Kaupallinen yhteistyö Skanno Finland ja Sovet Italia
Olimme etsiskelleet uutta ruokapöytää siitä saakka kun edellinen hajosi yhden tuotantoryhmän käsissä. Vakuutus korvasi rikkoutuneen pöydän ja olisimme voineet hakea tilalle uuden version, mutta halusimme jotain kestävämpää. Olemme muutenkin pyrkineet viime aikoina selkeyttämään niin rönsyilevää kotiamme kuin asumiseen liittyviä ajatuksiamme. Meillä on enemmän tavaran vähentämiseen kuin uuden hankkimiseen liittyviä suunnitelmia, mutta silloin kun jotain hankitaan, haluamme tehdä ajattomia, pitkäikäisiä hankintoja, joiden kanssa voi jakaa arkensa kauan.
Tärkein kriteeri pöydälle oli käytännöllisyys ja korkea laatu: että pöytä kestää niin arkikäyttöä kuin kotonamme tapahtuvia kuvauksia eikä ole helposti särkyvää tai naarmuuntuvaa sorttia. Emme halunneet esimerkiksi puista pöytää, jonka pintaa joutuisi jatkuvasti varomaan ja huoltamaan, vaan jotain helppohoitoista.
Toinen kriteeri pöydälle oli tietysti koko: meillä käy usein vieraita ja halusimme ehdottomasti, että pöydän ääreen mahtuu ainakin kuusi ystävää. Ruokapöytä toimii usein myös kakkostyöpöytänä silloin kun toinen meistä on vallannut työhuoneen projektiensa kanssa.
Toivoimme uudelta pöydältä myös, että huutokaupasta hankitut käsinojalliset vintagetuolimme mahtuvat vaivattomasti sen alle. Tuolit ovat standardikorkuiset, mutta joissakin pöydissä, kuten näissä kuvissa vilahtavissa väliaikaratkaisuksi hankitussa kirppispöydässämme, on kannen alla sokkelimainen kehikko, joka osuu käsinojiin. Väliaikaratkaisumme jalkojen alla olikin superkätevät pahvista askarrellut korokkeet mahdollistamassa tuolien käytön.
Ruokapöydälle luontevin paikka on olohuoneen puolella, L-mallisen tilan kulmikkaassa päädyssä, josta on myös kulku keittiöön. Tila on kaunis, mutta ikkunoineen, oviaukkoineen ja monikulmaisine nurkkineen vähän haastava. Aiempi pöytä oli tämän väliaikaratkaisumme lailla suorakulmion mallinen kuuden hengen pöytä, joka ei ole tilaan täydellinen, mutta kelvollinen, ja ajattelimme, että uusi voisi olla suunnilleen samanmallinen.
Visuaalisesti toivoimme, että pöytä olisi elegantti ja ajaton, mutta toisi samalla kotiin tuulahduksen jotain uutta ja kiinnostavaa: olisi ehkä muotokieleltään moderni kontrastina vintagepainotteiselle sisustuksellemme.
Metsästimme uutta pöytää melkein vuoden, jonka aikana tuli selväksi, että potentiaaliset pöydät ovat harvassa. Kahlasimme läpi loputtomasti vaihtoehtoja. Väärä koko. Väärä materiaali. Väärät mittasuhteet. Kiva, mutta tylsä. Tyylikäs, mutta hankala. Kaunis, mutta turhan trendikäs. Varsinkin laatua on vaikea löytää: kalusteita tehdään nykyään monenlaisista edullisista materiaaleista, jotka eivät välttämättä kestä kovin pitkäaikaista käyttöä, ja vaikka materiaali itsessään kestäisi, kiinnitysmekanismit saattavat olla heppoiset (juuri ne pettivät edellisessä pöydässämme, joka ei ollut mikään halpa, eikä kaluste ollut enää korjattavissa).
