✖ Syyskuun kootut

Seuraavaksi syyskuun kootut olennaisuudet, isot ja pienet.

✖ On ollut hattarainen alku syksylle. Menimme elokuun lopussa naimisiin ja juhlimme syyskuun alussa häitämme. Viime viikot ovat kuluneet kuplassa, joka on vähän irti arkitodellisuudesta. Ei ole mikään kiire täältä pois, eikä toivottavasti tarvitsekaan palata todellisuuteen vielä hetkeen. Suunnittelemme häämatkaa vanhoille kotikulmilleni Australiaan, tarkoitus olisi lähteä jouluna tai vuodenvaihteessa. Vähän jännittää, viimeksihän en olisi halunnut tulla sieltä ollenkaan pois.

✖ Blogin syntymäpäivät. Jep, on ollut varsinainen juhlasesonki, sillä blogi tuli täyttäneeksi 12 vuotta syyskuun aikana – kiitos kaikille kommenteista ja onnitteluista! On myös ihana kuulla, että suhtaudutte uuteen vieraskirjoittajaan Annaan odottavin fiiliksin, niin minäkin. Annan ensimmäinen kirjoitus ilmestyy langoille vielä tämän viikon aikana. Tästä tulee mahtavaa.

✖ Kotikaupungissa lomailu kiehtoo. Viime aikoina on tullut joko reissattua tai sitten pyörittyä turhan tiukasti parin korttelin säteellä kotinurkilla, enkä ole aikoihin tutkiskellut Helsinkiä ihan ajan kanssa, ottanut irti kaikkea siitä mitä täällä voi tehdä tai nähdä. Olikin ihanaa, kun kävimme viime viikonloppuna kiertelemässä gallerioita ja piipahdimme iltaretkelle Kruunuvuorenrantaan, jossa Öljysäiliö 468:lla on nyt alkusyksystä avoimien ovien päiviä. Paikka oli superkaunis illalla, kun valot loistivat pimeässä! Suosittelen myös mm. Kim Simonssonin Chosen-näyttelyä, joka on auki Galerie Forsblomissa 20. lokakuuta saakka: sammaleiset voodoolapset ovat taianomaisia.

✖ Digitaalinen suursiivous. Säännöllisin väliajoin menetän hermoni tietokoneillamme ja kovalevyillämme vallitsevaan sekasortoon ja käyn läpi vanhoja kuvia, poistelen turhat ruudut ja arkistoin tärkeät. Samalla aina muistaa kuinka paljon arkistoihin on unohtunut kuvia reissuista ja retkistä, joista en ehtinyt aikoinaan kirjoittaa (jep, vauhti on ilmeisesti ollut välillä turhan kova). Mutta ei kai ole koskaan myöhäistä! Joku juuri kyseli joko pian ennätän kirjoittaa matkastamme Marokkoon, josta on vasta… hmm.. puolitoista vuotta. Mutta muistiinpanot ovat tallessa ja kuvat niin kivoja, että niitä olisi sääli jättää julkaisematta, joten: matkajuttuja luvassa.

✖ Paljon uutta vahdattavaa. Se on selvästi syksy, kun sohva kiinnostaa. HBO Nordicilla on alkanut uusi kausi The Affairista, joka on neljän aiemman tuotantokauden aikana salakavalasti uinut ihon alle, vaikka en varsinaisesti pidä yhdestäkään henkilöhahmosta. Babylon Berlinin toinen kausi odottelee vuoroaan: sarja on niin tiheä ja täysi, että sitä tekee mieli nautiskella jakso kerrallaan. Mutta tärkein uutinen tällä saralla on Euphoria, Draken tuottama sarja, joka on hienointa mitä on tehty vuosiin. Googlaan pakkomielteisesti Hunter Schaferia ja soitan luupilla Labrinthin tekemää score-musaa. Tähän on pakko vielä palata.

Miten teidän syyskuu sujui? Valoa alkavaan lokakuuhun!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

12 vuotta blogihistoriaa

Kirjoitus sisältää juhlan kunniaksi ajatuksia bloggaamisesta, yhden uutisen ja ei-kaupallisen sika säkissä -arvonnan, johon kannattaa ehdottomasti osallistua.

Joukossamme on varhaisteini! Blogi nimittäin täytti tovi sitten kaksitoista vuotta. Olin kirjoittaa, etten tiedä mihin nämä vuodet ovat menneet, mutta se ei oikeastaan ole totta, tiedän minä. Olen paiskinut töitä, matkustellut, perustanut ja myynyt yrityksiä, hengannut koirien kanssa, muuttanut ja remontoinut, juonut viiniä ystävien kanssa, tehnyt paluun varhaisnuoruuteni maisemiin Lappiin, kasvanut aikuiseksi, mennyt naimisiin.

Ja kirjoittanut tätä blogia. Aivan kaikki on muuttunut matkan varrella. Kertasinkin tärkeimmät pari vuotta sitten kun ensimmäiset pyöreät tulivat täyteen. Seuraava juhlapuhe odottakoon vielä muutaman vuoden, mutta mitä uutta auringon alla, sitten viimeisimmän?

Instagramista on tullut koko ajan tärkeämpi kanava blogin rinnalla. Vielä muutama vuosi sitten saatoin rustailla blogiin lyhyitä postauksia, joissa oli puhelimella otettu kuva ja kolme riviä tekstiä. Nyt Instagramista on tullut se kanava, joka elää hetkessä mukana, varsinkin instavideoista, jotka ovat näkyvissä vain 24 tunnin ajan: perfektionistille on ollut vapauttavaa julkaista nopeita, hiomattomia videoklippejä, joiden ei ole tarkoituskaan jäädä historiaan. Olen tosin tallentanut suosikkivideoitani kohokohtiin, joita voi käydä katsomassa milloin vaan.

Blogiin puolestaan päätyy nykyään mietitymmät jutut: haluan, että jokaisella kirjoituksella on jokin syy tulla julkaistuksi. En tahdo täyttää internetiä turhalla hölinällä, vaan toivon, että kirjoitukset ilahduttavat, inspiroivat tai viihdyttävät, ovat informatiivisia, antavat perspektiiviä tai tarjoavat vertaistukea. Ainakin jotakin näistä, ainakin jollekulle, sillä kaikkia ei voi eikä tarvitse miellyttää. Luotan siihen, että jokainen osaa poimia sisällöstä sen mikä kiinnostaa ja puhuttelee. Jotkut nauttivat kepeistä jutuista tai tyylikuvista, toiset palaavat blogiin henkilökohtaisempien tekstien takia.

