Monthly Archives: June 2018

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Muuttamisen ihanuudesta ja hirveydestä

30

Huusholliamme on tällä viikolla kohdannut kriisi nimeltä muutto.

Ihanaa muuttamisessa: uuden alun mahdollisuus. Saa käydä kaikki tavarat läpi ja pohtia mitä haluaa ottaa mukaan, millaisen arjen haluaa. Kaappeja tonkiessa löytyy unohtuneita aarteita kuten vanhoja kuvia ja kirjeitä, joita selaamalla saa helposti välteltyä pakkaamista vaikka kuinka kauan. Uuden kodin sisustuksen pohtiminen! Rakennamme nyt ensimmäistä oikeasti yhteistä kotia, sellaista johon muutamme yhdessä. Sitä on odotettu ja nyt se tapahtuu.

Hirveää muuttamisessa: ihan kaikki muu. Infernaalisen säädön ja hoidettavien asioiden määrä. Sähkösopimus, osoitteenmuutos. Muuttolaatikot, muuttoauto, loppusiivous (jumalille kiitos Freskasta). Me muutamme berliiniläisittäin keittiö mukanamme, joten kaiken perussäädön lisäksi listalta löytyy asioita kuten kaasuhanan sulkeminen, taloyhtiön vesisulku, liesituulettimen purku ja se miten hitossa liikutetaan kolmemetristä kivitasoa.

On myös sekopäistä miten paljon sitä tavaraa on, vaikka kuinka on raivannut kaappeja pitkin alkukesää ja kierrättänyt eteenpäin kaiken tarpeettoman. Kivaahan se on pakata taideteoksia, lempikirjoja, kauneimpia kenkiä ja rakkaimpia kiviä, mutta kummasti ei inspiroi ollenkaan niin paljon lajitella laatikkoihin ikkunantiivistysnauhaa, astianpesuaineita tai talvihanskoja, joista ei just nyt heinäkuun kynnyksellä halua tietää mitään.

Kaikki käytännön asiat ovat sujuneet ihan aikataulussa eikä minkään suhteen ole tullut takapakkia, mutta siitä huolimatta tuntuu koko ajan siltä, että sydän tulee rinnasta ulos. Ihan kuin leposyke olisi sataviisikymmentä, vaikkei ole. Olen nukkunut huonosti ja heräillyt siihen että on kuuma ja sitten kylmä, ravannut aamuviidestä eteenpäin pissalla puolen tunnin välein ja luovuttanut koko nukkumisen suhteen seiskaan mennessä. Hirveää olla uuvuksissa siksi, että on öisin niin kiireinen. En voi edes kuvitella miltä krooniset uniongelmat tuntuvat, kaikki sympatiani heille jotka niistä kärsivät.

Yksi päivä kun käärin lautasia pyyhkeisiin mietin, että tässä pakataan kokonainen elämä. Ei ole kyse vain lautasista, vaan kaikista niistä kerroista kun niillä on syöty, kaikista keittiön pöydän äärellä vietetyistä illoista ja käydyistä keskusteluista, yhdessä kokatuista aterioista. Itse lautaset ovat lopulta merkityksettömät kaiken muun rinnalla. Mutta kun jokaiseen esineeseen tiivistyy symbolista arvoa, alkaa pakkaaminen kuristaa hiukan kurkkua.

Olen elänyt melko juuretonta elämää ja muuttanut miljoona kertaa, aloittanut alusta milloin missäkin, muuttanut joskus ihan päähänpistostakin. Luulisi, että olisin jo paatunut eikä uuteen osoitteeseen muuttaminen tuntuisi tässä vaiheessa enää miltään, mutta olen tainnut päinvastoin herkistyä vuosien mittaan. Uusi koti tuntuu yhtäkkiä hirveän isolta muutokselta, vaikka kaikkein isoimmat ja tärkeimmät asiat pysyvät samoina. Mietiskelen ja jännitän kaikkea pientä ja kummallista, kuten sitä miltä tuntuu käydä uudessa lähikaupassa, onkohan lähin puisto kiva paikka ulkoiluttaa koiraa, kuinka paljon pidempi matka on merenrantaan? Onkohan siellä aamuisin kaunis valo, entä kuinkahan paljon enemmän kuuluu ratikkakiskojen kolinaa?

Muistuttelen itseäni, että uusi koti sijaitsee tosiaan vain muutaman korttelin päässä nykyisestä ja nekin kulmat ovat minulle tutut, mutta ei auta. Sydän takoo kurkussa, vaikka kaikki on hyvin, kaikki on reilassa ja kaikki menee kuitenkin hyvin, ellei jopa paremmin kuin odotan.

Kokonaisen elämän pakkaaminen on sujunut omasta henkilökohtaisesta kriiseilystäni huolimatta kohtalaisen hyvässä yhteisymmärryksessä: ei yhtään riitaa, vain pientä hermojen kiristymistä kun tekemisen tavat eivät osu yksiin. Suhtaudumme molemmat toisiin asioihin äärimmäisellä perfektionismilla ja toisiin hyvin suurpiirteisesti – harmi vaan, että täysin eri asioihin. Itsehän esimerkiksi pakkaan valaisimen kääräisemällä sen vilttiin ja nakkaamalla laatikkoon. Kun Jarno pakkaa valaisimen, hän ensin pyyhkii pölyt, sitten irrottaa osat toisistaan, käärii jokaisen huolellisesti kuplamuoviin, teippaa ne kauniisti ja sen jälkeen vasta kaivetaan esiin laatikko, johon osaset asetellaan millintarkkana tetriksenä. Oma perfektionismini kohdistuu kaikenlaiseen täysin epäolennaiseen kuten esimerkiksi kirjojen pakkaamiseen tietyssä järjestyksessä, joka ei liity kirjan kokoon, aihepiiriin tai edes väriin, vaan selittämättömään tapaan, jolla minun päässäni juuri tietyt kirjat nivoutuvat yhteen. Ja kyllä, haluan, että ne matkustavat yhdessä myös uuteen kotiin, koska juuri tämä on tärkeää (ei esimerkiksi se kolmemetrinen kivitaso, jonka siirtämiseen suhteen minulla on tällä hetkellä nolla ideaa).

Elämää keskeneräisyyden keskellä. Muuttolaatikoiden tornit kohoavat huoneiden seinustoilla, mutta niiden keskellä on idyllistä: on muuttoevakkoon Mikon luo lähteneen Juno-koiran oma tuoli, pieni pöytä, kirppikseltä löytynyt jalkavalaisin (viimeinen, joka ei ole joutunut vielä avomieheni pikkutarkan käsittelyn kohteeksi) ja lasi viiniä. Olemme pakkaamisen ohessa polttaneet iltaisin takassa viimeisiä puita ja muuttohygge on ollut kohdallaan, kunhan ei ole katsonut hirveästi ympärilleen.

Huomenna häämöttävään muuttoon on palkattu ihan muuttomiehet, mutta taloudessa vallitsee hienoinen epäluottamus heitä kohtaan ennen kuin miehet ovat edes ehtineet paikan päälle. Sieltä sun täältä kuuluu mutinaa: “Tämä viedään kyllä itse.” “Tästä täytyy kyllä suojata nämä kulmat, kun ei ne kuitenkaan varo niitä.” Saa nähdä mihin he saavat koskea vai käykö tässä niin, että epäilevä pohjalainen kantaa kaapit ja kalusteet muuttoautoon yksin sillä välin kun muuttomiehet seisovat pitämässä ovia auki.

Hjördis tuli avuksi pakkaamaan Juno-koiran leluja ja suoritti tehtävää ansioituneesti, kunnes nukahti omistajansa polvitaipeeseen. En kestä tuota mininenää.

Olimme ei tartte auttaa! ja me kyllä pärjätään! -puuhakkuuskohtaustemme kourissa kaavailleet saavamme talouden pakattua kaksin, mutta Mani ja Outi tulivat kuitenkin tänään viimeisen päivän muuttoavuksi. Onneksi, sillä en todellakaan tiedä mitä tästä olisi tullut ilman heitä. Olin kuvitellut pakkausurakan olevan ihan hyvällä mallilla, mutta olihan siinä sitten vielä melkoinen määrä hommaa, sillä nelisinkin ilta venyi pikkutunneille. Molemmat muuttajat horjuivat jossain hysterian ja hermoromahduksen huterassa välimaastossa siinä vaiheessa kun joku muisti, että kaksimetrinen kaktuskin pitää pakata. Jumalille kiitos Manin maadoittavasta läsnäolosta ja Outin käsittämättömästä organisointikyvystä.

Illan viimeiset asiat hoituivat kynttilänvalossa, sillä lähes kaikki asunnon valaisimet on jo purettu ja pakattu. Kiertelin kynttilä kädessä huoneissa kuin eksynyt kummitus ja yritin ymmärtää, että tämä on viimeinen yömme täällä. Rinnassa läikkyy vuorotellen helpotus ja haikeus, tuntuu samaan aikaan aivan mahtavalta ja ihan hirveältä lähteä. Tyhjentyneet huoneet muistuttavat siitä mistä kaikki alkoi. Nämä seinät, me maalasimme Mikon kanssa ne kaikki valkoisiksi ennen kuin yhtäkään laatikkoa kannettiin sisään.

Muuttomiehet saapuvat aamulla. Sitten elämä jatkuu uusien seinien sisällä. Jotain päättyy, jotain alkaa. Sitä kohti, mitä onkaan.

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Retki Lammassaareen

8

Uhoilin viikonloppuna etten antaisi minkään pilata juhannuspäivääni, mutta niin se lauantaikin kului sängyn pohjalla potien. Harmitti ihan hulluna – tuntui, että koko muu maailma juhli juhannusta soudellen kukkaseppele päässä jossain auringonlaskun värjäämässä järvimaisemassa. Sillävälin meitsi makasi sikiöasennossa ja ensin pelkäsi, sitten toivoi kuolemaa. Olisihan se juhannus voinut jollain toisellakin tapaa mennä, mutta kaikkea ei aina saa valita.

Sunnuntaiaamuna oli krampiton, mutta pesäpallomailalla hakattu olo – sitä se kai teettää kun elää pari päivää kipulääkkeillä eikä nuku. Ystävät intoilivat sunnuntairetkestä ja meinasin ensin pyörtyä pelkästä liikkumisen ajatuksesta, mutta sitten tajusin, että raittiilla ilmalla ja pystyasennolla saattaisi olla raato-oloa kohentava vaikutus. Jarno lupasi kantaa, jos en kykenisi kävelemään omin jaloin, joten raato puki mekon, villapaidan ja tukevat kengät, ja hortoili ulos.

