Monthly Archives: June 2019

Stella Harasek
Stella Harasek ~

✖ Kesäkuun kootut

8

Jahas, on kesäkuun viimeinen eli tutuksi tulleen kuukausikatsauksen aika! Kuluneen kuukauden aikana seuraavat viisi asiaa ovat juhannuksen ja Priden ohella olleet erityisen ajankohtaisia.

✖ Huoli (ja huojennus) pienistä koirista. Mäykyt kävivät eläinlääkärissä rutiinitarkastuksessa ja ilmeni, että molemmat ovat akuutin leikkauksen tarpeessa – toisella on lohjennut takahammas, joka pitää poistaa, ja toiselta löytyi nisäkasvain, mikä olikin vähän ikävämpi juttu. Kärvistelin useamman viikon hirveiden kauhukuvien vallassa, mutta onneksi eläinsairaalassa selvisi, että kasvain ei ollut tehnyt etäpesäkkeitä ja hoidoksi riitti kasvaimen poisto ja koiran sterilointi, joka tehtiin samalla nukutuksella. Typykkä viettää nyt toipilaspäiviä lepäillen ja parannellen leikkaushaavojaan trikoosukassaan. Sisko odottelee omaa hammasleikkaustaan, joka koittaa ensi kuun puolella. Kun mäykkyjen saikuista on selvitty, palaamme pohjoiseen viettämään lomapäiviä. Siskosten sairaslomia on huomattavasti helpompi valvoa kaupunkiolosuhteissa kuin Lapissa, jossa he ovat tottuneet riehumaan vapaana ulkona jokaisen valveillaolohetkensä.

✖ Henkinen jumitus. Viime viikkoja on leimannut ennen muuta huoli, enkä ole muutenkaan ollut yhtäkkiä hektiseksi muuttuneen loppukevään jäljiltä ihan täysin voimissani. Ennen juhannusta alkaneesta kesäflunssasta on jäljellä väsymys ja rasittava köhä, ja tuntuu, että happi ei kulje eikä pää toimi. Kirjoittaminen on vaikeaa, keskittymiskyky kateissa. Olen hoitanut oloani aikuismaisesti kiukuttelemalla, syömällä roskaruokaa ja lukemalla tai selaamalla somea öisin nukkumisen sijaan. Ehkä olisin nyt kypsä kokeilemaan jotain toista lähestymistapaa? Itsetehty ruoka ja unirytmi kiinnostaa, samoin kevyt liikunta, joka saisi veren kiertämään. Ja paluu aamusivujen pariin! Olen varma, että se on nopein tapa saada ummehtuneet ajatukset liikkeelle.

Kuvassa vilahtava suklaa ei ole aiemmin mainitsemani roskaruoka. Suklaa on jumalten lahja maailmalle.

✖ Kaupunkikodin sisustaminen. Remonttimme on vihdoin valmis ja se tarkoittaa, että pahvilaatikkoelämä on ohi! Olemme kuukausien kiihkeän odotuksen jälkeen päässeet pistämään tavaroita oikeille paikoilleen, toisten kohdalla miettimään mikä se oikea paikka kullekin on. Siis sisustamaan. Tuntuu kummalliselta, mutta alan innostua. Valaistuksessa on vielä vähän pohtimista ja taulut nojailevat missä sattuu. Pari hankintaa on vielä tehtävä, kuten pyöreä peili eteiseen (näköhavaintoja messinkireunaisesta vintagepeilistä otetaan ilolla vastaan), keittiöön sopiva matto ja niitä valaisimia, jotka eivät tunnu juuri tällä hetkellä erityisen akuuteilta, mutta veikkaan, että viimeistään syksyllä nekin alkavat kiinnostaa.

✖ Kivojen asioiden suunnittelu. Tämäkin ehkä liittyy tuohon henkisen jumituksen karkottamiseen. Olen alkanut listailla pieniä asioita, joista tulee hyvä mieli ja joita haluaisin tehdä. Ensi viikolla on antiikkimarkkinat, ehkä sinne peilinmetsästykseen? Haluaisin myös viettää päivän jossain rannalla – en voi uskoa että on jo kesäkuun loppu enkä ole ehtinyt vielä kertaakaan takavuosien päivystyspaikalleni, rantakalliolle. Ystäviäkin olisi kiva nähdä nyt kun olemme Helsingissä.

Sinänsä tämä pieni apatia on ihan hassua, koska meillähän oli juuri ihana juhannus Lapissa, tulimme hetki sitten kivalta työreissulta Etelä-Pohjanmaalle ja tosi moni asia on tällä hetkellä hyvin. Mutta sellaista se on, elämä ei ole mustavalkoista eikä tarjoile vain yhtä tunnetta kerrallaan.

Juuri nyt kaikkein paras mieli tulee toipilaskoiran halailusta ja siitä, että se tulee kuntoon ja pääsee riehumaan keppiensä kanssa ihan pian.

✖ Semiloma. Alunperin ajattelimme lomailla koko heinäkuun, mutta kalenteriin on tipahdellut sitten kuitenkin muutamia töitä, jotka haluamme taloudellisista syistä tehdä. Työpäiviä ei pitäisi kertyä ihan mahdottoman monta eivätkä ne ole edes hirveän kiireisiä, joten olen päättänyt suhtautua heinäkuuhun semilomana: nukutaan pitkään, tehdään työt leppoisaan tahtiin ja suljetaan tietokone heti kun hommat on tehty.

Miten teidän kesäkuu on sujunut?

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Kesän suosituin tyylikonsepti

6

Kesän ainakin tähän mennessä suosituin tyylikonsepti näyttää olevan kokomusta asu höystettynä punoskassilla ja mikäs siinä – sovitaan, että se on moderni kesäklassikko, joka toimii tilanteessa kuin tilanteessa. Täytyy toki muistaa, että omiin päiviini on sisältynyt viime aikoina Lapissa luuhaamisen ohella lähinnä kotona työskentelyä, erinnäistä pakumatkustelua, kameran takana heilumista ja palavereissa notkumista ihmisten kanssa, jotka olen tuntenut vuosia. Ei tarvitse varsinaisesti edustaa. Tulispa jotkut juhlat niin saisi vähän panikoida vaatekaapin äärellä.

T-PAITA* NANSO
TOTEMEN FARKUT URBAN A
AURINKOLASIT RAY-BAN
NAHKASANDAALIT* SOKOS
PUNOSKASSI KIRPPISLÖYTÖ
*SAATU

Ah nämä toissakeväänä kaappiini päätyneet kengät ovat tänäkin kesänä olleet ehdottomia suosikkejani. Tuo nahkapunos on supernätti ja korot ovat tarpeeksi tukevat ja mukavat, että niillä jaksaa painella. Olen ollut viime vuosina niin laiska, etten yksinkertaisesti jaksa enää minkäänlaisia vaikeita kenkiä, joiden kanssa pitää kärsiä, tasapainotella tai turvautua taksiin. Ehkä vielä jonain päivänä hankin ne 15-senttiset Yves Saint Laurentin korot, joissa nimeltämainitsematon muotia rakastava ystäväni haluaisi minut nähdä, mutta se päivä ei ole koittamassa ainakin ihan lähiaikoina (laiskuuden lisäksi sen estää se, että käytän kaikki rahani remontoimiseen).

Ostin uudet farkut, kerrankin aitoon tarpeeseen – olin kuluttanut edelliset mustat farkkuni niin puhki, ettei niitä saa enää paikattua. Omistin joskus hervottoman pinon farkkuja, mutta huomasin jossain vaiheessa, että käytin silti aina vain muutamia tiettyjä pareja. Sen jälkeen olen harventanut farkkukasaa niin luonnollisen poistuman kautta kuin kirppiksillä, ja säilyttänyt ainoastaan ne, joita todella käytän. Niitä ei ole montaa, mikä tekee pukeutumisesta tosi yksinkertaisen eikä tarvitse enää joka kerta vaatekaapin ääressä tuntea huonon omatunnon vihlaisua kaikista pareista, jotka jäävät päivä toisensa jälkeen hyllyyn odottamaan vuoroaan.

