Korkeavuorenkadun varrella sijaitsevasta Tikausta on tullut viimeisen vuoden kahden aikana yksi lempiputiikeistani. Kaikki vaatteista kodinesineisiin ja kosmetiikkaan on kaunista, käsintehtyä ja valmistettu kestävän kehityksen periaatteilla. Putiikin taustalla on hyväntekeväisyysorganisaatio Tikau Share, jonka toiminnan kehittämiseen ja rahoittamiseen iso osa kaupan tuotoista menee. Pakko nostaa hattua: Tikaun naiset tekevät uskomattoman hienoa työtä eikä varmasti ole ollut ihan helppoa.
Viimeksi kävin kurkkaamassa kaupan koruvalikoimaa, joka liikkuu samoilla linjoilla kuin minäkin: kapeat ja kevyet korut kiinnostavat. Pikkuripauksesta etnisyyttä ei ole yhtään haittaa, kun kesää kohti mennään ja hippi minussa herää taas. Osa koruista ovat Flodemin, Pariisissa käsintehtyjä siroja riipuksia, renkaita ja sormuksia. Nkukun korut – esimerkiksi kuvien superkaunis sulka – ovat tehty käsin ja dipattu 22 karaatin kultaan. Loput korut ovat Tikaun omaa tuotantoa, jotka teetetty Tikaun omilla käsityöläisillä Intian Orissassa. Kaikki putiikin korut kuuluvat Karma-tuotteisiin, joiden myyntihinnasta lahjoitetaan 8% kylätalohankkeeseen Orissaan. Hanketta voi seurata Facebookissa.
Olen tehnyt ennenkin löytöjä Tikaun korulaareista, mm. lempirannekoruni jonka ostin viime kesänä. Tällä kertaa sain valita itselleni uuden suosikin. Ehkä arvaatte minkä poimin mukaan?
Hei ! Kerro vielä kuka myy suurimmassa kuvassa olevia avomallisia rannerenkaita, joissa “pallot” päässä? Kiitos :)
…Mutta mikä on toi Ihana Paita??! Kerro! Ja saako niitä vielä jostain?
Taitaa olla Filippa K:n silkkipaita! Hankin käytettynä enkä tiedä minkä kauden paita mahtaa olla, pahoittelen… Käy liikkeessä, näytä kuvaa ja kysy? Varmasti tietävät.
Veikkaan että otit tuon sulkakorun!!!
Haha, kerron pian!
Oijee!
Minulla on yksi kauan sitten äidiltä saatu saman näköinen rannekoru kuin nuo kuvassa ja olen miettinyt, että mistä saisin samanlaisia muutaman lisää. Superkiitos vinkistä!
Hei jee, kiva kuulla että löysit etsimäsi!
Kiitos vinkistä, käyn takuulla katsomassa. Kauniita, yksinkertaisia, juuri sopivia kesäkoruiksi.
kuin myös. Myös hyväntekeväisyyshanke on plussaa.
Todellakin, ja se että tietää tukevansa ekologista ja eettistä toimintaa valinnoillaan eikä tarvitse arvailla tuotteiden alkuperää tai valmistusolosuhteita.
Juurikin sellaisia. Kiva kuulla että tykkäät!
Tuo sulkariipus on mielettömän kaunis!!
Niin on!