Maailmanlopun ranta

✖ SAN JUAN, PUERTO RICO

Pieni rantamme Puerto Ricossa näyttää kohtaukselta Mad Maxista. Oispa jeeppi! Mielellään kolhittu musta Jeep Wrangler, jolla voisi huristella ilman kattoa pitkin hiekkaa. Hurrikaanihommissa sille katollekin saattaa olla kyllä käyttöä. Tarvitaanhan kattoteline, johon virittää tuulimittarit.

2015-11-30-stellaharasek-puertorico-madmax-1

Hänen nimensä on White Rabbit.

Rannan äänimaisema on epätodellinen. Tuuli humisee tauotta. Jäätelönmyyjien kellonkilkatus kuuluu kuin kaukaa, vaikka ne kulkevat vierestä. Taivaalla on kova trafiikki – ei aavistustakaan miksi, mutta koptereita lentää koko ajan yllä.

2015-11-30-stellaharasek-puertorico-madmax-22015-11-30-stellaharasek-puertorico-madmax-32015-11-30-stellaharasek-puertorico-madmax-4

Asioilla on tapana eskaloitua, kun ohjaksissa on tämä tuotantotiimi. Jeeppiaihe karkasi ajat sitten käsistä. Jeepissä voisi nukkua, sanoi Anni haikeasti. Mietimme mitä kaikkea muuta jeepissä voisi matkalla tehdä. Tulimme tulokseen, että oikeastaan kaiken olennaisen. Olisi jeeppiaamiaisia, retkikeittimellä keitetty kahvi mukitelineessä. Ajaisimme jeepin auringonlaskun ääreen ja avaisimme rommipullon. Pressun avulla jeepistä voisi virittää vallan toimivan teltan, jäädä yöksi, pulahtaa kuutamouinnille. Bikinit ja pyyhkeet kuivuisivat hetkessä, kun ne sitoisi viiriksi kattotelineeseen. Lopulta alkoi tuntua, että ei tässä paljoa muuta tarvita koko seuraavalle viikolle kuin rämisevä jeeppi, jonka takapenkille mahtuu meikäläisen reppu, Annin räjähtänyt matkakassi, maastokuvioidut hurrikaanikypärät, pari ananasta ja pullo paikallista rommia.

2015-11-30-stellaharasek-puertorico-madmax-52015-11-30-stellaharasek-puertorico-madmax-62015-11-30-stellaharasek-puertorico-madmax-7

Rommi on muuten suunnilleen ainoa asia, joka Puerto Ricossa on halpaa. Rannalla ehkä vallitsee kaikesta irti päästämisen ilo siitä, että huomista ei ole, mutta saaren lähes suomalainen hintataso ei tue tulkintaa. Se sopii vähän huonosti meidän minimatkabudjettiin, mutta onneksi olemme neuvokkaita (ja äärimmäiset hyvät priorisoimaan).

2015-11-30-stellaharasek-puertorico-madmax-82015-11-30-stellaharasek-puertorico-madmax-92015-11-30-stellaharasek-puertorico-madmax-10

Paikalliset surffarit esiintyvät kameralle. Suoristavat aavistuksen selkänsä, jännittävät olkavartensa, ravistavat vettä kiharoistaan tavalla josta puuttuu vain hidastus. Juoksevat lauta kainalossa ohi, sitten juoksevat takaisin eivätkä edes yritä piilottaa sitä, etteivät olleet varsinaisesti menossa mihinkään. Minua naurattaa, kuvaan silti, tietysti kuvaan, se on sanaton sopimuksemme.

2015-11-30-stellaharasek-puertorico-madmax-11 2015-11-30-stellaharasek-puertorico-madmax-12 2015-11-30-stellaharasek-puertorico-madmax-13

Rannan toisen päädyn palmut, graffitit ja rapistuneet muurit tuovat mieleen toisenkin elokuvan, Baz Luhrmannin William Shakespeare’s Romeo + Juliet. Päässä soi repeatilla Radioheadin Talk Show Host. Oikeasti meillä soi vain kymmenen kappaleen kimara, sen verran puhelimeni Spotifyssa on biisejä, jotka suostuvat soimaan offline. Kimarasta ei löydy Radioheadia, vaan Led Zeppelinin Whole lotta love, Diana Kingin Ain’t Nobody, Aerosmithin Dream On, Miguelin Simple Things ja pari muuta täysin sattumanvaraista kappaletta, joita olen pakkosoittanut Annille toistolla koko tähänastisen matkan.

2015-11-30-stellaharasek-puertorico-madmax-142015-11-30-stellaharasek-puertorico-madmax-152015-11-30-stellaharasek-puertorico-madmax-16

Päivät ovat vastoin kaikkia säätiedotuksia olleet pilvettömät. Helle huojuu lempeissä lukemissa, on kuuma muttei läkähdyttävää. Illallakaan ei laske alle kahdenkymmenen asteen. Meillä ei ole mukana paljoa, mutta silti on liikaa, ei täällä tarvitsisi kuin pari rantariepua ja bikinit.

