Huusholliamme on tällä viikolla kohdannut kriisi nimeltä muutto.
Ihanaa muuttamisessa: uuden alun mahdollisuus. Saa käydä kaikki tavarat läpi ja pohtia mitä haluaa ottaa mukaan, millaisen arjen haluaa. Kaappeja tonkiessa löytyy unohtuneita aarteita kuten vanhoja kuvia ja kirjeitä, joita selaamalla saa helposti välteltyä pakkaamista vaikka kuinka kauan. Uuden kodin sisustuksen pohtiminen! Rakennamme nyt ensimmäistä oikeasti yhteistä kotia, sellaista johon muutamme yhdessä. Sitä on odotettu ja nyt se tapahtuu.
Hirveää muuttamisessa: ihan kaikki muu. Infernaalisen säädön ja hoidettavien asioiden määrä. Sähkösopimus, osoitteenmuutos. Muuttolaatikot, muuttoauto, loppusiivous (jumalille kiitos Freskasta). Me muutamme berliiniläisittäin keittiö mukanamme, joten kaiken perussäädön lisäksi listalta löytyy asioita kuten kaasuhanan sulkeminen, taloyhtiön vesisulku, liesituulettimen purku ja se miten hitossa liikutetaan kolmemetristä kivitasoa.
On myös sekopäistä miten paljon sitä tavaraa on, vaikka kuinka on raivannut kaappeja pitkin alkukesää ja kierrättänyt eteenpäin kaiken tarpeettoman. Kivaahan se on pakata taideteoksia, lempikirjoja, kauneimpia kenkiä ja rakkaimpia kiviä, mutta kummasti ei inspiroi ollenkaan niin paljon lajitella laatikkoihin ikkunantiivistysnauhaa, astianpesuaineita tai talvihanskoja, joista ei just nyt heinäkuun kynnyksellä halua tietää mitään.
Kaikki käytännön asiat ovat sujuneet ihan aikataulussa eikä minkään suhteen ole tullut takapakkia, mutta siitä huolimatta tuntuu koko ajan siltä, että sydän tulee rinnasta ulos. Ihan kuin leposyke olisi sataviisikymmentä, vaikkei ole. Olen nukkunut huonosti ja heräillyt siihen että on kuuma ja sitten kylmä, ravannut aamuviidestä eteenpäin pissalla puolen tunnin välein ja luovuttanut koko nukkumisen suhteen seiskaan mennessä. Hirveää olla uuvuksissa siksi, että on öisin niin kiireinen. En voi edes kuvitella miltä krooniset uniongelmat tuntuvat, kaikki sympatiani heille jotka niistä kärsivät.
Yksi päivä kun käärin lautasia pyyhkeisiin mietin, että tässä pakataan kokonainen elämä. Ei ole kyse vain lautasista, vaan kaikista niistä kerroista kun niillä on syöty, kaikista keittiön pöydän äärellä vietetyistä illoista ja käydyistä keskusteluista, yhdessä kokatuista aterioista. Itse lautaset ovat lopulta merkityksettömät kaiken muun rinnalla. Mutta kun jokaiseen esineeseen tiivistyy symbolista arvoa, alkaa pakkaaminen kuristaa hiukan kurkkua.
Olen elänyt melko juuretonta elämää ja muuttanut miljoona kertaa, aloittanut alusta milloin missäkin, muuttanut joskus ihan päähänpistostakin. Luulisi, että olisin jo paatunut eikä uuteen osoitteeseen muuttaminen tuntuisi tässä vaiheessa enää miltään, mutta olen tainnut päinvastoin herkistyä vuosien mittaan. Uusi koti tuntuu yhtäkkiä hirveän isolta muutokselta, vaikka kaikkein isoimmat ja tärkeimmät asiat pysyvät samoina. Mietiskelen ja jännitän kaikkea pientä ja kummallista, kuten sitä miltä tuntuu käydä uudessa lähikaupassa, onkohan lähin puisto kiva paikka ulkoiluttaa koiraa, kuinka paljon pidempi matka on merenrantaan? Onkohan siellä aamuisin kaunis valo, entä kuinkahan paljon enemmän kuuluu ratikkakiskojen kolinaa?
