Naurattaa vähän lukea lehdistä, että 70-luku on taas muodissa. Tottahan se on! Toisten kohdalla 70-luku ei vaan ole ikinä ehtinyt varsinaisesti mennä muodista pois. Teininä käytin äitini ja enojeni vintiltä löytyneitä vanhoja vaatteita, liehulahkeisia farkkuja ja mokkanahkatakkeja, villakarvaliivejä, leveälierisiä hattuja, nyöritettyjä saappaita. Ne olivat kauniita ja ihanasti kuluneita, sen harmillisena seurauksena rakastin ne puhki muutamassa vuodessa. Onneksi vastaan tulee yhä aarteita, jotka saavat sydämen lyömään kovempaa. Vaatekappaleita, joissa minusta tulee rennompi, onnellisempi, vähän enemmän minä.
En osaa selittää miten on mahdollista juurtua tyylillisesti aikakauteen, jota ei itse elänyt. Voinko vierittää vastuun vanhemmilleni? Ehkä imin kaiken äidinmaidon mukana. Olen yhtäkaikki kroonisesti inspiroitunut yhä täsmälleen samoista asioista kuin tikunlaihana teinirokkarina, siitä saakka kun musiikki alkoi määrittää maailmani värejä. Patti Smithista ja Robert Mapplethorpesta, Marianne Faithfullista, Anita Pallenbergista. The Rolling Stonesta, Led Zeppelinista. David Bowiesta, Iggy Popista, niiden yhteisistä Berliinin vuosista ja siellä tehdyistä levytyksistä. Siitä miten musiikki ja muoti muodostivat erottamattoman kokonaisuuden. Inspiroi hiki ja huolettomuus, vaatteiden siluetit ja nyanssit, yhteenkuuluvuuden tunne joka ensin yhdistää ja sitten erottaa, seksin viattomuus, se miten kaiken sen sekoilun keskellä – tai juuri sen ansiosta – tehtiin niin paljon hienoa musiikkia, elokuvia, valokuvia ja kirjallisuutta.
Jos mennään vielä vähän ajassa taaksepäin 60-luvulle, löytyy lisää: Edie Sedgwick ja Andy Warholin Factory, Nico, Velvet Underground. The Doors sekoitti pääni hypnoottisen musiikin lisäksi paljon muullakin, oli Jim Morrison ja matalavyötäröiset nahkahousut joista en ole vieläkään päässyt yli, mielikuvat Venice Beachesta, Whisky a Go Gosta. Allen Ginsberg ja beat-runous. Tai vähän eteenpäin 80-luvun puolelle, Factory Records, Joy Division ja Haçienda. Postpunk, The Cure ja Robert Smithin suttuiset silmänmeikit. Äitini voi syyttää viimeksimainittuja siitä, että kuljin saksalaisella sinnikkyydellä kolme numeroa liian suurissa maihinnoususaappaissa, jotka olivat ei-tarkoituksellisella tavalla varmasti viihdyttävä näky mustien pillifarkkujen peittämissä (silloin kovin kapoisissa) kintuissani.
Oli minulla silloinkin kaapissa ne leveälahkeiset farkut, aina pyöreät aurinkolasit nenällä. Enolta peritty nyöritetty mokkanahkatakki (joka ihme kyllä istui kuin olisi ollut minulle suunniteltu) ja ehdoton suosikkini, äidin vanha hippihäämekko, jossa rymysin kesäisin kavereiden bändien treenikämpillä, katupölyssä ja festarimudassa. Anteeksi, äiti. Minkäs sille mahtoi, kun oli tämä sekamelska nimeltä Stella Harasekin vaatekaappi täynnä musiikkivaikutteita ja vielä vaarallisempi sekamelska nimeltä Stella Harasekin pää täynnä musiikkia. Minä poljin ihan muina pohjoisen pikkupaikkakunnan omana Anita Pallenbergina pitsimekossa ja kumisaappaissa ratsastamaan ystäväni ravihevosella ja polttamaan tallin taakse tupakkaa. Sitä paheellisuuden määrää kun oli kolmentoista ja yritti tottua taskulämpimän oluen makuun.
MOHAIRTAKKI LAINASSA MARIMEKON TALVIMALLISTOSTA
HOPEASORMUKSET MATKATULIAISIA
PALJETTIPÖKSYT & PITSIPAITA KIRPPARILTA
KORKKARIT IKIVANHAT
Mielessä juuri nyt: paljeteissa säihkyminen, nuoren Robert Plantin tukka, suuret sormukset, täydellisten liehulahkeiden metsästys puhkikuluneiden tilalle, San Fransiscoon matkustaminen, muhkeat villakarvatakit joiden alle voi talvella piilottaa – palelematta! – mitä tahansa ja se, miten Marianne Faithfull oikein onnistui sen seksikkäästi hapsottavan otsatukkansa kanssa. Mysteeri.
Että tervetuloa vaan takaisin, 70-luku.
Kuvat Mikko Rasila
☊ THE ROLLING STONES – GOOD TIMES
♥
Tuo yksi kuva tuli vastaan täälläkin http://www.theyallhateus.com – love love love it!
Ooh, kappas!