2015-11-30-stellaharasek-puertorico-madmax-172015-11-30-stellaharasek-puertorico-madmax-182015-11-30-stellaharasek-puertorico-madmax-192015-11-30-stellaharasek-puertorico-madmax-20

Iltaisin kerrostalojen takaa kohoaa mustanpuhuva myrskyrintama, jonka keskellä salamoi. Näky on elokuvallinen, kunpa saisin siitä kunnollisen kuvan. Meren kohina yltyy kohti yötä, maailmanlopun surffarit ratsastavat aalloilla pimeään asti.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

HARMAAN HURMAA

Kas, löysin kansiokaaoksesta muutaman julkaisematta jääneen kuvan alkusyksystä, kun tarkeni vielä ilman takkia ja umpinaisia kenkiä. Olin näemmä oma värikäs itseni yhdessä rakkaista harmaista villapaidoistani. Jos olette joskus miettineet voiko ihmisellä olla liikaa harmaita villapaitoja, vuosien empiiristen tutkimusten perusteella todennettu vastaus on: ei voi. Kaapistani löytyy harmaita villapaitoja varmaan kymmenen ja jokaiselle riittää käyttöä. Syytän kaikesta keskivaikeaa fiksaatiotani armeijavaatteisiin, Matrixia, Luc Bessonin versiota Jeanne D’Arcista ja kaikkia 70-luvun muusikoita, jotka näyttivät täydellisiltä virttyneissä harmaissa paidoissaan ja pitkissä surffireuhkoissaan.

2015-11-29-stellaharasek-streetstyle-12015-11-29-stellaharasek-streetstyle-22015-11-29-stellaharasek-streetstyle-3

VILLANEULE HELMUT LANG
AURINKOLASIT THE ROW
HOUSUT & LAUKKU FILIPPA K
KOROT COS

Kuvat Mikko Rasila

Strange days ~ Yhtenä iltana San Juanissa

✖ SAN JUAN, PUERTO RICO

Läksimme yksi ilta suurelle viinimatkalle. Tärkein tavoite: löytää pullo viiniä. Toissijainen toive: ostaa tuoreita hedelmiä. Pikkuisessa hotellissamme ei oltu kuultu kummastakaan eikä rannallakaan myyty mitään tuoretta – oli vain kellojaan kilkattavia jäätelömyyjiä, joiden kylmäkärryissä oli sata erilaista sorttia esanssista sorbettia.

2015-11-29-stellaharasek-puertorico-oceanparkghetto-12015-11-29-stellaharasek-puertorico-oceanparkghetto-2

Ensimmäiset havainnot kaduista Ocean Parkin hiekkarannan takana: pastellisävyillä sokeroitu ghetto. Talojen ympärillä oli korkeat kalteriaidat, piikkilankapalloja ja suuria vihaisia dobermanneja. Jotkut rakennuksista näyttivät hylätyiltä, siltä että niistä oli lähdetty vauhdilla – pihateille ja ajorampeille oli jäänyt puoliksi juotuja kahvimukeja, levälleen unohtuneita sanomalehtiä, kuluneita lenkkareita ja vaatekappaleita. Otin muutaman kuvan ennen kuin tuli tunne, että parempi pistää kamera pois. Minuuttia myöhemmin vierellemme pysähtyi paikallinen, joka jeeppinsä ikkunasta suositteli, että emme liikkuisi näillä kaduilla, ei nyt eikä varsinkaan iltaisin. Hups.

2015-11-29-stellaharasek-puertorico-oceanparkghetto-32015-11-29-stellaharasek-puertorico-oceanparkghetto-4

Ei jääty kahville.

Paluumatkalla turvallisemmille vesille löysimme huoltoasemamyymälää muistuttavan kioskin, jonka lukittu ovi aukesi soittamalla ovikelloa. Note to self: lukitut kaupat, jotka avataan pärstäkertoimen perusteella, eivät ole hyvä merkki. Meksikolainen myyjä oli mielissään suomalaisista asiakkaistaan, we never get no Finns here, myi meille pullollisen roseeta. Kyseli mitä teimme kotimaassamme, kertoi olleensa entisessä elämässään graafinen suunnittelija. Oli opiskellut New Yorkissa, mutta San Juanista ei ollutkaan löytynyt graafikon töitä, niin hän oli ryhtynyt isänsä ideasta kioskinpitäjäksi. Putiikin valikoima oli miehekäs: tupakkaa, väkeviä, erilaisia oluita. Viskivalikoima oli huomattavasti suurempi kuin viinien. Hedelmiä ei ollut, sipsejä olisi löytynyt seitsemän erilaista lajiketta. Orpo pussi pähkinöitä pilkotti niiden välistä, nappasimme sen mukaan. Se oli lähin oikeaa ruokaa muistuttavaa mitä olimme nähneet pariin päivään.