Tänä keväänä päädyimme pöytäprojektimme tiimoilta yhteistyöhön Skannon kanssa. Suomalaisella designmyymälällä on valikoimissaan potentiaalisia vaihtoehtoja oikeastaan joka tarpeeseen: neljäkymmentä laadukasta brändiä ja yhteensä satoja erilaisia malli-, koko-, materiaali- ja väriyhdistelmiä. 1940-luvulla perustettu Skanno on toiminut vuosikymmeniä skandinaavisena porttina eurooppalaiseen designiin tuomalla maahan erityisesti italialaisen muotoilun vanhoja ja uusia klassikoita. Minulle Skanno on vanha tuttu niiltä ajoilta, kun muutin Helsinkiin ja kalustin ensimmäistä ikiomaa asuntoani silloisen avopuolison kanssa. Ullakkoasunnossa oli erikoiset mittasuhteet ja Skannon sisustussuunnittelijoiden neuvoista oli paljon iloa valitessa sinne sopivia kalusteita. Skannon asiakkaiden käytössä on nimittäin veloitukseton suunnittelupalvelu, jossa toiveita ja tarpeita pääsee kartoittamaan yhdessä ammattilaisen kanssa. Siitä on iso apu arvokkaita hankintoja tehdessä, varsinkin silloin, jos ei ole aivan tarkkaa visiota siitä mitä haluaa tai tarvitsee, tai ei tiedä mitä kaikkea kannattaa valinnassa ottaa huomioon. Ammattilainen osaa myös ehdottaa sellaisia vaihtoehtoja, jotka eivät ehkä itselle tulisi mieleen.
Sisustaminen ei tarkoita ensisijaisesti tavaroiden valitsemista tai ylipäänsä ostamista vaan ajattelua ja suunnittelua. Kodin hankintojen kohdalla kannattaa ennen ostospäätösten tekemistä miettiä millaista elämää kodissa on tarkoitus elää, millaiseen ja keiden käyttöön kaluste tulee ja millainen kaluste palvelee parhaiten juuri näitä toiveita ja tarpeita. Se mikä sopii juuri meille ei välttämättä ole paras vaihtoehto jollekin toiselle. Myös budjetti asettaa rajoituksensa, mutta toisaalta on hyvä miettiä tuleeko pitkällä tähtäimellä edullisemmaksi panostaa kerralla ajattomaan, kestävään kalusteeseen kuin vaihtaa halvempi versio uuteen muutaman vuoden välein siksi, että se ei kestä käyttöä tai pintatrendikäs muotoilu alkaa nopeasti tuntua vanhentuneelta. Hyvä muotoilu kestää aikaa ja näyttää tuoreelta vuosikymmenestä toiseen.
Olen toki myös suuri spontaanien löytöjen ja sattumanvaraisuuden ystävä: joskus se päähänpistosta vitosella kirppikseltä ostettu kaluste on tehtäväänsä paras mahdollinen, eikä kaiken toisaalta tarvitsekaan olla täydellistä – on meilläkin nurkkia, jotka ovat sinnepäin, ja epäkäytännöllisiä kalusteita, joita rakastan niiden kauneuden tähden. Olen kuitenkin huomannut, että kodin suurimpien (ja samalla tärkeimpien) kalusteiden kohdalla toimivuus on tärkeää ja määrittää paljon arjen sujuvuutta. Jokapäiväisessä käytössä olevien tavaroiden tarkoitus on helpottaa elämää, ei vaikeuttaa sitä.
Tykkään paljon Skannon toimintafilosofiasta: heillä ei ole varastoa, vaan jokainen tuote tilataan mittatilauksesta juuri siinä koossa, materiaalissa ja sävyssä kuin asiakas toivoo. Suuri osa kalusteista valmistetaan Euroopassa käsin. Tuntuu tulevaisuudelta, että silloin kun tehdään uutta, valmistetaan suoraan tarpeeseen huolella harkittuja, laadukkaita tavaroita eettisesti kestävällä tavalla. Ei suuria varastoja, suoraan kaatopaikalle päätyviä palautuksia tai aggressiivisia alennusmyyntejä, joilla yritetään päästä päättyvän sesongin tavarasta eroon ettei niitä tarvitsisi heittää pois. Eikä tekijöiden kustannuksella poljettuja hintoja! Laadun ei kuulukaan olla halpaa. Massatuotanto on vääristänyt käsityksiämme siitä mitä asioiden pitäisi maksaa. Korkeampi hinta ei kuitenkaan takaa automaattisesti vastuullista tuotantoa, joten aina kannattaa kysyä missä tuotteet valmistetaan ja kuka ne valmistaa.
Tutkimme etukäteen vaihtoehtoja verkkokaupasta. Sieltä ei löydy koko valikoimaa, mutta saa osviittaa. Tykästyimme Skannon brändeistä erityisesti Sovet Italiaan, italialaiseen designtaloon, jolla on 40 vuoden historia ja mallistossaan niin ajattomia, arkkitehtonisia kalusteita kuin näyttäviä malleja, suorannaisia taidepöytiä. Yhteistyöstä tuli kolmen kimppa, kun Italiassa innostuttiin mukaan.
