Caesarsalaatti, vähintäänkin jokaisen kansainvälisen hotellin huonepalvelulistalta tuttu klassikko, samanlainen maailmanlaajuinen turvaruoka kuin BLT-sandwich (pekoni-salaatti-tomaatti-leipä) perunalastuilla. Aika jännää oikeastaan, Caesarsalaatin syvänsuolainen kastike kun on aika erikoinen sekoitus voimakkaita makuja.

Kuvittele Meksikon Tijuana, se edellinen 20-luku. Italialaiskokki Caesar Cardini koittaa loihtia kieltolaista janoisille amerikkalaisille pientä purtavaa kylmien juomien kylkeen ruuhkasta tyhjäksi valahtaneita ruokakomeroitaan tähyillen. Vahvaa juustoa italialaiselta löytyy aina, laatikollinen salaatinlehtiä, leivänkannikka tottakai. Syntyy Caesarsalaatti, jonka resepti kiitää Tijuanasta Hollywoodiin ja sieltä ympäri maailmaa, muuttaen aikojen saatossa vain hiukan muotoaan ja säilyttäen uskollisesti keksijänsä nimen.

Niin klassinen kuin Caesarsalaatti onkin, jostain syystä oikeaoppista on vaikea näillä leveysasteilla saada. Caesarsalaattiin eivät kuulu kurkut eivätkä tomaatit. Masennun aina hiukan, jos caesarissani on kuivia, teollisia leipänappuloita. Caesarsalaatti on niitä ruokia, joita ei kannata käydä liikoja varioimaan, koska jos ihmisen tekee mieli Caesarsalaattia, ihmisellä on todennäköisesti hyvin selkeä maku jo kielenpäällä, ja sen himon kanssa en lähtisi leikkimään!

Kastikkeesta pari sanaa: maailmassa ei ole enää jäljellä ketään todistamassa mitä ihan ihka oikeassa ja ensimmäisessä Caesarsalaatinkastikkeessa oikein oli. Perusasioista ollaan kai yhtä mieltä, mutta kuuluuko kastikkeeseen Worcestershire-tilkka, lusikallinen kapriksia, valkosipulia, juustoa, puna- vai valkoviinietikkaa? Kokonainen muna vai vain keltuaisia? Jos satut kulinaristien kanssa kahville, saat aiheesta mehevän ja kenties loputtoman keskustelun aikaiseksi.

Oma kastikkeeni on muotoutunut vuosien saatossa. Se ei aina sisällä valkosipulia, varsinkin jos teen salaatin arkilounaaksi, ei koskaan Worcestershire-kastiketta, koska se ei kuulu jääkaappiini vakkarisisältöön, eikä kapriksiakaan. Kapriksilla yleensä korvataan nimenomaan sardellit, mikäli niitä ei ole tai ei niistä piittaa. Alkuperäisessä reseptissä siellä tijuanalaisessa keittiössä sardelleja ei ilmeisesti itse asiassa käytetty. Tiesitkö muuten, että Worcestershire-kastike sisältää sardellia sekin?

Minun kastikkeeni syntyy aineksista, joita meidän ruokakomerossamme yleensä on joka tapauksessa. Sardelleja ostan aina muutaman lasipurkin kerralla, joten siitäkään ei jää salaatinhimo kiinni. Vaativaksi mielletyn salaatin tai varsinkin sen kastikkeen viitsii ilomielin väkertää tiukassakin aikataulussa, sillä sen sekoittamiseen on olemassa OIKOTIE ONNEEN!

✖ CAESARSALAATTI NELJÄLLE

Romaine-salaattia eli roomansalaattia
Vaadimme rapeaa salaattia, aika suurina suupaloina ellei jopa kokonaisina lehtinä. Mikään löysä muovipussista nostettu esipesty salaatinriekale ei aja tässä asiaa, samantien voit unohtaa koko homman.

Krutongit
Valmista reilun kokoisia krutonkeja mielellään eilisen päivän juurileivästä. Paahda pannulla, ensin kuivana, sitten kenties vähän öljyä ripsien. Tai uunissa! Nopeaa lounassalaattia varten viipale hyvää leipää valmistuu nopeasti ja käryttä paahtimessa riivittäväksi salaattiin.

Parmesaania lastuina
Lastut syntyvät kätevästi kuorimaveitsellä.

Kastike:
1 muna.
2,5 dl mietoa öljyä, esimerkiksi rypsiöljyä tai laadukasta vaan ei kylmäpuristettua oliiviöljyä.
1 valkosipulinkynsi.
Loiskahdus valkoviinietikkaa.
Hiukan sitruunamehua.
Sardellifileitä, 3-4 roikaletta, jos pidät mausta yhtä paljon kuin minä.
Ruokalusikallinen Dijon-sinappia.
Parmesaaniraastetta kourallinen.
Mustapippuria, suolaa.
Tilkka vettä koostumuksen keventämiseksi.

Sitten se niksi. Mittaa kaikki ainekset korkeaan kannuun. Paina sauvasekoitin kulhon pohjalle, käynnistä ja nosta hitaasti hurutellen ylöspäin kunnes kaikki ainekset ovat sekoittuneet upeaksi, täyteläiseksi, kermaiseksi kastikkeeksi. Tähän menee ällistyttävää kyllä vain sekunteja! Kastike saa olla aika tuhtia, mutta sitä sopii myös hiukan keventää vesitilkalla. Tee kastike hyvissä ajoin jos voit, ja anna tekeytyä jääkaapissa. Mutta nopeassakaan, saman tien nautittavassa ei ole mitään vikaa.

Kokoa salaatti laittamalla rapsakat, hyvin huuhdellut ja kuivatut salaatinlehden syvän lautasen pohjalle. Ammenna kastiketta päälle. Tämä on tarkka vaihe: kastiketta pitää olla syntisen reilusti, mutta ei törkeän liikaa. Nosta sitten vasta krutongit imaisemaan kastiketta itseensä ja kruunaa muutamilla parmesanilastuilla. Ruokaisammaksi salaatin saa grillatulla kanalla, ravunpyrstöillä tai pekonilla.

Kuvissa annoksessa on romainesalaatin lisäksi suloisten sydänsalaattien ihanan rapeita, kurttuisia lehtiä, pannulla paistettua kanaa ja krutonkien tilalla tällä kertaa pinjansiemeniä. Parmesaanikin on raasteena, eikä lastuina, mistä vähennän itseltäni pisteitä. Makuunhan tämmöiset seikat eivät järisyttävissä määrin vaikuta, mutta sanoinhan, että Caesarsalaatilla ei passaa liikaa pelleillä!

Kastike säilyy, jos säilyy, hyvin jääkaapissa. Jostain syystä siihen tekee kyllä mieli dipata melkein mitä tahansa, kun siihen jääkaapissa törmää.

PHOTOS BY ANNA PIIROINEN