Mustat kynnet ja ohuet kultaiset korut kuuluvat kesälookiin. No, ne tuntuvat kuuluvan nykyään kaikkiin lookeihin. Kutsuin tätä joskus männävuosina jumittamiseksi, nykyään kutsun sitä omaksi tyyliksi.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta

7

Terveisiä Seinäjoelta! Emme pääse täältä mukaan Helsingin Pride-kulkueeseen, joten toimikoon tämä meidän virtuaalisena osallistumisena täältä Provinssin festarihulinoista. Yhteiskuvia ei tältä reissulta ole, mutta ongin arkistoista nämä kuvat, jotka Nata nappasi meistä muutama vuosi sitten toisilta festareilta.

Some on ollut viime päivinä täynnä sateenkaarenväristä rakkautta ja hyvä niin – kaikille todellakin kuuluu oikeus rakastaa! Mutta minusta Pridessa on kysymys vielä rakkauttakin enemmän ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta: siitä, että meillä kaikilla on yhdenvertainen oikeus olla olemassa, tulla nähdyksi ja hyväksytyksi sekä ennen muuta tulla kohdelluksi samalla tavalla lain ja yhteiskunnan silmissä. Kuulostaa niin itsestäänselvältä, eikö niin? Helpolta, yksinkertaiselta, oikealta. Tottakai kaikille kuuluu samat oikeudet – miten ihmeessä kukaan voisi edes ajatella mitään muuta? Mutta ei tarvitse kuin vilkaista internetin keskustelupalstoja niin valkenee, että matka näiden sanojen itsestäänselvyyteen on vielä tuskastuttavan pitkä.

Kauniiden sanojen ja sateenkaarilippujen lisäksi tarvitaan vielä paljon konkreettisia yhdenvertaisuutta edistäviä tekoja ennen kuin siitä tulee todellisuutta. Puututaan syrjintään sitä nähdessämme, riippumatta siitä kohdistuuko se meihin itseemme vai muihin. Pidetään huolta, että kaikki saavat äänensä kuuluviin eikä ketään vaimenneta tai työnnetä keskustelun ja päätöksenteon ulkopuolelle. Äänestetään tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta, jotta rakenteellinen syrjintä loppuisi ja lainsäädäntö saataisiin vihdoin nykypäivän tasolle.

Moni asia on Suomessa paremmin kuin aiemmin, mutta vielä on rutkasti tekemistä jäljellä – Suomi on esimerkiksi ainoa Pohjoismaa, joka vaatii sterilisaatiota sukupuoltaan korjaavilta. Käsittämätöntä, että tämä räikeä ihmisoikeusrikkomus, josta Suomi on saanut useita huomautuksia, on yhä olemassa tänä päivänä. Translaki kaipaa kokonaisuudistusta, josta voi lukea lisää esimerkiksi Setan sivuilta. Toivon todella, että uusi hallitus haluaa olla osa ratkaisua, ei osa ongelmaa. Pidetään sitä hyvänä merkkinä, että tuore pääministeri nähdään tänään Pride-kulkueessa.

Ihanaa Pride-viikonloppua! Juhlitaan rakkautta, tasa-arvoa ja kaikkia niitä pieniä ja isoja valintoja, joita voimme tehdä yhdenvertaisen Suomen eteen. Meillä kaikilla on mahdollisuus muuttaa asioita kohti parempaa. Sitä, ettei yhtäkään ihmistä syrjittäisi, kiusattaisi, vaimennettaisi, unohdettaisi, jätettäisi ulkopuolelle tai työnnettäisi alempiarvoiseen kastiin sen vuoksi kuka hän on.

PHOTOS BY NATALIA SALMELA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Juhannus

18

✖ TORNIONJOKILAAKSO, LAPPI

Ilmassa oli kaikenlaisia ennusmerkkejä: rikkinäisiä autoja ja puhjenneita renkaita, horisontissa häilyviä ukkospilviä ja otsikoita juhannuksena koittavasta hyttyshyökkäyksestä. Puhumattakaan meikäläisen kesäflunssasta, joka ilmestyi tyhjästä ja eskaloitui nopeasti siihen, että äänestäni oli jäljellä pelkkää kähinää. Mutta juhannuksesta tuli kuin tulikin kaikesta huolimatta ihana!

Ystävät pääsivät perille ja löysivät paikkansa valmiiksi pedatuista vierashuoneista. Jarno löysi juhannusaattona paikalliselta huoltoasemalta juuri oikean määrän juuri oikeita ruuveja ja sai vaihdettua vararenkaan tyhjän renkaan tilalle. Aurinko lämmitti pihaa pitkin viikonloppua, vaikka välillä satelikin. Minä lääkitsin itseäni sitruunalla ja hunajalla maustetulla kuumalla vedellä ja vähän viinilläkin (johtui varmasti jälkimmäisestä, että sain pian ääneni takaisin). Eikä niitä hyttysiäkään sitten ollut niin mahdottomasti, sisällä ei ainuttakaan, sillä lanseerasimme ehdottoman ovisäännön kovan rangaistuksen uhalla: oven auki jättänyt henkilö nukkuu yönsä ulkona.

Oli meillä tavallaan kokkokin, keskellä pihaa tönöttävä valurautainen pata, johon Jarno raahaa ladosta milloin mitäkin poltettavaa. Vanhalta tilalta löytyy kaikenlaisen roskan lisäksi lahonneita kalusteita, joita ei voi enää pelastaa. Olisimme koonneet niistä niitylle oikean kokon, jos ei olisi ollut avotulikieltoa, mutta pata ajoi asian.

Huitelin juhannuksen enimmäkseen pellavahousuissa ja hihattomassa paidassa, mutta juhlahetkiä varten olin pakannut mekonkin, newyorkilaisesta vintagekaupasta 20 dollarilla löytyneen kullanhohtoisen pitkän koltun. Sovitin sitä aikoinaan täyteenahdettujen vaaterekkien välissä ja ajattelin, että se sopisi täydellisesti Lapissa vietettyyn juhannukseen – ja niin se sopi. Ehkä jätän mekon pohjoiseen seuraavaa juhannusta varten.

Hjördis-koira oli mäykkyjen kanssa samaa mieltä siitä, että pannaton elämä on parasta.

Kävimme juhannuskävelyllä. Hyttysten huitominen toi muutoin rentoon retkeen urheilusuorituksen makua. Otimme kuvia hiljaisesta kylätiestä ja niityille unohtuneista ladoista, joiden katot ovat romahtaneet vuosia sitten ja osassa kasvaa puita. Tornionjoen rannassa sijaitsevat niityt tulvivat keväisin ja näky on surrealistinen, kun ladot kohoavat veden pinnasta.

Äitini oli käynyt juhlamme kunniaksi poimimassa kieloja, vanhoja lempikukkiani. Ja toi hän muitakin tuliaisia: miehensä pyytämää lohta niin savustettuna kuin graavattuna sekä tuoreita, itsesolmittuja saunavihtoja! Ah, lappilaista luksusta.

Syreenit ovat puhjenneet kukkaloistoon ja levittävät juovuttavaa tuoksuaan koko pihaan. Aina kun istahdan alas niiden viereen, muistan kuinka suurin unelmani tätä projektia suunnitellessamme oli, että saisin istua rottinkituolissa syreenin alla ja juoda roseeta. Talon kanssa kaikki tulee olemaan kesken seuraavat kolme vuosikymmentä, mutta tuo unelma on nyt jo totta. Mikä parasta, saan jakaa sen Jarnon ja ystävien kanssa. Heistä Mikko on ollut täällä kanssamme jo monet kerrat, hänellä on talossa oma huonekin.

Sauna lämmitettiin ensimmäisen kerran heti aamuseitsemältä, kun ensimmäiset juhannusvieraat olivat saapuneet. Olin hädin tuskin herännyt ja hörpin yöpaidassani aamukahviani, kun saunan piipusta alkoi jo kiemurrella savu. Pikkuiseen 60-lukulaiseen pihasaunaamme mahtuu kerrallaan vain kolme tai neljä, se tarkoittaa että isommalla porukalla pitää saunoa vuoroissa. Kannoimme lopulta rottinkituolit saunan eteen, niin kaikki saivat hengata yhdessä, olivatpa saunassa tai ei.