Blogin nykyinen nimi Notes on a life kiteyttää sen mihin olen kaikkina näinä vuosina pyrkinyt. Blogin tavoite ei ole ollut dokumentoida elämääni, vaan jakaa muistiinpanoja, olla päiväkirjan sijaan kuratoitu muistikirja, johon tallennan havaintoja ja kuvia viikkojen varrelta. Toki arkistoihin on vuosien varrella kertynyt muistiinpanoina melkoinen määrä henkilöhistoriaa, mutta se ei ole koskaan koko totuus kaikesta, ja hyvä niin. Tässä hullussa, sijoiltaan suistuvassa, alati kiihtyvässä maailmassa kannattaa jokaisen ammatinvalinnastaan riippumatta päättää mitä jakaa ja mitä pitää itsellään.

Blogin visuaalisuus on ollut aina enemmän tai vähemmän heijastus mielenmaisemistani – sitä mikä milloinkin on inspiroinut, kiehtonut tai tuntunut olennaiselta. Kuva on aina valinta, olipa se napattu lennosta tai otettu harkinnalla, eikä ole olemassa kuvaa, joka ei valitsisi näkökulmaa, rajaisi todellisuutta. Toisinaan tahdon kuvittaa kirjoitukseni paljettien kimalluksella tai auringonvalon läikähdyksellä, joskus otoksella kodissamme vallitsevasta kaaoksesta. Kaikki se on totta. Mutta ei koko totuus.

Rajaaminen on edellytys oman mielenterveyden säilyttämiseen työssä, joka vaatii itsensä likoon laittamista ison yleisön edessä. Mutta koko ajan tuntuu tärkeämmältä olla rehellinen siitä, että minunkin eämässäni on ikuisen hattaran sijaan läsnä kaikki sävyt, ne tummatkin.

Henkilövetoisen blogin suurin vahvuus ja heikkous on, että sen sisältö elää kirjoittajansa mukana. Tässä työssä onkin haastavinta, että joka päivä pitäisi olla läsnä ja täyttää yhä ristiriitaisempia odotuksia, olla samaan aikaan samaistuttava ja virheetön, inhimmillinen ja silti täydellinen, uudistua mutta olla muuttumatta. Uuvuttavaa ja mahdotonta! Pidätän jatkossakin oikeuden olla tavallinen tyyppi virheineni ja vikoineni, koitetaan kaikki kestää.

On harmi, että kiristynyt ilmapiiri on tehnyt kynnyksen henkilökohtaisten asioiden jakamiseen entistä korkeammaksi, mutta toisaalta: yllätyn positiivisesta palautevyörystä aina kun teen niin. On tietysti kivaa jakaa vinkkejä parhaista cocktaileista tai siitä miten samat kengät voi pukea joka viikko vähän eri tavalla, mutta kaikkein eniten iloitsen siitä, jos joku saa henkilökohtaisemmista teksteistäni lohtua, vertaistukea tai apua. Viimeisen vuoden aikana olen saanut valtavasti viestejä erityisesti kirjoituksistani liittyen endometrioosiin. Näin henkilökohtaisen asian jakaminen on todellakin sen arvoista, jos sen ansiosta yksikin nainen lopettaa yksin kärsimisen ja hakeutuu tutkimuksiin.

On ollut myös ihanaa jakaa kanssanne ilo kihlauksestamme ja naimisiinmenostamme, kerrottuna sillä tavoin ja silloin kun olemme itse halunneet.

Blogi on ollut vuosien ajan minun muistikirjani, mutta viime aikoina näkökulma on alkanut laajentua. Vuosi sitten Jarno tuli virallisesti mukaan remmiin ja alkoi kirjoittaa silloin tällöin juttuja miehen näkökulmasta – niitä tulee säännöllisen epäsäännöllisesti tulevaisuudessakin. Olen alkanut tehdä taiteilijahaastatteluita ja suunnitellut muutamaa juttusarjaa, joissa kiinnostavat ihmiset pääsevät ääneen. Tykkään ajatuksesta, että Notes on a life -otsikon alle mahtuu minun havaintojeni lisäksi jatkossa yhä enenevissä määrin myös muiden näkökulmia ja ajatuksia. Siitähän voi syntyä jopa dialogia! Tarkoitus ei ole viedä blogia anonyymin median suuntaan, uskon yhä henkilökohtaisiin ääniin. Mutta näin reilun kymmenen vuoden monologin jälkeen niitä mahtuu tänne varmasti enemmän kuin yksi.

Seuraa siis uutinen! Toivotan tänä syksynä 12 vuoden kunniaksi tervetulleeksi blogin ensimmäisen vieraskynän, hankolaistuneen helsinkiläisen Anna Piiroisen. Anna on uusi ystävä, joka tuntuu vanhalta ystävältä. Saatatte tuntea hänet, sillä hänelläkin on blogi: älykäs, sarkastinen ja viihdyttävä Anna palaa Anna on ollut pitkään yksi lempipaikoistani internetissä. Anna on vilahtanut blogissakin pariin otteeseen, ainakin viimesyksyisen Hanko-visiittimme yhteydessä ja silloin kun kolme vuotta sitten yövyimme Annan valokuvaajapuolison studiolla. Olimme myös Pariisissa yhdessä viime syksynä ja viimeistään siellä tuli selväksi, että meillä on sekä paljon yhteistä että vähintään yhtä paljon riemukkaita eroavaisuuksia.

Ihailen Annan terävää kynää ja nopeaa älyä, sisustusmakua, valtavan laajaa kulttuurista sivistystä, karismaa, yhteiskunnallista aktiivisuutta, kokintaitoja, varmaa kättä mustan kajalin käytössä, matalaa ääntä ja todella seksikästä ranskaa. (Sukat pyörivät jaloissani koko Pariisin matkan ajan, kun kuuntelin Annan keskusteluita taksikuskien ja tarjoilijoiden kanssa, ymmärtämättä niistä tietenkään sanaakaan.)

Annaa kuullaan siis blogissa syksyn mittaan ja kuka tietää, vaikka hän viihtyisi ja jäisi pidemmäksi ajaksi. Hän esittäytyy pian, sitten saatte moikata ja ehkäpä esittää toiveitakin. Olkaa Annalle kivoja!

Jos kuitenkin haluaa lukea jatkossakin vain minun kirjoituksiani, se onnistuu klikkaamalla sivupalkista kuvani alta “Lue Stellan kirjoittamia juttuja”. Julkaisujonossa ryysii (odottelee, tönii toisiaan) kaikenlaisia kivoja juttuja, kuten remonttitarinoita kaupunkikodista, hirsitalojuttuja Lapista, matkakertomuksia läheltä ja kaukaa, haastatteluita, ravintola- ja kahvilavinkkejä sekä paljon toivottuja kirja- ja sisustusaiheita. En ole vieläkään onnistunut ratkaisemaan miten saan tunnit riittämään kaikkeen mistä haluan kirjoittaa, mutta jatkan jonon purkamista kirjoitus ja kuvakansio kerrallaan.