2015-11-29-stellaharasek-puertorico-oceanparkghetto-5

Pidän näistä väreistä, ja siitä että kissat vahtivat valtakuntaansa toisella silmällään, puoliksi torkkuen. Mieli on kevyt, viini vähän liian makeaa kuten aina trooppisissa maissa. Taidamme pysyä täällä rannalla, kunnes matka jatkuu.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Arjen asetelmia

Joskus jätän kirjoja, koruja ja muita esineitä ikkunalaudoille ja pöydille vain siksi, että ne ovat kauniita ja niiden läsnäololla on levollisuutta lisäävä vaikutus. Huonompiakin syitä on olemassa. Patinoitunut pikkulautanen on vanha löytö antiikkikaupan romulaarista, pidin sen koruttomuudesta.

2015-11-29-stellaharasek-favorites-12015-11-29-stellaharasek-favorites-32015-11-29-stellaharasek-favorites-2

Monica Fagerholmin Säihkenäyttämö odottaa paluutani matkalta. Pakkaan useimmiten mukaan vain kirjoja, jotka voi luettuaan jättää matkan varrelle, ja toivon, että tämän tahdon pitää.

Resepti rentoihin juhliin

Yhteistyössä Baileys

Juhlat ovat todellakin olleet tämän syksyn teema. Juhlaviikkoja on vietetty ja ne senkun jatkuvat, sillä ensi viikolla on luvassa ainakin kolmet kekkerit – onneksi tuli tämä tropiikin matka tähän väliin, niin jaksaa taas. Ennätimme ennen reissua Eevan ja Vivianin kanssa pitää omat pikkujoulut, joihin Baileys toi juhlajuomat. Ilta oli ihana ja osui täydelliseen hetkeen keskelle mustinta marraskuuta: ulkona vihmoi vettä, mutta sisällä säihkyi. Oli keijuvalot, kaverit ja kerrankin aikaa ihan vaan olla. Kokosin asioita, joista olen huomannut juhlakauden kivoimpien kemujen omalla kohdallani syntyvän.

2015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-12015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-22015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-3

Panosta hyvään fiilikseen ja unohda loput.

Olen todennut, että sillä ei ole minulle mitään merkitystä ehdinkö tai osasinko taikoa täydellisen kampauksen, onko silmissä kimallusta tai kynnet lakattu. Onnistuneisiin juhliin ei tarvita kuin hyvä fiilis. Se voi syntyä kovin monenlaisesta asiasta – joskus se löytyy itsestään, silloin tällöin se vaatii oikeanlaisen musiikin (oma suosikkini yhä ja aina vaan The Doors) tai kiireettömän kymmenminuuttisen jonkun ihanan koltun kaivamiseen kaapista. Oikeanlaiset vaatteet auttavat kyllä virittämään juhlataajuudelle – säihkemekko on ollut syksyn vaivattomin suosikki, josta tulee hyvälle tuulelle aina kun sen kiskoo ylle. Tällä kertaa puin päälle Minimumin syysmallistosta saamani olkaimettoman mekon, sen vartalonmyötäisyys oli uutuustuote tavallisesti vähän väljempiä linjoja suosivassa stailissani eikä kukaan ehtinyt tajuta, että silmänrajaukset olivat sinnepäin ja tukka samannäköinen kuin aina. Multitalentti Vivian Valpuri tosin auttoi punomalla hiuksiini pari pientä palmikkoa ja sitomalla ne takaa solmuksi. Niin helppo hippikampaus, että jopa minä saattaisin osata! Ensi kerralla kokeilen. Tai sitten soitan hätäpuhelin Vivianille.

2015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-182015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-42015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-6

Kutsu kaikki kivat ja ihanat.

Mietin joskus tarkoin keitä kutsuin mihinkin illanviettoihin ja juhliin: saatoin pohtia päiväkausia ketkä tunsivat toisensa entuudestaan tai millaiset tyypit tulisivat toimeen keskenään. Juhlissa säntäilin seurueesta toiseen ja stressasin salaa onko kaikilla nyt varmasti kivaa. Sittemmin viisastuin: en jaksa enää miettiä kuka on tavannut kenet ja kuka nauraa kenen vitseille, vaan kutsun sen kummemmin kelaamatta kaikki kivat tyypit ja luotan siihen, että illasta tulee ihana. Kuten siitä aina tulee – nykyisin myös minulle, kun en enää kuvittele olevani vastuussa kaikkien muiden viihtymisestä. Miksi hukata energiaa turhaan stressaamiseen ja kelaamiseen, kun voi myös tanssia?

2015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-72015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-102015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-19

Valitse vain yksi juhlajuoma.

Tarjolla ei tarvitse olla kaikkea! Juhlien järjestäminen muuttui kymmenen kertaa kätevämmäksi, kun vihdoin oivalsin tämän. Valitsen nykyisin kemuihin yhden juoman, huolehdin että se tarjoillaan hyvin ja varmistan, että se ei lopu. Toimii joka kerta. Pikkujoulujemme juhlajuoma oli jäillä jäähdytetty Baileys, joka oli ihana ja freesi valinta kuplivan voimalla vedetyn juhlakauden keskellä.

