5 x parempi työhuone

Yhteistyössä Finnish Design Shop, sisältää arvonnan

Viimeisen vuoden aikana moni asia on muuttunut ja yksi tärkeimmistä on työni: hyppäsin toisesta yrityksestäni pois ja aloin keskittyä sataprosenttisesti toiseen. Käytännön tasolla se on tarkoittanut muun muassa sitä, että työskentelen pääasiassa kotona. En ole silti yksin: asun yhdessä miehen kanssa, joka on paitsi kumppanini, myös työparini. Työskentelemme paljon yhdessä ja niin myös työhuone on yhteinen. Onneksi on kerrankin koti, jossa on tilaa ylellisyydelle nimeltä kunnollinen työhuone! Siellä on riittävästi sekä henkistä että fyysistä liikkumatilaa meille molemmille, vaikka olemmekin sillä tavoin ärsyttäviä, että kinaa tai nokankopautuksia syntyy harvoin.

Kirjoittamisen, valokuvaamisen, sosiaalisen median ja viestinnän ympärillä pyörivä työmme on liikkuvaa: joka viikkoon mahtuu menoa ja juoksentelemme tapaamisissa, kuvauksissa ja tapahtumissa. Kuvaamme paljon myös kotona, koska tilaa ja valoa riittää ja kalusteet ovat siirreltävissä kuin studiossa konsanaan. Tosiasia kuitenkin on, että suurin osa työajastamme kuluu tietokoneen äärellä: käsitellen kuvia, kirjoittaen, vastaillen sähköposteihin, naputtaen tarjouksia, laatien suunnitelmia. Työtilalla ja sen kalustuksella on siis paljonkin väliä. Työuone on meidän työpaikkamme – ja tietysti erottamaton osa kotiamme, varsinkin kun se on ensimmäinen huone, johon ulko-ovelta näkyy, kun astuu eteiseen.

Työhuoneemme sisustus on ollut kuukausia niinsanotusti vaiheessa, mutta nyt se on viimein saatettu päätökseen, kiitos ajoitukseltaan osuvan yhteistyön Finnish Design Shopin kanssa. Suomalaista ja skandinaavista designia myyvä verkkokauppa on kuulunut vuosia suosikkeihini. Ei ollut siis vaikeaa löytää työhuoneeseen oikeat kalusteet, vaikka verkkokaupan valikoima onkin superlaaja. Valinnat löytyvät seuraavista kuvista. Nytpä vasta hoksasin, että tuli aika tanskalaishenkinen ja klassikkopainotteinen kalustus!

Ei ainuttakaan kotiin liittyvää kirjoitusta ilman touhukasta mäyräkoirakaksikkoa.

Kaiken kaikkiaan tärkeintä työhuoneessa on tietysti se, että siellä viihtyy: sinne täytyy tehdä mieli mennä, sen täytyy houkutella työn ääreen. Jos työtila on kyhätty jämäkalusteista jonnekin kodinhoitohuoneen perälle rikkinäisen imurin viereen, ei ole suuri ihme, jos työt eivät etene toivotulla tavalla. Muusta kodista täysin erillinen työhuone on tietysti luksusta, jota varsinkaan kalliissa kaupunkineliöissä asuvilla ei välttämättä ole – ei ollut minullakaan koskaan aiemmin. Uskon silti, että pienestäkin työnurkkauksesta saa viihtyisän ja sen myötä toimivan, kun kalustaa sen kauniisti. Viihtyvyyden kannalta olennaisiksi asioiksi ovat osoittautuneet meidän kokemuksen perusteella seuraavat asiat.

Vitran Eames-tuolit ovat saaneet lämmikkeekseen mustat lampaantaljat.

Hyvät työtuolit. Ne ovat kaikkein tärkeintä! Puhun kokemuksesta: olemme nimittäin lyhyessä ajassa käyneet läpi useamman umpisurkeaksi osoittautuneen vaihtoehdon. Työhuoneessa oli ensin vanhat koulutuolit, jotka olivat aivan liian kovat ja kiikkerät pitkään tai oikeastaan edes lyhyeen istumiseen. Pienet ja sirot vintagetuolit löysivät itselleen uuden kodin (eivät varmaankaan päätyneet työhuoneeseen) ja niiden tilalle hankimme vanhat wieniläistuolit, joissa oli käsinojat. Ne näyttivät ihanalta ja tilavilta ja tuntuivatkin hetken hyvältä, mutta niiden puiset selkänojat olivat aivan väärällä korkeudella ja alkoivat porautua selkään muutaman tunnin jälkeen. Siirsimme ne siis kotona toisiin tehtäviin ja naureskelimme, että kolmas kerta toden sanoo. Halusimme viimein tuolit, jotka olisivat sekä ehdottoman käytännölliset että kauniit. Vitran vuonna 1950 syntyneet Eames-tuolit olivat tarkoitukseen täydelliset: ne ovat yksinkertaisesti pirun tyylikkäät ja hyvät tuolit, joissa jaksaa puutumatta istua pitkiäkin työpäiviä. Tuolit ovat olleet viime vuosina (tai no, aina) sisustuslehtien vakiokamaa, mutta niillä on maaginen kyky muuntautua luontevasti monenlaisiin tiloihin – meillä ne näyttävät ihan meiltä eikä miltään muulta. Klassikot ovat klassikoita varmaankin ihan syystä. Nämäkin monikäyttöiset tuolit ovat melkein 70-vuotisen historiansa aikana osoittaneet, että ne kestävät sekä aikaa että käyttöä.

Tarpeeksi tilava työpöytä. Ajattelin ennen, että mikä tahansa pöytä passaa tarkoitukseen, mutta sittemmin olen oivaltanut, että pöytä on heti tuolien jälkeen työtilan kaikkein käytetyin ja tärkein kaluste. Kyllä sellaiseen voi vähän sijoittaa. Meilllä oli työhuoneessa aiemmin Mikolta hankittu vanha musta pöytä, joka oli vähän liian korkea, aivan liian pieni ja kaiken lisäksi vähän kiikkerä, sillä pöytälevy oli tehty useammasta palasta. Kaunis se on, mutta turhan epäkäytännöllinen tilaan, jonka tärkein tehtävä on helpottaa työntekoa eikä vaikeuttaa sitä.

Uudeksi pöydäksi valikoitui tanskalaisen Hayn Loop. Sen ääreen mahdumme molemmat tietokoneinemme, piirtopöytinemme ja sinne sun tänne levittäytyvine papereinemme. En tajua sisustuskuvia, joissa työpöydillä lepää vain läppäri ja kahvikuppi – onko jollain teistä oikeasti sen näköinen työpöytä? Jos on, voisitko ilmoittautua, haluan tietää miten teet sen! Meidän pöytä on aina täynnä keskeneräisiä projekteja, omaa hetkeään odottavia paperihommia, muistilappuja, numeroita joihin pitää soittaa. Niitä kahvikuppejakin on yleensä ainakin neljä, jokaisessa niistä eri jäähtymisen vaiheessa olevat kahvinjämät.

Mutta takaisin pöytään: on ihanaa, kun kerrankin mahtuu levittäytymään! Toisessa päässä voi olla käynnissä kuittisirkus ja toiseen päähän mahtuu silti naputtelemaan tietokonetta. Lisäksi rakastan sen moderneja pukkijalkoja ja mattapintaista, pehmeän näköistä pintaa. Se imee valon eikä heijasta sitä, vaikutelmasta tulee levollinen ja rauhoittava.

Hyvä valo. Me olemme varmasti kaikki samaa mieltä siitä, että ihaninta on luonnonvalo, mutta näillä leveysasteilla ei voi rakentaa inspiraatiota sen varaan – muuten jää hommat hoitamatta kaikkina niiden vuoden- ja vuorokaudenaikoina, kun luonnonvaloa ei yksinkertaisesti ole. Ei auta kuin pohtia mitkä valaisimet olisivat paras mahdollinen kakkosvaihtoehto. Eikä se niin harmita muutenkaan – ovathan tunnelmallisesti valaistut huoneet kuitenkin parasta mitä on silloin kun ulkona on hämärää.

Kattoon saimme maailman kauneimman valaisimen, Tom Dixonin mallistosta kaunottaren nimeltä Beat Light Fat. Mattamusta metallikupu sopii täydellisesti mattapintaiseen pöytään. Kuparinhohtoinen sisus luo koko pöydän ylle taianomaisen tunnelman, joka tekee huoneesta kutsuvan, mutta ei yksinään riitä valaisemaan pöytää, jos siellä pitää nähdä muutakin kuin tietokoneen ruudun.

Kohdevalaisimina meillä toimivatkin Luxon L-1 -arkkitehtivalaisimet. Jac Jacobsenin vuonna 1937 suunnittelemat valaisimet on aikoinaan hankittu Finnish Design Shopin valikoimista, josta ne onneksi löytyvät yhä, sillä tämä 90 vuotta vanha malli voidaan mielestäni tässä vaiheessa julistaa kuolemattomaksi. Äärimmäisen käytännölliset mustat valaisimet ovat kulkeneet mukana jo vuosia enkä aio luopua niistä koskaan. Ovat palvelleet meillä niin yöpöydän valaisimina sängyn vieressä, keittiötasolla kuin olohuoneen ikkunalaudalla. Nyt ne saivat kyllä vakipaikan työhuoneesta, kun viimein on pöytä, johon ne molemmat mahtuvat.

Todella iso plussa on, jos työhuoneeseen mahtuu myös luovaan lorvimiseen omistettu paikka, kuten sohva. Meidän työhuoneessa sellainen on, sillä emme myyneet vanhaa kirppissohvaa pois silloin kun olohuoneeseemme muutti uusi, vaan siirsimme sen työhuoneen ikkunan alle. Alunperin ajatus ehkä oli, että koirilla olisi työhuoneessakin paikka jossa hengata, mutta on tainnut käydä vähän niin, että me hengaamme siellä vähintään yhtä paljon. Siitä on tullut meidän palaverisohva, koska kyllä, meidänkin kahden hengen tiimi pitää palavereita. Valitettavasti palaverisohva on melko ruma, mutta olemme peittäneet sen pellavapeitolla, joka naamioi siitä ihan siedettävän. Jos hankimme joskus sen tilalle uuden, tiedän jo minkä haluaisin. (Viiden pisteen vihje: se on vaaleanpunainen ja löytyy Finnish Design Shopin sohvavalikoimasta.)