Ah, toinen miniuutinen: blogiin on päässyt jo tovin osoitteella www.notesonalife.com. Vanha osoite toimii yhä myös.

Loppuun vielä suuri kiitos ja kippistys, jokaiselle teistä, jotka luette tätä. Maailman havainnoiminen ja ajatusten jakaminen teidän kanssa on yhä parasta.

Olisi ihana kuulla mitä tuumailette tämän kirjoituksen aiheista. Juttutoiveitakin saa esittää! Jaan kommentoineiden kesken KOLME YLLÄTYSPALKINTOA. Ehkä luonnonkosmetiikkaa! Tai leffalippuja! Kirjoja! Sana on vapaa ja skabaan ehtii osallistua ensi sunnuntaihin 6. lokakuuta saakka.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Suuntavaistosta

American poet and civil rights activist Maya Angelou

Sata vuotta Negronia

Tienasin ensimmäisinä opiskeluvuosinani vuokrarahat työskentelemällä baarimikkona. Baarissa kävi enimmäkseen opiskelijoita ja poppareita, jotka joivat hanaolutta tai halpaa viiniä, mutta opin siinä sivussa tekemään myös cocktaileja. Baarityöt ovat sittemmin jääneet, mutta arvostus hyviä cocktaileja kohtaan on säilynyt. Mainitsen erikseen “hyvät”, sillä tuli toki opittua myös sellaisia ohjeita, joihin ei ole tarvinnut turvautua baarivuosien jälkeen.

Omat suosikkini ovat konstailemattomat ja klassikkopainotteiset, useimmiten tilaan G&T:n. Tykkään muutenkin ginipohjaisista juomista, sillä ginistä saa monia loistavia cocktaileja. Toinen ginipohjainen ikisuosikkini on Negroni. Italialainen klassikko syntyy neljästä yksinkertaisesta ainesosasta eikä sen tekoon tarvita baarikokemusta – se on oikeastaan mahdoton mokata.

Kuten lähes kaikkeen mikä tulee Italiasta, Negroniin liittyy erimielisyyksiä siitä kuka sen keksi ja milloin. Suosituimman tarinan mukaan Negroni valmistettiin ensimmäisen kerran firenzeläisessä kahvilassa vuonna 1919, kun muuan herra Camillo Negroni halusi Americano-cocktailin, jossa soodavesi on vaihdettu giniin. Silloisen Caffé Casonin (nykyisin Caffé Cavalli) baarimikko toteutti toiveen ja koristi juoman sitruunan sijaan appelsiinilla, jotta se erottuisi Americanosta myös ulkonäöltään.

Tästä historiallisesta hetkestä on tullut tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta ja niinpä katkeroista elegantein, italialainen Campari onkin juhlinut koko vuoden satavuotiasta Negronia. Hurraa!

Camparin, ginin ja punaisen vermutin yhdistelmä on tiukka ja kitkerä, mutta siinä on syvyyttä ja mehevyyttä, joka saa monimutkaiset cocktailit vispattuine kananmunanvalkuaisineen tuntumaan turhanpäiväiseltä hössötykseltä.

Firenzessä ei kuulemma oltu aikoinaan kovin tarkkoja juoman mittasuhteista, vaan kaadettiin lasi puolilleen giniä ja loput päälle. Sekoitussuhteella toki saa leikitellä, itse tykkään eniten perinteisestä kaikkea saman verran -ohjeesta.

Jos olet muuten joskus maistanut Negronia etkä ollut vakuuttunut, se ei välttämättä tarkoita ettei se ole sinun juomasi. Aivan kuten ruoassa ja viineissä, cocktaileissakin maku kehittyy maistellessa. Mielenkiintoisemmat makuyhdistelmät alkavat ajan mittaan kiehtoa.

Negroni on aperitiivi, mutta mielestäni Negronin voi tarjoilla ihan pokkana milloin vain. Ainahan se seuraava ateria on kuitenkin mielessä.

 NEGRONI  

1 osa giniä (meillä on aina kaapissa Hendrick’sia)
1 osa punaista vermuttia (Vermouth Rosso)
1 osa Camparia
Appelsiinin viipale tai pala kuorta
Jäitä (mieluiten yksi iso)

Tiukka cocktail tarjoillaan matalasta lasista, tavallinen juomalasi käy jos et omista viskilaseja. Jos haluat tehdä vaikutuksen vieraisiin, sujauta lasit hetkeksi pakkaseen ennen tarjoilua.

Jos jaksat panostaa aromeihin, leikkaa appelsiininkuoresta pitkä pala välttäen kitkerää valkoista osaa ja pyyhkäise lasin reunaa kuorella for extra flavour.

Täytä lasi jäillä (tai mieluiten, käytä yhtä jättikokoista jääpalaa, joka sulaa hitaammin kuin pienet jääpalat). Kaada jäiden päälle saman verran giniä, punaista vermuttia ja Camparia. Sekoita.

Voit puristaa appelsiininkuorta vielä päälle, jotta sen eteeriset öljyt maustavat juoman. Pudota kuorenpala juoman sekaan.

Vintagelasi on 50-luvun Iittalaa, Tapio Wirkkalan suunnittelema Niva. Yksi ihanimmista.

Appelsiininkuoren kanssa puuhastelu voi tuntua turhalta nipotukselta, mutta se tuo cocktailiin ihanaa kepeyttä. Itse tosin laiskottelen usein ja sujautan lasiin vaan appelsiininviipaleen, joka toimii hyvin myös.

Jos cocktail on sellaisenaan turhan tiukka makuusi, kokeile lisätä vähän tonicia tai soodaa. Tätä eivät italialaiset tietenkään hyväksy, mutta emme nyt kysy heiltä.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Asioita, joita ette ehkä tiedä Jarnosta

Jarnon kirjoitus asioista, joita ette ehkä tiedä minusta, sai kesällä paljon kiitosta. Lupasin silloin tehdä samanlaisen Jarnosta.

✖ Osa keskinäisestä kemiastamme perustuu siihen, että jompikumpi on maanisella tuulella ja viihdyttää toista sekoilullaan. Usein se on Jarno, jolla on käynnissä jatkuva yhden miehen show. Päivästä riippuen siihen saattaa kuulua improvisoituja lauluja, imitaatioita, taikatemppuja, performansseja, tanssiesityksiä, kärrynpyöriä sun muuta akrobatiaa ja joskus ihan vaan todella huonoja juttuja, joille naureskelen silti, koska ne ovat viihdyttäviä. Mitä voin sanoa. Olemme ansainneet toisemme. Joskus olemme maanisella tuulella samaan aikaan ja se vasta onkin spektaakkeli.