Pavlova toimitti juhannuskakun virkaa. Isolla keolla marenkia, kermavaahtoa ja tuoreita marjoja ei voi mennä pieleen – varsinkaan, jos ostaa marengin valmiina. Safkat olivat muutenkin kohdallaan. Ihanista kattauksista ei ole ainuttakaan kuvaa, kun oli joka kerta kiire päästä pöydän ääreen.

Pihan ympärille on rakennettu mäyräkoirankestävä aita ja väylä pihatielle on suljettu portilla. Kaikki eivät ole yhtä tyytyväisiä ratkaisuun kuin me.

Välipalaa katettiin pöytään vähäväliä, sillä kuuden hengen porukassa on aina jollakulla vähän nälkä. Varsinkin sillä yhdellä, joka omasta mielestään ei koskaan harrasta naposteltavaa aterioiden välissä, mutta on todellisuudessa aina ensimmäisenä jääkaapilla tutkimassa olisiko siellä joku sopiva snack. Emme nyt mainitse kenenkään nimiä.

Bändipaidat ovat ikuisesti hot! Minullakin oli bändipaita mukana, ei tietenkään mitään näin hienoa. Vähän harmi, että vanhat Danzig-paitani ovat aikoinaan kadonneet jonnekin. Jännä sattuma, että ne hävisivät samoihin aikoihin kuin äitini tyhjensi silloisesta kodistamme kaikenlaista roskaa jätelavalle. Hmm… Kielokimppu hyvittää tätä vain vähän.

Meksikosta tuodut pörrötossut olivat erottamaton osa juhannuseleganssiani. Välillä puin niihin villasukat. 

Juhannuksen soittolista vaihteli italodiskosta räppiin sen mukaan kuka siitä oli vastuussa. Onneksi talo sijaitsee sellaisessa kohdassa kylää, ettei sekopäisestä soundtrackista päässyt häiriintymään kuin hyttyset (joita se ei harmi kyllä onnistunut kuitenkaan karkottamaan). Juhannuksen voittajakappale oli ehdottomasti Pekka Strengin Sisältäni portin löysin, joka soi sataseitsemänkymmentä kertaa ennen kuin joku kyllästyi leijuvaan esoteriaan. Tietysti kuuntelimme myös Kalle Jussilaa, Jarnon isää. Loput juhannuksen tärkeimmistä kappaleista löytyvät tästä soittolistasta.

En tehnyt juhannustaikoja, mutta poimin nokkosia uhmaten tien pientareilta kukkia ja juhannusheilani juoksi heinikossa minua vastaan, joten sovitaan, että tämä on merkki jostain ihanasta ja hyvästä. Sellaisesta, josta ei tarvitse nähdä unta, koska se on totta jo nyt.

PHOTOS BY STELLA HARASEK, JARNO JUSSILA & MIKKO RASILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Erittäin suomalainen kesälista

10

Yleisön pyynnöstä seuraa paluu soittolistojen pariin! Ensimmäinen soittolista olkoon kesän kunniaksi erittäin suomalainen kesälista: se sisältää kaikki tärkeät kappaleet, joita olemme luukuttaneet kotimaisilla roadtripeillä ja esimerkiksi tänä juhannuksena.

Kuten esimerkiksi ikisuosikkini J. Karjalaiselta: Hän ja Villejä lupiineja. Ja tietysti Dave Lindholmin Pieni ja hento ote, jonka jälkeen pitää aina kuunnella Hectorin Yhtenä iltana. On myös Eppu Normaalin Joka päivä ja joka ikinen yö, joka täyttää rintani onnella joka kerta kun kuulen sen, sekä Kun olet poissa, joka sisältää hienointa lyriikkaa mitä Martti Syrjä on ikinä kirjoittanut.

Listalta löytyy myös muutamia uudempia kappaleita, jotka ovat lunastaneet paikkansa listalta olemalla samalla tavalla ajattomia kuin listan vanhat klassikot. Kuten Samae Koskisen Kaiken täytyy aina jatkua ja Samuli Putrosen Olet puolisoni nyt, joiden soidessa menee joka kerta sipulia silmiin.

Listan kruunaa Vesa-Matti Loirin tulkinta Eino Leinon Ja vuodet ne käy -runosta, jota opin rakastamaan 18-vuotiaana kesäteatterilaisena Torniossa, jossa hoilotimme tätä teatteriporukalla kolmiäänisenä mullikuorona yöt pitkät. Anteeksi, mökkinaapurit. Kannattaa lukea tuo runo, googlatkaa vaikka, se on todella hieno! Keskustelua kuoleman kanssa, eli perisuomalainen kesäaihe. Toki pohjimmiltaan siinä on kyse elämänjanosta ja vimmasta, oikeastaan samasta teemasta kuin Minä ja Ville Ahosen kappaleessa Ennen kuin kuolen. Joka tietysti löytyy listalta sekin.

Soittolista toimii Spotifyssa ja aukeaa klikkaamalla tästä. Lista päivittyy sitä mukaan kun tärkeitä täydennyksiä pälkähtää päähän. Saa myös ehdottaa! Olen varmasti unohtanut kaikenlaista olennaista.

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Kolme kesäistä rosécocktailia

11

Kaupallinen yhteistyö Roseekellari ja Asennemedia

Juhannus on ihan kulman takana! Vietämme sen tänä vuonna Lapissa ja saamme seuraa muutamista ystävistä, sillä tarkoitus on pitää pienet juhlat. Ei mitään muodollista, vaan pienet ja rennot juhannuskemut. Pistetään yhdessä pöytä koreaksi, grillataan, saunotaan. Juhannussoittolista on vielä tekemättä, mutta ehkei sitä muutenkaan tarvita, kollektiivinen Spotify-disko ajaa saman asian.

Jos säät suosivat, katamme juhannuspöydän pihalle kukkivien syreenien keskelle: kannamme pikkupöydän tilalle ladosta jonkun isomman ja pistämme ympärille penkit. Suunnittelen, että kokoamme hyttyssavuista noitapiirin, jonka keskellä saamme nauttia yöttömästä yöstä tulematta syödyksi elävältä.

Mutta pääasiallisesti ajattelin vastaanottaa juhannuksen rottinkituolissa istuskellen ja nauttia siitä, että saa vain olla.

Kaupassa täytyy vielä piipahtaa, mutta juomatarjoilua olen ehtinyt jo vähän suunnitella. Olen viime aikoina inspiroitunut matala-alkoholisista viinicocktaileista, jotka ovat rantautumassa kovaa vauhtia maailmalta Suomeen. Viineihin suhtaudutaan joskus Suomessa vähän ryppyotsaisesti, mutta ihan suotta. Kevyistä viineistä saa ihania ja huolettomia (ja tällä hetkellä erittäin trendikkäitä) cocktaileja, jotka vilvoittavat kesähelteellä, sopivat täydellisesti seurusteluun eivätkä pääse yllättämään illanvieton aikana alkoholipitoisuudellaan.

Selasin ideoidessani Roseekellaria, jonne on koottu paljon ideoita, inspiraatiota ja tietoa rośeviinistä, tuosta täydellisestä kesäjuomasta. Itsehän tosin nautin roséviinistäni ympäri vuoden – vaaleanpunaiset kuohuvat sopivat ihanasti loppuvuoden juhlasesonkiin. Yksi jokakesäisistä suosikeistani, Brovence Organic Rosé, löytyy Roseekellarista myös.

Mennäänpä ohjeisiin! Poimin Roseekellarin viinilistasta useamman viinin, jotka toimivat ihanasti cocktaileissa – ja toki niitä muitakin voi käyttää ihan oman maun mukaan. Ohjeet ovat nopeita ja helppoja, et tarvitse erikoisvälineitä etkä erikoistaitoja.