Työhuoneessa pitää ehdottomasti olla jotain inspiroivaa. Onkin omista kiinnostuksen kohteista ja työstä kiinni mikä ketäkin kutkuttaa – mieltä kutittelevista kuvista koottu inspiraatiotaulu, levyhylly, vaihtuva taidenäyttely, ikkunalaudalle pinotut lempikirjat… Meille se oli maailmankartta, sillä tämä vuosi on matkavuosi ja edessä on monenlaista reissua maailman eri kolkkiin. Halusimme mahdollisimman suuren maailmankartan, jonka avulla voisimme tutkia reittejämme ja muutenkin hahmottaa paremmin tätä palloa, jolla elämme. Löysimme sopivankokoisen lopulta vähän sattuman kaupalla jostain ulkomailta. Tarpeeksi suuria ripustuksia ei löytynyt mistään valmiina, joten Jarno rakensi ja maalasi ne itse.

Vielä muutama pikkujuttu, joilla työhuoneesta saa ihanamman, olipa käytettävissä oleva tila sitten pieni tai iso.

  • Sijoita pöydälle huumaavan hyvältä tuoksuva käsivoide, saat työpäivääsi ripauksen luksusta.
  • Tuuleta tila joka aamu ennen kuin avaat tietokoneen, raitis ilma saa ajatukset liikkeelle.
  • Kosteuttava kasvosuihke virkistää ruudun kuivattaman ihon lisäksi myös näytön äärellä kangistuneen mielen.
  • Kynttilöitä saa polttaa myös työhuoneessa! Pidän pöydällä yhtä vähän liian kallista tuoksukynttilää, jonka sytytän silloin kun kello kolkuttaa seitsemää ja haluaisin jo lyödä tietokoneen kiinni, mutta dedis painaa ja pakko jatkaa. Kynttilästä tulee hyvä mieli, joka auttaa jaksamaan – ja se on minusta aika hyvin yhdeltä kynttilältä.
  • Kynäpurkki, jossa on vain hyviä kyniä! HEITÄ HETI POIS kaikki ne viimeisiään vetelevät kynät, jotka aiheuttavat pelkkää mustesuttua ja raivoa!
  • Kaunis muistilehtiö, jota säilytetään tietokoneen vieressä. En käytä enää paperista kalenteria, vaikka vannoin vuositolkulla sen nimeen. Tarvitsen silti jotain paperista, johon kirjoittaa ihan oikealla kynällä. Muistilehtiöön kirjaan puolikkaita ajatuksenpätkiä, listoja, toiveita ja pitkän tähtäimen suunnitelmia. Olen ollut havaitsevinani, että niistä tulee helpommin todellisuutta, kun ne on kirjoitettu omin käsin paperille. Siinä on vaan jotain sellaista taikaa.
  • Kaiutin on loistava sijoitus, jos kuuntelee työhuoneessa paljon musiikkia kuten me. Liian moni kuuntelee musiikkia nykyisin tietokoneen kaiuttimista, joka on häpeällistä sekä musiikin tekijälle että kuuntelijalle. Meillä on ikkunalaudalla pieni kaiutin, johon musiikki yhdistyy langattomasti tietokoneelta. Käytämme myös kuulokkeita niihin hetkiin, kun haluaa eristäytyä kokonaan omiin maailmoihin tai toisella on vaikkapa vieraita.
  • Jotain vihreää ja elävää, sillä kasvit puhdistavat huoneilmaa, raikastavat tunnelmaa ja tuplaavat viihtyvyyden. Meillä on työhuoneen nurkassa kolme kentianpalmua eli oikeastaan kokonainen pikkuviidakko. Jos et ole tunnettu viherpeukalon taidoistasi, valitse kaktus tai mehikasvi, joka selviää niukalla kastelulla.

Siinäpä se. Mutta mitäs tuumaatte työhuoneesta? Aivan valmis se ei toki vielä ole ja tuskin tulee koskaan ihan valmis olemaankaan. Seinille ainakin on tarkoitus ripustaa valokuvia, sohvan haluaisin päivittää muutamalla pehmeällä tyynyllä ja voi olla, että huoneen järjestyskin vielä elää. Sen näkee sitten, mutta onpahan nyt tärkeimmät kalusteet päivitetty tasolle, joka taatusti kestää niin aikaa, käyttöä kuin katsetta. Mikä tärkeintä: työhuoneeseen tekee mieli mennä aamuisin. Tila inspiroi eikä lannista. Työt rullaavat, ajatus kulkee ja ideoilla on tilaa muhia. Millaisen työtilan haluaisitte muuten itse?

*** Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille. Skaba on päättynyt ja voittaja on nimimerkki June – onnea! ***

Seuraavaksi arvonta! Kommentoineiden kesken arvotaan 200 euron lahjakortti Finnish Design Shopiin. Skabakysymys saattaa aiheuttaa valinnanvaikeutta: kerro nimittäin mitä hankkisit Finnish Design Shopista, jos voittaisit?  Muista sähköpostiosoite! Arvontaan ehtii osallistua torstaihin 25. toukokuuta mennessä. Arpaonnea ja iloa!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

1,014 thoughts on “5 x parempi työhuone

  1. Pingback: Akari Valaisin – MILKGO

  2. Kaikki näyttää hyvältä!!! Tykkään niin kovasti värikkäästä mustasta :) Tykkään erityisesti tuoleista ja Beat Light Stout valaisimesta….

  3. Oi miten kaunis työhuone! Finnish design shopin valikoimasta voisin hankkia vaikka mitä, mutta ehkä tällä hetkellä uusi asunto kaipaisi kipeimmin ruokapöytää tai Hay tray -pöytiä yöpöydiksi.

  4. Arkkitehtivalaisin. Valolle on aina tarvetta. Myös ruokapöytä on hankintalistalla, mutta en ennätä katsoa valikoimaa läpi, jotta ennätän osallistua. :) Kiitos ja hei!

  5. Yksiöni lattiatila alkaa olemaan sen verran täynnä, että suuntaisin varmaankin pientavaraosastoille. Paper Collectiven katseenvangitsija-julisteet ja Iittalan suuret Ruutu-maljakot kiinnostavat erityisesti.

  6. Voi ei mikä valinnan vaikeus, mutta ainakin String hylly ja Aallon valaisimet kiinnostelee!

  7. Hyviä pointteja työhuoneesta! Meidänkin on tarkoitus rymsteerata omaamme kesällä. Finnish Design Shopista ostaisin haaveilemani Jielden hautarivalaisimen.

  8. Uunituore ensiasuntomme kaipailisi ehdottomasti New Works Material valaisimen (tai kaksi). Huh, kun on hienoja!

  9. Vasta noin 3 viikkoa vanhaan asuntoomme (ensimmäiseen omaan!!!) hankkisin ehdottomasti Gubin Gräshoppa-lattiavalaisimen, sillä jokin tunnelmallinen mutta riittävän tehokas ja aikaa kestävä lattiavalaisin on nimittäin olohuoneeseen hakusessa. Lahjakortti jeesaisi tässä hankinnassa!

  10. Finnish Design Shopin virtuaaliseen ostoskoriini päätyisi Ilmari Tapiovaaran klassikko, Crinolette-tuoli. Olen ihaillut Tapiovaaran töiden pelkistettyä muotokieltä jo vuosia – kyllästymisvaaraa ei siis ole!

  11. Teidän työhuone on aivan unelma! Itsekin sijoittaisin todennäköisesti työhuoneen sisustamiseen ja hankkisin työtuoliksi Hayn About a chairin, josta olen jo jonkin aikaa haaveillut.

  12. Artekin peilin. Muutin viime vuoden elokuussa uuteen kämppään ja olen siitä asti elänyt vain pienen wc:n peilin kanssa. Toisaalta ihan virkistävää, mutta välillä kyllä kaipaisi pientä tarkistusta enne ulos lähtöä, miltä kokonaisuus näyttää.

  13. Pienen kotimme pöytäpolitiikka on pitkään kärsinyt laiminlyönnistä, niin keittiössä kuin olohuoneessakin (jossa myös työpöytämme sijaitsee). Luulenpa että tason tai tuolin uusimisen jälkeen alkaisi kirjoittelumotivaatio yltää useammin opintoihin saakka!

  14. Ihanan näkönen teidän työhuone! Oma valinta ois varmaan jonkunlainen matto tai valaisinratkaisu meikkipöydälle :)

  15. Haaveilen Menun Snaregade -pöydästä, joka graafisessa vähäeleisyydessään istuisi täydellisesti uuden pikkukodin erkkeriin toimien samalla niin työpöytänä kuin paikkana, jonka ympäri koota ystäviä dinnerin tai rennon lasillisen merkeissä. Vaihtoehtoisesti sijoittaisin juurikin samaiseen Vitran Eames -tuoliin, joka on löytänyt tiensä myös teidän työhuoneeseen, huonolla työtuolilla vuosia kiikkuneena samaistuin postaukseen täysin.

  16. Ostaisin lampun keittiönpöydän yläpuolelle tai päivittäisin meidän työhuoneen ilmettä. Teidän työhuone on ihan huikea!

  17. Sijoittaisin uuteen työpöytään, sillä kuvailit juuri millainen tämänhetkinen kirjoituspöytäni on, kiikkerä ja aivan liian kapea! Ehkäpä opiskelumotivaatiokin nousisi uuden pöydän myötä..

  18. Työhuone on ihana, viihtyisin siinä itsekin. Poimin myös antamasi vinkit talteen. Finnish Design Shopista haluaisin valita kotiini laadukkaan tuolin tai valaisimen.