Lyöttäydyimme siis ystävien mukaan retkelle Lammassaareen ja sen vieressä sijaitsevaan Kuusiluotoon. Olin käynyt sillä suunnalla Vanhankaupunginkosken läheisyydessä Viikin luonnonsuojelualueella aiemmin vain kerran bändin promokuvauksissa. Muistin niistä pitkospuut, iltahämärässä huojuvan kaislikon, hyttyset ja salamavalon. Tällä kertaa osuimme paikalle keskellä kesäkuista sunnuntaipäivää ja taika oli toisenlainen, mutta yhä siellä.

Lammassaareen pääsee vain pitkospuita pitkin, jonka molemmin puolin kohoaa kulkijoita korkeammat kaislat. Meri kimmeltää horisontissa ja kaupunki tuntuu yhtäkkiä kovin kaukaiselta – vaikka oikeasti Lammassaari sijaitsee Helsingin maantieteellisessä keskipisteessä, jonne pääsee julkisilla keskustasta alle puolessa tunnissa.

Kuusiluotoon johtavien pitkospuiden päässä oli portti ja Anu valisti meitä, että Kuusiluodossa asuu lampaita, joita varten säppi on pidettävä suljettuna. Asiasta tiedotettiin opaskyltissäkin varustettuna kuvalla kolmesta lampaasta. Tapasimmekin heidät samantien!  Muita lampaita emme saarella nähneetkään. Ehkä saarta hallitsee tuon kolmikon muodostama minilauma.

Kuusiluodossa tiheän ryteikön keskellä oli pikkumökkejä, joiden puutarhoja ja terasseja olisi tehnyt mieli mennä katselemaan lähempää, mutta olimme tietysti sivistyneitä kansalaisia emmekä ryykineet toisten pihoille (vaan osoittelimme sormella kunnioittavan välimatkan päästä). Joku ripusti pyykkejä kahden puun väliin vedetylle pyykkinarulle ja meitä nauratti – eräät tärähtävät keskustasta spontaanille sunnuntaikävelylle paikkaan, jossa toiset viettävät ihan täyttä mökkielämää. Melkoista hommaa muuten tuo mökin rakentaminen saarelle, kun jokaikinen lauta ja naula on kuljetettava sinne erikseen vesiteitse. Tai mistäs tiedän, vaikka joku sisukas mökkiläinen olisi kantanut ne pitkospuita pitkin.

Aina sen unohtaa: kuinka hyvää tekee päästä kaupungista jonnekin luonnon keskelle edes tunniksi tai pariksi. Ei ole olemassa huolenaihetta, joka ei kevenisi hetkeksi, kun pää tuulettuu ja rinta täyttyy metsän tuoksusta. Rakastan eniten havunneulasten peittämiä polkuja, ne tuovat mieleen lapsuuden ja yhden tietyn kuvan minusta ja isästäni. Minä istun ponin selässä, isä seisoo vieressäni ja havut kurottavat meidän yläpuolella kohti taivasta. En muista hetkeä, kun kuva otettiin, mutta muistan ne kerrat kun ponikuvaa katsottiin yhdessä.

Seikkailukerho bongaa lintuja, tutkii pilviä ja kiipeilee myrskyn kaatamissa puissa. Kiharatukkaisia miehiä yhdistää muukin kuin hiusmuoti ja skeittaustausta, nimittäin utelias luonne ja kyky heittäytyä kaikenlaisiin päähänpistoihin, kuten: “Pitäisikö kiivetä ton puun päälle ja olla paha kurki?” “Pitäis.”

Illalla kokoonnuimme porukalla juhannusrääppiäisiin meidän keittiöön. Kaikki toivat kotoaan paikalle sen mitä jääkaappiin oli viikonlopun jäljiltä jäänyt ja siitähän sukeutui puolivahingossa varsinainen fiesta. Miten se onkin niin usein niin, että ihaninta on silloin kun mitään ei ole yhtään suunniteltu? Ja kun surkeasti sujuneen viikonlopun lopuksi ei ole yhtään mitään odotuksia, sunnuntaista tuleekin ihan paras päivä eikä harmita enää yhtään.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Liian kaunis cover-kappale: Pure morning

8

Juuri kun puhuttiin maailman parhaista covereista ja siitä, kuinka yksi niistä on Placebon versio Kate Bushin kappaleesta Running Up That Hill, tulee vastaan jotain niin hienoa, että listan kärkipaikat ovat nyrjähtää sijoiltaan. Brittiläinen laulaja-lauluntekijä Benjamin Francis Leftwich on nimittäin vuosi sitten tehnyt Placebon vanhasta hittisinkusta Pure Morning niin kauniin tulkinnan, että huimaa ja rinta pakahtuu. Se on hengästyttävä, upottava, samaan aikaan hauras ja voimakas. Sopii täydellisesti sadepäiviin! Olen soittanut sitä toistolla viimeiset pari päivää, olkoonkin, että juuri nyt aurinko pilkahtelee pilvien välistä ja uhkaa pilata utuisen kellumiseni. Myös Benjaminin oma tuotanto on tutustumisen väärti, jos tykkää akustisesta, melankolisesta tunnelmoinnista esimerkiksi Bon Iverin, Jose Gonzalezin tai Iron & Winesin tapaan.


☊ BENJAMIN FRANCIS LEFTWICH – PURE MORNING

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Yhdessä kuljetaan päivän kirkkauteen

26

Terveiset Tehtaankadun kaupunkijuhannuksesta! Minulla oli kaikenlaisia suunnitelmia siitä kuinka paljon saisinkaan aikaiseksi, kun koko maa hiljenisi juhannuksenviettoon. Kaataisin itselleni lasillisen viiniä ja pakkaisin, pesisin korissa liian pitkään lojuneet pyykit, lajittelisin kuitit kirjanpitoon, laatisin ensi viikkoa varten aikataulun ja muistilistan ettei mitään unohtuisi – ja siinä sivussa kokkaisimme jotain kesäistä ja yksinkertaista ja kutsuisimme ystäviä avuksi tyhjentämään viinivarastoa muuton alta. Kylmä sää ja sade ei haittaisi, pistäisimme tulen takkaan, sillä polttopuista on jokatapauksessa päästävä muuttoon mennessä eroon.

Harmillisesti unohdin, että tämä on juuri se hetki kuusta, kun ei pitäisi suunnitellaan yhtään mitään, vaan tyhjentää kalenteri ja varata sängyn viereen kipulääkkeitä ja kuumavesipullo. Tuntuu tosin, että pullollisesta vodkaa olisi enemmän hyötyä. Olen saanut viimeisen parin päivän aikana nukuttua muutaman hassun tunnin, viikon päässä häämöttävän muuton suhteen ei ole tietenkään tapahtunut yhtään mitään ja epäilen, että kuitit ovat lisääntyneet yön aikana keskenään.

Mutta torstain ja perjantain välisenä yönä oli koko tähänastisen vuoden kaunein ja kovaäänisin myrsky, avasin ikkunat ja annoin sateen tuoksun tulvia asuntoon, kuuntelin kun ukkonen rymisi suoraan yläpuolella ja salamat valaisivat öiset katot. Juno-koira kuorsasi selällään, mutta Luna kuunteli pauketta levottomana, otin sen syliin ja selitin sille miten myrskyt syntyvät. Luonnontieteelliset yksityiskohdat eivät ehkä menneet ihan nappiin, mutta ajattelin, että Luna ei ole niiden suhteen kovin nipo, eikä ollutkaan, vaan nukahti rinnalleni selvityksen puolivälissä.

Ja eilen kävimme ystävien kanssa juhannuskahveilla Regattassa, jossa värjöttelimme mökin sisällä kaikkien muiden kanssa, koska ulkona oli liian kova tuuli ja aivan liian kylmääkin kahvin juomiseen – paikalle eksyneet turistit saivat toden totta maistaa ilmiötä nimeltä suomalainen juhannus. Sitten jatkoimme juhannusviineille Töölön ainoaan aukiolevaan ravintolaan, jossa olimme ainoat asiakkaat. Olisimme voineet kukin valita oman pöydän, josta huudella toisillemme. Illalla teimme vähän ruokaa, saimme vähän vieraita, oli vähän viiniä, takkatulikin. Oli puhetta Ullanlinnan juhannuskokosta, mutta vilkaisimme ulos ja päätimme avata sen sijaan toisen roseepullon.

Lopulta aivan hyvä juhannus, vatsakramppeineen kaikkineen.

Ja vaikka nukuin viime yönä vain neljä tuntia, juuri nyt minulla on vieressä kahvi, ulkona paistaa aurinko ja sain hyvillä mielin avattua tietokoneen kirjoittaakseni nämä juhannusterveiset, enkä aio antaa yhdenkään kipukohtauksen pilata tätä päivää. Melkein kaikkea muuta olenkin jo kokeillut paitsi itsesuggestiota ja mäyräkoiran päättäväisyyttä.

Kuvittakoon nämä muutaman päivän takaiset kuvat tätä juhannusta. Rakastan lupiineja enkä vähiten J. Karjalaisen vuoksi. Menen joka kesä vähän sekaisin, kun niitä alkaa nousta teiden viereen. Ajelimme yksi päivä kotiin päin, pientareet vilisivät valtavia vaaleanpunaisia ja liiloja kukintoja. Jarno pysäytti pakun tien varteen, hän on liian viisas vastustellakseen kun saan jotain tälläistä päähäni. Poimin sylin täyteen suuria lupiineja ja hyräilin. Kyllä te tiedätte mitä. Ja sä tulet mua vastaan, tartut käteeni, tiellä jonka varrella kasvaa villejä lupiineja.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
☊ J. KARJALAINEN – VILLEJÄ LUPIINEJA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Samppanjaa ja kaupungin parasta safkaa

6

Aavistin jo etukäteen, että viime viikonloppu olisi viimeinen rento vapaahetki ennen muuttohulinoihin heittäytymistä ja päätin ottaa siitä kaiken irti. Taste Of Helsinki tarjosi siihen optimaaliset olosuhteet: oli ystäviä, loistava safkaa ja samppanjaa. Pakoilen vielä hetken muuttolaatikoita palaamalla festaritunnelmiin, jotka houkuttelevat just nyt enemmän kuin elämämme pakkaaminen vanhoihin sanomalehtiin.

