalla aina rommibaari! Tai ehkä parempi, ettei ole.

2016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-122016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-132016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-142016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-15

Voiko olla liikaa ananaksia? Ei ainakaan vaaleanpunaisiksi, haalistuneen turkooseiksi ja kullanvärisiksi maalattuja. Olisin halunnut omia ne kaikki itselleni ja kantaa kotiin, mutta Anni ja merirosvo nipottivat ja sanoivat, että vasta kemujen jälkeen.

2016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-162016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-172016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-18

Olin ehtinyt unohtaa miten ihanaa on välillä tehdä asioita käsillään eikä aivoillaan! Haluan heti maalata lisää hedelmiä. Ananakset on ehkä hetkeksi nähty, mutta vaikka banaaneja ja pari hunajamelonia. Ja niin: kemut onnistuivat yli odotusten. Sen tietää siitä, että niistä toivutaan vielä kaksi päivää myöhemmin. Kuvia luvassa, kunhan tokenemme.

Kuvat minusta Jarno Jussila

Olipa kerran kesäkemut

Oijoi! Löysin koneelta tukun kuvia, jotka on otettu tasan vuosi sitten juuri tänä päivänä, Mellakan ensimmäisistä kesäkemuista. Niistä tulikin sitten vuosittainen perinne, sillä seuraavat järjestetään tänään. Anteeksi kuvatulva, saattoi iskeä minipieni nostalgia. Viime kerrallakin suosi sää, mutta illalla iski vähän vilu – tällä kertaa helle taitaa helliä juhlakansaa yöhön asti.

2016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-12016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-22016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-32016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-42016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-52016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-62016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-72016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-82016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-92016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-102016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-112016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-122016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-132016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-142016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-152016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-162016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-172016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-192016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-202016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-212016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-222016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-232016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-242016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-252016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-262016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-272016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-282016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-292016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-302016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-312016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-322016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-332016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-342016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-352016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-362016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-372016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-382016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-392016-06-01-stellaharasek-mellakkahelsinki-40

Toiseksi alin kuva Maria Miklas

Poimintoja työpöydältä

Kas, viikonloppu! Takana on muutama tavallista takkuisempi työviikko eikä hampaiden kiristymiseltä olla pisimpinä päivinä vältytty. Toisina päivinä muistaa silti olevansa onnekas, kun saa tehdä työkseen sitä mitä tekee. En malta olla jakamatta pari tunnelmapalaa viime perjantain varrelta, kun minä ja työtoverini Mellakalta kokoonnuimme yhteisen lempiaiheemme – eli viinin – ympärille ja kuvasimme viinimaahantuojaa varten erilaisia kattauksia. Kuvasimme meillä, koska en keksinyt yhtään paikkaa, jossa olisi kauniimpi valo kuin omassa kodissani. Viralliset kuvat asiakasta varten otti lahjakas valokuvaajamme. Nämä nopeat kulisseista napatut otokset ovat meikäläisen käsialaa kun kuvaajan annettiin hetken huilia kameran toisella puolella.

2016-03-18-stellaharasek-photoshoot-12016-03-18-stellaharasek-photoshoot-22016-03-18-stellaharasek-photoshoot-42016-03-18-stellaharasek-photoshoot-32016-03-18-stellaharasek-photoshoot-52016-03-18-stellaharasek-photoshoot-62016-03-18-stellaharasek-photoshoot-72016-03-18-stellaharasek-photoshoot-82016-03-18-stellaharasek-photoshoot-92016-03-18-stellaharasek-photoshoot-102016-03-18-stellaharasek-photoshoot-112016-03-18-stellaharasek-photoshoot-12

Oispa nyt tuo kylmästä nostettu kuohuviini ja nuo oliivit, mutta onneksi on teetä, pöydälle unohtunut pala suklaata ja edessä viikonloppu ilman herätyskelloja.

Toimistoelämää

Terveisiä toimistolta! Arkisesta kuvasarjasta löytyy mm. uusi konsepti nimeltä päivittäinen puurolounas, keittiöassistentit joita ilman puuron keitosta ei tulisi tietenkään mitään, Liemisen puhelin jota on pakko rakastaa, Makkonen joka kolkuttelee Makian ovea, pussailutauot osat 1 ja 2 sekä sisäinen palaveri, joka tunnetaan myös tekosyynä siirtyä assareiden seuraksi sohvalle.