  19. Ehjä työtuoli kotitoimistolle olisi ainakin ostoslistalla. Toisaalta valaisimet on mun ehdoton heikkous, esim juuri noi teidänkin pöydällä olevat ois aika herkut hmm…. :)

  20. Mitäköhän osaisin valita noista kaikista ihanuuksista! Tasaraitalakanat ovat olleet hankintalistalla jo monta vuotta, tai sitten joku kaunis valaisin. :)

  21. Syntymästään saakka kaikenlaisia valaisimia arvostaneelle pikkuneidillemme hankkisin hänen tulevaan omaan huoneeseensa jonkin kivan kattovalaisimen nykyisen ikea-plafondin tilalle. :)

  22. Klaus Haapaniemen Cosmic Whale with red planet tyynynpäällinen ja Andrbrosin model no. 1 vihreän riippuvalaisimen.

  23. Uudi askarteluhuoneeni kaipaa kipeästi lisää säilytystilaa. Tarttuisin varmaankin string-hyllyyn joka keveydessään ei tukkisi koko huonetta mutta antaisi silti paljon tilaa mihin asetella esille kauniita säilytyspurkkeja ja -rasioita.

  24. Hayn Loop Stand naulakon, jotta elämä helpottuisi, kun aamulla voisi napata kauniista naulakosta valmiiksi silitetyn ja puhtaan vaatteen ilman pienten mäykkyjen karvoja!

  25. Mua ppolttelee Hay Tarjotinpöytä olohuoneen koristukseksi. Pieneen tilaan sopiva siro pöytä korvaisi loistavasti nykyisen massiivisemman sohvapöydän.

  26. FDS on yksi lempikauppoja ja viimeksi ostin sieltä Muuton ripustimet. Tänä kesänä olen alkanut varustaa parveketta ja Fermobin bistro-tuolit polttelevat hankintalinjalla. Toinen vaihtoehto voisi olla satsaus Lundiaan.

  27. Miten ihana työhuone!

    Uusi isompi koti onkin saanut vilkuilemaan juurikin Finnish Design Shopin valikoimaa. Uusi koti kaipaisi uutta mattoa ja rahia, mahdollisesti paljon muutakin. Muuttaminen on kyllä älytöntä,puuh.

  28. Hmm.. Saako ottaa yhden kaikkea? Oikeasti tarvisimme keittiön pöydän ääreen uudet tuolit, mieluiten sellaiset jotka eivät hajoile jos unohtaa istahtaa varovasti. Olen myös alkanut lämmetä väreille, ja voisin kuvitella hankkivani verhot jossain värikäässä kuosissa vanhojen perusvalkoisten tilalle. Sijoittaisin siis todennäköisesti Marimekon kankaaseen, jolla saisi piristettyä kotia kesää varten!

    Olen kateellinen työhuoneene kattolampusta by the way… Täydellinen.

  29. Keittiöön sisustamiseen sijoittaisin lahjakortin sisällön. Jotain simppeliä ja kaunista

  30. Kyseisiä nettisivuja tulee selailtua lähes päivittäin haikeasti huokaillen, paksumman lompakon toivossa. Parista huoneesta kotonamme puuttuu vielä design-valaisin, joten jollekkin ihanuudelle olisi tarve.

  31. Koska light is life, hankkisin jonkun kauniin valaisimen. Todennäköisesti herra Aallon ikonisen Golden Bellin. :)

  32. Tarvitsisin uusia aterimia, joten ostaisin Kaj Franckin haarukoita ja veitsiä niin monta kuin 200 eurolla saa!

  33. Hankkisin lukunurkkaukseen Harri Koskisen ihanan K-tuolin ja Artekin mehiläispesä-lampun!

  34. Hankkisin mitä vain Haylta! Tai oikeastaan mitä vain koko sivustolta. Sisustusinspis iskee kovaa vauhtia, iiks!

  35. Oi, hankkisin varmaankin Marimekon kankaita, joista ompelisin verhoja uuteen kotiin! Toisaalta katostakin puuttuu yksi valaisin, Muuton Ambit -lamppu olisi ihana, joko mustana tai vaaleanpunaisena.

  36. Hankkisin shopista valkoisen Hayn Hee -tuolin! Mulla on nyt toimistopöytänä valkoinen String-hyllyjärjestelmä, ja toi tuoli sopisi siihen täydellisesti! <3

  37. Oi joi joi, sieltä kaupasta löytyy vaikka mitä ihanuuksia! Mukana arvonnassa ja ehkäpä ostoslistalle voisi päätyä vaikka Parolan rottingin riippukeinu partsille.

  38. Ostaisin vitran keinutuolin. Vauva on syntymässä hetkenä minä hyvänsä ja keinutuolissa olisi mukava istua ja syötellä pikkuista.

  39. Lahjakortilla hankkisin Marimekon Siirtolapuutarha- ja (valkoiset) Tamara-pellavalakanat <3

  40. Meillä Eamesin DSW odottelee kaveriaan saapuvaksi! Kaunis klassikko, eikä vieläkään kyllästytä vaikka niitä tosiaan näkyy joka paikassa.

  41. Minä olen kuola valuen haaveillut by lassenin valokuvakehyksistä. Niitä lähtisi tilaukseen sekä valkoisena että mustana. Niin simppeliä ja kaunista.

  42. Ostaisin Marimekon tasaraita pussilakanat ja tyynyliinat! Laatua, ajattomuutta ja kotimaista omaan kotiin !

  43. Ihana arvonta! Käyttäisin lahjakortin työpöydän tuoliin. Monta ihanaa vaihtoehtoa joista olisi vaikea valita <3

  44. Onpa ihana arvonta! Käyttäisin lahjakortin olohuoneen valaisimeen, jos arpaonni suosii.

  45. Hankkisin ehdottomasti jonkun ihanan työtuolin tai työpöydän valaisimen. Vaihtoehtoja sivuilta löytyy runsaasti :)

  46. Niin mahtava tämä blogisi, jonka vasta löysin! Lahjakortilla toteuttaisin yhden valaisinhaaveistani, Louis Poulsenin jalkalampun.

  47. Uu ihana arvonta! Olen samaa mieltä hyvien valaisimien tärkeydestä, ja siinä on itsellä vielä parannettavaa – ostoslistalla olisi siis varmastikin jokin valaisin.

  48. Myös täällä olisi työhuone päivitystä vailla, ja tämä oli kyllä niin hyvää inspiraatiota! Finnish Design Shopista tahtoisin ainakin työpöydän ja työtuolin ja valaisimen…kunhan saan vielä miehen suostuteltua luopumaan nykyisistä kammotuksista ;)

  49. Aivan ihana huone! Ensi alkuun pitäisi hommata ihana asunto ja siihen sitten ainakin ensi alkuun hyvä työtuoli ja lamppu :)

  50. Kaunista! Ja tuo matto, haluan sen. :)
    FDS:sta hankkisin ensimmäisenä kunnon työtuolin, joka on ollut jo pidempään hankintalistan kärjessä kun nykyinen aiheuttaa juuri niitä ikäviä selkäkipuja.

  51. Ihana työhuone! Hankalista on pitkä, mutta ehkä voitais aloittaa jollakin ihanalla lampulla. Tai pikkupöydällä. Tai… :)

  52. Sattumalta minullakin on työhuoneen sisustus juuri vaiheessa ja tämä postaus oli siihen hyvin ajoitettu. Muuten hankinnat on tehty mutta työtuoli vielä puuttuu. Vitran hehkutuksen jälkeen en tiedä olisi syytä muita enää harkita, mutta toinen vaihtoehto Finnish Design Shopista voisi olla Muuton Fibre -tuoli. Toivotaan että arpaonni osuu kohdalle!

  53. To Go grilli olisi reissuilla näppärä. Tulevana kesänä lähdetään Norjaan ja välillä olisi tarkoitus majoittautua leirintäalueille.

  54. Hankintojen haavelistalla on joku ihana nojatuoli. Sen budjettiin toisi mukavan boostin tuo lahjakortti!

  55. Mielenkiintoinen artikkeli ja kuvat, kiitos. Minun suomen kieli ei ole hyvä mutta ymmärsin ihan kaikki. Olen nyt ulkomailla ja Finnish Design Shop voi tuoda Suomi minun uuteen kotiini siksi haluaisin ostaa Aalton ja Iittalan tavarat.

  56. Meillä on myös työhuoneen päivitys työn alla, joten sinne tarvitsisin kaikenlaista! Joku klassikko tuolikin kyllä olisi hankintalistalla. Teidän työhuoneesta sain kyllä loistavasti inspiraatiota omaksi toteutukseen, vaikkei meillä ihan noin hulppeasti tilaa olekaan käytettävissä.

  57. Ilmojen lämmetessä pikkuhiljaa ja kesäloman alkaessa ostaisin ehdottomasti ulkokalusteita mökille :)

  58. Juurikin työpöytää tai -tuoleja lähtisin katsomaan, tällä hetkellä Ikean kympin jakkaralla istuen :D Ei hyvä!

  59. Valitsisin täällä blogissakin esillä olleet Marimekon trikookankaiset pussilakanat. Sänky on pyhättö ja ansaitsisi arvoisensa lakanat! Tosi viihtyisä työhuone :)

  60. Luxon L-1-arkkitehtivalaisin tai ehkä jokin matto olisi tarpeen (tarpeen syntymistä ehkä hieman edistivät kivat kuvanne).

  61. Olen haaveillut Hay Hee nojatuoleista jo kauan, jo monikäyttöisyytensäkin takia. Se voisi olla valintani

  62. Keittiö huutaa uutta paistinpannua, joten varmaan sellaisen hankkisin jos arpaonni suosii.

  63. Kaikkea mahdollista! Ensimmäisenä mieleen tulee jokin todella kaunis ja ajaton sohvapöytä, kuten By Lassen Twin 42 kuutiopöytä. Sen lisäksi haaveissa on kunnon Sarpanevan valurautapata, parvekekalusteita tai uudet keittiötuolit vanhojen perintökalusteiden sijaan. Oikeastaan mikä vain Finnishdesignshopin tuotteista tuntuisi opiskelijalle todella luksukselta!

  64. Käyttäisin lahjakortin Artekin messinkiseen Golden Bell valaisimeen. En raaski ostaa sitä kokonaan omalla rahalla, mutta lahjakortin avulla hankkisin sen :)

  65. Finnish Design Shopista löytyisi vaikka mitä ihanaa ja tarpeellista, mutta ehkä eniten kaipaisin tällä hetkellä uusia yöpöydän valaisimia.