Festarisäät olivat sanalla sanoen täydelliset – onneksi juhannussateet alkoivat vasta tämän viikon puolella! Auringonpaiste tekee suomalaisista niin onnellisia, että siinä on jotain liikuttavaa. Aurinkoisimmat terassipaikat menivät ensimmäisinä, nurmikko oli täynnä vilttileirejä ja leikkiviä lapsia. Vain koirat puuttuivat, ehkä täytyy tehdä ensi vuonna vetoomus että nekin saisivat osallistua festarihumuun. Olen ihan varma, että Juno-koira arvostaisi ilmassa leijailevia aromeita.

Yksi suosikkiasioistani tässä tapahtumassa on se miten hyvällä tuulella kaikki ovat, vieraiden lisäksi myös ja varsinkin ravintoloiden henkilökunta. Keittiöissä vallitsee ahtaat kenttäolosuhteet, mutta kokit soittavat musiikkia, heittelevät vitsejä ja toimivat saumattomassa yhteistyössä valmistaessaan annoksia nälkäisille vierailleen. Kilpailuhenkeä ei ollut havaittavissa: kun portit sulkeutuivat odottamaan seuraavan kattauksen alkua, ravintolat kiikuttivat toisilleen ylijääneitä annoksia ja jäivät vaihtelemaan kuulumisia.

Mikko oli kutsunut lempi-ihmisiään perjantai-iltana Laurent-Perrierin vieraaksi samppanjamaisteluun ja minä olin onnekseni yksi heistä. Emme tienneet illasta mitään etukäteen ja saimme osaksemme kaikenlaisia yllätyksiä ja superlellintää! Pöytään kannettiin kuplivan lisäksi syötävää ja selvisi esimerkiksi, että Chapterin turska-annos toimi superhyvin sokerittoman Ultra Brut -samppanjan kanssa. Näin samalla monia omiakin lempi-ihmisiäni, heitäkin joiden kanssa emme ole ehtineet kohdata aikoihin. Laadimme saarisuunnitelmia, grillaussuunnitelmia, piknik-suunnitelmia – kaikenlaisia suunnitelmia, joita yhdistää kesä ja yhdessä syöminen. Ihanaa, että on vielä melkein koko kesä edessä niiden toteuttamiseen. Kiitos vielä Mikko ja Laurent-Perrier aivan mahtavan tilaisuuden järjestämisestä.

Ragu erottui yhdeksän ravintolan joukosta villeillä kukillaan, ihana! Ragu oli muutenkin yksi suosikkirafloistani: täydelliset annokset ja hurmaavat tyypit tiskin takana. Olen vieraillut Ragussa muutaman kerran työtilaisuuksien yhteydessä ja tykännyt kaikesta mitä olen maistanut – ihan jo pelkästään leipälautanen on to die for. Seuraavaksi voisi kyllä varata pöydän ihan itse ja mennä muuten vain nautiskelemaan ilman työagendaa. Ragu sijaitsee sattumalta ihan tilitoimistomme vieressä, joten ehkä palkitsemme itsemme ja painelemme syömään seuraavan kerran kun kuitit, lippuset ja lappuset on toimitettu kirjanpitoon.

Festivaalin kaunein annos -palkinto kuuluu Garden By Olon kukkasin koristellulle limejäätelölle. Oli lähellä, ettei se voittanut myös festivaalin parhaan jälkiruoan palkintoa, mutta siitä kilpaili myös Ragun metsämansikkajäätelö, joka oli maustettu suolakaramellilla ja suolaheinällä. Sanotaanko, että tuli tasapeli, sillä söin molemmat annokset viikonlopun aikana kolme kertaa. Hups. Mutta pitäähän sitä vertailla ennen kuin voi tietää mitä on mieltä.

Mikko keskittyneenä kuuntelemaan samppanjatalo Laurent-Perrierin kuulumisia – tai sitten miettimässä minkä söisi seuraavaksi. Omia suosikkiannoksiani festareilla olivat: lappilaisen Sky-ravintolan villiporo, Garden By Olon yuzumarinoitu siika ja friteerattu kukkakaali, Ragun hapanjuurivohveli savustetulla kirjolohenmädillä ja paahdetulla maa-artisokalla, Fabrikin syntisen juustoinen risottopallo ja Latvan grillattu purjo peruna-merilevävaahdolla ja karhunlaukalla. Aah. Tulee nälkä pelkästä ajatuksesta. Parastahan tässä maisteluannoksiin perustuvassa konseptissa on se, että tulee kokeiltua kaikkea sellaista, jota ei välttämättä ravintolapöydässä tilaisi, ja löydettyä sen kautta itselle ihan uusia makuja, yhdistelmiä ja suosikkijuttuja.

Olin torstaina auttamassa tapahtuman valokuvaajaa eli Jarnoa festivaalin annoskuvien ottamisessa. Kun kävin hakemassa annokset keittiöstä, sain samalla kurkkia miten ne valmistuivat siellä. Katselin kokkien muodostamia minituotantolinjoja lumoutuneena: yksi latoi lautaset riviin, toinen asetti kalanpalaset paikoilleen, kolmas lisäsi kasvikset, neljäs valeli kastikkeen. Annos valmistui yksi toisensa perään niin nopeasti, virheettömästi ja rytmikkäästi, että se näytti tanssilta.

Kesän festarikausi on todellakin nyt korkattu, takana peräkkäisinä viikonloppuna Sideways ja Taste Of Helsinki! Nyt on onneksi tankattu niin hyvää seuraa, skumppaa kuin safkaa, sillä seuraavat viikonloput taitavatkin kulua laatikoiden pakkaamisen ja roudaamisen parissa. Kuulin kyllä jotain huhua juhannuksesta – onko teillä sen varalle suunnitelmia?

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Kohti uutta kotia

38

Olen umpisurkea kertomaan teille elämääni liittyviä uutisia. En toki tarkoituksella jätä niitä kertomatta. Haluaisin vaan aina odottaa, että kaikki on täydellisen selvää, haudutella asiaa vielä hetken itsekseni ja julkistaa asian sitten, kun olen ehtinyt päättää mitä kaikesta ajattelen. Mutta juuri tämä pönttö panttaaminen johtaa siihen, että isot asiat ja ajatukset kasautuvat, kirjoittaminen alkaa takkuilla enkä enää tiedä mistä edes aloittaisin. Ei ole aina helppoa purkaa omassa elämässä tapahtuvia asioita ja keskeneräisiä prosesseja kepoisiksi postauksiksi, joita voi lukea koko maailma, kun ei ole välttämättä ehtinyt puhua asioista vielä kaikille ystävilleenkään.

Tartun nyt silti tähän akuutimpaan: olemme muuttamassa! Kaikki on tapahtunut lopulta kovin nopeasti ja moni asia on vielä niinsanotusti vaiheessa, mutta muuttomiehet on tilattu, loppusiivous sovittu ja olemme aloittaneet pakkaamisen. Stressitön muutto kiinnostaa ja tähän mennessä on sujunut vähän epäilyttävänkin hyvin, mutta onhan tässä kuunvaihteeseen vielä vajaa kaksi viikkoa aikaa ajautua sekasortoon ja kaaokseen. Ehkä tässä on kuitenkin opittu menneistä virheistä jotain. Viisi vuotta sitten olisin aloittanut pakkaamisen edellisenä päivänä ja muistanut ehkä muuttoaamuna, että hups asuntoonhan kuuluu myös vintti, kellari ja eteisen yläkaapit.

Kirjoitin jo viime kesänä siitä kuinka pohdimme uutta kotia. Kävimme silloin muutamissa näytöissä ja pari ihankivaa asuntoa osuikin vastaan, mutta ne olisivat olleet vapautumassa samantien, meillä ei ollut varsinaisesti kiire eikä yksikään kämpistä tuntunut ihan omalta. Yksi oli kauniista kuvista huolimatta kliininen ja sieluton, toinen liian kiiltävä ja hieno, kolmas matala ja tunkkainen, neljäs nätti mutta pieni eikä siihen olisi mahtunut työhuonetta. Niin asia vain jäi odottamaan sopivampaa hetkeä ja syksy kului reissatessa ja töitä tehdessä.

Uuden kodin metsästyksestä tuli yllättävän ajankohtainen juttu, kun nykyinen vuokrakoti myytiin viime keväänä altamme. Harmittiko, asuntoon tekemämme ison remontin jälkeen? Vähän, mutta koko matka on ollut niin kummallinen, vaiheikas ja värikäs, että aloimme olla täysin valmiita johonkin uuteen. Osasimme odottaa uutista ja kun se tuli, se oli lopulta enemmän helpotus kuin pettymys: nyt kaikki nytkähtäisi vihdoin eteenpäin ja meidän olisi pakko etsiä uusi koti. Toiset muutokset tarvitsevat pienen pakon motivoimaan niitä.

Aloimme tutkia asuntoilmoituksia uudella innolla. Toivelista uudelle kodille oli suurimmaksi osaksi sama kuin viimekesäisessä kirjoituksessani: tavalla tai toisella persoonallinen, meidän näköinen, sellainen että sinne pystyi kuvittelemaan meidän elämän. Tarpeeksi iso, että mahtuisimme tekemään työmme siellä eikä tarvitsisi vuokrata sitä varten erillistä tilaa. Asioita, joista emme halunneet joustaa: luonnonvalo, sijainti ja hyvä tunnelma. Asioita, joista olimme valmiita joustamaan: melkein kaikki muu.

Emme oikeastaan ehtineet edes päästä alkuun, kun sopiva vaihtoehto osui tuttavapiirin kautta vastaan. Kävimme katsomassa sitä, ihastuimme ja se oli oikeastaan sillä selvä. Ajoituskin meni täydellisesti nappiin: asunnon nykyinen asukas oli sattumalta lähdössä juuri silloin kun meidän piti päästä muuttamaan uuteen osoitteeseen. Sitä onnea, kun asiat vaan loksahtavat itsestään juuri oikealla tavalla ilman, että oikeastaan tekee mitään sen eteen. Sitä osaa todellakin arvostaa, kun niitäkin tilanteita on riittänyt, että mikään ei todellakaan loksahtele eikä suju ilman hermojaraastavaa säätöä.

