Koko syksyn kestäneen väriloiston jälkeen on ollut niinsanottuja vaikeuksia hyväksyä märkä harmaa apatia, joka on puolihuomaamatta valunut koko kaupungin ylle. Nouseminen aamuisin? Uroteko, johon vaaditaan tunti torkutusta ja keittiöstä leijaileva kahvintuoksu (paitsi niinä järkyttävinä aamuina kun mies on lähtenyt seitsemältä kuvauksiin, sänky on aivan tyhjä kun torkutus alkaa ja kahvi on pistettävä tulelle ihan itse). Hoidan työhön liittyvät tapaamiset mieluiten puhelinkeskusteluina, joita varten ei tarvitse käydä suihkussa saati mennä ulos. Koirakin on yhä sairaslomalla ja kävelee vain puistonkulmaan ja takaisin, joten sekään ei tarjoa syytä liikkua korttelia kauemmas.
Mutta ei se mitään. Olen ehkä ensimmäistä kertaa oikeasti sisäistänyt sen, että on ok olla tähän aikaan vuodesta väsynyt ja vetämätön, nukkua enemmän, kaivata enemmän aikaa aamuisin, ottaa iltaisin iisisti sen sijaan että täyttää kalenterin treffeillä ja tekemisellä. Onneksi juuri nyt on elämäntilanne, joka joustaa. Useimpina aamuina ei ole pakko olla missään ennen kymmentä, eikä tarvitse huolehtia kuin itsestään ja yhtä aamu-unisesta pikkuperheestään. Taitaa tosin olla niin, että mies ja koira ovat viime aikoina huolehtineet minusta paljon enemmän kuin minä heistä. Tuntuu hassulta ja samaan aikaan niin hyvältä. Siitä on pitkä aika kun minusta on viimeksi huolehdittu.
Kuvat on otettu pari viikkoa sitten juuri ennen kuin lumi laskeutui maahan, muuttui muutamassa päivässä loskaksi ja alkoi jokatalvinen eipäs-juupas-hännänveto, jossa sääjumalat eivät osaa päättää lähettäisivätkö helsinkiläisten iloksi lumipyryn, loskamyrskyn, räntää vai räkää. Oli ehkä sunnuntai niinkuin nytkin, päivä oli jokatapauksessa kiireetön, koska lähdimme kävelylle. Syksy oli kauneimmillaan, aurinko paistoi viimeistä päivää tavalla joka ei tuntunut ollenkaan lokakuun lopulta.
Sää ei ollut vielä harmaa, mutta takki oli! Harmaiden takkieni sotilaallinen rivistö on nimittäin saanut joukkoonsa uuden sotilaan. Sain tovi sitten valita Filippa K:n syysmallistosta muutaman vaatteen ja poimin sieltä takin, jonka pörröinen pinta sai ajatuksen talvesta tuntumaan välittömästi siedettävämmältä. Takissa on villaa, mohairia ja alpakkaa, kyllä lämmittää koleina aamuina kun olisi aivan missä tahansa mieluummin kuin aivot kohmeessa kolmosen ratikkapysäkillä. Mikä siinä muuten on, että harmaa sää vetää mielen matalaksi, mutta takista harmaa tekee täydellisen?
Tykkään hulluna takeista, jotka eivät tyydy vain tarjoamaan suojaa säätä vastaan, vaan toimivat katseenvangitsijoina. Mistä ne tunnistaa? Ainakin siitä, että joka toinen vastaankävelevä tuttu kysyy mistä takki on peräisin. Ja siitä, että takki tekee tavallisestakin asusta vähän enemmän. Rennomman tai skarpimman, kiinnostavamman, ylellisemmän.
Tykkään pörröisen takin grungeviboista kun sen yhdistää lököttävään pipoon, minimekkoon ja maihareihin. Toimii todistettavasti tennareidenkin kanssa rentona arkiasuna, joka on jotain muuta kuin iänikuinen farkut ja villapaita -yhdistelmä. Takin alla vilahtava mekkokin on muuten Filippan, hankittu melkein kymmenen vuotta sitten ja yhä suosikkivaatteitani. Skarpimman siluetin samaan settiin saa vaihtamalla kengät korkeisiin korkoihin tai teräväkärkisiin kävelykenkiin. Mekonkin tilalla voisi olla piukat harmaat pillifarkut ja väljä villapaita. Hmm…Pitääpä kokeilla, painella menemään ihan muina luksusgrungemuijina.
Ajattelin joskus, ettei ihminen tarvitse kuin yhden paksumman takin. Sittemmin tajusin, että jos asuu leveysasteilla, joissa on puolet vuodesta takkikeli, takki on todennäköisesti se vaatekaapin kaikkein käytetyin vaate. Yhdelläkin hyvällä toki pärjää, mutta ei se totisesti väärin ole, jos niitä roikkuu eteisessä useita. Tingin mieluummin niistä muista vaatteista tai vaikka laukuista. Olen omistanut joskus kymmenenkin samanhenkistä laukkua ja käyttänyt niistä silti aina yhtä kahta samaa. Takkikokoelmasta sen sijaan on jatkuvassa käytössä oikeastaan kaikki.