✖ Myös väittely Jarnon kanssa on usein viihdyttävää (joskus raivostuttavaa), koska looginen ajattelu ei ole korkealla hänen prioriteeteissaan. Hän ymmärtää ja osaa sitä kyllä. Se ei vaan ole hänestä kiinnostavaa. Hän senkun valitsee näkökulman riippumatta siitä onko todella sitä mieltä vai ei, ja keksii lennosta sen tueksi argumentteja. Olen kuullut, että tämä on tyypillistä kaksosille. Usein tulee mieleen Monty Pythonin Confuse the cat -sketsi. Tämä on tavallaan Jarnon kannalta nerokasta: you can’t beat no logic with logic.

✖ En tiedä tuleeko tämä yllätyksenä vai ei, mutta Jarno on meistä se, joka on enemmän kiinnostunut tyylistä ja pukeutumisesta. Valinnat syntyvät intuitiivisesti ja nopeasti: hän seisoo aamuisin vaatekaappinsa äärellä, miettii mikä on päivän fiilis ja minuutin päästä hän on täysissä pukeissa. Hän omistaa melko vähän vaatteita, mutta skaala on laaja, sillä yhdistely on hallussa. Hän näyttää joskus kodittomalta rokkarilta, seuraavana päivänä hänellä saattaa olla päällä skarppi musta puku. Hän hankkii suuren osan arkivaatteistaan kirppiksiltä ja kokeilee ennakkoluulottomasti ihan kaikkea. Viimeksi hän tuli kotiin kasarihenkisen silkkipaidan kanssa eikä ollut kuulevinaan, kun mainitsin Ronnie James Dion.

Jarno on myös entinen vaatemyyjä ja nalkuttaa minulle jatkuvasti siitä miten säilytän vaatteitani (lattia ei kuulemma ole ihanteellinen paikka). Löydän usein vaatteeni viikattuna siisteihin pinoihin sängylle, lajiteltuina värin ja vaatekappaleen mukaan. Kts. seuraava kohta.

✖ Jarnolla on tarve pitää tietynlaisille esineille sotilaallista kuria. Saatan kotiin tullessani löytää kaikki eteisen lipaston päällä ajelehtineet pikkutavarani huulirasvoista ja kolikoista millimetrintarkoista riveistä. Siivotessaan hän vasta onkin systemaattinen. Kun hän tiskaa astioita joita ei voi laittaa astianpesukoneeseen, hän levittää ne puhtaan pyyhkeen päälle kuivumaan kokojärjestyksessä niin että niiden väliin jää täsmälleen samankokoinen väli. Kun hän imuroi, jokaikinen asia pitää siirtää pois tieltä, jotta tulee varmasti imuroiduksi sen alta, sivulta ja takaa. Olen opettanut Jarnolle ex-kämppikseltä oppimani mullistavan konseptin nimeltä kosmeettinen imurointi, jossa imuroidaan vain ne kohdat, jotka eniten näyttävät olevan sen tarpeessa. Hän pitää sitä epäilyttävänä, mutta turvautuu siihen nykyään silloin kun on kiire.

Olimme olleet jo monta vuotta yhdessä, kun hän vihdoin lopetti kohteliaan vaikenemisen ja ilmoitti, että minä olen todella sotkuinen tyyppi. Se on epäilemättä täysin totta, tiputtelen tavaroitani mitään miettimättä sinne sun tänne enkä ikinä tiedä missä ne ovat. Hän on silti aika kärsivällinen. Olohuoneen sohvan takana, hän sanoo vain aavistuksen osoittavalla äänellä ilman että minun tarvitsee edes kertoa, että etsin tietokoneen laturia.

✖ Jos joku on miettinyt mikä on Jarnon laihuuden salaisuus, voin nyt paljastaa sen: Jarno ei ole koskaan paikallaan. Hän liikkuu, naputtaa, hytkyy koko ajan. KOKO AJAN. Hänen koko olemassaolonsa tuntuu perustuvan fyysiseen liikkeeseen. Jopa käsitellessään kuvia tietokoneella hänen jalkansa hakkaa kuvitteellista bassopedaalia ja leuka nytkyy musiikin tahtiin. Tämä on varmasti syy siihen miksi mies viihtyy nykytanssitunneilla. Kerrankin saa riehua, loikkia ja pyöriä lattialla niin paljon kuin sielu sietää. Tanssiopiston salit vaan ovat kuulemma harmillisen pienet.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Yin Your Skin yhdistää yinjoogan ja gua shan

Kaupallinen yhteistyö Yin Your Skin

Ystäväni ja joogaopettajani Katja Kokko on ollut vuosikausia luotettu guruni luonnonkosmetiikkaan, ihonhoitoon ja joogaan liittyvissä asioissa. Arvostan hänen loputtoman laajaa tietämystään, uteliasta ja positiivista elämänasennetta ja erityisesti hänen kokonaisvaltaista lähestymistapaansa hyvinvointiin, sillä kaikkihan vaikuttaa kaikkeen. Katjalla on harvinaislaatuinen kyky yhdistää asioita, oivaltaa niiden välisiä syy-seuraussuhteita ja inspiroida muita (esimerkiksi minua) parempiin valintoihin.

Jos listaisin tähän kaiken mitä olen Katjalta oppinut, kirjoituksesta tulisi maratoonin pituinen, joten mainitsen vain yhden: kauneudenhoitoon vaikuttaa moni muukin asia kuin se millaisia kosteusvoiteita käytämme. Hoitamalla mieltämme ja kehoamme voimme kokonaisvaltaisesti paremmin ja se heijastuu positiivisesti myös peilikuvaan. Paras esimerkki oppiensa tehosta on Katja itse – nainen säteilee kilometrin päähän!

Konkreettisen esimerkin tarjosivat Katjan viimesyksyinen yinjooga, jossa kävin viikottain. Katja oli pistänyt merkille, että yinjoogan jälkeen iho hehkuu kuin ylellisen kasvohoidon jäljiltä. Skeptikkona ajattelin, että vain Katjan kaltainen edistyksellinen joogi, jonka elintavat ovat muutenkin superterveelliset, huomaisi eron ihossaan. Mutta niinpä vaan ensimmäisen yinjoogatunnin jälkeen Jarno kysyi mitä olen tehnyt iholleni: olin lähtenyt tunnille väsyneenä ja palanut kotiin kasvot hohtaen. Kreisiä kyllä, tämä on vain yksi yinjoogan loistavista vaikutuksista: mikään laji ei ole onnistunut rauhoittamaan jatkuvasti ylikierroksilla käyvää kroppaani ja mieltäni yhtä tehokkaasti kuin kehon sitkeitä jännityksiä helpottava lempeä yinjooga.

