Villit värileikit

Tehtaankadulla eletään kummallisia aikoja, kun kamerasta löytyy kuvia, joissa minulla ei ole ylläni mitään mustaa. No, pikkulaukku, mutta se on niin pieni ettei sitä lasketa. Ystävätkin ovat alkaneet huomautella, että näytän epätavallisen värikkäältä. Väri-ilotulitukseen on ehkä vielä vähän matkaa, mutta myönnetään, olen havainnut että on olemassa muitakin ikitoimivia, univormumaisia yhdistelmiä kuin harmaalla höystetty kokomusta! Esimerkiksi haalistuneella farkunsinisellä, tummansinisellä ja valkoisella ei voi mitenkään mennä pieleen.

2015-09-28-stellaharasek-mattolaituri-12015-09-28-stellaharasek-mattolaituri-2

Vanhat lempifarkut alkavat olla kirjaimellisesti rikkirakastetut, mutta ihan vielä en suostu niistä luopumaan. Mitä rikkinäisemmät niistä tulee, sen skarpimmin niitä voi yhdistää. Huolettoman tummansinisen takin ja valkoisten lenkkareiden kaverina ne menevät hyvin rennolla kaupunkikävelyllä, palaveriin ne kaipaavat seurakseen jo korot ja ryhdikkään jakun.

2015-09-28-stellaharasek-mattolaituri-42015-09-28-stellaharasek-mattolaituri-3

TAKKI* BOOMERANG
T-PAITA* STOCKMANN
PIKKULAUKKU FILIPPA K
AURINKOLASIT THE ROW
SUPERSTARIT* ADIDAS ORIGINALS
IKIVANHAT FARKUT ZARA
*SAATU

Kiinnostuneille vinkiksi, että polkaisin Instagramissa käyntiin pienen paitaskaban, jossa on palkintona tuo kuvissa vilahtava printtipaita. Sen on suunnitellut Stockalle brooklynilainen designstudio Two Arms Inc. Tavaratalossa on vietetty viime viikot nykiläisissä tunnelmissa, Brooklyn-teema jatkuu vielä syyskuun loppuun.

Kuvat Mikko Rasila

Aina nälkä

2015-09-28-stellaharasek-athome-12015-09-28-stellaharasek-athome-2

Masentuneet pitkät koirat vaan haluaisivat tietää milloin on heidän vuoronsa saada lämmin possuleipä kotiinkuljetuksella.

Hey hey, my my

Syyskuun viimeisiä viikkoja on leimannut useammalla kuin yhdellä tavalla outo tunnelma. Ihana intiaanikesä on jäänyt jahkailemaan jäisikö vielä toviksi vai menisikö jo matkojaan. Joinakin aamuina on etsittävä puistokahvia varten paikka, joka on puoliksi auringossa ja puoliksi varjossa. Paikka auringossa, tietysti minulle t-paidassani. Varjopaikka on pimeyden prinssille nimeltä Mikko, joka muuten kiljuu, että vampyyri sulaa. Toisina päivinä hytistään kun takki jäi kotiin ja pyydystetään pahantuulinen koira patteriksi villapaidan alle. Lehdet viivyttelevät puissa kuin eivät olisi huomaavinaankaan syksyä.

2015-09-26-stellaharasek-september-012015-09-26-stellaharasek-september-02

Perjantaina löysin itseni Lucha Locon terassilta, ikkunat oli avattu lämpimän sään takia kuin kesällä konsanaan, ravintolan valot tulvivat Korkeavuorenkadun hämärään. Tilasimme tacojen jälkeen toisen margaritan ja ihmettelimme, kun yö pimeni ympärillä eikä vaan tullut kylmä. Kuu nousi talojen välistä kadun ylle, kurkisteli pilvien raosta. Koirat torkkuivat jaloissa käpertyneenä villatakkini sisään. Niillä on aina paras paikka. Ja minun villatakeissani on aina koirankarvoja.

2015-09-26-stellaharasek-september-09

On levottomuus, jota on lääkitty riekkumalla ja riehumalla. Ei ole mennyt ihan kuin ohjekirjassa, mutta myönnetään, hauskaa on ollut. Itkin yhdet itkut. Nauroin aika monet naurut. Saatoin herättää paheksuntaa olemalla sopimattoman hyväntuulinen keskellä kortteliravintolan uneliasta sunnuntai-iltapäivää, eikä siihen tarvittu edes viiniä. Sitten menin kotiin olemaan hysteerinen, mutta siellä ei ollut koiria tai edes kämppäkaveria, jota kiusata.