Muistuttelen itseäni, että uusi koti sijaitsee tosiaan vain muutaman korttelin päässä nykyisestä ja nekin kulmat ovat minulle tutut, mutta ei auta. Sydän takoo kurkussa, vaikka kaikki on hyvin, kaikki on reilassa ja kaikki menee kuitenkin hyvin, ellei jopa paremmin kuin odotan.
Kokonaisen elämän pakkaaminen on sujunut omasta henkilökohtaisesta kriiseilystäni huolimatta kohtalaisen hyvässä yhteisymmärryksessä: ei yhtään riitaa, vain pientä hermojen kiristymistä kun tekemisen tavat eivät osu yksiin. Suhtaudumme molemmat toisiin asioihin äärimmäisellä perfektionismilla ja toisiin hyvin suurpiirteisesti – harmi vaan, että täysin eri asioihin. Itsehän esimerkiksi pakkaan valaisimen kääräisemällä sen vilttiin ja nakkaamalla laatikkoon. Kun Jarno pakkaa valaisimen, hän ensin pyyhkii pölyt, sitten irrottaa osat toisistaan, käärii jokaisen huolellisesti kuplamuoviin, teippaa ne kauniisti ja sen jälkeen vasta kaivetaan esiin laatikko, johon osaset asetellaan millintarkkana tetriksenä. Oma perfektionismini kohdistuu kaikenlaiseen täysin epäolennaiseen kuten esimerkiksi kirjojen pakkaamiseen tietyssä järjestyksessä, joka ei liity kirjan kokoon, aihepiiriin tai edes väriin, vaan selittämättömään tapaan, jolla minun päässäni juuri tietyt kirjat nivoutuvat yhteen. Ja kyllä, haluan, että ne matkustavat yhdessä myös uuteen kotiin, koska juuri tämä on tärkeää (ei esimerkiksi se kolmemetrinen kivitaso, jonka siirtämiseen suhteen minulla on tällä hetkellä nolla ideaa).
Elämää keskeneräisyyden keskellä. Muuttolaatikoiden tornit kohoavat huoneiden seinustoilla, mutta niiden keskellä on idyllistä: on muuttoevakkoon Mikon luo lähteneen Juno-koiran oma tuoli, pieni pöytä, kirppikseltä löytynyt jalkavalaisin (viimeinen, joka ei ole joutunut vielä avomieheni pikkutarkan käsittelyn kohteeksi) ja lasi viiniä. Olemme pakkaamisen ohessa polttaneet iltaisin takassa viimeisiä puita ja muuttohygge on ollut kohdallaan, kunhan ei ole katsonut hirveästi ympärilleen.
Huomenna häämöttävään muuttoon on palkattu ihan muuttomiehet, mutta taloudessa vallitsee hienoinen epäluottamus heitä kohtaan ennen kuin miehet ovat edes ehtineet paikan päälle. Sieltä sun täältä kuuluu mutinaa: “Tämä viedään kyllä itse.” “Tästä täytyy kyllä suojata nämä kulmat, kun ei ne kuitenkaan varo niitä.” Saa nähdä mihin he saavat koskea vai käykö tässä niin, että epäilevä pohjalainen kantaa kaapit ja kalusteet muuttoautoon yksin sillä välin kun muuttomiehet seisovat pitämässä ovia auki.
Hjördis tuli avuksi pakkaamaan Juno-koiran leluja ja suoritti tehtävää ansioituneesti, kunnes nukahti omistajansa polvitaipeeseen. En kestä tuota mininenää.