Ennakkosuosikkimme oli linjakas, arkkitehtoninen Slim, joka näytti kuvien perusteella sopivan sirolta ahtaaseen nurkkaansa. Päätimme kuitenkin turvautua valinnassa Skannon sisustussuunnittelijan apuun ja varasimme nettisivujen kautta ajan Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevaan showroomiin. Tapaaminen on mahdollista varata joko tietylle sisustussuunnittelijalle tai kenelle vaan sellaiseen ajankohtaan mikä passaa parhaiten kalenteriin. Me halusimme ehdottomasti tavata juuri Annukan, koska olimme saaneet vihiä, että hän on Lapista ja pitää koirista. Tärkeitä juttuja! Varustauduimme tapaamiseen ottamalla tarvittavat mitat ja pari puhelinkuvaa tilasta, johon pöydän on tarkoitus sopia. Löysimme myös olohuoneen pohjapiirroksen, joka helpottaisi eri vaihtoehtojen sovittelua tilaan.
Showroomilla saa piipahtaa ilman ostopainetta fiilistelemässä upeaa muotoilua.
Svenska Teaternia vastapäätä, toisessa kerroksessa sijaitsevassa showroomissa on kaunista ja inspiroivaa. Se on kaikille avoin kuten mikä tahansa myymälä, ja eroaa myymälästä vain siten, että esillä olevat kalusteet ovat prototyyppejä ja myyntikappaleet tilataan asiakkaille erikseen. Skannon edustamien brändien valikoimista löytyy muotoilun aarteita moneen tyyliin: skandikotiin täydellisesti istuvia linjakkaita, eleettömiä kalusteita, mutta myös riemukkaan muhkeita sohvia, raidallisia jättinojatuoleja ja taideteosta muistuttavia valaisimia. Joukossa on niin vuosikymmeniä vanhoja klassikkomalleja kuin nykymuotoilua.
Istuimme alas Annukan kanssa, saimme eteemme kahvikupit ja kerroimme mitä meillä on mielessä. Kävimme läpi asunnon pohjapiirrosta ja valokuvia, joista Annukka tutki niin tilaa kuin sisustustamme. Hän kysyi heti olemmeko harkinneet pyöreää pöytää. Emme olleet. Meille ei ollut itseasiassa tullut mieleenkään, että pyöreä pöytä olisi vaihtoehto. Kummallakaan ei ollut koskaan ollut pyöreää pöytää yhdessäkään kodissa. Näinkö helposti sitä jämähtää siihen mitä on aina ollut?
Pyöreän pöydän kiistattomat edut: sopii pieniin ja hankaliin tiloihin. On sosiaalisempi, rennompi, luo intiimimmän tunnelman. Kun pöydän jalka on keskellä, tuoleille (ja istujille) jää enemmän tilaa.
Kun ajatuksen pyöreästä pöydästä sai kerran päähänsä, sitä ei saanut sieltä enää pois.
Myös koirat ovat tervetulleita showroomille.
Kävimme kuitenkin läpi Sovet Italian malleja avoimin mielin. Annukka hyväksyi myös ennakkosuosikkimme, Slim-pöydän, johon olisi mahdollista saada myös jatkettava malli. Pöydän sisään piilotetun jatkopalan voisi ottaa esiin tarvittaessa ja silloin pöydän ääreen mahtuisi jopa 8-10 henkeä. Sovet Italian sivuilla on muuten mahdollista testailla simppelin sovelluksen eli konfiguraattorin avulla erilaisia kokoja, pintoja ja sävyjä, kokeile vaikka tästä tuotesivulta.
Messinkiset jalat ovat superhienot!
Klassinen Tulip näyttää upealta eläväpintaisella kivikannella.
Deod on todellinen taidepöytä!
Lambdaa saa messinkisellä tai puisella jalalla, kansivaihtoehtoja on lukemattomia.
Cross on minusta valtavan hieno juuri tässä kombinaatiossa, savunvärisellä lasilla ja messinkisellä jalalla. Johonkin toiseen asuntoon olisimme saattaneet valita juuri tämän.
Pyöreistä pöydistä pidimme eniten Totemista, joka on Sovet Italian alkuperäismalleja vuosikymmenten takaa. Totem huokuu juuri sitä ajatonta eleganssia, jota olemme etsiskelleet. On tyylikäs muttei tylsä, kaunis ja käytännöllinen. Olimme Annukan kanssa samaa mieltä, että malli sopii loistavasti nykyiseen kotiimme ja ajattomuutensa ansiosta suurella todennäköisyydellä myös tuleviin. Pöydästä löytyy myös ovaali muoto, joka olisi jotain pyöreän ja suorakaiteen välimaastosta, mutta pyöreä tuntui klassisemmalta ja selkeämmältä.
