Yhteistyössä Naturelle.fi, sisältää alennuskoodin
Olen maailman laiskin matkustaja, en jaksa kantaa reissussa mukana yhtään mitään ylimääräistä. Johtuu siitä, että joudun arkisin roudaamaan mukana niin paljon painavaa kamaa kamerakalustosta liikkuvaan toimistooni tietokoneineen, ulkoisine kovalevyineen ja piuhapusseineen. Ne lähtevät ahdettuna Tori-kassiin lähes kaikille matkoillekin mukaan eikä niiden lisäksi vaan huvita kantaa kovin painavaa matkalaukkua. Siksi matkustan kaikkein mieluiten pelkillä käsimatkatavaroilla, nytkin lähdin matkaan pelkällä pikku-Rimowalla.
Kahden viikon matkalla selviää mainiosti pienellä matkalaukullisella tavaraa, se vaatii vaan vähän suunnittelua. Pakkaan mukaan monikäyttöisiä vaatekappaleita, kenkiä, jotka käyvät melkein kaikkiin tilanteisiin ja mietin etukäteen myös minkälaista reissukosmetiikkaa matkalle tarvitsen. Toisin kuin nimeltämainitsematon ystäväni, jonka pakkaustottumukset ovat loputtoman viihteen lähde, en jaksa kantaa matkoille mukana litran kokoisia puhdistustuotteita, vaan suosin mahdollisimman minikokoisia pakkauskokoja. Sata milliä suurempia puteleita ei toki käsimatkatavaroihin saisikaan mukaan.
Pakkausaiheisia vinkkejä on kovasti toivottu. Ajattelin aloittaa matkakosmetiikasta, suurin osa suosikeistani kun löytyvät luonnonkosmetiikkakauppa Naturellen valikoimista – myös matkakokoisina!
Tata Harperin tuotteet ovat kuuluneet suosikkeihini siitä asti kun ensimmäisen kerran kokeilin niitä – tykkään niiden tehosta, freeseistä tuoksuista ja siitä miltä ne tuntuvat iholla. Merkin valikoimista löytyy täydellinen matka-arsenaali, joka sopii kaikille ihotyypeille. Pakkaus sisältää mm. kevyesti kuorivan puhdistusvoiteen, kirkastavan naamion, kosteuttavan kasvosuihkeen, ikääntymisen merkkejä häivyttävän kollageeniseerumin, korjaavan kosteusvoiteen ja ravitsevan öljyseerumin, jota voi taputella silmänympärysiholle, poskille ja otsalle. Aika kova kattaus, jota on kyllä helppo suositella varsinkin meille maagisen kolmenkymmenen rajapyykin ohittaneille.
Tata Harperin kirkastava naamio oli uusi tuttavuus, joka osoittautui hillittömän hyväksi kaveriksi tropiikkiin, se nimittäin pelasti auringossa paahtuneet kasvot punoitukselta ja kiristykseltä. Testasimme molemmat auringossa vietetyn päivän jälkeen ja sama tulos, ihosta tuli superkaunis ja hehkuva.
Ravitsevasta öljyseerumipullosta oli melkein mahdoton ottaa kuva, niin pikkuinen se on. Sen sujautti vaikka taskuun painellessaan rannalle. Täydellinen tuote pelastamaan kasvojen iho suolaisen meriveden ja auringon vaikutuksilta.
Kirjoitinkin tovi sitten Kypriksen tuotteista, joista olin löytänyt monta uutta suosikkia. Pakkasin matkalle merkin Sample Setin, joka sisältää matkakokoiset versiot melkein kaikista niistä. Nyt on pakko erikseen kehua tuotekokoa, sillä nämä minikokoiset lasipullot eivät vie laukussa tilaa eivätkä paina mitään, mutta ovat riittäneet täydellisesti kahden naisen tarpeisiin kahden viikon matkalla.
Tehokosteuttava Antioxidant Dew ja yökäyttöön tarkoitettu Moonlight Catalyst ovat toimineet todella hyvin myös tropiikissa, ensimmäinen ravitsevien ja kosteuttavien ja jälkimmäinen erityisesti kuorivien ominaisuuksiensa ansiosta.
