Artikkeli on kirjoitettu keskiviikkona 23.10.2019, siksi eilen ei ole eilen, tänään ei ole tänään eikä huominen oo huomenna.

Terveisiä junasta, tältä kohtaa. Miten kaikki onkin junassa niin paljon helpompaa, kuten kirjoittaminen? Koska Stella haastoi minut vastikään vuosi sitten tämän blogitekstin päätteeksi, vastaan nyt hetimmiten kysymyspatteristoon nimeltä VIIMEISIMMÄT.

Cannes, muutama vuosi sitten

Viimeisin viesti

Minulla oli loistava junakeskustelu juuri äsken, ihmisyydestä, kirjallisuudesta ja elämänpituisesta oppimisesta. Itsensä avaamisesta. Vinyylilevyistä. Koska keskustelukumppanini oli jotakuinkin tuttu, rohkenin lähettää junanvaihdon jälkeen hänelle kirjavinkin, joka tuli mieleeni ja joka liittyi aiheisiimme. Kirjavinkki oli Édouard Louisin Ei enää Eddy, vaikka en ole itsekään sitä vielä lukenut.

Viimeisin ruoka

Sanon kaalikeitto kukkuraisella smetanalusikallisella, koska haluan jakaa teillekin viime viikonloppumme kruunanneen reseptin. Tässä välissä olen syönyt mm. katkarapusalaattia, kukkakaalikeittoa ja Appenzelleria, jos välttämättä haluatte tietää.

Rakuunainen kaalikeitto

Kuullota voissa sipulia ja valkosipulia kattilanpohjalla.
Ruskita valurautapannulla lampaanjauhelihaa ja heitä sipuleiden perään.
Lisää kattilaan reilusti erilaisia kaaleja (ei kukkivia kaaleja) silputtuna, tällä kertaa meillä oli pääosassa punakaali. Voi miten kaunista keitosta tuli! Lisää tomaattipyrettä maun mukaan.
Mausta lorauksella punaviinietikkaa, kuivatulla rakuunalla (ole rohkea!), ehkä myös vähän timjamia ja meiramia. Lihalientä tarpeeksi, sitten sopivasti suolaa ja pippuria.
Keiton päälle sen smetanan lisäksi kourallinen persiljaa. Täydellinen syyssoppa!

Viimeisin itku

Itken lähinnä harmista vähän väliä ja usein silloin kun yritän lukea Parkkoselle Hesarista jotain mieltäni kuohuttavaa. Itkin vähän myös eilen illalla kun uutisissa näytettiin Aila Meriluotoa. “Terveisiä elämästä, tältä kohtaa…” Itken tänään, kun hyvästelemme yhden suvustamme, ihmisen joka on ollut olemassa aina, vaan ei enää. (Juurihan hän istui hymyillen vaahteramme alla?)

Viimeisin nauru

Sunnuntailounas naurattaa. Hienoa dialogia, hienot näyttelijät. Meillä on myös Parkkosen kanssa yhteinen yöharrastus. Seinfeldin katsominen. Aloitamme aina taas alusta, kun pääsemme yhdeksännen kauden loppuun. Siinäkin arvostan salamannopeaa, sarkastista sanailua ja loistavia hahmoja. Joiltain osin sarja on vanhentunut, eivätkä kaikki vitsit enää naurata, mutta koska suurin osa naurattaa, jatkamme. Osoitan toki neuvokkaasti Parkkoselle kaikki patriarkaatin ansat yön pimeydessä.

Viimeisin hermostuminen

Minähän kilahdan vähän väliä! Siinäpähän pidätte kirjaa!

Alan ymmärtää kaavan: ensin on uhmaikä, sitten murrosikä, sitten… täytät neljäkymmentä. Uhmaiästäni en luonnollisestikaan muista juuri mitään. Epäilemättä pitkä ja vaikea, jos myöhemmät merkit pitävät paikkansa. Murrosiässä olin äkkiväärä, ehdoton ja mustavalkoinen. Tässä välissä olen ehkä ollut hetkellisesti kärsivällinen, ymmärtäväinen, nähnyt asioissa useampia puolia. Nyökytellyt. Niiaillut. Kunnes siis täytin neljäkymmentä.

Olen itse suunnattoman kiinnostunut tästä elämänvaiheesta. Olen jälleen jonkunlaisessa taitekohdassa, jossa lähinnä vain joko VIHAAN tai RAKASTAN asioita, esineitä, ihmisiä ja ilmiöitä. Olen yhteiskunnallisesti aktivoitunut, politisoitunut ja lievästi sanottuna radikalisoitunut. En jaksaisi enää yhtään tyhjänpäiväistä huulten heiluttelua, vaan haluan väitellä.

Mutta siis viimeisin hermostuminen: turhanpäiväinen hyppyyttäminen ja vallankäyttö pelkän vallankäytön vuoksi.

Viimeisin ostos

Ostin Sinebrychoffin taidemuseon museokaupasta aurinkolasien puhdistusliinan, jossa on Lucas Cranach vanhemman Nuoren naisen muotokuva vuodelta 1525. Ja nyt kun sanon näin, arvaan, että Sinebrychoffin taidemuseon museokauppaan kohdistuu ryntäys ja lasienpuhdistusliinavarastot myydään hetkessä loppuun. Sellaista on vaikuttajan elämä.

Viimeisin muutos sisustuksessa

Otin keittiön kattolampun pois koska se oli jotenkin liian pieni suuren pöydän päälle ja sitä paitsi väärässä kohtaa. Mutta kun ottaa kattolampun pois lokakuussa, seuraa pimeys, jota en tullut ollenkaan ajatelleeksi. Pimeät aamut, pimeät illat, kynttilän lepattava valo. Uusi valaisin on etsinnässä. Muuten kaikki on kotona aika lailla ennallaan. Kun kolmaskin lapsemme muuttaa omilleen, pistän tuulemaan.

Viimeisin lukemani blogiteksti

Luin juuri oman blogitekstini koskien kirjailija Patrick Leigh Fermorin taloa Kreikassa. Hain jutun luettavakseni kun näin uutisen, että talo on nyt vihdoin avattu mittavan restauroinnin jälkeen ja siellä voi YÖPYÄ!

Viimeisin suunnitelma

Koko tämä viikko on yhtä suunnittelua suunnittelun perään. Liikuskelen akselilla Hanko-Turku-Helsinki-Hanko, muistotilaisuudesta kirjamessujen kautta kekkereihin. Yritän pysyä perässä junalippuineni, airbnb-varauksineni ja erilaisine vaatekertoineni, joista kaikki ovat mustia.

Suunnittelen myös joulumatkaamme Ranskaan. Tunnen jo sypressien ja savun tuoksun Cannesin rinteillä sijaitsevalla tutulla huvilalla, haaveilen aikaisista aamukahveista torilla ja laadin jouluaaton ruokalistaa. Suklaahalko ainakin, hienosta leipomosta! Löysin myös pienen ajomatkan päästä viinitilan, jonka tiluksilla on veistospuisto. Se olkoon jonain päivänä retkikohteemme.

Lue lisää: ja heti kun olin punnertanut tämän tekstin kasaan, löysin tämän. Olinkin vastannut jo haasteeseen, perhana!

PHOTOS FROM FRANCE SOME TIME AGO BY TOMI PARKKONEN