Olimme ei tartte auttaa! ja me kyllä pärjätään! -puuhakkuuskohtaustemme kourissa kaavailleet saavamme talouden pakattua kaksin, mutta Mani ja Outi tulivat kuitenkin tänään viimeisen päivän muuttoavuksi. Onneksi, sillä en todellakaan tiedä mitä tästä olisi tullut ilman heitä. Olin kuvitellut pakkausurakan olevan ihan hyvällä mallilla, mutta olihan siinä sitten vielä melkoinen määrä hommaa, sillä nelisinkin ilta venyi pikkutunneille. Molemmat muuttajat horjuivat jossain hysterian ja hermoromahduksen huterassa välimaastossa siinä vaiheessa kun joku muisti, että kaksimetrinen kaktuskin pitää pakata. Jumalille kiitos Manin maadoittavasta läsnäolosta ja Outin käsittämättömästä organisointikyvystä.
Illan viimeiset asiat hoituivat kynttilänvalossa, sillä lähes kaikki asunnon valaisimet on jo purettu ja pakattu. Kiertelin kynttilä kädessä huoneissa kuin eksynyt kummitus ja yritin ymmärtää, että tämä on viimeinen yömme täällä. Rinnassa läikkyy vuorotellen helpotus ja haikeus, tuntuu samaan aikaan aivan mahtavalta ja ihan hirveältä lähteä. Tyhjentyneet huoneet muistuttavat siitä mistä kaikki alkoi. Nämä seinät, me maalasimme Mikon kanssa ne kaikki valkoisiksi ennen kuin yhtäkään laatikkoa kannettiin sisään.
Muuttomiehet saapuvat aamulla. Sitten elämä jatkuu uusien seinien sisällä. Jotain päättyy, jotain alkaa. Sitä kohti, mitä onkaan.
Voiko kukaan, siis voitte, nähdä muuttokaaoksen noin kauniiden kuvien kautta. Tuntuu kuin muutto olisi itse seesteisyys ☺️ Onnea uuteen, vanhasta jää aina muistot
olisko mitään nopee sneak peek?!
Itse olen huomannut muutosten tulevan vaikeammaksi iän myötä. Nuorena sitä muutti, vaihtoi paikkakuntaa tai työpaikkaa lähes noin vain. Uudet asiat oppi, kun kerran sanottiin. Nyt kaikki muutos on paljon vaikeampaa, ottaa kovemmalle. Ja ne uudet asiat, niitä ei todellakaan opi enää kerrasta. Tsemppiä muuttoon!
Onnea tulevaan, kiitos taas niin koskettavasta tekstistä. Olen niin monesti muuttanut, juuri sen ristiriitaisen haikean suloisen tunteen kiteytit.
Ei sitä osaa koskaan tyhjentävästi selittää mistä ne sisällä takovat ajatukset ja tunteet tulee…Tästä tuli mieleeni se, miten viime päivinä olen ajatellut vuosi sitten tekemääni matkaa(kenties koska nyt on sama vuodenaika) ja katsonut siellä ottamiani kuvia. Ei se ollut mikään huikea reissu oikeastaan edes, mutta silti ilman mitään järkevää perusteltua syytä nousee rintaan se kummallinen voimakas kaipuu ja kaiho elettyä kohtaan, ajatus siitä, ettei kenties enää koskaan ole siellä samassa paikassa uudelleen…outoa, elämä… Mut jatka sä kirjottamista siitä :).
Kirjat. Ymmärrän!
Tehtaankatu jää historiaan. Se on varmaa!
Joskus vanhan taaksejättäminen on liikaa kaikkea; sitä on paljon. Siksi se ei ehkä lopukkaan, vaan muuttaa muotoaan <3 Se pehmentää tulevaa..
Hyvä muuttuu paremmaksi!
Ihanaa Onnea uuteen kotiin <3!