Totem kiilasi siis toiseksi vaihtoehdoksi Slimin rinnalle!
Kun mallit oli käyty läpi ja rajattu muutamaan vaihtoehtoon, siirryimme pohtimaan materiaaleja. Sovet Italia aloitti aikoinaan designlasipöydistä, jotka olivat suosittuja 80-luvun Euroopassa. Kiiltävien lasipintojen lisäksi valikoimissa on todella makeita, erikoiskäisteltyjä lasipintoja, mm. kuunpintaa muistuttavaa röpyläistä tummaa lasia, joka näyttää yllättävän modernilta yhä näin 40 vuotta myöhemmin. Myöhemmin brändi laajensi metalliin, puuviiluun ja keraamisiin kivipintoihin. Nykyään mallistoon kuuluu erilaisten pöytien lisäksi myös mm. säilytyskalusteita ja valaisimia. Kaikki tuotteet valmistetaan käsin Italiassa.
Meitä kiehtoi erityisesti marmoria muistuttavat keraamiset pinnat niiden kauneuden ja vaivattomuuden vuoksi. Rakastan marmoria, mutta sen huokoisuus ja herkkyys tekee siitä meille huonon vaihtoehdon ruokapöydän pintaan. Ruokapöytä on kuitenkin niin kovassa kulutuksessa, että sen kanssa ei halua olla koko ajan varuillaan jääkö viinilasista nyt rinkula tai tuleeko kuvauksissa nyt joku tahra (aina tulee!). Keraaminen pinta sen sijaan on yksi kestävimmistä ja helpoimmista vaihtoehdoista, sillä se ei ime mitään itseensä, ei vaadi huoltoa eikä naarmuunnu pienestä. Toki keraaminenkin pinta lohkeaa, jos siihen tiputtaa jonkun valurautapadan, mutta sellaista pöytää ei taida ollakaan, joka ei sellaisesta ottaisi osumaa.
Keraamisia pintoja saa niin kiiltävänä kuin mattana. Mattapinnat ovat kuulemma lapsiperheeseen täydelliset, niissä ei näy edes naarmut, joita kiiltävään voi jäädä. Meitä kuitenkin viehätti kiiltävä pinta, koska olohuoneessa lähes kaikki muu imee eikä heijasta valoa: on patinoitunutta nahkaa, pörröistä mattoa, himmeitä öljyvärimaalauksia ja kulunutta puuta.
Sama kaluste voi näyttää hyvinkin erilaiselta eri pintamateriaaleilla ja väreillä. Katselimme erityisesti mustaa Marquinia-marmoria muistuttavaa keraamista tasoa, sillä mustana pöydästä tulisi todella näyttävä. Pohdimme myös vaaleaa Calacatta-marmorikuviota, joka sai Totemin näyttämään kepeämmältä ja aavistuksen retrommalta.
Saimme seuraavana päivänä Annukalta sähköpostiin olohuoneen pohjapiirrokseen tehtyjä pohjakuvia siitä miten erilaiset pöytävaihtoehdot istuisivat tilaan. (Isompien sisustusprojektien kohdalla Skannon suunnittelupalvelusta saa myös 3D-mallinnuksia, mutta yksittäisessä pöytähankinnassa sellaisia ei yleensä tarvita.) Piirroksiin oli merkitty myös pöydän ympärille asettuvat tuolit ja ne olivat yllättävän havainnollistavia. Olimme etukäteen miettineet tukkisiko pyöreä pöytä olohuoneen ja keittiön välistä kulkua, mutta piirroksista näki heti, että pyöreän pöydän kanssa tilaa jäi itseasiassa enemmän kuin suorakaiteen muotoisen pöydän kanssa. Asia oli sillä selvä – pyöreä pöytä tulisi. Vielä piti lyödä lukkoon koko ja väri.
Koon suhteen oli kaksi vaihtoehtoa, halkaisijaltaan 130- tai 140-senttinen pöytä. Molempien ympärille mahtuisi kuusi tuolia, isompaan kokoon jäisi aavistuksen enemmän tilaa kattaukselle. Teippasimme pöydän paikan lattiaan ja lopulta Jarno rakensi päähänpistosta huojuvan pahviprototyypin, joka nauratti molempia, mutta vahvisti sen minkä Annukan piirroksista jo näki: pöytä istuisi tilaan täydellisesti ja isompi koko mahtuisi hyvin.