2015-09-26-stellaharasek-september-04

Vieläkin vähän naurattaa. Superkuun syytä kaikki? En jaksanut nousta katsomaan sen viimeöistä verenpunaista huipentumaa, on tässä valvottu jo ihan riittämiin. Ehkä ensi kuusta tulee tasaisempi. Täytän vuosia, kenties vahingossa vähän viisastunkin. Näen kuinka äitini pyörittelee tässä kohdassa silmiään.

2015-09-26-stellaharasek-september-05

Planeetat tuntuvat muutenkin pyörivän eriskummallisilla radoilla. Arkiset asiat sujuvat tahmeasti, eikä vain siksi, että yöunet ovat jääneet välillä vähiin. En osaa päättää menisinkö sinne vai tuonne vai onko paras paikka juuri tässä. Ajatukset takertuvat toisiinsa ja menevät solmuun. Eilen jäin kolme kertaa hihastani jumiin samaan ovenkahvaan ja alkoi tuntua, että nyt tässä yritetään viestittää jotain. Ehkä viesti oli, että olisit pönttö pysynyt peiton alla.

2015-09-26-stellaharasek-september-06

Tuntuu, että vastaukset kaikkiin pieniin ja isoihin asioihin lehahtelevat jossain ihan lähellä, hipovat melkein poskea. Mitä lähemmäs pääsen, sen iloisemmin ne pyristelevät pakoon. Parasta mitä tässä tilanteessa voi tehdä on antaa vaan olla. Mennä kävelylle, kuumaan suihkuun, kyljelleen. Kroonisena haahuilijana oikeastaan tykkään ajatuksesta, että aina ei tarvitse olla kartalla, tietää mitä tapahtuu tai aktiivisesti olla mieltä. Jospa vaan unohtaisi kysymykset ja koordinaatit, luottaisi sokeasti siihen, että kompastun oikeisiin asioihin sitten kun niin kuuluu. Sillä välillä voi ottaa vaikka torkut.

2015-09-26-stellaharasek-september-03

Syksy on niin kaunis, että on vaikea ahdistua. Keskellä katua alkaa hyräilyttää. Hey hey, my my. Rock’n’roll can never die. Tekisi mieli heittäytyä. Se olisi niin helppoa, ei tarvitsisi kuin horjahtaa. Kevyt etunoja, pikkurilli painovoimalle joka veisi puolivahingossa mukanaan. Sen jälkeen pelkkä vapaa pudotus, kilometrien kohina korvissa, kaikesta irti päästämisen iloa.

Kuva minusta Mikko Rasila

NEIL YOUNG – MY MY, HEY HEY (INTO THE BLACK)

Kevyitä kerroksia

Pukeutuminen on tähän aikaan vuodesta jännittävää arpapeliä. Aamulla voi olla vilu, mutta iltapäivälle voi osua yllätyskesä. Vaikka kotoa lähtiessä olisi kaunis sää, kaatosade voi lymyillä minkä tahansa kulman takana. Kerrospukeutuminen pelastaa: on ohut t-paita, kevyt neule, ohuenohuet takki ja varmuuden vuoksi lämmin jättihuivi, jonka mukaan ottamisesta kiittää itseään silloin kun lämpötila putoaa yhden illan aikana yhtäkkiä yli kymmenen astetta.

2015-09-24-stellaharasek-eira-01

Styleinin takista on tullut yksi alkusyksyn lempivaatteistani. Tykkään sirosta siluetista, kapeasta leikkauksesta ja vaivattomuudesta, jolla se solahtaa eri asuihin ja tilanteisiin.

