Live in Paris

Parasta viikonloppuviihdettä: livenauhoitusten kuunteleminen ja keikoilta kuvattujen videoiden katsominen. Laatu vaihtelee, mutta silloin kun niihin on tallentunut hitunenkaan sitä taikaa, jota livenä parhaimmillaan on, se on kaiken kohinan arvoista. Ja aina voi simuloida livetilannetta avaamalla kylmän oluen ja ahtautumalla vähän liian tiiviisti katsomoon eli koirien keskelle kotisohvalle. Tämä Angus & Julia Stonen kappale muutaman vuoden takaisella Pariisin keikalla on ihana. Aussisisarusten musiikki soi meillä muutenkin usein taustamusiikkina.


☊ ANGUS & JULIA STONE – YELLOW BRICK ROAD

Australian roadtrip uudessa Ellessä

Muistatteko vielä viimesyksyisen matkamme Australiaan? Teimme siitä jutun, joka löytyy nyt uusimmasta Elle-lehdestä, myynnissä lehtipisteissä nyt. Siihen on poimittu parhaat palat tekemämme roadtripin varrelta taidehotelleista ja kiinnostavista ravintoloista vintagekaupppoihin ja luontokohteisiin. Maa on niin valtava, että emme yrittäneetkään ehtiä kaikkialle, vaan keskityimme tällä kertaa Victoriaan, joka on minulle tutuinta aluetta.

Blogissa on nähty vasta muutama matkajuttu tuon reissun varrelta, koska odottelimme, että lehtijuttu saisi tulla rauhassa ulos ensin. Kuvia ja tarinoita riittää kuitenkin vielä jaettavaksi vaikka kuinka paljon, joten palataan aiheeseen sitten kun hetki on oikea. Jos lehtijutun vinkeistä herää kysymyksiä, nakatkaa ne kommenttilootaan niin vastailemme niihin sitten tulevissa jutuissa.

Meitsi vilahtaa huhtikuun numerossa myös muilla sivuilla: lehdestä löytyy nimittäin muhkea juhlajuttu, johon on kerätty mm. minun, Muslan Kirsikan ja Hannan vinkkejä parhaisiin kesäkemuihin. Juhlateema on ajankohtainen muistakin syistä kuin siksi, että kevään juhlakausi on alkamaisillaan – Elle täyttää nimittäin toukokuussa 10 vuotta! Saako jo nyt onnitella?

Vinkit stressittömään vappuun

Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja Freixenet

Alle viikko vappuun! Meillä on pikkuhiljaa suunnitelmat selkiytyneet. Aiomme järjestää kotona pienen vappuvastaanoton, sillä omat ystävät ja yhdessä koottu brunssipöytä kiehtoo juuri nyt enemmän kuin ajatus puistopiknikistä tuhansien ihmisten kanssa. Kotona saa kuunnella just sitä musiikkia mitä haluaa, koirat voivat kipittää vapaana. Tuntuu, että kaikki ovat kevään kiireiden keskellä vähän puhki ja eniten kiinnostaa just nyt rennot ratkaisut, jotka tekevät elämästä helpompaa, ei monimutkaisempaa. Seuraa siis viisi vinkkiä stressittömään vappuun – tai oikeastaan mihin tahansa kotikemuihin, joita pitäisi ehdottomasti olla enemmän, koska kotibileet ovat parhaat.

Valitse ihana viini.

First things first: meillä on jo kuplat kylmässä! Freixenetin uutuus Italian Rosé Sparkling Extra Dry on saapunut juuri kauppoihin ja ajoitus on täydellinen, koska juhlava pullo on kuin täsmäräätälöity vappuun. Kukkainen, kuiva ja keskihappoinen viini toimii loistavasti salaattien, kalan ja äyriäisten kanssa, mutta maistuu myös ihan sellaisenaan seurustelujuomana. Olen itse kuplivien ja kukkaisten roséiden kuohuviinien suuri ystävä, onneksi niistä tykkäävät kaveripiirissä melkein kaikki muutkin. Maussa on myös aavistus hedelmäisyyttä ja marjaisuutta, joka tasapainottaa kuivaa viiniä.

Mutta voidaanko puhua hetki tuosta pullosta, joka on ehkä maailman kaunein?! Brunssipöydän koristukseksi ei paljoa muuta tarvitakaan. Myös viime vuonna lanseerattu pirskahtelevan kuiva prosecco on pakattu samaan kimaltavaan pulloon. Hintaa molemmilla on hitusen alle viisitoista euroa, ei todellakaan paha.

Pidä piknik sisällä.

Vuodet viestintäalalla ja festareiden taustatiimeissä opettivat, että näillä leveysasteilla ei kannata laskea mitään sään varaan. Kokonaisia festareita ei voi sateen sattuessa siirtää sisätiloihin, mutta rennot vappukemut onneksi voi! Me olemme lähtökohtaisesti päättäneet pitää vappuvastaanoton sisällä, mutta jos sattuukin ihana sää, siirrymme taloyhtiön kattoterassille ja levitämme sinne piknik-kattauksen, viltin ja tyynyt.

Näin kenenkään ei tarvitse jännittää säätiedotuksia, varustautua sadetakeilla, pukea päälle kolmet villakalsarit estämään hypotermiakuolemaa tai istua märän pressun päällä juomassa lasiin lämpenevää viiniä. Älkää ymmärtäkö väärin: ihailin kyllä niitä vapunviettäjiä, jotka olivat viime vuonna pystyttäneet Kaivopuistoon isoja telttoja, jotka oli varustettu lämmittimillä, sohvilla ja vilteillä. Mikä tahansa kyllä onnistuu, kun suomalainen niin päättää, mutta minä ajattelin päästä mahdollisimman vähällä vaivalla, joten palataan niihin telttatuotantoihin joku toinen vuosi.

Unohda siivous!

Kuulit kyllä. Eivät ne vieraat tule katsomaan ja arvostelemaan kotiasi ja nurkissa vaanivia pölypalloja, vaan viettämään aikaa sinun ja muiden vieraiden kanssa. Sitäpaitsi kemujen jälkeen pitää kuitenkin siivota, miksi siis tehdä sitä kahdesti? Näillä nikseillä saat nopeasti ja helposti nättiä, eikä tule edes hiki: pyyhi pöytäpinnat puhtaaksi, tuuleta ja osta kukkia.