Komppailen sekä 70-luvun fiilistelyä että näiden kuvien kehujia! Itse hurahdin pullover-paitapusero yhdistelmään jokunen viikko sitten, ja neuleliivejä löytyy kirppareilta melkeinpä ongelmaksi asti… San Franciscossa sataa tällä hetkellä kaikista kulmista (tämä tosin on toisen käden tietoa, sillä olen itse synnyinmaassa joulunvietossa), mutta jos poikkeat kulmilla jonain hieman kuivempana ajankohtana, autan mielelläni löytämään ne vähemmän kolutut nurkat ja parhaat ravintolat jos nakkaat viestillä ajoissa! Oma lehmä on toki ojassa; mitä enemmän bisnestä mun lempipaikkani saa, sitä varmemmin ne ovat olemassa vielä tulevaisuudessakin tuossa kaupungissa, jossa muutos on ainoa pysyvä asia. ;)
jouluja!
Oi ihanaa, todellakin nakkaan sitten kun sinne suuntaan eksyn! Kiitos kaunis ajatuksesta, ja kiva kuulla että tykkäsit jutusta.
Iik! Olet siis jo melkein 40 v., koska minunkin esikoiseni syntyi 70 -luvun lopulla. Olen 65 v. ja muistan hyvin elämäni ikäisenäsi. Kuumuus ja hyvännäköisyys eivät ole kuin pintaa, muut asiat etusijalle niin on mukavampaa.
Stella tais kyllä kirjoittaa ettei ole elänyt 70-lukua. Mutta tulin oikeastaan vaan sanomaan että aivan mielettömiä kuvia, vau!
Eikö! Kiitos kuuluu kuvaajalle, taitava on.
Haha, en sentään vielä! 70-luku meni osaltani valitettavasti ohi, mutta onneksi sen antimista on saanut nauttia myöhemminkinkin.
Mulle tulee näistä mieleen Rachel Zoe, jaiks.
Oho!
Haha mikä säkä, just aamulla mietin kun tuijotin metron ikkunasta ulos harmauteen et vitsit kun vois pakata kamat ja lähteä San Franciscoon. Ja koko päivän töissä oon luukuttanu Zeppeliniä koneelta ja fiilistelly -ja sit tuun tänne lukemaan tän postauksen. Toimi!! :D
Hauskaa viikonloppua Stella, ja muut kommentoijat :)
Haha, jee! xxx
Herrajumala miten kuuma – toi eka kuva on ihan mieletön! Olet upea. Noi sääret.. ja tämä kommentti tulee ihan heteronaiselta. Mäkin rakastan 70-lukua!
Ooh, siis kiitos kaunis! xxx
Hah! Jaan tämän rakkauden hands on. Muotilehdet julistavat trendin kuolleeksi ja uudelleensyntyneeksi vuorovuosin, mutta meikäläisen sydämestä ei rakkaus vuosikymmentä kohtaan katoa koskaan. Omaa sydäntä lähellä muodin osalta erityisesti ruskeat cowboy- tai nyörisaappaat yhdistettynä vaaleisiin liehutunikoihin, musiikin puolelta sydän sykkii erityisesti Zeppelinin pojille. Jos kaipaa modernia otetta tuon ajan musiikkituulista, ota kuunteluun myös Kill It Kid.
Long live boho chic!
Oi, kiitos vinkistä, otetaanpa joululomalla kuunteluun!
Oon lukenu sun blogia kaaaaaaaaaaaaaaauan ja tämä teksti kuvineen menee ihan heittämällä yhteen parhaista. Oot niin kaunis ja liekehtivän kuuma, lisäksi kirjoitat hienosti. Jatka samaan malliin! Jos oisin kännykällä ni pistäsin tähän ainaki 5 liekkiemojia. Mut kuvittele ne tähän.
OOH! Kuvittelen! Kiitos tuhannesti.
xxx
No nyt!!! Huh! Kuumaa.
Kiitti!
xxx
:O
xxx
U-P-E-A nainen ja huikeat kuvat!
Kiitos kaunis, sinulle kommentista ja kuvaajalle kuvista!
Nyt on supersensuellia <3 Jos pitää valita yksi kuva vuodelta 2015, niin se on löytynyt. Ensimmäinen otos menee kategoriaan *pssssssht*!!!
Oho! Tänks! Taitavalle kuvaajalle kiitos xx
No huh huh miten upeet kuvat, upee takki ja upee nainen. Ihmettelen kyllä syvästi jos olet vielä kauan sinkku :O
Kiitos kaunis!
xxx
Huuh, upeat kuvat, upea teksti!
Kiitos kun luit!
xxx
Uh, mitkä sääret! Nää kuvat tihkuu seksiä, ten points Mikko Rasila.
Haha kiitos! xx
ihanat fiilikset, tuo takki on upea.
Takki on kyllä superkaunis.
Hienoja kuvia! Muistan joskus jonkun nostaneen esille muuan neidon Carrie Bradshaw, ja tajuan nyt kyllä miksi. Tuo ensimmäinen kuva, wau!
Hah, se olin minä ja edelleen erittäin samaa mieltä. Upeita kuvia!
Kiitos kaunis!
xxx
samaa mieltä myös, upeita kuvia, upeat tekstit
Kiitos Elina!
Haha, kiitti!
xxx
Carriellahan oli catwalk-jaksossa samantyyppiset housutkin :) Hienot tunnelma kuvissa ja kauniit vaatteet. Kaunis olet itsekin.
Totta! Kiitos kaunis xxx
Ooh, mikä takki! Haluan!
Hei Marimekolta löytyy, kannattaa käydä sovittamassa! Täyttä lampaanvillaa ja superlämmin.
Joo, sinne siis. Toivottavasti löytyy vielä kokoja.
Tämän postauksen kuvat ovat hemmetin hyvän näköisiä ja näytät kuumalta.
Kiitos kaunis – ihana kuulla xx