2015-09-24-stellaharasek-eira-022015-09-24-stellaharasek-eira-03

KAPEA TAKKI SAATU STYLEINILTA
STYLESNOBIN NILKKURIT & MOS MOSHIN PILLIFARKUT SAATU DOTSISTA
MAJESTIC FILATURESIN KASMIRPAITA SOFINAHISTA
HIGHLAND -HUIVI SAATU BALMUIRILTA
AURINKOLASIT THE ROW
NAHKALAUKKU SAATU BOOMERANGILTA

 

Kuvat Mikko Rasila

Syksyn suosikit x 2

Olen ajatellut selviytyä syksystä kaksilla kengillä – toiset ovat upouudet, toiset kuukausien kuluessa suosikeiksi yltäneet.

2015-09-23-stellaharasek-shoelove-1

Acnen teräväkärkiset nilkkurit (vasemmalla) hankin viime keväänä Stockalta. Mallin nimeä on kysytty moneen kertaan ja se on Loma, mikä naurattaa aina vähän kun puen ne pitkään palaveripäivään. Lesti on tukeva ja korko maltillinen, nilkkurit ovat siis täydelliset paikasta toiseen juoksemiseen. Ovat silti kaukana tylsästä – terävät metallivahvistetut kärjet tuovat niihin särmää.

2015-09-23-stellaharasek-shoelove-2

Stylesnobin mokkanahkaiset hapsunilkkurit sain viime viikolla Dotsista. Hapsut ovat kiinnostaneet viime aikoina ja rakastuin villisti, kun tajusin, että ne eivät suinkaan ole vain kesän etuoikeus, vaan niitä saa rakastaa syksylläkin. Ikihippi minussa on kiitollinen syksyn 70-luvun trendille – putiikit ovat täynnä ihania hapsuasioita, eikä kukaan katso kieroon, vaikka yhdistäisin näihin kaikki kreiseimmät hippiloimeni. Enimmäkseen kyllä yhdistän näitä arkisiin kokonaisuuksiin, kuten pillifarkkuihin ja väljiin villapaitoihin. Loistava lesti ja passelisti korkoa – näillä jaksaa juosta, mutta tarvittaessa ne toimivat myös silkkaan seiskoskeluun ja nätiltä näyttämiseen.

2015-09-23-stellaharasek-shoelove-3

Vahva kaksikko! Näillä mennään.

Fine & Dandy valloitti Vaasankadun

Kolminkertainen eläköön-huuto Kallioon! Dandyn perustaneet ystäväni Sumi ja Marko ovat nimittäin avanneet Vaasankadun varteen uuden paikan, jossa toimii sekä kampaamo, kahvila että kauneushoitola. Fine & Dandy juhli avajaisiaan tovi sitten, enkä malta olla vilauttamatta loppukesäistä kuvakimaraa, koska maailmassa ei ole koskaan liikaa kuvia auringonvalosta ja onnellisista ihmisistä.

2015-09-23-stellaharasek-fineanddandy-12015-09-23-stellaharasek-fineanddandy-22015-09-23-stellaharasek-fineanddandy-32015-09-23-stellaharasek-fineanddandy-42015-09-23-stellaharasek-fineanddandy-52015-09-23-stellaharasek-fineanddandy-62015-09-23-stellaharasek-fineanddandy-72015-09-23-stellaharasek-fineanddandy-82015-09-23-stellaharasek-fineanddandy-92015-09-23-stellaharasek-fineanddandy-102015-09-23-stellaharasek-fineanddandy-112015-09-23-stellaharasek-fineanddandy-122015-09-23-stellaharasek-fineanddandy-132015-09-23-stellaharasek-fineanddandy-162015-09-23-stellaharasek-fineanddandy-142015-09-23-stellaharasek-fineanddandy-15

Fine & Dandy
Vaasankatu 11, Helsinki

Iltapäivän pituinen kesä

Sunnuntaille osui yksi syyskuun kauneimmista ja sekopäisimmistä päivistä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, kunnes tyhjästä ilmestyi tummanpuhuva pilvi ja pudotti kaatosateen kaupungin päälle. Vettä tuli viistosti suoraan sisään, säntäilin ympäri asuntoa sulkemassa avoimia ikkunoita. Viisitoista minuuttia myöhemmin taivas ei ollut tietävinäänkään koko pilvestä ja aurinko valaisi koko huoneen niin ettei tietokoneen naputtamisesta tullut mitään.