Kaikkein tärkeintä on, että viini on kunnolla jäähdytetty ennen kuin kokoat drinkkisi – sujauta pullo siis kylmään hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Suosittelen myös jääpaloja! Jos epäilet, että ne ehtivät sulata ennen kuin juoma on nautittu, voit estää juoman vesittymisen tekemällä jääpalat jostain juoman ainesosasta. Silkkaa neroutta, joka vaatii toki vähän ennakointia.

Näyttävyyttä tarjoiluun saa halutessaan helposti rosmariinin tai mintun oksilla, marjoilla, viipaloiduilla hedelmillä ja syötävillä kukilla. Jos ei jaksa koko illan sekoitella juomia, voi taikoa pelkät alkumaljat ja siirtyä sen jälkeen nauttimaan viinistä sellaisenaan.

✖ ROSÉ SPRITZER ✖

1/2 kuohuvaa roséviiniä
1/2 ruusulimonadia
tuoretta minttua
vadelmia tai karhunvatukoita
jäitä

Virkistävä spritzer on helppo tehdä isommallekin porukalle. Ripottele matalien lasien pohjalle tuoreita mintunlehtiä ja murskaa niitä vähän, jotta ne päästävät huumavan arominsa valloilleen. Nostele päälle jäitä ja tuoreita marjoja (käytin itse vadelmia). Kaada päälle kuohuviiniä ja viimeistele ruusulimonadilla. Sekoitussuhdetta voi soveltaa mielensä mukaan, itse tykkään pistää puolet ja puolet. Ruusulimonadia myydään hyvinvarustelluissa ruokakaupoissa ja marketeissa.

Käytin tähän cocktailiin ranskalaista rosékuohuvaa nimeltä Fleurs de Prairie Sparkling Rosé Brut. Fleurs de prairie tarkoittaa villikukkia, niitä kiemurtelee superkauniissa pullossakin. Hedelmäinen viini on hyvää sellaisenaankin ja pullosta saa ihanan kynttilänjalan sitten kun se on tyhjennetty.

30-luvun Italiassa syntynyt bellini on yksinkertainen ja elegantti cocktail, joka tehdään proseccosta ja jäähdytetystä persikkapureesta. Bellini sopii täydellisesti brunsseihin ja kuumiin kesäpäiviin, ja ystäväpiirissä onkin tehty siitä vuosien varrella monenlaisia variaatioita. Rakastan kirsikoita, joten mietiskelin voiko mennä pahasti pieleen, jos vaihdan persikan kirsikoihin ja proseccon roseeviiniin. No, ei voi! Kirsikoiden makeus vaikuttaa toki olennaisesti lopputulokseen, toiset ovat karvaampia kuin toiset. Makeutta voi halutessaan lisätä muutamalla tipalla vaniljauutetta. Maistuu takuulla Dr Pepperin ystäville.

✖ CHERRY BELLINI ✖

2/3 kuohuvaa roséviiniä
1/3 kirsikkapureeta

Kirsikkapureeseen tarvitset:
Tuoreita kirsikoita
Sokeria
Vaniljauute
Lime

Kirsikkapureen voi tehdä etukäteen ja antaa jäähtyä jääkaapissa. Kas näin se syntyy: poista kirsikoista kivet ja nakkaa ne tehosekoittimeen (noin kourallinen per juoma). Lisää sokeria ja halutessasi muutaman tipan vaniljauutetta. Purista päälle limen mehua ja blendaa, kunnes seos on kirsikoiden kuoria myöten muuttunut tasaiseksi. Jos kuorista jää hiutaleita, voit halutessasi siivilöidä ne pois, tai tehdä kuten minä ja olla välittämättä niistä. Maista ja lisäile tarvittaessa mausteita oman maun mukaan.

Tämäkin cocktail syntyy nopeasti ja helposti myös isommalle porukalle. Sekoita jääkaapissa jäähtynyt puree ja kaada sitä lasin pohjalle, kaada päälle kuohuvaa roséviiniä. Sekoita varovasti ja tarjoile heti.

Käytin kirsikkabelliniin vanhaa italiaista tuttua nimeltä Freixenet Italian Rosé. Raikas ja hedelmäinen viini sopii paitsi sellaisenaan nautittavaksi myös monenlaisiin cocktaileihin. Kauniin pullon voi huoletta unohtaa pöydälle juomien sekoittamisen jälkeen.

Makeankirpeät verigreipit ovat kesäruokaa parhaimmillaan ja sopivat ihanasti myös juomiin, joten halusin kehittää kesäisen cocktailin niiden ympärille. Tästä itseasiassa tuli superhyvä, oma suosikkini kolmikosta! Poimin verigreipin kaveriksi kuivan sisilialaisen B.io Rosato Vino Biologico Nero d’Avola -luomuviinin, jonka marjaisessa maussa on kukkaisuutta ja sitruksisuutta.

Juoman voi pidentää omaan makuunsa sopivaksi Schweppesin Russchianilla. Rakastuin tähän ehkä jo aavistuksen retroon sitrusjuomaan aikoinaan kun työskentelin baarimikkona. Hedelmäistä, hiilihapollista juomaa myydään Alkoissa ja hyvinvarustelluissa ruokakaupoissa. Siinä on sekä karvautta että makeutta, mikä tekee siitä moniin kesäcocktaileihin sopivan.

✖ VERIGREIPPIMIMOSA ✖

1/2 roseeviiniä
1/2 verigreipistä puristettu mehu
Schweppes Russchian
Limemehua
Jäitä

Purista ensin greipeistä mehut valmiiksi ja siivilöi hedelmälihat, jos haluat kirkkaan cocktailin (itse pidän sattumista). Nosta lasiin jäitä, kaada niiden päälle hyvin jäähdytettyä roséviiniä. Kaada mehu päälle, jatka Russchianilla oman maun mukaan ja purista päälle limeä. Koristele lasi verigreipin viipaleella ja tarjoile heti.

Hot tip! Jos pidät happamista greipeistä, valitse kaupassa tummakuorisia yksilöitä. Jos suosit mieluummin makeita, nappaa ostoskoriin vaaleampia greippejä.

Jos kaipaat vielä inspiraatiota viinivalintoihin, kurkkaa Roseekellariin – sieltä löytyy kesänviettoon vinkki jos toinenkin. Muistattehan, että Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholiaihetta ei saa kommentoida, mutta muuten sana on vapaa! Onko teillä juhannussuunnitelmia?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Kaupunkikodin kuulumisia

4

Punavuoressa sijaitseva kaupunkikotimme on ollut viimekesäisestä muutosta saakka tilassa work in progress. Aika ei suinkaan ole kulunut itse tekemiseen, mikä olisi ollut paljon siedettävämpi vaihtoehto, vaan odottamiseen. Koko ajan on odotettu jotain. Lupia, rakennusviraston paluuta lomilta, rakennesuunnittelijaa. Putkimiestä, sähkömiestä, kaasumiestä. Messinkilevyjä metallitehtaalta. Valaisimia Belgiasta. Päiviä, jotka ovat venyneet viikoiksi, viikkoja jotka ovat yhtäkkiä muuttuneet kolmeksi kuukaudeksi. Kaikessa on kestänyt kauemmin kuin olisin ikinä uskonut. Ehkä universumi on yrittänyt kantapään kautta opettaa minulle kärsivällisyyttä? Tai parempaa projektinhallintaa, kuka tietää.

Jatkuvaan keskeneräisyyteen tottuu, mutta ei välttämättä hyvällä tavalla: tavarat on ollut vähän turhankin helppo jättää lojumaan, kun niillä ei ole ollut omia paikkoja. Sisustus on nojannut sattumanvaraisten sommitelmien varaan, kun kalusteet eivät ole vielä päässeet lopullisille sijoilleen. Miksi siivota, kun kohta joku putkimies kävelee taas kuraisilla saappailla eteisen läpi? Kokkausrutiinit ovat kärsineet eniten, olihan kyseessä keittiöremontti. Olemme eläneet melkein vuoden takeaway-safkoilla ja helposti retkikeittiössä valmistuvilla asioilla kuten munakkailla ja leivällä. Keittiö saatiin jo viime jouluna veden ja kaasun puolesta toimintakuntoon, mutta emme ole tähän mennessä osanneet ottaa sitä täysillä haltuun, kun tilasta on puuttunut jääkaappi, valot ja liesituuletin.