2016-01-18-stellaharasek-mellakka-officelife-12016-01-18-stellaharasek-mellakka-officelife-22016-01-18-stellaharasek-mellakka-officelife-32016-01-18-stellaharasek-mellakka-officelife-42016-01-18-stellaharasek-mellakka-officelife-52016-01-18-stellaharasek-mellakka-officelife-62016-01-18-stellaharasek-mellakka-officelife-72016-01-18-stellaharasek-mellakka-officelife-82016-01-18-stellaharasek-mellakka-officelife-92016-01-18-stellaharasek-mellakka-officelife-102016-01-18-stellaharasek-mellakka-officelife-112016-01-18-stellaharasek-mellakka-officelife-12

Valoa työpäiväänne!

Kuvat minusta Mari Wainio & Natalia Tolmatsova

Uusia alkuja

Mikä tapa korkata uusi työvuosi – saada kainaloonsa uusi kollega, joka on melkein pelottavan täynnä tarmoa. Tervetuloa töihin Nata! Työ ei kyllä tunnu aina kovin työltä, kun sitä saa tehdä ystäviensä kanssa. Jotain olen selvästi tehnyt elämässäni oikein.

2016-01-11-stellaharasek-mellakkahelsinki-012016-01-11-stellaharasek-mellakkahelsinki-022016-01-11-stellaharasek-mellakkahelsinki-032016-01-11-stellaharasek-mellakkahelsinki-04

Kollegoiden pussailu, täysin hyväksyttävää.

Kuvat Jarno Jussila

Viimeisiä viedään

Pari viimeistä työpäivää ennen joulua ovat aina samanlaisia: hoppu ja hyvälaatuista hysteriaa. Kahvikupit kasaantuvat tietokoneen viereen. Tunti tunnilta kumuloituva kiire ruksia yli todo-listan kohtia. Koko ajan piinaava tunne siitä, että jotain on unohtunut, mutta jos onkin, onneksi sen ovat unohtaneet kaikki muutkin. Onneksi kohta saa pöydän puhtaaksi, ihan konkreettisesti raivattua pöydän esiin epämääräisten muistilappujen alta. Odotan jo hetkeä kun saa läimäistä kalenterin ja sähköpostin kiinni. Iggy Pop virnuilee vessan seinältä ja muistuttaa, että gonna keep a swingin’ baby.

2015-12-21-stellaharasek-mellakkahelsinki-12015-12-21-stellaharasek-mellakkahelsinki-22015-12-21-stellaharasek-mellakkahelsinki-32015-12-21-stellaharasek-mellakkahelsinki-42015-12-21-stellaharasek-mellakkahelsinki-52015-12-21-stellaharasek-mellakkahelsinki-62015-12-21-stellaharasek-mellakkahelsinki-72015-12-21-stellaharasek-mellakkahelsinki-82015-12-21-stellaharasek-mellakkahelsinki-92015-12-21-stellaharasek-mellakkahelsinki-10

Tammikuussa toimistolla onkin luvassa uuden vuoden lisäksi uusia ihmisiä – tervetuloa Mellakkaan, Nata. Emme malta odottaa. Valoa viimeisiin työaamuihin itse kullekin!

Vähän lisää todellisuutta

Tulin työni kautta viime viikolla tutustuneeksi Helsinki Contemporaryn uuteen verkkogalleriaan, joka on – tiedotteen sanoja lainatakseni – luotu tukemaan ja täydentämään perinteistä kuratoituihin näyttelyihin keskittyvää näyttelykokemusta. Ovat keksineet uuden sovelluksen, joka hyödyntää lisätyn todellisuuden tekniikkaa: teokset näkyvät tabletin tai älypuhelimen näytöllä oikeassa koossaan käyttäjänsä valitsemalla seinällä ja paikalla, olematta siis fyysisesti läsnä. Suomeksi: jos olet aina halunnut tietää miltä aito Basquiat näyttäisi kotikeittiössäsi ruokapöytäsi yllä, nyt se onnistuu. Olen hämmentynyt. Se tekee välillä ihan hyvää.