Meillä tunnetaan myös konsepti nimeltä kosmeettinen siivous, joka tarkoittaa sitä, että imuroidaan vain näkyvimmät pölyt ja nostetaan siellä sun täällä lojuvista kamoista ne häiritsevimmät kaappiin. Likaiset vaatteet ja astiat: kyllä. Kitarat ja kirjat ja satunnaiset sohvan selkänojalla lojuvat villatakit: ei haittaa. Kosmeettiseen siivoukseen menee viisi minuuttia ja se usein riittää vappukemuja vaativampiinkin tilanteisiin.

Nyyttärit kunniaan!

Kukaan ei todellakaan odota, että talo tarjoaa kaikille, joten sellaisesta on ihan turha ottaa paineita. Olen järjestänyt melkein kaikki kemuni “jokainen tuo jotain” -periaatteella, mutta vappuvastaanotosta on tulossa ihan viralliset nyyttärit. Jokainen tuo viinin lisäksi jotain purtavaa ja pöytä katetaan yhdessä – näin herkullinen vappubrunssi syntyy kuin itsestään eikä kenenkään tarvinnut raahata painavia kauppakasseja, kokata koko edellistä päivää tai maksaa itseään kipeäksi.

Jos on olemassa riski, että kaikki tuovat sipsejä, kannattaa sopia tuomisista etukäteen: yksi tuo juustoja ja hillon, toinen marjoja, kolmas tulee leipomon kautta tuoreen patongin ja rahkamunkkien kanssa. Neljäs taikoo (tai ostaa valmiina) jonkun ruokaisan salaatin. Joku haluaa kuitenkin leipoa jotain, ja se, jolle nousee kaupan hyllyjen välissä paniikkihiki, saa sipsivastuun. Helppo vappuklassikko: ruislastut ja skagen! Maistuu kaikille ja toimii hyvin kuivan roséviinin kanssa.

Soittolista luo tunnelman.

Ja tietysti ihmiset, hyvä viini ja notkuva vappupöytä, mutta soittolista tuo sen kaiken yhteen! Laadin vappuun sopivan soittolistan ja se on nyt teidänkin vapaassa käytössä: klikkaa ja nappaa omalle koneellesi. Luvassa sadan kappaleen eli yhteensä yli kuuden tunnin verran kepeää musaa laidasta laitaan: löytyy niin vanhaa kuin uutta elektropopista diskoon ja rokkiin. Saatan vielä täydentää listaa seuraavien päivien mittaan, kun viimeistelen listan omaa vastaanottoamme varten. Lista toimii takuulla myös seuraavissa kemuissa, joten laita talteen, jos tykkäät.

Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholia ei saa kommentoida, mutta muutoin sana on vapaa. Kertokaapa, miten te aiotte viettää vappua?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Paluu kirkkaampiin päiviin

Laitetaanpa tihkusateisen ja sumuisen keskiviikon kunniaksi levylautaselle vanha klassikko, joka on kaikunut muutamaan otteeseen Instagram-videoissani ja saanut inboxiini tulvivan palautteen perusteella kaikki sekaisin. Horjuttuaan viimeisen vuosikymmenen olemassaolon partaalla, vuonna ´65 perustettu progressiivisen rokin pioneeri Pink Floyd julkaisi 90-luvulla studioalbumin The Division Bell, joka oli komea päätös yhtyeen siihenastiselle tuotannolle. (Sen jälkeen ilmestyi kymmenen vuotta myöhemmin vielä se vihoviimeinen levy, mutta aion nyt kohteliaasti teeskennellä, ettei sitä ole olemassa.)


☊ PINK FLOYD – HIGH HOPES

Olen jotenkin onnistunut valitsemaan poikaystäväni niin, että heistä jokaikinen on rakastanut Pink Floydia, varsinkin se jonka kanssa asuin monta vuotta vuosituhannen vaihteessa. Hän soitti tätä levyä ensimmäisenä aamulla ja viimeiseksi illalla, ja sain silloin siitä melkein ihottuman. Trauma on onneksi hälvennyt vuosien saatossa ja pystyn nykyisin kuuntelemaan sitä haluamatta repiä korviani irti. Lapsuuden kirkkaampiin päiviin kurottava High hopes on yksi levyn kauneimmista kappaleista, kylmät väreet kohdassa 1:43 edelleen joka ikinen kerta.

5 x vaatekaapin lempparit

Olen viime vuosina koittanut opetella keskittymään niihin asioihin, jotka löytyvät jo kaapistani sen sijaan, että haaveilisin uusista hankinnoista. Harjoittelu kannattaa: siitä on tullut koko ajan helpompaa! Asiaa auttaa se, että olen tullut jatkuvasti kriittisemmäksi sen suhteen millaisia asioita päästän kaappiini. Okei, tuo kuulostaa siltä että pukeudun nykyisin pelkkiin minimalistiin pellavakaapuihin – ei sentään. Tyyli on sama kuin ennenkin, mutta olen vaan huomannut, että kannattaa mieluummin omistaa viisi aivan ihanaa mekkoa kuin viisitoista ihan-kivaa. Vähemmän, mutta parempaa. Olen tainnut huutaa tuota koko blogini historian ajan, mutta tuntuu, että olen alkanut vasta viime aikoina oivaltaa mitä kaikkea se oikein tarkoittaa.

Seuraa katsaus tämän hetken suosikkiasioihini. Tämä teksti on osa Vaatevallankumousta, jonka yhtenä tavoitteena on vähentää kulutusta kannustamalla meitä kiintymään vaatteisiin, jotka jo omistamme, ja pitämään niistä huolta, jotta ne kestäisivät mahdollisimman kauan.

Olen näistä kengistä niin onnellinen! Olen haaveillut Chloen niittinilkkureista viimeiset viisi vuotta ja käynyt kuola valuen sovittelemassa niitä, mutta minun ja nilkkureiden onnellisen loppuelämän välissä oli yli tonnin hintalappu. Vaikka tilillä olisi lojunut ylimääräinen tonni, en olisi sijoittanut sitä kenkiin, oma kipurajani kulkee jossain paljon paljon matalammalla. Päätin, että ostan kengät, jos löydän ne joskus käytettynä alle 250 eurolla – ja lopulta se ihme tapahtui. En etsinyt niitä mitenkään aktiivisesti, yksi päivä ne vaan ne osuivat eteen juuri oikeassa koossa, kun tuttu tyyliniekka oli päättänyt luopua omistaan. AAAAH! Kannatti odottaa: lesti istuu täydellisesti, niissä jaksaa painella pitkiäkin päiviä ja ne näyttävät törkeän hyvältä ihan kaikkien vaatteideni kanssa. Tykkään myös ajatuksesta, että nilkkurit ovat nähneet paljon elämää ennen minua ja paljon kilometrejä on vielä edessä, kun vaan pidän niistä huolta.