No millainen se tuleva uusi koti on? Kaunis, valoisa, ei kovin kaukana nykyisestä. Nitisevät lautalattiat vaihtuvat kivilattiaan. Parveketta ei ole, mutta saamme tilalle kylpyammeen. Leveät ikkunalaudat, painavat vanhat ovet. Neliöitä on vähemmän kuin nykyisessä järjettömän isossa asunnossamme, mutta tila riittää silti työhuoneelle ja kuvausprojekteihin. Juno-koira on käynyt siellä kerran ja löytänyt sieltä välittömästi aurinkoläntin, johon käpertyä, joten katson sen hyväksyneen jo uudet nurkat.

Asunto on muuten meille täydellinen, mutta keittiö kaipaa kohennusta – ja yksi seinä ehkä kaatamista. Kuulostaako etäisesti tutulta? Jep, herättelen kummallista harrastustani nimeltä remontoitavat vuokrakohteet ja harkitsen taas keittiöremonttiin ryhtymistä. Menneistä on tässäkin opittu jotain ja diili on tällä kertaa toisenlainen. Remontin laajuus ja aikataulu ovat niitä asioita, jotka ovat vielä “hiukan auki”, mutta kävimme tänään koputtelemassa seiniä ja tekemässä mittauksia. Lähipäivinä ollaan varmasti viisaampia, kun ehditään istua alas ruutupaperin ja kahvikupin kanssa ja purkaa vaihtoehtoja paperille.

Joko aika on kullannut muistot tai sitten oma elämäntilanteeni on nyt toinen, mutta ajatus remontista ei ahdista juuri nyt yhtään. Kysykää toki uudestaan sitten kun olemme eläneet kuukauden raksan keskellä ilman keittiötä enkä omista yhtään vaatetta, jossa ei olisi maalitahroja tai kipsipölyä. Jos menneet jutut kiinnostavat, blogin arkistoista löytyy nippu vanhoja remonttijuttuja. Tällä kertaa teen remonttia kämppiksen sijaan avopuolison kanssa – paljon on tapahtunut parissa vuodessa, vaikka tuntuu, että siitä on vasta hetki.

Moni ehkä miettii miksi jatkamme vuokralla emmekä osta omaa, varsinkin kun on vakituinen parisuhde, valmius vasaran varteen ja into tehdä tiloista omannäköiset. Pohdimme hetken sitäkin vaihtoehtoa, mutta hylkäsimme sen nopeasti. Yrittäjänä ei saa Helsingin asuntomarkkinoille riittävää asuntolainaa ihan noin vaan ilman omia säästöjä, emmekä oikeastaan edes lähteneet kyselemään. Haluamme pysyä kantakaupungissa ja asua töidemme takia hiukan tilavammin, eikä valtavan lainan ottaminen houkuttele ajatuksena kumpaakaan. Vuokra-asuminen ja kotona työskentely on tällä hetkellä meille viisain malli, arvioidaan tilannetta uudestaan sitten jos fiilis joskus muuttuu. Voi olla, että sijoitusasunnon hankkiminen on jollain aikavälillä ajankohtainen juttu: ehkä voisi olla joku pieni ja kaunis yksiö, jonka voisimme kunnostaa ja vuokrata eteenpäin.

Muutto on varmasti lähiviikkojen tärkein teema, sitten lomakauden jälkeen alkaa remontti. Raksapäiväkirja oli viimeksi supersuosittu. Miten on, kiinnostaako teitä tälläkin kierroksella remonttiraportit ja uuden kodin sisustusjutut?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Viisi vinkkiä ihanaan piknikiin

14

Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja Hartwall Undivided


Hups, blogi on ollut viime viikkoina yhtä piknik-juhlaa! Mutta mikäs siinä, nautitaan nyt kun kelit ovat harvinaisen suosiolliset ulkona notkumiselle. Viikko alkoi tavallista paremmissa merkeissä, kun kokoonnuimme maanantaina pienellä porukalla viettämään päivää Tähtitorninmäelle. Joukossa oli monta ystävää, joita on tullut nähtyä vähän liian harvoin viime aikoina – jotenkin ihanaa, että työ (ja viinin maistelu!) tuo meidät toisinaan yhteen.

Alan pikkuhiljaa pitää itseäni piknik-konkarina, sillä iso korikassi odottaa ties kuinka monetta kesää jatkuvassa piknik-valmiudessa ulko-ovemme vieressä, eikä siihen tarvitse kuin sujauttaa eväät ja olemme jo matkalla kohti lähintä aurinkoista länttiä. Niinpä niitä ulkona vietettyjä eväshetkiä onkin melko usein, joskus ihan kaksin, toisinaan porukalla. Jengi on aika helppo houkutella mukaan, ei tarvitse kuin mainita ruoka ja viini niin ensimmäiset varaavat jo itselleen paikkaa viltiltä.

Kokosin oman kokemuksen ja yleisten ystäväpiirissä vallitsevien mielipiteiden pohjalta viisi vinkkiä, joiden avulla piknik-hetket kohoavat seuraavalle tasolle. Samat jutut on sovellettavissa niin puun alle puistoon kuin rantakallioille, mökkilaiturille, niitylle kuin rannallekin – ja toki jokainen muutenkin napsii joukosta itselleen sopivat vinkit ja täydentää omillaan.

Panosta oikeisiin astioihin

Kertakäyttöastiat ovat epäekologisia, epäkäytännöllisiä ja useimmiten myös susirumat. Tuo piknik-hetkiin uutta eleganssia pakkaamalla mukaan oikeita astioita. Niiden ei tarvitse olla astiakaappisi arvokkaimmat – meiltä esimerkiksi löytyy pino eriparisia ja kauniisti kuluneita antiikkilautasia, jotka sopivat ihan täydellisesti rentoon ja tunnelmalliseen ulkokattaukseen. Ei haittaa, vaikka vähän kolisisivat kassissa, sillä osa niiden viehätystä on, että ne ovat hiukan lohjenneita. Kirppiksiltä löytyy pilvin pimein kauniita vanhoja astioita alkaen eurosta per kappale.

Jos kaipaat kattaukseen estetiikan lisäksi keveyttä, hanki kaappiin muutamia emalilautasia ja kippoja, jotka palvelevat piknikeillä ilman pelkoa särkymisestä. Niitäkin löytyy kirppiksiltä, toki myös uutena kaupoista.

On olemassa myös kauniita bambuastioita, jotka ovat periaatteessa kertakäyttöisiä, mutta niitä voi pestä ja uudelleenkäyttää vajaa kymmenisen kertaa. Nekin ovat parempi vaihtoehto kuin pahviset tai muoviset kertakäyttöastiat, jotka valmistetaan vain yhtä käyttökertaa varten ja päätyvät sen jälkeen roskiin.

Viinilasitkin kannattaa napata hyllystä mukaan, kääräise muutamaan keittiöpyyhkeeseen etteivät kilise kassissa. Pahvimukiviini on toki klassikko, jolla on aikansa ja paikkansa, mutta niitä yhdistää aina se, että ei vaan ollut muuta viinin nauttimiseen sopivaa lasia. Yllätä ystävät (ja ehkä myös itsesi) tuomalla paikalle oikeat lasit, niistä maistuu viinikin ihmeellisen paljon paremmalta.

Valitse eväät, jotka maistuvat kylmänäkin

Piknikille kannattaa tehdä sellaista safkaa, joka kestää kuljetuksen eikä hätkähdä lämpimässä odottelua. Vegaanisissa salaateissa ei ole mitään auringossa pilaantuvaa, piirakat ja erilaiset leivät ovat ihania kylminä, marjat ja hedelmät ovat takuuvarmoja.

Viena ja Hanna olivat loihtineet herkut meidän piknikille, mistä olin mielissäni useammastakin syystä: oli ensinnäkin ihanaa tulla valmiiseen pöytään, sillä olen itse aktiivinen piknik-ideoiden heittelijä ja siksi usein se, joka ottaa varusteluvastuun. Toisekseen tuli maisteltua mielettömiä vegaaniherkkuja, joista sain ideoita omiin kokkailuihini. Hanna julkaisee ensi viikolla blogissaan tuon jumalaisen vegaanisen vuohenputki-fetapiirakan ohjeen, sieltä kannattaa käydä silloin kurkkimassa.

Itsetehdyt (tai mikä vielä parempaa, ystävän tekemät) eväät ovat tietysti maistuvimmat, mutta myönnetään, usein laiskottaa ja tulee tilattua safkaa suoraan piknik-paikalle. Toimiva tapa sekin, ja silloin voi nauttia ruokansa lämpimänä. Aina voi päivittää noutoeväät salonkikelpoiselle piknik-tasolle pakkaamalla niitäkin varten mukaan oikeat aterimet ja viinilasit. Muovihaarukoissa ei vaan ole hirveästi fiilistä.

Poimi mukaan helppo viini, joka toimii kaikenlaisten eväiden kanssa

Vahva veikkaus, että sinunkin piknik-pöydässä on monenlaista evästä, joita ei ole erityisesti paritettu yhteen tietyn viinin kanssa. Kannattaa siis valita piknikille rento ja monikäyttöinen viini, joka passaa vähän kaikkeen ja maistuu senkin jälkeen, kun eväät on syöty.

Me maistelimme Hartwallin uutta Undivided-viiniä sekä valkoisena että punaisena versiona. Oma suosikkini näistä oli kuiva, viheromemainen ja hiukan sitruksinen saksalainen riesling, jonka hapokkuus tasapainottaa hyvin hedelmäisyyttä. Pirteä valkoviini toimii loistavasti niin suolaisen kuin makean pikkusyötävän kanssa. Aromaattiset, melkein kukkaiset rieslingit ovat nyt kovassa nosteessa ja itse tykkään niistä juuri näin, kuivina ja hapokkaina.

Ranskassa tehty pinot noir sopii sekin kesään: mustaherukkainen ja mausteinen punkku on kevyt, keskitäyteläinen ja maistuu aavistuksen karpaloiselta. Molemmat viinit on suunniteltu juuri tälläiseen, nautittavaksi yhdessä rennosti safkan äärellä. Iso plussa kierrekorkista, joka on piknikillä ehdottomasti helpompi kuin pullonavaajan muistiminen (tai klassinen kenkätekniikka, johon tulee turvauduttua vähintään kerran kesässä, kun on epähuomiossa ostanut korkkiviinin).