  66. Sijoittaisin johonkin kauniiseen sohvapöytään, koska sellainen vielä puuttuu itseltä :)

  67. Onpa todella kaunis työhuone teillä!

    Jos arpaonni suosisi, niin hankkisin itselleni Hayn nojatuolin. Sellaista olen jo käynyt monesti sivuilla ihailemassa.

  68. Pääsen juuri muuttamaan uuteen kämppään, sinne sopisi täydellisesti jo pitkään ihailemani String-hylly !

  69. Käyttäisin sen hankintalistalla olevaan Vitran hang it all-naulakkoon.

    Mahtavan tilava työhuone teillä, ja hyvännäköinen.

  70. Valitsisin Muuton Ambit-riippuvalaisimen, niin kaunis! Tulisi myös tarpeeseen, koska muuton jäljiltä ruokapöydän yllä ei vielä ole valaisinta lainkaan.

  71. Ensi viikolla muutto isompaan kotiin, johon onkin monenlaista tarvetta. Ehkä ekana hankkisin kunnollisen sohvan tai kirjahyllyn.

  72. Ihan mahtava arvonta!
    Kotiin tilaisin tuolin (vaikka knot), joka olisi lähtölaukaus uusien tuolien hankkimiselle.
    Tämän hetkiset keittiön tuolit ovat ns. pienemmille henkilöille, ja yli 180 cm pitkät vieraat ohjaan vaivihkaa työtuoleille etc.
    On siis aika.
    Kiitos. :)

  73. Kiitos hyvistä vinkeistä! Upea työhuone teillä. Hankkisin Hayn About a chair -tuolin. Olen haaveillut siitä jo vuosia.

  74. Uusi asuntoni suorastaan vaatii minimalistista,pientä valaisinta ja uutta mattoa, joten valintani osuisi Menun Tribeca Reade pöytävalaisimeen sekä Ferm Livingin Kelim-mattoon!

  75. Ihana työhuone!!=) Voi apua, kun olisi vaikea valita…joko uuden keittiönpöydän., Hay Loop tai sitten työtuoliksi Eames dsr-tuolin. =)

  76. Ihanan näköistä ja ihana arvonta! Ostaisin ehdottomasti Hayn kirjahyllyn. Kyllä. Mutta nyt kun näitä kuvia katselin, saattaisinpa sijoittaa myös omaan työergonomiaani ja Vitran Eamesiin…

  77. Muutto tulossa parin viikon päästä, ja valaisimille ja sohvapöydälle olisi kovasti tarvetta! Hyviä vaihtoehtoja löytyikin kiitettävästi :D

  78. Ostaisin uuden valaisimen, mutta vielä en osannut päättää, mikä se olisi :) kyllä mä sitten osaan päättää kun voitto napsahtaa ;)

    Ihana arvonta, kiitos!

  79. Hankkisin jonkin Ferm Livingin suurista kelim-matoista.

    Työhuone näyttää superhyvältä!

  80. Täydellinen työhuone!
    Kotiimme valitsisin lisää Artekin jakkaroita tai sijoittaisin uuteen keittiön pöytään.

  81. Asuntomme on pöytävalaisinta vailla kovasti! Ehkä Poulsenia, tai Iittalan korkean Lanternin valitsisin. Myös Showroom Finlandin Pilke olisi mainio.

  82. Hankkisin juurikin tuon Luxo pöytävalaisimen vanhan ikiaikaisen ruman valkoisen muovihärpäkkeen tilalle!

  83. Todella viihtyisä työhuone ja tuo matto on aivan mieletön! Lahjakortilla ostaisin Artemiden Tolomeo seinävalaisimen, mistä olen jo kauan haaveillut.

  84. Ehdottomasti sijoittaisin upeaan kattovalaisimeen. Yleensä välttelen kattovalaisimien käyttöä, koska julma valo, mutta nyt haaveilen valosta, joka maalaa koko huoneen tunnelmallisella sävyllä.

  85. Jos arpaonni suosisi niin lahjakortti kuluisi joko kauniisiin astioihin (niitä ei ikinä ole liikaa) tai sitten uuteen Sarpanevan pataan vanhan emalipintaisen tilalle joka on ottanut siipeensä turhan monta iskua :) Työhuoneenne on aivan ihana!

  86. Ehdottomasti Parolan rottingin perinteinen luonnonvärinen Lumikenkä-tuoli. ❤

  87. Vaikee oli kyllä valita… Ehkä sijoittaisin terassikalusteisiin. Niiden hankkimista oon lykännyt jo neljä vuotta..

  88. Eilen Stockan viidennessä kerroksessa pyörittyämme päätimme, että seuraava ostoksemme on juurikin musta Hayn Loop-pöytä ruokapöydäksi keittiöön eli sen ostaisin sekunttiakaan miettimättä ja silmää räpäyttämättä.

  89. Hei! Ostaisin Paper Collectiven Wrong geometry-julisteita (03-05), ja niihin Ferm Livingin isot tummanruskeat kehykset. Toki Ferm Livingillä oli monta upeaa sisustustyynyä, niin niihinkin saattaisin sortua :) Toki kauan olen haaveillut Kay Bojesenin Kyyhkyläiset 2 kpl -puulinnuista <3 Valinnanvaikeutta siis…

  90. Tällä hetkellä kiinnostaa Iittalan Vakka-säilytyslaatikko. Todella ihana. Kuin myös työhuoneenne. Se kyllä todella houkuttelee luokseen.

  91. Materin Disc olisi ihana sohvapöytä. Tai joku ihana lamppukin houkuttaisi. Tai tuoli… Tai uusi matto…

  92. Jos ei tuo työhuone houkuta työskentelemään, niin ei sitten kyllä mikään! :) Marimekon Oiva-sarjan astioiden täydentäminen houkuttaisi tuhottomasti. Kylppäri kaipaisi virkistyksekseen Missonin pyyhkeitä. Tai sitten alkaisin uusia tuoliarmeijaa ja aloittaisin ehkä juurikin tuolla Vitra Eames tuolilla.

  93. Haluaisin vaikka mitä mutta ensimmäisenä tuli mieleen Artekin Aalto Golden Bell riippuvalaisin, mustana.

  94. Upeat, hillitysti sisustetut työtilat teillä kahdella! Kuvissa ei ole esinettä, joka ei minulle kelpaisi.
    JOS voittaisin lahjakortin käyttäisin sen Artekin Aalto jakkaraan E60, niille on aina käyttöä.

  95. Ihana musta Hakolan ruokapöytämme, Woody, kaipailee arvoisiaan tuoleja. Sellaisia jotka ovat yhtä linjakkaita ja kauniita kuin pöytä, eli varmasti jotkut klassikkotuolit tulisivat kyseeseen. FDS:n valikoimasta varmasti löytyisi sopiva!

  96. Artekin valaisimen. Ollaan etsitty sopivaa vuoden verran, joten nyt jos koskaan olisi aika saada muutakin valoa pimeyteen kuin Suomen kahden sekunnin kesä.

  97. Paha valinnanvaikeus mutta varmaan päätyisin johonkin Artekin tai Poulsenin klassikkoon.

  98. Tarvetta olisi hyvälle pöytälampulle ja jalkavalaisinkin on on hankinnassa eli sieltä valaisinpuolelta valitsisin

  99. Upea tyohuone! Noiden savyjen kanssa voisin elaa ihan missa huoneessa vaan. Itselleni ostaisin jotain Klaus Haapaniemen suunnittelemia tuotteita, esim. tyynyja. Musta Putte Katt saa viela odottaa.

  100. Teillä on kaunis ja kutsuva työhuone! Erityisesti en saa silmiäni irti maailmankartasta, arkkitehtivalaisimista ja pienestä viidakosta. Allekirjotan täysin et kunnon työtuoli on työnteossa tärkein, sillä itselläni on vanha pinnatuoli työtuolina ja se saa ennemmin paikat jumiin. Lahjakortin käyttäisin uuden työtuolin hankintaan, joka olisi pelkistetty ja aikaa kestävä.

  101. Upea työhuone ja hyviä vinkkejä, kiitos!:)

    Meille hankkisin lahjakortilla string-sarjaa lastenhuoneeseen :)

  102. Hankkisin uuden asunnon eteiseen viimeinkin katseita kestävän valaisimen nykyisen johdosta roikkuvan hehkulampun sijaan :D

  103. Ihan teidän näköinen huone, ihana!

    Mä käyttäisin lahjakortin sohvapöydän hankintaan.
    :)

  104. Pistäisin vähän extrarahaa tiskiin ja ostaisin silmää räpäyttämättä ison maton. Kuta tummempi, sen parempi, ja mitä isompi, sen rumaa lattiaa peittävämpi…

  105. Sijoittaisin lahjakortin laadukkaaseen kirjahyllyyn. Nyt jos koskaan ois nimittäin korkea aika kaivaa kirjat laatikoista päivänvaloon.

  106. Ehdottomasti New Works Bowl pöytävalaisin, kupari – vaalea savulasi. Olen pitkään etsinyt olohuoneen nurkkaan senkin päälle kaunista ja sopusuhtaista pöytävalaisinta.

  107. Keittiön saarekkeen päälle tarvittaisiin kaksi riippuvaa valaisinta. Mallin valinta vaatis vielä tarkempaa tarkastelua, ja ehkä ihan näkemistä livenä.

  108. Voi, vaikka mitä hankkisin! Mutta akuutein olisi uudet ruokapöydän tuolit. Myös Skagerakin lepotuoli pihalle olisi super!

  109. Ostaisin jotakin kivaa siskolleni, joka rakentaa tällä hetkellä omaa taloa, ehkä jokin kiva tuoli sisälle tai ulos :)

  110. Näillä näppäimin Hayn pienempi Strap-peili tai Hayn Clour Plaid No. 9 viltti! :)

  111. Näillä näppäimin Hayn pienempi Strap-peili tai Hayn Colour plaid No. 9 viltti, mutta mieli voi muuttua :) Niin paljon ihanaa!

  112. Kiitos hyvistä ajatuksista ja ideoista, meilläkin työhuone uusiutumassa. Lahjakortilla ostaisin Kartellin valaisimen tai Stone jakkaran <3

  113. Pari Hayn Hee baarituolia olisi ostoslistalla keittiön saarekkeen päätyyn ja kylläpä samainen leveä “nojatuolikin” kelpaisi valkoisena monikäyttöön. Upea työhuone teillä!