2015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-112015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-122015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-13

Oli meillä safkaakin, rennosti sormin syötävää meksikolaista, jonka Chalupa meille tarjosi. Nälkäisten juhlijoiden ruokinnassakin luotan helppouteen – mitä vähemmän tarvitaan välineitä, sen parempi. Iman, kokkinero ympäri kaupunkia levittäytyneen Chalupan takana, kehitteli kemujamme varten oman tacokastikkeen, jossa maistui Baileys. Eevan tekemä Baileys-juustokakku tosin uhkasi varastaa illan.

2015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-142015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-15

Pue kengät, joilla jaksaa tanssia (kotiin asti).

Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanon sen taas: elämä on liian lyhyt epämukaviin kenkiin! Liian monta kertaa on käynyt niin, että joku lähtee kesken illan kotiin, koska ei kestä enää tuskallisissa koroissaan. Ymmärrän hyvin, mikäpä pilaisi juhlafiiliksen sukkelammin kuin särkevät kintut? Siksi teenkin ystävilleni ja ennen muuta ITSELLENI palveluksen pukemalla juhliin niiden kaikkein korkeimpien sijaan ne asteen matalammat ja mukavammat kengät. Ei niitä jalkoja kukaan katso – sitäpaitsi sen minkä korkojen korkeudessa häviää, voittaa satakertaisena siinä, että jaksaa hymyillä, heilua ja sädehtiä koko kiireettömän illan.

2015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-162015-11-27-stellaharasek-baileys-pikkujoulut-17

Keijuvalot tuovat taikaa.

Oikeasti olin sanomassa, että oikea soundtrack, mutta senhän te kaikki jo tiesitte. Jos ei jaksa laatia iltaan sopivaa soittolistaa, voi aina avata Spotify-diskon, jossa kukin voi vuorollaan käydä lisäämässä omia suosikkikappaleitaan soittojonoon. Demokraattinen linja, joka tekee kaikki onnellisiksi! Mutta niihin keijuvaloihin: olen nyt valaissut tänä syksynä kolmet eri kemut samoilla valosarjoilla, ja sanonpa vaan, että ne taikovat tunnelman mihin tahansa tilaan. Keijuvalot voi toki korvata millä tahansa omaan makuun sopivalla valaistuksella, vaikka lyhdyillä tai kynttilöillä. Olennaista on, että valo riittää tekemään tunnelman eikä muita somisteita sitten tarvitakaan.

Valviran ohjeistuksen mukaan kaupallista alkoholisisältöä ei valitettavasti voi kommentoida, joten kommentointi on tämän kirjoituksen osalta suljettu.

Kuvat Jarno Jussila

Ocean Park Beach

✖ SAN JUAN, PUERTO RICO

Puertoricolaiset viettivät Ocean Park Beachissa sunnuntai-iltaansa, kun saavuimme reput olalla paikalle. Olimme varanneet huoneen yhdestä rannan harvoista majapaikoista eikä meillä ollut vaihteeksi aavistustakaan mitä oli luvassa. Se on näköjään aika hyvä lähestymistapa matkustamiseen: jos ei odota mitään, ei oikeastaan voi kuin yllättyä positiivisesti. Kun ei liikaa suunnittele tai selvittele, vaan kulkee sen sokean luottamuksen varassa, että kaikessa käy kuitenkin hyvin, mikä voi muka mennä pieleen? No oikeastaan aivan kaikki, mutta ilmeisesti kintereillämme seuraa pienen kaaoksen lisäksi satumaisen hyvä onni (ja juuri nyt tosi monta koiraa).

2015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-012015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-032015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-02

Palmurivin takaa paljastui pitkä hiekkaranta täynnä paikallisia koiriensa kanssa. Jotkut surffasivat, toiset hengasivat hiekalla. Musiikki soi, koirat kirmasivat onnellisina keppien perässä. Ne olivat seurallisia tyyppejä ja tapasimme niistä suurimman osan, kun kävelimme rantaa pitkin. Suuret koirakaverukset ovat sisko ja veli, rakastavat kuulemma aaltoja eivätkä haluaisi lähteä kotiin lainkaan. Pystyn hyvin samaistumaan. Bongasin mäyräkoiriakin! Ne eivät telmineet rantavedessä tai kipittäneet keppien perässä, vaan torkkuivat yllättäen (tai sanotaanpa nyt suoraan, ei ollenkaan yllättäen) omistajiensa aurinkotuolien alla.

2015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-062015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-042015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-05

Majapaikkamme sijaitsee rannan Isla Verden puoleisessa päässä. Meno on hiljaista, on muutama matala rakennus palmujen keskellä, pari majataloa, ravintola tai kaksi. Rannan toisessa päässä, Condadon suunnalla, kohoaa pääosin paikallisten asuttamia kerrostaloja. Siellä leijuu meren yllä ohut usva, olen ihmetellyt aikani mistä se johtuu ja paras ei-lainkaan-tieteellinen arvaukseni tähän mennessä on, että suurten aaltojen nostattamat tyrskyt saavat udun aikaan. Sekoan kaikesta tästä kauneudesta.