Vajaan kahdentoista euron hintaiset pullot tunnistaa tyylikkäästä, sinisestä etiketistä. Jos lähi-Alkosta ei löydy, kannattaa kysäistä myyjältä tai tilata Alkon verkkokaupan kautta.

Tee kattauksesta houkutteleva

Meidän maanantaipiknikin kattauksen teki Viena, joka onkin supertaitava visualisti, mutta onnistuu se muiltakin. Et tarvitse oikeiden astioiden ja eväiden lisäksi kuin kauniin viltin tai kaksi merkitsemään piknik-reviiriin, pari pellavaliinaa astioiden alle ja kimpullisen luonnonkukkia. Kukat ovat tähän aikaan vuodesta maailman helpoin tapa koristella asioita, senkun asettelet muutaman oksan tarjoilujen sekaan.

Eväät kannattaa tarjoilla oikeista astioista, olivatpa ne sitten kulhoja, tarjottimia tai vaikka kirppiksiltä hankittuja vintagevuokia, joita itse käytän usein piknik-kattauksissa. Leipäkin näyttää paremmalta, kun sen siivuttaa leikkuulaudalle sen sijaan, että iskisi sen omassa pussissaan pöytään.

Jos haluat tarjoiluun enemmän näyttävyyttä, panosta vadilliseen marjoja: kikka on ikivanha, mutta lumoaa joka kerta kaikki. Kipaise siis marjakiskan kautta, ja saat samalla piknikille täydellisen jälkiruoan. Marjat maistuvat sellaisenaankin, makeampi jälkiruoka niistä tulee kun lisäät vegaanista vaniljakastiketta. Kaikille ei tarvitse olla omaa jälkiruokakulhoa, kastikkeen voi kaataa vadin päälle ja jokainen poimii sieltä parhaat päältä omalla haarukallaan.

Muista käytännön kikat

Eväät, astiat, viltit ja viinit ovat tietysti tärkeimmät varusteet, mutta kannattaa ainakin harkita myös seuraavien elämää helpottavien asioiden pakkaamista piknik-kassiin.

✖ Tukeva tarjotin, joka tarjoaa viinilaseille tasaisen alustan
✖ Vettä janon taltuttamiseen
✖ Kylmälaukku (ei välttämätön, mutta kiva)
✖ Servettejä (piknikillä kuuluu sotkea vähän käsiä)
✖ Roskapussi (omat roskat viedään aina mukana)
✖ Pussi käytettyjen astioiden kuljettamiseen pois
✖ Aurinkorasva ja aurinkolasit
✖ Lämmin huivi (ilta viilenee nopeammin kuin arvaatkaan ettekä halua kuitenkaan lähteä vielä silloin pois)
✖ Matkakaiutin

Valviran ohjeistuksen mukaisesti alkoholiaihetta ei saa kommentoida, mutta muuten sana on vapaa. Mitä teidän piknik-varustukseen kuuluu?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Viis veisaamisen elämänmullistavasta taiasta

15

Olen tehnyt suurimman osan isoista valinnoistani oman intuitioni pohjalta miettimättä sen enempää muiden mielipiteitä. Muutin äitini kauhuksi omilleni 16-vuotiaana. Valitsin kaikkien kauhuksi kolme kertaa uuden opiskelupaikan ennen kuin maltoin pysyä aloillani valmistumiseen saakka. Perustin yrityksiä, myin osuuksiani, aloitin uusia asioita kun hetki tuntui oikealta. Valintojani on moni ihmetellyt tai arvostellut, mutta minkäs teet – meillä on vain tämä yksi elämä. Se kannattaa minusta elää omilla eikä muiden ehdoilla.

Ristiriistaista kyllä, kaikenlaisissa pienemmissä asioissa olen sen sijaan ollut aivan liian kiinnostunut siitä mitä muut minulta odottavat ja toivovat. Olen mennyt juhliin, joihin en olisi jaksanut millään osallistua, istunut illallisilla kun olisin mieluummin ollut kotona kirjoittamassa. Olen suostunut projekteihin joita en oikeasti olisi ehtinyt tehdä, osallistunut lukemattomiin turhiin palavereihin, jotka eivät ole johtaneet mihinkään. Viettänyt aivan liikaa aikaa ihmisten kanssa, jotka imevät energiaa antamatta mitään takaisin, suostunut kiltteyttäni kaveriksi, vaikka en ole itse saanut kaveruudesta kuin uupuneen olon. Kaikki tämä vain siksi etten tuottaisi pettymystä, etten loukkaisi tai aiheuttaisi ikävää tilannetta. En ole tietoisesti ja tarkoituksella miellyttänyt muita, mutta en ole halunnut olla paska tyyppi tai, mikä vielä hirveämpää, vaikea. Superjoustavaksi kasvatetulle ihmiselle ei ole kauheampaa kohtaloa kuin tulla tuomituksi vaikeaksi.

Naurattaa ja kauhistuttaa ajatella kaikkea sitä turhan stressin ja syyllisyyden määrää, jolta olisin voinut välttyä, jos olisin tullut järkiini vähän aiemmin! Sanonut vaan ei kaikelle, joka ei tuntunut tärkeältä tai kiinnostavalta. Ehken olisi myöskään keikkunut viisitoista vuotta pahan loppuunpalamisen partaalla, jos olisin ymmärtänyt aiemmin, että aikaa ja energiaa ei riitä itselle, jos sitä jakaa säästelemättä kaikille muille.

Pari vuotta sitten sain tarpeekseni. Ei tapahtunut mitään erityistä, mitta tuli vaan täyteen. En yksinkertaisesti jaksanut enää välittää ihan kaikesta – olin kuolettavan kyllästynyt stressaamaan asioista, joista en piitannut tai joille en mahtanut mitään.

Aloin suojella rajallisia resurssejani, jotta niitä riittäisi asioille, joita minä halusin. Opettelin perusjuttuja, kuten pienen mutta kovin tärkeän ei-sanan käyttöä. Aloin kieltäytyä kivoistakin tilaisuuksista ja tapahtumista, joihin kuluvan ajan käytin mieluummin johonkin muuhun. Lopetin pelkästään huonoa oloa aiheuttavat ihmissuhteet, töiden tekemisen liian halvalla ja puolituttujen konsultoinnin ilmaiseksi (enkä nyt tarkoita kaikkia niitä ihmisiä, joiden kanssa voimme puolin ja toisin soitella kun tarvitsemme apua, vaan kaukaisia tuttuja, jotka ajattelivat saavansa tuttuuden varjolla ammattitaitoni ilmaiseksi käyttöönsä). Opettelin aikatauluttamaan elämäni niin, että suunnilleen tiedän paljonko ehdin tehdä töitä enkä ota vastaan enää kaikkea mitä tulee vastaan siinä pelossa, että tarjotut työt loppuvat, jos en suostu jokaiseen. Lakkasin myös välittämästä mielipiteistä, joiden laukojat eivät merkitse minulle mitään. Kuten ystäväni sanoo (ja on sataprosenttisen oikeassa): kyllä mielipiteitä maailman mahtuu.

Kun joku (usein: minä) nykyään aloittaa virren nimeltä En Millään Jaksaisi Mutta En Kehtaa Kieltäytyä, pidän asianomaiselle puhuttelun, joka alkaa sanoilla Elämä On Liian Lyhyt.

Vielä piisaa opeteltavaa, mutta elämä on jo sata kertaa rennompaa kuin kolme tai kymmenen vuotta sitten. Niin paljon turhaa stressiä on lentänyt romukoppaan, jonkun verran vielä voisi lentää perässä.

Sain tovi sitten kustantajalta lehdistökappaleen Sarah Knightin kirjasta Viis veisaamisen elämänmullistava taika. En ole amerikkalaisen self-help -kirjallisuuden ylin ystävä, mutta lopulta tartuin siihen, kun tajusin, että se on suunnattu juuri kaltaisilleni superkilteille muiden toiveisiin ja tarpeisiin sopeutujille, jotka sietävät kaikenlaista ihan vaan siksi, ettei kukaan pahoittaisi mieltään.

Jos teoksen nimi kalskahtaa tutulta, olet oikeilla jäljillä: kirjailija on Marie Kondonsa lukenut. Tässä kirjassa ei siivota kaapeista roinaa, vaan elämästä turhia huolenaiheita, stressiä ja syyllisyyttä. Aiheesta oli tovi sitten juttu Hesarin sivuilla.

Olisin tarvinnut tätä kipeimmin jo vuosia sitten, mutta kirjasta oli iloa, vaikka olen soveltanut samoja ajatuksia käytäntöön jo jonkin aikaa: se sanoitti monta ajatusta, joita olen pyöritellyt osaamatta kiteyttää niitä. Lisäksi kirja auttoi päästämään irti ainakin osasta siitä syyllisyydestä, jota olen yhä potenut kaikista niistä asioista, joista en jaksa enää välittää. Syyllisyys se vasta onkin turha energiasyöppö.

Varoitan, että kirja on monin tavoin uskollinen lajityypilleen: vaivaannuttavaa huumoria sisältävä, nopeasti ahmaistava self-help -opus, jonka sisältö olisi ollut kiteytettävissä murto-osaan kirjan parisataasivuisesta pituudesta. Uskon silti, että kirjasta on apua monille, joiden kannattaa veisata vähän vähemmän tehdäkseen elämästään onnellisempaa, kivempaa ja rennompaa.

Kirja sisältää myös käytännön vinkkejä kaikkein vaikeimpiin tilanteisiin, joissa on olemassa mahdollisuus, että joku itselle tärkeä tyyppi loukkaantuu. On helppoa viis veisata futiksen maailmanmestaruuskisoista, uusimmista fitness-trendeistä tai naapurin parvekekukkakriisistä, mutta on huomattavasti haastavampaa kieltäytyä ystävän kolmivuotiaan syntymäpäiväjuhlista, joihin on tulossa kaksitoista lasta ja pelle.

Seuraa muutama kirjan oivallus, jotka erityisesti puhuttelivat.