  114. Haa! Tämä on helppo, sillä nyt eron jälkeen hankittavien huonekalujen lista on pitkä kuin nälkävuosi. Vitran Eames LTR Occasional-pöydästä olen haaveillut pienen ikuisuuden. Olisi ihana herätä aamuisin tuon pöydän viereltä. Joku joka muistuttaisi siitä, kuinka tärkeä niitä omia haaveita on toteuttaa.

  115. Ihan varmasti jonkin ihanan valaisimen! Olen jo useamman kuukauden asunut uudessa asunnossa enkä vieläkään ole hankkinut lamppuja…

  116. Ihan varmasti jonkin kauniin valaisimen! En vieläkään ole saanut aikaiseksi hankkia lamppuja uuteen asuntoon vaikka olen asunnut täällä jo useamman kuukauden…

  117. Kartell Masters tuoli mustana. Ostimme juuri yhden ja se kaipaisi kaveria :)
    PS: olen aivan hurahtanut noihin blogisi kuviin.

  118. Ferm Livingin Plant Box tai Hayn Loop Stand -naulakko löytäisivät paikkansa heti, mutta vahvoja ehdokkaita ovat myös String-hyllyt, Pappelinan matot sekä Menun seinävalaisimet.

  119. Kaunis työhuone! Käyttäisin rahan pesämunaksi oman työtilani Mehiläispesä-valaisimeen.

  120. Valitsisin Dixonin Beatin myös, mutta valkoisen Wide-mallin. Näitä kun saisi kaikki eri muodot samaan tilaan, purrrr.

  121. Ihana työhuone! Tykkäisin itsellekin! Lahjakortilla voisi ostaa vaikka mitä ihanaa, mutta ehkä ostaisin marimekon räsymatto astioita.

  122. Miellyttävät sävyt ja tunnelma jutun työhuoneessa. Ja kilpailuun vastauksena: Mä tarviiin Lightyearsin Orient P2 valaisimen. Tai mielummin oikeestaan monta.

  123. Hieno työhuone! Lahjakortilla hankkisin keittiööni Plantuin kasvatusjärjestelmän, kiinnostaisi kokeilla miten ne käytännössä toimisivat.

  124. Ostaisin Alvar Aallon “Kultakello”-valaisimen olkkarin oshvapöydän ylle.

  125. Parolan Rottingin mustasta lumikengästä on haaveiltu niin pitkään, että kyllä valinta kohdistuisi siihen.

  126. Upea työhuone, tykkään erityisesti maailmankartasta. Valinta olisi helppo, mutä haluaisin: Harri Koskisen graffitinharmaan K-tuolin. Siitä olen haaveillut jo useamman vuoden…

  127. NO se string hyllykkö! On keikkunut ostoslistalla jo vuoden päivät mutta ei vaan ole raaskinut ostaa. Nyt kun tulis voitto kotiin nii samatein klikkaisin stringin itselleni! On se vaan niin tyylikäs

  128. Ihanaa tyylii! Black on white on vaan mageeta.
    Mä tarvitsisin Nikari berch jakkaran mustana tietenkin.

  129. Ostaisin lastenhuoneeseen valaisimen, koska sieltä puuttuu se kokonaan kun entinen meni myyntiin ja haaveilen sinne jotain designvalaisinta nyt. Pitäisi äkkiä saada uusi tilalle

  130. Todella pitkään olen haaveillut Hayn korkeasta About a Lounge Chair nojatuolista. Sellainen lukunurkkaani sopisi!

  131. Todella pitkään olen haaveillot korkeasta About a Lounge Chair nojatuolista. Jos arpaonni suosisi, saisin vihdoin kivan tuolin lukunurkkaukseen!

  132. Harmooninen, ei tylsä ympäristö; hyvä työskentelyyn.
    Jos voittaisin 200€ lahjakortin hankkisin mustan Turnaround vaaterekin.

  133. Aikas cooli työhuone, wau. Jos voitan haluan Block valaisimen vaalealla johdolla.

  134. Käyttäisin lahjakortin makuuhuoneen uusiin yövaloihin: Artemiden Tolomeo mini paretet mustana olisivat valintani.

  135. Aivan ihana työhuone, kyllä hommat luistaa…. Oma eka hankintani olisi matto, Saanan ja Ollin valikoimasta

  136. Jos voitto osuisi kohdalleni, hankkisin olohuoneeseen uuden, tyylikkään kattovalaisimen.

  137. Uuden maton! Lapsi oli syönyt mustikoita ja alkoi yöllä voida pahoin, lopun arvaattekin… :(

  138. Oih mikä työhuone! Välitön palmuviidakkohimo iski näiden kuvien myötä!

    Jos arpaonni suosisi, hankkisin kummipojalle synttärilahjaksi parit bOblesit!

  139. Kertakaikkiaan upea työhuone, kyllä tuolla kelpaa työskennellä. Aivan ihana sisustus. Voiton osuessa kohdalle ostaisin Finnish Design Shopista juurikin tuon Luxon L-1 pöytävalaisimen. Ostoslistalla on toki paljon, paljon muutakin, kuten esimerkiksi 2 kpl Vitran Eames -tuoleja, Normann Copenhagenin Tablo -sohvapöytä, jokin toimiva senkki eteiseen ja uusi kattolamppu olohuoneeseen.

  140. Klassisen kaunis työhuone teillä,ripauksella persoonallista twistiä.Jos voittaisin,käyttäisin voiton alkupottina Doctor desingin ihanaan heiluvahelmaiseen valkoiseen valaisimeen;makkarin katto kaipailee uutta kaunotarta.

  141. Moikka,
    Tarpeeseen tulisi kyllä työlamppu! Tilanne on aivan huono tällä hetkellä, höh. Kiva arvonta!

  142. Todennäköisesti jonkin valaisimen tai käyttäisin rahan kauan haaveilemani sohvan (muuton tai hayn) hankkimiseen.

  143. Mikä valinnanvaikeus! Mikäli arpaonni suosisi, sijoittaisin mattoon, kylpyhuoneen pyyhkeisiin ja ruukkuihin. <3

  144. Paljon olisi kaikkea upeaa tarjolla, mutta ehkä ensisijaisesti se olisi tuo
    Ferm Living Plant Box.

  145. Kaunis työhuone! Itselläni on samanlainen Vitran työtuoli ja olet oikeassa, se on paras!
    Kesän suunnitelmiin kuuluu terassin rakentaminen ja se kaipaa kalusteita :)

  146. Työhuone on ihana!
    Jos arpaonni suosisi ostaisin vitra DSR-tuolin!❤️

  147. Oi ihana työhuone!

    Lahjakortilla kotiuttaisin jonkun seuraavista: Työpisteen valaisin L-1 tai Secto 4230 seinävalaisimen tai ehkä yöpöydälle Secton Petite 4620 pöytävalaisin.. Haaveita on monta :)

  148. Ihanan inspiroiva uusi työhuone teillä <3

    Käyttäisin lahjakortin Artekin valkoiseen Ritiläpenkkiin jolle olisi juuri sopiva paikka sellaisessa hiukan putkilonmallisessa tilassa :)

  149. Teillä on kyllä semmoinen työhuone, että. Siellä on varmasti kiva paiskia hommia.
    Jos arpaonni osuu mun kohdalle, niin käytän lahjakortin (ja omia rahoja vielä päälle) Skagerakin Mira -tuoleihin. Tarvitsisimme terassille uudet kauniit ja kestävät tuolit ja nuo ovat mielestäni sellaiset.

  150. Mun työtilani kaipaisi uutta mattoa ja Mum’s Loves Africa -mattoa käyn aina välillä ihailemassa. Eli sen. String Systemsin hyllyjä on jo pari kappaletta, mutta yksi lisää tarvittaisiin. N.U.D. Collectionin pinkki jatkojohto helpottaisi elämää – ja olisi ihanan räväkkä!

  151. Tällä hetkellä tarvitsimme kovasti Artekin jakkaran. Se on meidän makuuhuoneen puuttuva palanen.

  152. Lukuvalo makuuhuoneeseen. Musta ja seinään kiinnitettävä, ja riittävällä valoteholla varustettu. Voisi toki käydä niin, että ostaisinkin ihan jotain muuta, kun FDS:ssä on niin paljon kaunista :)

  153. Muutettiin huhtikuun alussa uuteen kotiin, joka sijaitsee talojen keskellä 1. kerroksessa. Ylimpien kerrosten naisena pimeys ja luonnonvalon puute oli lähes shokeeraavaa. Ostoslistalla on roikkunut siis uusia valaisimia, etenkin pari Framan lampunjohtoa.

  154. Iittalan vanerinen iso Vakka säilytyslaatikko olis täydellisen kaunis säilytysratkaisu kotiin ❤️

  155. Ompelupöytäni on vailla hyvää työvalaisinta, siispä Luxon L-1 hankintalistalle :)

  156. Artemiden Tolomeo lattiavalaisin. Tulisi työpöydän viereen, tai ehkä lukulampuksi sängyn viereen tai… Hyvällä valaisimella on monenmoista käyttöä.

  157. Upea työhuone! Tällaista odotellessa kun saadaan talo rakennettua. Tällä hetkellä on oikea tarve Artekin jakkaralle. Makuuhuoneen puuttuva palanen.

  158. Olen haaveillut Siitä jo pitkään, joten valitsen sen. Taidan olla rakastunut Siihen. Se on kaunis. Juuri sopivan kokoinen ja puusta tehty. Se on ihanan kiehtova, arkkitehtuurinen, jopa ehkä monimutkainen! Sitä jää tuijottamaan. Ja miettimään miten Se oikein onkaan valmistettu. Onko Se lovettu, onko Se liimattu? Se on ainakin taivutettu muotoilijan tahtoon. Se sopisi täydellisesti meidän ruokailuhuoneeseen. Pitäisin Siitä hyvää huolta ja säilyttäisiin Sen aarteena jonka testamenttaisin lapsilleni. Sitä varten säästän. Joskus vielä saan Sen. Ostaisin valkoisen. Se on Showroom Finlandin Pilke 60 riippuvalaisin.

