Syyskuun viimeisiä viikkoja on leimannut useammalla kuin yhdellä tavalla outo tunnelma. Ihana intiaanikesä on jäänyt jahkailemaan jäisikö vielä toviksi vai menisikö jo matkojaan. Joinakin aamuina on etsittävä puistokahvia varten paikka, joka on puoliksi auringossa ja puoliksi varjossa. Paikka auringossa, tietysti minulle t-paidassani. Varjopaikka on pimeyden prinssille nimeltä Mikko, joka muuten kiljuu, että vampyyri sulaa. Toisina päivinä hytistään kun takki jäi kotiin ja pyydystetään pahantuulinen koira patteriksi villapaidan alle. Lehdet viivyttelevät puissa kuin eivät olisi huomaavinaankaan syksyä.
Perjantaina löysin itseni Lucha Locon terassilta, ikkunat oli avattu lämpimän sään takia kuin kesällä konsanaan, ravintolan valot tulvivat Korkeavuorenkadun hämärään. Tilasimme tacojen jälkeen toisen margaritan ja ihmettelimme, kun yö pimeni ympärillä eikä vaan tullut kylmä. Kuu nousi talojen välistä kadun ylle, kurkisteli pilvien raosta. Koirat torkkuivat jaloissa käpertyneenä villatakkini sisään. Niillä on aina paras paikka. Ja minun villatakeissani on aina koirankarvoja.
On levottomuus, jota on lääkitty riekkumalla ja riehumalla. Ei ole mennyt ihan kuin ohjekirjassa, mutta myönnetään, hauskaa on ollut. Itkin yhdet itkut. Nauroin aika monet naurut. Saatoin herättää paheksuntaa olemalla sopimattoman hyväntuulinen keskellä kortteliravintolan uneliasta sunnuntai-iltapäivää, eikä siihen tarvittu edes viiniä. Sitten menin kotiin olemaan hysteerinen, mutta siellä ei ollut koiria tai edes kämppäkaveria, jota kiusata.
Vieläkin vähän naurattaa. Superkuun syytä kaikki? En jaksanut nousta katsomaan sen viimeöistä verenpunaista huipentumaa, on tässä valvottu jo ihan riittämiin. Ehkä ensi kuusta tulee tasaisempi. Täytän vuosia, kenties vahingossa vähän viisastunkin. Näen kuinka äitini pyörittelee tässä kohdassa silmiään.
Planeetat tuntuvat muutenkin pyörivän eriskummallisilla radoilla. Arkiset asiat sujuvat tahmeasti, eikä vain siksi, että yöunet ovat jääneet välillä vähiin. En osaa päättää menisinkö sinne vai tuonne vai onko paras paikka juuri tässä. Ajatukset takertuvat toisiinsa ja menevät solmuun. Eilen jäin kolme kertaa hihastani jumiin samaan ovenkahvaan ja alkoi tuntua, että nyt tässä yritetään viestittää jotain. Ehkä viesti oli, että olisit pönttö pysynyt peiton alla.
Tuntuu, että vastaukset kaikkiin pieniin ja isoihin asioihin lehahtelevat jossain ihan lähellä, hipovat melkein poskea. Mitä lähemmäs pääsen, sen iloisemmin ne pyristelevät pakoon. Parasta mitä tässä tilanteessa voi tehdä on antaa vaan olla. Mennä kävelylle, kuumaan suihkuun, kyljelleen. Kroonisena haahuilijana oikeastaan tykkään ajatuksesta, että aina ei tarvitse olla kartalla, tietää mitä tapahtuu tai aktiivisesti olla mieltä. Jospa vaan unohtaisi kysymykset ja koordinaatit, luottaisi sokeasti siihen, että kompastun oikeisiin asioihin sitten kun niin kuuluu. Sillä välillä voi ottaa vaikka torkut.
Syksy on niin kaunis, että on vaikea ahdistua. Keskellä katua alkaa hyräilyttää.
Kuva minusta Mikko Rasila
☊ NEIL YOUNG – MY MY, HEY HEY (INTO THE BLACK)
Tää oli niin hyvä lukea lauantaiaamuun, kun ei oikein tiedä ollako vai ei.
Voi kun ihana teksti! <3
Kiitos xx
Öh.. huomasin että musta oli tullu näköjään myös “anonyymi”?! :X
Oho!?
Uh, heittäydy! Mä oon ihan iholla tästä sanailusta ;)) tahtoisin kertoo ja kirjoittaa just silleen mitä nyt vain näen (sen hysteerisen ilmeen khyllä!!;))) mut en kykene sitä tähän blankkoon saamaan esille?! Ne sanat on mulla ja ne painuvat nyt johonkin muuanne… ehkä lentävät sinne… :)
Tuo kroonisuus on tuossa haahuilemisessa kivaa! Mulla se ilmenee tuulenhuuhtomana tuulihattuna :D
Tässä tekstissä nimittäin oli nyt jokin aivan upouusi…? Vire? Väre? Hmm.. taso. Jep! Se. Ja, onnellisia saavat olla ne tyypit jotka on sun kaveripiirissä. Oot uniikki kirjoittaja. Kiitos.
Kiitos kaunis – ihana kommentti!
xxx
Tykkään sun blogista niin hulluna ettei sanat riitä.
Kiitos! xxx
Olisiko sinulla aikaa tehdä syksyyn soittolistaa?
Ooh! Ehkäpä!
Oi, tee soittolista!
<3 <3
xx
Kyllä, taas teksti, johon voin samaistua täysin. Ihan samanlainen fiilis kaiken kaaoksen keskellä, epämääräinen olotila, että jotakin pitäisi tapahtua. Toisaalta toive, että ei tapahtuisi mitään. Ehkä se on meillä vaakaihmisillä tällä hetkellä biorytmi vaan veikeä :) nimim. Myös syntymäpäivä tällä viikolla, onnittelut siis myös sinulle!<3
Ostan kyllä tämänkin teorian. Ainiin – onnittelut sinne jo etukäteen! xx
Vaaka muikkeli epätasapainoilee mukaan tähän teoriaan. Liian vähän unta, liikaa kaikkea muuta, epämääräinen odotuksen tunne ja muutoshaluttomuus lisättynä lähestyvän synttärin aikeuttamalla ikäkriisillä saa muut täällä elävät repimään hiuksiaan.
Kiitos Stella taas kerran upeasta kirjoituksesta.
Kiitos kun luet!
Vuosia blogiasi lukenut, lienenkö koskaan kommentoinut – nyt on pakko. Kertakaikkisen mahtava teksti, ihana tunnelma, upeat kuvat. Lahjakkuutesi on totaalisen aseistariisuvaa. Niinä hetkinä, kun en ole avoimen kateellinen kirjoitustaidostasi, mietin, että vieläköhän sitä osaisi itse.
Inspiroiva, ihana nainen. Kaikkia parhaudellisia mahtavuusasioita syksyysi, muista ennen horjahtamista laittaa uimalasit päähän, niin vapaan pudotuksen ilmavirta ei nosta kyyneleitä silmiin :)
Hei ihana kommentti Anni! En kestä. Kiitos kun luet xxx
Uskomatonta, kuinka joku voi kirjoittaa – ei siis mistään……
:D :D Onneksi niitä muitakin blogeja on, ihan vaikka millä mitalla! Sinne sekaan kuule naatiskelemaan vaan!
Uskomatonta kuinka joku voi olla tajuamatta….. Siis yhtään mitään.
Upea teksti.
Kiitos xx