Mutta nyt, NYT! Viime viikon lopulla saimme melkein kuukauden odottelun jälkeen sähkömiehen paikalle ja nyt ne viimeisetkin puuttuvat asiat on tehty. Liesituuletin toimii! Keittiön seinissä ja katossa on valot! Jääkaappikin on vihdoin paikoillaan. En tiedä uskaltaako tätä onnea uskoa edes todeksi.

Lähtisinkö enää kolmatta kertaa remontoimaan vuokra-asuntoa? En.
Mutta olenko nyt helvetin onnellinen siitä, että se on ohi? OLEN!

Yksi juhlavimmista hetkistä oli se, kun saimme nostettua astiakaapin paikoilleen keittiöön -se oli nimittäin seissyt eteishallin tukkeena siitä saakka kun muutimme. Ehkä muistattekin vanhan kaapin edellisistä kodeista? Olen näemmä kirjoittanut siitä vuosia sitten. Se on edelleen yksi lempiasioistani kodissamme, rakastan sen jylhää hiljaisuutta, sitä että se on samaan aikaan superkaunis ja äärimmäisen käytännöllinen ja nielee sisuksiinsa kaikki jokapäiväisessä käytössämme olevat astiat. Tähänkään kotiin ei nimittäin tullut yläkaappeja.

Mäyräkoirat auttavat kaikissa kodin askareissa, kuten aina. Yksi koirista on oma, kaksi lainassa olevia siskoja, voi näitä onnenpäiviä kun koko lauma pyörii jaloissamme. Joku heistä on ehkä levittänyt huhua, että Jarno on piilottanut muikkuja kaapin päälle.

Tätä euforiaa, kun pinnat saa pyyhkiä, tavarat saa vihdoin pistää nätisti paikoilleen ja lakata ajattelemasta koko asiaa! Eniten kuormittavaa ei ole nimittäin ne sinne sun tänne remontin tieltä pinotut tavarat tai keskeneräisyyden sietäminen, vaan just se, että kotiin ja sen tavaroihin liittyvää logistiikkaa täytyy jatkuvasti ajatella, pyörittää tetristä muistuttavaa palapeliä, jossa jokainen virhesiirto tarkoittaa lisäsäätöä.

Valkoiset astiat on hankittu aikoinaan Maran puodista. Niin kauniit ja yksinkertaiset! Käsintehty keramiikka on selvästi kestävää kamaa: nämä ovat päivittäisessä käytössä emmekä ole saaneet ainuttakaan vielä rikki.

Astiakaapin täyttäminen lähes vuoden kestäneen remontin jälkeen oli parasta hetkeen. Jarno antoi suosiolla minun hoitaa sen kuten halusin. Sijoitin silmien korkeudelle eniten käytetyt astiat: juomalasit ja kahvikupit. Lautaset, kulhot, kipot ja kupit pinosin alemmille hyllyille. Viinilasit ja karahvit nostin ylähyllyille, sieltä ne on helppo napata silloin kun niitä käytetään.

Remonttikuvia on toivottu kovasti ja niitä tulee, kunhan löydän ne kovalevyjemme kätköistä.  Köh. Kuva-arkistomme ovat näköjään kuluneen vuoden jäljiltä yhtä kaoottisessa tilassa kuin koti on ollut. Seuraavan kerran palaamme Lapista, jonne karkasimme juhannuksen viettoon. Nautitaan auringosta, siellä ja täällä!

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Alkuviikon musavinkki ~ Uutta Suadilta

2

En muista missä kuulin SUADin laulavan ensi kertaa, mutta pehmeä ääni jäi kertakuulemalta mieleen. Tykkäsin musiikistakin, kansainvälisen tason indierockista, jossa oli sielu ja vahva poljento. Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, koko nimeltään Suad Khalifa, on ollut pitkään yksi kaupungin parhaiten varjeltuja salaisuuksia. Hän on työskennellyt lukuisten artistien kanssa Uudesta Fantasiasta Jaakko Eino Kaleviin, julkaissut paria sinkkua ja erinomaisen EP:n ja vetänyt keikkoja baareissa ja tapahtumissa, mutta isompi suksee on antanut vielä odottaa itseään. Ehkäpä tilanne muuttuu lähiaikoina, sillä Suad nähdään elokuussa Flow´ssa ja hän työstää paraikaa kuulemma debyyttialbumiaan. Uusin sinkku White lies antaa siitä lupaavaa esimakua. En malta odottaa.


☊ SUAD ~ WHITE LIES

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Koukuttavinta televisiota juuri nyt

26

Kaupallinen yhteistyö HBO Nordic ja Asennemedia

Terveisiä telkun ääreltä! Menestyssarja The Handmaid’s Talen kolmannen kauden ensimmäiset jaksot ovat vihdoin saapuneet HBO Nordiciin ja pidimme sen kunniaksi perjantaina kauan odotetun koti-illan. Oli kombuchaa, lempisipsejämme ja dippiä, joka on luonnollisesti tärkein asia sipsien syömisessä. Dipin oikeaoppisesta sekoittamisesta käyty “neuvottelu” on meillä oikeastaan jo perinne, jolla kaikki sarja- ja leffaillat alkavat. Tämä kirjoitus ei muuten sisällä spoilereita, joten voit lukea huoletta, vaikka et olisi aloittanut vielä nähnyt uusia jaksoja tai aloittanut sarjan katsomista.

Margaret Atwoodin samannimiseen klassikkoromaaniin perustuva The Handmaid’s Tale on ollut viime aikojen puhutuin ja palkituin sarja. Se on tiheätunnelmainen dystopiakuvaus vaihtoehtoisesta Amerikasta,  jossa uskonnolliset fundamentalistit ovat perustaneet aiemmin Yhdysvaltoina tunnetun teokratian nimeltä Gilead ja naiset on alistettu miesten omaisuudeksi. Tämä ei silti ole miesten, vaan naisten tarina. Atwoodin kirja on yksi feministisen fiktion tärkeimmistä teoksista, jossa otetaan kantaa meille kaikille kuuluviin perusoikeuksiin, kuten oikeudesta päättää omasta kehostamme ja elämästämme. Sarja käsittelee teemaa hyvin ajankohtaisella ja siksi erittäin tärkeällä tavalla.

Teos on ilmestynyt Suomessa nimellä Orjattaresi ja siten tarina kerrotaan sarjassakin, yhden orjattaren näkökulmasta. Ympäristökatastrofi on tehnyt suuresta osasta ihmisiä lisääntymiskyvyttömän ja toimivista munasarjoista on tullut tärkeämpiä kuin ihmisoikeuksista. Miesten eliitti johtaa yhteiskuntaa, jossa hedelmälliset naiset on orjuutettu synnytyskoneiksi ja homoseksuaaleja silvotaan ja hirtetään.

Osa sarjan koukuttavuudesta perustuu hätkähdyttävään kontrastiin vahvan visuaalisuuden ja äärimmäisen julmuuden välillä. Sarja on kuvattu niin hienosti, että esteetikko haukkoo happea: sävyt ovat syvät ja samettiset, kuvauspaikat kaikessa kauneudessaan epätodellisia ja kaiken yllä leijuu harsomainen valo, joka saa välillä hetkeksi unohtamaan kaiken kärsimyksen. Se tuntuu valavan hahmoihinkin toivoa: kaiken keskellä on vielä kauneutta, elämää, toivo paremmasta.

Jarno totesi aikoinaan jo ensimmäisen kauden alussa, että sarjaa on välillä tosi vaikea katsoa, koska siitä tulee samaan aikaan mieleen kaikki historian varrella naisiin kohdistuneet väkivaltaisuudet että nykypäivän Amerikasta kantautuvat poliittiset uutiset. Tulee kuulemma hirveä häpeä niiden miesten puolesta, jotka ovat ottaneet itselleen oikeuksia samalla vieden niitä naisilta ja vähemmistöiltä. Sepä tässä onkin, että sarjan esittämä skenaario ei ole pelkkä uhkakuva, vaan täysin mahdollinen. Ehkä tämä on osa sen koukuttavuutta: vaikka ahdistaa, ei voi olla katsomatta.