Teimme värivalinnan suhteen täyskäännöksen ihan viime tingassa. Olimme jo päätymässä mustaan pöytään marmorikuvioisella kannella, kun aloimme miettiä tuleeko sisustuksesta vähän liiankin linjakas, kun olohuoneessa on muutenkin niin paljon mustaa. Meillä on pari ystävää, molemmat visuaalisen alan ammattilaisia, jotka toimivat usein makutuomareina isoissa hankinnoissamme. He olivat kontrastin kannalla ja niin mekin lämpenimme: vaalea marmoripinta toisi kotiimme jotain uutta ja näyttäisi konjakinruskeiden nahkatuoliemme kanssa sopivasti särmältä ja boheemilta.
Päätös oli tehty. Ilmoitimme Annukalle lopulliset speksit, Annukka hyväksyi ja lähetti tilauksen Italiaan. Sitten vaan jäimme odottelemaan, että pöytämme valmistuisi. Skannon tuotteissa on useimmiten 6-10 viikon toimitusaika. Monen viikon tai jopa kuukauden toimitusaika voi tuntua seuraavan päivän toimituksiin tottuneesta kärsimättömästä nykyihmisestä pitkältä, mutta toisaalta: kun hankinta on huolellisesti harkittu ja on tiedossa, että tämä kaluste valmistetaan nyt tilauksesta juuri minulle, jaksaa kyllä odottaa.
Pöytä saapui juuri ennen kuin lähdimme pohjoiseen. Kuljetusfirman miehet kantoivat huolellisesti pakatun jalan ja kansilevyn sisään ja kokosivat sen suoraan paikalleen. Me pyörimme sen ympärillä hurmioituneena. Se on NIIN KAUNIS, vielä kauniimpi kuin olimme ajatelleet!
Ilon loikka!
Tuolit mahtuvat hyvin pöydän ympärille, kun jalka on keskellä (kuvausta varten siirsimme yhden tuolin sivuun, jotta pöydän jalka näkyisi paremmin). Kiiltävä kivipinta sopii olohuoneeseen hienosti ja heijastaa upeasti valoa. Tykkään myös ajatuksesta, että italialaiset 70-luvun vintagetuolit saivat parikseen italialaisen pöydän, jonka malli on lähes samanikäinen. Vaalea sävy oli tosi onnistunut valinta: valkoinen pöytä tuntuu freesiltä, kun olohuoneessa on niin paljon mustia kalusteita, ja näyttävät tuolit maadoittavat sen paikoilleen.
Olemme kyllä supertyytyväisiä! Ilman ammattilaisen apua emme olisi tulleet koskaan edes harkinneeksi pyöreää pöytää, joka osoittautui asuntoon parhaimmaksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi. Suosittelen lämpimästi turvautumaan Skannon veloituksettoman suunnittelupalvelun puoleen, jos olette tekemässä hankintoja tai laajempia muutoksia sisustukseen.
Pöydän hinta kiinnostaa varmasti monia. Sovet Italian Totem-pöytien hinnat alkavat reilusta tonnista ja vaihtelevat laajalla skaalalla valitun koon ja materiaalien mukaan. Keraamisella kannella ja 140-senttisenä pöytämme hinnaksi muodostui noin 3600€. Design, laatu, eettinen tuotanto ja käsityö tekee hankinnasta arvokkaan ja ajatus onkin, että pöytä kulkee mukanamme pitkään. Kun joskus muutamme, kannen saa ruuvattua irti jalasta ja pöytä on helppo kuljettaa kahdessa osassa uuteen osoitteeseen.
Mitä tuumaatte, lämpenettekö valinnallemme? Olisitteko itse valinneet toisin?
Instagram-tilini puolella (@stellaharasek) on nyt käynnissä arvonta, jossa voi voittaa Sovet Italian peilin – käy ihmeessä osallistumassa skabaan! Profiilini kohokohdista löytyy kiinnostuneille myös paljon stooreja pöytäprosessin varrelta.
PHOTOS BY STELLA HARASEK, JARNO JUSSILA & SOVET ITALIA
Pöytä näyttää upealta ja ihan täydelliseltä valinnalta kotiinne!