Rakastan tätä villahuivia. Johonkin persikan ja vaaleanpunaisen välimaastoon putoava sävy tuo kasvoille hehkua ihan eri tavalla kuin lempivärini musta tai melkein-musta-harmaa. Tykkään yhdistää huivin kokomustiin asuihin: ne näyttäisivät tähän aikaan vuodesta muutoin vähän ankeilta, mutta muhkea, puuterinen huivi tuo niihin tuulahduksen kesää.

Se on tietysti myös superkäytännöllinen, tarpeeksi tiheä lämmittääkseen kylmällä, mutta riittävän ohut lähteäkseen mukaan vaikka Ranskan lomalle. Ekologisesti ja eettisesti valmistettu luottohuivi kulkeekin usein mukana reissussa. Sain sen viime vuonna Korkeavuorenkadun Tikausta ja tiesin jo silloin miten mahtava se on, koska omistan sen myös mustana. Suomessa tarvitsee huiveja ympäri vuoden, joten molemmille riittää käyttöä.

Korut eivät teknisesti ottaen ole vaatekaapissa, mutta ei takerruta nyt sivuseikkoihin. Käsintehty ruusukvartsisormus on Santorinilta tuotu matkamuisto muutaman vuoden takaa. Se on (ei enää niin) salainen taikasormus, joka suojelee huonoilta päiviltä. Käytän sitä välillä ihan joka päivä – ehkä sellaisina viikkoina, kun huonoille päiville on erityisen kohonnut riski – ja sitten se saa ladata energiaa hetken, kunnes löydän sen uudestaan. Teen samaa myös vaatteille ja kengille, nostan kaapista esiin tiettyjä juttuja joita saatan käyttää monta viikkoa, kunnes poimin esiin seuraavat ja annan edellisten levätä.

Filippa K:n musta pikkulaukku on kuulunut vakiovarusteisiini viimeiset kahdeksan tai yhdeksän vuotta, joten uskalsin luottaa siihen, että toisellekin riittäisi käyttöä. Ostin konjakinruskean version viime syksynä ja olen tykännyt siitä yhtä paljon kuin mustastakin. Käytän jompaakumpaa joka päivä, siis oikeasti ihan joka päivä kun käyn koiran kanssa ulkona tai kaupassa tai palaverissa, jonne ei tarvitse viedä tietokonetta mukaan. Malli on tarpeeksi simppeli toimiakseen kaikkiin tilanteisiin ja asuihin, nahka on pehmeää ja koko on täydellinen, siihen mahtuu kaikki tarvittava eikä yhtään enempää.

Kevään käyttökelpoisin vaatekappale on ehdottomasti musta kukkamekko, jonka sain Dotsista viime vuoden puolella. Olen käyttänyt sitä niin paksun takin alla Helsingissä kuin sandaalien kanssa reissussa. Tarpeeksi rento arkeen, helppo asustaa kemuihin. Huomaan tarttuvani tähän aina kun en tiedä mitä pukisin päälle, ja se on aina hyvä valinta. Olisipa kaikki elämässä yhtä yksinkertaista ja helppoa kuin tämän mekon kanssa.

Hän ei ole lempivaate, vaan lempikoira.

Tänään tulee kuluneeksi tasan viisi vuotta sitten, kun vaatetehdas romahti Bangladeshissa ja 1138 ihmistä kuoli. Tragediasta syntyi Vaatevallankumous, englanniksi Fashion Revolution, joka järjestetään yhä vuosittain, jotta vaateteollisuudesta tulisi vastuullisempi ja läpinäkyvämpi. Sitä tarvitaan kipeästi yhä: suurin osa tuoreista onnettomuuksista ei kantaudu meidän korviin asti, mutta pelkästään Bangladeshissa kuoli viime vuonna 426 ihmistä yli 300 tehdasonnettomuudessa.

Ympäristömme kannalta vielä suurempi ongelma on, että vaateteollisuus käyttää hurjat määrät vettä, energiaa ja maapinta-alaa, mutta silti suurin osa vaatteistamme päätyy kaatopaikalle aivan liian nopeasti. Parasta mitä voimme tehdä on kuluttaa fiksummin: ostaa vähemmän, mutta parempilaatuisia vaatteita, vastustaa kertakäyttömuotia ja turhia heräteostoksia, jotka jäävät kaapin perälle. Kaikkein tärkeintä on sitoutua niihin vaatteisiin, jotka meillä on: käyttää niitä, rakastaa niitä ja pitää niistä hyvää huolta.

Vaatevallankumousta vietetään tällä viikolla ja kampanja järjestetään yhtä aikaa yli sadassa maassa – kurkkaa täältä miten voit olla mukana.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Keneen sinä luotat?

Kaupallisessa yhteistyössä FOX Suomi

Arki sai viime viikolla kummallisen käänteen. Sain soiton tuntemattomasta numerosta ja minut kutsuttiin tapaamiseen, jonka luonnetta ei tarkemmin määritelty. Kun saavuin paikalle, minut ohjattiin kellariin hämärään kuulusteluhuoneeseen. Yhtäkkiä löysin itseni kytkettynä valheenpaljastuskojeeseen, vastaamasta kysymyksiin joita minulle esitettiin. En saanut muita ohjeita kuin vastata mahdollisimman lyhyesti ja rehellisesti. Sydän löi varmaan kahtasataa, sillä tilanne oli todella jännittävä. Eihän minulla ollut mitään salattavaa, mutta jos olisikin, siinä tilanteessa olisin takuulla kertonut heille ihan kaiken. Tiesin, että olin se mies, jonka he olivat sinne pyytäneet, mutta en se, jota he etsivät.