2015-09-22-stellaharasek-sunday-12015-09-22-stellaharasek-sunday-2

Suljin tietokoneen ja läksin koirien kanssa ulos. Odotin sateenjälkeistä märkää, perinnesuomalaista syyssäätä joka ei ole varsinaisesti kylmä mutta tekee olon tahmeaksi. Aurinko olikin jo kuivattanut kadut. Takissa tuli heti kuuma. Katselin ympärilleni: ihmiset kulkivat t-paidoissa. Helsingin jäätelötehtaan kioski oli auki ja sen edessä oli jono. Merisatamanrannassa laidunsi hevonen vanhanaikainen rekikärry perässään. Rannan terassit olivat täynnä tyytyväisiä kaupunkilaisia. Kesä oli tullut takaisin yhdeksi sunnuntai-iltapäiväksi.

2015-09-22-stellaharasek-sunday-32015-09-22-stellaharasek-sunday-4

Tälläiset päivät tuntuvat odottamattomilta lahjoilta. Illat ne tummuvat ja öisin on pimeää kuin pirun säkissä, mutta kesken syyskuisen sunnuntain voi yhtäkkiä huidella paitahihasillaan kuin olisi yhä heinäkuu.

Kuvat Mikko Rasila

Pikkuviidakko

Parvekkeella majaillut miniviidakko on muuttanut sisään syysmyrskyiltä turvaan. Paikka olohuoneen ikkunalaudalla on väliaikainen, mutta olen alkanut tykätä näkymästä. Siinä ne hengaavat, ojentelevat lehtiään kohti valoa ja ovat hyväntuulisia aamuisinkin, kun ketään muuta ei naurata. Tarttuisipa ilo ihmisiinkin.

2015-09-21-stellaharasek-athome-1PHOTO BY STELLA HARASEK

Berliinin tuliainen

Löysin berliiniläisestä vintagekaupasta juuri sen mitä olen muutaman vuoden etsinyt: tukevan nahkarepun paikkaamaan äitini vanhan poronnahkarepun jättämän aukon elämässäni. Repulla taitaa olla ikää suunnilleen saman verran kuin minulla, myyjä vakuutti että se kestää vielä toisetkin mokomat vuosikymmenet.

2015-09-19-stellaharasek-berlin-backpack-012015-09-19-stellaharasek-berlin-backpack-022015-09-19-stellaharasek-berlin-backpack-03

Pisteitä konjakinruskeasta nahasta, leveistä selkähihnoista ja suuresta koosta, mutta erityismaininta siitä, että noihin valtaviin taskuihin mahtuu viinipullo(ja).

Perjantaina

Tähän on tultu: oma äitini teki minulle tänään oharit! Piti olla porosoppaa, perhettä ja sympatiaa, sen sijaan löysin itseni viettämästä perjantai-iltaa yksin. SAATANA! Viltin alla torkkuvia tyttöjä ei lasketa, huonekasvitkin ovat viihdyttävämpiä kuin taju kankaalla kuorsaavat koirat.

2015-09-18-stellaharasek-riviera-1

Olisihan sitä voinut vaan lähteä ulos, mutta iski laiskuus. Sitäpaitsi ulkona on meneilläään maailmanlopun myrsky: pikkukoirat olivat lähteä lentoon kun vein ne iltakävelylle. Sen jälkeen ne tekivät itselleen viltinmutkaan vieläkin tiiviimmän pesän kuin kertoakseen, että turha tulla toiste maanittelemaan pihalle. Suotta pelkäävät, tuulee niin, että katto rytisee. Nostin parvekkeelta pikkuviidakon sisään, vaikka pienet oliivipuut ja agavet suhtautuivat nousevaan myrskyyn huomattavasti rauhallisemmin kuin talouden nelijalkaiset neropatit.

2015-09-18-stellaharasek-riviera-2

Olisin ollut ehkä huonommalla tuulella iltasuunnitelmien yllättävästä kariutumisesta, ellen olisi tajunnut, että kotona on viinipullo kylmässä ja pöydällä uusi Turku-roadtripillä ostettu Riviera-aiheinen kirja. Olin sujauttanut sen väliin Jacques Henri Lartiquen valokuvasta painetun postikortin, jossa nainen lojuu rantakalliolla viinilasin ja levysoittimen kanssa. Päätin ottaa hänestä mallia perjantai-iltaani. Sänky saa käydä rantakalliosta, sillä Eiranrannassa taitaa juuri nyt vähän tuulla. Postikorttikin löysi paikkansa yöpöydän yläpuolelta, olkoon siinä ja muistuttakoon prioriteeteista.