Katja on renessanssinaisena innostunut viime aikoina myös gua sha -hieronnasta, josta on (osin varmasti juurikin hänen ansiostaan) tullut lyhyessä ajassa yksi hyvinvointialan puhutuimpia ilmiöitä. Gua sha on juuri nyt supertrendikäs, mutta se ei ole mikään uusi villitys, vaan yli tuhat vuotta vanha kiinalaiseen lääketieteeseen perustuva hoitomuoto, joka vapauttaa jännityksiä lihaksissa ja faskioissa, parantaa verenkiertoa ja aineenvaihduntaa ja lisää energiaa. Siinä missä ihonhoitotuotteet vaikuttavat vain ihon pintaan, gua shan vaikutukset yltävät syvemmälle: kosmeettinen gua sha -hieronta tuo kasvoille kiinteyttä, kirkkautta ja elinvoimaa, ja vähentää tehokkaasti turvotusta.

Siitäpä se idea yinjoogan ja gua shan yhdistämiseen oli sitten lähtenyt – molemmat pohjautuvat kiinalaiseen lääketieteeseen ja vaikuttavat hyvinvointiin kokonaisvaltaisella tavalla, jonka sivutuotteena syntyy hyvä iho.

Katja onkin nyt pitkän työstön päätteeksi lanseerannut uuden Yin Your Skin -verkkokurssin, joka yhdistää gua shan, yinjoogan ja sound healing -äänimaiseman holistiseksi hyvinvointikonseptiksi. Itsehän olin kiinnostunut gua shasta Katjan ansiosta jo kuukausia aiemmin ja olin kurssista aivan liekeissä jo ennen kun Katja kysyi haluaisinko testata sitä ja kirjoittaa tuloksista. AI ETTÄ HALUAISINKO.

Verkkokurssi tarjoaa käytännönläheisen tietopaketin, ohjattujen gua sha – ja yinjoogaharjoitusten ja sound healing -äänimaiseman lisäksi inspiraatiota itsehoitoon. Niin moni tietää, että jotain pitäisi tehdä, mutta ei vaan saa aikaiseksi. Katjan toiveena on, että Yin Your Skin tarjoaisi niin ihanan elämyksen, että se oikeasti aktivoisi ja inspiroisi ihmiset tekemään jotain itsensä vuoksi. Niin moni herää vasta sitten, kun stressi on jo aiheuttanut isoja ongelmia, vaikka säännöllisellä itsehoidolla ne olisivat vältettävissä.

Kurssi on nyt myynnissä ja siitä löytyy myös englanninkielinen versio. Linkkien takaa löytyy paljon lisäinfoa kurssin sisällöstä. Kurssi on kattava ja helppotajuinen, ja sopii hyvin aloittelijallekin. Parasta verkkokurssissa on tietysti se, että siihen voi syventyä silloin ja siellä missä itselle parhaiten sopii.

Katjan gua sha -välineet valmistetaan jadekivestä käsin Kiinassa. Gua sha on kiinalainen konsepti, joten myös välineet tehdään siellä. Välineitä voi ostaa House Of Organicista tai Biodellysta ja niitä myy myös mm. Ruohonjuuri, Jolie, Natural Goods Company, Liinu’n Organic Beauty, TwistBen ja Eco Beauty Wellness.

Mitä itse odotan verkkokurssilta? Olen onnettoman laiska kaikessa omaan hyvinvointiini liittyvässä. Siksipä toivon kaikkein eniten, että oppisin kurssin avulla muutamia uusia rutiineja, joilla hoitaa niin mieltä, kehoa kuin ihoa. Istumatyöläisellä niskan ja pään alueen lihakset ovat kroonisessa jännitystilassa, minulla leukojen purulihakset ovat muutenkin olleet jumissa koko elämäni. Katjalta kuulin, että ne ovat lihaskalvojen yhdistämien lihasketjujen kautta yhteydessä lantionpohjaan ja jalkapohjaan asti: sen takia pään alueen lihasjännitysten rentouttamisella voi olla laajoja vaikutuksia muunkin kehon hyvinvointiin. Kaikki todellakin vaikuttaa kaikkeen.

Kiinnostaa myös ajatus tuotteettomasta ihonhoitomuodosta, sillä ihooni on ilmestynyt viime vuosina rosacea-oireita, joita monet tuotteet valitettavasti pahentavat. Mitä vähemmän purnukoita, sen paremmin ihoni voi, joten toivon, että säännöllinen gua sha -hoito auttaisi kiinteyttämään ja kirkastamaan ihoa ilman laajaa tuotearsenaalia. Lisäksi haluaisin vähentää kasvojen turvotusta, jota aiheuttaa niin endometrioosi kuin vaihtelevat elintavat. Gua sha on kuulemma siinä erittäin tehokas.

Toiveena on myös laskea stressitasoja yinjoogan avulla. Yinjoogasta oli viime syksynä valtava apu, mutta tunnit jäivät katkolle kun Katja muutti Lontooseen. Katjan ohjaamat virtuaalitunnit ovat ehdottomasti the next best thing. Stressilläkin on muuten iso vaikutus ihoon: kollageenia ja elastiinia tuottavat fibroblastisolut eivät toimi, jos sympaattinen hermosto on kierroksilla. Stressi toisinsanoen heikentää radikaalisti ihon kykyä korjata itseään ja aiheuttaa siten vanhenemisen merkkejä.

Olen myös inspiroitunut siitä kuinka Katja käyttää anti-aging -sanahirviön sijaan sanaparia healthy aging. Se viittaa siihen, että elämällä tasapainoista elämää voimme olla terveempi ja elinvoimaisempi versio itsestämme, olimmepa minkä ikäisiä tahansa. Kun olemme tasapainossa, iho on kuulas, silmät ovat kirkkaat ja meillä on hyvä olla itsemme kanssa. Kuulostaa suunnitelmalta. Palaan asiaan, kun olen ehtinyt tutkia ja testailla.

Kiitos arvontaan osallistuneille! Voitto osui nimimerkki Sandelssonin kohdalle.