Atwoodin romaani ilmestyi vuonna 1985. Kirjailija kertoi taannoisessa New York Timesin artikkelissa, että dystopia lajityyppinä oli arveluttanut häntä: hän oli pelännyt sortuvansa allegorioihin tai epäuskottavuuteen. Niin hän keksi itselleen säännön: kirjassa maailmassa ei olisi yhtäkään rakennetta tai alistamisen muotoa, joka ei olisi jossain päin maailmaa totta. “God is in the details, they say. So is the Devil.” Yksityiskohdista puheenollen, Atwood tekee sarjassa lyhyen cameoroolin – kuinka moni on bongannut?

Teos on ajankohtaisempi kuin koskaan. Vaikka yleisesti ajatellaan, että maailma menee jatkuvasti kohti parempaa, monissa ihmisoikeuksiin liittyvissä asioissa on otettu viime aikoina isoja takapakkeja. Hesarissa kirjoitettiin sarjan alkaessa osuvasti: “The Handmaid’s Tale järkyttää, koska sen alistus on totta jo nyt eri puolilla maailmaa. Eikä se rajoitu vain naisiin: sotaa pakoon lähteneitä perheitä erotetaan, naisten oikeus omaan ruumiiseensa poistetaan abortti- ja ehkäisyoikeutta rajoittamalla, homoja ja transsukupuolisia syrjitään ja tapetaan joka päivä.”

Harva sarja on herättänyt meillä niin paljon keskustelua kuin tämä. Sarjan hetkittäin hypnoottisen hidas tahti on puolestaan jakanut mielipiteitä. TEE JOTAIN, Jarno välillä kiljuu henkilöhahmoille, SANO JO JOTAIN! Minusta taas hidastempoisuus toimii täydellisesti, koska se antaa tilaa jännitteen kohoamiselle, tunnelman tihenemiselle ja sen kuvaamiselle mitä ääriolosuhteet ja alistaminen tekevät ihmisten psyykelle ja ihmissuhteille. Lisäksi jää aikaa antautua sarjan visuaalisuudelle ja musiikille, joka on täydellinen. Yksi ensimmäisen kauden lempihetkistäni on se, kun Penguin Café Orchestran kappale tärähtää soimaan.

Juuri alkaneessa kolmannessa kaudessa kuulemma selviää miten Gilead on syntynyt. En malta odottaa, sillä sarjan kiinnostavinta antia ovat tähän asti olleet nimenomaan välähdykset menneestä, takaumat siitä miten nykyiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen on ajauduttu. On kylmäävää miten paljon yhtäläisyyksiä siitä löytyy esimerkiksi Amerikan nykyiseen yhteiskunnalliseen ilmapiiriin.

Luin sarjan tuottajan Bruce Millerin haastattelun, jossa hän kertoi, että takaumat olivat olleet tiimillekin kaikkein antoisinta. “We get to kind of look at the seam between our world and Gilead and how that happened and what were the warning signs. It’s fascinating to me how a fist like that closes. How do you turn a free society into a not free society? You just make an announcement that everybody’s not free? How [do] those things practically, on a day-to-day basis work?”

Sarjan tekijät ovat tutkineet muiden totalitarististen liikkeiden nousua natseista Mussoliniin.  Erityisesti Iranin teokratiasta löytyy yhtymäkohtia sarjan tapahtumiin: se on Millerin mukaan todellinen esimerkki modernista yhteiskunnasta, joka on sittemmin muuttunut syvästi uskonnolliseksi.

Sarjan todellisuudessa Gileadin rakenteet alkavat hitaasti rakoilla. Tapahtumista tulee osa unenomaista performanssia, jossa toiset oppivat piilottamaan todelliset tunteensa, koska niiden näyttäminen on kiellettyä ja vaarallista ja toiset alkavat ymmärtää rakentaneensa itselleen vankilan eivätkä tiedä mitä tekisivät asialle. Samaan aikaan kiinnostaa ja kauhistuttaa mihin Gileadissa tulee vielä tapahtumaan: jos rauhallisten aikojen meno on ollut karmivaa, millaista siellä mahtaa olla sitten kun muurit alkavat toden teolla murtua?

Huh, voisin puhua tästä tuntikaupalla, mutta jatketaan kommenttilootan puolella – ja jos et ole vielä nähnyt sarjaa, voitko aloittaa heti sen katsomisen, jotta voimme keskustella siitä! Sananen vielä HBO Nordicista, joka on ollut älyttömän monipuolisen valikoimansa takia vakiokäytössäni jo vuosia. Suoratoistopalvelusta löytyy tuhansia laatusarjoja ja leffoja joten kovin äkkiä ei katsottava lopu kesken, vaikka The Handmaid’s Tale ei kiinnostaisikaan. Suosikkejani tähän asti ovat olleet mm. Girls, superhyvä The Affair joka piti otteessaan viimeisen kauden loppuun asti, startup-maailmaan sijoittuva omalaatuinen komedia Silicon Valley ja Masters Of Sex, joka kertoo freudilaisia seksimyyttejä romuttaneesta tutkijaparista. Jarnon kanssa on tullut katsottua The Handmaid’s Talen lisäksi mm. Westworldia. Uutuuksista meitä molempia kiinnostaa eniten superkehuttu Chernobyl, jota olemme säästelleet sopivaan hetkeen.

The Handmaid’s Tale -sarjan kolmannen kauden ensimmäiset jaksot nyt ensi-illassa HBO Nordicilla! Uudet jaksot ilmestyvät torstaisin. Kaikki aiemmat kaudet ovat saatavilla myös. 

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Puutarhajuhlissa

9

Olin viime viikolla soittamassa levyjä erään samppanjatalon Ranskan suurlähetystössä järjestetyissä kemuissa. Oli yksi kesäkuun alun helteisistä illoista, suurlähetystön puutarha oli puhjennut kukkaan eikä kukaan halunnut olla sisällä. Eikä onneksi tarvinnutkaan: musiikki soi puutarhassa ja tarjoilijat kiersivät kuplivan kanssa. Ihmiset näyttivät ihanilta, jollakulla oli kimaltava kultainen mekko, monilla kesän kunniaksi kokovalkoista. En viitsinyt ottaa kuvia puolitutuista ja tuntemattomista vieraista, mutta ystävistäni otin muutaman. En voinut vastustaa lehtien välistä siivilöityvää iltavaloa, kaikkea tätä yltäkylläistä kauneutta.

Hupaisaa, että pidän sinnikkäästi kiinni ilmaisusta “levyjen soittaminen” kun siitä on todellisuudessa vuosia, kun viimeksi raahasin repussa fyysisiä levyjä yhdellekään DJ-keikalle. Maailma muuttuu, mutta sovitaan niin, että kieli saa tulla vähän perässä, kullekin meistä sopivalla (mieluiten mahdollisimman verkkaisella) tahdilla.

Mikko ja Minttu ovat niin upeita. Pitkiä ja kauniita mustissa vaatteissaan, eivätkä ikinä hymyile ottamissani yhteiskuvissa, vaikka todellisuudessa hölisevät ja nauravat niin että se raikaa naapurikortteliin asti. Rakastan kuvata ystäviä tällä tavoin, sattumanvaraisissa tilanteissa niin yksin kuin yhdessä. Joskus ajattelen laukaisinta painaessani, että jonain päivänä tämäkin hetki on muuttunut muistoksi, jaetuksi historian hetkeksi, johon kuva voi kuljettaa uudestaan ja uudestaan.