2015-11-23-stellaharasek-helsinkicontemporary-12015-11-23-stellaharasek-helsinkicontemporary-32015-11-23-stellaharasek-helsinkicontemporary-2

Enemmän tekisi mieli käydä taidenäyttelyissä tuulettamassa ajatuksiaan. Viimeksi kävin katsomassa Jani Leinosen näyttelyn Kiasmassa. En ollut aivan varma mitä siitä pidin, mutta se sai ajattelemaan – ja sehän se perimmäinen tavoite kai lopulta on. Valokuvia tulee onneksi katsottua enemmän: hortoilin toissaviikolla Ateneumissa katsomassa Henri Cartier-Bressonin valokuvia maailman kaikista kolkista, syyskuussa ajelimme Turkuun Jacques Henri Lartiquen Riviera-näyttelyyn, sitä ennen kävin Robert Mapplethorpen retrospektiivissä. Niistä pidin, paljon, niistä kaikista.

2015-11-23-stellaharasek-helsinkicontemporary-42015-11-23-stellaharasek-helsinkicontemporary-52015-11-23-stellaharasek-helsinkicontemporary-6

Onhan sitä muutakin, kun vaan pääsisi yli siitä, ettei muka ehdi. Se tarkoittaa yleensä sitä, että sohvalla oleminen on tärkeämpää, ja joskus se onkin. Onneksi taiteesta voi nauttia vaakatasossakin – on dokumentit ja elokuvat ja kirjat, sata sitä kuuluisaa parempaa hetkeä odottanutta asiaa, joihin olen tulevana talvena ajatellut tutustua. Tai jos nyt aloittaisi edes muutamasta.

2015-11-23-stellaharasek-helsinkicontemporary-102015-11-23-stellaharasek-helsinkicontemporary-7

Taiteella on odottamattomia sivuvaikutuksia, kuten se, että tekee mieli aloittaa maalaaminen uudestaan. Viime kesänä vähän tapailin, kokeilin muistanko enää miten värit sekoittuvat ja leviävät kankaalle. Jospa loppuvuodesta uskaltaisi tarttua taas pensseleihin ja katsoa kuinka käy. En oikeastaan edes tiedä miksi jännitän, eivät ne tuherrukseni Kiasman kuraattorin pöydälle ole päätymässä. Riittää, että saa sotkea väreillä, seurata kun musta sekoittuu valkoiseen ja syntyy hidas, hiljainen harmaa. En osaa selittää, mutta sillä on maadoittava vaikutus. Happi liikkuu helpommin, aika saa ääriviivansa takaisin.

2015-11-23-stellaharasek-helsinkicontemporary-92015-11-23-stellaharasek-helsinkicontemporary-8

Kiinnostaa teidän vinkit – minkä näyttelyn näit viimeksi? Entä mitä aiot seuraavaksi mennä katsomaan?

Ruisrock 2015

Olin Ruisrockissa sen verran tiiviisti töissä, että vapaa-aika jäi vähiin, mutta ehdin sentään minäkin viettää viikonlopun aikana vähän festivaalielämää. Katsoin lavan vierestä Foalsin keikan alun ja lopun. Sain aurinkolasien ja t-paidan rajaaman rusketuksen. Näin kun Olavi Uusivirta surffasi yleisön päällä ilman paitaa. Helle ajoi ihmiset hiekalta mereen, minäkin kastoin varpaani rantalavan takana, vaikka talviturkin heittäminen jäi odottamaan otollisempaa ajankohtaa. Olokin oli maanantaina yhtä hutera kuin kaikilla muilla festarikävijöillä, vaikka vedin viikonlopun pitkälti kofeiinin voimin.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-012015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-022015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-03

Kävelin jalkani kipeiksi, se kuuluu asiaan olipa töissä tai vapaalla. Olin varustautunut kolmella kenkäparilla, kokemuksesta tiesin ettei juosten vietetystä viikonlopusta selviä yksillä tai kaksilla. Selviytymisstrategia perustuu siihen, että kenkiä vaihdellaan sen mukaan mitkä hiertävät sillä hetkellä vähiten. Kaikista käyttökelpoisimmat ovat kymmenistä vastaavista reissuista selvinneet nilkkurit ja ihan tavalliset varvastossut. Kummatkaan eivät säikähdä sadetta tai kurassa käveltyjä kilometrejä. Olkoonkin, että kurasta ei tänä viikonloppuna ollut tietoakaan – Ruissaloa lellittiin täydellisellä helteellä.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-042015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-062015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-05