  159. Aivan ihana sävymaailma/tunnelma työhuoneessasi! Vaikea valita mitä lahjakortilla hankkisi. Jonkun tuolin todennäköisesti tai Artekin valaisimen!

  160. Ihan työhuone teillä! Ja nuo assarit <3
    Mä hankkisin uuden maton, jos onni mua suosisi.

  161. Artekin iki-ihana Mehiläispesä vuodelta 1953 on haaveena. Se toisi valtavasti iloa katsella sitä päivittäin, kun olen kotona lasten kanssa.

  162. Hay:n tuolit keittiöön, samat kuin sinun työpöytäsi äärellä on. Unelmoinut niistä pitkään, mutta budjetti ei ole sallinut vielä hankintaa.

  163. Artekin iki-ihana Mehiläispesä vuodelta 1953 on haaveena. Se toisi valtavasti iloa katsella sitä päivittäin, kun olen kotona lasten kanssa.

  164. Ihan mahtavan ihana työhuone teillä! Hankkisin pojalleni lahjaksi himoitsemansa PH-lampun :)

  165. Tarvitsisin keittiöön pöydän, mutta en vielä tiedä minkä. Niinpä voi olla, että ostaisin ihailemani Luis Poulsenin pienen Radiohus riippuvalaisimen.

  166. Turning Table sohvapöytä Menulta tulisi olkkariin siistimään lehtikaaosta sohvapöydältä!

  167. Tulevaan uuteen kotiimme ripustaisin mielelläni Artekin valkoisen Aalto riippuvalaisimen.

  168. Tavallaan vaikea kysymys, tavallaan ei laisinkaan! Olen jo pitkään ihaillut Muuton Under the Bell -lamppua ja sen aionkin hankkia kotiin heti, kun on mahdollisuus. Iso sijoitus, mutta kiviseinäiseen asuntooni pehmeästä huovasta valmistettu lamppu on käytännöllinen ja järkevä – äänet eivät kaiu niin pahasti. Ja toki, onhan se uskomattoman kaunis!

  169. Siellä olisi kaikkea ihanaa, mutta tällä kertaa hankkisin String Pocket- hyllyjä, jotka ovat pidempään olleet hankintalistalla.

  170. Huh, mulla olisi kyllä niin paljon ostettavaa. Muutamme juuri uuteen kotiin, ja olen myynyt suurimman osan vanhoista kalusteista pois. Keittiön tuolit täytyisi hankkia, ja valaisimia myös. Jospa tärppää <3

  171. Ostaisin tyttöystävälleni Eerno Aarnion Bubble -valaisimen. Valmistumisen kynnyksellä on monta tuskaista iltaa ja yötä vietetty gradun parissa, samalla tuon lampun paikkaa on haaveiltu uuden kodin sivupöydälle. Mikä olisikaan parempi tapa yllättää kesällä valmistujaisissa toteuttamalla pitkään mielessä ollut haave :)

  172. uuden sohvan hankinta on ollut suunnitelmissa jo pitkään,
    sain blogistasi kivan ajatuksen mustan ja konjakin liitosta
    ehkäpä löytyy Finnish Design shopista

  173. Mun just remontoidun asunnon seinä huutaa Artemide tolomeo mini parete seinävalaisinta! :) huikee kilpailu!!

  174. Ihana työhuone teillä! Sama projekti alkaa meillä kun muutto on parin viikon päästä.. siksikin kyseisen verkkokaupan sivut on ollut jatkuvasti auki meillä päin.. vaikea valinta olis, jos yksi pitäisi vaan päättää, mutta se olisi varmaan Hayn sohvapöytä.. tai tuo työpöytä.. tai tai.. :D

  175. Kiitos mahdollisuudesta voittaa! Minun mukaan lähtis lamppu Artemide
    Tolomeo Mini Parete seinävalaisin, musta. Se olis mun juttu just nyt!

  176. Olen kanssasi samaa mieltä, että työtuolissa nimenomaan pitäisi olla hyvä istua, mutta sen on syytä myös mielyttää silmää. Tämän vuoksi lapselta jäänyt tuoli siirtyisi Sorttiin/Kierrätyskeskuseen ja uusi tuoli saisi kodin meiltä. Mikä se tuoli olisi, niin sitä ei voi tietää, kun ne pitää ensin koeistua.

  177. Sukat Makkaralla jalallisia laseja. Ajankohtaisena String tuoleja parvekkeelle.

  178. 20-luvun omakotitalon remontti alkaa olla loppusuoralla.
    Makuuhuoneesta puuttuu vielä yöpöydät, mutta nuo ihanat Kartell
    Componibili säilytyskalusteet mustana! Ihanan retroa, juuri kuin meille tehty. Sellaiset siis :>

  179. Magis Pina nojatuoli osui heti silmään. Varmaan tulisi kaikkea pienempää myös ostettua samalla.

  180. Ihana työhuone!
    Ottaisin olohuoneen valaisimeksi mustan Tom Dixonin Etch riippuvalaisimen. Myös muut valaisimet kiinnostavat, mutta tämä olisi tällä hetkellä tarpeellisin.

  181. Meillä muunnettiin lapsen entinen huone tyohuoneeksi, kun hän muutti omaan kotiin Tampereelle. Kaksi Ikean kulmasähköpöytää vastakkain, mutta valitettavasti vasta yksi kunnon työtuoli. Takka huoneessa kompensoi sitä vähän :D Täytyy myöntää, että kun ikää tulee lisää, niin sitä enemmän työergonomiaa osaa arvostaa.

    Ja arvonta. Jos nakki napsahtaisi, ostoskoriin tipahtaisi Golden Bell. Niin kaunis lamppu meidän makkariin <3

  182. Juuri viikko sitten tilasin sieltä Fantasy-laseja ja erikokoisia The AJ Vintage Flowers -lautasia.

  183. Käyttäisin sen varmaan Bestlite gubi- pöytävalaisimen ostoon, sitä olen himoinnut pitkään :)

  184. Valinta olisi helppo, sillä olen jo vuosi tolkulla haaveillut Klaus Haapaniemen tyynyistä. Ostaisin sen kaikista ihanimman, eli pellavaisen Les Chats Ryderin sekä sen kaveriksi jäniskuvioisen sinisen Rabbit-tyynynpäälisen.

  185. Samanlaista keveyttä ja ilmavuutta kaipaan työhuoneeseeni, joten vaihtaisin raskaan kirjoituspöytäni kevytrakenteisempaan, ilman kiinteitä laatikostoja.

  186. Mahtava arvonta!
    Valaisimia ei koskaan ole liikaa – saatikka edes tarpeeksi, joten ehkäpä Artekin valaisimeen käyttäisin lahjakortin. Tai Hay:n About A Chair-tuoliin.

  187. Upea työhuone
    Meille kotiutui juuri viime viikolla valkoinen Dar-tuoli työhuoneeseen
    Finnish design shop on vakiokauppani ja tällä hetkellä toivelistalta löytyy mm. Muuton compile hylly,Normann Copenhagenin Block-tarjoiluvaunu ja Marimekon Urna-vaasi Jokin noista lähtisi tilaukseen! Eli mukana arvonnassa!!!

  188. Hankintaan lähtisi välittömästi Artekin Golden Bell-valaisin! Vuosien haaveilun kohde!

  189. Hankkisin ehdottomasti artekin riippuvalaisimen keittiöön. Muuton jäljiltä keittiöstäni puuttuu vielä valaisin kokonaan ja artekin valaisin olisi sinne täydellinen.

  190. Ostaisin poikani uuteen kotiin Muuton Myy-valaisimen, vaikka olisi niitä muitakin hienoja valikoimissa.

  191. Mahdollisesti Vitran tuolit tai jotain muuta kivaa. Uusi matto olohuoneeseen olisi myös hakusessa.

  192. Upea työhuone! Haluaisin Dotseja eteisen ehostukseen, Mehiläispesän, Framed-peilin yms. yms. :)

  193. Upealta ja käytännöllisesti näyttää! FDS valinnanvaraa riittää, mutta eamesin tuoli sopisi vanhan kulahtaneen tuolin tilalle oikein passelisti. Kotiimme yritän löytää klassikoita, jotka kestävät kulutusta ja näyttävät vielä vuosienkin jälkeen kivalta silmään.

  194. Työhuone minun makuuni ja ihana, kun pöydällä on tilaa missä työskennellä! Toiseen kertaan omaisuus myynnissä vähän pidemmälle ulkomaille muuton vuoksi ja 6 henkinen perhe tarvitsisi uudessa maassa vähän joka kategoriasta tuotteita, ettei millään voisi valita mihin lahjakortin käyttäisi. Jeesaisi kait kokonaissummassa, mutta ensimmäinen tarpeellinen isompi hankinta kohdistunee kuitenkin uuteen astiastoon ja FDS:lta tilaukseen lähtee ensi hätään. Kauppalistaa työstetään ja haaveillaan myös täällä, niinkuin muillakin. Kiitos sinulle inspiroivasta tekstistä!

  195. Kaunis työhuone. :) Äitini on haaveillut Artekin Golden Bell -valaisimesta, muttei ole raaskinut ostaa. Käyttäisin lahjakortin sen ostamiseen.

  196. Alvar Aallon messinkisen Golden Bell valaisimen. vuodelta 1937, tulisi funkkistaloon, joka on rakennettu 1939.

  197. Kaunis työhuone! Tilaukseen lähtisi ehkä vielä yksi vitran eames tuoli tai Muuto fiber chair..

  198. Teillä harmooninen työtila. Minullakin on ollut maailmankartta seinällä ja siihen merkkasin aina paikan, jonne soittelin työasioissa. Tuo matto on makee. Mistä? Kilpailusta, jos voittaisin, niin meiltä saisi pitkään haaveena ollut hyvän kodin eli Louis Poulsenin collage 450 valkoisena.
    Koiru-pötkylöille rapsutuksia <3

  199. Eteinen kaipaa naulakkoa ja keittiöön tarvisi pienen hyllyn. Ehkä Maze tai Norman Copenhagen Drop ja String pocket… :-)

  200. Gubin 47cm Semi-kattovalaisimen. Se on vaan yksinkertaisesti niin tyylikäs! Upeat trumpettimaiset muodot ja hieno mattamusta väri.