Viis veisaaminen ei ole sama asia kuin kusipäisyys. Tarkoitus ei ole tarkoituksella loukata, vaan vetää ystävällisesti ja jämäkästi omia rajoja. Kirja suosittelee yhdistelmää kohteliaisuutta ja rehellisyyttä, jota olenkin menestyksellä soveltanut viime vuosina. Tekosyyt ja valkoiset valheet kuluttavat aivan liikaa energiaa: on paljon helpompaa ja vapauttavampaa sanoa, että anteeksi, en millään kykene nyt osallistumaan lastenjuhliin, koska olen aivan poikki ja tarvitsen hiukan omaa aikaa. Harva loukkaantuu lempeästi ilmaistusta rehellisyydestä – ja jos loukkaantuu, tarvitseeko siitä todella välittää? Jos ystävyys loppuu siihen, ehkä sen oli jo aika mennä.

Jännä juttu on, että rajojen vetäminen on johtanut siihen, että ihmissuhteet ovat lähinnä vahvistuneet. Rajojani kunnioitetaan, koska teen niin itsekin. Ihmiset ilahtuvat enemmän tapaamisista, koska tietävät minun olevan paikalla siksi, että oikeasti haluan. Kaikki pätee tietysti molempiin suuntiin: minullekin uskalletaan olla rehellisempiä, puhumme asioista avoimemmin, nautimme yhteisestä ajasta enemmän.

Elämästäni ovat karsiutuneet pois vain ne tyypit, jotka eivät lähtökohtaisestikaan olleet kiinnostuneita minusta tai hyvinvoinnistani, vaan ainoastaan siitä mitä voisivat saada minusta irti.

Kyse on pitkälti itsensä ja omien rajojensa tunnistamisesta. Ah, rajat! Niiden tunnistamista ja ilmaisemista olen opetellut koko elämäni ja tuntuu, että vasta viime aikoina olen alkanut päästä kärryille. En kyllä kadu mitään. Huonoja kokemuksia on tarvittu, jotta olen ymmärtänyt kuinka paljon voin itse vaikuttaa siihen millaista elämäni on, millaisiin asioihin aikani ja energiani kuluu ja mitkä asiat ovat minulle oikeasti tärkeitä, iloa tuottavia ja onnellisuutta lisääviä.

Kirjan mukaan viis veisaamisen tavoite on lopulta johtaa omien arvojen mukaiseen elämään. Allekirjoitan! Viestintämaailmasta irtaantuminen ja kokopäiväiseksi kirjoittajaksi ja kuvaajaksi heittäytyminen on ollut olennainen osa viis veisaamisen prosessiani vähän suuremmassa mittakaavassa. Viestintähommissa ei ollut mitään vikaa, ne eivät vaan kiinnostaneet yhtä paljon kuin jotkut toiset asiat. Vähemmän tärkeät asiat toisinsanoen söivät ajan minulle tärkeämmiltä asioilta, elämäni ei heijastanut omia arvojani ja vuosikausia jatkunut stressi alkoi lopulta nostaa sykettä. Silloin oli pakko priorisoida ja valitsin näin. Se on ollut viisain asia, jonka olen tehnyt työrintamalla. Yhä on joskus turhan kiireisiä viikkoja tai kuukausia, mutta nyt käytän aikani asioihin, jotka tuottavat iloa ja edistävät omia tavoitteitani. (Niin, teen minä niitä viestintähommiakin silloin tällöin: konsultointi ja konseptointi sujuu ilolla, koska nyt valitsen erikseen ne muutamat projektit, joihin lähden, ja uskallan kieltäytyä muista.)

Viis veisaamisessa on lopulta kyse priorisoimisesta. Se ei suinkaan tarkoita ettei välittäisi mistään, vaan sitä, että ehtii välittää enemmän itselle tärkeistä asioista, kun ei välitä koko ajan ihan kaikesta.

Kirja tarjoaa “idioottivarman kaksivaiheisen menetelmän” jonka avulla saa raivattua arjen ja ajatukset turhista häiriötekijöistä. Oma kärsivällisyyteni ei riittänyt sen valjastamiseen käyttöön, mutta perusidea on onneksi yksinkertainen ja sovellettavissa lennosta useimpiin tilanteisiin: onko tämä todella asia, josta haluan välittää? Tuottaako tämä enemmän iloa kuin stressiä? Ja myös: onko tämä pitkällä tähtäimellä asia, joka on minulle tärkeä, vaikka se nyt hetkellisesti vaatisikin enemmän energiaa kuin mitä antaa takaisin?

Kun viis veisaat asioista, jotka eivät kiinnosta tai ole tärkeitä, jää enemmän aikaa tehdä niitä juttuja, joita oikeasti haluat. Ja kun viis veisaat muiden mielipiteistä sinun tekemisistäsi, elämään vapautuu kummasti kokonaan uutta energiaa. Meillä kaikilla on rajallinen määrä energiaa ja aikaa – viisas miettii mihin todella haluaa käyttää sen. Ajattelin laatia lähiaikoina itselleni listan, ehkäpä laitan sen jakoon täälläkin.

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Sideways-kuvakertomus

7

Nyt kun viikonlopusta on toivuttu on hyvä hetki tuupata eetteriin vähän valokuvia Sideways-festareilta. Olitteko paikalla, mitä tykkäsitte? Omasta viikonlopustani lohkesi osa Lontoosta kyläilevälle ystävälle (näen häntä niin harvoin, että se menee kaiken muun edelle) mutta ennätinpä minäkin festarihumuun mukaan. Just hyvä alku kesän festariputkelle, joka jatkuukin jo loppuviikosta Taste Of Helsingin merkeissä.

Festarimuija viipottaa samassa kirppismekossa, jossa taisi heilua festareilla viime vuonnakin. Mitä vaihtamaan hyväksi havaittua.

Cigarettes After Sex oli ihana uneliaalla sunnuntai-iltapäiväisellä tavalla. Lavaheittäytymistä ei ollut juuri havaittavissa, mutta ehkei se olisi tämäntyyliseen musaan sopinutkaan.

Kiitämme: kohtuuhintaisia skumppapulloja, jonottomia baari- ja ruokatiskejä ja sitä, ettei missään muutenkaan ollut ryysistä.

Sain halailla tätä typykkää, parasta.

Fisu & Ranet teki parhaat festarieväät! Klassinen fish’n’chips on ollut ei-kovin-salainen paheeni lapsuudesta saakka. Sitä on syötävä joka kerta kun sitä on listalla.

Pitkätukkainen festariheilani ja auringon venyvä ja valuva iltakajo.

The Nationalia olivat odottaneet ilmeisesti kaikki muutkin, ihan kaikki olivat pakkautuneet lavan eteen kun yhtye aloitti. Kuulin melkein kaikki suosikkibiisini, sain olla kainalossa ja pitää kainalossa, ilta tummui ympärillä ja keikan loppurytinä oli hienointa hetkeen.

Kirppikseltä kympillä hankitut upouudet Whyredin nahkakengät palvelevat tilanteissa, joissa jalat on pidettävä tukavasti maan kamaralla mahdollisimman tyylikkäällä tavalla. Loistohankinta, en voi vieläkään uskoa kirppistuuriani.

Jos olette miettineet mikä on tämän kesän juttu, voin kertoa: kukkaseppeleet! Niitä näkyi joka toisella ja mikäs siinä, nehän ovat hurmaavia.

Suukko viikonloppuvapaan kunniaksi.

Kirppismekon ja -kenkien kaverina lempinahkarotsi, pellavaneule ja auringossa haalistunut hattu, ei kai siinä muuta tarvita.

Sunnuntai-illan viimeinen kuva. Kiitos Sideways, kiitos lokit jotka ette kakanneet niskaan. Ensi vuotta odotellessa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Helsingin suurin piknik

126

Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja Taste of Helsinki

Jos jokin yhdistää minua ja kaikkia ystäviäni, se on ruoka. Hyvällä safkalla saa houkuteltua ihmiset mukaan mihin tahansa ja syöminen sisältyy tavalla tai toisella oikeastaan kaikkiin suunnitelmiin. Suurin osa kutsuista ja ehdotuksista alkaa sanoilla “hei pitäisikö syödä”. Joo, kyllä pitäisi! Aina!

Kaupungin suurin piknik eli Taste Of Helsinki tulee taas 14.-17. kesäkuuta. Tänä vuonna festivaalista tulee vielä vähän aiempaa tunnelmallisempi, sillä se järjestetään Kiasman ja Musiikkitalon takana sijaitsevan Kansalaispuiston sijaan ihan aavistuksen edempänä, veden äärellä Töölönlahden kupeessa. Ruokafestivaali on minulle tuttuakin tutumpi, sillä tein aikoinaan tapahtuman viestinnän parissa töitä monina vuosina.

Paras työhön liittyvä muisto: kun tapahtuman valokuvaajan kanssa otettiin kuvat festivaalin jokaisesta ruoka-annoksesta – ja sen jälkeen syötiin ne kaikki. Se uskomaton riemu on edessä tänäkin vuonna, sillä tapahtumaan buukattu valokuvaaja löytyy tällä kertaa sattumalta lähipiiristä ja minä olen lupautunut assaroimaan annoskuvien kanssa, sillä homma on minulle entuudestaan tuttua. Aaaaah.

Paras ei-työhön liittyvä muisto: se yksi ilta, kun istuimme ystävien kanssa nurmikolle levitetyillä räsymatoilla ja jaoimme roseeviinipullon, joka taianomaisesti sopi kaikkiin festariannoksiin niin hyvin, että haettava lisää ruokaa ja tilattava toinenkin pullo.

Yksi Taste Of Helsingin parhaista jutuista on se, että samalla kertaa pääsee testaamaan monia loistavia ravintoloita ja saa hienon läpileikkauksen helsinkiläisestä ruokakulttuurista, joka on ollut jo pitkään kansainvälistä tasoa. Piknik-hengessä puistomiljööseen on myös matalampi kynnys saapua kuin itselle ehkä uuteen ravintolaan, jonne ei välttämättä edes pääse ilman hyvissä ajoin tehtyä pöytävarausta. Tänä vuonna tapahtumassa on mukana seitsemän helsinkiläisravintolaa: Chapter, Fabrik, Garden by Olo, Latva, Nolla, Ragu ja Wino. Lisäksi mukana on myös kaksi vierailevaa tähteä, Sky Lapista ja Esperanto Tukholmasta.