Loppuun arvonta! Yksi onnekas voittaa omakseen verkkokurssin (arvo 65 euroa). Olet mukana arvonnassa kertomalla kommenteissa miksi haluaisit kurssin omaksesi. Jos et vielä tarkalleen tiedä, kurkkaa kurssin sivuilta lisää infoa. Skabaan ehtii mukaan ensi sunnuntaihin 29. syyskuuta asti, muista liittää vastaukseesi sähköpostiosoite!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Vielä yksi kesäasu

Pienissä vaatteissa heiluminen alkaa olla tältä vuodelta ohi, mutta vielä viikko pari sitten oli just sopivat olosuhteet kesätyylin yhdistämiseen nahkarotsiin. Otin siitä tietysti kaiken irti. Sandaaleja ja paljaita nilkkoja, ohuita mekkoja, hihattomia toppeja. Välillä olisi pärjännyt hyvin ilman nahkatakkiakin, mutta napakan rotsin ja keveiden vaatteiden yhdistelmässä on jotain ihanaa.

Tajusin juuri, että tämä on käytännössä sama setti kuin poolopaita-asu, josta julkaisin tovi sitten pari kuvaa – vain paita ja laukku ovat vaihtuneet. Teen tätä usein, käytän viikkotolkulla samoja hyväksihavaittuja kokonaisuuksia pienin variaatioin. Vaihdan yhden vaatteen, lisään hatun, pelaan erilaisilla kengillä. Tämäkin asu näyttäisi erilaiselta, jos korkosandaalien tilalla olisi matalat, maskuliiniset kävelykengät.

FARKUT ~ TOTEME, URBAN A
PÄTKÄISTY TOPPI* ~  NANSO
NAHKATAKKI* ~ DANTE, DOTS
PUNOSSANDAALIT* ~ UNISA
NAHKALAUKKU ~ SAMUJI
HATTU ~ BRIXTON, KIRPPISLÖYTÖ
*SAATU

En tajua mihin pieni, mutta rakas hattukokoelmani on ryöminyt. Ainoa hattu, jonka olen paikallistanut sitten muuttomme, on tämä kirppikseltä aikoinaan ostettu Brixtonin lierihattu. Onneksi se on suosikkini. Se ei huuda tai alleviivaa olemassaoloaan, mutta onnistuu silti sitomaan simppeleistä vaatekappaleista mitenkuten harkitun oloisia kokonaisuuksia.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Arkistojen aarteet ~ Oodi hiuslenkeille

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran keväällä 2008 blogissa, jota kirjoitin nimellä Paras aika vuodesta. Tänä syksynä blogin perustamisesta on tullut kuluneeksi kaksitoista vuotta. Arkistojen aarteet -tunnisteen alta löydät muita vanhoja juttuja.

Haluaisin tänään kiittää pientä, mutta tarpeellista esinettä, jonka yleensä huomaa vasta kun viimeinenkin on kadonnut – hiuslenkki, tuo aamujeni pelastus! Asiahan on niin, että elämä ei jatku ilman hiuslenkkiä. Sitä tarvitaan aamulla suihkussa jos hiuksia ei ole tarkoitus pestä, meikatessa jotta hiukset pysyvät pois kasvoilta, lenkkeillessä koiran kanssa, hikoillessa salilla, ruokaa laittaessa ja siivotessa – ja hyvin, hyvin usein myös ihan ollessa, töitä tehdessä, televisiota katsellessa, sillä viikon seitsemästä päivästä vähintään viisi ovat sellaisia, että hiukset eivät vaan voi olla auki. On vaan sellainen olo, ja jos ei satu olemaan, sellainen olo syntyy hyvin nopeasti, jos sattuu huomaamaan, että viimeinenkin on kadonnut kodissa lymyilevään mustaan aukkoon (se sama joka ahmii sukkia ja kyniä). Keskittyminen on täysin mahdotonta ennen kuin hiuslenkki on paikallistettu ja hiukset saatu kiinni.

Kaikkia hiuslenkkejä ei ole luotu yhdenvertaisiksi eikä hiuslenkin anatomia ole suinkaan yhdentekevä. Täydellinen hiuslenkki on musta, ohut, vähän litteä, ei liian iso eikä liian pieni ja juuri sopivan napakka. Täydellisiä hiuslenkkejä tekee vain yksi valmistaja, jonka nimeä en koskaan muista – siksi kuuden lenkin pakkauksina myytäviä lenkkejä pitää hamstrata niin monta kuin voi joka kerta kun niihin jossain törmää.

Asioita, joita olen epätoivoissani käyttänyt hiuslenkin sijaisena:
1 ~ Ohut huivi (listan kohdista ainoa, jota voi soveltaa töissä)
2 ~ Alusvaatelaatikkoon käyttämättöminä unohtuneet stringit (kts. kohta epätoivo)
3 ~ Pala lahjanauhaa (ei toiminut)
4 ~ Avainnauha
5 ~ Poikaystävän kravatti (tuli sanomista)
6 ~ Kengännauha (mistä mäyräkoiranpentu oli täysin tohkeissaan)

Inspiraation tähän kirjoitukseen tarjosi se valitettava tosiasia, että varastossani on enää yksi lenkki jäljellä enkä kuollakseni vieläkään muista sitä merkkiä tai mistä ostin niitä viimeksi. Panique.

Mitä ajattelen näin kymmenen vuotta myöhemmin? Yhtään mikään ei ole muuttunut.

PHOTO BY STELLA HARASEK

Pikaruokaa ~ Sitruuna-pippuripasta

Alkusyksyn ensimmäiset sateiset illat ovat saaneet himoitsemaan helposti valmistuvaa lohturuokaa, jota varten ei välttämättä tarvitse lähteä kauppaan – tiettyjä aineksia löytyy kaapista lähes aina. Yksi ikisuosikeistani on supersimppeli pippuripasta, josta teen useimmiten voilla ja sitruunalla höystetyn version (sitruunahullu kun viskoo tuota jumalaista sitrusta kaikkeen mihin suinkin kehtaa). Rakastan reseptiä, koska siinä toteutuu voittajayhdistelmä nimeltä “minimivaiva vs maksimaalinen makuelämys”.

Ohjeeni pohjana on tietysti Cacio e Pepe, roomalainen klassikko, jonka nimi tarkoittaa yksinkertaisesti “pastaa juustolla ja pippurilla”. Vain muutaman raaka-aineen reseptiin kuuluu perinteisesti suolainen pecorino romano -juusto, mutta itse sovellan sujuvasti sen mukaan mitä kaapista tai lähikaupasta löytyy. Näiden kuvien pasta on taiottu luomuparmesanin voimin.

Nappasin pastakuvat samalla kun kuvasimme Iittala-kampanjaa, jonka tiimoilta saimme nämä Raami-astiat.