Kyse oli tv-kanava Foxin kuvauksista. Minut pyydettiin mukaan uuden tv-sarjan lanseerauskampanjaan, jossa kuvattiin viittä eri ihmistä kuulustelutilanteessa. Sain tietää hyvin vähän kuvausten sisällöstä etukäteen, sillä tarkoitus oli saada mahdollisimman autenttiset reaktiot. Se onnistui: takaraivossa jyskytti jännitys kysymysten sarjatulessa. Tilanne tuntui yllättävän todelliselta. Tiesin tietysti etten ole syyllistynyt rikoksiin ja tilanne on muutenkin lavastettu, mutta se oli silti piinaavaa. Kasper Strömman muuten päätyi samaan kuulusteluhuoneeseen – katso alta kooste kaikkien kuulusteluista. Aivan mahtava projekti!

Jos tulit kateelliseksi tästä julisteesta, ei hätää – voit tehdä oman Deep Staten sivuilla.

Tänään klo 22:00 kannattaa olla television äärellä, sillä brittiläinen toimintasarja Deep State on illalla Suomen ensi-illassa. Sarja on todentuntuinen sekoitus faktaa ja fiktiota poliittisen toimintajännärin muodossa. Tarina kertoo ex-vakoojasta, joka palaa kentälle poikansa kuoleman. Tilanne eskaloituu nopeasti Lähi-itään salaisen tiedustelusodan ja salaliittojen tiimellykseen. Deep State tutkii mailmaa, jossa sota on kaupankäyntiä muilla keinoilla kuin rahalla. Luvassa siis nopeita juonenkäänteitä ja räjähtävää toimintaa parhaimmillaan.

Voiko virtaa olla liikaa?

Olen kärsinyt kroonisesta väsymyksestä siitä saakka kun aloitin viisivuotiaana koulun ja opin, etten ole aamuihminen. No, ehkä silloin se oli vielä unisuutta. Väsymykseksi se muuttui teinivuosina, kun päätin alkaa elää neljää elämää yhtäaikaa ja sen seurauksena lopetin nukkumisen. Ei varsinaisesti auttanut asiaa, että Australian valo oli muuttunut pohjoisen kaamokseksi. Mutta työelämään siirtyminen se vasta oli ojasta allikkoon kompastumista naama edellä! Viimeiset viisitoista vuotta on väsyttänyt ihan jokaisena valveillaolohetkenä siihen pisteeseen saakka, etten ole enää muistanut miltä tuntuisi olla ei-väsynyt. Olla esimerkiksi energinen. Tai edes vaikka perusvirkeä.

Siksi onkin kestänyt hetken hoksata, että nyt on jotain kummaa meneillään. Oireet ovat olleet outoja. Ei ole tehnyt mieli kiroilla aamuisin kun herätyskello soi. En ole tarvinnut neljää kuppia kahvia ennen kuin olen kyennyt avaamaan sähköpostin. Olen saanut tehtyä tunnissa sellaiset työt, joihin on aiemmin kulunut kolme. Hoidettavat asiat eivät ole tuntuneet hirvittävän vakavilta tai vaikeilta, ne ovat ihan vaan asioita. Iltaisin on tehnyt mieli lähteä kävelylle sen sijaan, että rojahdan sohvalle ja nukahdan. Ja sitten kun on alkanut väsyttää, se on ollut tervettä väsymystä, sellaista väsymystä joka ihmisen valtaa kun on touhunut paljon kaikenlaista ja kuuluukin käydä levolle. Ei jatkuvaa horkkaa ja horrosta, josta ei herää kunnolla koko päivänä.

Uskaltaako sen sanoa ääneen, ettei taika katoa? Otan riskin. Nimittäin, minulla on ENERGIAA! En ole enää koko ajan kuolettavan väsynyt! Jaksan tehdä, tarttua toimeen, pistää tuulemaan! Laadin suunnitelmia ja listoja, luonnostelen tekstejä, kirjaan ideoita muistiin ja järjestelen niistä päässäni kokonaisuuksia. Tekee mieli tanssia ja loikkia, Jarnon suureksi huvitukseksi olen vähän loikkinutkin. Eikä se ole vain yksittäinen virtapiikki, koska tätä on jatkunut nyt monta viikkoa, ehkä jo kuukauden tai kaksi. Kaikesta puuttuu semmonen kummallinen sumu, jonka keskellä olen kellunut niin kauan kuin muistan.

Voiko se olla vaan tämä kevät? Yleensä olen tosin ollut keväisinkin väsynyt (vaikka toki paremmalla tuulella kuin talvisin). Ehkä se johtuu kaikista vitamiineista ja marjoista, joita olen alkanut hotkia? Olen toki niitä syönyt silloin tällöin aiemminkin. Osittain se liittyy ihan varmasti siihen, että olen ainakin toistaiseksi, kop kop, päässyt eroon jatkuvista vatsakivuistani. En ole tätä ennen edes tajunnut miten paljon jatkuva kipu voi lamaannuttaa ja uuvuttaa ihmistä.

Vähän jännittää voiko tämä ihana ja ihmeellinen tunne kadota taas sinne mistä tulikin, mutta koitan ruokkia sitä kaikella hyvällä: yöunilla, ulkoilmalla, ravitsevilla aamiaisilla. Viime viikkoina olemme nimittäin alkaneet harjoitella täydellisen uppomunan tekoa – tätä virtaa kun näköjään piisaa heti aamusta. Työnjako on selvä: Jarno pyörittää etikkaa kiehuvaan veteen ja minä loikkelehdin ympäri keittiötä.

Ihanaa alkuviikkoa, ihmiset! Paljon asiaa luvassa tälläkin viikolla.

Testissä turvallisempi rusketus

Kaupallisessa yhteistyössä Swiss Clinic ja Asennemedia

Olen helposti ruskettuvaa sorttia. Australiassa paistetta piisasi, leikin lapsena päivät pitkät auringossa ja näytin pieneltä (joskin epäilyttävän vaaleatukkaiselta) intiaanilta. Sen jälkeen kun muutin Suomeen aurinkopäiviä on ollut tarjolla huomattavasti vähemmän, joten olen ottanut pilvettömistä kesäpäivistä kaiken irti ja imenyt itseeni joka mahdollisen auringonsäteen. En ikävöi lapsuuteni pavunruskeaa lookia, mutta terve rusketus miellyttää silmää yhä ja näytän omasta mielestäni paljon paremmalta sopivasti päivettyneenä. Tunnen paljon ihmisiä, joita valkea iho pukee, mutta en kuulu heihin – silloin kun olen kalpeimmillani, jengi kyselee olenko tulossa kipeäksi. Kiva!