Minulle oli viritetty paikka terassille, siitä oli täydellinen näköala koko puutarhaan. Lymysin aurinkolippani alla ja soitin teemaan sopivaa musiikkia: kokoelman keinuvaa jazzia, remixejä vanhoista soul-klassikoista, kuplivaa poppia. Carla Brunin versiot Lou Reedin Perfect Daysta ja henkilökohtaisesta The Rolling Stones -suosikistani, Miss You -kappaleesta. Ja tietysti Jane Birkiniä, Sergei Gainsbourgia, Lou Doillonia, Charlotte Gainsbourgia – koko taiteilijaperhe mahtuu helposti samalle soittolistalle. Illan päätti Alizéen Moi Lolita, joka on häpeilemätöntä purkkaa ja saa minut järjettömän hyvälle tuulelle joka kerta kun kuulen sen.

Kuvan pitkätukkaisempi mies on kittiläläinen Jukka Puljujärvi, suunnittelija Haló-merkin takana. Tapasimme muutama vuosi sitten ja hän osoittautui yhdeksi niistä tyypeistä, jotka tuntuvat heti vanhoilta tutuilta. Viime aikoina on tullut juteltua pariinkin otteeseen Särestöniemestä, koska en ole vieläkään päässyt yli visiitistämme taiteilijan kotitilalla Kittilässä. Jukalle Reidar Särestöniemi on tuttuakin tutumpi eikä vain Kittilä-yhteyden takia: Halólla on yksinoikeus käyttää Reidarin teoksia printteinä vaatteissaan.

Onnelliseksi tekeviä asioita: salaiset puutarhat, kukkivat syreenit jotka mätsäävät komean avopuolisoni pukuun, monta ystävää vähän puolivahingossa samassa paikassa. Ja se, että saa soittaa musiikkia isolle joukolle ihmisiä, joista monet näyttävät pitävän siitä, jotkut jopa kiittelevät! Se tuntuu aina superhyvältä, sillä tälläisissä tilaisuuksissa musiikin tehtävänä ei ole loistaa päätähtenä, vaan luoda tunnelmaa taustalla. Silloin kun se onnistuu, suurin osa vieraista ei kiinnitä siihen huomiota – ja niin sen kuuluu ollakin.

Kotimatkalla löysimme toisenkin salaisen puutarhan. Täällä ei soinut musiikki eikä tarjoiltu kuohuvaa, mutta tunnelma oli kohdallaan. Olisimme viihtyneet kauemminkin, ellei pesäänsä puolustava äkäinen lokkiäiti olisi esittänyt äänekkäitä vastalauseita. Pitäköön hän puutarhansa, kyllä niitä riittää. Salaisia puutarhoja tuntuu olevan kaupunki täynnä, kun pitää vaan silmänsä auki.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Tervetuloa aurinko

241

Kaupallinen yhteistyö Mádara

Kesäkuu on todella täällä, se on lämmin ja tuoksuva ja tiheä. Ensimmäisinä helteisinä päivinä tongin kaapin perältä suojakertoimia ja hihattomia paitoja enkä voinut uskoa, että on todella niiden aika. Niin paljon kuin sitä aina odotankin, tänä vuonna kesä tuli vähän varkain. Kävelin jo pääsiäisenä Lapissa paljain jaloin pihalla, mutta ei sellaista usko todeksi. Ne hetket olivat lainassa, mutta tämä kaikki tässä on nyt totta.

Olen tänä vuonna mukana Mádara by me -kampanjassa, jossa Mádara haluaa kannustaa olemaan oma itsensä ja pitämään itsestään huolta omin ehdoin. Osuipa sopivasti, aihe on nimittäin elämässäni jatkuvasti ajankohtainen. Lähden niin helposti ajelehtimaan hektisen arjen keskellä ja huomaan vasta jälkeenpäin, että kadotin kurssini johonkin matkan varrelle. Olen opetellut viime aikoina uusia parempia rutiineja ja itsestä huolehtimista, erityisesti sen erottamista mikä kaiken kohinan keskellä on juuri minulle tärkeää ja tarpeellista. Itsestään huolehtimisestakin voi tehdä asian, jota pitää suorittaa ja josta potea huonommuutta, jos ei yllä asetettuihin tavoitteisiin. Siksipä koitan keskittyä nyt ihan olennaisimpiin: riittävään uneen, ravitsevaan ruokaan ja ihon suojaamiseen auringolta.

Olen alkanut vasta päälle kolmekymppisenä ajatella millaisia vaikutuksia auringolla on ihooni ja terveyteeni. Elin aiemmin jossain kummallisessa kuvitelmassa, että juuri minä olisin kuolematon, tälläisten asioiden ulottumattomissa. Havahduin todellisuuteen myöhään, mutta muutamassa vuodessa viesti on onneksi mennyt perille: ei tulisi enää mieleenkään lähteä ulos ilman aurinkosuojaa. Ihoni on vuosien varrella myös herkistynyt ja alkaa nopeasti punoittaa. Nykyään kannan aina kassissa aurinkovoidetta ja tarjoilen sitä innokkaasti myös muille. Olen myös kiitollinen herkälle iholleni, joka varoittaa heti, jos suojakertoimia on liian vähän tai en ole muistanut lisätä niitä.

Latvialaista luonnonkosmetiikkaa valmistava Mádara on ollut yksi suosikkimerkeistäni niin kauan kuin muistan: tuotteet ovat yksinkertaisesti toimivia, tyylikkäitä ja hinta-laatusuhteeltaan loistavia. Nykyään joudun jakamaan ne Jarnon kanssa, sillä hänkin on innostunut hoitamaan ihoaan. Ei sentäs ihan joka päivä, mutta useita kertoja viikossa hän tupsahtaa kylpyhuoneesta hyväntuoksuisena iho säteillen ja siitä tiedän, että peilikaapilla on käyty lotraamassa Mádaran kasvoöljyjä.

Viime kesänä löysin myös Mádaran aurinkotuotteet: tykkään niistä hulluna ja arvostan, että ne ovat tutkittua, turvallista ja tehokasta luonnonkosmetiikkaa. Kaikki mitä laitamme ihoomme vaikuttaa myös pintaa syvemmältä niin kehoon kuin ympäristöön. Synteettisten aurinkosuojavoiteiden käyttöä on jo rajoitettu Amerikassa ja Havaijilla, koska ne vahingoittavat vesistöjen ekosysteemejä. Tässä asiassa on onneksi superhelppoa tehdä kestäviä valintoja: senkun poimii hyllyltä niitä puteleita, jotka tutkitusti eivät sisällä mitään vahingollista. Luonnonkosmetiikassa aurinkosuoja perustuu fysikaalisiin filttereihin eli sinkkioksidiin ja titaanidioksidiin. Näitä on käytetty pitkään monissa lapsille tarkoitetuissa suojatuotteissa, mikä herättää kysymyksen siitä miksi ihmeessä me aikuiset haluaisimme suojata itseämme yhtään vähemmän tai altistaa ihoamme synteettisille kemikaaleille, joita emme laittaisi lasten iholle.

Plussaa myös pakkauksista: Mádara on viime vuosina toden teolla panostanut designiin ja tuotteet ovat nykyisin supertyylikkäitä. Erityismaininta freeseistä tuoksuista! En erityisesti rakasta synteettisten aurinkorasvojen tuoksua, niinpä oli helppo rakastua Mádaran voiteisiin joiden miedoissa tuoksuissa on häivähdys niittykukkia, sitruksia ja melonia. Tuoksut hälvenevät melko pian levittämisen jälkeen, mikä on siitä kiva että ne eivät sotkeudu esimerkiksi hajuveden tuoksuun.

Kaikista isoimman kiitoksen laiska antaa siitä, että kaikki tuotteet ovat kosteuttavia: ihanaa, kun kesäisin ei tarvitse välttämättä käyttää erikseen kosteusvoiteita, vaan aurinkosuoja toimittaa senkin tehtävän siinä ohessa.