2015-09-18-stellaharasek-riviera-3

Olin iloinen siitäkin, että mereltä työntyvä tuuli on kaikesta huolimatta lämmin ja leuto – villatakki riitti, en tarvinnut edes huivia – ja siitä, että autiolla kadulla käveli vastaan valtavaa laatikkoa kantava mies, joka hymyili kantamustensa takaa. Häntä luultavasti lähinnä nauratti vimmatusti kotiin kiskovat koirat, mutta otan silti onnellisena vastaan kaikki ventovierailta miehiltä keskellä myrskyä irtoavat hymyt.

Astetta parempi aamupala

Yhteistyössä Stockmann

Perjantain kunniaksi luvassa ensimmäiset pikkuvilaukset keittiöstä! Raksakaaoksen keskellä alkoi jossain vaiheessa olla usko koetuksella, mutta nyt uskaltaa jo juhlia: keittiökaapit ovat paikallaan, koneet asennettu ja koko pyhä kolminaisuus – vesi-sähkö-kaasu – on kytketty päälle. Törmäsin eilen tuttuihin, jotka kyselivät kuulumisia, eivätkä tainneet täysin tajuta vilpitöntä ilakointiani siitä, että meillä on nykyisin HANA. No, mittavan remontin tehneet tietävät mitä tämä on. Voi tätä pikkuvaimoilun, kokkailun ja kotona olemisen onnea.

2015-09-18-stellaharasek-kitchen-12015-09-18-stellaharasek-kitchen-22015-09-18-stellaharasek-kitchen-3

Boylan Bottlingin Black Cherry kiilasi juuri suosikkilimujeni kärkeen.

Kaikenlaista on tietysti vielä tekemättä – ilmastointiputkien päälle on keksittävä jonkinlainen kotelo, seinissä muutama kolo kaipaa vielä kittiä, jossain vaiheessa pitää hankkia liesituuletin ja kaakeloida seinä kaasulieden takaa. Ehtiihän tässä, pitkä talvi edessä. Nyt hengitellään hetki ja nautitaan siitä, että vapaa-ajallaan voi tehdä välillä muutakin kuin kitata, hioa, ruuvata, piikata tai porata. Voi esimerkiksi kattaa kavereille aamupalaa!

2015-09-18-stellaharasek-kitchen-42015-09-18-stellaharasek-kitchen-52015-09-18-stellaharasek-kitchen-6

Niin, ystävät on tietysti kutsuttu jo keittiöön. He ovat asiaankuuluvasti ihastelleet meille merkittäviä uutuustuotteita kuten hanaa ja kaasuliettä, ja kohteliaaasti teeskennelleet, etteivät näe eteishallissa seisovia rakennustikkaita, vanhoja ovia, erilaisia sahoja, teollisuusimuria, maaliämpäreitä, suojakypäriä ja pölyistä poravasaraa. Olen aina miettinyt mikä virka vanhojen helsinkiläisten asuntojen eteishalleilla on, mutta nyt tiedän: eteishallista saa oivan raksavaraston.

2015-09-18-stellaharasek-kitchen-72015-09-18-stellaharasek-kitchen-82015-09-18-stellaharasek-kitchen-9

Keittiöstä on toivottu paljon kuvia ja kyllä niitä pian tulee – laajemmilla kuvakulmilla kuin nämä näpsyt – heti kun saamme huonekalut kuntoon. Kalusteet on vielä vähän sinnepäin: pöytä on lainattu työhuoneesta, se on keittiöön aivan liian pieni. Tuoleja ei vielä ole, pelkät raksajakkarat ja ystäviltä lainattu antiikkisohva. Kattovalaisimet puuttuvat, keittiötason päälle pystytetty arkkitehtilamppu ajaa toistaiseksi asian. Pöydän alle on nakattu vanha kirppismatto koirien iloksi lämmittämään pieniä tassuja, vanha lautalattia kun viilenee samaa tahtia syksyn kanssa. Mäyräkoiramuijat ovat toki oivaltaneet, että paras paikka keittiössä on sohva: sieltä voi päivystää ihmisten syliin ja lattialle tipahtavia juustomuruja. Ylläolevassa kuvassa on tosin meneillään mökötys (ilmeisesti juustoa ei ollut tipahtanut tarpeeksi).