Annokset ovat tavallisia ravintola-annoksia pienempiä ja edullisempia, viidestä kahteentoista euroa per annos. Idea onkin, että vieraat pääsevät maistelemaan paljon erilaisia ruokia ja vatsa täyttyy pikkuhiljaa. Keskivertovieras syö kuulemma kahdeksan annosta, monet enemmänkin, sillä kaikkea tekee mieli (ja kannattaakin) maistaa. Uusien makuyhdistelmien kokeileminen ja Helsingin ravintolatarjonnasta nauttiminen ei oikeastaan voisi olla tämän helpompaa.

Olen päässyt tänä kesänä jo maistelemaan osaa festariherkuista, jotta osaisin vinkata teille muutamista suosikeistani ennakkoon. Tämän piknikin eväät meille valmisti Fabrik, joka ammentaa italialaisesta ja ranskalaisesta ruokakulttuurista. He tarjoilevat Taste Of Helsingissä yhtenä annoksena tryffelillä maustettuja italialaisia risottopalloja, jotka ovat täydellinen esimerkki siitä, että hyvän ruoan ei tarvitse olla monimutkaista. Toisesta annoksesta löytyy ranskalaista patéeta, pikkeleitä ja hapanjuurileipää. Piknikimme sekasyöjät kehuivat kovasti.

Voin koko sydämestäni suositella myös Olo-isosiskonsa sisäpihalla sijaitsevan Garden By Olon festariannoksia, jotka olivat niin hyvät, että odotan vesi kielellä pääseväni syömään ne uudestaan. Yuzumarinoitu siika piparjuurella ja rapealla riisillä on ehdoton valinta kalan ystäville. Kannattaa maistaa myös friteerattua kukkakaalta, pikkelöityä merilevää ja misolla maustettua voi-valkoviinikastiketta: suosittelen tätä annosta jopa heille, jotka eivät niin välitä kukkakaalista, sillä mieli saattaa muuttua tämän annoksen myötä.

Kolmas ennakkosuosikkini on Ragu, joka tarjoilee ehkä kesän kauneimman annoksen: paahdettua maa-artisokkaa, vihreää omenaa ja savustettua kirjolohenmätiä hapanjuurivohvelilla. Annoksesta on luvassa myös vegaaninen versio. Sekasyöjien iloksi Ragulta löytyy myös makkaraa Meri-Lapin luomukaritsasta sekä viiriäistä. Ragun jälkiruokaa ei kannata muuten missata: metsämansikkajäätelöä ja mallasgranolaa suolakaramellilla ja suolaheinällä oli koukuttavan hyvä. Olisin voinut syödä niitä seitsemän.

Niistä annoksista, joita en ole vielä maistanut, odotan ehkä kaikkein eniten Lapista saapuvan Sky-ravintolan sallalaista villiporoa, mäntyistä punajuurilientä, ruskeavoi-puikulamysliä ja selleriä. Kiinnostaa kovasti myös paikalliseen luomutuotantoon keskittyvä Nolla, joka on Suomen ensimmäinen hävikkivapaa ravintola.

Loistavan safkan lisäksi tapahtumasta löytyy myös laaja valikoima laadukasta juotavaa. Viinikattaus on aina ollut Taste Of Helsingissä kohdallaan ja nykyisin sieltä löytyy myös pienpanimoiden oluita ja siidereitä. On superkivaa ja kätevää, kun jokainen voi napata mukaansa juuri haluamansa annokset ja juomat, ja kokoontua yhdessä samaan paikkaan nauttimaan.

Vielä kehiin TOP5 vinkit Taste Of Helsinkiin

Kaikki maistuu parhaalta syötynä yhdessä – kannattaa hankkia siis liput yhdessä seuralaisen kanssa! Piknik on täydellinen tapa viettää kesäpäivää niin kaksistaan lempi-ihmisen kanssa kuin porukalla afterwork-hengessä. Lippuja saa portiltakin, mutta etukäteen ostamalla varmistat paikkasi, säästät aikaa portilla ja ennätät sopia ajankohdan seurasi kanssa. Liput ovat muuten ihana lahja kumppanille, ystävälle tai perheenjäsenelle. Kenelle vaan, jota ehdit nähdä hiukan liian vähän – tai joka rakastaa hyvää ruokaa! (Tunnetko muuten ketään, joka sanoisi, että oikeastaan pidän eniten vähän keskinkertaisesta, semimauttomasta safkasta? Sitä minäkin.)

Tutustu etukäteen ravintoloiden festarimenuihin ja mieti mitä kaikkea haluat maistaa, koska voin taata, että paikan päällä menee vähän sekaisin kaikkialta kantautuvista tuoksuista – mukana on yhdeksän ravintolaa ja yhteensä 36 ruoka-annosta. Kannattaa silti jättää tilaa myös spontaaneille mieliteoille, koska sitäkin varten tämä tapahtuma on: että voi maistaa vähän sitä sun tätä ja kokeilla sellaistakin, jota ei tulisi ehkä ravintolassa normikokoisena ja -hintaisena annoksena tilattua.

Tule ajoissa ja varaa aikaa. Maisteltavaa on paljon, mutta muutakin oheisohjelmaa löytyy samppanjatastingeista kokkinäytöksiin. Kannattaa jättää aikaa myös tuttuihin törmäilyyn ja kiireettömälle istuskelulle viinilasin äärellä, sillä se on tapahtumassa ruoan ohessa parasta.

Tarkista sää. Tällä hetkellä keli näyttää aurinkoiselta, joten mukaan kannattaa pakata aurinkolasit ja aurinkorasva, itse ottaisin myös oman piknik-viltin. Nurmikolle levitettyjä mattoja, pöytiä ja tuoliryhmiä on paljon, mutta oman viltin voi levittää juuri siihen aurinkoiseen kohtaan tai vaihtoehtoisesti varjoon. Meidän piknik-paikat valitaan useimmiten siitä välistä niin, että osa viltistä osuu aurinkoon ja osa varjoon, koska ystäväpiiristä löytyy sekä auringonpalvojia että varjoprinssejä. Onpa festareilla satanutkin joskus, sitä varten on teltat ja katokset ja silloin kannattaa pukea hygge-hengessä lämmin villis ja kumpparit.

Tärkein vinkki viimeiseksi. Jos et jaksa tai ehdi keskittyä mihinkään muuhun, unohda muut vinkit ja tee vain tämä: tule paikalle nälkäisenä! Haluat kuitenkin syödä kaiken, joten tee itsellesi palveluksen ja jätät kaikelle tilaa.

Loppuun lippuarvonta! Kerro kenen kanssa haluaisit lähteä Taste Of Helsinkiin nauttimaan ruoast ja tunnelmasta 14.-17.6. Töölönlahden puistoon? Arvon kaksi kahden hengen sisäänpääsylippupakettia kaikkien sunnuntai-iltaan 10.6. mennessä kommentoineiden kesken. Arvontailoa!

Kiitos kaikille osallistuneille! Arpaonni osui nimimerkeille Riitta ja Sandra, voittajiin ollaan vielä tänään henkilökohtaisesti yhteydessä.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Matkalla Lappiin

10

✖ SOMEWHERE ON THE ROAD

Huh, tuntuu että viime aikoina on tapahtunut niin paljon, ettei blogi tahdo pysyä perässä, mutta otetaanpa asia kerrallaan käsittelyyn. Aloitetaan vaikka siitä, että painelimme viime viikonloppuna muutamaksi päiväksi pohjoiseen. Oli hyvä hetki paeta Helsingistä, sillä taloyhtiössämme on käynnissä kolme yhtäaikaista remonttia – yksi alapuolella, toinen yläpuolella ja kolmas talon toisella julkisivulla – ja alkoi tuntua, että ihminen sietää vain tietyn määrän tauotonta poraamista ja pauketta ennen kuin mielenterveys alkaa horjua.

Vajaan tuhannen kilometrin matkan äitini kotikulmille taittaa suosiollisella ajokelillä noin yhdeksässä tunnissa, mutta tällä kertaa teemme matkaa melkein kaksitoista tuntia. Rämisevässä lainapakussamme ammottaa pelkkä reikä ilmastointilaitteiden kohdalla ja ulkona on paahtava helle, joten pysähdymme vähäväliä päästämään koirat juomaan vettä ja jaloittelemaan.

Käymme Tampereella torikahveilla ystävän kanssa, torilla on kuumaa kuin pätsissä, koirat nukkuvat pöydän alla vesikuppinsa vieressä. Laukontori on sama ja tuttu, kuljin sen läpi aikoinaan joka päivä silloin kun asuin Satamakadulla ja kävelin aamuisin yliopistolle. Lokit ja pysähtynyt lomatunnelma, torimummot, musta makkara, Viikinsaareen lipuvat veneet. Verkatehtaan punaiset tiilet kohoavat taustalla, mietin onko vanha elokuvateatteri ja valokuvausmuseo vielä paikallaan, en pettymyksen pelossa uskalla mennä katsomaan. Tampere on muuttunut niin paljon, ihmettelemme sitä Jarnon kanssa kilpaa joka kerta kun käymme siellä, muistelemme missä oli se ja tuo. Voi niitä vanhoja hyviä aikoja, kun yo-talo oli vielä yo-talo ja Keskustorin laidalla oli Sputnik, jossa saatettiin soittaa Led Zeppeliniä tai The Curea ilman että niitä piti erikseen toivoa.

Kilometrit Suomen sisäisillä matkoilla eivät ole tuntuneet pitkiltä sen jälkeen, kun ajelimme viime kesänä pitkin Eurooppaa ja taitoimme parin päivän sisällä matkan Provencen kulmilta Pyreneiden yli Espanjan läpi Baskimaalle. Helsingistä Lappiin: pikainen päivämatka. Siinähän se kuluu lempikappaleitamme soitellessa ja kinatessa siitä mihin sijoittaisimme lottovoittomme. Herättelemme koiria ennen pysähdyspaikkoja, ne ovat niin helppoja matkakumppaneita: rakastavat nukkua liikkuvassa autossa, rakastavat taukoja. Juovat kiltisti vettä joka kerta kun sitä tarjoillaan, ilahtuvat ikihyviksi jokaisesta saamastaan suupalasta, eivät valita eivätkä reklamoi, ovat vaan onnellisia kun ovat mukana. Ihan kuin ne ymmärtäisivät matkanteon konseptin: että nyt täytyy vain odottaa, kunnes ollaan perillä ja sitten koittaa vapaus.

