Tiedetään, olen kroonisesti kujalla ajankulusta, mutta onnistun silti yllättämään itseni aika ajoin. Olin pudota eilen keittiön penkiltä kun löysin puolivahingossa puhelimestani joululoman aikana unohtuneen konseptin nimeltä kalenteri, joka järkytystä mitenkään pehmittämättä informoi, että maanantaina mennään töihin. ETTÄ!
Loma laskettakoon onnistuneeksi, jos on onnistunut kadottamaan ajantajunsa eikä muista edes milloin se tapahtui, on unohtanut viikonpäivät ja velvollisuudet sekä sähköpostinsa salasanan, ei ole ihan varma mitä tekikään työkseen eikä oikein tiedä mitä olisi mieltä ajatuksesta, että pitäisi pukea päälle aamutakin tai talliromppeiden sijaan oikeita vaatteita. Epäilyttää.
Lomapäivät ovat kuluneet kaikenlaiseen joutokäyntiin. Tavallisiin asioihin. On nukuttu pitkään ja heräilty ilman herätyskelloa. Keitetty teetä ja unohdettu se jäähtymään pannuunsa. Pesty lakanapyykkiä, kuunneltu pesukoneen ääntä, josta tietää, että kaikki on hyvin. Torkuttu sohvalla, kuunneltu puolikorvalla televisio-ohjelmia, joihin ei normaalisti riitä aika tai kärsivällisyys. Olen oppinut vaikka mitä hyödytöntä, kuten kasan kehnoja vitsejä joita voi hokea kavereilleen kunnes toisto tekee niistä (ainakin omasta mielestä) hauskan. On käyty kaupassa hakemassa pestopastan aineksia, kävelyillä, maastoratsastusretkellä – toivon, että jälkimmäisistäkin tulisi tänä vuonna tavallisia asioita eikä poikkeuksia elämässäni.
On viety saksalaista uuden vuoden vierasta kaupungille. Koluttu Kallion läävimmät baarit, keskustan kimaltavin homoklubi ja muutama mesta siltä väliltä, Ateneumin kokoelmat ja Suomenlinnan muurit ja vallit. Tekee hyvää tutkia tuttuja kulmia uusin silmin. Keksiä selityksiä asioille kuten jallulle, Aleksi Gallen-Kallelan Lemminkäisen äidille, silmittömän rumille postikorteille joita kuvankauniissa maassamme myydään, vanhaan vessaan rakennetulle karaokebaarille ja sille, miksi kaupungin eteläisillä kaduilla ei tullut uuden vuoden päivänä ainuttakaan ihmistä vastaan.
Tänä aamuna, vielä sängyssä: katselin ikkunasta lumisadetta, joka oli päättäväinen muuttumatta pyryksi. Tiesin nousematta, että sisäpihan mustana ammottaneelle asfaltille oli laskeutunut tammikuu. Harkitsin herättäväni koko talouden ja aloittavani neuvottelut siitä kuka keittää kahvin. Katselin hetken nukkuvia enkä raaskinutkaan rikkoa sitä, sunnuntain ja lumisateen hiljaisuutta. Torkahdin uudestaan.
Lumi on tuonut mukanaan muutakin: päivät pitenevät taas. Talven pimein päivä on tovi sitten ohitettu, kuljemme kohti valoa. Tästä ajatus maanantaiaamuun – toivottavasti se on hämäryydessään meille hellä.
Kuva Anu Makkonen
Ompa kiva kuvaja kaunis tuo matkalaukku. Oletkohan muuten tietoinen sinusta liikkuvista huhuista vauva.fissa?
Joo matkalaukku oli kirppislöytö, tykkään kans! Haha en mä niistä huhuista pysy perässä enkä välitäkään.
Se yks keskustelu olikin näköjään poistettu, mut suhdehuhuja siis vaan.
Niitähän ne aina!
Ei jallua voi selittää, ainakaan yhden tähden! :D
<3
No se on kyllä totta. Selittämisen sijaan sitten maistettiin.
Arghh. miten tuttu tunne tuli, kun luin tämän. Olen viettänyt samaten erinomaisen loman, nukkunut ekaa kertaa pienemmän lapsen syntymän (nyt 6 v!!!) 10 – 12-tuntisia yöunia. Psyykkasin itseäni lauantaina (!!) innostukseen, miten laitan eskarilaisen hoitokassin valmiiksi ja itsellekin tästä lähtien vaatteet edellisillalla valmiiksi.
Mitä tapahtui tänä aamuna?? Nukuin äärettömän huonosti…huomasin, että hoitokassia ei oltu laitettu kuntoon. Etsin tukka pystyssä jotakin päälle, jota piti SILITTÄÄ….kun silitin paitaa, silitysrauta sylkäisi kovettuneet kalkit mustaan paitaan…Jollei olisi itkettänyt koko aamu, olisin varmaan nauranut. Nyt ollaan iltapäivässä…luojan kiitos. Ehkä valmistaudun huomiseen paremmin. (Ehkä?)
Oh dear! Sympatiaa. Toivottavasti tämä aamu on parempi, ja jos ei ole, onneksi huomenna on vapaapäivä…
Hei ihanaa kun kävitte muureilla ja valleilla! Niitä keikkoja toivon lisää. <3
Oi kyllä! Oli ihanaa nähä xxx
Tuo kaikki on minulle arkipäivää, kiitos jatkuvien jetlagien ja monien väliin jääneiden yöunien, siis olen kadottanut ajantajuni, unohtanut viikonpäivät, kuukaudet (kerran keskellä kesää jouduin tarkistamaan, että mitä vuotta eletään), ja kun herään aamuyöllä herra ties missä maassa, niin en tiedä mitä teen työkseni ja miksi olen missä olen :)
Aivan ihana tunnelma taas kirjoituksessasi, tunsin hetken katselleeni tuota lumisadetta ja näin sisäpihan valkean lumivaipan.
Oh dear, sympatiaa! Samaistun tuohon, että joutuu tarkistamaan vuoden. Olen tarkistanut myös kuukauden useammin kuin kerran.
<3
xxx
Hämärää ja hellää, ihanasti kirjoitettu!
Kiitos! xxx