2015-09-18-stellaharasek-kitchen-102015-09-18-stellaharasek-kitchen-122015-09-18-stellaharasek-kitchen-11

Tein pari päivää sitten ystäville astetta tukevamman aamiaisen. Stockan Herkussa – kuten muuallakin tavaratalossa – eletään syyskuussa Brooklyn-tunnelmissa. Kun kävin penkomassa New York -vaikutteiset valikoimat ja sain päähäni pannukakut, sinne ei mahtunut enää mitään muuta. No, leipäosastolla kykeninkin sitten vielä avaamaan mieleni kirsikka-suklaaleivälle ja vaahterasiirapilla maustetulle pekaanipähkinäleivälle. Leivän kaveriksi löysin pari kimpaletta valuvaa juustoa ja aprikoosihilloa. Pannareille valkkasin seuralaiseksi tuoreita marjoja ja luomuvaahterasiirappia, joka on ehkä yksi suosikkiasioistani koko maailmassa. Söisin sitä ihan varmasti joka päivä, jos mahtuisin silti lempifarkkuihini. (Ja kyllä, luomuversio on parempaa kuin tavallinen.)

2015-09-18-stellaharasek-kitchen-132015-09-18-stellaharasek-kitchen-142015-09-18-stellaharasek-kitchen-15

Kuulun keittiöhommissa rasittavaan koulukuntaan, joka haluaa tehdä kaiken. Itse. Alusta. Jos en jaksa tehdä kunnolla, mieluummin en tee ollenkaan. Rajansa kuitenkin kaikella: banaanilla ja karamellilla maustettuja pannareita en olisi alkanut askarrella alusta, joten olin avoin kreisille jenkkikonseptille nimeltä valmis jauhosekoitus. Iso plussa siitä, että ohjeeseen ei kuulu kananmunaa, sillä kaikki kaveripiirissä eivät voi niitä syödä. Taikina oli sekunnissa valmis, ylläri, kun ei sitä tarvinnut kuin sekoittaa veteen ja sulatettuun voihin. Pannarit pöytään alta viiden minuutin, nälkäiset ystävät arvostivat. Pakko rakastaa niiden ruokahalua, ne ottavat kaiken kiitollisena vastaan ja kaapivat lautaset tyhjiksi. Kokin pesti on kovin kiitollinen.

2015-09-18-stellaharasek-kitchen-162015-09-18-stellaharasek-kitchen-182015-09-18-stellaharasek-kitchen-17

Pikapannareista tuli hyviä, ei varmasti yllätys kenellekään. Banaania en niissä maistanut, maussa oli enemmänkin toffeeta. Kun lastaa päälle tarpeeksi tuoreita marjoja, lopputulos on – tadaa – melkein terveellinen! Naurattaa paitsi tuo täyteen lastattu pannari, myös tuo täyteen lastattu pöytä. Hakusessa on kahdeksan tai kymmenen hengen pöytä, jossa ei tila lopu heti kesken kun kylässä on enemmän kuin yksi ihminen.

2015-09-18-stellaharasek-kitchen-192015-09-18-stellaharasek-kitchen-20

Kummasti vaan alkaa päivät paremmin, kun on keittiö ja kavereita, joita kutsua sinne. Paljon plussaa kahvinkeittomahdollisuudesta. Isoja remontteja tehneet ystävät ovat tosin varoitelleet ensihuuman haihtumisesta, joten nyt otetaan kaikki irti niin kauan kuin juokseva vesi vielä tuntuu superluksukselta.

Lähes kaikki kuvien astiat, pyyhkeet, viltit ja herkut saatavilla Stockmannilta. Valitsin kuviin suosikkejani: mustavalkoiset lautaset ja mukit Marimekko, kevyet käsintehdyt keraamiset kulhot Kinto, pressopannu Stelton, pellavapyyhe ja neuleviltti Casa Stockmann. 

