Hello Ko Lanta

2015-01-30-stellaharasek-kolanta-012015-01-30-stellaharasek-kolanta-022015-01-30-stellaharasek-kolanta-032015-01-30-stellaharasek-kolanta-042015-01-30-stellaharasek-kolanta-052015-01-30-stellaharasek-kolanta-062015-01-30-stellaharasek-kolanta-07

Virneet kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Kevein kantamuksin

Pakkaaminen päiväntasaajan aurinkoon kesken pohjoismaisen talven on terapeuttista touhua. Matkalaukku pysyy kirjoista huolimatta kevyenä: olen virheistä viisastuneena oppinut, että sinne ei kannata nakata kuin varvastossut, aurinkolasit, rantapyyhe ja muutamat bikinit. Niitä tarvitaan tropiikissa monet, koska yhdet ovat aina käytössä ja toiset kuivumassa. Varsinaiset vaatteet ovat täysin yliarvostettuja. Muutamat hellemekot, jotka eivät pelkää merivettä, hiekkaa tai aurinkorasvaa, ajavat asian silloin kun ei halua huidella bikineissä.

2015-01-30-stellaharasek-travels-012015-01-30-stellaharasek-travels-022015-01-30-stellaharasek-travels-03

Varvastossut Havaianas
Aurinkolasit Ray-Ban (2nd hand)
Luomupuuvillainen rantapyyhe Tikausta
Filippa K:n bikinit Gaudetesta

Unimaisemia Thaimaasta

Instagramiani seuraaville selvisi jo tovi sitten, että matkakohteenamme on Thaimaassa sijaitseva saari nimeltä Ko Lanta. Tarkistin säätiedotuksen ennen lähtöä ja sydän hypähti ilosta. Vuorokauden korkein lämpötila: 34°C. Vuorokauden matalin: 24°C. Ei hirveästi harmittanut jättää hyisen harmaa Helsinki hetkeksi taakse.

2015-01-29-stellaharasek-krabi-012015-01-29-stellaharasek-krabi-03

Thaimaassa on erityinen tuoksu, jonka haistaa vain hetken heti saavuttuaan maahan ennen kuin siihen tottuu eikä sitä enää erota. Tumma ja trooppinen, vähän tunkkainen kuin liian kauan kuumassa seissyt hedelmäbooli. Se tulvahti vastaan Krabin lentokentällä, jonne laskeuduimme laittoman varhain eilisaamuna.

2015-01-29-stellaharasek-krabi-02

Olin pukeutunut lennolle pellavaiseen t-paitaan, tennareihin ja repaleisiin farkkuihin, joiden lahkeet oli kääritty. Talvitakin olin tunkenut Helsinki-Vantaan lähtevien lentojen aulassa matkalaukun viimeisimpään nurkkaan. Krabin lentokentän parkkipaikalla oli jo kaivettava matkalaukusta varvastossut. Talvivankeudestaan vapautetut varpaat kipristelivät kuumalla asfaltilla eivätkä olleet uskoa onneaan.

2015-01-29-stellaharasek-krabi-042015-01-29-stellaharasek-krabi-05

Krabilta oli vielä muutaman tunnin bussi- ja lauttamatka Ko Lantalle. Lentokoneessa torkuttu yö kirveli yhä silmissä, mutta en malttanut nukkua. Aamu alkoi sarastaa sumun läpi ja koko maisema loisti violetin, sinisen ja laventelin sävyissä. Syytän väsymystä siitä, että tajusin vasta matkan puolivälissä, että kiitos väreistä kuului osittain bussin tummenetuille ikkunoille… Köh. Mutta samapa se, loppumatka meni nopeasti unenomaisten maisemien äärellä ja nappasin samalla ikkunan läpi jokusen kuvankin.

2015-01-29-stellaharasek-krabi-062015-01-29-stellaharasek-krabi-07

Thaimaalaiset metsät ovat epätodellisia. On korkeita ja kapeita palmuja, jotka huojuvat ylhäisessä yksinäisyydessään eivätkä ole tuntevinaan toisiaan. Seuraavan kulman takana voi olla niin tiheä palmumetsä, ettei auringonvalo läpäise oksien muodostamaa kattoa ja paksujen puunrunkojen välissä on lähes pilkkopimeää. Ne metsät havisevat salaisuuksista, joita pönäkät pienet palmut supisevat toisilleen. Sitten on laihoja, lähes valkoisia aavepuita, jotka nojaavat kaikki samaan suuntaan ja kasvavat niin lähellä toisiaan, ettei niiden väliin mahtuisi kävelemään. On monia muitakin, joiden nimiä en tiedä, joten keksin niille omiani.

Painavat sanat

2015-01-29-stellaharasek-allthebooks

Matkustaessa tulee mieleen pitäisikö siirtyä sähköisen lukemisen pariin, vaikka olenkin painetun kirjan vannoutunut ystävä. Olen perinyt opettajaäitini lukunopeuden ja viikonkin reissuun tarvitaan kasa kirjoja. Löytyykö kokemuksia tai suosituksia?

I would fly to the moon and back

Parantumaton optimisti ilmoittautuu! Olin arvioinut lähtöä edeltävien päivieni aikataulun minuutilleen ja laskenut, että ehdin kaikessa rauhassa kaiken: pakata edellisenä iltana, kerrata matkan työtehtävät, keittää aamulla piparminttuteen. Lähtöpäivän toiseksi tärkeimmäksi tehtäväksi oli määritelty: laatia lennolle offline-soittolista. Tärkein tehtävä: muistaa mennä lentokentälle. Mieluiten ajoissa, koska elämä on liian lyhyt juoksuennätysten lyömiseen lentokentän iltapäiväruuhkassa, ja toisekseen, lentokentällä on juotava lähtösamppanjat ennen kuin astuu koneeseen. Tapana on aiemmin ollut lähtöolut, mutta upgreidasin perinteen välittömästi kun kuulin, että viisas matkaseuralaiseni aloittaa jokaisen matkansa kuplivalla. Siis miten en ole tullut ajatelleeksi tätä itse?!

2015-01-28-stellaharasek-ontheroad-12015-01-28-stellaharasek-ontheroad-2

Niin, todellisuus taas sotki päättäväisesti aivan päin seinää arvioidut aikatauluni ja kävi klassiset. Vapauduin viimeisestä työtapaamisesta viime tingassa ennen lentokentälle lähtöä. Ei puhettakaan piparminttuteestä tai tunnelmaltaan sopivan soittolistan laatimiseen liittyvistä luksusongelmista. Kipitin kotiin sullomaan matkalaukkuun kamerat, linssit ja epämääräisen kasan mustia hellemekkoja. Heittelin perään aurinkorasvan ja kosteussuihkeen. Kosmetiikan jätin suosiolla kotiin, ei sillä tee mitään tropiikissa. Kentällä olimme viimeisellä mahdollisella hetkellä, joten lähtösamppanja muuttui lentokonesamppanjaksi. Sama se, kupliva maistui kyllä kilometrien korkeuksissakin. Helpotuksen sivumaun ansiosta ehkä vielä vähän paremmalta.

2015-01-28-stellaharasek-ontheroad-3

Kymmenen tunnin lentoja kauhistellaan aina, mutta myönnän, puolisalaa pidän niistä. Vaikka lähtö olisi ollut kuinka kaoottinen, pitkän lennon aikana sielu ehtii perään. Voi ottaa torkut tai kahdet, lukea kirjan, katsoa elokuvan – kerrankin hyvällä omatunnolla, sillä mitään muuta ei voi tehdä, vaikka haluaisi. Parasta on, kun valot sammutetaan, ilmakehä humisee koneen ympärillä eikä kenelläkään ole kiire mihinkään. Kanssamatkustajat nukahtavat yksi kerrallaan, niin luottavaisina että melkein liikuttaa. Tälläkin lennolla oli vanha mies, joka oli kapaloinut itsensä vilttiin kuin kaalikääryleen: toisesta päästä pilkotti nenä, toisesta jalat. Hän näytti niin tyytyväiseltä nukkuessaan. Muisti ehkä unessaankin, että perillä odottaa aurinko.

SAVAGE GARDEN – TO THE MOON AND BACK

Terveiset lentokentältä

2015-01-27-stellaharasek-ontheroad

Ok, myös töitä – mutta niitäkin voi tehdä mojito kädessä.

Kuulkaas kaunokaiset, se on nyt semmonen homma, että minä loikkaan lentokoneeseen! Luvassa on sopivassa suhteessa loikoilua, treeniä ja töitä. MacBook, kaksi kameraa, pino muistikortteja ja akkuja sekä järjetön määrä johtoja (langaton tulevaisuus, missä viivyt?) on pakattu laukkuun, joten palataanpa asiaan kun pääsen perille.

Kuvassa minä, kiitos poikaystävälle piirroksesta.

Valoa kansalle (tai edes Kapteeninkadulle)

yhteistyossa-samsung

Kodin melkein kaikki huoneet sisustivat itse itsensä, kun muutimme asuntoon kaksi vuotta sitten – paitsi makuuhuoneiden väliin jäävä olohuone. Se on kiistatta kodin hankalin tila: pieni, kulmikas ja ikkunaton. Lorvimiseen sopivalle löhösohvalle ei löydy paikkaa, onneksi siihen on sittemmin keksitty luovia ratkaisuja. Viime syksynä meille muutti kauniisti kaareva jättitelevisio, jota kutsumme tuttavallisesti Kapteeninkadun laajakankaaksi. Mistälie maailmankaikkeuden oikusta se sattui sopimaan tuohon haastavaan huoneeseen, jonka syvennykseen se oli kuin tehty. Sen jälkeen palaset ovat alkaneet pikkuhiljaa loksahdella kohdalleen. Ehkä tila vain tarvitsi kiinteän keskipisteen? Tai minä tarpeeksi hyvän syyn hengata siellä. (Uusin Netflix-addiktio: Harvey Spec… siis anteeksi, tarkoitan tv-sarja Suits.)

2015-01-27-stellaharasek-livingroom-1

Erityisesti ikkunattomuus tuo omat haasteensa tähän vuodenaikaan. Mikään määrä valoa ei tahdo riittää valaisemaan tilaa, se jää jokatapauksessa hämäräksi. Teinkin tovi sitten täsmähankinnan valaisemaan vuoden pimeimpiä kuukausia: olohuoneen viihdealttarin yllä loistaa nyt uusi tähti! (Sorry Suits-fanit, se ei ole Harvey.) Sen kuvaaminen osana muuta huonetta oli melkein mahdoton tehtävä, joten nyt tyydymme lähikuvaan, kas näin.

2015-01-27-stellaharasek-livingroom-2

Visiossa siinsi kolme neonkirjainta: xxx. Valitettavasti niitä ei löytynyt Mariankadulla sijaitsevasta pikkukaupasta hankintahetkellä kuin kaksi. Ehkä haen sen kolmannen vielä kotiin kun ennätän. Kuvassa valo näyttää vähän kalsealta, livenä se on onneksi yllättävän lempeä.

2015-01-27-stellaharasek-livingroom-3

Lepakkotuolit, lempiviltit ja marokkolaiset nahkarahit ovat talouden ihmisasukkaita varten. Vanha vintagematto sen sijaan kuuluu koirille, jotka viettävät sen päällä valtaosan hereilläoloajastaan. Maton kuvaaminen ilman heitä on vielä mahdottomampaa kuin neonvalon ikuistaminen kuvaan tavalla, joka edes muistuttaa todellisuutta. Huomatkaa omistushaluinen närkästys.

2015-01-27-stellaharasek-livingroom-6

Mököttäköön matollaan. Minä sytytän huoneen kaikki valaisimet ja luen vaikka kirjan, kun täällä vihdoin näkee! Hmm… tai korkkaan punaviinin ja Suitsin kolmannen tuotantokauden. Pakko myöntää, että telkun myötä olohuoneessa on tullut viihdyttyä hämmästyttävän hyvin, hämärää tai ei.

2015-01-27-stellaharasek-livingroom-5

Soppa naisen tiellä pitää

Höyryävien pakkaspäivien ihan paras lounas: vanhassa kauppahallissa vedetty lohikeitto. Soppapadan ääreen pääsee ravintolassa nimeltä Story, vierailen lähes viikottain. Voissa ja kermassa ei säästellä, kuten ei kuulukaan. Sydäntä ja sisuskaluja lämmittävän keiton voimalla jaksaa kävellä rantaa pitkin kotiin.

2015-01-26-stellaharasek-helsinki-012015-01-26-stellaharasek-helsinki-022015-01-26-stellaharasek-helsinki-032015-01-26-stellaharasek-helsinki-042015-01-26-stellaharasek-helsinki-052015-01-26-stellaharasek-helsinki-062015-01-26-stellaharasek-helsinki-072015-01-26-stellaharasek-helsinki-08

Hmm… Ehkä se kevät voisi sittenkin odottaa vielä hetken.

Minusta otetusta kuvasta kiitos Mikko Rasilalle.

You know it’s like lightning

Brittitrio London Grammarin Hey Now kuuluu niihin kappaleisiin, jonka videolinkin ovela poikaystäväni on lähettänyt minulle arvaten, että kohta se soi luupilla. Vähän pelottavaa, että joku tuntee minut niin hyvin. Sunnuntai-iltaan se sopii paremmin kuin mikään hetkeen, joten laitetaanpa jakoon.

Kavinskyn ystävien kannattaa kurkata myös London Grammarin versio Nightcallista. En ole vieläkään ihan varma onko se tavallaan aika ihana vai ihan kaamea.

LONDON GRAMMAR – HEY NOW

Luottovaatteissa kohti kevättä

Pakko myöntää, että kunnianhimo pukeutumisen suhteen on – tyypillisesti tähän vuodenaikaan – harvinaisen kuollut. Villakerrokset ja lumikinokset on niin nähty, kevät kiinnostelee. Sitä odotellessa on onneksi lempivaatteita, jotka toimivat motivaation määrästä riippumatta päivästä toiseen, kuten ne silkkipaidat ja nahkahameet. Olen niin laiska, että hävettäisi, jos jaksaisi hävetä.

2015-01-24-stellaharasek-winterstyle-12015-01-24-stellaharasek-winterstyle-22015-01-24-stellaharasek-winterstyle-3

Villakangastakki Filippa K
Huivi on matkatuliainen
Nahkalaukku Samuji
Nilkkurit ovat Style Snobin ja saatu Dotsista
Sukkahousut Wolford Velvet Deluxe 66
Kapeat hopeasormukset Pernille Corydon
Nahkahame, silkkipaita ja -toppi on hankittu Sofinah Shopista

Harmaan villaloimen toin viime syksynä Santorinilta. Kreikan saaristossa se palveli rantavilttinä, Helsingin loskassa huivina. Molempi parempi, vaikka Santorinin hiekkarantoja onkin kieltämättä juuri nyt vähän ikävä.

Aamuhämärässä

Tiedän, että päivät pitenevät jo, mutta silmät saa silti tiirikoida aamuisin auki tammikuisessa hämärässä. Joka kerta kun herätyskello alkaa hytkyä ja piristä, olen saada raivarit siitä, että se soi keskellä yötä – kunnes katson kelloon. Vielä on vähän aikaa valoisiin aamuihin, mutta onneksi lauantaisin ei tarvitse sentään herätä pirinään. Toiset meistä eivät ole vielä edes nousseet sängystä.

2015-01-24-stellaharasek-dachshunds-32015-01-24-stellaharasek-dachshunds-22015-01-24-stellaharasek-dachshunds-1

Go away.

Mikäs siinä ollessa muina mäyräkoirina. Ei tarvitse tehdä töitä tai maksaa laskuja, käydä kaupassa, pestä pyykkiä. Senkun käpertyy untuvapeittojen alle siskon kyljenmutkaan ja  näkee unta juoksemisesta. Se on yksi lempiasioistani koko maailmassa: koira pysyy kyljellään, mutta tassut sutivat menemään.

Oodi silkkipaidoille

Silkkipaidoista on tullut salavaivihkaa vaatekaappini käytetyimpiä vaatteita. Omistan useamman ja käytän niitä aivan koko ajan – työtapaamisissa, kaupungilla, kavereiden kanssa. Neuleiden alla, sellaisenaan. Hihat käärittyinä, aina. Ehkä se johtuu siitä, että kauniisti leikattu ja laskeutuva silkkipaita on ylivoimaisesti vaivattomin tapa näyttää tyylikkäältä. Tarkoitan erityisesti elämässäni tasaisesti toistuvia tilanteita, kun ulkoisten seikkojen miettimiseen ei ole yhtään ylimääräistä aikaa, energiaa tai motivaatiota. On vapauttavaa, kun voi levollisin mielin napata henkarista vaatteen, sukeltaa sen sisään ja suoristaa helman hississä. Kunpa kaikki tässä maailmassa toimisi tällä tavoin.

2015-01-22-stellaharasek-silkshirt-1

Oi silkkipaidat! Sovitte kaikkiin vaatteisiini nahkahameista pillifarkkuihin, teette mistä tahansa asusta asteen puetumman ja onnistutte näyttämään joka tilanteessa staililta rennolla tavalla, johon kykenevät vain ranskalaiset naiset. Jos tässä ei ole tarpeeksi syitä rakastaa teitä, en tiedä missä on.

2015-01-22-stellaharasek-silkshirt-2

Kuvien luonnonvalkoisen silkkipaidan hankin heti vuodenvaihteen jälkeen Sofinah Shopista. Oli vallaton päivä, ajatukset vaeltelivat jo keväässä ja ajattelin, että houkuttelen sen Helsinkiin nopeammin, jos viiletän kaduilla vaihteeksi valkoisessa. Paita on läpikuultava, joten valitsin sen alle vielä samansävyisen hihattoman. Ei sovi hyvin alkanutta houkutusoperaatiota pilata mustalla. (Sitäpaitsi se on superpehmeä ja tunsin pukeutuneeni höyheneksi, kun sovitin sitä.)

2015-01-22-stellaharasek-silkshirt-3

iHeartin silkkipaita ja -toppi Sofinah Shopista