  201. Ostaisin luultavasti Pirkka jakkaran ruokapöydän päähän, tai sitten en vaan osaisi valita kun siellä niin kovasti kaikkea kivaa.

  202. Eero Aarnion Dalmatialainen koossa L olisi ihan paras pihakoriste,
    omaksi ja ohi kulkevien iloksi !

    Loppusummalla ostaisin Nedre Fossin valurautaisen tuikkukulhon, sillä valurauta on vaan niin mun juttu, mukavan rouhea pinnaltaan ja väriltään. Tuikkuja taas ei voi olla koskaan liikaa :)

  203. Onpa kaunis työtila! Tuo selkeä, yhtenäinen värimaailma miellyttää, ja erityisesti pidän lämpimästä ruskean pilkahduksesta mustan vieressä. Ja matto on ihana, se ei taida olla ,,Finnisg Design Shopista. Sieltä muuten itse ottaisin kaksi Klaus Haapaniemen kissatyynynpäällistä.

  204. Hei ja apua, vaikea kysymys, kun voisin tehdä hankintoja vähän joka kategoriasta. Kotiin lähtisi ainakin Aallon jakkara (rehellisesti jakkaroita;) värillisellä istuinosalla. Myös tapetit täytyisi syynätä huolella.

  205. Siis suorastaan aivan ihana työhuone, sellainen jossa viihtyy todella<3 Ja hyviä vinkkejä joilla saa ripauksen luksusta arkeen. Jos voittaisin niin täytyisi hetki miettiä ottaisinko verhokangasta, valaisimen vai hyllyn olohuoneeseen. Noille olisi tarve mutta mikä veisi voiton… Mutta paljon ihania tuotteita siellä on, joten peukut pystyyn!

  206. Onpa kauniita kuvia taas kerran. :) Huippua, jos voittais! FDS on ihana kauppa ja olis sata asiaa mitä halusi, mutta ehkäpä iso Muuton Framed peili tai Ferm livingin plant box tulisi nyt ensi alkuun tarpeeseen.

  207. Minulla on jo ostoskorissa odottamassa kaksi kappaletta string pöytälevyjä kahdelle pikku koululaiselle. Vielä en ole raaskinut ostaa. Lukuvalo olisi myös tarpeen ekaluokkalaiselle Aku Ankka fanille.

  208. Vähänkö makee työhuone teillä! Ja nuo kaksi pikku pötkylää <3

    Arvontaan osallistun ehdottomasti, haaveissain on jo vuosia lymyillyt pyöreä Artekin Aalto 91 pöytä… Ah, mikä klassikko.

    x

  209. Lamppu! Niitä ei voi koskaan olla liikaa. Tosin valinnanvaikeus on kyllä paha, on niin monta ihanaa vaihtoehtoa!

  210. rahan käyttäisin pitkäaikaisen haaveeni toteuttamiseen:
    Vitran Eames RAR keinutuoli, kokomusta

  211. Onpa tyylikäs työhuone! Mäyräkoirat tietenkin kruunaavat kokonaisuuden.
    Jos arpaonni osuisi kohdalle, koettaisin valita uuden valaisimen. Lähitulevaisuudessa siintää muutto, ja uusi koti kaipaa uusia lamppuja, etenkin työhuone…

  212. Kaunista on. Finnish Design Shopista voisin ostaa esim. jonkun noista daybedeistä varavuoteeksi.

  213. Haaveenani on että joskus meillä on vielä Artekin ruokapöytä niin varmaan hommasin Artekin tuolin. Yksi on jo mustana niin toinen voisi olla valkoinen. Tai sitten toinen musta ;)

  214. Kyllä se olisi joko kartellin lamppu tyhjyyttään ammottavaan aukkoon olohuoneen katossa, tai fatboy junior pikkumiehen peban alle.

    Ps. Sun blogi on paras. Oli pakko sanoa tässä samalla kun oon muuten ihan naurettavan surkea kommentoimaan :D

  215. Lundian kaksi eri kokoista ja eri väristä laatikkoa vanhaa Lundian hyllyä koristamaan. On ollut hankintalistalla jo aika kauan… :)

  216. Inspiroiva työhuone teillä! Ostaisin tuontyyppisen villamaton ja haaveilen myös mukavasta työtuolista

  217. Ihana työhuone! Finnish Design Shopissa on niin paljon kaikkea ihanaa! Haaveissa Eamsin tuoleja, Artekin mehiläispesä ym ym.

  218. Vaikea päättää, muutto häämöttää kuukauden päässä ja uuteen kotiin olisi kiva ostaa vaikka mitä ihanaa. Hankkisin kuitenkin Lundian avohyllyn mustana tai valkoisena, vielä en ole varma minkä kokoinen kävisi uuteen kotiin parhaiten:)

  219. Olohuoneeseen uuden valaisimen, joko Artekin Mehiläispesä tai Secton Octo. Valinnan vaikeus ;)

  220. Marimekon Sääpäiväkirja-astiasto on ollut haaveissa jo monta vuotta. Nyt pitäisi aloittaa keräys!

  221. Parolan Rottingin klassikko riipputuoli tai artek a330s kuparisena. Molemmat ollut haaveissa useamman vuoden ja lahjakortilla haave voisi jopa toteutua

  222. Boblesia lapsille ja/tai Marimekkoa kummitytölle, joka pääsee ripille kesällä.

    Heh, ehkä Mullakin on eläkkeellä yhtä tyylikäs työhuone, kun muksuilta vapautuu tilaa käyttöön ;-D sitä odotellessa…

    HannaÄm

  223. Lapsille stringin hylly-pöytäkokonaisuus olisi mietinnässä. Myös keittiön ruokapöytä tarvisi päivittää :)

  224. Ihana työhuone, niin boheemi ja ajaton! Hankkisin ehkä Artekin jakkaroita tai jotain muuta ihanaa jos voittaisin!

  225. Hankkisin artekin ruokapöytään toisen pienemmän. Jengimme on kasvanut :)

    Upea työtila teillä

  226. Olipas kiva postaus! Hankkisin parveekkelle semmoisen ihanan Parolan Rottingin riippukeinun!

  227. Uudet ruokapöydän tuolit pitäisi hankkia, mutta vaikeaa päättää mitkä ihanuudet sitä haluaisi!

  228. Woodnotesin K tuolista olen haaveillut tosi pitkään, mutta todennäköisesti käyttäisin lahjakortin kuitenkin Artekin A110 eli kranaatti -valaisimeen.

  229. Kauan haaveilemani ByLassenin Kubus -kulhon sekä tarpeeseen tulevia Artekin jakkaroita! <3

  230. Upea työhuone! Itse haaveilen tällä hetkellä Parolan Rottingin mustasta riippukeinusta :)

  231. Kukkapuron suunnitteleman Karusellin beigellä nahalla! Täydellinen istuin, kaunis ja rehevä. Se on finnish design.

  232. Käyttäisin lahjakortin himoitsemani Mademoiselle-tuolin ostoon, ehkä sillä suunnilleen selkänojan saisi ;)

  233. Työhuoneeseen työtuoli, tuo sama Eames mutta valkoisena. Myös työpisteen valaisin pitäisi uusia.

  234. Kiitos inspiroivista kuvista rempan keskelle – meille tarvittaisiin Eamsin tuoli tai Vitran Hang it all ottamaan vieraiden takit vastaan.

  235. Siis aivan mieletön työhuone!!! Ihana! Ja tuo 2hlön pöytäratkaisu oli loistava!

    Lahjakortilla ostaisin Hay Tarjoilupöydän ja keinutuolin

  236. Ihana työhuone! Tyylikäs, selkeä ja persoonallinen. Sijoittaisin voittoni Ilmari Tapiovaaran Domus-tuoliin.

  237. Iittalan kastehelmirasian ainakin, ehkä jotain marimekolta :) liikaa valinnanvaraa enkä osaa päättää :D

  238. Valkoinen Hay Hee Lounge, tai Vitran Eames-tuoleja varmaan :)

    Tai blogissasi oleva Vitran työtuoli, ihana!

  239. Uuteen kotiin, uuteen elämään kaunis Aallon Golden bell lamppu.
    Ihana työhuone tosiaan!

  240. Mahtava ja inspiroiva työympäristö :)

    Valinta on helppo! Käyttäisin lahjakortin kahteen Hayn baarijakkaraan aas38 ja Our Editionin turnaround rack:iin :)

  241. Iittalan kastehelmipurkin ainakin, ehkä jotain marimekolta myös :) Aivan liikaa valinnanvaraa enkä osaa päättää :D

  242. Kartellin Masters-tuolin. Istuisin siinä ottamassa kevätsadetta vastaan sitten kun se suvaitse tulla.

  243. Inspiroiva työhuone ja ihana teksti ! Seinävalaisimen tarvitsisin olkkariin ja juuri tuon tyylisen, kuten nuo työpöydän valaisimet ovat. ✖️

  244. Oi, ostettavaa olisi vaikka kuinka paljon :D Luultavasti päätyisin ostamaan String pocket hyllyn tai Hay hee ruokapöydän tuolin, ellen jopa molemmat!

  245. Meillä on tuo sama Tom Dixonin lamppu ruokapöydän päällä, ja se tarvitsisi kaverin…:)

  246. Hayn tuolit keittiöön tai Marimekon astioita tai lapsille Legosäilytyslaatikot, vitran tuolin, ja ja ja.. lista on loputon

  247. Upea työhuone!

    FDS:n valikoimasta voisin kotiuttaa meille vaikka mitä ihanuuksia, mutta valintani olisi tällä kertaa helppo: Olen jo pitkään haaveillut Vitran Eames DSW-tuoleista ruokapöydän ympärille, joten sellainen kotiutuisi meille ehdottomasti!

  248. Ihana työhuone, tulee mieleen vuokraamamme huoneisto Brooklynissä parin vuoden takaiselta matkalta!
    Jos voittaisin, hankkisimme tyttärelle uuden kirjoituspöydän, samaan tyyliin kuin teillä.