Niin kauan kuin minulla on vielä varjo

Viikonlopun mittainen matka pois arkiympyröistä riittää suistamaan ihmisen hyvällä tavalla raiteiltaan. Maanantaina vietin vahingossa vapaapäivän – en vaan jaksanut avata tietokonetta. Nukuin päiväunet, kuljeskelin koirien kanssa rannalla, seurasimme kun lehdet leijailivat alas. Katsoimme toisiamme. Tästä se alkaa, väjäämättömästi, varmasti. Vuodenaikaa ei voi lähettää takaisin, jos se ei sovikaan, tai perua, jos ei ennätä ottaa sitä vastaan. Sieltä se saapuu välittämättä siitä olemmeko me valmiita vai emme. Päätellen möhellyksestään lehtikasoissa: ainakin Luna toivottaa syksyn tervetulleeksi.

2015-09-18-stellaharasek-rivieraroadtrip-12015-09-18-stellaharasek-rivieraroadtrip-32015-09-18-stellaharasek-rivieraroadtrip-2

Ajelehtiminen jatkui, kun ajoimme Mikon kanssa Turkuun katsomaan Jacques Henri Lartiquen vanhoja Riviera-valokuvia. Ranskalainen taidemaalari valokuvasi harrastuksekseen ja ehti elämänsä aikana kerätä yli 150 000 valokuvan arkiston, joissa Riviera on vielä nuori ja viaton, kuuluisat näyttelijät ja taiteilijat huolettomia lomavaatteissaan. Kuvissa vilahtaa tuttuja kasvoja: Jean Cocteau, Picasso, John F. Kennedy, Grace Kelly. Myös Lartiguen kolme kaunista vaimoa toinen toistaan kimaltavimmissa muotokuvissa.

2015-09-18-stellaharasek-rivieraroadtrip-42015-09-18-stellaharasek-rivieraroadtrip-52015-09-18-stellaharasek-rivieraroadtrip-6

Turun taidemuseon tiistaipäivä oli humisevan hiljainen, näyttelyä oli katsomassa lisäksemme vain jokunen kiireetön. Kävelin mustavalkoisten valokuvien äärellä ja pidin niistä vielä enemmän kuin olin aavistellut. Niissä välkehti meri ja kultainen hiekka, pitkien rantapäivien raukeus, tunne kuolemattomuudesta, joka kuuluu nuoruuteen. Rivieran rantakallioiden lämpö hohkasi vedoksista, teki mieli koskettaa. Varhaisimpiin kuviin oli tallennettu juuri se taianomainen hetki kun kaikki on vielä hyvin – ympärillä ystävät, rakastetut ja loputon aurinko, eikä kukaan osaa kuvitella, että tätä onnea voisi rikkoa mikään. Kuvien yllä leijui outo jännite, ehkä takaraivossa tikittävä tietoisuus siitä että huolettomat päivät eivät jatku ikuisesti, aavistus sodasta joka pian rikkoisi Rivierankin rantojen rauhan.

2015-09-18-stellaharasek-rivieraroadtrip-72015-09-18-stellaharasek-rivieraroadtrip-8

Selasin näyttelylehtistä ja tunsin kuinka kaikkialla syttyi pieniä valoja. Everything shimmers in the sun. I’m dizzied, numb, stunned. People say, I can’t believe my eyes. Me, I always believe my eyes. Lartigue selvästi tiesi myös miten sanoja taivutetaan.

Näyttely on auki Turun Taidemuseossa vielä tämän viikonlopun, menkää jos ehditte. Kahvilasta saa kahvia ja taidemuseon pikkukaupasta postikorttien muodossa palasen Rivieraa mukaansa.

2015-09-18-stellaharasek-rivieraroadtrip-102015-09-18-stellaharasek-rivieraroadtrip-11

Rakastan olla tien päällä, mutta saanko reklamoida: miksei enää ole huoltoasemia, jotka haisevat bensalta ja liian kauan seisoneelta kahvilta? Niistä sai aina parhaat munkit, sellaisia joista varisi sokeria sormiin ja syliin ja suupielet olivat tahmeat koko loppumatkan. Kunnollisia huoltsikkamunkkeja ei saa enää ja se on kyllä synti ja häpeä.

Otsikko on lainattu omakuvien sarjalta, jonka Lartigue aloitti 90-vuotiaana.

Kuvat minusta Mikko Rasila