2015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-092015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-082015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-072015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-10

Paikalliset säätiedotukset ovat povanneet sadetta ja vaihtelevaa pilvisyyttä. Kuulimme lentokoneessa, että Puerto Ricon säätiedotukset ovat suurin huijaus koko maassa. Sikäläinen kanssamatkustajamme arveli, että meteorologit ovat näyttelijöitä, jotka keksivät tiedotukset päästään. Siltä alkaa vaikuttaa – sateita ei ole näkynyt, pilvetkin ovat hiipineet taivaanrantaan vasta illansuussa. Hmm… Onkohan koko hurrikaanikausikin turistien hämäykseksi keksitty huijaus.

2015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-112015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-122015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-132015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-14

On vain tuuli, tauoton trooppinen tuuli, joka humisee rannalla päivin öin. Tuulee niin kovaa, että viiden metrin päässä kävelevän ihmisen puhetta ei tahdo kuulla. Tämän havainnon valossa on oikeastaan helppo uskoa, että tyyli voi täällä yltyä hirmumyrskyn mittakaavaan.

2015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-162015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-152015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-172015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-18

Ja sitten on aallot. Karibialainen meri näyttää niin lempeältä, kunnes astelee lähemmäs – ja tajuaa mistä tuulenkin yli kantautuva kohina tulee. Olisi otollinen hetki opetella surffaamaan. Katselin menoa hetken ja kelasin, että taitaa jäädä väliin. Aallot ovat valtavat, ne kohoavat metrien korkeuteen ja murtuvat voimalla, jota ei huvita käydä uhmaamaan.

2015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-192015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-202015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-212015-11-26-stellaharasek-puertorico-oceanparkbeach-22

Matkan saldo tähän mennessä:

Hurrikaaneja: 0
Komeita ratsupoliiseja rannalla: 2
Kuvia komeista ratsupoliiseista rannalla: 0 (sorry)
Koiria: 84

Don’t care if Monday’s black

SITÄ VAAN, ETTÄ TIEDÄN MISSÄ MINÄ OON 7. LOKAKUUTA 2016! Pirskahtelevaa perjantaita, pulut, toivoo rakkautta pursuileva yours truly puertoricolaiselta pikkusaarelta. Kuulemme pian, viettäkää sillävälin ihana viikonloppu.


THE CURE – FRIDAY I’M IN LOVE

Kodin keskipiste

Makuuhuone on näyttänyt vähän tyhjältä siitä saakka kun kannoin viime vappuna vähät tavarani sisään. Ei ihme, ei siellä ole oikeastaan muuta kuin sänky, yöpöydän tehtävää toimittava pieni talonpoikaiskaappi ja toiselle puolelle sänkyä sijoitettu vanha jakkara. Sitten on nippu maalauksia, julisteita, valokuvia ja tyhjiä kehyksiä, jotka seilaavat huoneessa miten sattuu ja muodostavat sekamelskan, jonka minä olen tyynesti nimennyt vaihtuvaksi taidenäyttelyksi. Aina voisi tietysti olla enemmän Marianne Niemisen maalauksia. Manin tekemä musta työ on vuosientakainen lahja Mikolta ja ehkä lempiasiani koko kodissa. Myös toistaiseksi ainoa teos, jonka on toistaiseksi saatu seinään asti. Jotenkin tykkään, kun muut vaan nojailevat.

2015-11-25-stellaharasek-athome-12015-11-25-stellaharasek-athome-9

Olen tykännyt lopputuloksesta enemmän kuin arvasinkaan. Väljästi kalustettuun huoneeseen on rentouttavaa rojahtaa notkumaan tai nukkumaan, valo liikkuu ja ilma kiertää. Tykkään siitä tietysti myös siksi, että tyhjässä tilassa voi vapaasti sotkea. Huone ei muutu räjähdykseksi, vaikka jättäisi vaatteensa sikinsokin tai purkaisi matkalaukkunsa reissun jälkeen keskelle lattiaa – tai tekisi nämä molemmat ja jättäisi roinat niille sijoilleen seuraavaksi kuukaudeksi. Täysin teoreettinen tilanne tietysti.

2015-11-25-stellaharasek-athome-2

Tulin tovi sitten hankkineeksi uuden sängyn vanhan puhkinukutun futonin tilalle, se oli ehkä elämäni aikuisin hankinta. Se on ihan tavallinen, kohtalaisen tukeva runkopatja, josta ruuvasin jalat pois, mutta 180 sentin leveys ja untuvaiset petivaatteet ovat tehneet siitä taivaan maan päällä – on untuvainen petauspatja, untuvapeitot ja iso kasa untuvatyynyjä. Huonoja puolia on silti monta – esimerkiksi se, että aamuisin ei huvita nousta, tai se, että sängyssäni on ruuhkaa päivin öin, sillä siellä viihtyvät muutkin kuin minä. Myös Balmuirilta saadut perkaalipuuvillaiset lakanat on näemmä hyväksytty talouden nelijalkaisten toimesta, kiva.

