Tulin työni kautta viime viikolla tutustuneeksi Helsinki Contemporaryn uuteen verkkogalleriaan, joka on – tiedotteen sanoja lainatakseni – luotu tukemaan ja täydentämään perinteistä kuratoituihin näyttelyihin keskittyvää näyttelykokemusta. Ovat keksineet uuden sovelluksen, joka hyödyntää lisätyn todellisuuden tekniikkaa: teokset näkyvät tabletin tai älypuhelimen näytöllä oikeassa koossaan käyttäjänsä valitsemalla seinällä ja paikalla, olematta siis fyysisesti läsnä. Suomeksi: jos olet aina halunnut tietää miltä aito Basquiat näyttäisi kotikeittiössäsi ruokapöytäsi yllä, nyt se onnistuu. Olen hämmentynyt. Se tekee välillä ihan hyvää.
Enemmän tekisi mieli käydä taidenäyttelyissä tuulettamassa ajatuksiaan. Viimeksi kävin katsomassa Jani Leinosen näyttelyn Kiasmassa. En ollut aivan varma mitä siitä pidin, mutta se sai ajattelemaan – ja sehän se perimmäinen tavoite kai lopulta on. Valokuvia tulee onneksi katsottua enemmän: hortoilin toissaviikolla Ateneumissa katsomassa Henri Cartier-Bressonin valokuvia maailman kaikista kolkista, syyskuussa ajelimme Turkuun Jacques Henri Lartiquen Riviera-näyttelyyn, sitä ennen kävin Robert Mapplethorpen retrospektiivissä. Niistä pidin, paljon, niistä kaikista.
Onhan sitä muutakin, kun vaan pääsisi yli siitä, ettei muka ehdi. Se tarkoittaa yleensä sitä, että sohvalla oleminen on tärkeämpää, ja joskus se onkin. Onneksi taiteesta voi nauttia vaakatasossakin – on dokumentit ja elokuvat ja kirjat, sata sitä kuuluisaa parempaa hetkeä odottanutta asiaa, joihin olen tulevana talvena ajatellut tutustua. Tai jos nyt aloittaisi edes muutamasta.
Taiteella on odottamattomia sivuvaikutuksia, kuten se, että tekee mieli aloittaa maalaaminen uudestaan. Viime kesänä vähän tapailin, kokeilin muistanko enää miten värit sekoittuvat ja leviävät kankaalle. Jospa loppuvuodesta uskaltaisi tarttua taas pensseleihin ja katsoa kuinka käy. En oikeastaan edes tiedä miksi jännitän, eivät ne tuherrukseni Kiasman kuraattorin pöydälle ole päätymässä. Riittää, että saa sotkea väreillä, seurata kun musta sekoittuu valkoiseen ja syntyy hidas, hiljainen harmaa. En osaa selittää, mutta sillä on maadoittava vaikutus. Happi liikkuu helpommin, aika saa ääriviivansa takaisin.
Kiinnostaa teidän vinkit – minkä näyttelyn näit viimeksi? Entä mitä aiot seuraavaksi mennä katsomaan?
Mikäs komea partasuu siellä? Hmm!
Sehän on Arposen Ville!
Valokuvanäyttely Christoffer Relanderin monivalotustekniikalla otettuja kuvia-Gumbostrandissa Sipoossa…todella hienoja -tykkään! Löytyy myös netistä niille,jotka eivät syystä tai toisesta paikalle pääse; kerroksellista kauneutta.
Ooh, kuulostaa upealta – pitää tsekkaa mihin asti näyttely kestää ja mennä katsomaan.
Olen itse menossa perjantaina katsomaan juurikin tuon Cartier-Bressonin näyttelyn. :)
samoin, :)
Se on IHANA näyttely. Ja aivan valtava – kannattaa varata aikaa.
Okei, hei kiitos vinkistä, tämä tuli tarpeeseen. Päivään pitää nimittäin mahduttaa muitakin käyntikohteita, nytpä tiedän infota ystävää ettei ihan minuuttiaikataululla varustaudu. :)
Juu, sinne uppoaa kyllä aikaa.
Oi, luulen että tykkäätte!
Hei joku tuolla reppupostauksessa kyselikin että pärjäätkö tosiaan pelkällä repulla koko kymmenen päivän matkan? Saako kysyä mitä olet pakannut?
Kävinkin just vastailemassa, että pärjään joo! Sehän riippuu ihan siitä minne ja miten matkustaa. Tropiikissa ei tarvitse kauheasti vaatteita, joten kevyellä varustuksella selviää. Nyrkkipyykkihommiin voi joutua, mutta eihän se haittaa.