Nautin pitkään auringosta miettimättä yhtään sen haittoja, mutta kolmekymppisenä valkeni, että huolettomat auringonottohetkeni johtavat ennemmin tai myöhemmin ihon ennenaikaiseen vanhenemiseen, puhumattakaan muista paljon vakavimmista riskeistä. Sen jälkeen aloin vihdoin lotrata aurinkovoiteiden kanssa. Suojaan kasvojani pahimmalta paahteelta isoilla hatuilla ja pysyttelen varjossa päivän kuumimpien tuntien aikana – paitsi silloin kun en maltakaan. Kismittää vältellä aurinkoa! Se on tietysti järkiratkaisu, mutta haluaisin olla yhtä hehkuva ja ruskettunut kuin pahimpina aurinkoaddiktin aikoinani.

No miksi en ole aiemmin turvautunut itseruskettavaan? Monia olen vuosien varrella kokeillut, mutta en ole löytänyt tuotetta, joka ei haise pahalta, tahraa lakanoitani tai tee minusta oranssia. Päätin kuitenkin antaa mahdollisuuden Swiss Clinicin uudelle Self-Tanning Treatmentille. Olen ensinnäkin tykännyt muistakin merkin ihonhoitotuotteista, joita olen testannut viimeisen parin vuoden aikana, ne ovat laadukkaita, luotettavia ja toimivia. Toisekseen lopputuloksen luvataan olevan a) luonnollinen b) asteittain syvenevä ja c) pysyvän siinä mihin se on tarkoitettu eli kasvojen ihossa tyynyliinan sijaan.

Kaksivaiheiseen rusketushoitoon kuuluu kaksi erilaista tuotetta: Self-Tan Drops ja Self-Tan Pads. Tuotteet eivät sisällä alkoholia tai parabenejä.  

Tippoja käytetään aamuisin joko sellaisenaan tai sekoitettuna kosteusvoiteeseen tai aurinkosuojatuotteeseen. Pari tippaa ihanantuoksuista öljyä levitetään kasvojen ja kaulan iholle huolellisen puhdistuksen ja kuorinnan jälkeen, ja vaikutukset ovat välittömät: öljy tuo kasvoille tasaisen, luonnollisen hehkun. Päivetyksen syvyyttä voi säätää itse: parilla tipalla saa kevyen sävyn, 4-5 tipalla syvemmän rusketuksen. Öljyn sisältämä e-vitamiini hoitaa ja kosteuttaa, ja erythrulose tekee ihonsävystä tasaisemman.

Self-Tan Pads -lappuja käytetään taas iltaisin sen jälkeen kun kasvot on puhdistettu. Lappuihin uutettu kukuisiemenöljy ja kaktuksenkukkauute suojaavat ja rauhoittavat ihoa ja ehkäisevät vanhenemisen merkkejä. Ihonsävy syvenee yön aikana täydelliseksi päivetykseksi.

Rutiinia noudetaan, kunnes päivetys on toivotunlainen. Sen jälkeen lopputulosta ylläpidetään käyttämällä tuotteita tarpeen mukaan pari kertaa viikossa. Päivetys haalistuu iholta tasaisesti ilman läikkiä noin viikossa.

Käytin itse tippoja sekoitettuna Swiss Clinicin hyaluronihappoja sisältävään Day Cream-päivävoiteeseen. Minulla oli talven reissuilta aavistus päivetystä vielä jäljellä, joten pudotin voiteen sekaan vain kaksi tippaa kullanruskeaa öljyä. Levittäminen oli todella helppoa, voiteeseen sekoitettu öljy imeytyi tasaisesti. Illalla sivelin kasvot ja kaulan läpi vielä rusketuslapulla, joka tuntui kasvovedeltä ja jätti ihon kosteutetuksi ja raikkaaksi. Olin varustautunut jatkamaan hoitoa muutaman päivän ajan saadakseni kauniin, terveen hehkun, mutta lopputulos näytti tältä jo seuraavana päivänä:

Made in the shade.

TYK-KÄÄN! Lopputulos on luonnollinen eikä taita tippaakaan oranssiin, vaan vastaa sävyä, jollaiseksi ihoni päivettyy auringossa – eikä vaaleanpunaisessa tyynyliinassa näkynyt muuten pienintäkään tahraa. Hoito on helppo ja vaivaton, tuotteiden tuoksu on mieto ja miellyttävä ja omaan makuuni sopiva kaunis päivetys syntyi ihan supernopeasti, joten en keksi oikeastaan ainuttakaan syytä mennä enää paahtamaan ihoani aurinkoon. Tänä kesänä ajattelin siis heilua tyytyväisenä hatuissani ja suojakertoimissani – ja ehkä nyt maltan pysytellä polttavimpina tunteita suosiolla siellä varjossa.

Jos tekee mieli kokeilla, koodilla STELLATAN15 saa nyt 15% alennuksen kaikista Swiss Clinicin itseruskettavista. Testaamaani Self-Tanning Treatment -hoitoon kuuluvat tuotteet voi ostaa myös erikseen, mutta tehokkain lopputulos syntyy niiden yhdistelmällä.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Golden Classics ~ klassikko muuttaa Kaisaniemeen

Olen odottanut kauan sopivaa tilaisuutta käyttääkseni näitä kuvia, jotka olen ottanut Golden Classicsista. Tiedättekö paikan? Jätkäsaaren L3-makasiinin päässä sijaitsevaa raflaa on vähän vaikea kuvailla pelkästään raflaksi. Se on kahvila, rokkibaari ja keikkapaikka. Olohuone, kohtauspaikka ja vähän myös vintagekauppa, sillä retrokalusteilla ja taiteella sisustetun paikan aarteita on voinut myös ostaa halutessaan mukaansa. Raflalla on myös samanniminen radiokanava, joka soittaa savuista vanhaa rokkia. Kaiken kukkuraksi paikka on toiminut myös Jarnon edesmenneen bändin, Smokin’ Acesin treenitilana: kahvilan asiakkaat tykkäsivät, kun peräoven takaa aukeavan keikkatilan lavalla saattoi heilua rokkibändi niinäkin iltoina, kun mitään keikkaa ei virallisten ohjelmiston mukaan ollut.