Ehkä pitäisi suhtautua vallitsevaan harmauteen samalla tavalla kuin täydelliseen harmaaseen takkiin: kietoutua sen sisään ja keskittyä pysymään lämpimänä. Vielä hetken hämärtyy, sitten onkin jo joulu.
PHOTOS BY JARNO JUSSILA
Hei, aattelinkin, että paidoista ja muista pienemmistä vaatekappaleista on helpompi villiintyä väriläiskiä käärimään ylleen. Yritän piristää väreillä mieltä itsekin!
Kyllä! Asusteet varsinkin on käteviä, huivit ja pipot ja laukut.
Jossain kaiken sen harmauden ja loskan aiheuttamassa mielenhäiriössä kannoin viikonloppuna kaupasta kotiin kirkkaan oranssin villapaidan, “kun se on lämmin ja piristävä”. Seuraava askel on sitten varmaan se, että opettelisin aamuisin pukemaan päälleni jotakin muuta kuin mustaa ja harmaata. Katsotaan nyt.
Illalla mallailin asuja sen kirkuvan paidan kaveriksi ja mieskin kysyi mahdanko olla aivan tosissani… Ja sillä on itsellään sentäs oranssi takki!
Haha, mahtavaa! Uskon että sitä valitsee vaistomaisesti sellaisia värejä joita sillä hetkellä tarvitsee, joten oranssit niskaan vaan ja nauti xxx
Ostin itse Samujilta viime talvena ihanan vaalean pörröisen takin ja tänä syksynä WST:ltä Marimekon upean mustan! Kumpaakin olen käyttänyt ihan älyttömästi ja tiedän siis kokemuksesta, että takkiin (tai useampaan) kannattaa kyllä sijoittaa. Kyllä kuumotteli myös tästä sinun takistasi se persikkainen sävy!
http://thewildethings.com
Oi, jos sulla on just se Samujin takki jota nyt ajattelen niin se on aivan ihana, onnekas sä! Ja kyllä, ihan todella kaunis on se persikkainen versio tuosta Filippan takista.
Aivan upea takki, menen kokeileen huomenna. Kiitos vinkistä.
Jee, mee ihmeessä! Kivaa kun tykästyit x
Minuakin kiinnostaa pipon alkuperä, ja lisätiedot mekosta?
Pipo on FWSS:n ja hankittu viime talvena Beamista Erottajalta. Filippa K:n mekko on pitkähihainen, minimittainen ja venekauluksinen, tehty napakasta ja sileästä materiaalista joka kestää näköjään ikuisesti! Ostin sen käytettynä Huuto.netistä joskus ehkä yhdeksän vuotta sitten ja käytän sitä yhä joka viikko.
Upea takki! Mutta mistä on ihana pipo?!
FWSS:n pipo on hankittu Beamista viime talvena!
Koska, ainakin omassa kotikaupungissani, hypättiin tänä syksynä väriloistosta suoraan valkoiseen ihmeeseen, ja vasta sen jälkeen koitti tämä harmaus, koin itse sen vaikutuksen ja eron lumipeitteeseen jotenkin selvemmin. Lokakuussa olin jotenkin valmistautunut ottamaan harmaan hiljaisuuden vastaan, mutta kun koittikin muutama aurinkoinen ja jotenkin energinen valkea viikko ja vasta niiden jälkeen tämä, täytyy myöntää, että pänni. Olen joskus päättänyt olla olematta mielialoissani liian altis sään vaihtelulle, mutta on se aina mielenkiintosta huomata kuitenkin sielun yhteys luontoon…Ja useimmiten se ei alttiina oleminen kai on sitä, että valitsee nähdä kauneutta, harmaassa vetisyydessäkin…No nyt pieni nuha alkoi ilmoitella itsestään, joten aijon pitää koomailu, lepäily viikon, joten istuu ihan hyvin sää suunnitelmiini. Tuli vähän pidempi sää pohdinta-lähinnä terapiana itselleni :).
Olen miettinyt ihan samaa, että olisipa kiva, jos sää ei aina vaikuttaisi omiin mielialoihin ja tunnelmiin yhtä paljon, mutta minkäs teet, kun sisäinen maailma heijastelee ulkoista ja sitä on altis ympäristölleen. Uuh paranemisia sinne, muista levätä ja juoda kuumaa! x
Harmaaseen ei vaan kyllästy ikinä…
Ei näköjään!
Kunpa jotenkin oppis syleilemään tätä harmautta… Takki on kyllä tosi jees! Oliko muissa väreissä?
Löytyy myös superkauniissa persikkaisessa sävyssä.
Vitsi miten nätti takki! <3
Se on! x
Jokainen aamuherätyson uroteko!
Grunge♡
Kaunis takki. Heitän silti haasteen; kokeile viininpunaista tai oranssia!
No älä. Oho, oranssi takki?! Hmm, viininpunaiseen ehkä taipuisinkin.
Viininpunainen upea syysväri, kokeilepas :)
Voi mä tiedän, en vaan jotenkin tunne sitä omaksi!