Viime kesänä ihastuin merkin kevyesti sävyttävään ja ihoa tasoittavaan aurinkosuojaan nimeltä Plant Stem Cell Age-Defying Face Sunscreen SPF 30. Sain ensimmäisen tuubin testiin, seuraavat ostin. Tuote on ollut vastaus kaikkiin rukouksiini: yksi kasvoille sopiva voide, joka kosteuttaa, heleyttää, tarjoaa riittävän suojan auringolta ja tasoittaa ihon sävyn niin ettei sen päälle tarvitse muuta meikkiä (kesällä tulee muutenkin meikattua kevyesti, eivätkä paksut kosmetiikkakerrokset houkuttele). Voidetta on helppo levittää kasvoille sormin, se ikäänkuin sulaa ihoon ja jättää sen hehkuvan ja kostean näköiseksi. Sävyjä on pari ja ne sopivat useimmille, sillä lopputulos on kuultava eikä sen tarvitse osua yksi yhteen oman ihonsävyn kanssa. Olen suositellut tätä kaikille ystävillenikin ja saanut useamman koukkuun, eikä mikään ihme, tämä vaan on loistava.

Mádaran aurinkovoidesarja on täydentynyt nyt uutuuksilla, joita olen viime aikoina testaillut. Eniten olen käyttänyt vartalolle tarkoitettua aurinkosuojavoidetta nimeltä SUN30 Plant Stem Cell Antioxidant Body Sunscreen. Se on tullut kauppoihin jo aiemmin kuin muut ja olikin jo vakiokäytössä alkuvuodesta Meksikon matkalla. Voide levittyy hyvin, ei jätä valkoista kalvoa iholle ja toimii erinomaisena suojana juuri tähän alkukesään, kun tulee paljastaneeksi dekolteen, selän ja käsivarret auringolle ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Raikas tuoksu on tuttu Mádaran monista muista tuotteista: tuo mieleen aamuisen niityn tai heinäkuisen puutarhan sateen jälkeen.

Kun iho on tottunut aurinkoon, voi halutessaan siirtyä kevyempiin suojakertoimiin. Itse käytän kahdenkymmenen suojakerrointa alkukesästäkin sääriin, jotka eivät tunnu olevan niin herkkiä auringolle kuin vaikka dekoltee tai selkä. SUN20 Weightless Sun Milk on huumaavan tuoksuinen (aistin melonin ja sitrukset) ja sopii vartalon lisäksi kasvoillekin – helppo valinta rantakassiin. Voide on nimensä mukaisesti kevyt, lähes painoton, ja imeytyy hetkessä. Suosittelen tätä erityisesti heille, jotka eivät pidä aurinkovoiteiden aiheuttamasta tahmeudesta. Tämä jättää ihon vain pehmeäksi ja kosteutetuksi, varttia myöhemmin ei uskoisi, että siinä mitään onkaan. Nämä molemmat suojakertoimelliset voiteet pohjautuvat veden sijaan aloe vera -mehuun, joka tekee niistä superhoitavia. Tuote sopii myös lapsille.

SUN15 Beach BB Shimmering Sunscreen on täsmäratkaisu monille tuttuun alkukesäiseen haasteeseen nimeltä kalkkunakoivet häikäisevät vastaantulijat. Silkkisesti levittyvä voide antaa heleän sävyn ja hehkun, joka tekee kintuista välittömästi ranta- tai kaupunkikelpoiset. Hehku on luonnollinen, lähes samettinen ja syntyy mineraaleista, jotka heijastavat auringonsäteitä. Sopii kaikille ihonsävyille, myös jo päivettyneelle iholle, josta haluaa esimerkiksi juhlia varten pehmeämmän ja heleämmän näköisen. Voide sisältää vadelmansiemenöljyä, joka kosteuttaa ihoa pitkään levittämisen jälkeen. Tällä ajattelin valella itsestäni ensi viikolla ihanasti hehkuvan juhannusheilan.

Rusketuksen toki saa ilman aurinkoakin, koska toki kaikkein järkevintä on pysytellä varjossa! Fake It Natural Look Self Tan Milk on vartalolle tarkoitettu asteittain päivettävä voide: luonnollinen päivetys syntyy 4-6 tunnissa ja syvenee jokaisella levityskerralla. Voide sisältää esimerkiksi kosteuttavaa jojobaöljyä ja hyalyronihappoa. Tätä en ole hirveästi ehtinyt vielä testailla, koska rakastan sarjan muita tuotteita niin paljon, mutta ensimmäisten kokeiluiden perusteella vaikuttaa todella hyvältä: edes minä, tumpeloista tumpeloin, en saanut mihinkään tahraa tai epämääräisiä laikkuja. Voide sopii parhaiten vaalealle tai medium-sävyiselle iholle.

Vielä nopea vinkkilista aurinkoon!

✖ Leveälieriset hatut ovat paitsi supercoolit myös superkäytännölliset. Kasvot kaipaavat eniten suojaa ja hatun alla pysyttely tekee pidemmästäkin auringossa loikoilusta huoletonta.
✖ Olen nakannut olkalaukkuun aurinkosuojavoiteen, joka sopii sekä kasvoille että vartalolle ja kulkee aina mukana. Näin spontaanista terassi- tai piknikhetkestä ei jää helottavan punaista muistoa.
✖ Itsestäänselvyys, mutta kertaus aina kannattaa: aurinkosuojavoide kannattaa levittää hyvissä ajoin ennen ulos menemistä. Itse levitän sen viimeisenä muiden aamutoimien jälkeen ja lisään sitä vielä kriittisimpiin kohtiin ennen ulos lähtöä, jos tarkoitus on olla ulkona pidempään.
✖ Auringon säteet tulevat pilvikerroksenkin läpi, joten ulkona kannattaa suojautua, vaikka aurinko ei paistaisikaan.
✖ Rennot kaftaanit ovat ihan parhaita kesävaatteita varsinkin, jos haluaa suojata ihoaan paahtavimman kuumuuden aikaan. Leveälierinen hattu, väljä kaftaani ja kauniit sandaalit = helpoin ja tyylikkäin kesäasu.

Hei loppuun arvonta! Kolme onnekasta voittajaa saa omakseen Mádaran aurinkosuojasetin, joka sisältää seuraavat tuotteet: SUN20 Weightless Sun Milk SPF 20, SUN15 Beach BB Shimmering Sunscreen ja Fake It Natural Look Self Tan Milk. Kerrohan kommenteissa sunnuntaihin 16. kesäkuuta mennessä miten suojaudut auringolta (vai suojaudutko!) ja olet mukana arvonnassa. Muista sähköpostiosoitteesi, se näkyy vain onnettarelle.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Palaveripäivien perusasu

14

✖ RIGA, LATVIA

Läksin viime viikolla Riikaan työmatkalle. Päivät olivat täynnä palavereita ja tiesin, että autossa istumista, kävelyä ja seisoskelua tulee paljon. Pakkasin siis pelkästään käytännöllisiä perusvaatteita: supermukavat pellavahousut, lenkkarit, nahkatakki, pari neuletta. Mutta eihän sitä ihminen oikeastaan paljon muuta neljän päivän matkalle tarvitsekaan! Jarno nappasi pari kuvaa, kun olimme taas lähdössä aamulla hotellista kohti päivän ensimmäistä tapaamista.

Perusvaatepäivinä tulee turvauduttua usein kokomustaan – se toimii kesälläkin, kun materiaalit ovat ohuet ja rennot. Hiekanvärinen kassi oli *köh* väriläiskäni. Parikymppisenä kannoin olalla usein kangaskasseja, viime vuosina ne ovat vaihtuneet asteen sofistikoituneimpiin punottuihin kasseihin, joihin voi sulloa huoletta kaiken mitä päivän aikana tarvitsee. Vähän silti ikävöin joskus sitä loppuun asti rakastettua haalistunutta kangaskassia, jossa luki support your local music scene. Tai ehken ikävöi niinkään siitä kassia, vaan musiikkialalle päätyneen kaksikymppisen musadiggarin loputonta intoa.

Jep, ei sitä nahkatakkia ihan hirveästi tarvittu. Kesä oli tietysti saapunut Riikaankin ja yhtä sateista päivää lukuunottamatta saimme nauttia jumalaisesta auringonvalosta – onneksi muistin aurinkorasvan.

PELLAVAHOUSUT* & T-PAITA* NANSO
DANTEN NAHKATAKKI* DOTS
AURINKOLASIT RAY-BAN
LENKKARIT PUMA
PUNOSKASSI MATKAMUISTO
*SAATU

PHOTOS BY JARNO JUSSILA