Viimeinen pitkä pysähdys Viitasaarella. Kaikki huoltoasemat ovat nykyään samanlaisia, mutta siellä on sentään Keitele-järvelle aukeava terassi. Syömme huoltoaseman terassilla kärvennettyä lohta (koirat hoitelevat ne pahiten mustuneet palat) ja juomme kaksi kuppia seissyttä kahvia, että jaksamme ajaa vielä loppumatkan.

Missä kaikkialla on muuten vielä vanhoja huoltoasemia, joissa on itsetehtyjä munkkirinkilöitä, vahakankaisella pöytäliinalla peitetyt pöydät ja säkällä ehkä jopa joku, joka osaa korjata autoja? Saa ilmiantaa seuraavaa kertaa varten.

Tornionjoki alkaa kimaltaa puiden välistä valtatien vasemmalla puolella heti Tornion jälkeen. Sen tuttuudesta tuli ennen uupunut olo kuin vatsanpohjaan olisi pudonnut jotain raskasta. Nyt sen on korvannut jokin positiivinen odotus, melkein lämpö. En tiedä johtuuko se iästä, seurasta vai aiempaa onnellisemmasta elämäntilanteesta, että mieli hakeutuu helpommin hyvien kuin vaikeiden muistojen pariin.

Perillä ei tarvitse enää hikoilla: on kirkas ja kymmenasteinen yö, kun saavumme Aavasaksalle.  Tuntuu epätodelliselta – ei ole yhtään hyttystä. Pitkä kuuma toukokuu ja sen katkaissut kesäkuinen koleus on syystä tai toisesta pitänyt ne poissa. Painelemme pihamökkiin, annamme koirille iltapalan ja kaadumme koko porukka sänkyyn.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

10 x Sideways-tärpit

20

AAH! Kesän festarikausi korkataan ensi viikonloppuna, kun kauan odotettu Sideways starttaa perjantaina. Olen superinnoissani kahdesta syystä. En ole ensinnäkään aiempina vuosina päässyt Sidewaysiin ollenkaan töiden takia, ja kyylännyt vaan kateellisena somevirrasta muiden videoita ja kuvia. Toisekseen siellä on tänä vuonna niin järjettömän kova artistikattaus, että sitä ei todellakaan voi tänä vuonna missata. Lineupista löytyy vanhoja supersuosikkejamme, monta kiinnostavaa artistia joita emme ole nähneet aiemmin livenä ja kaikki kovimmat kotimaiset nimet. Olemme tietysti laatineet listan pakko nähdä -keikoista ja päätimme jakaa sen täälläkin, jos siitä olisi iloa jollekulle, joka ei ole vielä ehtinyt miettiä mitä haluaisi nähdä, tai ei ole edes päättänyt vielä ostaisiko liput. Tärkein vinkki: TEE SE.

The National (US)

Tummasävyistä indietä soittava ohiolaisyhtye on kuulunut suosikkeihini viimeiset kymmenen vuotta ja olen ehtinyt nähdä heidät livenä useamman kerran. Sitä suuremmalla syyllä en aio missata heitä nyt: The National on livenä vähäeleinen mutta vangitseva, olen katsonut keikat alusta loppuun liikahtamatta ja hengittämättä. Uusin levy on loistava, olemme luukuttaneet sitä ahkerasta ilmestymisestään saakka. Haaveilen kuulevani uusimmista biiseistä keikalla ainakin kappaleet Guilty Pleasure ja Born To Beg. Kirjoitin enemmän levystä viime syksynä ja näköjään olen meuhkannut siitä vielä tänä keväänäkin. Vanhoista lempibiiseistä toivelistalla on ainakin Terrible Love, Racing Like A Pro ja Fake Empire, joka on varmaan yksi viimeisen vuosikymmenen soitetuimmista kappaleistani. – Stella

Rodriguez (US)

Detroitilainen folk-muusikko Sixto Rodriguez on kiehtova tyyppi, jonka hullu tarina tuli maailmalle tutuksi Oscar-palkitun Searching for Sugar Man -dokumenttielokuvan ansiosta. Hän julkaisi 70-luvulla kaksi albumia, jotka eivät herättäneet suurtakaan kiinnostusta ja levy-yhtiökin meni konkurssiin. Rodriguez päätyi raksahommiin ja eleli köyhyydessä tietämättä mitään siitä, että monen sattumusten sarjan kautta hänen vähälle huomiolle jääneet levynsä olivat löytäneet tiensä Etelä-Afrikkaan ja nousseet siellä valtaviksi hiteiksi. Vuonna 2012 julkaistun dokumentin myötä maailma on saanut kuulla koko tarinan ja Rodriguez on vihdoin saanut ansaitsemansa suosion. Biisit ovat simppeleitä, raffeja tarinoita elämästä, joissa on läsnä tietty haikeus. Nyt jo seitsemänkymppinen taiteilija on tulossa ensimmäistä kertaa Suomeen ja se on todellakin nähtävä. – Jarno

Warpaint (US)

Losilainen indieyhtye Warpaint kuuluu niihin bändeihin, joita en ole onnistunut ikinä näkemään livenä, vaikka nelikko on kiertänyt maailmaa vuodesta 2004 saakka. Cocteau Twinsiin ja Joni Mitchelliin verrattu yhtye soittaa unenomaista musiikkia, joka liukuu kaikuvasta taiderokista pehmeään dreampopiin. Täydellistä kesämusaa! Erityispisteitä Stella-nimisestä aussirumpalista.
– Stella


A Perfect Circle (US)

Teinivuosieni suosikki on neljäntoista vuoden tauon jälkeen koonnut yllättäen rivinsä, julkaissut uuden levyn ja lähtenyt rundille -pakkohan tämä on nähdä. Tutustuin jenkkikollektiiviin klassisella tavalla eli nyysin levyn isoveljeni hyllystä. Tykkäsin A Perfect Circlen suoraviivaisesta vaihtoehtorockista enemmän kuin laulaja Maynard James Keenanin toisesta yhtyeestä, Toolista, jonka taiderokkia mun kaverit diggaili. A Perfect Circlen kokoonpanoon kuuluu muusikoita monista muista nimekkäistä yhtyeistä, joiden kaikkien vaikutteet voi kuulla lopputuloksesta. – Jarno

MØ (DK)

Tanskalainen MØ esiintyi muutama vuosi sitten Ruisrockissa, mutta keikka meni töiden takia omalta osaltani vähän ohi, vaikka seisoin lavan vieressä sen ensimmäisen kolmen kappaleen ajan. Ennätin kyllä duunin ohella rekisteröidä hienot laulusoundit ja vahvan lavapresenssin, joten tällä kertaa ajattelin katsoa ihan kokonaisen keikan. MØ tunnetaan oman tuotantonsa ohessa Major Lazerin kanssa julkaisemastaan jättihitistä Lean on, jolta ei ole kukaan voinut välttyä. Uusin Nostalgia-sinkku julkaistiin tovi sitten, eiköhän se kuulla myös Sidewaysissa. Videolla nähtävät valokuvat ovat muuten tanskalaislaulajan vanhempien valitsemia vanhoista perhealbumeista. Miten ihana idea. – Stella

Deerhunter (US)

Deerhunter on ollut vuosia kaikkien ulkomaisten indiefestareiden vakionimi, mutta Suomessa yhtye on vieraillut aiemmin vain yhdellä klubikeikalla, josta alkaa olla kymmenen vuotta aikaa. Viikonloppuna koittaa siis ensimmäinen tilaisuus nähdä kulttimainetta nauttiva indieyhtye festarilavalla tässä kolkassa maailmaa ja minä aion todellakin olla paikalla! Deerhunterin psykedeelisillä popkoukuilla maustetut hypnoottiset äänimaisemat ja vyöryvät riffit ovat koukuttavaa kamaa – vielä on viikko aikaa tutustua, jos yhtye ei ole entuudestaan tuttu. – Stella


Cigarettes After Sex (US)

Laulaja-lauluntekijä Greg Gonzalezin luotsaamasta popkollektiivista, joka hurmasi minut pari vuotta sitten, on tullut viime vuonna ilmestyneen debyyttilevynsä myötä tämän hetken ylistetyimpiä indieyhtyeitä – joka nähdään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa! Cigarettes After Sexin unenomaiset soundit todennäköisesti kolahtavat sinullekin, jos pidät dreampopista, The XX:n haikeasta huokailusta tai muuten vain hitaasta, melankolisesta musiikista. Sidewaysin sivuilta luin, että Cigarettes After Sexin koko viime vuoden Amerikan-kiertue oli loppuunmyyty ja sama tahti on jatkunut myös Euroopan-keikoilla. Ah, en malta odottaa ensi viikon sunnuntain keikkaa. Aion huojua lavan edessä koko keikan ja toivon, että saan kainalooni erään Doritin. – Stella


Loppuun vielä kovimmat kotimaiset! Kiinnostaa kovasti Vesta, joka tuntuu kävelevän vastaan joka päivä, mutta lavalla en ole nähnyt häntä vielä kertaakaan. Kirjoitin Vestan esikoisalbumista viime keväänä ja soitan toistolla yhä Turvallista sotaa, jonka monotonisissa elektronisissa soundeissa ja rehellisissä lyriikoissa on jotain todella hypnoottista.

Haluan ehdottomasti nähdä myös Ruusut, pitkän linjan muusikoiden perustama uusi kokoonpano, jossa laulaa The Hearingista tuttu Ringa Manner. En oikein tiedä mitä odotin, mutta Ruusut yllätti kuulostamalla virkistävän erilaiselta. Tsekkaa vaikka keväällä julkaistu Glitchit.

Listalla on myös helsinkiläinen SUAD, jonka olen kuullut useamman kerran livenä ja tykästynyt sen verran, että janoan lisää. Tykkään kovasti aavistuksen rosoisista kappaleista, joiden riisutut sovitukset antavat paljon tilaa Suadin hienolle äänelle.

Siinä meidän kovin kymmenen! Huh, onneksi on koko viikonloppu aikaa. Oletteko tulossa, nähdäänkö me siellä? Mitä teidän listalta löytyy, mitä odotatte eniten? Vai tuletteko ihan avoimin mielin katsomaan ja kuuntelemaan mitä osuu vastaan? Sana on vapaa kommenttilootassa. Otamme tietysti ilomielin myös kaikki suositukset vastaan, artistikattauksesta nimittäin löytyy paljon meille ihan uusiakin nimiä.

Sideways 8. – 10.6.2018, Helsinki

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA (THE ONE OF US BY VESA SILVER