Elin viikonlopun festarisafkalla ja kahvilla. Hyvä uutinen: festivaalien ruokatarjonnassa on tapahtunut viime vuosina ilahduttavaa kohenemista – valinnanvaraa riitti. Huono uutinen: kahvin kohtuukäyttö ei ole näköjään mahdollista. Se on meikäläisen kohdalla kaikki tai ei mitään. Perjantain kohokohta oli, kun sain pitkän päivän päätteeksi kuuman kahvin turkulaisen kahvilan kojusta, joka oli juuri sulkemassa. Kiitos kaunis ja terveisiä! Kävelin kahvi kädessä festarialueen päästä päähän, väistelin satametriseen vesibussijonoon liittyviä ihmisiä. Aitaan ja puihin ripustetut keijuvalot valaisivat tien. Oli koko kesän ensimmäinen yö, kun tarkeni hytisemättä t-paidassa. Joku lauloi let me be your everlasting light ja joku jonon toisesta kohdasta vastasi there is a light that never goes out. Silkkaa sattumaa tai sitten jonkun tarinan alku.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-072015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-082015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-09

Lämmin ilta tuoksui huulikiillolta ja sokeriselta siideriltä. Ajattelin niitä, jotka olivat festareilla ensimmäistä kertaa. Muistan kun oli minun vuoroni, olin kuusitoista ja lähtenyt festareille yksin. Lempibändini oli tulossa Suomeen ja keikan missaaminen olisi ollut äitini kiukkuakin kaameampi kohtalo. Yhtäkkiä olin kaiken keskellä, ympärillä kolmekymmentätuhatta tuntematonta ja tuhottomasti aikaa. Oli aika ennen kännyköitä, ei ollut Facebookia tai kaveripiirin kokoavia ryhmäkeskusteluita. Minulla oli halpa rannekello, kassissa päiväkirja ja kahden tutun paperilapulle kirjoitetut puhelinnumerot, farkkujen molemmissa polvissa reikiä. Kaiken irrallisuus herätti samaan aikaan kauhua että niin suuria onnen ja vapauden tunteita, etten ollut tiennyt, että sellaisia on. Siellä ja silloin opin nauttimaan siitä, yksin kävelemisestä ihmisten keskellä, katselemaan muita pelkäämättä kun joku katsoo takaisin.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-102015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-112015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-13

Mietin myös kuinka toisenlaiset festarimuistoni olisivat, ellen olisi päätynyt muutama vuosi myöhemmin musiikkialalle ja viettänyt kaikki seuraavien kesien festarit työtehtävissä. Milloin festareiden puolesta säätämässä aikatauluja ja kulkulupia, milloin levy-yhtiön puolesta edustamassa artisteja ja sopimassa haastatteluita. Tällä kertaa olin Mellakan kanssa osana festivaalitiimiä vastaamassa mediarumbasta – pressipassit, kuvausluvat, keikkojen kuvaamiset, artistihaastatteluiden aikataulutukset ja sen sellaiset. Meidän työtämme oli esimerkiksi saattaa toimittajat backstageille ennaltasovittuihin haastatteluihinsa tai tietää kenen keikalla oli pyroefektit, joiden tieltä kuvaajat oli pidettävä poissa. Myös: miljoonaosaista palapeliä muistuttavat aikataulut, joiden johdonmukaiseen excelöintiin ei humanistin lyhyt matematiikka (ja hermot) tahtonut riittää. Onneksi on kärsivällinen kollega nimeltä Makkonen.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-142015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-152015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-16