Setistä löytyy myös kauneuseliksiirien superkolmikko Beauty Elixir I, II ja III. Kaikille löytyi käyttöä: tasapainottavalle ja energisoivalle ykköselle aamuisin, parantavalle ja hoitavalle kakkoselle iltaisin. Kolmosesta pakkasin mukaan myös täysikokoisen pullon, sillä herkälle iholle tarkoitettu eliksiiri on loistava aftersun-tuote – ja kuten kävi perillä ilmi, rauhoittaa hyttysten puremat paremmin kuin mikään tähän asti testattu tuote! Pelkäksi hyttysöljyksi olisi turhan arvokas tuote, mutta toki riittoisaa öljyä siihenkin tarkoitukseen käytettiin, kun se sattui jokatapauksessa olemaan mukana.
Kypriksen Pot of Shade – Heliotropic SPF Primer on ykköstuote kuumiin maihin. Suojakerroin SPF 30 ja kosteuttavat uutteet suojaavat ihon auringolta ilman nanopartikkeleita. Voiteesta jää levityksen jälkeen läpikuultava huntu, joka sulaa ihoon hetken päästä. Vallan pätevä meikinpohjustusvoide, ja 27 millin kokonsa ansiosta mahtuu mukaan ihan täysikokoisena.
Pariisilaisen Absolutionin silmänympärysgeeli on kesäsuosikki, siksi pakkasin sen mukaan Balillekin. Sillä on viilentävä ja virkistävä vaikutus, lisäksi se poistaa turvotusta ja häivyttää tummia silmänalusia. Laiska kiittää, sillä trooppisilla leveysasteilla ei todellakaan tule joka päivä meikattua.
Hammastahnan ostan aina periltä, mutta harjaksi otin mukaan Mablen bambuhammasharjan, joka on valmistettu ekologisesti kestävällä tavalla kerätystä bambusta. Luonnostaan antibakteerinen, vedenkestävä ja täysin biohajoava harja on kaiken lisäksi kaunis katseltava kylpyhuoneen lasissa.
Melko vähän tulee matkoilla meikattua, jos ollenkaan. Kivaa on silti pakata vähän kosmetiikkaa mukaan niitä iltoja varten, kun haluaa mennä vaikkapa ravintolaan näyttämättä räjähtäneeltä rantapummilta.
Meikkipussiin lähti mukaan Tata Harperin Volumizing Lip and Cheek Tint, kosteuttava ja kätevä kultanappi, josta saa sävyn sekä huulille että poskille – kummasti raikastaa ilmettä. Sävyjä löytyy vaikka kuinka, omani taitaa olla oranssiin taittava Very Vivacious joka toimii ihanasti ruskettuvalla iholla. Lisäksi sieltä löytyy Hynt Beautyn ripsiväri, ruskea silmänrajauskynä ja siro pieni luomiväripaletti. Sweet Canyon-triosta löytyy kolme maanläheistä ja monikäyttöistä sävyä, joilla on käytännössä mahdotonta mennä vikaan. Luonnonkosmetiikalla on monien mielessä yhä epäilyttävä kaiku, mutta on kyllä pakko sanoa, että en ole näihin merkkeihin siirryttyäni kaivannut kertaakaan tuotteiden synteettisiä kilpasiskoja.
Gressan Minimalist-seerumimeikkivoiteesta kirjoitin viime keväänä, ehkä jotkut teistä muistavatkin? Todella toimiva tuote myös kuumissa maissa, äärimmäisen kevyellä seerumikerroksella saa kosteutetun ja tasaisen näköisen ihon.
Lisäksi pakkasin mukaan saman merkin Illuminating Serum -korostusseerumin, jolla taikoo sekunnissa valoa ja kuulautta poskipäille, otsalle, nenänvarteen ja vaikka solisluihin. Näillä kahdella tuotteella oikeastaan pärjää pitkälle, kun kuumuudessa ei kaipaa kovinkaan meikattua lookia.
Siinäpä se! Jos kiinnostuit, nyt on oiva mahdollisuus kokeilla tuotteita kampanjahintaan, nimittäin koodilla BALI saa 20% alennuksen Naturellen koko valikoimasta (poislukien May, Kypris, Nuori ja lahjakortit). Kampanjakoodi toimii sekä verkkokaupassa että kivijalkakaupassa osoitteessa Bulevardi 24 vuoden loppuun eli 31. joulukuuta asti.
Mitä tuotteita te pakkaatte mukaan matkoille?
PHOTOS BY STELLA HARASEK