Keikkatila on täynnä leffa- ja musiikkijulisteita, neonkylttejä, värivaloja ja vanhoja sohvia. Varsinkin sohvia. Niitä on tilassa varmasti toistakymmentä, joten keikkoja saa katsella lokoisissa oloissa. Sohvia rakastavat myös mäyräkoirat, jotka ovat usein mukana, kun käymme Golden Classicsissa: jos siellä ei ole keikkaa, he saavat suureksi riemukseen juosta vapaana. Se tarkoittaa kaikkien aikojen mäykkyrallia, jossa juostaan häntä putkella, loikitaan sohvalta toiselle, kiidetään lavalle ja tehdään kunniakierros backstagella, painellaan baaritiskin taakse moikkaamaan Jarmoa ja Tuulaa, tutkitaan nurkat ja aloitetaan koko kierros alusta. Tuulan koira yrittää osallistua ilonpitoon, mutta on niin tottunut valtavaan valtakuntaansa, ettei pääse ihan samaan euforiaan.

Golden Classics sijaitsee samassa makasiinirakennuksessa kuin vinkeää antiikkia myyvä Weird Antiques, josta kirjoitin pari vuotta sitten. Vuonna 1924 valmistunut, arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema satamamakasiini on viime vuosina tarjonnut katon näiden lisäksi myös kolmelle taidegallerialle ja monelle muulle kulttuurialan toimijalle, mutta nyt kaikki pitkäaikaiset vuokralaiset joutuvat lähtemään, sillä kaupunki tyhjentää tilaa tulevia korjaustöitä varten ja kunnostuksen jälkeen vuokrat sinkoutuvat remonttikulujen takia tähtiin. Se on kyllä iso harmi varsinkin yhdelle gallerioista, joka oli juuri saanut tuntuvan apurahan galleriatilansa kunnostusta varten. He saivat viime vuonna remontin valmiiksi vain kuullakseen, että kaupunki on irtisanomassa kaikki vuokralaiset nopealla aikataululla.

Golden Classicsin nimi ei itseasiassa viittaa musiikiklassikkoihin, vaan vanhoihin amerikanrautoihin, sillä kahvila-baarin takaa löytyvä keikkatila oli aikoinaan auto- ja prätkänäyttely. Muistona tästä tilassa on edelleen ainakin pari prätkää, joista Jarno ei pysty pitämään näppejään erossa. Raflan takatiloista olen bongannut myös 60-lukulaisen kaunottaren, kullanhohtoisen kiesin joka oli ajettu suurista makasiiniovista sisään korjaustöitä varten. Jarmon satunnaisista autonkorjausoperaatioista huolimatta se takatila on Tuulan valtakuntaa, lattiasta kattoon täynnä taidetta ja kirjoja, 50- ja 60-luvun ryijyjä, Kari Riipisen graafiikkovedoksia ja vaatteita, joilla puvustaisi helposti pari 60-luvulle sijoittuvaa elokuvaa. Viihtyisin siellä päiväkausia, selaten kirjoja ja kuunnellen Tuulan kanssa rätisevästä vinyylisoittimesta hänen vanhoja lempilevyjään.

Anthony pukeutuu kyllä keikoilla paitaan, mutta ei aina treeneissä jaksa. Lavalla myös Juno-koira, joka haluaa olla mukana kaikessa. 

Nämä kuvat ovat pehmeitä ja suttuisia, mutta rakastan niitä silti, raflan tunnelma tihkuu niiden läpi. Olen luuhannut koko ikäni tälläisissä mestoissa, teinivuosina muuten vaan, myöhemmin myös työni puolesta. Baareissa ja keikkapaikoissa silloin kun ne ovat kiinni. Treenikämpillä, studioissa, takahuoneissa, varastotiloissa. Paikoissa, joissa voi samaan aikaan juoda viiniä, korjata autoja, lukea kirjoja, hoitaa sähköposteja, pystyttää taidenäyttelyä ja treenata musakeikkaa varten. Tuula ja Jarmo ovat taikoneet Golden Classicsista aivan omanlaisensa maailman, mutta tunnistan sieltä samoja elementtejä kuin kaikissa niissä muissa: aina on se sama tuttu tuoksu ja vanhoilla persialaisilla matoilla peitetyt lattiapinnat, joiden päällä kiemurtelevaa johtojen sekamelskaa saa väistellä kävellessään. Ja aina voi ottaa kylmän kaljan, mutta useimmiten kaikki juovat kahvia. Loputtomasti kahvia.

Ylläolevassa kuvassa minä ja Tuula, jotka tajusimme vasta nähtyämme tämän kuvan miksi ihmisiä joskus huvittaa, kun he katsovat meitä. Tuula voisi hiustensa ja habituksensa puolesta olla äitini tai isosiskoni. Meillä on maaginen kyky pukeutua mätsääviin aurinkolaseihin joka kerta kun näemme: esimerkiksi eilisiltana molemmilla oli kellanruskeilla linsseillä varustetut retromalliset pilottilasit ja kaikkia taas nauratti. Tuula on aivan mahtava tyyppi, omanlaisensa luonnonvoima, jolla on aina sata rautaa tulessa.

Ylläoleva kuva ei ole treeneistä, vaan oikeasta livetilanteesta samalta lavalta: virveli irtosi telineestään kesken keikan, mutta sehän ei rumpalia hidastanut. Kaikki muut keikkaillan kuvat katosivat viimekesäisen varkauden myötä, mutta tämän ja tuon ylemmän mustavalkoisen ruudun olin tallettanut toisaalle.

Miksi kirjoitan tästä juuri nyt? Eilen oli Golden Classicsin viimeinen ilta Jätkäsaaren makasiinissa. Kävimme moikkaamassa Tuulaa ja Jarmoa ja juomassa viimeiset kaljat, näimme muutaman livebiisinkin. Koirat olivat mukana, pysyivät tällä kertaa hihnoissaan. Se ei toki estänyt heitä peuhaamasta Lila-koiran kanssa.

Tänä aamuna raflassa on alettu pakata muuttolaatikoita. Seuraa siis muuttomyyntivinkki! Golden Classics myy tänään välillä 12-16 kaiken ylimääräisen irtaimiston vanhoista huonekaluista taiteeseen. Tarjolla myös rekkikaupalla vintagevaatteita ja asusteita Tuulan arkistoista. Kannattaa tulla penkomaan, jos menneiden vuosikymmenten aarteet kiinnostavat! Osoite on Tyynenmerenkatu 6, Jätkäsaari. Tunnistat oikean oven neonkyltistä, jossa lukee BAR – pujottele välitiloja ja käytäviä pitkin eteenpäin, kunnes olet perillä. Et voi erehtyä.