2015-11-25-stellaharasek-athome-32015-11-25-stellaharasek-athome-6

Ihan kuin en viihtyisi sängyssäni jo tarpeeksi hyvin, talvisin melkein kaikki elintoiminnot alkavat vaivihkaa keskittyä sänkyyn. Juon kahvini sängyssä, syön siellä aamiaiseni, usein iltapalankin. Luen, soitan musiikkia, katselen elokuvia. Teen töitä sängyssä aina kun se on suinkin mahdollista – rakastan sitä ettei tarvitse nousta peiton alta pois saadakseen asioita aikaan. Sängyssä voi vallan hyvin hengata myös ystävien seurassa ja juoda esimerkiksi viiniä. Vaarana tietysti on, että joku torkahtaa, mutta eipä sekään sitten niin haittaa, kun on valmiiksi sopivassa paikassa.

2015-11-25-stellaharasek-athome-72015-11-25-stellaharasek-athome-4

Tämänhetkiset lempipurnukat päivystävät yöpöydällä, jotta muistaisin käyttää niitä. Kylpyhuoneessa iskee iltapesun aikaan aina järkyttävä vilu ja väsymys, pesen hampaani ja naamani ja pakenen sänkyyn niin nopeasti kuin mahdollista. Siellä voi sitten untuvapeiton lämmössä läträillä seerumeilla ja miettiä miten hehkeänä sitä aamulla herääkään.

2015-11-25-stellaharasek-athome-8

Valtavankokoisen, viihtyisän sängyn suurin ongelma on ruuhkan lisäksi se, että sinne hukkaa asioita. Jos kalenteri on kateissa, se löytyy mitä todennäköisimmin tyynyn alta. Yhdeksän kertaa kymmenestä kadonnut kamera majailee jossain untuvapeiton uumenissa mäyräkoirien keskellä. Kerran löysin viikko sitten kadonneen laturin peittojen seasta. Toisella kerralla siellä oli omena. Sellaista sattuu, kun pinoaa sänkyyn koko elämänsä. Jokohan sitä oppisi metsästämään kadonnutta omaisuuttaan ihan ensimmäisenä sängystään eikä syyttelisi kaikesta aina kämppäkaveriaan.

Matkamusiikkia

Kuulin tämän kappaleen tovi sitten ensimmäisen kerran aivan liian pitkään aikaan ja olin sulaa lammikoksi lattialle. Olen jakanut sen täällä joskus aiemminkin, mutta minusta se ansaitsee uusinnan. Matkoille, fyysisille ja päänsisäisille. Sille, että lähtee silloinkin kun pelottaa.


ANGUS & JULIA STONE – BIG JET PLANE

Ensimmäistä kertaa San Juanissa

✖ SAN JUAN, PUERTO RICO

Olimme perillä Puerto Ricossa auringonlaskun aikaan. San Juan Luis Muñoz Marín International Airport oli mahtipontisesta nimestään huolimatta pieni ja aavemaisen autio. Off-season, todellakin. Paikat repsottivat, niitä oli luottamusta herättävällä tavalla paikattu teipillä ja pressuilla. Italialaisten tavoin myös puertoricolaiset näemmä uskovat, ettei maailmassa ole mitään mitä ei roudarinteipillä voisi korjata – ja sitten kun sekään ei enää auta, peitetään ongelma pressulla. Kätevä tapa päästä eroon kiusallisista asioista! Pakko arvostaa.

2015-11-25-stellaharasek-puertorico-sanjuan-1

Kohtasimme koko lentokentän ainoan jonon maahantulotarkastuksessa. Matkustimme pelkät reput selässämme, ne herättivät huvitusta kun työnsimme ne läpivalaisuun. Ojensin virkailijalle lomakkeen, jossa todistin etten ole terroristi tai vakoilija, etten ole osallistunut kansanmurhaan, en ole varastanut kenenkään identiteettiä enkä aio tuoda maahan laittomia huumeita tai aseita. In ten days you will look like me, vitsaili maahantulotarkastaja ja osoitti omaa kahvipavun väriseksi paahtunutta käsivarttaan.

2015-11-25-stellaharasek-puertorico-sanjuan-22015-11-25-stellaharasek-puertorico-sanjuan-3

Vasta lentokentän ulkopuolella tajusin, että asiat, jotka tiedän (tai kuvittelen tietäväni) Puerto Ricosta, ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Siirtomaakulttuuri, valkoiset hiekkarannat ja hurrikaanit. Pastellisävyiset slummikorttelit, köyhyys – ja muistelenko oikein, että oli se vuosisatoja jatkunut riita Barbadoksen kanssa siitä kumpi saari keksi rommin? Olisi ehkä voinut tutkia muutakin kuin niitä trooppisia hirmumyrskyjä ja tornadoja, mutta minkäs teet kun oli ns. kiire ja piti priorisoida.