Ps. Mä jäin hetkeksi vielä kellumaan suloisen sekaiseen välitilaan, ja muutan hitaammin :D
Hei kiinnostaisi kuulla miten kalkkimaamattu seinä toimi käytännössä? Irtosiko maalia esim. Pyyhkiessä? Haaveilen sellaisesta tai samantyylisestä uuteen kotiin.
Mua kiinnostaa tää keittiöoperaatio, miten ja miksi ihmeessä? Miten teillä on energiaa rempata vuokrakohteita? :D kaikki remppa ja muuttojutut luen innolla, kiitos teksteistä!
Voi, kuulosti niiin tutulta tuo muuttotuska. Onneksi olette tänään jo toivottavasti voiton puolella. Kirjoitat kyllä huikean kauniisti tästäkin aiheesta. Onnea uuteen kotiin!
Osaat niin kauniisti ja osuvasti kiteyttää asiat, pala kurkussa luen taas kerran. Onnea muuttoon ja ennen kaikkea onnea uuteen kotiin.
Kiitos Nina, ihana kuulla ♥
Kiitos, että kirjoitat ❤
Kiitos kun luet ♥
Tuli vähän melkein itku.
Istuskelen parvekkeella, joka kaksi vuotta muuton jälkeen alkaa vihdoin näyttää enemmän hengailumestalta kuin romuvarastolta, juon aamukahvia ja haaveilen jo uudesta kodista – sellaisesta, johon muutettaisiin ensimmäistä kertaa yhdessä sisään. Vaikka olinhan mukana tuon miehen tänne muuttaessa, mutta yhteinen osoite ei vielä silloin tuntunut oikealta. Nyt tuntuu ja onhan täällä tavallaan kaikki hyvin – on sopivasti tilaa ja valtava parveke puisto- ja jokinäkymin, edullinen vuokra, on kaunis eikä kovin pitkä reitti töihin Turun jokirantaa pitkin ja ainoana seinäkaapurina kuuro pappa. Ei se silti estä haaveilemasta siitä ensimmäisestä oikeasti yhteisestä, jossa toivottavasti olisi lautalattiat ja vähän kauniimmat keittiön kaapit.
Onnea uuteen kotiin – muistakaa juoda siellä viiniä, sillä tavalla paikkoihin usein kotiutuu.
Tunnelmallinen ja liikuttava teksti, oikein iho meni kananlihalle ja vatsaan pyrähti perhosia. Muuttaminen on just sitä! Onnea uuteen!
Kiitos! Ihanaa, että tykkäsit jutusta ♥
Täällä olisi toinen jalka niin tämän asunnon ovesta ulkona, vaikka juuri nyt ei olekaan se oikea hetki muuttaa. Odotamme muutaman asian järjestämistä ennen kuin rupeamme järjestelemään muuttokuvioita. Odotan vain itse muuttoa kauhun sekaisin tuntein. Muuttaminen kahden ihan pienen lapsen kanssa, kun ei houkuttele hirveästi.
Tsemppiä teidän rutistukseen.
Uuh, sympatiaa! En voi edes kuvitella millainen projekti on muuttamisessa lasten kanssa. Suosittelen muuttofirmaa, se helpotti hommaa huomattavasti näin kahden aikuisenkin taloudessa.
Onnea uuteen kotiin ❤️
Kiitos Susanna!
Mä niin tunnen nimenomaan tuon tuskan. Muutimme juuri viime viikolla itse, kymmenen vuoden jälkeen. Herran jumala sitä tavaroiden määrää! Ei ole ihmisen puuhaa muuttaminen kyllä. Ja kyllä, kun luulee olevansa loppusuoralla jo, tulee aina takapakkia: ai niin siivouskomero, ai niin taulut seiniltä, ai niin keittiön yläkaapit, ai niin parveke… Muuttolaatikot, -miehet ja -auto tekivät kyllä kaikesta noi 700% miellyttävämpää, kantoivat kaikki ensin ulos ja sitten sisään kolmessa tunnissa, me varmaan kahdestaan turattaisiin vieläkin niiden kanssa.
