Joulukuun yksinkertaisia iloja

Kaupallinen yhteistyö Gateau

Pimeys se vaan syvenee, mutta joulu on onneksi jo kulman takana. Aloitan aina kaikki joulu-aiheiset jutut kertomalla kuinka minähän en ole sitten mikään jouluilija, mutta ehkä minusta on sittenkin salavaivihkaa kuoriutunut minipieni jouluharrastaja. Olen nimittäin löytänyt itseni viime päivinä useammankin jouluisen ilon ääreltä: pieniä ja yksinkertaisia asioita, jotka tuovat valoa ja hyvää mieltä joululomaa edeltäviin viikkoihin.

Joulukukista iloa pimeisiin päiviin.

Hain lempikukkakaupastani Inbloomista joulukukkasen, pitkän tummanpunaisen amarylliksen, joka aukoo terälehtiään verkkaiseen tahtiin. Siirtelen häntä fiiliksen mukaan pöydiltä ikkunalaudoille. Häntä ei tunnu siirtely hetkauttavan. Nappasin mukaan myös kimpun punaisia tulppaaneja, jotka aukesivat aivan mielettömän hienoksi kukkaräjähdykseksi! Täytyy vilauttaa kuva niistäkin. En muista milloin olisin viimeksi hankkinut punaisia tulppaaneja, mutta nehän ovat superkauniit.

Aamukahvi kynttilänvalossa.

Ei se auta kuin kääntää voitoksi ne asiat, joita ei voi muuttaa. Kun on kerran pimeää ympäri vuorokauden, otetaan siitä kaikki irti: olen sytyttänyt kynttilät ja tuikut heti aamulla ja juonut kahvin kynttilöiden valaisemassa aamuhämärässä. Tekisi mieli hakea joulupyhiksi muutama vaaleanvihreä kynttilä Bulevardilla sijaitsevasta Nougatista, näin niitä siellä tovi sitten ja ihastuin haalistuneen salvian sävyyn.

Astetta jouluisempi leipä.

Saaristolaisleipä on ympärivuotinen herkkumme, mutta joulukuussa sitä voi mielestäni syödä ihan joka päivä. Artesaanileipomo Gateaun saaristolaisleipä on tumma, maltaisen makea ja turhankin koukuttava. Sörnäisissä käsinleivottu leipä säilyy hyvänä pitkään, mutta sitä emme ole juuri päässeet testaamaan, sillä pistelemme leivän poskeen helposti parissa päivässä.

Rakastan saaristolaisleipää ihan sellaisenaan hyvän voin kanssa, mutta mikään ei voita kunnon joululeipää, johon on lastattu sitruunalla ja mädillä höystettyä kylmäsavulohta tai skagen röraa eli katkarapuja majoneesi-ranskankermaseoksessa. Jarno onnistui nappaamaan tänään lähikaupan kalatiskiltä viimeiset muikunmädit, tiedän millä herkuttelemme seuraavat päivät.

Gateaun saaristolaisleipä on muuten maidoton ja skagen rörä on helppo tehdä ranskankerman sijaan kauraversioon, jos haluaa nauttia herkusta ilman maitotuotteita. Tsekkaa myös Gateaun leipäkalenterista kylmäsavuporkkanan, sienisalaatin ja muutaman muun herkun ohje – kaikki oivallisia vaihtoehtoja saaristoleivän kaveriksi ja kivoja ideoita joulupöytään. Taidamme testata ainakin sienisalaattia.

Jouluinen soittolista takaa tunnelman.

Kokosin omaksi ja teidän iloksi Spotify-soittolistaan melkein viiden tunnin verran jouluista tai jouluun sopivaa kappaletta. Tunnelmallinen lista on melko indievetoinen, paljon Sufjan Stevensia ja Hellsongsia, ruotsalaista yhtyettä joka vetää akustisia versioita vanhoista hevikappaleista. Rakastan yhä neljän talven takaista suosikkibiisiäni, se soi paljon silloin kun vietimme Jarnon kanssa ensimmäistä yhteistä jouluamme ja unohduimme ystäviemme huvitukseksi (ja ajoittaiseksi ärtymykseksi) jonnekin tuijottelemaan toisiamme silmiin silloin kun olisi pitänyt tehdä sinappikastiketta tai koristella kuusi.

 Klikkaa tästä soittolista auki  

Mitähän muuta vielä keksisi? Joulukuusta emme aio tänä vuonna hankkia, mutta ehkä minun ja ex-kämppikseni Mikon lanseerama jouluoksa voisi tehdä paluun! Kenties ensi jouluna vuokraamme kuusen, aivan mahtava keksintö.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

6 thoughts on “Joulukuun yksinkertaisia iloja

  1. Ihanaa kun joku puhuu vielä amarylliksistä, niitähän ne on aina ollu eikä mitään ritarinkukkia!

    • Hahaha! Itseasiassa ne taitaa olla kaksi eri kukkaa, mutta nyt en muistanut kumpi on kumpi ja päädyin amaryllikseen.

  2. Voitko lisätä tuon soittolistan spotify profiiliisi? En löytänyt listan nimellä(?), kun etsin kännykällä. Niin hirveästi asioita mielessä, että ei ole kyllä yhtään joulufiilis, mutta jospa se tästä.

    • Moro, se löytyy nyt profiilini julkisista soittolistoista! Toivottavasti joulufiilis löytyy pikkuhiljaa ♥

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.