Festareiden pitkissä työpäivissä on silti puolensa, ainakin jos sattuu olemaan telttailuiän ylittänyt tai muuten vaan mukavuudenhaluinen. Hotellihuoneet, lämpimät suihkut, omat kuljetukset alueelle ja takaisin. Vapaa kulku paikasta toiseen. Kaikki kiinnostavat keikat saa nähdä ihan läheltä, lavan vierestä – jos ehtii. Joinakin vuosina on ehtinyt enemmän, tänä vuonna vähemmän. Yhä suurin osa tutuista tulee festareilla vastaan ei niinkään yleisön joukossa vaan backstagella – entiset työtoverit ja esimiehet, kollegat, tutut toimittajat, valokuvaajat ja artistit. Teknikot ja roudarit, jotka kiertävät artistien kanssa. Moniin törmää nykyisin vain näin, kesäisin, kaukana kaikkien kotoa. Jutellaan lomista, artistien uusista levyistä, promokiertueista, studioäänityksistä, sen ja sen livetaltioinneista. Jos ehditään, käydään läpi lasten kuulumiset, kesämökit, tehdyt ja tekemättömät matkat, kasvimaat ja se kuka on alkanut seurustella kenenkin kanssa tai tajunnut vihdoin erota.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-182015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-172015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-19

Saimme perjantaina päivän työt tehtyä puoli kahdelta yöllä. Kumosin vartissa jonkun ojentaman oluen ja löysin itseni viisitoista minuuttia myöhemmin haikeasta humalasta. Väsymys teettää kaikenlaista. Harkitsin työkaverin kanssa baarijatkoja, päädyimme peittojatkoihin. Älkää innostuko liikaa, se on perinne, joka tarkoittaa kaivautumista kylmän kaljatölkin kanssa peiton alle, Spotify-diskoa ja pitelemätöntä spekulointia pikkutunneille saakka – tai siihen asti kunnes kaikki nukahtavat. Huoneessa tuli ensin nälkä ja sen jälkeen laiskuus, yritimme löytää huonepalvelun numeron tilataksemme ruokaa, mutta löysimme vain Vanhan testamentin. Festivaaliväellä ja -vierailla täyteentuupattu hotelli ei selvästikään ollut tilanteen tasalla.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-202015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-222015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-21

Lauantaina oli kovempi kiire kuin edellisenä päivänä. Katselin kateellisena vieraita, jotka notkuivat rantavipin puutarhassa illan ohenevassa valossa ja joivat kylmää kuohuvaa. Hain kostoksi päivän kolmannen tai kuudennen kahvin. Kuka niitä enää laskee.

Illalla oli alakulon aavistus, päätin hukuttaa sen yleisömereen. Pidin töistä pienen tauon ja kahlasin ihmisten sekaan katsomaan mitä päälavalla tapahtuu. Folioviitalla varustautunut juhlija kahisi teknon tahtiin. Aloin puolisalaa itseltäni hytkyä mukana. Otin vähän valokuvia, edessäni tanssineet tytöt huomasivat ja ilahtuivat, sain taltioida hypyt, heiluvat kädet ja kertosäkeet. Taivaanranta loisti turkoosin sävyissä, lavan laservalot halkoivat hämärää.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-232015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-262015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-24

Festareiden ihmismassassa on läsnä kaikki yhtäaikaa. Ilmassa on suodattamatonta energiaa, savua ja huutoja, haparointia, hallitsematonta ihastusta. Uusia ystävyyksiä, päättyviä parisuhteita, suudelmia, riitoja. Kaverit kadottavat ja löytävät toisiaan. Illan tuoksuissa sekoittuu hiki ja seksi ja sormiin sulannut suklaajäätelö, nurmelle kaatunut kalja. Puhelut pätkivät, ehkä kaikkien ei ole tarkoituskaan tulla kuulluiksi. Keltaisen talon terassilla ujeltaa kitara. Kosteus saa hiukset kihartumaan niskaan. Päälavan edessä tanssitaan, basso tuntuu jalanpohjissa ja voimistuu kun kävelee lähemmäs.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-272015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-282015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-29

Pharrellin keikka oli kuulemma monelle koko viikonlopun kohokohta. Sitä en ehtinyt nähdä, mutta tunsin kyllä – seisoin lavan takana ja yritin korjata moneen kertaan muutettuja aikatauluja, kun kynä tipahti kädestä ja tanner alkoi täristä allani. Ehdin hetken pohtia miten median tiedottaminen Ruissalossa sattuneesta maanjäristyksestä onnistuu, jos yhteydet mantereeseen katkeavat, kunnes tajusin, että siellä se Pharrell vaan hyppyyttää 35 000 niitylle pakkaantunutta juhlijaa, yhtäaikaa tasajalkaa.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-322015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-312015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-33