Mutta kyllä se kannatti, perillä odotti eka ikioma ja aivan uusi koti, jossa on mm. maailman kauneimmat tapetit (itse valitut, kröhöm). Vielä kun pääsisi mielensä päälle kaikista sisustuksen yksityiskohdista. Hot tip: ei kannata pakata kirjahyllyä vielä täyteen kirjoja jos on olemassa riski että sitä hyllyä pitääkin vielä siirtää.
Jotenki tää teksti tuntu siltä ku lukisin hyvää kirjaa. Lisää. Pliis. Tykkään sun tavasta ilmaista asioita.
PS Tsemppiä muuttoon! Se on HIRVEÄÄ. Varsinkin kerrostalosta tai sokkeloisesta rintamamiestalosta, jossa on kapeat ja liukkaat kuistin portaat. Mä oon muuttanu elämässäni viimeisen 14v sisään noin 15 kertaa. Oikeasti. Viimeset 4 kertaa oikeastaan ”pakotettuna”, koska hometalo. Mutta nyt. En. Muuta. Enää. Ikinä. (paitsi isompi talo ois ihan jeba, että jos vaik 5v päästä)
<3
♥♥♥
Pakkaamiseen tarvittavan ajan ja energian arvioi ihan aina alakanttiin ja itselläni menee viimeiset vuorokaudet myös aina pikkutunneille. Asuntoni on pian lainan osalta oikeastikin oma, sen kokoinen, ettei lisätilaa tarvitse ja isot remontit tehty pari vuotta sitten. Pääkaupunkiseudultakaan ei ole aikeita lähteä mihinkään. Toivottavasti ei siis tarvitse hetkeen liikahtaa muuton merkeissä.
Tsemppiä rutistukseen ja innolla odotan remppa- ja asettumispostauksianne. Ihanaa, että ystävät auttavat ja että olette palkanneet hommaan myös ammattiapua. Se säästää vähän hermoja muihin hetkiin, kun niitä tarvitaan.
Kiitos tästä ❤
Tyhjennän, pakkaan muuttolaatikoihin ja siivoan lapsuudenkotiani. Vaikka olen jo 25 vuotta ollut muualla, tuntuu tämä haikealta. Tämä on myös hidasta, koska talo vasta menossa myyntiin, toisaalta olisi parempi kun olisi tiedossa päivä, jolloin pitää olla tyhjää.
Voi, ymmärrän! Joskus dedikset ovat hyvästä. Toisaalta on ihanaa irtaantua hitaasti. Tsemppiä urakkaan ♥
Ihana teksti, joka jää sydänalaan lepattamaan. Juuri myös itse kohta muuttavana käyn näitä samoja tunteita läpi. Omakotitalosta kerrostaloon…olenko sittenkin hullu?? Sitten varmuus; elämä on helpompaa ja edullisempaa (=sähkölasku pienenee 70%). Mutta mitä jos en kuitenkaan tykkää?? Eikä muu perhe tykkää?? Sitten taas nuoremman lapsen ilo isommasta huoneesta…voi näitä elämän kiemuroita! Lisäksi tähän vielä esikoisen muutto kotoa pois opiskelujen vuoksi…sydän pakahtuu tähän tunteiden kirjoon!!! Voimia teille tähän päivään, olen hengessä mukana.
Oho, tuossa on takuulla monta palaa purtavaksi. Voimia ja tsemppiä ja iloa urakkaan, ihan varmasti osoittautuu hyväksi ratkaisuksi ♥
Voi luoja – tätä se muuttaminen on. Tuskaista eroamista, ikäviä materian kohtaamisia, ahdistusta ja uuden lepatusta vuorotellen ja päällekkäin. Ei muuta kun voimia ja sinne ja hyvä uutinen on, että loppuu se tämäkin.
Kiitos Nanna! Joo, kaikki onneksi loppuu aikanaan – jopa muutot :D