  249. Tyylikkään tumma työhuone. Tykkään! Ostaisin lahjakortilla Normann Copenhagenin riippuvalaisimen keittiönpöydän yläpuolelle. En enää kestä katsoa mieheni asettamaa valaisinta, joka on kohdistettu aivan väärään kohtaan ja on aivan liian ylhäällä

  250. Sain tänään ihanan uutisen.Tyttärelleni syntyy tytär syyskuun alussa.Isoveli (1 v 10 kk) tuskin luopuu Ponystään.Ponyä syötetään, sille luetaan muumeja ja iltatoimet alkavat suukolla.
    Pikkusisolle oma Pony mumman ja Taatan kotiin.

  251. Eamesin tuoli miehelle lahjaksi, juuri samanlainen kuin teillä työpöydän tuolina molemmilla. Kerrassaan hieno työhuone!

  252. Eames DSW valkoinen klassikko. Rakastunut tähän tuoliin jo teiniaikoina ja rakkaus syvenee joka kerta kun kyseisen tuolin jossakin näen. Huh!

  253. Uusi työtuoli kyllä kelpaisi, vaikka just tuollainen kuin sinullakin :) Ja jotain säilytysjuttuja.

  254. Artekin valkoinen ritiläpenkki (pidempi) lähtis heti mukaan (taidankin ostaa sen ihan tällä puheella…).

  255. Arvonta voitolla hankkisin kaikkea ihanaa! Tässä vaihtoehdot:
    1) Muuto Unfold riippuvalaisin (halk.32cm) valkoisena lentäisi ostoskoriin samantien… Tai keltaisena, en osaa päättää. Molemmat sopisi keittiööni :)
    Tai 2) Menun Bottle suola- ja pippurimylly, värinä: harmaa/teräs + Hayn Porter talouspaperiteline, harmaana.

    Sivuilta löytyy vaikka mitä kaunista, mutta asiat tärkeysjärjestykseen! Keittiössä minulla ei ole ruokapöydän yläpuolella lamppua, joten se taitaa kuitenkin viedä voiton noista kahdesta.
    Mukavaa kesää!

  256. Hankintalistalla on nojatuolin hankinta makuuhuoneeseen. K-tuoli on ehdoton unelma! Toisaalta maton hankintakin olisi edessä. Tai Artekin jakkaran hankinta Artekin olohuoneen pikkupöydän yhteyteen..

  257. Mahtava ja inspiroiva työympäristö :)

    Valinta on helppo! Käyttäisin lahjakortin pariin Hayn baarijakkaraan aas38 ja Our Editionin turnaround rack:iin :)

  258. Hyvältä näyttää työhuone!

    Itse tarvitsisin uuden sohvapöydän ja valintani voisi olla Artekin Ovalette-pöytä. Kauniin pähkinänruskea väri sopisi muuten aika valkoiseen olohuoneeseemme.

  259. Työpöytä kahdelle ja hyvät työtuolit. Blogista sainkin jo vinkkiä. 200 olisi hyvä pesämuna hankinnalle.

  260. Megadot harmaa ja suurempi päiväpeitto, muuttaessani pian ekaan omaa kotiin tyttö-ystäväni kanssa.
    Pitäähän sängyn päälle saada näyttävä trendipeite.

  261. Työhuoneenne näyttää hyvin viihtyisältä. Peukku sille :)

    Fds:sta valitsisin Artekin käsikranaatin tai jo olemassa olevan Tom Dixonin Beat light fatin rinnalle tallin. Hmmm, siinäpä pähkäiltävää kerrakseen!

  262. Upea työhuone! Innostavassa, toimivassa työhuoneessa on varmasti ihanaa olla ja työskennellä. Itse ostaisin Artekin valaisimet olohuoneeseeni. Kaksi kattovalaisinta ja seinävalaisimen takkani lähelle. Rakastan Artekia ja Finnish Design Shopia. Ajatonta ja kaunista.

  263. Ostaisin luultavasti valaisimen! Sohva (ja kaikki muu) kiinnostaisi myös, mutta täytyy lihottaa säästöpossua vielä tovi ennen sen hankintaa.

  264. Kyllä, musiikit hyvien kaiuttimen kautta kiitos! :)

    200 e lahjakortti auttaisi eteenpäin Georg Jensenin ison HK seinäkellon hankinnassa.

  265. Meidän kodissa olisi suurin tarve ruokapöydälle ja se olisi artekin 86. Lisäksi sieltä löytyisi paljon muutakin kivaa…

  266. Pöydän, maton, vitriinin…tarvetta olisi vaikka mille, laadukasta tavaraa muuttuviin elämäntilanteisiin.

  267. Vuodevaatteita Marimekolta, luulen, että ne ovat hankintalistalla ensimmäisenä. Upea työhuone on.

  268. Todella viihtyisä työhuone teillä! Lahjakortin käyttäisin osana louis poulsenin ph 2/1 pöytävalaisimeen hankintaan, joka tulisi omalle työpöydälle ihastuttamaan :)

  269. Onpa upea työhuone!
    Voi, tässä tulisi tosiaankin valinnanvaikeus! Skagerakin peilistä olen haaveillut kauan, samoin Iittalan Issey Miyake sarjan lautasista ja tyynynpäällisestä. Luulen että päätyisin jälkimmäisiin, ne on pakko joskus omaan kotiin hankkia <3

  270. Ihania juttuja <3 Matolle voisi olla oikeastikin tarvetta. Ferm living Kelim Black lines sopisi sisustukseen :)

  271. Tom Dixon coolin elegentti maustemylly hurmaamaan myös vieraat kesäiltoje, grillaus & chillaus-illoissa ! :D

  272. Valinnan vaikeus todella tulisi, kun haaveena niin monia tuotteita. Tilaukseen lähtis Hay Heen nojatuoli tai Vitran Eames RAR keinutuoli.

  273. Vaikea valita, mitä sitä eniten haluaisi! Ehkä pitkään haaveissa majailleen String-hyllyn tai jonkin mielettömän kauniin lampun. Upea työhuone teillä, oon niin kade!

  274. Iittalan lasit ovat retroja!
    Palaisin menneisyyteen kattamalla pöytään juuri niitä laseja, jotka aikoinaan olivat mekki kuluneesta kattauksesta ;))

  275. Kiitos arvonnasta! Ihana työhuone.

    Vaikea valinta mutta kauan oon haaveillut Marimekon Siirtolapuutarha teekannusta.. :)

  276. Olen jo monta vuotta ihaillut kotimaista Fatboyn Headdemock-riippukeinua , joten sen haluaisn edhottomasti kesäksi nousevalle uudelle terassillemme. Oh la laa… :) <3

  277. Kyllä olisi vaikeaa valita mihin lahjakortin käyttäisi, mutta ehkä sijoittaisin Ferm Living:in plant boxiin, Artekin kattovalaisimeen tai Hayn DLM-pöytään!

    Ihana työhuone!!

  278. Ostaisin itselleni uuden työpöydän tai jonkin kauniin valaisimen keittiöömme. Löytyi jo nopealla vilkaisulla monta varteenotettavaa vaihtoehtoa!

  279. HAYn DLM tarjotinpöydän! Se pääsisi siirrettäväksi sohvasivupöydäksi uuteen kotiin. :)

  280. Vaikea valinta! Keltaisesta &Traditionin Another Rugista on vaimo haaveillut, eli sellaisen varmasti hankkisin!

  281. Ostaisin äidilleni 60-vuotiaslahjaksi Louis Poulsenin AJ -lattiavalaisimen. Hän on haaveillut sellaisesta monta vuosikymmentä :) <3

  282. Keittiö kaipaa String Pocket-hyllyä ja sen lisäksi haluaisin Muuton vaaleanpunaisen maljakon.

  283. Pystynaulakon, joka arkena saisi olla vaikka makkarissa puolipitosten kotina ja juhlissa antais säilytyspaikan vieraiden takeille. Hayn Oka sopis parhaiten budjettiin.

  284. Itselläni myös nimenomaan työhuone on tällä hetkellä vaiheessa. Pöytä, matto ja lamppu uudistettu, mutta tuoli puuttuu ja se olisi nimenomaan Vitran Eames. Se kruunaisi koko huoneen! Olen sitä monesti miettinyt, olikohan kerran jo FDS:n nettikaupan ostoskorissakin asti. Juuri ehdin hankkimaan olohuoneeseen Lokki valaisimen ja Kanto puukorin ja pari String hyllyä ja seuraava projekti oli tosiaan saada työhuone valmiiksi, mutta sairastuin alkuvuodesta krooniseen autoimmuuni sairauteen ja nyt vasta pikkuhiljaa mielenkiintoni sisustukseen alkaa heräillä uudestaan. Olisi aivan mahtava piristys voittaa lahjakortti ja “aloittaa” sisustaminen uudelleen kuukausien tauon jälkeen.
    Ensimmäistä kertaa lueskelin blogiasi ja tykästyin heti:) Aivan ihana työ työhuoneesi, paljon samoja elementtejä kuin itsellänikin.

  285. Aivan upea työhuone, saman tyylisen haluaisin itsellenikin!
    Arvonnan palkinnon käyttäisin Artekin mustaan Aalto Golden Bell riippuvalaisimeen A330S, toki löytäisin kyllä paljon muutakin ihanaa (=unelmaa) kyseisestä kaupasta

  286. Nyt on upea työhuone ja arvonta. Itse päivittäisin keittiöön laadukkaat padat ja pannut <3

  287. Uuden vaiheen kynnyksellä ostaisin kiikkutuolin tai Lighthouse -kynttilälyhtyjä.

    Aivan ihana työhuone!

  288. Hankkisin ehdottomasti Eva Solo MyFlavour karahveja juomien tekoon ja kuljetukseen kesäisille retkille. :)

  289. Ruokapöytä kaipaa vielä yhtä tuolia Stokken Tripp Trappin tilalle, joten voiton käyttäisin joko Hay about a chairiin tai Vitran Eames DSW tuoliin.

  290. Olen haaveillut Hayn Hee Dining -tuoleista terassillemme siitä asti kun muutimme terassilliseen taloon eli neljä vuotta. One day… eikä yhtään haittaisi että se päivä mahdollistuisi tätä kautta