Olen haaveillut pyöreästä ruokapöydästä, mutta pyöreässä muodossa mietityttää, että onko siinä hankala käyttää läppäriä samalla, kun nauttii aamu- tai iltapalaa, kun pöydän reuna kaartuu. Tykkään lukea läppäriltä uutisia, blogeja ym. samalla, kun syön aamiaista ja en ole varma, onko pyöreässä pöydässä riittävästi tilaa läppärille teekupin ja leipälautasen vieressä.
Skannon myymä Ligne Rosetin Togo -sohva on mun haavelistan kärjessä.
Jee, kivaa kun tykkäät! Me ollaan kyllä kans niin tyytyväisiä.
Tuota minäkin mietin, mutta kävin sitten testaamassa pyöreän pöydän äärellä, eikä se ollut mikään ongelma.
Ah se Togo on kyllä UPEA. Minäkin huolisin kotiini.
Onpa nappivalinta teidän asuntoon, kaunis, ajaton.
Ah kyllä, ihanaa että tykkäät! x
Kaunis pöytä, hyvä valinta! Ja tosiaan, istuu kuin nenä päähän tuolien kanssa.
Niin istuu! Ollaan kyllä niin tyytyväisiä. Kivaa kun tykkäät myös xxx
Hieno pöytä ja kuvien perusteella sopii teille mitä parhaiten! Arvostan tosi paljon myös sitä, miten paljon aikaa, rahaa ja ajatusta laitatte laatuun ja kalusteen pitkäikäisyyteen. Ainoa moite siitä, että näitä teidän sisutusjuttuja lukiessa tulee itsellekin aina sisustuskuume :D
Hyvää kesää!
Hahaha ymmärrän täysin! Pitäisi liittää sisustuspostauksiin joku varoitus :D Kiitos samoin!
Hyvältä näyttää! Onko teillä asettelu piirustuksen mukainen eli 70 cm irti seinästä ja toimiiko se käytännössä hyvin myös silloin kun koko pöytä miehitetty? Pyöreä pöytä houkuttelee mutta aina ollut vähän vaikea hahmottaa että miten suuren pöydän tarvitsee millekin henkilömäärälle ja paljonko tarvitaan tilaa kokonaisuudessaan pöydän ympärille… Kivaa kesää!
Itseasiassa me ei pöydän sijoittelussa nyt katsottu enää tarkemmin sitä alkuperäistä piirrosta vaan laitettiin se melko lailla keskelle tilaa, katsottiin vaan että jäähän kulkuväylälle riittävästi tilaa, ja hyvin jää. Sanoisin, että pöytä mahtui tilaan paljon paremmin kuin olisin odottanut.
Se paljonko ihmisiä mahtuu pyöreän pöydän ympärille riippuu osin myös tuoleista, meillähän on melko leveät tuolit käsinojineen kaikkineen, mutta näissä on olemassa tietyt suositukset ja standardit, joista saa hyvin osviittaa. Esimerkiksi halkaisijaltaan 130-140cm kokoisen pöydän ympärille mahtuu hyvin juuri kuusi henkeä.
Hyvä tapa hahmottaa pöydän kokoa ja sijoittelua tilassa kotikonstein on mallata sitä teipillä lattiaan ja nostaa tuolit sen ympärille. Jos arveluttaa, suosittelen kyllä kääntymään ammattilaisen puoleen. Sehän tässä Skannon suunnittelupalvelussa on huippua, että siitä ei veloiteta erikseen, vaan se kuuluu asiakaspalveluun.
Ihana pöytä! Täys 10. Mistä on tuo yhdessä kuvassa näkyvä nojatuoli?
Jee kivaa kun tykkäät! Nojatuoli on vintagea.
Mielettömän hieno pöytä!
Niin ON! x
Kaunis pöytä <3
On kyllä ♥
Upea on.
Ah kyllä!
Uhhuh, lievästi järkytyin. Makuja on monia. :)
Hahaha! Näin on ja hyvä niin.
Olipas onnistunut projekti ja erityisesti projektin lopputulema! Onnea!
ILON LOIKKA aivan aiheellinen! <3
Hahaha todella! Kiitos! xx
Moikka, oisitko vinkannut mikä väri tämä on noista Skannon marmoreista, vaaleita oli muutama vaihtis ja just tää, joka ei niin “kermainen” kiinnostaisi,:) Todella hieno pöytä!
Moro Petra, tämä on siis tuo tekstissä mainittu vaalea Calacatta-marmorikuvio! Se on tuossa “tuotekuvassa” yllättävän tumma, on vaaleampi ja raikkaampi livenä. Jeee meistäkin, kivaa kun tykkäät.