Suosikkiasiani viikonlopun varrelta: öinen kulkue Ruissalon saaresta kohti kaupunkia. Kello oli kaksi yöllä, festivaalialue oli juuri suljettu. Tuhannet vieraat olivat lähteneet vaeltamaan niittyjen halki, niitä en enää nähnyt. Sadat ja sadat pyörillä saapuneet sen sijaan tekivät lähtöä pyöräparkista, lähtivät polkemaan pitkin pimeää metsätietä. Istuin tuotantotiimin kanssa pakussa keskellä tietä, ajoimme ensin hitaasti, sitten emme ollenkaan, sillä tie oli täynnä pyöriä, jotka eivät pysyneet niille varatulla kaistalla. Paku seisoi paikallaan yli puoli tuntia, joku torkkui, toinen avasi takapenkillä tietokoneen ja alkoi purkaa muistikortilta päivän aikana otettuja valokuvia. Painoin otsan ikkunalasiin ja katselin pyöräilijöitä, jotka valuivat pakun molemmin puolin hilpeänä paraatina, kuljettivat mukanaan kasettimankkoja ja kangaskasseja ja kavereita. Yhdellä oli kyydissään kaksikin kamua, toinen tasapainoili tarakalla, toinen tangolla.

2015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-352015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-342015-07-14-stellaharasek-ruisrock2015-36

Muistin pakun taaimmaisella penkillä jotain mitä en ole ajatellut pitkään aikaan. Kun olin viisi tai kuusi, näin Australiassa Phillip Islandin sinipingviinien paraatin. Kymmenettuhannet pingviinit nousevat merestä auringonlaskun jälkeen, kipittävät samaa tuttua rantareittiä pitkin pesäänsä. Yhdyskunnan jokailtainen rutiini kerää valtavia määriä katselijoita enkä ihmettele, se on yhä yksi maagisimmista asioista jotka olen koskaan nähnyt. Ihmiset olivat kerääntyneet hiekkadyynien keskelle hyvissä ajoin, seisoivat hiiskumatta hämärässä, polun molemmin puolin. Pitkään aikaan ei tapahtunut mitään. Mustat aallot löivät rantaan, pikkuhiljaa alkoi epäilyttää onko sieltä edes tulossa ketään. Sitten kuului ensimmäinen plumps. Märkään hiekkaan mätkähtänyt pikkuruinen pingviini ojensi itsensä täyteen kahdenkymmenenviiden sentin korkeuteensa ja alkoi taapertaa tarmokkaasti kohti polkua, piittaamatta pätkääkään kymmenistä sen varrella seisovista ihmisistä. Yhtäkkiä pimeys oli täynnä kahinaa ja kuhinaa. Aallokosta nousi ensin muutamia, sitten satoja pingviinejä. Ne kokoontuivat jonoon ja vaappuivat vakaassa yhteisymmärryksessä polkuaan eteenpäin, tiesivät tarkalleen minne olivat menossa.

Her life was saved by rock ‘n’ roll

Ruisrock kiittää ja kuittaa! Seitsemän pitkän päivän työputki painaa jaloissa ja päässä, vaikka viimeiset kolme päivää ovatkin kuluneet festarihumussa ihan mahtavien ihmisten keskellä. Huomenna enemmän kuvia ja kuulumisia, nyt kaadun sänkyyn.

2015-07-05-stellaharasek-ruisrock-12015-07-05-stellaharasek-ruisrock-22015-07-05-stellaharasek-ruisrock-32015-07-05-stellaharasek-ruisrock-4

Yllä valikoituja kuvakulmia festarivarustukseen. Ainoat kengät, joilla jaksaa kipittää kolmetoista tunnin pituisia päiviä rakoille kuluneilla jaloilla. Helteen (lue: hien) takuttama tukka, jolle ei jaksa kolmantena festaripäivänä edes yrittää tehdä mitään. Yhtiökumppaniltani pöllin parhaan tavan kuljettaa kulkulupaa mukana: kun sen sitoo vyötärölle se ei tipahda tai unohdu, vaikka vaatteet vaihtuvat lämpötilan, vuorokaudenajan ja mukavuudenhalun mukaan.

THE VELVET UNDERGROUND – ROCK AND ROLL