Golden Classicsin seuraava osoite löytyy Kaisaniemestä: liveohjelma jatkuu jo ensi viikolla legendaarisen Ravintola Kaisaniemen tiloissa nimellä Golden Stage. Varsinainen ravintolatoiminta on muissa käsissä, joten toivotaan, että lavan ympärille rakentuu pian samanlainen valtakunta kuin Jätkäsaaressa on ollut. Helsinki tarvitsee tälläisiä eläviä ja hengittäviä livemestoja, musiikin ystävien turvapaikkoja.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

You, it’s you and me

Kiitos kaikille mahtavasta keskustelusta parhaista cover-kappaleista! Palaan siihen vielä paremmalla ajalla, mutta sitä odotellessa pakko tuupata eetteriin vielä toinen versio Kate Bushin klassikkobiisistä Running up that hill. Oregonin Portlandista ponnistava dream pop -bändi Chromatics on levyttänyt muitakin hienoja covereita, kuten Neil Youngin kappaleen, joka löytyikin tuosta parin päivän takaisesta listasta. Yhtyeen elektroninen surina ja aavistuksen epävireinen ilmalaulu tuo vanhoihin biiseihin ihan uutta jännitettä. Täydellinen soundtrack sunnuntain päiväuniin.

☊ CHROMATICS – RUNNING UP THAT HILL

Rennosti viikonloppuun

Kaupallisessa yhteistyössä foodora

Emme ole varmaankaan ainoat, jotka huokasivat tänä aamuna ONNEKSI ON PERJANTAI. Kalenterista huomaa, että kevät kiihtyy kohti toukokuuta, niin se menee joka vuosi. Dedikset pinoutuvat, puhelin pirisee ja sähköposti paukkuu sitä kiihkeämmin mitä lähemmäksi kesää mennään. Ja sitten juhannuksena, pufffffff kaikki vaan hiljenee. Mutta siihen on vielä muutama kuukausi aikaa.

Laadimme Jarnon kanssa yhteisen suosikkilistan asioista, joista syntyy helppo ja ihana viikonloppuilta silloin kun kaikkein eniten kiinnostaa ihan vaan rentoutuminen. Listan jokainen kohta on syntynyt huolellisen harjoittelun, kokeilun ja virheistä oppimisen kautta, ja hiottu täydellisyyteen viimeisen parin vuoden aikana. Täydellisyydellä tietysti tarkoitamme täydellistä rentoutumista, emme sitä että koti on puunattu pölyttömäksi ja viikonloppuherkut tehty itse omasta puutarhasta poimituista vihanneksista. Ehei. Nyt on kyse akkujen lataamisesta ja huolten heittämisestä nurkkaan. Ei mennä siitä mistä aita on matalin, vaan siitä missä aitaa ei ole. Niistä pölyistäkään ei tarvitse nyt välittää.

Tilaa ruoka kotiin

Pitkän viikon päätteeksi ei todellakaan jaksa enää mennä kauppaan miettimään mitä tekisi illaksi, mutta silti haluaa syödä hyvin. Ratkaisu löytyy niinkin läheltä kuin omasta puhelimesta: meidän vakioratkaisu on tilata illan safkat foodoralta. Tässä ei säästy pelkästään illan menun ideointiin, kauppareissuun ja safkan valmistamiseen kuluva aika ja vaiva, ei tarvitse nimittäin myöskään sotkea ja siivota keittiötä. Nerokas konsepti, johon – täytyy myöntää – turvaudumme aika usein myös muulloin kuin viikonloppuisin. Aina ei arkisinkaan ennätä kokata tai jaksa lähteä ulos syömään, varsinkaan kun tietää että hyvä ruoka odottaa vain parin helpon napinpainalluksen päässä. Ruoan voi tilata myös Foodoran verkkosivujen kautta, jos ei halua ladata sovellusta puhelimeensa.

Mutta takaisin viikonlopun viettoon: rakastamme yli kaiken klassisia viikonloppuherkkuja pizzasta burgereihin, mutta olemme viime kuukausina löytäneet niiden rinnalle muitakin vaihtoehtoja, jotka ovat herkullisia ja täyttäviä, mutta huomattavasti terveellisempiä. Emme ole koskaan käyneet Eat Pokessa paikan päällä, mutta olemme tilanneet ravintolasta Foodoran kautta varmaan kymmeniä kertoja saman suosikkiannokseni: lohi-avokado-bowlin wasabimajoneesilla. Tällä kertaa otimme lisähöysteeksi vielä rapuja, ja koska viikonloppu, tilasimme myös misokeiton, sashimilohta, merilevää ja edamamepapuja. FIESTA! Ihan järkkyhyvää – ja nälkä lähtee ilman ähkyä.

Valitse leffa valmiiksi

Tämä on äärimmäisen tärkeä kohta, koska se ennaltaehkäisee tuskastumisen, safkan jäähtymisen ja kinat! Jos vietät iltaa kumppanin, ystävän tai kämppäkaverin kanssa, kannattaa ehdottomasti valita illan elokuva tai sarjamaraton ennen kuin safka saapuu. Mikään ei ole rasittavampaa kuin se, että safka jäähtyy lautaselle tai on melkein jo syöty siinä vaiheessa kun on päästy yhteisymmärrykseen siitä mitä katsotaan (ja päädytään ärtyneenä katsomaan uudestaan joku keskinkertainen elokuva, josta kumpikaan ei hirveästi tykännyt edes ensimmäisellä kerralla).

Käykää siis Suuri Keskustelu sillä aikaa kun ruoka tekee tuloaan, laittakaa telkku päälle ja säätäkää illan valinta valmiustilaan odottamaan, että safka on edessä. Sitten ei tarvitse enää kuin napsauttaa kaukosäätimestä leffa päälle ja ilta saa alkaa.

Vaihda vaatteet

Tänään ei todellakaan lähdetä yhtään mihinkään! Nakkaa siis farkut nurkkaan ja vaihda tilalle mukavimmat vaatteet, jotka omistat. Pyjamat, verkkarit, silkkihousut, aamutakki – kaikki käy, kunhan olo on hyvä ja rento.