Tuli muuten tässä yksi päivä tutkittua internetistä mitä eroa näillä raastettavilla italialaisilla juustoilla on. Siltä varalta, etten ole ainoa jolla oli epäselvyyksiä, seuraa kovien italialaisjuustojen lyhyt oppimäärä: 

Parmesan on mikä tahansa kova lehmänmaitojuusto, jonka rakenne on murenevaa. Nimi ei ole suojattu, joten parmesania voidaan valmistaa missä tahansa maailmassa eikä sen tarvitse sisältää oikeaa maitoa, vaan sen voi tehdä vaikka maitojauheesta.

Parmigiano-Reggiano on se mihin useimmiten viittaamme parmesanina. Tätä kaikkein korkealuokkaisinta italialaista kovaa juustoa valmistetaan vain kahdella alueella Italiassa, Emilia-Romagnassa tai Mantovassa, Lombardyssa. 100-prosenttisesta lehmänmaidosta valmistettu juusto ikääntyy vähintään vuoden, mutta usein jopa 18, 24 tai 36 kuukautta. Jokainen juusto tarkastetaan ja seulan läpäisseet saavat virallisen leiman.

Grana Padano on samantapainen juusto, mutta sitä valmistetaan Italiassa suuremmalla alueella, mikä tekee siitä edullisemman kuin Parmigiano-Reggiano. Makukin on miedompi, sillä sen minimikypsymisaika on vain 9 kuukautta.

Pecorino Romano puolestaan on tehty lampaanmaidosta, kypsytetty viidestä kahdeksaan kuukautta ja valmistettu Sardinian saarella, Laziossa tai Toscanan Grossetossa. Vaikka se kypsyy lyhyemmän ajan, sen maku on voimakkaampi ja suolaisempi. Pecorino on väriltään valkoista ja sen kova reuna on musta, erotuksena pehmeänkeltaisesta lehmänmaidosta ja sen kultaisista reunoista.

Huh. Eteenpäin.

✖ HELPPO SITRUUNA-PIPPURIPASTA ✖ 

400g spagettia (käytämme itse usein tuorepastaa)
250g kovaa italialaista juustoa
2 tl mustapippuria 
4 rkl voita (suosittelen luomua)
maun mukaan sitruunaa
2,5 dl pastan keitinvettä


Pistä pasta kiehumaan runsaasti suolattuun veteen. Raasta sillä aikaa juusto hienoksi raasteeksi. 

Rouhi mustapippuri myllyllä tai morttelissa. Veitselläkin onnistuu.

Kun pastan keittoaikaa on jäljellä 2 minuuttia, paahda rouhittu mustapippuri kuivalla pannulla miedolla lämmöllä noin minuutin verran niin että aromit alkavat irrota. Älä anna pippureiden palaa. Voi saa sulata pippurin päälle, lämmön voi napsauttaa tässä vaiheessa pois.

Jätä pasta al denteksi. Valuta pasta, ota samalla kupillinen keitinvettä talteen.

Kumoa pasta pannulle voin ja pippurin sekaan. Lisää juustoraastetta vähitellen ja sekoita niin että pastaan muodostuu kermainen soossi. Purista päälle oman maun mukaan sitruunaa (itse käytän tähän kokonaisen sitruunan). Ohenna tarpeen mukaan keitinvedellä.

Tarjoile kuumana, lisää tarvittaessa pippuria ja juustoa. Koristele yrteillä jos huvittaa, menee hyvin ilmankin. Tästä riittää neljälle nopeaksi pikkulounaaksi tai kahdelle nälkäiselle pääruoaksi.

PS. Silloin kun laiskottaa, lisään voin ja pippurin suoraan valmiiseen pastaan. Hyvää tulee niinkin. Ja joskus lisään chiliä, mikä on tietysti täysin epäortodoksista, mutta lämmittää silti pimeinä syysiltoina.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Ajan suhteellisuudesta

Lewis Carroll in Alice in Wonderland, 1865

Toiveita syksylle 2019

Kaupallinen yhteistyö Nanso, sisältää arvonnan

Meillä on kelluttu viime viikkoina hyvin hattaraisissa tunnelmissa, mutta ei käy kieltäminen: syksy on todellakin pyörähtänyt täyteen käyntiin. Olen tätä kirjoittaessani jo aivan toisaalla työmatkalla (siitä myöhemmin lisää) ja kalenterissa alkaa olla sen verran merkintöjä, etten taida ottaa niitä sinne enää yhtään enempää. Koska toiveilla on tapana toteutua varmemmin jos ne tekee todeksi ja sanoo ne ääneen, tein pienen toivelistan seuraaville kuukausille.

Kuvituskuviin tallensimme Nanson syysmallistoon nyt rantautuneita uutuuksia ja yhden viimesyksyisen suosikin, joka on tehnyt toivotun paluun kokoelmaan.

1 ~ Ajattelin tänä syksynä pitää erityisen hyvää huolta itsestäni. Olen opetellut tätä koko aikuisen ikäni ja tuntuu, että viimeisen vuoden aikana moni asia, jotka aiemmin tuntuivat vaikeilta tai mahdottomilta, ovat menneet vihdoin perille. Ihan kuin jokin olisi vaan naksahtanut vihdoin oikeaan asentoon? Ei tarvitse enää tarkkailla kelloa ja pakottaa itseään nukkumaan ennen puolta yötä, se tapahtuu useimmiten ihan itsestään ja tuntuu luksukselta, että saa nukkua kunnollisia yöunia. Jonkinlainen ruokarytmikin on alkanut pysyä yllä ilman jatkuvaa keskittymistä. Kaukana ovat ne ajat, kun saatoin vetää pari päivää syömättä mitään järkevää, koska en muistanut tai muka ehtinyt. Liikkumisen kanssa on vielä opeteltavaa: treenaaminen tuntuu katkeavan jatkuvasti ensimmäiseen flunssaan, kiireviikkoon tai Lapin reissuun.

Hile-mekko saattaa olla syksyn mukavin vaate. Se on tehty ihanasti laskeutuvasta viskoosista ja vyötä voi säätää. Epäsymmetrinen kietaisumallinen helma tekee harppomisesta helppoa! Testaan tätä syksymmällä saappaiden ja ison villapaidan kanssa.

2 ~ Kaikkein tärkeintä on pitää kierrokset kurissa. Stressi syö elämästä ilon, vie viimeisetkin voimat eikä silloin jaksa myöskään keskittyä syömään kunnolla tai liikkumaan. Tämähän on toki ollut kauan tiedossa, mutta nyt se alkaa vihdoin sujua, kun olen viimein ymmärtänyt, että asiassa kuin asiassa vähän vähempikin riittää. Sen täytyy olla jonkinlainen hulluuden määritelmä, että ensin asettaa itselleen ihan muina perfektionisteina jotain sekopäisiä standardeja ja sen jälkeen suuttuu siitä, ettei yllä niihin. Ehkä senkin ajan ja energian voisi käyttää johonkin hyödyllisempään tai ainakin hauskempaan.