2015-11-25-stellaharasek-puertorico-sanjuan-4

Jokatapauksessa. Ensivaikutelma ei ollut ristiriidassa mielikuvieni kanssa. On kulahtanutta, kaunista. Historian vaiheita huokuvat siirtomaavaikutteet sekoittuvat amerikkalaisiin auringon haalistamiin limumainoksiin. Rähjäiset talot ovat pastellisia, jopa porteissa ja aidoissa toistuvat samat sokeriset sävyt – vaaleanpunaista, laventelia ja huurteisinta minttua, jonka olen nähnyt. Kaikkialla torkkuu kissoja. Autojen alla, niiden päällä. Muureilla, kaktusruukkujen takana, palmujen juurella. Kellään ei ole kiire, ei kissoilla eikä varsinkaan ihmisillä.

2015-11-25-stellaharasek-puertorico-sanjuan-5

Olimme varanneet ensimmäiseksi yöksi huoneen pienestä hostellista keskellä San Juanin vanhaa kaupunkia. Hostellin löytäminen ei ollut aivan helppoa: oikean katuosoitteen kohdalta oli pelkkä ummehtunut porttikonki täynnä nimettömiä, lukittuja ovia. Mitään kylttiä ei ollut. Ohikulkijan vinkistä tajusimme pujahtaa portin perällä olevaan hissiin, jolla kolistelimme ylimpään kerrokseen.

2015-11-25-stellaharasek-puertorico-sanjuan-6

Ei, tämä ei ole se hostelli, vaan Casablanca Hotel.

Hostellin aulassa oli huriseva tuuletin, vanha valurautainen penkki ja tiski, jonka takana oleva seinä oli täytetty vinoon valahtaneilla ikoneilla. Terassilta näki koko kaupungin yli merelle, josta pimeä hiipi jo kohti rannikkoa. Vastaanottovirkailijallakaan ei ollut varsinaisesti kiire. Tunnin jonotuksen jälkeen selvisi, että viime tingassa tehty varauksemme ei ollut koskaan päässyt perille. Näissä maissa, joissa harvoin sujuu mikään alkuperäisen suunnitelman mukaan, pieni takaisku tuntui jollain tavalla asiankuuluvalta – etenkin kun minun ja tuottaja Taimiston matkoilla ei noita suunnitelmia muutenkaan niin hirveän huolella laadita.

2015-11-25-stellaharasek-puertorico-sanjuan-72015-11-25-stellaharasek-puertorico-sanjuan-8

Palasimme reput selässä takaisin kadulle ja päätimme pohtia majoitusta sitten kun vatsat olivat täynnä. Nälkäisenä on mahdotonta tehdä vaativia tai edes keskihelppoja päätöksiä. San Fransisco Streetin ravintolat olivat puolityhjät, ei ollut vaikeaa paikantaa vapaa terassipöytä. Ruoka oli keskinkertaista, vähäisten kokemusteni perusteella tuntuu että kaikki ruoka Karibialla on. Maistui silti, ja huuhdeltiin alas tujulla mintulla terästetyllä mojitolla. Sehän oli melkein terveysjuoma, karibialainen versio vihermehusta.

2015-11-25-stellaharasek-puertorico-sanjuan-9

Taksikuskin peruutuspeilissä roikkuu palmunlehvästä punottu risti – tykkäsin.

Löysimme vanhankaupungin kaduilta hotellin, jolla oli vapaa ja selittämättömän kallis huone: kuuden neliön kokoinen painajainen, jossa ei ollut ikkunaa, maksoi yli sata euroa yöltä. Mikko Rasilan pää olisi osunut styroksilevyistä koottuun kattoon. Nauratti. Olimme silti kiitollisia pikkuisesta kopistamme, sillä siellä oli sänky ja suihku – yli vuorokauden valvomisen jälkeen sitä ei juuri enempää kaipaa. Arvostimme myös huoneeseen epäilemättä huolella valittua taidetta: kaikkein dadaistisemmassa maalauksessa oli poika, joka riisui pöksyjään ja pyllisti kohti katsojaa.

2015-11-25-stellaharasek-puertorico-sanjuan-10

Seuraavana aamuna pakkasimme reput, skippasimme hotellihuoneen hintaan kuuluneen “aamupalan” (aulan nurkkaan unohdettu Moccamaster, jolla kukaan ei ollut jaksanut keittää kahvia varmaan viimeiseen viiteen vuoteen) ja kävelimme kadulle metsästämään aamiaista, johon sisältyisi muutakin kuin kofeiinia. Päädyimme hurmaavaan hotelliin, jonka ravintolasta saimme kaikkein ihanimman, valkoisilla verhoilla rajatun pöydän. Pari pehmeäpaahtoista kahvikupillista ja pannukakkua myöhemmin tunsi itsensä aivan uudeksi ihmiseksi. Päätimme, että palaamme hotelliin matkan viimeiseksi yöksi. Hiukan huvitti, että Casablancan huoneen hinta oli täsmälleen sama kuin ensimmäisenä yönä koetun ikkunattomia koppejaan vuokraavan lääväpommin. No, ensimmäisenä yönä ei ollut vaihtoehtoja.