Itse heilun kotona yleensä mustissa joogahousuissa ja vanhassa bändipaidassa (lempparini ovat Led Zeppelin- ja The Stooges -paidat, jotka ovat molemmat kuluneet ihanan pehmeiksi). Niissä olo on yhtäaikaa rento ja voittamaton, sellainen että voi pomppia ja hytkyä ja tanssia keskellä lattiaa, jos tuntuu siltä (toki yleensä ei tunnu, mutta mahdollisuus on olemassa). Vilukissa kun olen, käytän kesät talvet myös villasukkia.

Jarno on poikkeus sääntöön, koska hän viihtyy kotonakin farkut jalassa – ovat kuulemma mukavimmat housut, jotka hän omistaa. Salaa kerron, että hän omistaa kyllä verkkaritkin. Niitä käytetään vain erikoistilanteissa, kun “tarvitaan maksimaalinen liikkuvuus” (lue: pitää saada ninjailla).

Älkää antako näiden surullisten katseiden hämätä teitä. Heitä kyllä ruokitaan aamuin illoin ja herkkuhetkiäkin piisaa.

Sulje puhelin

Jos kuulostaa hurjalta, kannattaa todellakin kokeilla. Tänä iltana ei tapahdu somessa yhtään mitään sellaista, joka vaatisi välitöntä huomiotasi eikä voisi odottaa huomiseen. Olen itse huomannut, että rennoista koti-illoista saa paljon enemmän irti, kun ei vietä niitä puhelin kourassa: kavereiden somepäivityksistä tulee vaan epämääräinen olo, että ääh pitäisikö minunkin olla jossain ulkona eikä möhistä sohvalla. No ei pitäisi! Jokainen tarvitsee off-aikaa ja se kaupungin sykkivä yö kyllä odottaa seuraavanakin iltana tai viikonloppuna (eipä sillä, että siellä muutenkaan ole mitään sellaista mitä et olisi nähnyt ja kokenut sataan kertaan). Unohda siis puhelin äänettömälle eteisen pöydälle ja nauti illasta ilman turhia häiriötekijöitä. Kaikki mitä juuri nyt tarvitset on tässä.

Loppuun skaba! Instagramini puolella (@stellaharasek) on käynnissä arvonta, jossa kaikkien kommentoineiden kesken arvotaan yksi 40€ safkalahjakortti: sillä saa foodorasta esimerkiksi safkat kahdelle tai kolmelle – tai itselleen fiestan. Käyhän siis Instagramin puolella kertomassa mitä sun rentoon viikonloppuiltaan kuuluu, niin olet mukana arvonnassa! Vastausaikaa on ensi viikon keskiviikkoon 25. huhtikuuta saakka.

Foodora toimii tällä hetkellä Helsingissä, Espoossa, Turussa ja Tampereella. Mukana on yli 370 ravintolaa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Berliinin helmi ~ Paris Bar

Kun matkustimme pari viikkoa sitten viikonlopuksi Berliiniin, emme menneetkään kaikkiin niihin tavanomaisiin paikkoihin, joissa olen tottunut Berliinin reissuillani notkumaan, vaan antauduimme ystäviemme ideoille. Sunnuntaina Anni johdatti meidät viinilasilliselle ja lounaalle yhteen omaan suosikkiinsa, vuonna 1950 avattuun ranskalaiseen Paris Bariin. Pieni brasserie oli terassia lukuunottamatta siihen aikaan sunnuntai-iltapäivästä tyhjä, saimme istua mihin halusimme ja ottaa kaikessa rauhassa valokuvia. Onneksi, koska paikka on hurmaava ja tietysti tosi valokuvauksellinen.

Rakastan tälläisiä paikkoja, jotka ovat toimineet samalla paikalla samalla konseptilla ja olleet enemmän tai vähemmän samannäköisiä vuosikymmeniä. Niistä puuttuu yliyrittäminen, asiakkaiden kosiskelu trendeillä, uudistuminen pelkän uudistumisen vuoksi. Vanhan arvostuksessa ja oman historian vaalimisessa on kauneutta, joka tuntuu näinä päivinä virkistävältä ja valitettavan harvinaiselta.

Peränurkassa hymyilee kukas muukaan kuin yksi paikan tunnetuista vakiovieraista, Yves Saint Laurent, joka on jättänyt potrettiin oman signeerauksensa.

Paris Bar on toiminut nykyasussaan vuodesta 1977, jolloin kaksi taidekeräilijää ostivat ravintolan – toinen heistä oli tiettävästi työskennellyt siellä jo aiemmin tarjoilijana. Heitä on kiittäminen siitä, että Paris Barin seinät notkuvat taidetta: pienet ja suuret teokset peittävät ravintolan kaikki mahdolliset seinäpinnat. Paikalla onkin pitkä historia taiteilijoiden suosikkina, eikä vain paikallisten: siellä on viettänyt aikaa myös sellaiset tyypit kuten David Bowie ja Iggy Pop, jotka työskentelivät aikoinaan yhdessä Berliinissä. Myös leffa- ja muotiväki kuulemma viihtyy paikassa.

Baaritiskin ympärillä on kiiltävät pöytäpinnat, seinää pitkin kulkee patinoitunut nahkapenkki. Perimmäisiin pöytiin on levitetty valkoiset pöytäliinat, hämärässä kimaltavat viinilasit odottavat illan asiakkaita. Kaiken yllä roikkuu sekamelska suuria maalauksia, mustavalkoisia valokuvia, grafiikkatöitä ja signeerattuja taide- ja elokuvajulisteita. Teoksia on raflan historian varrella myös huutokaupattu verorästien maksua varten.

Paris Barista ei saa smoothieita tai avokado toasteja, vaan samppanjaa, salade niçoise ja kaviaaria. On kuluneita pintoja ja kirjapinoja, nippu kulmistaan taittuneita menuja. Päivän sanomalehdet odottavat lukijaansa ulko-oven vieressä. Söimme kevyen salaattilounaan, palan painikkeeksi otimme pullollisen roseeta. Hinnat ovat Berliinin hintatasoon verrattuna hitusen korkeammat, mutta halvemmat toki kuin Pariisissa.

Harmittaa, etten ottanut kuvaa ulkopuolelta, sillä raidallinen markiisi ja punainen neonvalokyltti terassin yllä ovat ikoniset. Ne voi tsekata i-D -lehden jutusta, joka on muutenkin lukemisen arvoinen katsaus legendaarisen paikan historiaan: Celebrating 40 years of Paris Bar; Berlin’s original artists hangout

Paris Bar, Kantstrasse 152, Berlin