3 ~ Haluaisin päästä Lapin kakkoskotiimme vielä kerran ajan kanssa ennen talvea. Lokakuussa olisi tarkoitus lähteä, mutta emme vielä tiedä kauanko ehdimme olla. Ei sen tarvitse olla lomaa, ei haittaa yhtään tehdä sieltä töitä, kunhan saisi vaan viettää siellä niityn laidassa kiireettömän viikon tai kaksi, nukkua hyvin, juoda kahvia kuistin rappusilla ja nyysiä äidin pakkasesta elokuussa poimittuja punaviinimarjoja puuron päälle. Ja nauttia hiljaisuudesta! En olisi uskonut, että tämäkin päivä nähdään, kun minä odotan pääseväni kaupungin hälinästä luonnon keskelle. Naapuritalossa on käynnissä rakennustyömaa, joka saattaa liittyä asiaan.

Musta Ylle-takki on palannut Nanson valikoimiin! Kuvissa viimesyksyinen takkini, jota käytin paljon myös keväällä niin päällystakkina kuin villatakkina. Laskettu hartialinja tekee olemuksesta rennon ja vuorettoman takin hihat on helppo kääriä ylös. 

Nyt on materiaali kohdallaan: Naava-neule sisältää 46% villaa ja 33% alpakkaa. Paksua ja pörröistä villistä saa myös mintunvihreänä, mutta lämpesin itse syvälle viininpunaiselle.

4 ~ Somepaasto kiinnostaa. Työni on pitkälti somessa ja sieltä löytyy myös paljon inspiroivia juttuja, joten kokonaan en voi enkä halua pysyä poissa langoilta. Mutta kaikenlaisen turhan somessa notkumisen tahdon lopettaa! Kyllä te tiedätte, sellaisen jota tapahtuu silloin kun pitäisi lähteä kauppaan tai tehdä päätöksiä tai purkaa matkalaukku tai aloittaa joku isompi työrupeama. Varsinkin sellaisen, jota esiintyy silloin kun pää tuntuu tukkoiselta ja oikeasti kannattaisi lähteä kävelylle tai napata kirja käteen tai ottaa päiväunet. Kuten nykyään kaikkeen, tähänkin löytyy kuulemma sovelluksia. Pitääpä tutkia somesta (heh heh!) mikä olisi paras. Se tapa on onneksi juurtunut, että juuri ennen nukkumaanmenoa en selaa enää puhelinta, vaan luen kirjaa. Pieni, mutta toimiva tapa tehdä illoista parempia.

Demi-farkut itse katkaistuine lahkeineen – ja syysasu, jossa ei ole yhtään mustaa. 

5 ~ Tahdon pukeutua vaatteisiin, joista tulee hyvä mieli. Painelen niin monina päivinä autopilotilla valituissa univormuvaatteissa, joissa ei ole toki mitään vikaa, mutta ei myöskään mitään erityisen inspiroivaa pidemmän päälle. Ajattelin keskittyä aamuisin enemmän siihen millaisen tunnelman tahdon päivään: pehmeän ja lohdullisen? Skarpin, voimakkaan? Sen ei tarvitse heijastaa päivän ohjelmaa: palaveripäivänä voi joskus tarvita kauluspaidan sijaan kaikkein eniten sen ihanalta tuntuvan mekon ja paksun villatakin, höystettynä matalilla kävelykengillä, joissa on varma ja rauhallinen olo.

Villis-poolo on pehmeä valinta aamuihin, kun kaikki on vähän järkyttävää. Plussaa puuterisesta sävystä, joka hohkaa kasvoille lempeää valoa. Farkut ovat tummansiniset Viistaskut.

Naava-neuleesta löytyy myös mieletön neuletakkiversio! Väri ja pörröinen tekstuuri tekevät takista näyttävän, joskin pitkien hihojen ja taskujen ansiosta se on myös täydellinen turvavaate. Muhkea neuletakki on ollut toistaiseksi vielä vähän liian lämmin alkusyksyyn, mutta ennustan, että tilanne muuttuu melko pian.

Nansolla on muuten nyt viikonloppuna meneillään kantispäivät. Se tarkoittaa, että verkkokaupassa kaikki tuotteet ovat -25% alennuksessa kanta-asiakkaille sunnuntaihin asti.

Kiitos kaikille osallistuneille! Skaba on ohi ja voittajiksi valikoituivat tällä kertaa nimimerkit heli_inkeri, Anne ja Leena.

Tälläkin kertaa jaossa palkintoja kommentoineiden kesken! Mikä kuvien vaatteista on suosikkisi? Voit myös valita lempparin Nanson verkkokaupasta. Vastanneiden kesken arvotaan kolme lahjakorttia, joilla saa lunastaa itselleen vapaavalintaisen tuotteen Nanson myymälästä. Vastausaikaa on ensi viikon sunnuntaihin 22. syyskuuta saakka.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Yhdenlaisen matkan alku

Pidimme viime viikonloppuna ystävillemme pienet juhlat meren rannalla. Toipumiseen taitaa kulua vielä jokunen päivä, pää on yhä pyörällä ja rinta halkeamaisillaan. Nappasin muutaman kuvan sieltä sun täältä, ennen ja jälkeen juhlien. Ehkä julkaisemme juhlistakin muutaman kuvan, kunhan tokenemme takaisin arkitodellisuuteen.

Vanha liitutaulu on kirppisostos ja peräisin edesmenneestä KOM-ravintolasta, jonka yläkerrassa asuin vuosia sitten. Siinä asunnossa Jarnokin ehti vierailla monet kerrat silloin kun olimme vain kavereita ja naapureita.

Siskokset auton etupenkillä odottamassa lähtöä kohti juhlapaikkaa. Luna on huolestunut siitä riittävätkö tarjoilut myös koirille.

Viisitoista minuuttia ennen juhlien alkua. Rinnassa hypähtää joka kerta kun näen tämän kuvan.

Juhlien jälkeen, jalat tohjona tanssimisesta, sydän täynnä.

Australialaisia kukkia kimpussa, jonka tilasin lempikukkakaupastani kaason ohjeistuksen mukaan sanoilla “semmonen saunavihta”. Tässä kimppu jo vähän juhlineena.

Kotimatkalla minä ja puolisolta saatu häälahja, jonka nimi on Matkuri. Matka se on tämäkin.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA