Saarelainen

Meuhkasin Estholmenissa siitä miten kivaa on viettää viikonloppu saaressa, kunnes tajusin, että seurueestamme puolet asuu Suomenlinnassa – heille saarielämä on ihan tavallista arkea eikä taianomainen pikkupako todellisuudesta. KATEUS! Onneksi saan minäkin välillä maistaa saarelaisen elämää, kuljeskella paljain varpain kalliolla ja juoda aamukahvini aaltojen äärellä. Älkää yrittäkö suomenlinnalaiset väittää etteivät teidän aamut ala joka päivä juuri näin, vähättelette kuitenkin ettei meille muille tulisi paha mieli.

2016-08-30-stellaharasek-estholmen-1

Yrittäjän arkea sen sijaan on, ettei niin vapaata viikonloppua olekaan, ettei siihen olisi tuupattu vähän töitä. Ei haittaa! Kalenterista ei nimittäin nykyisin löydy kuin projekteja, joita tekee ihan ilokseen. Kuvasimme saarella Marimekolle kampanjakuvia, niistä nähdään ensimmäiset myöhemmin tällä viikolla. Kuvausten jälkeen oli aikaa heitellä koirille keppejä. Kaikkea oli yllin kyllin – aikaa, keppejä ja keppien perässä pinkomisesta pakkomielteisen innostuneita koiria. Saarelta olisi löytynyt vielä yksi mäyräkoira, mutta sillä oli varmaan kiire vaania grillimakkaroita venevajalla.

2016-08-30-stellaharasek-estholmen-22016-08-30-stellaharasek-estholmen-32016-08-30-stellaharasek-estholmen-4

Dotsista lainatut liehulahkeiset farkut ovat nekin tämän syksyn uutuuksia, pakkasin ne kassiin kuvauskamppeiden joukkoon. Jos ne kuluttaisi syksyn ja talven aikana pehmeiksi, ensi kesään mennessä ne roikkuisivat lanteilta juuri täydellisesti kulahtaneella tavalla. Tuli vaan mieleen.

2016-08-30-stellaharasek-estholmen-52016-08-30-stellaharasek-estholmen-6

VILLAHUIVI* MARIMEKKO
MOS MOSHIN FARKUT* DOTS
FWSS:N VILLAPIPO BEAM STORE
PELLAVATOPPI ZARA
*KUVAUSLAINASSA

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

23 thoughts on “Saarelainen

  1. Ihania kuvia, tosin vain yhden otoksen saldo neljän (vai jopa viiden?!) koiran valjakosta jäi vähän kaivertelemaan…

    • Ymmärrän. Jos lohduttaa, viikonlopulta on luvassa tukku kuvia joissa koko viiden koiran valjakko mellastaa.

  2. Haa, tätieni farkkuja heidän nuoruuden ajoilta löytyi mummolan aitasta, olivat samoja liehulahkeita. Valitettavasti joutuivat suureen rovioon aitan ja vintin tavaralaatikoita tuhottaessa!

    • Oi ei, olisitte ottaneet talteen! Mäkin löysin teininä mummolan vintiltä äidin 70-luvun vaatteita, otin suurimman osan käyttöön ja kulutin puhki. Niin kauniita monet niistä.

  3. Marimekko ♡
    Leveälahkeiset farkut♡
    Hauska ajoitus. Olin juuri haikaillut hippifarkkujen perään ja avasin ne eilen paketista. Kaveriksi hankin samalla hihattomia toppeja puolikorkealla kauluksella. Tyyliin The Sixties & Seventies…
    Love your look!

    • Viime syksyltä, mutta uskoisin, että jotain samantapaista saattaa hyvinkin olla tänäkin syksynä mallistossa. Beamista kyselemään vaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.