2015-11-25-stellaharasek-puertorico-sanjuan-112015-11-25-stellaharasek-puertorico-sanjuan-12

Aamiaisen jälkeen suuntasimme Ocean Park Beachiin, jolta Anni oli löytänyt meille seuraavaksi kolmeksi päiväksi pienen palmujen keskellä lymyilevän majapaikan. Palaan asiaan.

Vähän lisää todellisuutta

Tulin työni kautta viime viikolla tutustuneeksi Helsinki Contemporaryn uuteen verkkogalleriaan, joka on – tiedotteen sanoja lainatakseni – luotu tukemaan ja täydentämään perinteistä kuratoituihin näyttelyihin keskittyvää näyttelykokemusta. Ovat keksineet uuden sovelluksen, joka hyödyntää lisätyn todellisuuden tekniikkaa: teokset näkyvät tabletin tai älypuhelimen näytöllä oikeassa koossaan käyttäjänsä valitsemalla seinällä ja paikalla, olematta siis fyysisesti läsnä. Suomeksi: jos olet aina halunnut tietää miltä aito Basquiat näyttäisi kotikeittiössäsi ruokapöytäsi yllä, nyt se onnistuu. Olen hämmentynyt. Se tekee välillä ihan hyvää.

2015-11-23-stellaharasek-helsinkicontemporary-12015-11-23-stellaharasek-helsinkicontemporary-32015-11-23-stellaharasek-helsinkicontemporary-2

Enemmän tekisi mieli käydä taidenäyttelyissä tuulettamassa ajatuksiaan. Viimeksi kävin katsomassa Jani Leinosen näyttelyn Kiasmassa. En ollut aivan varma mitä siitä pidin, mutta se sai ajattelemaan – ja sehän se perimmäinen tavoite kai lopulta on. Valokuvia tulee onneksi katsottua enemmän: hortoilin toissaviikolla Ateneumissa katsomassa Henri Cartier-Bressonin valokuvia maailman kaikista kolkista, syyskuussa ajelimme Turkuun Jacques Henri Lartiquen Riviera-näyttelyyn, sitä ennen kävin Robert Mapplethorpen retrospektiivissä. Niistä pidin, paljon, niistä kaikista.

2015-11-23-stellaharasek-helsinkicontemporary-42015-11-23-stellaharasek-helsinkicontemporary-52015-11-23-stellaharasek-helsinkicontemporary-6

Onhan sitä muutakin, kun vaan pääsisi yli siitä, ettei muka ehdi. Se tarkoittaa yleensä sitä, että sohvalla oleminen on tärkeämpää, ja joskus se onkin. Onneksi taiteesta voi nauttia vaakatasossakin – on dokumentit ja elokuvat ja kirjat, sata sitä kuuluisaa parempaa hetkeä odottanutta asiaa, joihin olen tulevana talvena ajatellut tutustua. Tai jos nyt aloittaisi edes muutamasta.

2015-11-23-stellaharasek-helsinkicontemporary-102015-11-23-stellaharasek-helsinkicontemporary-7

Taiteella on odottamattomia sivuvaikutuksia, kuten se, että tekee mieli aloittaa maalaaminen uudestaan. Viime kesänä vähän tapailin, kokeilin muistanko enää miten värit sekoittuvat ja leviävät kankaalle. Jospa loppuvuodesta uskaltaisi tarttua taas pensseleihin ja katsoa kuinka käy. En oikeastaan edes tiedä miksi jännitän, eivät ne tuherrukseni Kiasman kuraattorin pöydälle ole päätymässä. Riittää, että saa sotkea väreillä, seurata kun musta sekoittuu valkoiseen ja syntyy hidas, hiljainen harmaa. En osaa selittää, mutta sillä on maadoittava vaikutus. Happi liikkuu helpommin, aika saa ääriviivansa takaisin.

2015-11-23-stellaharasek-helsinkicontemporary-92015-11-23-stellaharasek-helsinkicontemporary-8

Kiinnostaa teidän vinkit – minkä näyttelyn näit viimeksi? Entä mitä aiot seuraavaksi mennä katsomaan?

Uusia tuulia takkirintamalla

Nopein tapa päivittää vaatekaappi uuteen vuodenaikaan on – ei epäilystäkään – hyvä takki. Takeissa kiinnostaa tällä hetkellä erityisesti pitkät helmat, jotka ovat ehdottomasti uutuustuote meikäläisen repertuaarissa. Marimekon syysmallistosta saamani sotilaallinen villakangastakki ansaitsee tulla esitellyksi ajan kanssa, mutta en malta olla jo vilauttamatta muutamaa valokuvaa.

2015-11-23-stellaharasek-marimekko-coat-12015-11-23-stellaharasek-marimekko-coat-22015-11-23-stellaharasek-marimekko-coat-32015-11-23-stellaharasek-marimekko-coat-42015-11-23-stellaharasek-marimekko-coat-5

Kuvat Mikko Rasila